Lapsi 4

huoli

Tapaus alkoi sosiaaliviranomaisissa vuonna 1992. Se vietiin EIT:een vuonna 1996 ja päättyi EIT:n tuomioon toukokuussa 2005.

Viisivuotias poika otettiin huostaan isältään tämän ”kasvatuskyvyttömyyden” vuoksi ja sijoitettiin lastenkodin kautta sijaisperheeseen. Lastenkodissa epäiltiin insestiä, kun poika oli ikävissään hiplannut pippeliään. Tästä oli rangaistu laittamalla siihen pyykkipoika. Poikaa oli kuritettu kiroilusta pesemällä suu saippualla. Isä ei lastenkodissa saanut pitää poikaa sylissä insestiepäilyn takia. Valvomattomia tapaamisia ei sallittu.

Isä vaati jatkuvasti lasta palautettavaksi, mutta lastensuojelu vetosi lastenpsykiatrin toistuviin lausuntoihin, joiden mukaan isä ei ollut riittävän kyvykäs kasvattaja. Lastenpsykiatri kirjoitteli lausuntoja isää edes tapaamatta. Sosiaalityöntekijät kirjasivat, että poikaa ei tulla koskaan kotiuttamaan eikä insestiäkään ole suljettu pois.

Isän ja pojan tapaamisia rajoitettiin laittomasti kolmen vuoden ajan. Asiamies sai rajoittamisesta valituskelpoisen päätöksen vasta kun vetosi istuvaan oikeusministeriin, jonka kautta Eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto otti yhteyttä kunnan sosiaalijohtajaan. Tämän seurauksena tapaamiset vähennettiin puoleen. Valtiovallan puolelta esitettiin EIT:lle, ettei rajoituksia tule ottaa käsittelyyn, koska asia hoitui kiitettävästi kansallisella tasolla oikeusasiamiehen interventiolla.

Lasta itseään ei koko prosessin aikana haastateltu, vaan häntä ”tarkkailtiin”. Hänen oireilunsa syitä ei koskaan arvioitu ottamalla huomioon viranomaisen interventioiden vaikutusta. Murrosiässä poika oireili voimakkaasti ja joutui useita kertoja mielisairaalaan, josta hänet siirrettiin 18-vuotiaana nuorisokotiin. Hän ei palannut sen koommin sijaisperheeseen tai isälleen. Tietenkään ei voida tietää, miten pojan elämä olisi mennyt, jos hän olisi saanut asua isänsä kanssa. Se ei olisi kuitenkaan missään nimessä voinut mennä tätä huonommin, vaikka hänet oli otettu valtiovallan hyvään huomaan.

EIT katsoi, että viranomainen oli loukannut ihmisoikeussopimusta päättäessään, ettei lasta pyritä kotiuttamaan. Tuomio tuli myös tapaamisten laittomasta rajoittamisesta. Isä ei hyväksynyt sitä, että valtio velvoitetaan maksamaan hänelle kompensaatiota perhe-elämän menettämisestä, vaan totesi sellaisen vain muistuttavan häntä vääryyksistä, joiden kohteeksi hän oli joutunut.

 

Lähde: Anu Suomela; Psykologinen todistelu seksuaalirikoksissa. Teoksesta Marko Hamilo toim. Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa. Suomalaisen psykokulttuurin kritiikki.

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/eurooppa/feit/2006/20062720

Comments
2 Responses to “Lapsi 4”
  1. Nimetön sanoo:

    lasta voi armottomasti käyttää hyväksi myös välikappaleena.Hyvät ystävykset, tässä tapauksessa miehen entinen muija ja nykyinen muija, molemmilla lapsia miehen kanssa. ekalla muijalla oli lapsi edellisestä suhteesta, poika. uudella muijalla oli tämän miehen kanssa tytär. Ystävykset riitaantui ja kun ei ollut enään keinoja loukata toinen toistaan, nykyinen muija, tyttären äiti ,teki poliisille ilmoituksen että entisen muijan poika 11 v ,oli käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen 4 v tyttöä. Poika huostaanotettiin ym ja tutkimuksia tehtiin. Loppujen lopuksi ilmenikin että kaikki oli keksittyä valhetta. Sukulaisena voin sanoa että kyllä jätti jäljen syytettyyn poikaan joka ei juurikaan tiennyt hölkäsen pöläystä mitä tarkoittaa seksuaalinen hyväksikäyttö !! Herää kysymys että mistä Auerin lapset on osannut kertoa kaikenlaisista mm. seksivälineistä? Ei normaalissa perheessä käytetä, näytetä lasten nähden, eikä varsinkaan puhuta seksiasioista. Että onkohan kuitenkin laitettu sanoja suuhun tässäkin Auerin tapauksessa?

  2. ljuramannen sanoo:

    Eksyin blogillesi vahingossa. Olen itse Ruotsissa suurimman osan ikääni asunut mies joka on joutunut näkemään tämän maan varjopuolet ”isä-lapsi”-toiminnassa. Tunnen monta miestä jotka ovat syyttömästi joutuneet kärsimään pedofiliasyytteistä tässä ”tasa-arvon luvatussa maassa”.

    Masentavaa nähdä että Suomessa on menty samaan lankaan ja nähdään pedofiilipeikkoja joka lööpissä. Hienoa kuitenkin että myös sieltä löytyy kaltaisiasi ihmisiä jotka osaavat nähdä noiden myyttien taakse. Teet loistavaa työtä!

    /Pentti Salmenranta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: