Kuka lasta suojelee, kuka rakastaa

– Lapseni ovat sepittäneet satuja. He valehtelevat, Anneli Auer vakuuttaa.

– Lapseni ovat sepittäneet satuja. He valehtelevat, Anneli Auer vakuuttaa.

Voiko äiti, joka sanoo lastensa valehtelevan, rakastaa lapsiaan?

Ajatusta on pyöritelty netin keskustelupalstoilla liittyen Annun antamaan haastatteluun, jossa hän kertoo lasten sepittäneen satuja ja valehtelevan kauheuksista, joita lapset väittävät perheessä tapahtuneen. Lapsiaan rakastavan vanhemman tulisi joidenkin nimettömien nettimoralistien mielestä ilmeisesti antaa lasten valehdella kaikessa rauhassa. Ainakaan ei pitäisi syyttää lapsia valehtelusta – se on sairasta tai joka tapauksessa täysin hävytöntä. Eikö kukaan muu koskaan sano lapselleen, että ”älä valehtele”? Jos minun lapseni puhuvat puppua ja niinhän ne pikku pirulaiset aika ajoin tekevät, en todellakaan hyväksy sitä.

Pitää muistaa, että Annu puhuu omista lapsistaan ja tietää mitä heidän perheessään on todellisuudessa tapahtunut. Pitää muistaa myös se, että yksi lapsista on eri mieltä muiden kanssa siitä, mitä kotona on tapahtunut. Annu ei syytä lapsiaan valehtelusta. Hän kertoo, etteivät lasten kauhutarinat pidä paikkaansa oikeassa elämässä, ne eivät siis ole totta. Se, miksi lapset kertovat juttuja, jotka ovat joko täysin mahdottomia tai paikkaansa pitämättömiä, on Annullekin epäselvää. Vaihtoehtoja mahdollisille selityksille voi arvailla. Jos lapset alkavat kertoilla satuja tosiasioina, suurin vastuu on kuulijalla. Vastuu on aikuisilla. Pienille lapsille ei saa sälyttää sellaista vastuuta. Aikuisten tehtävä on puuttua asiaan. Aikuisen tehtävä ei ainakaan missään nimessä ole ohjailla ja ruokkia valheita mieleiseensä suuntaan.

Joskus tilanne voi tuntua – niin lapsesta kuin aikuisestakin – niin vaikealta, että valehtelu tai ns. muunnellun totuuden kertominen tuntuvat ainoalta selviytymiskeinolta tilanteessa. Toisinaan voi lasketella luikuria vain päästäkseen helpommalla. Joskus valhe lipsahtaa, jotta olisi toiselle mieliksi ja saisi hyväksyntää. Kun kyse on pienistä lapsista, he eivät vielä täysin tiedosta valheen seurauksia. Eivätkä varsinkaan silloin, jos valehteluun ei puututa. Siihen saatetaan jopa kannustaa tahallisesti tai tahattomasti.

En ole mikään esimerkillinen vanhempi enemmän varmaan merkillinen, enkä voi neuvoa muita lasten kasvatuksessa, mutta rehellisyys on niin tärkeä juttu, että valehtelua ei meidän perheessä sivuuteta olan kohautuksella. Olen tietoinen lasten taipumuksesta keksiä hyviä selityksiä asioille, jotta pääsisivät luikertelemaan hankalasta tilanteesta. Lapset ovat myös siitä ovelia, että he nopeasti (meitä aikuisia nopeammin) hoksaavat mitä heidän missäkin tilanteessa oletetaan sanovan, jotta ovat meille aikuisille mieliksi ja jolloin heidänkin tilanteensa on helpompi. Minusta on varsin omituista väittää, ettei Annu rakastaisi lapsiaan, kun hän sanoo lasten juttujen olevan satua, kun ne sitä ovat.

Mutta jos lasten kertomukset ovat epätosia, niin mistä ne tulevat? Ovatko lasten mielikuvituksen sisällöt todella niin sairaita ja kammottavia? Vastaus on kyllä, kuten Grimmin veljekset epäilemättä tiesivät.

Kun ihmiset ryhtyvät etsimään oireita, niitä tavallisesti löytyy. Kysytään vaikka lääketieteen opiskelijoilta, jotka epäilevät sairastavansa mitä tahansa tautia, johon juuri ovat perehtymässä. Kun vanhemmille sanotaan, että mikä tahansa lapsen oire johtuu mahdollisesti hyväksikäytöstä, tai jos lastenlääkärille sanotaan, että peräsuolessa tai vaginassa saattaa olla ‘viitteitä’ hyväksikäytöstä nämä ‘oireet’ muuttuvat vakuuttaviksi. Painajaiset, vuoteenkastelu, seksileikit tai haluttomuus paljastaa väitettyä hyväksikäyttäjää muuttuvat todisteiksi hyväksikäytöstä. 1)

PIENTEN LASTEN KERTOMUSTEN USKOTTAVUUS

Ilmeisesti ammattilaisten on vaikea erottaa tarkkoja kertomuksia epätarkoista kertomuksista, jotka ovat toistuvien johdattelevien haastattelujen tulosta, koska monet lapsista ovat itse ruvenneet uskomaan siihen, mitä he kertovat aikuisille. Tätä tilannetta voi kutsua vääräksi uskomukseksi erotuksena valheille. Lapset eivät siis tiedä, että heidän kertomuksensa eivät pidä paikkaansa, minkä vuoksi esiin ei tule merkkejä huijauksesta, kiirehtimisestä yms. Lapset antavat vaikutelman siitä, että he haluavat kertoa totuuden, heidän kertomuksensa näyttävät pysyviltä, yksityiskohtaisilta ja yhtenäisiltä. Jos lapset uskovat kertomaansa, on hyvin vaikeaa erottaa virheitä. 2)

Katkelmia Sexpo säätiön julkaisusta Tieteellisiä artikkeleita:

1) LASTEN SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN ARVIOINTI LÄHTÖKOHTANA LAPSEN TAPA KÄSITELLÄ TIETOA SEKÄ HYPOTEESIEN TESTAUS; William O’Donohue ja Matthew Fanetti

2) NUORTEN LASTEN TAPAHTUMAKUVAUSTEN LUOTETTAVUUS JA TOTUUDENMUKAISUUS; Maggie Bruck, Stephen J. Ceci ja Helene Hembrook

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: