Vino ja yksipuolinen – Tapio Vallin

Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelmassa esitettiin torstaina Anneli Auerin nauhoitettu haastattelu. Haastattelu on kuunneltavissa täällä: http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2298417

***

Kolumni Vallin

Vallinin puheiden luotettavuus mennyttä

Satakunnan Kansan päätoimittaja Tapio Vallin lyttää Yle Radion Kultakuume-ohjelman kolumnissaan ”vinoksi ja asenteelliseksi” ja kysyy miksi sellainen piti ylipäänsä tehdä. Päätoimittaja Vallin hermostuu niin, että kirjoittaa tunnekuohussaan mitä sattuu. Asia vaikuttaa olevan päätoimittajalle jollakin tavalla erittäin henkilökohtainen.

Vallinin mukaan Annun haastattelu ja sen esittäminen radiossa oli asenteellista, eikä sellainen istu Ylen muuten asialliseen ja tasapuoliseen linjaan.

Olen vahvasti erimieltä Vallinin kanssa. Syytetyn ja tuomitun näkökulman esittäminen on, etenkin valtavaa mediahuomiota saaneessa jutussa, juuri sitä tasapuolisuutta, jota medialta odottaisi huomattavasti useammin. Toimittaja Tuomas Karemo oli haastattelijana asiallinen ja ystävällinen, mutta silti neutraali. Kuten Karemo itsekin toteaa IL:n (1.8.2014 Miksi hänet päästettiin nyt ääneen?) haastattelussa, miksi toimittajan pitäisi olla mukakriittinen asiassa, josta ei itse totuutta tiedä. Toimittajan pitää ottaa riskejä ja laittaa itsensä likoon, sanoo Karemo.

Kulttuuritoimittaja Tuomas Karemo teki hienon haastattelun. Kulttuuritoimittajalla riskit ovat arvaten pienemmät kuin rikos- tai oikeustoimittajilla, joiden näkökulma asiaan on ollut lähes yksinomaan poliisin ja syyttäjän sanelema. Rikos- ja oikeustoimittajat ovat ilmeisen riippuvaisia poliisilta ja syyttäjiltä samastaan informaatiosta ja siksi hyvien suhteiden ylläpitäminen näihin viranomaisiin on heille jopa tärkeämpää kuin asioiden tarkempi selvittäminen, kriittinen analyysi tai asianosaisten kohtaaminen.

Jos puhutaan asenteellisuudesta, niin kyllä-mä-tiedän-ja-arvaan-toimittaja Vallinilta sitä löytyy. Vallin kuvailee kirjoituksessaan Ulvilan Murhamysteeri-elokuvaa surkeaksi, vaikka ei ole edes nähnyt kyseistä dokumenttia. Täysin tuntematta Aueria Vallin toteaa haastattelun (mahdollisesti) kuultuaan, että Auerin nyyhkytys on dramaattista, mutta teennäistä. Vallin on huolissaan, kun poliisimies mainitaan haastattelussa nimeltä, vaikka on aivan julkista tietoa, että Annu on tehnyt mm. kyseisestä poliisista tutkintapyynnön.

Minä olen nähnyt Pekka Lehdon dokumentin ja minusta se on kaikkea muuta kuin surkea. Dokumentti on informatiivinen, liikuttava, järkyttävä ja osin jopa hupaisa. Siinä nähdään, miten syyttäjä luo mielikuvia ja tarjoaa tuomioistuimelle tarinoita, jotka Valkaman sanoin ”tuomioistuin sitten uskoo tai ei usko”. Dokumentissa kaiken viranomaisten tuottamien fantasioiden keskellä järjen ääntä edustaa professori Pekka Santtila.

Tunnen Annun ja haastattelussa hän kuulosti minusta aivan itseltään. Kovat koettelemukset ovat karistaneet kaiken teennäisyyden, jos Annussa sellaista on ikinä ollutkaan.

Vallin muistuttaa kirjoituksessaan Auerin ja Kukan pitkistä tuomioista aivan kuin ne olisi jotenkin helppo unohtaa. Minä taas muistuttaisin SK:n kirjoittaneen isoin otsikoin kiistattomasta kuvatallenteesta asiaan liittyen, vaikka mitään kuvatallennetta ei ole koskaan ollut olemassakaan. Tästä väärästä tiedosta vastuu kuitenkin lankeaa tietolähteelle, johon toimittajan pitäisi normaalisti voida luottaa.

dokumenttimv

Lohdutukseksi kaikille Annun haastattelusta hermostuneille ja loukkaantuneille ja erityisesti Tapio Vallinille päätin poikkeuksellisesti julkaista alla olevan tekstin, vaikka se minun mielestäni on surkea, ala-arvoinen, eikä pelkästään vino vaan umpikiero ja suuri virhe. Kyseessä on SK:n päätoimittaja Tapio Vallinin taidonnäyte (SK24.fi julkaistu 30.6.2012 02:30):

Auerin puheiden uskottavuus mennyttä

Anneli Orvokki Auerin tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen yhdestätoista lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Raiskaukset ja törkeät hyväksikäytöt ovat rikoksina erittäin raskaita, ja laadultaan inhottavimpiin kuuluvia.

On luultavaa, että tämän tuomion jälkeen Anneli Auerin syyttömyyteen uskovien määrä vähenee merkittävästi. Mitä mahtavat ajatella ne kolme omilla nimillään blogia kirjoittavaa kotiäitiä, jotka ovat lähteneet julkisesti puolustamaan Annu-äitiä poliisien, syyttäjien ja tuomioistuimen ”salaliittoa” vastaan?

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa salaisena käsitelty tapaus on poikkeama Auerin murhajutussa, joka tulee korkeimman oikeuden käsittelyyn. Tämä maamme oikeushistoriassa ainutlaatuinen tapaus on ollut jo vuosia yleinen puheenaihe kautta koko maan. Käräjäoikeus tuomitsi aikanaan Auerin elinkautiseen vankeuteen miehensä, Jukka S. Lahden murhasta, hovioikeus vapautti hänet, ja nyt korkein oikeus ottaa asiaan lopullisen kannan.

Turun käräjäoikeudessa käsitelty tapaus on täysin murhajutusta erillinen, eikä sillä saa olla vaikutusta Ulvilan surman syyllisyyden käsittelyyn. Tuskin kuitenkaan on olemassa niin objektiivista tuomaria, etteikö hän asiaa miettiessään ainakin alitajuisesti muistaisi, millaisista rikoksista Auer tuomittiin Turussa.

Auer on kiivaasti puolustautunut ystäviensä tukemana kaikkia seksuaalirikossyytteitä vastaan ja pitänyt niitä jopa naurettavina. Vaikka kolmesta ammattituomarista yksi olisi tuominnut Auerin vain pahoinpitelystä, tuomio on kuitenkin annettu. Sen myötä uskottavuus kovapintaisen naisen puheisiin on saanut kokonaan toisenlaisen pohjan kuin tähän saakka.

Ulvilan surma ja sen saama julkisuus ovat paisuneet ennen kokemattomiin mittoihin. Ihme ei ole, että monet sanovat koko jutun jo tympivän, ja se pitäisi saada lopullisesti päätökseen. Tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä. Kaikkine käänteineen ja sivujuonteineen asiaa on tutkittu ja tuomittu vuodesta 2006, mistä ajasta Anneli Auer on ollut lähes kolme vuotta vangittuna.

Tutkimukset ovat maksaneet yhteiskunnalle suuren summan rahaa ja kuluttaneet poliisin resursseja. Korkeimman oikeuden päätös pitäisi saada nopeasti, olipa se sitten mikä tahansa.

Ennakoimatta korkeimman oikeuden päätöstä, voidaan sanoa, että vapauttava tuomio murhasyytteestä nostaisi valtavan julkisen kohun. Kansalaisten olisi vaikea ymmärtää, että moninkertainen seksuaalirikollinen vapautetaan ja hänelle jopa maksettaisiin korvauksia murhasyytteeseen liittyvästä pidätysajasta, vaikka hän istuu samaan aikaan vankilassa.

Anneli Auer ja hänen entinen pedofiilimiesystävänsä istuvat vuosia telkien takana. Uhrit saavat oikeutta, paitsi Jukka Lahti, jonka surma painaa edelleen jonkun omaatuntoa.

***
Ihmettelin Satakunnan Kansan toimitukseen, miksi minulta ei ole kysytty suoraan, mitä nyt ajattelen, kun Annu tuomittiin seksuaali- ja väkivaltarikoksista, kun kuitenkin kirjoituksessaan sitä julkisesti ihmettelevät.

Näin vastasi päätoimittaja:

2. heinäkuuta 2012 9.48 Vallin Tapio <Tapio.Vallin@satakunnankansa.fi> kirjoitti:
Hei!
Kiitos palautteestasi, jota pääkirjoituksen osalta on tullut paljon.
Kyseessä ei ollut haastattelu, vaan lehden kannanotto Auer-juttuun, jota täällä luonnollisesti on pohdittu ja käsitelty laajasti. Apu-lehdessä ja blogissanne olette vahvasti kotiäiteinä asettuneet puolustamaan Aueria, joka siis tuomittiin nyt useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ankaraan vankeustuomioon. Tuomio on laillinen, kunnes hovioikeus antaa asiassa ratkaisunsa aikanaan.
Teillä naapureina tuskin voi olla sen parempaa tietoa syyllisyydestä tai syyttömyydestä kuin asiaan perehtyneillä poliiseilla, syyttäjillä ja tuomareilla.
terv.
Tapio Vallin
Tapio Vallin, Editor-in-Chief
Satakunnan Kansa
P.O.Box 58, (Pohjoisranta 11 E)
FI-28101 Pori, Finland

Tel. +358 10 665 132, Mobile +358 50 321 5198
+358 10 665 8330
tapio.vallin@satakunnankansa.fi
http://www.almamedia.fi

***

Toisin kuin Vallin luulee, meillä on tietoa. Oikeaa tietoa. Sama tieto on varmasti myös asiaan perehtyneillä poliiseilla, syyttäjillä ja tuomareillakin. Jostain syystä he eivät tätä tietoa halua ymmärtää. Varsinkin meitä naapureita tämä asia on koskettanut, toisia aivan henkilökohtaisesti.

Comments
36 Responses to “Vino ja yksipuolinen – Tapio Vallin”
  1. Erkki K. Laakso kirjoitti:

    Näyttää olevan niin, että media on ”vino ja kieroutunut”!

    Tässä on selvästikin vastassa ”liittoutuneet media/toimijat”, ja liittoutumattomat ”yksityisajattelijat, joilla vielä aivolohkot ovat siten erillään toisistaan, ettei objektiivinen ja rationaalinen ajattelukyky ole sumeutunut”. Valta sokeuttaa, kuin myös syö aivoja ja sumentaa..

    Kuuntelin tänään tuon AA:n haastattelun ja se oli asiallinen ja vaikka asia on erittäin vaikea Annelille, niin taas 10 points siitä, että pystyi suht rauhallisena käsittelemään asiaa ja nostan taas hattua hänelle. Hän on poikkeuksellinen ihminen, että kaiken tämän jälkeen on noinkin hyvin pystynyt mielensä tasapainon säilyttämään ja haastattelun lopussa se totuus/kaipuu ilmeni upealla tavalla, jos nyt joku saatanan narsisti ja kyynikko sitä herkistelyä halusi.

    Jaksan vielä uskoa, että lopuilta se aurinko paistaa sinne Annelinkin risukasaan..

    Hyvä kirjoitus Niina ja jatketaan!

  2. Anu Suomela kirjoitti:

    Otsikkosi osuu ihan nappiin Niina Vallinin sanoin: ’Vino ja yksipuolinen’!

    Olin todella äimän käkenä, kun luin Satakunnan kansan päätoimittajan todella vihamielisen reagoinnin siihen, että Yle on noudattanut ikiaikaista oikeuden periaatetta: ”Kuule toistakin osapuolta”.

    Päätoimittaja Vallin kuuluu näköjään lynkkaajiin, joilla on halussaan ainoa oikea tieto, eikä muuta tietoa tule kertoa. Ja hänellähän on aseenaan sanomalehti, jolla hän voi lynkkauksensa toteuttaa. Näin vaikka hän on varmasti valmis vannomaan sananvapauden nimiin. Ilmeisesti kuitenkin siten, että hänelle on taattava sananvapaus, ja muilta se on evättävä, jos ovat eri mieltä.

    Vai onko niin, että Vallin todella pelästyi? Entä jos hänen valitsemansa Auerin vastainen linja onkin ollut virheellinen? Voiko olla niin, että poliisi, syyttäjä ja tuomioistuin ovat erehtyneet? Vallinin mielestä niin ei voi olla, koska hän on näynyt Auerin murhaajana ja lapsenraiskaajana. Mitään muuta totuutta ei ole, eikä saa esittää.

    Näin siitä huolimatta, että hovioikeus aikanaan vapautti Auerin, jonka jälkeen alkoi uusi poliisien toimeenpanema vaino peitepoliiseineen. Ja sitten tuli lottopotti! Enonsa manipuloima poika, joka alkoi kertoilla uskomattomia juttuja saatananpalvonnasta, eläinuhreista ja raiskauksista. Ja niin saatiin murhaaja linnaan, oikeusvaltio toimii sittenkin!

    On kiinnostavaa lukea Vallinin kitkerä hyökkäys 30.6.2012, en ollut sitä ennen nähnyt. Miksi tämä ihminen on niin vihainen siitä, että Auerin ystävät kirjoittavat yhteistä blogia? Sellaista ei ilmeisesti saisi tehdä, kun se ei ole päätoimittajan oman linjauksen mukainen.

    Sananvapaus on yksi demokratian kulmakivistä. Sananvapautta vaalivan päätoimittajan olettaisi olevan iloinen siitä, että internetin myötä keskustelut ovat monipuolistuneet ja ihan tavalliset kansalaiset saavat mielipiteensä näkyviin ja kuuluviin. Myös rikoksista tuomitut voivat demokraattisessa oikeusvaltiossa kertoa oman tarinansa.

    Mitähän Vallin ajattelee tästä Niinan blogista? Varmaan tämäkin on lähtökohtaisesti niin ’Vino ja yksipuolinen’, ettei viitsi silmiään rasittaa lukemalla mitään, kun jo valmiiksi tietää, mitä täällä sanotaan.

    Anu Suomela

  3. Susku London kirjoitti:

    Jaa-a. Vallin pyrkii vähättelemään Annelin puolustajia pelkiksi kotiäideiksi ja naapureiksi. Vallin ei ole selvästikään aiheeseen millään tasolla paneutunut, mutta kuitenkin hän katsoo päätoimittajana asiakseen jatkuvasti ottaa siihen kantaa. Vallinin kirjoitus ei perustu journalismiin, vaan omien voimakkaiden ennakkoluulojen ja uskomusten tiedottamiseen. Vallin kirjoittaa lehdessä päätoimittajan arvovallalla, että ”Anneli Auer ja hänen entinen pedofiilimiesystävänsä istuvat vuosia telkien takana.” Käräjäoikeuden tuomiossa kuitenkin erikseen todetaan, ettei Jens Kukka ole pedofiili. Mutta mitäpä päätoimittaja Vallin siitä tietäisi? Vallinin luotettavana tietolähteenä toimii nähtävästi se samainen Satakunnan poliisilaitos, jossa on pyritty lavastamaan eri henkilö syylliseksi rikokseen, kuin mikä siinä pitäisi olla. Kuullostaako tutulta jostain toisesta yhteydestä? #Aarnio #Auer

  4. Aila kirjoitti:

    Kyllä nyt Tapio Vallin iski kirveensä kiveen! Hän on häpeäksi ammattikunnalleen. Kuten kyllä aika moni muukin toimittaja.

    Lähetin Ylelle kiitoksen Kultakuume-ohjelmasta. Kiittivät palautteesta ja lupasivat palata asiaan mahdollisimman pian. Tarkoittaakohan tuo sitä, että jatkoa asiasta seuraa, vai oliko vain muodollinen vastaus. Joka tapauksessa kannattaa lähettää nyt kiitospalautteita Ylelle, että huomaavat, kenen puolella suuri joukko ihmisiä on, ja jatkossakin ottaisivat sen huomioon.

  5. Nimetön kirjoitti:

    Hei! Kuuntelin Anneli Auerin haastattelun liikuttuneena. Hän on järkevä ihminen, rauhallinen ja kovien kokemuksienkin (jotka jatkuvat) jälkeen asioita perusteleva. Kiitos Niinalle jälleen kerran ja Annelille voimia ja terveisiä! Kerro hänelle, että on myös ihmisiä, jotka kunnioittavat ja arvostavat häntä ihmisenä enemmän kuin monia muita. Terveisin TN.

  6. @ kirjoitti:

    Olisiko tuo vino ja yksipuolinen kannanotto luettavissa kokonaisuudessaan jonkin linkin kautta ? Tuo mies käyttää häpeilemättä asemaansa hyväkseen. Mikä on miehen motiivi?
    Toimittaja Karemolle hatun nosto haastattelusta. Hienoa että Annelin ääni totuudesta tuli kuunneltavaksi koko Suomen kansalle, tälläista olen odottanut.
    Odotan kovasti Pekka Lehdon dokumenttia nähtäväksi, kauanko pitää vielä malttaa odottaa ?

  7. Anne Ojala-Soini kirjoitti:

    Maailmassa ei ole mitään niin viisasta kuin satakuntalaisen sanomalehden päätoimittaja.

    Päätoimittaja tietää moittia huonoksi dokumentin, jota ei ole nähnyt. Miksi olisikaan? Sehän on huono.

    Päätoimittaja tietää Anneli Aueria puolustaneiden ystävien ajatukset seksuaalirikostuomion jälkeen ilman, että hänen tarvitsee niitä näiltä omilla nimillään esiintyviltä ”kotiäideiltä” tiedustella. Miksi kysyisikään? Kyseessähän on ”lehden kannanotto” eikä mikään artikkeli tai haastattelu tai muu vakavasti otettava journalistinen ponnistus.

    Päätoimittaja tietää Kultakuumeen Auer-haastattelun vinoksi ja asenteelliseksi. Ja sitähän se juuri onkin. Koska päätoimittaja tietää Auerin olevan miehensä murhannut lastenraiskaaja, niin kaikki jotain muuta edes vihjaavat journalistiset tuotokset ovat ihan törkeän vinoja ja asenteellisia; siis aivan väärään suuntaan kallellaan päätoimittajan omasta vinoutumasta katsoen.

    Kyllä meidän pitää ymmärtää päätoimittajaa. Jos päätoimittaja lähtee lehdessä mainitsemiltaan ihmisiltä kommentteja pyytämään tai ennen kannanottojen kirjoittamista jotain taustatyötä tekemään tai lähdetietoja tarkistamaan, niin semmoiseen menee kauheasti työaikaa. Lisäksi on aina se vaara olemassa, että jutun sävy voisi jotenkin muuttua, kun päätoimittaja ei voisikaan sataprosenttisesti omia ennakkoluulojaan kannanottoihinsa oksentaa.

    Sen verran kiinnosti ihmisenä tämä Tapio Vallin, että kävin oikein googlaamassa hänen nimensä. 260 000 tuloksesta ensimmäisenä oli yhteystiedot Satakunnan Kansan toimitukseen. Hyvänä kakkosena tuli tämä Niinan blogi ja hänen eilen (!) julkaisemansa kirjoitus.

    Mitä tästä voi päätellä? Ainakin huonoja uutisia herra päätoimittajalle. Näyttää vähän siltä, että ihmiset eivät nielekään totuutena kaikkea sitä, mitä päätoimittaja lehteensä painaa. Kenties he jopa näkevät itse vaivaa selvittäessään tapahtumien taustoja.

    Se on tietenkin sääli satakuntalaisen sanomalehden päätoimittajan kannalta. Vaikka toinen vahvasti tietää ja oikein lehdessä kantaa ottaa, niin jotkut silti vain omiaan googlailevat.

    Ehkä Tapio Vallininkin kannattaisi vastaisuudessa selvittää asioiden taustoja sen sijaan, että ulostaa omia ennakkol… siis tietojaan lehteen? Saattaisi siinä lehden tasokin hiukan nousta.

  8. Kuolemannaakka kirjoitti:

    Tuommoinen aidosti suuttuneen tuntuinen vastine asiaan, joka ei toimittajaa itseään edes koske, johtuu pelästymisestä. Lapsellinen ”surkea dokumentti” -heitto oikein alleviivaa sitä, että perusturvallisuus on järkkynyt ja kiukuttelulla yritetään pitää omaa maailmankuvaa kasassa.

    Päätoimittajan keskiluokkaisessa maailmassa on selkeä hyvä ja paha: me ja muut. Maailma on yksinkertainen, eikä pahoissa ole inhimillisyyttä. Elämä näyttäytyy pahan ja hyvän välisenä taisteluna, jonka hyvä aina kuitenkin lopulta voittaa. Katsokaa lehtiä: eikö olekin helppo löytää sieltä, ketkä ovat ystäviämme, ja ketkä vihollisia? Ja ME ollaan aina hyviä, ja NE on pahoja. ”Pahojen” ei koskaan anneta puhua, ettei heidän huomattaisi olevankin vain tavallisia ihmisiä. Se on propagandan perusohje: epäinhimillistä vihollinen.

    Tämän vuoksi rikospalstoilla usein havaitsee ilmiön, missä tuomittua rikollista vähääkään ymmärtävät tai hänen inhimillisyyttään näkyviin tuovat kirjoittajat teilataan hyvin suuttunein/järkyttynein äänenpainoin: ”Kuinka joku VOI puolustaa tuomittua rikollista?” Kuinka joku voi väittää, että tuomittu on ihminen, niinkuin me muutkin? Kuinka joku voi väittää, ettei yhteiskuntamme ole täydellinen, vaan joku voi saada väärän tuomion? Monet eivät halua, että tuomittu saisi puheenvuoron, koska haluavat nähdä hirviön, eivätkä ihmistä. Jos tuomittu osoittautuu ihmiseksi, häneen voi samastua ja on vaikeampi vihata häntä.

    Päätoimittaja kauhistui, kun kuuli, ehkä ensimmäistä kertaa Auerin puhuvan, ja tajusi, että Auer kuulostaa ihan tavalliselta, eikä lainkaan semmoiselta hirviöltä, miltä hän tahtoisi tuomitun rikollisen kuulostavan ja millaista hän on lehdessään ollut luomassa. Koska hänen maailmassaan paha ja hyvä voidaan erottaa toisistaan helposti, ”hyvän tavoin puhuva paha” synnytti pienen epäilyksen, jota sitten itselleen vakuutellen torjutaan suuttumuksella. Keskiluokkainen perusturvallisuus rikkoutui ja tilalle tuli rippunen epävarmuutta. Kaikki ei olekaan hyvät vs pahat ja me vs muut, eikä olekaan helppo erottaa, kuka on paha ja kuka hyvä. Ja entä jos kuitenkin…

    Mutta puoli on jo valittu liian näkyvästi, ja silloin koetaan Auerin esiintyminen loukkauksena itseä vastaan ja suututaan.

    Ei se aina niin yksinkertainen ole, tämä maailma=)

  9. Harri kirjoitti:

    Eikös tässä nyt toimittaja syyllistynyt samaan rikkeeseen, mistä Jens Kukan asianajaja tuomittiin sakkorangaistukseen? Hänhän kertoo avoimesti, kenen lasten raiskauksista Anneli ja Jens ovat tuomittuina. Kuka tekisi rikosilmoituksen?

  10. Minni kirjoitti:

    Olen tapausta jonkun verran seurannut tapausta ja ihmetellyt aiemmin etenkin Porin poliisin sekä syyttäjä Valkaman työskentelytapoja. Maallikkona en voi käyttää sanaa ”amatöörimainen” vaikka se kieltämättä ihan ensinnä on tullut mieleen. Olen kuitenkin halunnut uskoa, ettei Satakunnassa ihan kaikki ole pielessä, tunnenhan sieltä monta mitä ihaninta ihmistäkin.

    Tuo kolumni vaikuttaa kuitenkin erittäin kummalliselta jatkolta kaikkien kummallisuuksien sarjaan. Ok, se on kolumni, ei pääkirjoitus. Tarkoitus on ilmaistakin henkilökohtainen mielipide. Kolumnin on kirjoittanut kuitenkin lehden päätoimittaja, joten jonkinlaista tyyliä olisi lupa odottaa, olkoon mielipide puolesta, vastaan tai siltä väliltä.

    Myös Aamulehdessä esim. Jorma Pokkinen kirjoittaa usein melko rohkeita kolumneja, mutta aina ne ovat terävyydestään ja kantaaottavuudestaan huolimatta asiantuntevia ja sivistyneitä.

    Koska en haluaisi vieläkään millään nähdä salaliittoa tai mitään paikallisesti ilmenevää sairautta tuossa SK:n kolumnissa, niin totean vain, että kirjoittajanlahjat ja tyylitaju eivät ole nyt aseman edellyttämällä tasolla. Ehkä ko. henkilöllä ei ole kovin laaja-alaista tutkintoa, ei ole luettu esimerkiksi filosofiaa, aatehistoriaa, psykologiaa tai kirjallisuutta? En nyt tarkoita mennä henkilökohtaisuuksiin. Olen vain sitä mieltä, että päätoimittajien olisi hyvä olla laajasti sivistyneitä, sekä opillisesti että mielellään myös kokemusmaailmaltaan.

  11. Sussupussu kirjoitti:

    Miten voit olla niin naivi, että kuvittelet tuntevasi jonkun ihmisen läpikotaisin? Itse en paljasta kaikille läheisille ystävillenikään kaikkia puolia itsestäni, vaikka olen ylipäätään hyvin avoin elämästäni ystävilleni. Minulla on hieman hävettäviä piirteitä tai kokemuksia, joista en jaksa puhua kaikille, saati jollekin naapurille. Moni ystävä pitää minua erittäin herkkänä, mutta he eivät tunne rajumpaa tunnepuoltani. En vain viitsi ilmaista sitä voimakkaasti, koska pelkään, että he eivät ymmärtäisi. Tämä puoli kylläkin tulee esiin parisuhteissani, mutta ei missään muualla. Se ei ole fyysistä väkivaltaisuutta, vaan tietynlaista ehdottomuutta ja kriittisyyttä. Koen, että oletat itsestäsi liikoja luullessasi Annelin paljastavan sinulle itsestään olennaisia asioita. Kukaan ei halua paljastaa sellaista asiaa, että olenpa käyttänyt lapsiani seksuaalisesti hyväksi, osoittanut julmuutta lapsiani ja miestäni kohtaan jne. – ei kukaan, paitsi toiselle pedofiilille: Jens Kukka.

    *****tekstiä poistettu sisällön takia***** Toisinaan, kuten lapsuuden ystäväni kodissa, pedofiili-isäpuolen kanssa naimisissa ollut nainen suojeli miestään, vaikka takuulla tiesi tämän käyttäneen hyväksi naisen omaa tytärtä. Lopulta paljastui, että mies oli käyttänyt hyväkseen myös omia 3 lastaan. Lapset soittivat miehen kotiin, kun olivat 3-kymppisiä sanoen, että mies on pilannut heidän elämänsä. Tästä tiedosta huolimatta nainen ei jättänyt pedofiilimiestään.

    Anneli itki lopussa itsesäälin itkua, koska antaessaan lapsensa veljensä hoiviin, hän itse paljastui – ja menetti kaiken, minkä kuvitteli voivansa saada pitää murhan jälkeen. Itsesääliä tuntevat monenlaiset sairaatkin ihmiset. Minua ei säälitä muut kuin lapset.

    • vuorenninnu kirjoitti:

      En kuvittele tuntevani ketään ihmistä läpikotaisin, en Annua enkä ketään muutakaan. Se, että uskallan julkisesti kertoa Annun olevan syytön, ei suinkaan perustu kuviteltuun erinomaiseen ”ihmistuntemukseeni”. Sellaista kykyä minulla ei ole.

      On varmasti ihan viisas päätös sinulta, ettet rasita ystäviäsi ja etenkään naapureita ikävillä puolillasi. Puolisosi voi varmaankin vapaasti valita kestääkö ikäviä piirteitäsi vai ei. Ehdottomuutesi tulee hyvin esille myös tässä kommentissasi, vaikkei asia varsinaisesti parisuhdettasi koskekaan.

      Poistin osan kommentistasi suojellakseni sinua. Olisit muutoin syyllistynyt rikokseen.

      Sinulle tuntuu tulevan mieleen kaikenlaista, pääasiassa pahaa. Ihmisiä voi yrittää suojella myös puhtaasti hyvistä lähtökohdista käsin, kuten silloin, jos toista ihmistä kohdellaan väärin ja epäoikeudenmukaisesti.

      Huomaan, että peilaat kaikkea vain omaan elämääsi. Mutta tiedätkö, on olemassa toisenlaisia ihmisiä kuin sinä olet ja on olemassa toisenlaisia elämäntarinoita kuin lapsuudenystävälläsi. Kaikilla ei ole hävettäviä piirteitä ja kokemuksia tai rajumpaa tunnepuolta. Jos jotakuta lasta on joskus kohdeltu julmasti, ei se tarkoita sitä, että Annun lapsia olisi kohdeltu niin.

      Sinä kuulet Annun itkussa itsesääliä, koska sinä omassa naiiviudessasi kuvittelet tuntevasi Annun ja tietäväsi hänen olevan kamala ihminen. Minä kuulen itkussa tuskaa ja surua menetetyistä lapsista. Minäkin olen murheellinen lasten takia, tosin eri syystä kuin sinä.

    • Susku London kirjoitti:

      Olen lukenut netistä Sussupussun tapaisia kirjoituksia aiemminkin. Vastaisin Niinalle esitettyyn kysymykseen, että kysymys ei ole naiviudesta, vaan ihmistuntemuksesta ja sosiaalisista taidoista. Elämän varrella ihmisille kertyy myös seksuaalisuuteen liittyvää ihmistuntemusta. Joillekin enemmän ja toisille vähemmän.

      Anneli ei ole kotoisin uskonnollisesta ja ahdasmielisestä kodista, kuten ei ole veljeni Jens Kukkakaan. Ahdasmielisyys aiheuttaa seksuaalisia perversioita, kuten insestiä ja pedofiliaa. Ongelmia aiheutuu, kun ei voida avoimesti myöntää, että seksuaalisuus on luonnollista, eikä siinä ole mitään hävettävää. Sanoisin, että itselläni on ollut erittäin hyvä seksielämä, olen siihen erittäin tyytyväinen. Veljelläni Jensilläkin on ollut hyvä seksielämä, olemme puhuneet näistä asioista.

      Sussupussu ei ilmeisesti lukenut aiempaa kommenttiani hieman ylempää. Jens Kukka ei ole pedofiili, tästä löytyy oikeuden päätös. Ja miten voisikaan sellainen mies olla pedofiili, jonka seksuaaliseen historiaan kuuluu todistettavasti toistasataa oman ikäistä aikuista naista? Tuo luku ei hänestä vielä Casanovaakaan tee, vaan hän on kaupunkilaisena sinkkumiehenä saanut nauttia sinkkunaisten seurasta elämänsä varrella.

      Meillä kaikilla on hävettäviä piirteitä; kuka syö räkää, kenen pierut haisee jne. On luonnollista, että vain partnerimme saavat näistä tietää. Toisaalta, olen tavannut myös ihmisiä, jotka ovat salanneet pierunsakin partnerilta.

      Niina Berg on tutustunut juttuun liittyvään aineistoon. Jo pelkästään sieltä selviää asioita, joiden perusteella Niinan ei ole tarvinnut epäillä Annelin sanaa, persoonaa tai seksuaalisuutta. Sussupussu sen sijaan on lukenut vain lehtiä ja nettiä. Ero on valtava.

      Olen pahoillani Sussupussun lapsuudenystävän kokemuksista. Ne eivät kuitenkaan tee Annelista ja Jensistä syyllisiä.

      Tuota viimeistä paragrafia ihmettelen. Sussupussu kuvittelee, että Anneli olisi rahasta murhannut miehensä ja lastensa isän? Kaikki ihmiset eivät ole noin materialistisia ja miehestä pääsee eroon helpommallakin. Eikö Sussupussu edes tiedä, että murhan on joku mies aikoinaan tunnustanut?

      Minuakin säälittää Annelin lapset. He menettivät ensin isänsä, sitten äitinsä ja heti perään sisarukset erotettiin toisistaan. Lopuksi pienimmät erotettiin koko suvustaan. Sijaisvanhemmat ovat tehneet hirvittävän arviointivirheen, kuten Anneli itsekin totesi juuri ennen uutta pidätystään. Luulen, että lapset tulevat vihaamaan enoansa ja tämän vaimoa siitä, mitä he ovat saaneet aikaan.

      Minun korvissani Annelin murtuminen haastattelun aikana kuullosti juuri sellaiselta, kun tilanteesta epätoivoiselta ja siihen väsyneeltä voisi olettaakin.

  12. meri kirjoitti:

    Oletteko kuulleet jutun murhaajasta, joka kesken murhatyön kävi soittamassa hätäkeskukseen? Ei, hän ei ollut tullut katumapäälle, vaan hän yritti lavastaa jonkun toisen murhaajaksi. Hän sanoi puhelimeen, että ”Tääl on joku tappaja, tulkaa nopeesti!” Se jäi minulle epäselväksi, miksi hän oletti, että puhelinsoitto toimisi lavastuksena. Uhrin valitusääntä saattaisi kuulua taustalla, mutta mitään kamppailua ei tietenkään kuuluisi. Ei kuitenkaan juututa siihen. Aikamoisen riskinkin murhaaja otti, koska nopeimmillaan poliisipartio saattaisi olla paikalla parissa minuutissa, jolloin kaikki olisi vielä kesken. Ei juututa siihenkään.

    Yllättäen hätäkeskuspäivystäjä poistui linjoilta kesken puhelun. Murhaajalle tuli mieleen, että voisi nyt käydä viimeistelemässä tekonsa. Hän pyysi puhelimeen tyttärensä ja meni mäiskimään uhrille Ninja-kilpi suojanaan viimeiset iskut jollain tylpällä esineellä. Varmemmaksi vakuudeksi hän mylväisi vielä: ”Kuole!” Pahaksi onnekseen hän unohti, että puhelinlinja oli auki. Hänelle ei myöskään tullut mieleen, että tytär saattaisi ihmetellä ääneen, että ”Äiti, mitä sä teet siellä?” Itse asiassa tytär oli juonessa mukana. Äidin palattua puhelimeen hän kävi kirkaisemassa murhahuoneen ovella niin kuuluvasti, että se kuuluisi puhelimeen. Hän myös sepittäisi tarinan ovesta pakenevasta huppumiehestä. Minulle on jäänyt epäselväksi, olivatko äiti ja tytär sopineet strategian etukäteen vai oliko toiminta saumatonta yhteistyötä. Joka tapauksessa se toimi tässä yllättävässäkin tilanteessa.

    Puhelun päätyttyä murhaaja otti uhrin talvikengät ja tepasteli niillä ympäriinsä tehden lavastusjälkiä. Hänelle ei tullut mieleen, mitä poliisit olisivat mahtaneet ajatella, jos he olisivat juuri silloin astuneet ovesta sisään. Hän myös puukotti itseään murhaveitsellä, mutta kävi valelemassa veitseen päällimmäiseksi uhrin verta ja heitti sen sitten lattialle. Hän myös vaihtoi lennossa t-paitansa. Uhrin talvikengät, Ninja-kilven, tylpän esineen ja t-paidan hän kätki salaiseen kätköönsä. Talossa on tiettävästi jo uudet asukkaat, mutta kätköä ei ole vieläkään löydetty. Poliisin tuloon meni aikaa vain muutama minuutti, mutta murhaajan onneksi kaikki oli silloin ”valmista” ja hän saattoi olla heitä ovella vastassa.

    Mikä sitten oli murhaajan motiivi? Sitä muuten en ole kuullutkaan. Anteeksi tämä sekavasti kerrottu tarina, mutta tällaisen olen jostain kuullut.

  13. Nimetön kirjoitti:

    Minun mielestä Anneli taisteli haastattelussa koko ajan itkua vastaan, mutta pystyi pitämään itsensä kasassa. Lopussa kun puheeksi tulivat lapset niin ei jaksanut enää. Tuo kolumni oli niin typerä, ja todennäköisesti jostain ”hyvästä syystä” kirjoitettu.

  14. Anu Suomela kirjoitti:

    Joopa. Kirjoitin päätoimittaja Vallinille viime viikolla alla olevan hämmästelyni. Ymmärtänette, että hän ei ole lukenut, ymmärtänyt, saati vastannut minulle:

    Hyvä Tapio Vallin.

    Luin tyrmistyneenä juttusi, jossa kritisoit Anneli Auerin haastattelua Ylen Kultakuumeessa. Ootko ihan tosissasi? Ehkä noin kiihtyneessä mielentilassa kannattaisi ottaa pari paukkua ja nukkua yön yli, eikä heti rynnätä pc:n ääreen.
    Juttusi oli äärimmäisen asenteellinen ja lukijoita / kuulijoita halveksiva. Saat sinä toki olla omaa mieltäsi, mutta ei ole oikein viisasta hirttäytyä tuollaisiin käsityksiin, kun sinun olettaisi median edustajana kannustavan sananvapautta kaikin keinoin. Etenkin kun kyseessä on ’meidän kaikkien Yle’, joka enimmiltään on tosi lattea.

    Oletko koskaan uhmannut kohtaloa, ja perehtyt Niina Bergin blogin sisältöön? Niina on koonnut kirjaston, jossa on paljon kääntämiäni kansinvälisiä artikkeleita ja muuta aiheeseen liittyvää materiaalia.

    Olen itse sosiaalipsykologi ja valmistelen väitöskirjaa lapsen haastattelujen ongelmista, ohjaajani on prof. Pekka Santtila, joka aikoinaan väitteli mm. vääristä tunnustuksista. Hän on kirjoittanut Auerin tapaukseen erittäin seikkaperäisen analyysin mm. siitä miten Auerin lasten kertomukset seksuaalisista pahoinpitelyistä ovat syntyneet.

    Se mikä tässä oikeustapauksessa on todella ongelmallista Auerin ja hänen lastensa oikeusturvan kannalta on se, että kaikki tuo materiaali määrätty salassapidettäväksi, siis myös Santtilan ja Finnilän kattavat tieteelliset analyysit.

    Jos media saisi kaiken tuon materiaalin käyttöönsä anonyyminä, käsitys koko oikeustapauksesta muuttuisi tyystin. Mutta se on todistelua, jonka syyttäjät haluavat viimeiseen asti salattavan.

    Jos tuntisit tuon materiaalin, et olisi sitä mieltä, että Auer on murhaaja, ja että hän ja Jens Kukka ovat seksuaalisesti pahoinpidelleet noita lapsia, paiskoneet seiniin ja esim. roikottaneet poikaa pippelistä. On olemassa ainoastaan yksi lääkäri, joka väittää noiden kertomusten olevan totta, Minna Joki-Erkkilä. Hänellä ei ole mitään tieteellisiä meriittejä, mutta jumaluskonsa on luja ja horjumaton.

    No joo, turha minun on sinulle todistella, että olet hairahtunut, koska sellaista väitettä ei kukaan halua kuulla.

    Anu Suomela

    Helsinki

  15. Anu Suomela kirjoitti:

    Kun ryhdytään puimaan lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen todennäköisyyttä, kannattaa tutkia tieteellistä kirjallisuudessa mm. yleisyysluvuista. Niinan kirjastosta löytyy mm. Takalan artikkeli: Yhteinen tausta tappaa halun. On olemassa varsin pitävää näyttöä siitä, että ihminen lajioiminaisesti (kuten useat nisäkkäät) tuntee luontaista vastenmielisyyttä seksuaaliseen kanssakäymiseen omien lastensa kanssa (nk. Westermark -efekti).

    Eli meillä on sisäinen koodi siitä, että tuollainen teko on lajille vaarallista, ja inhottaa ihmisiä. Mikä toisaalta selittää sen raivon, jota tunnetaan omiin lapsiinsa sekaantuneita kohtaan, olipa henkilö syyllistynyt tuollaiseen tekoon tai ei. Pelkkä ajatus inhottaa meitä. Sen kohteena Anneli Auer on, ja julkisuus on häntä kohtaan täysin armotonta.

    Toki löytyy häviävän pieni määrä tapauksia, joissa isät ovat humalapäissään käyneet käsiksi teini-ikäisiin tyttäriinsä. Mutta nuo ovat poikkeuksia. Tilanteita, joissa äiti olisi syyllistynyt lapsensa seksuaaliseen kaltoinkohteluun ei tilastoista löydy (vrt Sariolan laajat koululaistutkimukset).

    80-luvulla Sariolan tekemässä viranomaiskyselyssä löytyi 4 tapausta, jossa psyykkisesti sairas äiti olisi lähennellyt poikaansa. Mutta tuossa selvityksessä ei ollut mitään varmentavaa näyttöä, että näin olisi todellakin tapahtunut.

    Olisi todella poikkeavaa käyttäytymistä, että äiti (Auer) ryhtyisi miesystävänsä (Kukka) kanssa väitettyihin, julkeisiin seksuaalitekoihin omien lastensa kanssa. Sellainen teko olisi niin kaikkien tilastojen ulkopuolella, että sitä saisi hakea suhdeluvulla 1/100 miljoonaa.

    Etenkin seksuaalirikokset ova luonteeltaan sellaisia, että ne halutaan kaikin tavoin salata, ja ne toteutetaan niin yksityisesti, ettei niistä voi kukaan saada vihiä. Pelkästään tällä perusteella pojan esittämät kertomukset ovat täyttä fantasiaa, jota hän on kertonut saatuaan sijaisvanhemmilta ja terapeuteilta positiivista palautetta. Juuri siksi tarinat muuttuivat ajan myötä entistä hurjemmiksi.

    Tieteellisessä kirjallisuudessa löytyy havaintoja satuilevista lapsista (ks.Niinan kirjstosta Scharnbergin käännökseni). Olen itse ollut mukana oikeustapauksissa, joissa on käsitelty näitä tarinoita. Niille yhteinen tekijä on lasten traumaattinen tausta, juuri kuten Auerin pojalla.

    Se on lapselle todella surullinen kohtalo. Eikä kukaan aikuinen kyennyt pysäyttämään tuota tuhoisaa kierrettä kertomalla, että hänen äitinsä rakastaa häntä ehdoitta, eikä siinä ollut mikään muuttunut. Mutta tuollainen inhimillisyys ei näköjään kuulu lastensuojelun työkalupakkiin, vaikka se olisi ollut täysin ehdotonta pojan mielenterveyden varjelemiseksi. Jonkun olisi pitänyt ottaa tuo lapsi syliin, ja järjestää hänelle mahdollisuus tavata äitinsä, ja olla hänen sylissään.

    Anu Suomela

  16. Not guilty kirjoitti:

    En koskaan voi ymmärtää tuota monilla niin syvässä olevaa ehdotonta viranomaisuskoa. Kun virheetön poliisi, erheetön syyttäjä ja kaken näkevä tuomari ovat jotain sanoneet, tätä pidetään ehdottomana totuutena. Tällaiset ihmiset eivät välitä oikeustosiseikoista, todisteista tai todisteiden puuttumisesta. Lehdistön edustajalla tällainen asennoituminen on erityisen järkyttävää.

    Tälä sivustolla on puitu oikeustosiseikkoja erittäin ansioituneesti. Tällä menetelmällä voi päätyä vain siihen johtopäätökseen, että Jukka S. Lahden murha on selvittämättä ja väitettyjä seksuaalirikoksia ei ole tapahtunut. Piste.

  17. r kirjoitti:

    juuri näin ja piste!

  18. It´s the parrot! kirjoitti:

    Tälle miesepäillylle pitäisi ehdottomasti tehdä valheenpaljastustesti, katsoa läpäiseekö hän sen. Annelihan sen läpäisi kirkkaasti! Myös fysioterapeutin pitäisi tulla oikeuteen todistamaan mitä mies on kertonut.

    Päätoimittaja Vallin ei ole selvästikään tutustunut aiheeseen kuin pinnallisesti. Jokainen joka on perehtynyt asiaan, tajuaa ettei Anneli ole eikä voi olla syyllinen asioihin joista hänet on tuomittu ja joista häntä epäillään. Hän on kuin nämä suskupuskut jotka sylkevät omaa pahaa sisäistä oloaan ja näkevät kaikki asiat niiden kautta.

  19. meri kirjoitti:

    Uskon, että jonain päivänä tästä sotkusta selviää totuus. Kauhistuttavaa on, jos tuomio on langettava edelleen, ja totuus selviää vasta vaikkapa vuosikymmenen jälkeen. Sitten ihmetellään, kuinka tällainen hullutus on ollut mahdollista. Kuinka se on ollut MAHDOLLISTA? Kuinka niin absurdi syyte on mennyt läpi, ja kuinka kansa lynkkasi syyttömän. Muistetaan kuitenkin, että oli myös niitä, jotka yrittivät todistella, että Anneli ei voi olla syyllinen. Rohkeimmat omalla nimellään. Lynkkaajat ovat hiljaa.

  20. Saga kirjoitti:

    Anneli vapaaksi ja syyttäjät tuomiolle.

  21. Erkki K. Laakso kirjoitti:

    Mua on raiskattu ja jahdattu 30 vuotta. Elän!

    Jokainen kun tykönään antaa pienen panoksensa Annelin puolesta, niin Hän on vapaa! Uskon, että maan hallitus vielä on pakotettu perustamaan oman erillisen komission selvittämään nämä kaikki sotkut ja loppulasku lankeaa eläkkeell vetäytyvälle M. Paaterolle?

    Katsotaan, sanoi ”lääkäri”, vai oliks se öhöm tuomari?

  22. Nimetön kirjoitti:

    Jos ja kun hovioikeus kumoaa elinkautistuomion toisen kerran, tarkoittaako se sitä, että Anneli vapautetaan vankilasta välittömästi?

  23. meri kirjoitti:

    Järkyttyneenä seuraan tätä absurdia näytelmää vierestä. Voittaa Kafkankin!

    Kun tietää, minkälainen nöyryytys se olisi tietyille tahoille, jos nyt paljastuisi, että murhaaja olikin hupparimies, joka tuli rikkomastaan ikkunasta sisään, tappoi Lahden ja lähti pois, KAIKEN sen nauhoitus-, saatananpalvonta-, talvikenkätepastelu-, itseäänpuukotus-, hätäpuheluteeskentely-, astalo- ja talvikenkäpakastus-, ikkunanlavastusrikkomis-, ym. ym. tarinoinnin jälkeen, olisi ollut vähintäänkin kohtuullista, että tutkiva taho olisi ollut eri.

  24. Hannu Elenius kirjoitti:

    [i]…”Syyttäjien mukaan miestä ei ole syytä epäillä murhasta eikä tutkinta johda jatkotoimiin. Sen sijaan syyttäjät tekivät naisesta poliisille ilmoituksen.

    – Teimme todistajasta tutkintapyynnön, koska käsityksemme mukaan osa asioista, jotka nainen on kertonut, ei vastaa totuutta. Rikosnimikkeistä väärä ilmianto ja perätön lausuma viranomaismenettelyssä voivat tulla kyseeseen. Yleensä niitä käytetään, jos väittää tietoja toisesta ihmisestä ja vihjaa toista ihmistä syylliseksi tavalla, että siitä aiheutuu vaaraa, että tämä joutuu pakkokeinojen kohteeksi, Kulmala kertoo.”…[/i]
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014081518576847_uu.shtml

    Toteutuuko nyt tasapuolinen käsittely? Ymmärtääkseni tällä hetkellä päätodistajan lausunnoissa on ollut vastaavasti koko joukko asioita, jotka ovat osoittautuneet mahdottomiksi, mutta se ei tunnu haittaavan, kun suunta on syyttäjän toiveiden mukainen. Huolestuttavaa havaita tällaista.

    Toki on hyvä, ettei syytöntä myöskään yritetä vääntää syyllisen viittaan ja painajaissyyttelyä jatketa. Miehen mielenterveys on kunnoltaan alentunut ja kyvyt puolustaa itseään, on siksi heikot. Tämä tietysti sillä olettamalla, että hän todellakin on syytön.

    Mutta, mutta, entä satumainen todistelu ja oudot mm. somaattiset arviot? Ei tunnu tasapuolisuus toteutuvan ja miten voisikaan, kun päätodistaja on ikänsä tähden velvoittaviin oikeustoimiin liian nuori ja lausuntonsa antaneena huoltajansa, eli syytetyn äitinsä vastuulla. Tosin tuosta vastuusta voimme hyvästä syystä spekuloida, koska todisteet on kätilöinyt viellä tuolloin sijaishuoltajat ja vastuukysymys on siksi hivenen hämärtynyt. Äitiä olisi hankala syyttää väärästä ilmiannosta, tai sen kaltaisesta ilmoituksesta, koska hän itse on asian kantajana teosta kärsijän osassa.

  25. Anu Suomela kirjoitti:

    Niinan kirjastosta löytyy käännökseni Richard Websterin ’Bryn Estynin salaisuus’. Webster on paljon pohtinut sitä, miten ihmiset ulkoistavat pahuuden, jonka pelkäävät olevan myös itsessään. Toisaalta hän toteaa, että monenlaisten vainojen aloittajina ovat yhteiskunnan tukipylväät. Nykyaikana media on yksi vainojen levittäjä.

    Tässä pätkä Websterin tekstiä. Se kannattaa lukea kokonaan, mutta ei löydy enää Sexpo-säätiön sivustoilta, kuten esipuheessani väitän:

    ’Mielellämme uskoisimme, että tällaiset kuvitelmat kuuluvat johonkin primitiiviseen, arkaaiseen aikaan, jonka me olemme kauan sitten ohittaneet. Mitä enemmän tarraamme käsitykseemme omasta sivistyksen tuomasta rationaalisuudestamme, sitä enemmän kiistämme tuhoavat ja seksuaalisesti perverssit impulssimme itsellemme kuulumattomina ja outoina. Yritämme päästä eroon noista tunteistamme ja projisoimme ne ihmisiin, joita pidämme vieraina. Prosessi, jossa luomme kulttuurisia vihollisia, on tässä mielessä kovin tavallinen.’

    Anu Suomela

  26. Nimetön kirjoitti:

    On päivänselvää, että syyttäjät Kulmala ja Pajula ovat esteellisiä tekemään päätöksiä uudesta murhaepäillystä. Heidän olisi itse pitänyt jäävätä itsensä. Esteellisenä tehty päätös on mitätön. Lisäksi he ovat syyllistyneet harkintavallan väärinkäyttöön eli tarkoitussidonnaisuuden periaatteen rikkomiseen, vieläpä esteellisinä, tekemällä tutkintapyynnön todistajasta väärän ilmiannon takia. Miten ilmianto voi olla väärä, jos mies on alun perin vapautettu klapiin sopimattoman dna:n takia? Eikö väärässä ilmiannossa pidä olla kyse tahallisuudesta eli että valehtelee tahallaan jonkun syyllisyydestä? Jos aikaisemmin annettu vihje on tutkittu huonosti, on todistajan huoli ollut täysin aiheellinen. Mitä pakkokeinoja epäiltyä kohtaan voisi sitä paitsi enää käyttää, kahdeksan vuotta murhan jälkeen? Syyttäjät haluavat toimillaan vain pelotella ihmisiä, jotka tahtoisivat selvittää Jukka Lahden oikean murhaajan henkilöllisyyden.
    Hallintovalituksen esteellisyydestä voi tehdä vain asianosainen eli Anneli itse. Oikeusasiamiehelle ei kannata valittaa eikä syyttäjien pomoille, koska siinä on vain pukki laitettu kaalimaan vartijaksi. Ottaisikohan Turun hallinto-oikeus asiaan kantaa?

  27. Nimetön kirjoitti:

    Ai niin, lisäys kirjoittamaani viestiin: tietysti myös todistaja, josta tämä tutkintapyyntö on tehty, on asianosainen ja hän voi niin ikään myös valittaa syyttäjien esteellisyydestä. Itse ainakin valittaisin, tapaus on törkeä ja esteellisyys kuin suoraan oppikirjasta.

  28. It´s the parrot! kirjoitti:

    Porin poliisi ja syyttäjät rikkovat lakia räikeästi tässä murhatapauksessa. Miten todistaja voi tehdä väärän ilmiannon jos hän vain kertoo mitä mahdollinen tekijä on hänelle kertonut!?!
    Jos tällainen lain rikkominen sallitaan, ei kukaan enää uskalla todistaa yhdestäkään murhaajasta tai muusta rikoksentekijästä mitään koska on riski että joutuu itse syytetyksi. Toiminta on niin törkeää ettei voi sanoin kuvailla!

  29. Heikki S. kirjoitti:

    Tapsa Vallinin kirjoitus on aivan selvä tilaustyö viranomaisilta.
    Tässä vaiheessa kuka tahansa asiaa hiemankin enemmän seurannut tietää että Anneli ei ole murhannut ketään ja seksuaalirikokset ovat täysin tuulesta temmattuja. Esimerkkinä uskontokiihkoilija joka todisti syyttäjän puolesta että ”immenkalvo kasvaa takaisin” … aivan uskomatanta valehtelua ja käsittämättömän epäpäteviä, jopa mielenterveydeltään heikentyneitä todistajia syyttäjän puolella.

    • Totuus on Auer'in ja Kukan puolella. kirjoitti:

      Tästä tamperelaisesta uskonkiihkoilja-lääkäristä on tehty (erään toisen oikeusmurhajutun yhteydessä tekemistään vääristä väittämistä) rikosilmoitus törkeistä perättömistä lausumista kesäkuussa 2014! Tehdyn rikosilmoituksen piilottelua on kestänyt Turussa jo puoli vuotta! Ilmoitettua lääkärin törkeää oikeussalirikosta ei millään haluttaisi ottaa syyttäjän käsittelyyn ja oikeuteen tutkittavaksi. Silloinhan olisi vaarassa paljastua mitä kaikkea tämä lääkäri toisessä(kin!) jutussa on suustaan päästänyt vain saadakseen ihmisiä tuomittua teoista mitä he eivät ole tehneet.

      Satakunnan Kansan päätoimittaja Vallin voisi nyt ottaa selvää, miksi uskonsisareen kohdistuvasta törkeistä rikosepäilyistä ei mitään kuulu. Ai niin. Tämän Auerin jutussakin todistaneen lääkärin mahdollisen törkeän rikoksen käsittely ja paljastuminenhan tukisi Auerinkin syyttömyyttä, joten Satakunnan Kansan ”korkeatasoista” tutkivaa journalismia taitaa olla turha odottaa tässäkään tapauksessa. Vallin kun on kaikkitietävänä arvailijana kantansa jo Aueristakin tuonut esiin.

  30. Hannu Elenius kirjoitti:

    Kuten tiedetään, poliisipiirit kilpailevat keskenään rikosten selvitys kyvyissään. Niinpä sisäministeriö onkin testannut muutamien poliisilaitosten rikosselvityskyvyt. Testissä käytettiin metsäjänistä, joka vapautettiin metsään ja ensimmäisenä suojelupoliisi aloitti jäljityksen. Puolen vuoden kuluttua sisäasianministeriön pihaan peruutti Supon paku ja sieltä purettiin tutkimusaineisto ministeriön arkistovaunuun. Lukitut dokumenttiarkut julistettiin salaiseksi ja lyhyessä loppuraportissa todettiin, että jänistä ei ole, eikä ole ollutkaan olemassa.

    Tulee KRP:n vuoro näyttää kyntensä. Viikon kuluttua ryhmä tulee metsästä, jänistä ei tavotettu, mutta rahaa löytyi senkin edestä. Lehdistölle näytetään tukko seteleitä ja todetaan Helsingin poliisin ampuneen jäniksen ja saaneen siitä rahapalkkaa liivijengi Karhukoplalta.

    Kolmantena yrittäjänä on Porin poliisi, joka jakaa värvätyille kyläläisille torrakat ja kahden vuorokauden kuluttua metsä on tyhjennetty elävistä eläimistä, jänistä ei tavotettu ja jaetut aseet katosivat teille tietymättömille, kun ei huomattu arkistoida aseen vastaan ottaneita. Mutta ei huolta, Paateron kylän apulaisnimismiehet taluttavat metsästä karhun ja ilmoittavat ylpeinä lehdistölle karhun tunnustaneen olevansa jänis.

Trackbacks
Check out what others are saying...


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: