Anu Suomelan kommentit Annelin vastineeseen

Anu Suomela

Olen pyytänyt Anu Suomelaa kommentoimaan Anneli Auerin kirjoittamia havaintoja Turun HO:n antamasta julkisesta selosteesta. Suomela on oikeuspsykologiaan* ja lasten seksuaalisen kaltoinkohtelun selvittämiseen perehtynyt sosiaalipsykologi. Suomela toimi todistajana sekä käräjä- että hovioikeudessa, mutta hän ei ole perehtynyt tapauksen asiakirjamateriaaliin vaan todistus koski oikeuspsykologisia tutkintamenetelmiä ja -tuloksia.

 

NB: Mikä käsitys sinulle syntyy luettuasi Auerin ajatukset siitä, mikä tuossa oikeusprosessissa on mennyt pieleen?

AS: Kirjoituksessa on osuttu todella naulankantaan monessa merkityksessä. Kun minua pyydettiin todistajaksi, ja sain joukon yleisiä ja yksilöiviä kysymyksiä, olen erityisesti pohtinut asiaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin eli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6. Artiklan kannalta.

Länsimaisen oikeuskäsittelyn periaatehan on käsittelyn julkisuus. Salassa voidaan oikeuden päätöksellä pitää vain sellainen henkilöön liittyvä erittäin arkaluontoinen tieto, joka ei merkittävästi vaikuta asian ratkaisemiseen.

Kaikki ratkaisussa oleva syyllisyyttä tukeva ja sitä vastaan puhuva tieto on aina julkistettava, ja arvioitava pro et contra** -periaatteella. Toki niin, että lasten yksityisyyttä on kaikin tavoin varjeltava anonymisoimalla heidät.

 

NB: Tässähän HO on suojellut lasten yksityisyyttä, onko siinä siis joku mennyt pieleen?

AS: Täysin metsään HO on fair trial -periaatteen suhteen mennyt siinä, että se on julistanut salaiseksi lasten syytettä tukevat kertomukset, joita HO on pitänyt raskauttavina. Tuon materiaalin salaaminen aiheuttaa sen, että käsittely ei ole keskeisimmän todistelun suhteen julkinen ja kritisoitavissa asiaperustein. Tällainen menettely ei kuulu oikeusvaltioon.

HO:lla olisi ollut monia mahdollisuuksia huolehtia siitä, että yksittäisiä lapsia ei tunnisteta, mutta heidän kertomaansa olisi tullut vertailla, ja kertomusten ristiriitaisuuksia analysoida yksityiskohtaisesti.

Tietenkin olisi pitänyt selvittää tarkasti myös kertomusten syntyhistoria ja lapsen muistamiseen liittyvät tekijät, kun väitetyistä tapahtumista on kulunut pitkiä aikoja. Tietojeni mukaan tuosta asiasta oli todistajina kolme psykologian tohtoria, joista yksi on soveltavan psykologian professori. Kaikki mahdollisuudet asian perinpohjaiseen selvittämiseen olisivat olleet, jos HO olisi halunnut tehdä perusteellista työtä ja luottanut alan parhaaseen asiantuntemukseen.

 

NB: HO on näköjään luottanut oikeuspsykiatrian yksiköissä työskenteleviin psykologeihin, vaikka heillä ei ole erityiskoulutusta lasten kertomusten luotettavuuden arviointiin. Miksi arvioit oikeuden menetelleen noin?

AS: Ensimmäinen ongelma on, että Suomessa ei ole mitään menettelyä, jolla asiantuntemusta arvioitaisiin. Esim. USA:ssa asiantuntija määritellään sen perusteella miten paljon tieteellisiä alan julkaisuja hänellä on. Eli miten hyvin on perehtynyt ja miten paljon omaa tutkimusta on tehnyt.

Suomessa meno on ollut ja on ihan toista. Virkamiehet on historian saatossa nähty kansakunnan olemassaoloa ylläpitävänä selkärankana, joka on aina oikeassa, nuhteeton ja luotettava. Kyse on historiallisesta perinteestä, jonka olemassaoloa tuomioistuimetkaan eivät ilmeisesti tunnista.

Mielenkiintoista Auer & Kukka tapauksessa on se, että puolustuksen puolella on yliopistollisia asiantuntijoita, mutta tuomistuin tukeutuukin ‘ihan tavallisiin’ virkamiehiin / kuntaan työsuhteessa oleviin. En osaa arvioida miksi. Ehkä yliopistotason tietämys meni nk. ‘yli hilseen’, vaikka olisi ollut kuinka kansantajuiseksi ja ‘rautalangasta väännettyä’ tieteelliseen tutkimukseen ja asiantuntemukseen perustuvaa todistelua.

 

NB: Näissä oikeuspsykiatrian yksiköissä on aina ryhmä, joka allekirjoittaa lausunnon. Miten sinä arvioit tätä menettelyä?

AS: Se on näiden virkamiesten / toimenhaltijoiden oikeusturvaksi rakennettu menettely. Toisaalta halutaan vakuuttaa oikeudelle, että tätä mieltä on iso joukko’ virallisia asiantuntijoita’. Tästä seuraa se, että kukaan lausunnon allekirjoittanut ei ole vastuussa.

 

NB: Miten näet sen, että tuollaiset allekirjoittajat esittävät tuomioistuimelle lopputuloksena, että ‘eniten tukea saa rikoksen tapahtuminen’?

AS: Tuo on hämmentävä johtopäätös, eikä vastaa sitä, mikä on oikeuspsykologisen haastattelun tarkoitus. Sen tarkoitus on ainoastaan tuottaa tuomioistuimelle lapsen haastattelu, ja arvioida määritellyillä kriteereillä, miten luotettavana lapsen kertomaa voidaan pitää.

Oikeuspsykologin ei tule koskaan ottaa mitään kantaa syyllisyyskysymyksiin, vaan ne on jätettävä oikeuslaitoksen yksinomaiseksi tehtäväksi. Roolit ovat menneet todella vakavalla tavalla sekaisin, jos oikeuslaitos ei ymmärrä rooliaan faktaperusteiden tutkijana. Tällaisilla menettelyillä tuomioistuin siirtää tuomiovaltansa oikeuspsykiatrian yksiköiden tiimeille, joilla on vain oman ammattialueensa ehkä hyvinkin vähäinen asiantuntemus lasten oikeuspsykologisissa haastatteluissa.

 

NB: Jos siis oikein ymmärsin, niin lapsia haastatelleet psykologit ovat pitäneet lääkärinlausuntoja kiistattomana näyttönä rikoksesta, ja ovat siksi arvioineet lasten kertomukset luotettaviksi. Voiko näin tehdä? Yksi haastattelija antoi lausuntonsa ehdollisena, tarkoittaen siis, että jos lääkärin tutkimuslöydökset ovat luotettavia, niin myös lapsen kertomus on luotettava. Voiko tällaisen arvion antaa?

AS: Tuomioistuimen ei pidä siirtää tuomiovaltaa myöskään lääkäreille. Lääkärin tai lasta haastatelleen psykologin ei tule ottaa kantaa syyllisyyteen, vaan tuoda tuomioistuimen käyttöön oman ammattialansa itsenäinen asiantuntemus. Psykologin tulee pitäytyä pelkästään lapsen kertomuksen luotettavuuden kriteereihin, eikä lainata kainalosauvaa lääkäreiltä tyylillä ‘Jos hän uskoo, niin minäkin uskon’.

Tässä törmätään jälleen siihen, mitä ovat asiantuntijuuden kriteerit. Jos haastattelevalla psykologilla ei ole erikoistumiskoulutusta, vaan hän ottaa kantaa syyllisyyteen, ja ‘lainaa’ käsityksensä lääkäril­tä, niin hän ei ole asiantuntija.

 

NB: Tässä tapaukses­sa keskei­nen lääkärinlausun­to perustuu mm. uv-valolla paljastettui­hin lasten arpiin. Miten noihin löydöksiin tulee suhtautua?

AS: Tuosta tutkimusmetodis­ta tulisi olla tieteellistä perustutkimus­ta, ennen kuin sitä voitaisiin käyttää todisteena rikostapauksen todistelussa. Pitäisi siis olla riittävän suuria eri ikäisten lasten kohortteja, joiden arvet kirjataan, ja jokaisen lapsen taustat selvitetään.

Jotkut lapset ovat kömpelöitä, toiset raisuja ja kolmannet ‘taviksia’. Näin saataisiin perusdataa siitä, paljonko arpia eri tavoin käyttäytyvillä lapsilla yleensä on. Luultavasti vanhemmilla lapsilla niitä on enemmän, kun ovat ehtineet kolhia itseään enemmän.

 

NB: Huomiotani kiinnitti se, että lasten iholta oli paljastunut erilaisia kuvioita, esim. kirjaimia ja sydämiä. Mitä tästä voidaan päätellä?

AS: Kiinnostava tieto. Kirjaimen tai sydämen muoto ei synny sattumalta. Voisiko olla niin, että joistakin väriaineis­ta jää ihon soluk­koon jäämiä? Minun lapsenlapseni koristeli­vat itseään ‘leikkitatuonneil­la’ ja erilaisilla tusseilla. Mahtaisiko tuollainen selittää asiaa.

 

NB: Tässä tapauksessa on toistuvasti väläytelty saatananpalvontaan liittyviä rituaaleja. Toisaalta on väitetty, että mukana on ollut suuri joukko lapsia. Mitä ajattelet tästä?

AS: USA:ssa levisi 80-luvulla hysteria, jossa esitettiin, että lapsia oli laajamittaisesti käytetty tuollaisissa rituaaleissa. FBI, tutkija Lanning selvitti väitteet, ja totesi raportissaan, ettei niissä ollut mitään perää. Samassa tutkimuksessa selvitettiin myös väitteitä ‘seksiringeistä’. Myös ne osoittautuivat perättömiksi (1992 FBI Report –Satanic Ritual Abuse By Kenneth V. Lanning, Supervisory Special Agent Behavioral Science Unit National Center for the Analysis of Violent Crime).

Englannissa esitettiin samoihin aikoihin vastaavia väitteitä. Asiaa tutki kulttuuriantropologi Jean LaFontaine, eikä hän löytänyt mitään todisteita (Social/Cultural Anthropology: Child Sexual Abuse. Jean La Fontaine, Polity 1991). Englannissa levisi myös hysteria siitä, että lastenko­dit olivat pedofiilien saalistuspaikkoja. Tuosta hysteriasta on kirjoittanut kattavan tutkimuksen Richard Webster (The Secret of Bryn Estyn, Orwel Press 2005).

 

NB: Mikä tällaiset hysteriat selittää?

AS: Webster on antanut tähän mielestäni parhaan selityksen. Ihmiset pelkäävät sisällään olevaa pahuutta, ja haluavat ulkoistaa sen. Näin kävi noitavainojen aikana ja myös Natsi-Saksassa, eikä ihmiskunta ole noista ajoista muuttunut valistuneemmaksi. Saatanan, juutalais­en tai homoseksuaalin tilalle on vain nyt sijoitettu pedofiili.

 

NB: Tässä tapauksessa näyttää siltä, että todisteeksi on haalittu ihan mitä tahansa, jotta Auer ja Kukka on saatu tuomituiksi. Mitä ajattelet tästä?

AS: Kyllä tuo minusta osoittaa terveestä järjestä luopumista. Pitää muistaa, että mitä laajem­malta alueelta ja mitä tiuhemmalla verkolla troolataan, sitä todennäköisemmin verkkoon tarttuu jotain, jota voidaan pitää todisteena. Menettely ei vastaa oikeusvaltion periaatteita.

 

*Oikeuspsykologia hyödyntää sosiaalipsykologisia teorioita ja muistitutkimusten tuloksia tutkiessaan muun muassa haastatteluihin ja todistajanlausuntoihin liittyviä luotettavuustekijöitä. Oikeuspsykologit tutkivat esimerkiksi pienten lasten johdateltavuutta haastattelutilanteessa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että alle kuusivuotiaat ovat johdateltavampia kuin vanhemmat lapset. Yli kuusivuotiaat lapset ovat kuitenkin johdateltavampia kuin aikuiset. Pitää muistaa, että aikuisiakin voidaan johdatella enemmän kuin ihmiset yleensä kuvittelevat.

**Pro et contra: Tuomiossa on avoimesti tuotava esiin, ei vain valittua ja johtopäätösosassa ilmenevää lopputulosta tukevat seikat (pro-argumentit), vaan myös vastakkaista lopputulosta tai tulkintavaihtoehtoa puoltavat seikat (contra-argumentit). Tuomarin on lisäksi ilmoitettava se oikeudellinen päättely eli ne syyt, joista ilmenee, miksi contra-argumentteihin perustuva ratkaisu- tai tulkintavaihtoehto on hylätty eli miksi pro-argumenttien painoarvo on osoittautunut punninnassa contra-argumentteja painavammaksi. Jos jutun hävinneen osapuolen esittämät contra-argumentit ovat tuomarin mielestä osoittautuneet tapaukseen soveltumattomiksi, on myös tämä ja syy siihen ilmoitettava perusteluissa.

Comments
One Response to “Anu Suomelan kommentit Annelin vastineeseen”
  1. Anu Suomelan huomioihin on helppo yhtyä!

    Ihmisoikeusnäkökulmasta katsottuna, tämä on tämänhetkisen ”oikeusvaltio Suomen” nykytila. Kun politiikka ja juridiikka menevät sekaisin, kuten A. Auerin tapauksessa, niin jälki on rumaa..

    Poliisiylijohtajan julkiset kannanotot ym. ym. ym.. Synnytettiin tilanne, että ”tekijä on saatava kiinni hinnalla millä hyvänsä” ja lopuksi tuomittua oli syyllinen tai syytön.. Tätä *hintaa* Suomi saa vielä myöhemmin maksaa kalliisti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: