A:n havainto ulkopuolisesta tekijästä on äidin manipuloima tarina

toxic

Poliisi on tapahtumayön jälkeen iltapäivällä 1.12.2006 kello 15:00 lukien puhutellut tuolloin 9-vuotiasta A:ta (vanhin lapsista) Satakunnan keskussairaalassa. A on kertomansa mukaan havainnut ulkopuolisen tekijän poistuvan terassin oven ikkunasta. A:ta on puhuteltu useita kertoja ja A:n kertomukset ovat jokaisessa puhuttelussa pysyneet keskeisiltä osin yhdenmukaisina. Vaikka häntä on jo ensimmäisestä puhuttelusta lähtien johdateltu ja vaikka puhuttelija on vuoden 2009 puhutteluissa poliisin suorittamista tutkimuksista ilmeneviä seikkoja ehdottomana totuutena painottaen, antanut hänen ymmärtää, ettei hänen kertomuksensa voi pitää paikkaansa, hän ei ole millään tavalla horjunut kertomuksessaan. A on pysynyt omissa havainnoissaan siinäkin tilanteessa, kun äiti on ns. tunnustamisen jälkeisessä tilanteessa kertonut hänelle uskovansa, ettei talossa ole ollut ulkopuolista tekijää ja että teon isälle oli tehnyt äiti. A on edelleen asioista aivan samaa mieltä kuin tuolloin kuusi vuotta sitten, vaikka hänet on eristetty tahtomattaan muista sisaruksista ja äitiäänkin hän tapaa vain valvotusti pleksin takaa.

A tietää mitä tuona murheellisena yönä tapahtui ja on järkyttynyt siitä, kun häntä ei uskota. Silti poliisi kerta toisensa jälkeen haluaa kuulla häntä vaikka ei usko hänen havaintojaan. Se on lapsesta ja nuoresta hyvin hämmentävää. ”Jos ne ei usko mua, nii miks ne tarttee mua”, on osuvasti ihmetelty. Odotetaanko painostuksen tehoavan? Viranomaiset tuntuvat arvioivan lasten uskottavuutta täysin omista lähtökohdistaan käsin. Jos lapsi kertoo jotakin heidän omaa uskomustaan vastaan puhuvaa, lasta ei uskota vaan häntä johdatellaan, painostetaan, esitetään vääriä tietoja ehdottomina totuuksina, toistetaan samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Jos lapsi taas sepittää vaikka mitä kukkua viranomaisen uskomuksen ja päämäärän tueksi, näitä pidetään varmana totuutena eikä edes täysin mahdottomia väitteitä kyseenalaisteta. Lasta rohkaistaan kertomaan lisää satuja, kiitellään ja kehutaan kuinka hienosti hän on kertonut ja muistanut.

Se, että tyttö heräsi yöllä ja näki ulkopuolisen tekijän, auttaa häntä elämässä eteenpäin. Hän voi surra isänsä kohtaloa. Hänen ei tarvitse epäillä teosta äitiään. Eikä hänen tarvitse keksiä tapahtumien kulkua mielikuvituksen, erilaisten uskomusten ja julkisuudessa esitetyn spekuloinnin varassa. Se, että hän heräsi tuona yönä, antaa kuitenkin viranomaisille mahdollisuuden vainota häntä jatkuvasti, painostaa muistamaan ”oikein” ja kyseenalaistaa hänen kertomansa motiivi. Hänen luottamuksensa viranomaisiin ja oikeudenmukaisuuteen on romuttunut. Siksi olisi ollut toivottavaa, ettei tyttö olisi herännyt tuona yönä.

UUTTA: Tulevassa murhaoikeudenkäynnissä syyttäjillä on uutta todistusaineistoa. Kesällä 2011 pienemmät lapset ovat kertoneet omalaatuisen syyn sille, miksi A on kertonut nähneensä ulkopuolisen tekijän poistuvan, vaikkei heidän mukaansa siellä ketään ulkopuolista ollutkaan. Tästä he ovat pystyneet syyttäjät vakuuttamaan siitä huolimatta, että lapset ovat murhayönä olleet omissa vuoteissaan suljetun oven takana. Kaikki eivät edes heränneet yöllä. Mielikuvitus on merkillinen asia. Ihmetellä pitää, jos syyttäjät pystyvät vakalla naamalla esittämään tämän uskomattoman juonenkäänteen ja sen omalaatuiset perustelut. A:n täysin uskottavaa havaintoa epäillään manipuloinnin tuotteeksi, mutta eikö kenellekkään tule mieleen, että pienempien lasten yliluonnolliset tarinat olisi mitenkään manipuloituja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: