Missä mättää seksuaalirikosten epäilyjen selvittämisessä?

mielikuvitus

”Lapsuuden fantasioita”
Anu Suomela

Anu Suomela

Jatkan Anu Suomelan haastattelua. Nyt aiheena on:

Missä mättää seksuaalirikosten epäilyjen selvittämisessä?

 

NB: Olet ollut yli 150 kertaa todistamassa tuomioistuimessa lapseen kohdistuneissa seksuaalirikoksen epäilyissä. Mitä havaintoja sinulla on noihin asioihin liittyvistä ongelmista?

AS: Tuomioistuimille näyttää olevan ihan selvää, että jos kyse on sillan romahtamisesta, niin paikalle kutsutaan asiantuntijat, jotka esittävät lujuuslaskelmia jne. Eli oikeus ei kuvittele hallitsevansa tuollaisia erityistä ammattitaitoa vaativia alueita.

Oikeudet eivät varmaan kuvittele myöskään hallitsevansa psykiatrian erityisosaamista, vaan paikalle hankitaan alan asiantuntija. Se, mitä oikeusistuimissa ei ymmärretä, on, että lapseen kohdistuneen seksuaalirikosepäilyn selvittämisessä psykiatreilla ei ole juurikaan ammattitaitoa, kun kyse on lapsen haastattelemisesta. Psykiatrien keskeistä osaamisaluetta on psyykkisten häiriöiden ja sairauksien määrittäminen, ja niihin tarvittavien lääkkeiden määrääminen. Lapsen haastattelu rikosepäilyjen yhteydessä ei kuulu psykiatrien osaamisalueeseen.

 

NB: Miksi se ei kuulu, kun se tuntuisi luontevasti soveltuvan psykiatreille?

AS: Lasten haastatteleminen näissä erityistilanteissa vaatii täysin toisenlaista orientaatiota. Psykiatrit samoin kuin terapiatyötä tekevät psykologit ja sosiaalityöntekijät lähtevät hoidollisesta näkökulmasta. He kuuntelevat, ymmärtävät ja tukevat asiakastaan. He eivät kyseenalaista kuulemaansa, vaan se, mitä asiakas kertoo, on työn lähtökohta.

 

NB: Eroaako tämä oikeuspsykologisesta haastattelutavasta?

AS: Merkittävällä tavalla. Oikeuspsykologinen haastattelu liittyy mahdollisen rikoksen selvittämiseen. Silloin kyse on niin pitkälle kuin mahdollista saada selville lapsitodistajan omat havainnot tapahtumasta, eli selvittää aineellista totuutta. Siksi haastattelun tulee perustua tieteellisesti testattuun haastattelumenetelmään, jossa lasta ei johdatella, vaan haastattelija pysyy objektiivisena ja neutraalina lapsen havaintojen selvittäjänä.

Hoidollisessa haastattelutavassa ongelmana on se, että terapeutti on saanut lasta koskevia ennakkotietoja siitä, että hän on rikoksen uhri. Tuota ennakkotietoa ei kyseenalaisteta, vaan lähdetään liikkeelle tuosta ‘empaattisesta’ ennakko-olettamasta.

 

NB: Mikä merkitys tällä on lapselle?

AS: Harva lapsi pystyy vastustamaan ympäröivien aikuisten käsityksiä, vaikka hän tietäisikin, että se mitä aikuiset uskovat ei ole totta. Tällöin lapsi joutuu vakavaan ristiriitaan oman todellisuutensa ja aikuisten uskomusten välillä. Hänelle ei jää tilaa kertoa omia havaintojaan. Eli lapsi ei tule aidosti kuulluksi ja ymmärretyksi. Se on lapselle traumatisoivaa, koska hän ei voi enää luottaa aikuisiin.

Lapset saattavat myös mukautua ympäröivien aikuisten käsityksiin, eli uskoa ymmärtäneensä asiat väärin. Mitä useammin epätosia tapahtumakuvauksia kerrataan, sitä vakuuttuneemmaksi lapset tulevat siitä, että aikuisten esittämä tapahtumasarja on totta.

Myös monet aikuiset ovat suggestioherkkiä. Tästä on tehty mittava määrä tieteellistä tutkimusta. Muistin tutkija Elizabeth Loftus toteaa runsaan 30 vuoden tutkimustulostensa pohjalta, että epätoden muistikuvan synnyttäminen täysin terveelle aikuiselle käy yhtä helposti ja nopeasti, kuin omeletin paistaminen. Huomattavasti helpompaa se on, kun kyseessä ovat lapset, jotka ovat suggestioherkempiä kuin aikuiset.

 

NB: Mitä tämä tarkoittaa oikeuskäsittelyissä?

AS: Ennen kaikkea sitä, että tuomioistuimet erottaisivat toisistaan ‘hoidollisen’ ja oikeuspsykologisesti oikein suoritetun haastattelun. Jälkimmäiseen on olemassa Stakesin vuonna 2003 julkaisemat yksityiskohtaiset haastattelurungot. Jos haastattelussa ei noudateta noita ohjeita, vaan mukana on johdattelevia kysymyksiä, ei lapsen kertomaan voida luottaa. Yksikin johdatteleva haastattelu voi vääristää lapsen muistikuvia siten, että hänen antamaansa kertomukseen ei voida enää luottaa.

 

NB: Mitä lapsen kertomuksen luotettavuuteen vaikuttaa, jos häntä ovat haastatelleet maallikot kotona tai vaikka päivähoidossa?

AS: Se vahingoittaa kertomuksen luotettavuutta, koska maallikot eivät tiedä johdattelevansa, ja palkitsevansa lasta. Tuolloin lapsen kertomus voi merkittävällä tavalla vääristyä, ja hän saattaa lisäillä siihen fantasiaelementtejä, joihin hän alkaa itse uskoa. Tästä on tehty runsaasti tutkimuksia, joissa on käytetty verrokkiryhmää.

Jos lapsi itse uskoo kertomaansa, eivät hyvin koulutetut ammattilaisetkaan pysty välttämättä erottamaan mitkä osuudet ovat aitoja muistikuvia, ja mitkä haastattelun aiheuttamia vääristymiä. Sen vuoksi pitäisi aina selvittää myös lapsen kertomuksen syntyhistoria, eli mitä kukakin lapsen kanssa asiasta puhunut on kysynyt, ja mitä nuo henkilöt itse uskovat tapahtuneen.

Monet lapset rakastavat jännittäviä kertomuksia, kuten Grimmin veljekset aikanaan ymmärsivät. Jos aikuiset ovat kiinnostuneet kuuntelemaan, voi lapsi kehitellä kertomuksia seikkailuista, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Toisaalta kertomuksessa voi olla vain vähän epätosia elementtejä, jotka kuitenkin vaikuttavat merkittävällä tavalla kokonaiskuvaan. Haastattelijalla pitäisi olla mahdollisimman paljon yksityiskohtaista tietoa väitettyjen tapahtumien olosuhteista, esimerkiksi huoneiston pohjapiirustus, että hän voisi tarvittaessa konfrontoida lasta, jos hänen kertomuksessaan tulee esiin seikkoja, jotka eivät vastaa arkitodellisuutta.

Comments
6 Responses to “Missä mättää seksuaalirikosten epäilyjen selvittämisessä?”
  1. Nimetön kirjoitti:

    Lasten seksuaalisesta hyväksikäyttöepäilyistä nousi valtava kohu, johtuen Jan Guiloun TV ohjelmasta Noitien aika, sekä Belgian pedofiliskandaalista, jossa selvisi, että perhe oli itse käyttänyt omia lapsiaan seksuaalisesti hyväksi, mutta hyväksikäytöstä syytettiin naapureita

    Valemuistot ja manipulaatio olivat eräs merkittävä tekijä lasten huostaanottoihin ja perheiden hajoittamiseen.

    Lisätietoa Valemuistoista.

    http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/valemuistosyndrooma.html
    ———–

  2. No name. kirjoitti:

    Insestisyytöksiä esitetään paljon, vaan todisteita ei. Miksi insestisyytökset kolminkertaistuivat vuosikymmenssä?
    Citylehti 5/2008.

    Alussa Anu Suomelan kannaottoja, joidenka lisäksi 696 kommenttia, joissa lisälinkkejä ja viittauksia.

    http://www.city.fi/artikkeli/Kunnes+toisin+todistetaan/2606/
    ————-

  3. No name. kirjoitti:

    Jan Guillou Noitien aika ohjelma esitettiin Tv nelosella muistaakseni vuonna 2006

    Ohjelmatalleenteelta poimittu.

    Herran vuonna 1992. 27.2 kuultiin Bjungrin kylässä Trondheimin lähellä tulinen noitatarina
    Nyt pappina toimi entinen sosiaalityöntekijä nykyisin itseoppinut asiantuntija lasten seksuaalisessa hyväksikäytössä (Laila Vielfraue).
    Hän oli muutamaa vuotta aikaisemmin nähnyt amerikkalaisen elokuvan tästä kulkutaudista ja nähnyt valon ja matkusteli nyt levittäen sanomaansa.
    Nykytiedon mukaan lasten hyväksikäyttö on paljon yleisempää. On oltava varuillaan. On osattava tunnistaa.
    Keskittymisvaikeudet koulussa, arvosanat laskevat, vuoteen kastelua, lapsellista kielenkäyttöä.

    Jan Guillou.
    Jos hyväksikäytön merkit ovat tälläisiä, jotka lähes jokainen vanhempi lapsessaan tunnistaa ,ei kestä kauaa ennenkuin ensimmäinen NOITA on ilmiannettu.
    Se tapahtui täällä Portngårdin lastentarhassa, jossa oli kunnan ainoa miespuolinen hoitaja. Hän joutui pian noitavainon uhriksi, koska hän vastasi 18. lapsesta neljän naisen kanssa.

    Vakoilu alkoi, kun eräs lapsi väitti nähneensä Ulfin pippelin. Naispuoliset kolleegat muodostivat tiedustelupalvelun ja pian voitiinkin ilmoittaa epäilystä. Kaikkihan tiesivät mitä merkkejä tarkkailla.

    Ulf oli esimerkiksi tervehtinyt lasta, joka ei vastannut tervehdykseen. Eräs lapsi oli roikkunut Ulfin vyössä Ulf oli silittänyt lapsen päätä. Lisäksi eräs lapsista oli tuijottanut suurin pelokkain silmin. Sen lisäksi Ulf oli kuorinut appelsiinin seksuaalisella tavalla. -Rivo appelsiininkuori takavarikoitiin ja luovutettiin poliisille todistusaineeksi.

    1.1.1994. Noin kahden vuoden noitavainon päätteeksi Trondheimin valamiehistö vapautti vihdoinkin Hammerin syyttömänä, mutta tapaus varjostaa häntä koko loppuelämän”.
    ——-

    • No name. kirjoitti:

      Kuinka hyvä vihollinen rakennetaan joukkotiedotuksessa

      Tässä hyvä esimerkki miten mediaa käytetään lietsontaan ja kansankiihottamiseen:

      Pedofiilit nousivat melkein täydestä tuntemattomuudesta lööppien suosikkiaiheiksi 1990-luvulla. Lähes kaikki tiedotusvälineet raportoivat ahkerasti pedofiilien tekemisistä ilmiöstä, jonka nimeäkään ei kymmenen vuotta aiemmin juuri tunnettu.

      Toimittaja Anna Jeanne Söderlund on tutkinut tiedotusvälineiden pedofiili-jahtia Helsingin yliopiston viestinnän laitokselle laatimassaan pro gradu työssään ”Pysäyttäkää pedofiilit – Kuinka hyvä vihollinen rakennetaan joukkotiedotuksessa”.

      Minua kiinnosti miksi asiasta yhtäkkiä pelästyttiin niin kovin. Ilmiöhän on ollut olemassa iät ja ajat. Siinä on jotain samaa kuin kesäisissä karhujutuissa: karhut ovat yhtäkkiä hirmuisen vaarallisia, vaikka tosiasiassa autot ovat paljon vaarallisempia, selittää Söderlund tutkimuskohteensa valintaa.

      Tutkimustaan varten Söderlund kävi läpi YLE:n lehtileikearkiston vuosilta 1987-97, samoin TV-arkiston. Alkupäässä aineistoa oli vähän, esimerkiksi vuonna 1988 ei YLE:n arkistoon ollut löytynyt yhtään pedofilia-leikettä. Vuonna 1993 aineisto alkoi nopeasti kasvaa ja huipussaan se oli 1996, jolloin leikearkistoon oli kertynyt 166 uutista ja artikkelia, ja TV- arkistossakin oli 66 merkintää ilmiön käsittelystä. Seuraavana vuonna aineisto alkoi harveta.

      -Vuonna 1996 oli Belgian pedofiliaskandaali kuumimmillaan ja samaan aikaan oli Tukholmassa ilmiötä käsittelevä laaja, kansainvälinen konferenssi – joka puolestaan sai Belgian tähden ylimääräistä julkisuutta. Samaan aikaan ilmestyi myös Observer- lehden artikkeli, jossa väitettiin suomalaisen internet-palvelimen välittävän pedofiilien aineistoa.

      Kaikki toistavat samoja väitteitä
      Mediahäly pedofilian ympärillä on sikälikin outoa, että lapsien seksuaalinen hyväksikäyttö on tosiasiassa aika harvinainen rikos. Vuonna 1996 tuomittiin alaikäisiin kohdistuvista siveellisyysrikoksista 59 henkilöä, heistä 22 ehdottomaan vankeustuomioon. Törkeiksi rikoksista luokiteltiin vain kaksi. On huomattava, että lukuihin sisältyvät myös nuoriin, 14-16 vuotiaisiin kohdistuneet rikokset, jotka eivät yleensä ole pedofiilien tekosia. Samana vuonna Suomessa tehtiin noin 150 henkirikosta, joista ehkä vain 2-3 herätti yhtä paljon huomiota kuin vähäpätöisinkin pedofiili.

      Maailman laajimmassa, Heikki Sariolan julkaisemassa 8500 kuusitoistavuotiaan nuoren haastattelututkimuksessa ilmeni, että jonkinlaista seksuaalista ahdistelua oli kokenut jossain elämän vaiheessa 7,4 prosenttia tytöistä ja 3,5 prosenttia pojista. Luvut voivat tuntua korkeilta, mutta huomattakoon ettei yksikään muistanut kokeneensa tällaista alle 5 vuotiaina, ja alle 10- vuotiaina oli tytöistä ahdisteltu 0,6 prosenttia, vakavia tapauksia oli 0,3 prosentilla – kolmella tuhannesta. Luvut nousevat selvästi haastateltujen täytettyä 14-vuotta, jolloin he eivät ole enää lapsia, vaikka juridisesti ovatkin. Luvuissa ovat sitäpaitsi mukana myös vähäiset teot, jotka menevät lähinnä murrosikäisten kiusoittelun tiliin.

      Journalistille Söderlundin tutkimus on masentavaa luettavaa. Se on kuin luettelo siitä kuinka toimittajien ei tulisi koskaan toimia, mutta he toimivat silti. Käy ilmi, että tiedotusvälineet paisuttelevat ilmiötä ja asiat muokataan sellaisiksi että ne täyttävät uutisen kriteerit. Tosiasioita käytetään valikoiden, vastoin ”virallista” totuutta olevista faktoista vaietaan.

      Media on epäitsenäinen, kaikki toistavat samoja väitteitä ja käyttävät samoja niin sanottuja asiantuntijoita, joiden väitteitä ei edes yritetä tarkistaa. Tiedotusvälineet seuraavat tarkkaan toistensa uutisia, mutta eivät tutki niiden todenperäisyyttä. Päinvastoin, valtavirrasta poikkeavaa kirjoittelua pidetään suorastaan epäammatillisena. Sopuli-ilmiö rehottaa rujoimmillaan.

      Pedofiliaan sopii Kettil Bruunin ja Nils Christien -luvulla sosiaalipolitiikan tutkimukseen lanseeraama ”hyvän vihollisen” käsite: jutussa on sen verran perää että voidaan rakentaa pirullinen viholliskuva, toisaalta asia ei heiluta mitään keskeistä valtainstituutiota. Bruun ja Christie vertailivat aikoinaan suhtautumista tupakkaan ja huumeisiin. Tupakka tappaa enemmän, mutta alan teollisuudella on suuri valta, joten huumeet sopivat paremmin viholliseksi. Ovat ”hyvä vihollinen”.

      • No name. kirjoitti:

        Isiä manipuloidaan julmasti ulos lapsen elämästä. Varatuomari Anja Hannuniemen pian valmistuvassa väitöstutkimuksessa nostetaan esille eroperheiden lapsia sairastuutavan vieraannuttamisoireyhtymän.
        Suurimmassa osassa tapauksista vieraannuttajana on äiti, joka pyrkii leimaamaan isän ulos lapsen elämästä. Vieraannuttaja sairastaa persoonallisuushäiriötä.
        Porin Sanomat.

        http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=997
        ————-

  4. No name. kirjoitti:

    Lasten hyväksikäyttöä ei osata tutkia Suomessa oikein. Terveydenhuollon ammattilaisilta uupuu asiantuntemusta tutkia epäiltyjä lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä.
    Psykologi Katariina Finnilä-Tuohimaa. Väitös Helsingin Sanomat 18.4.2009.

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/V%C3%A4it%C3%B6s+Lasten+hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%B6%C3%A4+ei+osata+tutkia+oikein+Suomessa/1135245254566
    —————–

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: