Jälkien anatomia osa 3

JÄLKIEN ANATOMIA osa 3

 

Kirjoittanut turumurre

 

Olen edellisissä kirjoituksissani käsitellyt neljää, pääasiassa oikean kengän kannasta tullutta verijälkeä. Seuraavissa kuvissa yhdistän nämä askelverijäljet ja lisään myös verettömän vasemman kengän arvioidut kohdat.

 

Edellä käsitellyt askeljäljet (1-4) olen merkinnyt sulkeisiin, ja koska tässä esityksessä mukana on myös arvioidut vasemman kengän askeleet, niin koko askelsarja on merkitty aakkosin.

KUVA_19_ASKELEET

Olohuoneen puolella ollut liukumajälki [E(3)] oli samalla kääntymisjälki, murhaaja palasi heti takaisin Lahden kimppuun. Askeleiden liikesarja onkin siten yhtenäinen, ilman pysähdyksiä.

 

Kun liukumajälki on syntynyt, niin siinä samalla murhaaja on kääntynyt oikealta vasemmalle. Ja kääntymishetkellä myös veretön vasen kenkä (D) kääntyy päkiänsä varassa (nuoli kuvassa). Ja kun liuku [E(3)] on pysähtynyt, vasen kenkä siirtyy (’pakittaa’) paluuvaiheen lähtötilanteeseen (kuvassa F).

 

Hieman realistisemman katsantakannan saa seuraavasta valokuvasta johon olen sijoittanut kaikki seitsemän askelta.

KUVA_20_ASKELEET

Lopuksi

 

Jälkien syntyhetkeksi sopii erittäin hyvin se tilanne, josta Auer jo hätäpuhelussa tuoreeltaan mainitsi. Oliko kyse sitten ensimmäisestä tai toisesta kerrasta…, itse arvioin, että nämä olisivat tulleet ensimmäisestä perään lähdöstä.

 

Murhaajan välitön kääntyminen takaisin kielii siitä, että Lahti oli vielä jotenkin voimissaan. Yrittikö Lahti ylös lattialta ja murhaajan piti nopeasti palata hänen kimppuunsa. Aikajakso olisi siis hätäpuheluajassa n 1:55 >, ja muutaman sekunnin kuluttua murhaaja jo olikin takaisin pahoinpitelemässä.

 

Juoksuaskelia nuo eivät ole, koska askelpituus tuossa on n 75cm. Toisaalta kääntymisliike kielii siitä, että ripeästi murhaaja on tullut oviaukolle.

 

Kaiken kaikkiaan katson, että Auerin kertomukset perään lähdöstä pitävät paikkaansa, kuten myös se, että ulkopuolinen murhaaja siellä heidän kodissaan oli. On peräti hupaisaa, jos vielä näitäkin, edellä selvitettyjä jälkiä selitetään Auerin lavastustoimiksi.

 

Kirjoittanut turumurre

Comments
One Response to “Jälkien anatomia osa 3”
  1. Not guilty kirjoitti:

    Onnittelut ja ihailu sitkeydestä ja älykkyydestä `Turumurrelle`. Koska hän on kertonut
    tarkalleen, kuinka hän on analyysin kengänjäljistä tehnyt, se on todennettavissa ja
    kriittisesti tutkittavissa. Hatunnoston arvoinen suoritus! Ei ole syytä epäillä `Turumurren` johtopäätöksiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: