Demonit, riivaajat, paholainen ja saatana

Yleisradion TV1:n MOT-ohjelma kertoi maanantai-iltana maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran toiminnasta. Kirkkosaleja kiertävä parantaja saarnaa saatanasta ja sairauksista. Jalovaara opettaa, että vakavat sairaudet kuten syöpä tai mielenterveyden ongelmat kuten masennus voivat olla riivaajien aikaansaannosta.

Pirkko Jalovaara saarnaa: ”Lääkkeet on yksi tapa, jota paholainen käyttää, jotta pääsee todella sinun sisimpääsi, henkeen, sieluun, ruumiiseesi.”

”Raamatussa kerrotaan monenlaisista erilaisista sairauksista, jotka on demonien aiheuttamia. Ja ne on aivan sellaisia tuttuja sairauksia.”

”Demonien vaikutus, se on aivan jotain muuta kuin että se olisi ikään kuin tavallinen sairaus, jota psykologi alkaa esimerkiks terapialla käsitellä. Tällänen ihminen ei voi parantua, sillä ilman sitä, että se demoni ajetaan pois, tällanen ihminen ei ole terve.”

”Se mikä tapahtuu psykologian kautta ei ulotu lähellekään sitä, miten paholainen on vaikuttanut näihin ihmisiin. Paholainen on valmis keskustelemaan vaikka loputtomasti tämän terapeutin kanssa, koska demonit puhuu näiden ihmisten kautta. Ja pitää ymmärtää, että on todella jostain aivan muusta kysymys kuin että psykologia vois mitenkään auttaa heitä.”

Olen itse käynyt reilu parikymmentä vuotta sitten – silkasta uteliaisuudesta – katsomassa, kun kotipaikkakunnan kirkossa Pirkko Jalovaara ja Seppo Juntunen rukoilivat, saarnasivat, paransivat ja kaatoivat kansaa. Kokemus oli aika erikoinen. Ihmiset olivat jonkun sortin joukkohypnoosin tai -hysterian vallassa. Pyhästä Hengestä en saanut mitään kokemusta, mutta en väitä siitä mitään tietävänikään, kun olen aina ollut jokseenkin uskonnoton ihminen.

Psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkasen mielestä on vähintäänkin omituista väittää, että parantumaton lääketieteellinen sairaus tai masennus, johtuukin ehkä demoneista, pahasta hengestä tai saatanasta. Tikkasen mukaan tällainen ajattelu on äärimmäisen takapajuista ja vaarallista.

Vaikka en usko psykologiankaan ylivertaisuuteen, on Tikkasen näkemykseen helppo yhtyä. Takapajuista on tosiaan – vaarallistakin mahdollisesti. Kehitys menee eteenpäin ja ihmisten ajatusmaailma takapakkia, tähänkö on tultu.

MOT -ohjelmassa kommentteja oli antamassa myös Hengen uudistus -liikkeen toiminnanjohtaja Marko Huhtala. Heidän nettisivuillaan on lisää ajatuksia samasta aiheesta. Siellä kerrotaan, että ei tule kieltää persoonallisen pahan olemusta ja tällaista ilmiötä. Voimme palvoa Jumalaa ja samalla tavalla ihminen voi antautua pahan palvomiseen. Paha henkivaltoineen on yhtä todellinen kuin Jeesus ja Pyhä Henki sekä lukemattomat valkeuden enkelit.

Hengen uudistus –liikkeen mukaan paha voi aiheuttaa myös masennusta ja erilaiset henkivallat voivat viedä ihmistä kohti mielen ja fyysisen terveyden syvyyksiä sairauden kaltaiseen tilaan. Monen himon ja riippuvuuden takana on pimeyden henkivallat. Heidän mukaansa Suomessakin on sekaannuttu erilaisiin alkeisoppeihin ja suoranaisiin saatanan juoniin kuten tarot- ennustamiseen jne. On ihmisiä, jotka ovat tietoisesti avanneet sydämensä sielunviholliselle. Joskus voi törmätä tällaisiin ihmisiin. Pyhässä Hengessä vaeltava ihminen kokee pimeyden läsnäolon. Tähän on annettu erityinen armolahjakin kuten henkien erottaminen. Kristitylle on annettu oikeus ja voima Jeesuksen nimessä ajaa henkivallat ulos tällaisesta ihmisestä.

Olen ihan tavallinen tallaaja… en vaella Pyhässä Hengessä, en myöskään koe pimeyden läsnäoloa. Minusta on ihan hyvä näin, mutta olenko tietämättäni riivattu?

Kirjoituksessaan ”Demonien jahtaajat ja tapaus Anneli Auer” oikeustoimittaja Mikko Niskasaari tarttuu härkää… tai pikemminkin suoraan pirua sarvista http://www.mikkoniskasaari.fi/node/154

Comments
2 Responses to “Demonit, riivaajat, paholainen ja saatana”
  1. Susku London sanoo:

    Ajatuksia herättävä kirjoitus.

    ”On ihmisiä, jotka ovat tietoisesti avanneet sydämensä sielunviholliselle. Joskus voi törmätä tällaisiin ihmisiin.”

    Kuka on pätevä tekemään tälläisiä diagnooseja muista kanssaihmisistään? Onko lahkolainen nyt ”koulutettu” tunnistamaan lähimmäisistään demonien vaikutus?

    Tälläisten negatiivisten keskiaikaisten ajatusten levittäminen johtaa väistämättä vääriin diagnooseihin. Valtavia kärsimyksiä aiheutetaan sivullisille. Eikö jumalan sana ole rakkauden sanoma, eikä tuollaista lähimmäisten kyttäämistä? Lietsotaan pelkoa ihmisten mieliin?

    En ole uskovainen, en edes kirkossa kastettu, mutta minun korviini tälläiset opetukset/ajatukset kuullostavat vääräuskoisilta, eli Saatanalta itseltään.

  2. Pake sanoo:

    Tätä tämä avohoito suositus teettää. Näitä hyvän ja pahan taisteluja nähdään suljetuilla osastoilla.
    Kielillä puhutaan ja sarvipäitä näkyy ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: