Anneli heittelee kärrynpyöriä

cartwheel

Kirjoittanut Kuolemannaakka

”Anti-annelistisuus” johtuu varmaan paljon kyvyttömyydestä astua toisen asemaan, ikään kuin näkemään toisen ihmisen silmin. Tässä tapauksessa Annelin silmin. Lopullinen ero Aueria syylliseksi epäilevien ja syyttömäksi epäilevien välillä voi, kaikesta anti-annelistien teorioiden mielikuvituksellisuudesta huolimatta, olla nimenomaan mielikuvituksen puute. Ei pystytä kuvittelemaan TOSIELÄMÄÄ.

Kun pohditaan sitä, surmasiko Anneli miehensä, ei voida lähteä selittämään seurauksilla syitä, vaan pitää mennä oikeassa järjestyksessä: ensin syy, sitten seuraus. Ensin päätös, sitten teko. En edes kuvittele, että moni vieläkään tajuaisi, mutta miettikää.

Anti-annelistit tulkitsevat Auerin käytöksen aina syyllisyyden näkökulmasta. Teki hän mitä vain, se on aina jokin juoni ja harkittu tapahtuma. Auerin tekojen (murhan jälkeen ja murhan tapahtuessa) ja teorioita rajaavien alibien ja fyysisten mahdottomuuksien vuoksi on ajauduttu siihen pisteeseen, että teoria hänen syyllisyydestään on mennyt aivan absurdiksi, eikä kukaan olisi 6 vuotta sitten pystynyt edes kuvittelemaan moista. Tähän on ajauduttu, koska Auerin PITÄÄ olla syyllinen. Jos se vaatii häneltä järjenvastaista käytöstä, tämä järjenvastainen käytös hyväksytään, ja sen varaan rakennetaan uutta teoriaa.

Jo aikoinaan 2010 kun häke-litterointia mietittiin, ja anti-annelistit pähkäilivät, miten selittää juoksut ja aikapula ja ovien aukomiset, kirjoitin, että vaikka jokin teoria edellyttäisi Auerin heittävän kärrynpyörää olohuoneessa, se hyväksyttäisiin. Ei ole väliä sillä, kuinka järjetöntä käytös oli TOTEUTTAMISHETKELLÄ, mikäli se mahdollisti Annelin olevan syyllinen niillä tiedoilla, mitä MEILLÄ 4 vuotta myöhemmin oli. Näin päinhän arvoituksia ei saa ratkaista, koska ihminen käyttäytyy vapaavalintaisissa tilanteissa jollain tavalla loogisesti: hän tekee päätöksen heittäisikö nyt kärrynpyörän vai ei. Eikä yleensä heitä, jos siihen ei ole mitään syytä. Hän ei myöskään voi nähdä tulevaisuuteen.

Rikokset ja rikolliset ovat harvoin fiksuja, eivätkä rikollisten suunnitelmat ole sen fiksumpia. Hienoja lavastamisia on erittäin harvoin. Erilaisia rikosmysteereitä ratkovilla taas on kaipuu ”jännittäviin” rikosjuoniin. Näitä juonia on telkkari täynnä, joka päivä on telkkarissa pirullisen nerokas rikollinen ja yleensä lopulta vielä fiksummat poliisit. Se on viihteen peruskuvio, ja luo käsityksemme siitä, millaisia rikolliset ovat. On paljon jännittävämpää, kun joku tekee millimetrin tarkasti suunnitellun täydellisen murhan, kuin että joku kännipää puukottaa ryyppykaverinsa. Anti-annelisteilla on erityinen kaipuu ”Neiti Etsivä”-tyyppisiin lapsenomaisiin juoniin. Totta kai minullakin, vaikka yritän sitä torjua. Onhan se jännää, kun saa tutkia ja miettiä, ja arvoitus ratkeaa pala kerrallaan. Jos vaakakupissa on tylsä ratkaisu (tuntematon tappaja, ei järkevää motiivia tai yksinkertainen motiivi) tai jännä ratkaisu (tunnettu tappaja, mielikuvituksellinen juoni, pahuudesta sikiävä motiivi), valinta kohdistuu näköjään 75-prosenttisesti jälkimmäiseen. Samalla todistusaineistolla.

Virhe tapahtuu siinä, kun ENSIN valitaan syyllinen, ja sitten aletaan perustella hänen käytöstään tämän valinnan mahdollistamiseksi. Tällöin jokainen tekeminen ja sanominen, jokainen pienenpieni yksityiskohta mikä on jäänyt epäselväksi, leivotaan osaksi suurta juonta tai takaportiksi mahdollistamaan oman teorian elossapysyminen. Olen käyttänyt kielikuvina nuorallatanssia tai yhä ahtaampaan putkeen tunkemista. Koska päämäärä on selvä, pitää eteen tulevat ongelmat selittää aina syyllisyyden näkökulmasta. Jos aika ei tahdo riittää, sitä tehdään lisää taustanauhalla ja jos kamat pitää saada piiloon, ne on laitettu siihen ainoaan paikkaan, mitä ei (omasta mielestä) tutkittu kunnolla. Sattumat määräävät teorian muotoutumista, ja lopulta teoria on muokkautunut täysin absurdiksi vuosien varrella, mutta itsestä se ei tunnu oudolta: voidaanhan jokainen ongelma selittää jotenkin siitä näkökulmasta, että Auer olisi syyllinen. Vois olla syyllinen, jos olis tehny noin.

Kokonaisuutta ei lähdetä purkamaan koskaan siitä suunnasta ja lähtökohdasta, kun Auer päättää murhan tehdä. Jos lähdettäisiin, tajuttaisiin, ettei hän rupeaisi noin järjetöntä suunnitelmaa edes yrittämään, koska kaiken järjen mukaan se karahtaisi karille jo ennen kuin Jukka on kuollut. Vain käsittämätön tuuri yhdistettynä omaan ja muiden ihmisten käsittämättömään toimintaan mahdollistaisi Auerin olevan syyllinen ja selviävän siitä, mutta ei HÄN ETUKÄTEEN voi tietää tuuristaan ja muiden ihmisten älyttömästä käytöksestä. Jos hän laatii suunnitelman, hän tekee sen laatimishetkellä (tai toteuttamishetkellä) kaikista järkevimmällä ja selviytymisen parhaiten mahdollistavalla tavalla. Ihminen ei aina käyttäydy rationaalisesti, mutta lähes kaikella hänen toiminnallaan on silti joku tarkoitus. Hän ei ala heittelemään kärrynpyöriä osana murhasuunnitelmaa.

Murha PITÄISI yrittää ratkaista niin, ettei ole valmista syyllisyys- tai syyttömyysolettamaa. Pitäisi lähteä siitä, mitä Auer TODENNÄKÖISESTI tekisi, erityisesti niissä tilanteissa, joissa hän saa tekemisensä vapaasti valita. Näitä tilanteita hänellä on aivan valtavasti, koska hän saa valita ennen murhaa aivan kaiken, ja kohde on hänen oma aviomiehensä, jonka kanssa hän voi koska tahansa olla kahden, ilman ainuttakaan todistajaa. Hän voi valita tavan, ajankohdan, aseen ja selityksen. Mikään ei pakota häntä tekemään murhaa ikkunasta sisään tunkevan huppumiehen avulla (osaamatta loogisesti selittää tämän sisääntuloa) ja soittaen lavastettua taustanauhaa yhdessä 9v tyttönsä kanssa, joka myös osallistuu puukkohippoihin ja näyttelee sitten puhelimessa sydäntä särkevästi. Hän olisi ihan oikeasti voinut valita paljon fiksummaltakin kuulostavan tavan=) Anti-annelistit kuitenkin olettavat, että tämä oli se, mihin hän miettiessään päätyi: tämä oli se PARAS vaihtoehto, minkä hän keksi. Tämä oli se vaihtoehto, minkä avulla hän uskoi selviävänsä. Hän valitsi täysin absurdin juonen, ja ihmeellinen tuuri ja täysin epäonnistunut tutkinta mahdollisti sen, että hän selvisi! Kaksi täysin epäloogista asiaa peräkkäin.

Suunnitelma on täynnä kymmeniä tällaisia asioita. Jos niitä olisi yksi tai kaksi, homma voisi vielä mennä satunnaisen epäloogisen käyttäytymisen tai hyvän tuurin piikkiin. Poliisit eivät osaa selvittää kaikkea, ja ihmiset käyttäytyvät JOSKUS jollain lailla epäloogisesti. Mutta tämä syyttäjän teoria perustuu pelkästään absurdiin käytökseen sekä Annelilta, lapsilta, Jukalta, Häkeltä että poliiseilta. He kaikki ikään kuin pelaavat Annelin pussiin, koska vain heidän epälooginen käyttäytymisensä mahdollistaa nuorallatanssin tai yhä ahtaammassa putkessa eteenpäin pääsyn.

Kun rikoksia tutkii, pitää jossain vaiheessa tehdä reality check ja ymmärtää, että nyt on tuurin ja epäloogisuuden rajat ylitetty: tämä teoria ei voi enää olla totta. ULKOPUOLISET ihmiset eivät lavasta yhdessä Annelin kanssa, vaan he elävät ihan omaa elämäänsä ja tekevät omista lähtökohdistaan loogisia päätöksiä. He eivät tee päätöksiään Annelin lähtökohdista.

Aina ei ole helppoa havaita teorioiden epäloogisuutta. Itse tulin vasta eilen ajatelleeksi tarkemmin Annelin käyntiä murhatalolla pakastinta tyhjentämässä. Syyttäjä väittää, että Annelin vieraillessa sossutädin kanssa talolla 2 viikkoa murhan jälkeen, hän haki pakastimesta siellä piilossa olleen astalon, jonka hän oli sinne murhayönä kätkenyt (tämän poika kuuli sopivasti oven takaa, kun poliisit ja media oli tätä jo 2009 ehdotellut ja murhainfossakin asiaa oli paljon märehditty). Tämä on klassinen teoria, joka on oikeastaan kaikkien ”anneli on syyllinen” –teorioiden kulmakivi: ilman sitä Anneli ei pysty hävittämään astaloa talosta, ja tarpeeksi hyvin piilotettuna se olisi ilmeisesti siellä vieläkin, koska Auer ei koskaan palannut taloon asumaan, vaan muutti Turkuun. Tämä teoria on siis ”pakollinen”, mikäli Auerista halutaan leipoa syyllinen. Tietysti se edellyttää vielä poliisin ”sössimistä”: he eivät vaan satu astaloa pakastimesta löytämään, eivätkä mitään muutakaan murhaan liittyvää, sen puoleen, vaikka kovasti etsivät.

Olin toki ajatellut, että kätkemispaikka on täysin järjetön: miksi Auer kätkisi astalon omaan pakastimeensa, kun talo pienen ajan kuluttua on täynnä poliiseja, jotka etsivät astaloa useamman päivän? Ennen taustanauhateoriaa huonoa paikkaa selitettiin sillä, ettei Auer aikapulan vuoksi ehtinyt sen parempaa piiloa keksiä, koska hän surmasi Jukan puhelun aikana ex tempore. Ok, ihan mahdollista (se kätkeminen siis, ei murhaaminen). Mutta nyt kun syyttäjän uuden teorian mukaan Jukka onkin kuollut jo aikoja sitten, ja siis kaikki murhakamat ehditty piilottaa oikein ajatuksen kanssa: miksi helkkarissa astalo omaan pakastimeen?

Hän ei tietenkään voi varmaksi tietää, että astaloa talosta etsitään, mutta hyvänen aika: onhan kämppä nyt piukassa sata kertaa järkevämpiä paikkoja! Auer on kuulemma murhaa suunnitellut puoli vuotta ja päätynyt sitten siihen, että pakastin on nyt se paras paikka murha-aseelle. Ei mikään muu paikka, vaan pakastin. Ei salakätkö lattialaminaatin alla, ei savuhormi, ei katon ryömintätila, eikä missään tapauksessa mikään talon ulkopuolinen tila, minne pois lähtenyt huppumies astalon olisi voinut viskata! Vasaran heittäminen vaikka pihan puskaan olisi ollut järkevä teko, mutta vasaran laittaminen omaan pakastimeen tietää sen löytyessä välitöntä linnareissua, koska huppumies ei sitä sinne voi laittaa. Paikka on siis epälooginen murhasta selviämisen kannalta.

Mutta Anneli siis valitsee pakastimen, ja ihmeen kaupalla (vaikka pakastin tutkittiin) astaloa ei löydy. Mihin hän sitten kätkee kaiken muun piilotettavan: kengät, hanskat, pyyhkeistä ja laudoista askaroidun kilven ja Jukan vaatteet, joita hän lapsien mukaan piti päällään (lapset eivät niitä nähneet, mutta Anneli oli leuhkinut heille asialla myöhemmin)? Hän laittaa ne jonnekin muualle! Siis kaksinkertaistaa kiinnijäämisen riskin, ja toimii täysin epäloogisesti. Jos kerran se pakastin oli niin loistava piilo, olisi nyt lykännyt koko pinkan sinne. Tai: paremminkin laittanut sen astalon siihen samaan mustaan aukkoon, mihin muutkin tavarat hävisivät. Ei ole logiikan häivääkään siinä, että ripottelee syyllisyyttä osoittavia esineitä eri puolille taloa. Jokainen uusi piilopaikka kaksinkertaistaa riskin, että joku kama löytyy. Ei vaadi pitkää matikkaa tämä.

Pakastinhan valikoituu piilopaikaksi jälleen seurauksesta syyhyn päin ajateltaessa: koska AA kerran kävi pakastimella, pitää sen olla kätkö, eikä se voi olla se hormi tai välipohja, vessan vesisäiliö, uuni, astianpesukone tai vaatekaappi. Se on pakastin, koska Anneli on syyllinen, ja hänen täytyi jotenkin noutaa astalo talosta.

Ainoa vaan, että ei edes tarvinnut! Kukaan ei ole koskaan ihmetellyt sitä, että minkä ihmeen vuoksi Anneli päätti hakea astalon talosta! Kun kerran tuolloin oli jo tekninen tutkimus ohi, eivätkä poliisit mitään löytäneet, niin siellähän se olisi astalo ollut pakastimessa ihan rauhassa. Ei mikään pakottanut Annelia muuttamaan Turkuun Ulvilassa käymättäkään: hän olisi aivan hyvin voinut muuttaa takaisin Tähtisentielle, vaikka olisi ollut aikeissa muuttohommiin ryhtyäkin. Hän olisi voinut muuttaa taloon vaikka muutamaksi päiväksi, ja ottaa sen ihmeastalon pakastimesta ihan omassa rauhassa, eikä hänen suinkaan olisi tarvinnut keksiä semmoista juonta, että käy hakemassa sen sossutädin kanssa ja kutsuu tämän vielä oikein erikseen sisälle katselemaan pakastimen tyhjennystä! Kuka nyt olisi niin idiootti, että kun vaara on jo ohi, ja mielikuvituksellinen suunnitelma näköjään menossa läpi, tekisi jotain noin älytöntä, kun ei ollut minkäänlaista pakkoa??

Mutta tämmöistä asiaa ei kukaan edes huomaa ajatella, koska Annelin PITÄÄ hakea se astalo PAKASTIMESTA, koska tästä on tullut yleinen teoria, vaikka se edellyttää täysin järjetöntä käytöstä sekä astaloa kätkiessä että sitä hakiessa. Kun mielikuvitus ei riitä muuhun, ja halutaan ”jännä juoni”, jossa nerokas rikollinen suorittaa hiuskarvan varassa eteneviä sekunnintarkkoja manöövereitä, ilmeisesti ihan itseään ja tulevia ihmettelijöitä viihdyttääkseen. Auer on sairaalan pedillä päätynyt siihen, että fiksuinta on hakea astalo pakastimesta sossutädin kanssa, eikä suinkaan odottaa semmoista hetkeä, että muuttaa taloonsa takaisin asumaan. Tämä on syyttäjän teoria, jolla syyttäjä mahdollistaa sen, että Auer sai talosta murhakamat (ainakin sen astalon… niistä muista vermeistä ei tainnut olla väliä?) pois. Se on pakollinen, sillä muuten Auerilla olisi asiaan alibi, ja jos hän olisi syyllinen, murhakamat olisivat Tähtisentiellä tai lähimaastossa edelleen.

Talossa käynti on esimerkki teoriasta, jonka epäloogisuutta ei osata ajatella, koska tarvitaan se kärrynpyörä, että syyllisyys vielä mahdollistuisi. Ei ajatella asiaa Annelin kannalta, vaan teko selittää syytä. Talossa ei olisi tarvinnut käydä; taloa ei olisi tarvinnut myydä. Tutkinta oli tehty, Anneli oli vapaa muuttamaan takaisin: kukaan ei ollut löytänyt kamoja. Silti hän tekee valinnan hakea elinkautisen takaavan astalon talosta YHDESSÄ sossutädin kanssa niin, että täti vielä näkee, mitä hän tekee, ja niin, että pyytää erikseen tätä tulemaan kanssaan. Ja 75% kansasta uskoo?

-Kuolemannaakka

Comments
12 Responses to “Anneli heittelee kärrynpyöriä”
  1. It´s the parrot! kirjoitti:

    Sama epäloogisuus koskee ”taustanauhan” käyttöä, jota syyttäjää väittää käytetyn vaikka FBI ja muut ääniasiantuntijat ovat toisin todistaneet.

    Ainut syy taustanauhan käyttöön olisi se, että sillä saisi ostettua lisäaikaa lavastusten tekemiseen ja murhavälineiden hävittämiseen, suihkussa käyntiin ja hiusten kuivaamiseen ym. Ambulanssiryhmä kuitenkin huomasi heti että uhri on ollut hengissä vielä hetki sitten, ja yritti jopa elvytystä, joten taustanauhan käytöstä ei olisi ollut mitään HYÖTYÄ!

    • Nimetön kirjoitti:

      Ei tästä surmasta näilä eväillä saa millään täydellistä rikosta,eikä liioin palvelusta yhteiskunnalle.
      Olisinpa saanut valokuvia omasta naamastani tätä tapausta seuratessani.Monttu on ollut auki hämmästyksestä ilman mitään etukäteis suunnittelua.
      Voiko tämä olla oikeasti totta.
      Annelin asemaan voin yrittää asettua,mutta heti alkaa huimata.Jotenkin helpompaa on hakea ratkaisua millä tämä järjettömyys saataisiin loppumaan.
      Kaiken järjen mukaan joulukuun 12 pv pitäisi tulla vapauttava tuomio.

      ”Sitä ennen kaikki me ehdimme sulattamaan ja tyhjentämään omat pakastimemme .Tehkäämme hyvin,ettei tule sanomista ”videoikaa toimenpide . 😈

  2. Anu Suomela kirjoitti:

    Kuolemannaakka on kiitettävästi pohtinut ihmisten tapoja tehdä johtopäätöksiä. Olen itse paljon pohdiskellut samoja seikkoja. Etenkin kun olen joskus lukenut sosiaalisessa mediasssa olevia, jopa raivokkaita Anneli Auereriin kohdistuvia ryöpytyksiä. Tuokaan ei näytä riittävän, vaan myös henkilöihin, jotka suhtautuvat myötämielisesti Aueriin, tai kirjoittavat kriittisesti poliisin tai syyttäjän toimista, kohdistetaan henkilöön menevää ’ad homimen’ -todistelua.

    Näille kirjoittajille ei siis riitä, että Auer on pedofiili ja murhaaja, vaan vihaisuus kohdistetaan myös henkilöihin, jotka käyttävät pelkästään oikeuttaan sananvapauteen. Tämän voi nimetä vihapuheeksi, joka oli ominaista Natsi-Saksan propagandalle, jossa sananvapaudelle ei ollut sijaa.

    Tunteita vai tiedettä?

    Ei ole sinänsä yllättävää, että monet ihmiset muodostavat mielipiteitä pelkästään tunteiden ja uskomusten perusteella – eivät kriittisesti analysoimalla vaihtoehtoisia selityksiä. Tieteellinen analyysi edellyttää riittävää koulutusta, mutta koulutuskaan ei välttämättä takaa kykyä asettaa ja analysoida vaihtoehtoja.

    Auerin tapauksessa ovat keskeiseksi nousseet lasten haastattelut. Näistäkin sosiaalisessa mediassa on esitetty sekä tunnepohjaisia että analyysiin perustuvia käsityksiä. Myös ’asiantuntijat’ ovat olleet näistä erimielisiä. Tässä ongelmaksi nousee se, että vain pieni osa haastatteluista ja niiden analyyseistä ovat julkisia, joten asiakokonaisuuteen ei ulkopuolisen ole mahdollista ottaa kantaa.

    Kuka on asiantuntija?

    Tiedossa on kuitenkin, että maan johtavat oikeuspsykologian asiantuntijat pitävät luotettavana Auerin vanhimman tyttären välittömästi tapahtuman jälkeen antamaa, omaehtoisiin havaintoihin perustuvaa kertomusta. Myös vanhimman pojan alkuperäiset havainnot arvioitiin luotettaviksi. Sen sijaan kolmen pienemmän lapsen myöhemmät kertomukset on arvioitu niiden syntyhistorian vuoksi epäluotettaviksi, ja myös epäuskottaviksi niiden sisältämien fantasiaelementtien vuoksi.

    On ymmärrettävää, että kantaa ottavat kansalaiset eivät tunne niitä periaatteita, joihin oikeuspsykologisten analyysien tulee perustua. Niitä eivät välttämättä ole tunteneet edes ne sairaalapsykologit, jotka haastattelivat lapsia, ja antoivat niistä lausuntonsa tuomioistuimelle.

    Mistä kumpuaa uskomus ’muiden ihmisten’ aiheuttamasta vaarasta?

    Löytyy kohtuullinen määrä sosiologista tutkimusta ja kirjallisuutta, jonka kautta voidaan ymmärtää sitä, miten ihmiset rakentavat käsityksensä siitä, että joku henkilö tai henkilöryhmä on lähtökohtisesti ’paha’. Pohjimmiltaan kyse on ihmisen primitiivisestä itsesuojeluvaistosta, uhkaavalta vaaralta on puolustauduttava ja puolustettava poikasiaan.

    Toinen kysymys on: Onko vaara todellinen vai kuviteltu? Jos se on kuviteltu, niin mistä se on saanut sytykkeensä? Tähän käyvät erinomaisiksi esimerkeiksi 1600-luvun noitavainot ja Natsi-Saksan juutalaisvainot. 1600-luvulla ihmiset aidosti uskoivat Paholaiseen, joka näkymättömänä käveli sorkkineen ihmisten joukossa.

    Tuolloin ja myös sitä ennen myös juutalaiset olivat olleet kristittyjen keskuudessa pahan ilmentymä. Tuota kansanuskomusta natsit käyttivät propagandassaan menestyksekkäästi hyväkseen, ja kykenivät tuhoamaan mm. 6 miljoonaa juutalaista, mustalaista, sekarotuista, kehitysvammaista, homoseksuaalia, sekä muita, jotka vastustivat tällaista menettelyä mm. natsihallinnon sisällä.

    Entä Auerin tapaus?

    Aueria on käytetty mediassa irtopainosten myyntiin, ja voitot ovat varmaan pitäneet niitä osaltaan yllä. Media ei ole voinut perehtyä tapaukseen kuin pieneltä osin, koska materiaali on valtaosin määrätty salassa pidettäväksi. Liikkeellä on siis ollut lähinnä olettamuksia ja juoruja.

    Koko materiaaliin perehtyminen on valtava tehtävä, ja sen ovat hoitaneet vain oikeuspsykologian asiantuntijat, mutta he eivät voi salassapidon vuoksi kertoa julkisuuteen tieteellisin periaattein analysoimiaan löydöksiä ja niiden perusteita.

    Näin koska syyttäjät ovat vaatineet tämän keskeisen tiedon salaamista, ja tuomioistuin on siihen suostunut. Oikeuskäsittely on siis syyttäjän vaatimuksesta mahdollisimman salainen, mikä sotii Euroopan ihmisoikeussopimuksen avoimen, julkisen käsittelyn periaatteita vastaan.

    Kansalaistuomuistuimen synty

    On todella huolestuttavaa, että sosiaalinen media synnyttää tällaisia kansalaistuomioistuimia, joissa syntyy myös vihapuhetta. Kohdistan kuitenkin kritiikin tuomioistuinlaitokseen, joka suostuu syyttäjän vaatimukseen materiaalin salassapidosta. Se luo paranoidisia tulkintoja tapahtumien kulusta, ja aktivoi ihmisiä syyllistämään ja lokaamaan sosiaalisessa mediassa keskusteluun osallistuvia. Oikeudenmukainen ja julkinen oikeudenkäynti takaa sen, että kansalaiset tietävät oikeuskäsittelyssä esitetyt faktat. Salassa voidaan pitää vain erittäin poikkeuksellinen henkilöön liittyvä seikka.

    Anu Suomela

    • KM kirjoitti:

      Hyvä kirjoitus Kuolemannaakalta ja Anulta jälleen. Olisi mukava saada vastapuolen kommentit niihin mutta sellaista keskusteluahan emme käy – ensin on todellakin käsitys tai mielikuva syyllisyydestä (kyllä tai ei) ja sitten aletaan ”argumentoimaan”. Pakko todeta, että se, mitä A:n katsotaan syyttäjän mukaan tehneen, on tosi heikolla pohjalla, mutta samalla se tekee A:sta pirullisen ovelan ja taitavan murhaajan, joka on saattanut poliisin ja oikeuslaitoksen naurunalaiseksi. Silti ihmettelen A:n käytöstä. Miksi ihmeessä hän myönsi? lapselleen surmanneensa tämän isän tmv.? En ymmärrä. Outoa on myös A :n kommentti hätäpuhelun aikana, että ”vielä se on hengissä”, ikään kuin hän olisi tiennyt mitä on tapahtumassa. Periaatteessa kyseessä voisi siis olla tilaustyö, mutta se mahdollisuus on sivuutettu kokonaan, vaikka A on esitetty täysin häkäilemättömänä henkilönä. Tähän taas tarvittaisiin kunnollinen, uskottava motiivi, jota sitäkään ei ole esitetty. Tulee mieleen Kennedyn murha: vuosikymmeniä on jauhettu sitä, toimiko O yksin vai ei ja oliko hän ylipäätään mukana tapahtumassa, mutta murhan motiivi ei tunnu kiinnostavan juuri ketään, on esitetty vain löysiä arvailuja.

      PS. Hieman asiasta sivuun mutta mistä ihmeestä nousee taas tuo luku 6 miljoonaa tapettua juutalaistaustaista? Kukaan ei tiedä tarkkaa lukua, paras arvaus lienee 4 – 8 miljoonaa, mutta sekin on kyseenalaistettu. Jostakin syystä toisiajattelijoiden, mustalaisten, mielisairaiden ym. uhrilukua ei ole edes yritetty arvioida.

      • Kuolemannaakka kirjoitti:

        Anneli kertoi Häke-ihmiselle, tultuaan takaisin puhelimeen, että ”se [murhaaja] meni takas ja aikoo tappaa mun miehen. Se oli äsken vielä hengissä.” Ei tässä lauseessa muuta ”kummallista” ollut, kuin se, että A päätteli sisääntulijan tappavan Jukan. No, eipä siihen hirveitä ennustajanlahjoja tarvita, kun oli niitä hirveitä huutoja kuunnellut useamman minuutin. Siis kyllähän siellä ihan tappamisen meininki äänistä päätellen menossa oli. Tässä juuri nähdään, että joku yksittäinen sana 7 vuoden päästä muokkaa käsitystämme tapahtumista. Auer olisi voinut sanoa ”tulkaa äkkiä, se tappaa mun miehen!”, mikä oli hänen lauseensa tarkoitus, mutta hän käytti hieman eri sanamuotoa ja teki lauseesta ”epäilyttävän”. Tarkoitus oli ilmaista, että tilanne oli paha.

        Auer oli siis ennen puhelimeen palaamistaan käynyt olohuoneessa, nähnyt murhaajan ja juossut sitten talosta ulos karkuun. Tokihan hän tiesi, että Jukka vielä hengissä oli (koska Jukka huusi), ja tämän asian Häke-ihmiselle kertoi, joka taas ei paikanpäällä ollut. Hän raportoi Häkeen, mitä tapahtuu, Häken sitä kysyessä.

        • Anu Suomela kirjoitti:

          Olen viimeiset pari vuotta pohtinut Auerin tapausta ja sekä median että sosiaalisessa mediassa esitettyjä käsityksiä. Kuolemannaakka sai minut uudelleen pohtimaan tätä, mutta hiukan toiselta kannalta.

          Kirjoittajat ovat ihmetelleet Annelin toimintaa, ja käyttäneet sitä perusteena hänen syyllisyydestään. Jokainen häkenauhan sana tai lauseen puolikas on otettu osoittamaan syyllisyyttä, ilman että syyttömyyden olettamaa olisi pohdittu.

          Jos asiaa arvio Annelin ja vanhimman lapsen kertomuksetn valossa, syntyy kertomus täysin ennalta-arvaamattomasta, kaoottisesta tapahtumakulusta. Toki tapahtumat ovat yleisen elämänkokemuksen mukaan laadultaan poikkeuksellisia. Tyypillistähän on, että suomalainen surma johtuu parisuhteen ylikuumentuneesta tilanteesta, jossa toinen pikaistuksissaan surmaa toisen.

          Entä jos motiivit ovatkin muualla kuin parisuhteessa? Eli Annelilla ei ollut syytä tappaa miestään? Entä jos hänen kertomansa on totta? Miten itse kukin meistä olisi toiminut tilanteessa, jossa perheen kotiin tunkeutuu sekopäinen tappaja rikkomalla ikkunan, ja sen jälkeen käy sekä perheen äidin että isän kimppuun?

          Millainen käyttäytyminen tuollaisessa tilanteessa olisi ’normaalia’, kun tilanteessa ei ole mitään normaalia ja ennakoitavissa olevaa? Olisiko olemassa joku tapa, jonka voidaan olettaa ’normalin äidin’ käyttäytyvän, kun asunnossa on hänen neljä pientä lastaan? Mikä käyttäytyminen olisi ollut normaalia, kun kyse oli elämästä ja kuolemasta, ja lapset olivat tämän kamaluuden keskellä?

          Minähän en tiedä mitä tuona yönä tapahtui. Lähtökohtani on muodostaa erilaisia hypoteeseja. Koska kaikki materiaali ei ole julkista, on mahdotonta asettaa riittäviä hypoteeseja. Kun näin on, en anna villin mielikuvituksen ohjata ajatteluani, vaan pitäydyn syyttömyyden oletamassa, kunnes toisin pitävästi todistetaan.

          Anu Suomela

          • It´s the parrot! kirjoitti:

            Lynkkareilla tuntuu olevan oma murhakäsikirja. Heidän mielestään on vain yksi ainoa oikea tapa miten missäkin vaiheessa olisi pitänyt toimia: vain yksi oikea ainoa oikea tapa miten Annelin olisi pitänyt toimia, vain yksi ainoa oikea tapa miten murhaajan olisi pitänyt toimia (tyhmä murhaaja kun ei ole heidän käsikirjaansa lukenut) ja yksi ainoa oikea tapa miten häken olisi pitänyt toimia (tyhmiä kun jättivät Annelin langalle roikkumaan) jne. Yksikin pieni poikkeama heidän omasta toimintamallistaan jossakin vaiheessa tätä ketjua todistaa heidän mielestään että Anneli on syyllinen.

  3. Anu Suomela kirjoitti:

    @ KM: ”Silti ihmettelen A:n käytöstä. Miksi ihmeessä hän myönsi? lapselleen surmanneensa tämän isän tmv.?”

    En tunne materiaalin kaikkia yksityiskohtia, mutta tuo ’myöntö’ on usein ollut esillä sosiaalisessa mediassa. Oikeuspsykologille selitys tuohon on selkeä. Tieteellisessä kirjallisuudessa on käyty läpi lukuisia rikoksen tunnustamisia, jotka ovat osoittautuneet perusteettomiksi. Ihmiset tunnustavat, kun eivät näe muuta ulospääsyä tilanteesta.

    Toisaalta Anneli Auerin tunnustus ei sisältänyt aidon tunnustuksen elementtejä. Hän oli alkanut uskoa omaan syyllisyyteensä, kun poliisi vakuutti hänet siitä, ettei muuta selitystä ollut. Eli poliisi huijasi hänet uskomaan syyllisyyteensä. Hänen rehellisyyttään osoittaa erityisesti se, että hän halusi kertoa syyllisyytensä myös tyttärelleen, eli hän täysin uskoi siihen.

    Jos hänellä olisi ollut tuolloin asiamies, tämä olisi voinut estää poliisin johdattelevat kuulustelut, mutta Anneli ei tuolloin käsittänyt, että poliisi voisi syöttää hänelle värään tunnustukseen johtavat tiedot. Kuten useimmat suomalaiset hän siis uskoi ja luotti suomalaiseen, rehelliseen poliisiin.

    Myöhemmin hän on itse ymmärtänyt miten naivi ja tyhmä tuolloin oli. Hänet ’narutettiin’ kuvittelemaan mitä tuon yön aikana tapahtui, ja hän alkoi luoda mielikuvia siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Vaikka mitään aitoja muistikuvia ei ollut, hän loi itse loogisen kuvitelman tapahtumista, voidakseen selittää miten kaikki oli voinut mennä.

    Tällaisia valemuistoja on tutkittu runsaasti, ja niistä on Niinan kirjastossa joitakin kääntämiäni Elizabeth Loftuksen artikkeleita. Ihmiset voivat luoda itselleen menneisyyden, jolla ei ole mitään yhteyttä siihen, mitä todellisuudessa on tapahtunut.

    ***

    Haluan laajentaa asiaa Holokaustin (täydellinen tuho) uhreista. Julma totuus on, että kukaan ei ole voinut pitää kirjaa siitä, paljonko esim. juutalaisia tuhottiin, saati muita ’ali-ihmisiä’, jotka haluttiin raivata puhtaan rodun tieltä (tai vain omaisuuden anastamiseksi). Natsihallinto toki oli säntillinen, mutta Euroopan eri maissa ei tuollaista tehokkuutta ollut, ja monet arkistot tuhoutuivat sodassa.

    Jotain hyvää tuosta kauheudesta kuitenkin on syntynyt. Keskeisiä niistä ovat sodan jälkeen solmitut YK:n Ihmisoikeussopimus, Euroopan ihmisoikeussopimus ja Ihmisoikeustuomioistuin, joiden tavoitteena on ehkäistä tuollaisen hulluuden syntyä, ja yrittää turvata kaikille ihmisille sama ihmisarvo ja -oikeudet, keskeisenä oikeudenmukainen oikeudenkäynti.

    Olen lukuisia kertoja nöyränä kävellyt Berliinin katuja. Talojen edustoilta löytyy ’kompastuskiviä’, eli messinkisiä laattoja, joihin on kirjattu talossa asuneiden holokaustin uhrien nimet. Talon asukkaat huolehtivat, että nuo katulaatat aina kiillotetaan kirkkaiksi. Keskustorille on rakennettu suuri ikkuna, josta alas katsottaessa näkee tyhjiä hyllystöjä. Sillä paikalla natsit polttivat eurooppalaista kulttuuriperintöä, suurien kirjailijoiden ja filosofien teoksia.

    Itä-Berliinin puolelta löytyy katuun upotettuja, pitkiä pronssiraitoja. Niissä on 1900-luvun alun kirkkaimman demokratian ja tasa-arvon ideologian kehittäjän, Rosa Luxenburgin kuolemattomia lauseita. Ne olivat kiellettyä kirjallisuutta Itä-Saksassa. Nyt noita ajatuksia pidetään demokratian ja ihmisoikeuksien historian aarteina.

    ***
    Minusta näiden tapahtumien ymmärtäminen on tärkeää, koska niillä on keskeinen osa kansainvälisten ihmisoikeuksien ja oikeudenkäytön historiassa. Toki oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin lähtökohtia löytyy jo roomalaisesta oikeudesta. Eli ei ole siis ihan meidän keksintö. Niinan kirjastosta löytyy joitakin käännöksiäni, jotka voivat valaista asiaa.

    Olennaista Annelin oikeudenkäynnissä on se, miten oikeudenmukainen se lopulta on ollut. Etenkin kun se on syyttäjien vaatimuksesta keskeisten todisteiden suhteen salassa pidettävä. Tämä ei vastaa EIS:n periaatteita.

    Anu Suomela

  4. Nimetön kirjoitti:

    Lieneekkö niin, että tämä valtava mediakohu, ja etenkin pöljimpien kannaotot, aivoitukset, arvelut ja panettelut (nehän ovat ”saaneet” eniten palstatilaa) on vaikuttanut lasten mielikuviin. Tähän ei voi tietenkään tässä vastata. Jatkossa asiantuntijat yms. varmasti törmäävät ko.ilmiöön eri yhteyksissä, muissakin tapauksissa. Maalaisjärki on häviävä luonnonvara.

    • KM kirjoitti:

      Tuo on tietenkin yksi selitys, eli että Auer saatiin uskomaan omaan syyllisyyteensä. Kuitenkin hän on ilmeisen älykäs, aikuinen nainen, joka varmasti ymmärsi, miten paljon arvokasta pelissä on. Ja tietääkseni hänellä on selkeitä muistikuvia tapahtumien kulusta. Jos taas ei olisi tai olisi peräti muistiaukko, johdattelu olisi sopivissa olosuhteissa toki varsin helppoa kenen tahansa osalta (”kai minä sitten sen tein..” ). Silti vanhempana suojelisin lastani enkä menisi kertomaan hänelle olevani tappaja. Päin vastoin, kertoisin miten läheinen isä oli ja miten meidän täytyy yhdessä kestää menetys tms. Tämä voi olla jälkiviisautta, mutta uskoisin useimpien vanhempien toimivan vastaavassa tilanteessa jotenkin tuohon tapaan. Voi olla että Auer oli yksinkertaisesti niin sekavassa mielentilassa, ettei ymmärtänyt mitä puhuu. Mutta tämä kaikki on tätä yhtä ja samaa spekulointia, joka tulee jatkumaan, oli lopullinen tuomio mikä tahansa.

      • nmb74 kirjoitti:

        Annu on älykäs nainen ja juuri siksi hänet saatiin järkevyyteen ja loogisuuteen vetoamalla (valehtelemalla) uskomaan, ettei talossa voinut olla ketään ulkopuolista murhayönä. Annu luuli seonneensa, koska hänen muistikuvansa murhayöstä olivat ulkopuolisesta tekijästä ja aivan toisenlaiset kuin poliisi vakuutteli, hän pyysikin saada psykiatrin apua. Poliisi asetti ehdon lasten tapaamiselle – Annun käskettiin tunnustaa vanhimmalle lapselle tekonsa tai muuten hän ei olisi saanut tavata lapsia. Toisaalta Annu myös halusi kertoa vanhimmalle lapselle, ettei se ole hänen vikansa, että äiti on vangittu (poliisit olivat valehdelleet, että vanhimmat lapset olisivat kertoneet, ettei talossa ollut ulkopuolisia murhayönä). Ne, jotka eivät tiedä sitä me tiedetään, jatkavat spekulointia, sille ei voi mitään.

      • Anu Suomela kirjoitti:

        @KM: ”Kuitenkin hän on ilmeisen älykäs, aikuinen nainen, joka varmasti ymmärsi, miten paljon arvokasta pelissä on. Ja tietääkseni hänellä on selkeitä muistikuvia tapahtumien kulusta.”

        Asian analysoimiseksi pitää erottaa alkuperäiset muistikuvat jälkikäteisistä, uuden informaation luomista mielikuvista. Jos kuulusteltavalle toistuvasti ja hyvin ymmärtävästi väitetään, että hänen väittämänsä muistikuvat eivät voi vastata todellista tilannetta, hänet johdatetaan luomaa uusia mielikuvia tapahtumista. Näin Annelille mitä ilmeisemmin tapahtui. Hän alkoi kuvitella tapahtumien kulkua, ja vakuuttui näiden mielikuviensa perusteella syyllisyydestään.

        Loftuksen tutkimuksissa on vakuuttavasti osoitettu, miten niinkin lyhyen, kuin puolen tunnin altistus vääristäville mielikuville muuttaa haastateltavan käsitystä lähimenneisyyden tapahtumista. Mitä tapahtuu henkilölle, joka on ulkomaailmasta eristettynä äärimmäisessä stressitilanteessa syytettynä lastensa isän murhasta? Kun hän lisäksi uskoo kuulustelijoiden esittämään tapahtumakuvaukseen ainoana mahdollisena selityksenä?

        Analyyttisyys ja älykkyys eivät tuossa tilanteessa ole positiivisia omainaisuuksia, päin vastoin, ainoaksi vaihtoehdoksi jää päätyä omaan syyllisyyteen.

        ***

        Muutama vuosi sitten tv:ssä esitettiin aika pitkä Englantilainen dokumenttien sarja, jossa analysoitiin todistajien havaintojen pitävyyttä lavastetuissa tilanteissa. Noissa tilanteissa käytettiin oikeuspsykologista, johdattelematonta haastattelutapaa. Siis sitä, ettei kuulustelijalla ollut mitään ennakkokäsitystä tapahtumista.

        Selväksi tuli, että neutraaleilla oikeuspsykologisilla haastatteluilla päästiin lähelle aineellista totuutta, eli mitä oikeasti tapahtui. Selväksi kävi myös, että jos kuulustelijoilla on ennakko-olettama, he saavat sekä epäillyltä että todistajilta launsunnon, joka tukee heidän omaa olettamaansa.

        ****
        Tämä on oikeusvaltion kannalta äärimmäisen tärkeä tieto. Mutta samalla turhauttava. Emme voi enää luottaa ilman erityisiä varauksia oikeudessa annettuihin todistajalausuntoihin, vaan muisti- ja mielikuvien suhteen on oltava erittäin skeptinen.

        Anu Suomela

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: