Puhelimen vierestä ei näe terassin ovelle

PUHELIMEN VIERESTÄ EI NÄE TERASSIN OVELLE

Kirjoittanut turumurre

Käräjäoikeuden 2013 enemmistö-päätöksessä, tuomarit Juntikka ja Santamaa perustelevat seuraavasti:

Tekijän poistumiseen asunnosta liittyen käräjäoikeus toteaa vielä, että asunnon keittiöstä puhelimen luota terassille johtavan oven suuntaan otetusta valokuvasta ilmenevä vahvistaa asunnon pohjapiirroksesta sekä todistaja Santaojan kertomuksesta ilmenevän, että puhelimen luota on suora näköyhteys terassin ovelle. Väitetty tekijän poistuminen terassin oven ikkuna-aukosta olisi siten ollut – vastoin kiistämistä – puhelimessa olleen Auerin nähtävissä.

Mietelmänsä tuomarit perustavat päätutkija Santaojan todisteluun ja 26.11.2009 rekonstruktion yhteydessä otettuihin valokuviin. Esitutkintamateriaaliin (2010) on kyseisestä tilanteesta liitetty 4 valokuvaa, joista et-ptk liiteluettelo kertoo seuraavasti:

Kuva 1

Lisäksi tuomarit vetoavat viralliseen, surmatalosta tehtyyn pohjapiirrokseen, johon puhelimen paikka merkittynä (ohessa osakuva kyseisestä):

Kuva A

Todellisuudessa esitutkintamateriaaliin ei ole liitetty ainuttakaan kuvaa, joka olisi otettu siitä kohtaa, missä lankapuhelin sijaitsi (katso pohjapiirros).

Sen sijaan et-ptk liiteluettelon laatija väittää, että kyseisistä kuvista 1-2, jotka todellisuudessa otettu tuulikaapin nurkalta, olisivatkin otettu siitä missä lankapuhelin sijaitsi (ohessa kuva nro 1 (nro 2 on sama, valoisuus vain eri):

Kuva 2

Kuvat 3 ja 4 ovat kuvatekstin mukaan otettu siitä kohtaa ”mihin lankapuhelimen johto kohtuudella ylettyi” (todellisuudessa kuvauslinja siirretty sivusuunnassa puolimetriä edellisiin kuviin nro 1-2 nähden, tuulikaapin oven eteen (ohessa kuva nro 3 (nro 4 on sama, valoisuus vain eri):

Kuva 3

Tämä väite, että puhelimelta näkee terassinovelle, oli siis eräs syyllisyysperustelu enemmistö-tuomareilla. Tuomarit siis uskoivat Santaojan todisteluun ja väärin kohdennettuihin valokuviin.

Mutta kuten Auer itse Käräjillä 2013 kertoi (Santamaan ’lopputentti’), eräästä surmayönä otetusta valokuvasta näkee todellisen tilanteen.

Ohessa on valokuva, joka on otettu terassin oven läpi sisälle huoneeseen, kuvassa ei näy paikka missä puhelinkoje sijaitsi. Kaikille pitäisi olla selvää, että myös toisinpäin tilanne on sama: ’Puhelinkoje ei näe terassin ovea’, ja vielä vähemmän henkilö, joka seisoo puhelinkojeen vieressä. Oheisessa kuvassa on myös täysin samasta kohtaa 3D-malli-kuvani (vastaavuus on täydellinen). Lisäksi liitettynä pikkukuvan ominaisuudessa se todellinen tilanne, mitä Auerin oli mahdollista nähdä seisoessaan puhelinkojeen vieressä:

Kuva 4

Tarkastellaan vielä näiden esitutkintamateriaali-valokuvien todellista kuvien ottopaikkaa 3D-mallin pohjalta.

3D-mallissa tummahiuksinen ’rekoanneli’ seisoo tuulikaapin nurkalla. Etptk-valokuvat 1-2, jotka väitetään otetun ”kohdasta jossa lankapuhelin sijaitsi”, on todellisuudessa otettu 3D-mallissa olevan ’rekoannelin’ pään oikealta puolelta. Ja etptk-valokuvat 3-4, 3D-mallissa olevan ’rekoannelin’ pään vasemmalta puolelta. Puhelinkojeen paikka on siinä missä ’tyttö’ seisoo:

Kuva 5Kuva 6

Edellisen esittämän tarkistus:

Alla 3D-kuva ’rekoannelin’ pään vierestä, vasemmalta puolelta. Tähän liitetty päälle aito etptk-valokuva (osakuva nrosta 3). Täydellinen vastaavuus!

Kuva 7

*

Todellisuudessa keskimääräinen näkemä äidillä ja tyttärellä on ollut seuraavanlainen (kuvattu tytön pään yläpuolelta, vrt. edellä olevat laajemmat 3D-mallikuvat):

Kuva 8

Kun äiti ja tytär ovat olleet puhelimessa, siitä ei näe terassin ovelle. Tämä on fakta!

*

Kysymys kuuluu: Miksi tutkijat Santaojan johdolla halusivat osoittaa, että puhelimelta näkee terassin ovelle? Vastauksen voi lukea nyt Käräjien 2013 enemmistö-tuomareiden perusteluista…

-turumurre-

Comments
11 Responses to “Puhelimen vierestä ei näe terassin ovelle”
  1. Fakta: Oikeusmurha on yleisin murha suomessa... kirjoitti:

    Hyvä selvitys, kiitos havainnollisesta esityksestä! Tässä nyt on sitä lisätodistelua – mutta tutkinnan rikoksesta =D -, jota toiselta puolelta on niin hanakasti yritetty esittää.

    Itse olen joutunut oikeussalissa vierestä seuraamaan, kun väärennettyjen todisteiden vuoksi on pienet lapset törkeästi raiskattu – siis oikeussalissa, ei muualla.

    Tämä on tätä nykysuomen perusmeininkiä kansalaisiaan kohtaan, kun viranomainen Suomessa on perinteisesti erehtymätön, tämä vahvemman oikeuden käytäntö on johtanut siihen, että todisteet muokataan ja esitetään viranomais- sekä viranomaisasiantuntijatyönä haluttaessa sen mukaan, että ”syyllisyys” voidaan leimata faktojen vastaisiksi.

    Suomessa rehottava institutionaalinen väkivalta on sitä kammottavinta väkivaltaa isoja ja pieniä ihmisiä kohtaan ja ”oikeusmurha on Suomen yleisin murha”. (saa lainata=D)

  2. Kuolemannaakka kirjoitti:

    Mikä on rangaistus esitutkintamateriaalin väärentämisestä? Miksei Manner saa näin selviä, kuvista, ja fysiikalla todistettavista asioista irti mitään? Näitä on jo vaikka kuinka paljon, mutta eipä näy repäiseviä otsikoita. Miten kukaan pohjapiirroksen nähnyt ylipäätään voi väittää, että puhelimen vierestä näkee terassinoven? Ja lisäksi: mikä ihmeen murhatuomion peruste ylipäätään on se, että syylliseksi epäilty ei näe itse keksimäänsä murhamiestä, toisin kuin paikalla ollut ulkopuolinen! Ymmärtäisin, jos väite olisi toisinpäin: Auer väittäisi nähneensä poistumisen, vaikka faktisesti ei voisi nähdä. Tämä todistaisi jotain. Mutta ei kai nyt ihmisen ylipäätään voida olettaa pönöttävän staattisesti terassinovea tuijottaen koko ajan!? Saatikka raahaavan lankapuhelinta jonnekin tuulikaapin nurkalle, kun siihen ei ole mitään syytä.

    Auer kertoi puhelimessa häkelle olevansa ”keittiössä”, siellä missä se puhelinkin on. Mitä syytä hänellä olisi valehdella? Jos hän on syyllinen, niin ei mikään estä häntä olemasta keittiössä, jos on syytön, ei ole asiasta mitään syytä Häkeen valehdella! Auerin sijainti ei liity murhaan mitenkään. Se on samanlainen asia kuin käsien pesu, mikä ei myöskään liity murhan syyllisyyskysymykseen mitenkään. Ihmeellistä, etteivät koulutetut tuomarit kykene erottamaan oleellisia ja syyllisyyskysymyksen kannalta merkityksellisiä asioita. Tulee mieleen, että näitä vain käytetään, että saataisiin jotain näennäisiä ”todisteita” ja ”perusteluja”; siis mitä tahansa materiaalia, joka hämää tapaukseen perehtymätöntä ja saa aikaan kuvan, että syyllisyys jotenkin voitaisiin todistaa.

    • Kuolemannaakka kirjoitti:

      Ja kaikille tiedoksi vielä: tuo poliisin pohjapiirros on siis väärin tehty. Siinä takkahuoneen oviaukko on tehty liian suureksi ja takka on piirretty liian pieneksi. Tämä voidaan myös todistaa. Näkökenttä ei siis ole noinkaan laaja kuin piirroksessa.

  3. Anu Suomela kirjoitti:

    Joopa. Hovioikeudenneuvoksilla on siis ollut nk. virheellinen näkökulma, eikä ajattelukaan ollut kirkkaimmillaan. Tänään on saatu Helsingin HO:sta päätös poikalapsen ympärileikkaukseen. Ja taas joutuu huokaamaan logiikan puutetta.

    KKO antoi päätöksen muslimipojan pippelin silpomisesta (2008:93), jossa silpominen sallittiin ’kulttuurisilla’ perusteilla, eli lapsen olisi kuulemma helpompi samaistua yhteisöönsä. Helsingin HO katsoi, että sama peruste sopii myös tilanteeseen, jossa lapsi on kristitty suomalainen, kun isä on nigerialainen kristitty.

    Isällä ja suomalaisella äidillä oli ollut asiasta riitaa. Äiti ehdottomasti vastusti tuollaista tekoa, jota piti lapsen pahoinpitelynä. Samaa mieltä oli syyttäjä. Isä siis huijasi äidin lähtemään kyläilylle, ja oli tilannut Väestöliiton ylilääkäri Dan Apterin leikkaamaan pojan. Apter ei tiedustellut lapsen tervystietoja tai äidin suostumusta, puudutti pippelin ja silpaisi esinahan pois. Toimenpide maksoi 200 € (pimeänä), mutta isä maksoi vain 160 €, kun äiti oli asettanut pankkikortilleen tuon noston ylärajan.

    Ja oikeusoppineet arvioivat suuressa viisaudessaan arvioivat, että pojan on helpompi samaistua isänsä kulttuuriin, eli perusteet haettiin Nigeriasta asti. Vanhemmat ovat tosin eronneet, ja äiti ei ehkä näissä oloissa aivan kohta innostu lähettämään lastaan Nigeriaan tutustumaan isänsä kulttuuriin. Ja tuskin sielläkään ihan ensimmäisenä vaaditaan vetämään housuja kinttuun.

    Anu Suomela

  4. Anu Suomela kirjoitti:

    Tässä vielä toinen linkki ympärileikkauksiin. Kirjoitimme tekstin Jussi K.:n kanssa, ja keräsimme pikavauhtia ansiokkaan allekirjoittajakunnan.
    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot/avoin-kirje-ymparileikkauksesta

    Anu Suomela

    • Lasten oikeudet Suomessa. Onko niitä ollenkaan? kirjoitti:

      Kun nyt keskustelu kääntyi oikeusmurhiin ja lasten oikeuksiin yleisimmin, niin tässä vielä rikka rokkaan. Suoraa lainausta Koulurauha-lehden uusimmasta numerosta 3/2013, s. 38:

      KUKAAN EI VALVO KOULUTOIMEN TEKOJEN LAILLISUUTTA

      ”Nyt se on sanottu ja vahvistettu. Ei kukaan eikä mikään valvo sitä, millaisiin laittomuuksiin kouluissa syyllistytään. Ja jos syyllistytään, niin millään valtiovallan laillisuusvalvonnan instituutiolla ei ole valtuuksia pakottaa rehtoria ja kunnallista koulutoimea toimimaan laillisesti.

      Koulut ovat kai yhteiskunnan ainoa koko kansakuntaan vaikuttava julkishallinnon sektori, joka on kaiken laillisuusvalvonnan ulkopuolella, ja jonka piirissä tehdyt rikkomukset ovat tosiasiallisesti diplomaattisen koskemattomuuden piirissä.”

      ”Ote Avin (aluehallintovirasto) kirjeestä Koulurauhaa-lehden auttavan puhelimen asiakkaalle, joka ihmetellen tiedusteli Avilta, eikö ole olemassa mitään toimivaltaista tahoa, joka voisi vaikka pakottaa koulun toimimaan laillisesti. Avin vastaus sisälsi vakavan arvion koulujen laillisuusvalvonnasta:

      Lähettäjä: Avi, Länsi- ja Sisä-Suomi, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat. 18.11.2013

      ”On tosiasia, että millekään viranomaiselle ei säädetä perusopetuslaissa tai muussakaan laissa toimivaltaa antaa opetuksen järjestäjälle oikeudellisesti sitovia velvoittavia määräyksiä. Aluehallintovirasto ei voi kantelupäätöksessä velvoittaa opetuksen järjestäjää [lue: koulua] toimimaan tietyllä tavalla yksittäisen oppilaan turvallisen opiskeluympäristön turvaamiseksi, kuten vastauskirjeessä 1.11.2013 teille on jo kerrottu.

      Allekirjoittaneilla ei ole asiaan enempää lausuttavaa.”

      Kirjeen ovat allekirjoittaneet ylijohtaja Jorma Pitkämäki yhdessä johtaja Heikki Siirilän kanssa. Kirje on lehdessä kuvattuna, kansalaisen tunnistetiedot tietenkin peitettyinä.

      Omat kokemukseni ovat yhteneväiset. Olin yhteydessä useampaan Avin henkilöön sekä eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon omaa lastani koskevissa koulun suorittamissa ilmeisissä laittomuuksissa. Puhelimitse molemmilta tahoilta saamani vastaus oli se, että ensinnäkin asioiden käsittelyssä on n. vuoden jono, minkä jälkeen ”kirjekuoremme vasta aukaistaan”. Ja joka tapauksessa kummallakaan taholla ei ole mahdollisuutta käskeä koulua toimimaan lain mukaan!!

      Lehti jatkaa päätoimittajansa ja päätoimijansa Esko Leipälän sanoin: ”Kokonainen hallinnonala, johon laillisuusvalvonta ei ylety, on altis jos minkälaiselle korruptiolle, nepotismille ja muille suosikkijärjestelmille.”

      Koulujärjestelmäämme on sisäänrakennettu syrjäyttämisen mekanismi. (Hallintokielessä puhutaan ”koulun toimintakulttuurista”.) Tätä väitettä tukee joukko koululaisten rumia koulutarinoita, joihin olen päässyt ajan kuluessa tutustumaan tutustuttuani näiden lasten vanhempiin. Oman lapseni koulutarina ei ole kaunista kuultavaa sekään. Joissakin kunnissa ei ole tavatonta, että ”koulun toimintakulttuurin” tähden, jo alakoululaisia ajautuu lääkärin kirjoittamalle sairauslomalle koulu-uupumuksen tähden. Suomeksi sanottuna siis siksi, että yksi tai useampi koulun aikuinen kiusaa lasta, monesti esimiestensä (rehtori, opetuspäällikkö tuella ja hyväksynnällä). Meidän hienossa pisa-koulussamme, uudella vuosituhannella!!!

      • KM kirjoitti:

        Hieman vierastan tuota yleisesti käytettyä kiusaamistermiä, joka ei useinkaan anna oikeaa kuvaa tapahtumista. ”Kiusaaminen” voi olla lievimmillään kiusoittelua ja tapahtua hyvässä tarkoituksessa, mutta pahimmillaan kyse on psykososiaalisesta pahoinpitelystä, joka voi jättää varsinkin kehittyvään lapseen peruuttamattomat vammat ja koko pesoonallisuuden kehitys voi häiriintyä. Puhuisin siis tässä tapauksessa mieluummin fyysiseen väkivaltaan rinnastettavasta törkeästä pahoinpitelystä, joka voi sairastuttaa tai ääritapauksessa johtaa kuolemaan (itsetuho tai muihin kohdistuvat surmat). Asiaa ei paranna se, että kiusanhenki ei välttämättä ymmärrä mitä on tekemässä eikä uhri tiedä, mitä hänelle on tapahtumassa.

  5. Nimetön kirjoitti:

    Ompa jämerämpi juttu,että tuomaritkin ovat päättämässä mihin Anneli tai tyttö on milläkin hetkellä katsonut,tai miten päin ollut puhumassa hätäpuhelua.Jos on noin että kuviakin on käytetty oman syyllisyys uskon esiintuomisessa,erittäin härskiä on. ..Oikein venyttämällä venytetty puhelinjohtoa 😈

  6. ”PUHELIMEN VIERESTÄ EI NÄE TERASSIN OVELLE”, OK! mutta olisiko lasin päällä kävelyn ääniä kuulunut puhelimeen niin kaukaa – onko kukaan tutkinut?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: