Jälkien anatomia osa 3

JÄLKIEN ANATOMIA osa 3

 

Kirjoittanut turumurre

 

Olen edellisissä kirjoituksissani käsitellyt neljää, pääasiassa oikean kengän kannasta tullutta verijälkeä. Seuraavissa kuvissa yhdistän nämä askelverijäljet ja lisään myös verettömän vasemman kengän arvioidut kohdat.

 

Edellä käsitellyt askeljäljet (1-4) olen merkinnyt sulkeisiin, ja koska tässä esityksessä mukana on myös arvioidut vasemman kengän askeleet, niin koko askelsarja on merkitty aakkosin.

KUVA_19_ASKELEET

Olohuoneen puolella ollut liukumajälki [E(3)] oli samalla kääntymisjälki, murhaaja palasi heti takaisin Lahden kimppuun. Askeleiden liikesarja onkin siten yhtenäinen, ilman pysähdyksiä.

 

Kun liukumajälki on syntynyt, niin siinä samalla murhaaja on kääntynyt oikealta vasemmalle. Ja kääntymishetkellä myös veretön vasen kenkä (D) kääntyy päkiänsä varassa (nuoli kuvassa). Ja kun liuku [E(3)] on pysähtynyt, vasen kenkä siirtyy (’pakittaa’) paluuvaiheen lähtötilanteeseen (kuvassa F).

 

Hieman realistisemman katsantakannan saa seuraavasta valokuvasta johon olen sijoittanut kaikki seitsemän askelta.

KUVA_20_ASKELEET

Lopuksi

 

Jälkien syntyhetkeksi sopii erittäin hyvin se tilanne, josta Auer jo hätäpuhelussa tuoreeltaan mainitsi. Oliko kyse sitten ensimmäisestä tai toisesta kerrasta…, itse arvioin, että nämä olisivat tulleet ensimmäisestä perään lähdöstä.

 

Murhaajan välitön kääntyminen takaisin kielii siitä, että Lahti oli vielä jotenkin voimissaan. Yrittikö Lahti ylös lattialta ja murhaajan piti nopeasti palata hänen kimppuunsa. Aikajakso olisi siis hätäpuheluajassa n 1:55 >, ja muutaman sekunnin kuluttua murhaaja jo olikin takaisin pahoinpitelemässä.

 

Juoksuaskelia nuo eivät ole, koska askelpituus tuossa on n 75cm. Toisaalta kääntymisliike kielii siitä, että ripeästi murhaaja on tullut oviaukolle.

 

Kaiken kaikkiaan katson, että Auerin kertomukset perään lähdöstä pitävät paikkaansa, kuten myös se, että ulkopuolinen murhaaja siellä heidän kodissaan oli. On peräti hupaisaa, jos vielä näitäkin, edellä selvitettyjä jälkiä selitetään Auerin lavastustoimiksi.

 

Kirjoittanut turumurre

Jälkien anatomia osa 2

JÄLKIEN ANATOMIA osa 2

Kirjoittanut turumurre

 

JÄLKI 3 – nk. liukumajälki olohuoneen puolella

 

Jäljestä 1 ja 2 näimme mistä kengän osasta tämä liukumajälki on peräisin, oikean jalan kannan sisäreuna oli vereentynyt.

 

Kohdassa 1. on astuttu lattialla olleeseen vereen, mahdollista on myös että se on tullut kenkään aikaisemmasta askelluksesta. Pidän kuitenkin todennäköisempänä, että kohdassa 1. on lattialla ollut ko. verilähde. Kannan sisäreuna on reilusti vereentynyt, mutta kuitenkin vain pieneltä alueelta.

 

Kohdassa 2. (th/oh rajalla) kanta ei ole painunut kokonaisuudessaan lattiaan, koska siinä on ollut lasinpala kannan alla, tämä lasinpala on estänyt verijäljen leimautumisen kokonaisuudessaan lattiaan.

 

Jäljessä 3, niiltä osin kuin kanta on ollut vereentynyt, kanta on aiheuttanut verisen liukumajäljen. Lisäksi kun päkiäosassa on havaittavissa heikkoa verisyyttä, niin myös tästä on jäänyt verijälkeä parkettiin.

 

Seuraavassa kuvassa kannattaa kiinnittää huomiota tiettyihin yksityiskohtiin:

-Päkiäosan alla on ollut lasinsiru (joko uraan tarttuneena tai siinä parketilla valmiina), tämä on aiheuttanut ensin päkiäosan liukumisen.

-Päkiäosan sisäreunan heikko verisyys on aiheuttanut päkiäosan liukumisen alussa veriviirut parkettiin.

-Kannan liu’un päättymisjäljet on nähtävissä verijälkikuvassa.

KUVA_10_LIUKUJÄLKI

Yksityiskohtaisilla kuvilla tulen osoittamaan miten tämä liukumajälki on syntynyt. Oikeasti pitäisi puhua kääntymisjäljestä, sillä tämä on uloin jalanjälki tilanteessa kun murhaaja kääntyi takaisin uhrin kimppuun. Askelluksessa on siksi asteittaista kääntymistä oikealta vasemmalle.

 

Oikean kengän päkiäosan sisempi puoli on ensin tavoittanut lattian. Tässä tilanteessa kengän päkiäosan alla oleva lasinpala (sinipuna piste) aloittaa ensin päkiäosan liu’un (ennen kuin kanta tavoittaa lattian). Tässä tilanteessa myös päkiäosan sisäreunan heikko verisyys aloittaa liu’un suuntaiset veriviirut parkettiin. Kenkälayer on kuvattu niin, että kengän pohjan mustempi osa on tavoittanut lattian, kun taas vaalea ei.

KUVA_11_LIUKUJÄLKI

Noin 3 cm liu’un jälkeen myös verinen kanta tavoittaa parketin, tästä kannan reunasta tulevat verijäljet parkettiin. Tästä tilanteesta myös verisen kannan reuna aloittaa liu’un. Kenkälayer on edelleen kuvattu niin, että kengän pohjan mustempi osa on tavoittanut lattian, kun taas vaalea ei (värierosta voi hahmottaa myös jalan painopistettä).

KUVA_12_LIUKUJÄLKI

Kengän liuku jatkuu vielä noin pari senttimetriä samansuuntaisena, mutta päkiäosan liuku hidastuu (lähes pysähtyy) koska kengän painopiste muuttuu enemmän ulkoreunalle. Liu’ussa kannan urat aiheuttavat nyt veriviirut parkettiin. Koska kengän kanta on liukas verestä, jatkaa se liukuaan…

KUVA_13_LIUKUJÄLKI

Nyt kun jalan painopiste on siirtynyt vielä enemmän ulkoreunalle, päkiäosassa tapahtuu enää hyvin vähän liukua. Tämä taas aiheuttaa liukkaassa kannassa kaarevan liikkeen, joka näkyy seuraavassa kuvassa. Tätä edesauttaa lisäksi se, että ollaan kääntymässä oikealta vasemmalle. Lasinsiru kengän päkiäosan alla ei enää aiheuta parkettiin jälkeä.

KUVA_14_LIUKUJÄLKI

Tullaan loppuvaiheeseen, eli siihen kun liike pysähtyy. Tämä johtuu siitä, että painopiste on riittävästi kengän ulkoreunalla ja kitka pysäyttää liu’un. Kuvasta nähdään että verijäljet täsmäävät esitykseen täydellisesti.

KUVA_15_LIUKUJÄLKI

Lopuksi vielä kengän koko liikesarja yhdessä ja samassa kuvassa.

KUVA_16_LIUKUJÄLKI

JÄLKI 4 – nk. paluujälki

 

Paluujälki löytyy toki myös, olihan se kanta sen verran verinen, että jälki pitää löytyä. Paluujälki on lähellä sitä paikkaa, jossa veitsi makoili. Seuraavat kaksi kuvaa kertovat löydöksen, sanallista kerrontaa ei tähän tarvinne liittää…

KUVA_17_PALUUJÄLKI

KUVA_18_PALUUJÄLKI

Kirjoitukseni kolmannessa osassa yhdistetään kokonaisuudeksi nämä neljä jälkeä, tähän otetaan lisäksi mukaan arvioidut vasemman jalan askellukset (eihän se murhaaja nyt yhdellä jalalla hyppinyt…).

 

Kirjoittanut turumurre

Jälkien anatomia osa 1

JÄLKIEN ANATOMIA osa 1

Kirjoittanut turumurre

 

Tulen tässä 3-osaisessa juttusarjassani todentamaan ne kengän verijäljet, jotka aiheutuivat siitä, kun murhaaja lähti pelottelutarkoituksessa Auerin perään.

 

Auer on jo 2006 kertonut, että murhaaja lähti häneen peräänsä kaksi kertaa, kun hän kävi takkahuoneen oviaukon seutuvilla katsomassa tilannetta. Eräs selkein murhaajan jättämä jälki oli olohuoneen puolella, ns. liukumajälki. Tätä liukumajälkeä on yritetty osoittaa jopa käsin aiheutetuksi. Aikaisemmassa kirjoituksessani olen määritellyt jäljen tulleen kengän päkiäosasta.

 

Nyt kun viimein olen saanut selkeitä lisäkuvia surmahuoneen lattiasta, voin osoittaa mistä jälki on tullut, ja lisäksi mikä kengänpohjan kohta on aiheuttanut tämän olohuoneen puolella olleen liukumajäljen. Se ei olekaan päkiäosasta, vaan oikean jalan kengän kannasta, sen sisäreunasta!

 

Juttusarjani ensimmäisessä osassa tulen käsittelemään kahta kengästä aiheutunutta jälkeä, jotka ovat ennen tätä liukumajälkeä. Juttusarjan toisessa osassa käsiteltävänä on tämä liukumajälki ja tämän jälkeinen ns. paluujälki, kun murhaaja hetimiten palasi Lahden kimppuun. Kolmannessa osassa on yhteenvedon aika.

 

Kuvallinen kerronta on pääosassa kun perustelen löydettyjä jälkiä. Olen pyrkinyt suureen huolellisuuteen, ja tärkeintä osaa tässä näyttelee kengän pohjakuvion layer.

 

Ensimmäisessä kuvassani on surmahuoneen lattialta otettuja kuvia ja myös erään kenkämerkin pohjalayer tutkijoiden aikaansaannoksena. Näiden pohjalta olen tehnyt tarkemman layerin (ylinnä), jota sitten olen käyttänyt tutkailuissani.

 

Poliiseilla oli alkujaan tiedossa kaksi kenkämallia, mitä mahdollisesti on käytetty murhaajan jaloissa, Oakwood tai Youtwo. Mielestäni ensin mainitun kannan koko suhteessa pituuteen ei vastaa löydettyjä jälkiä, vaan Youtwo (kuvassa) olisi lähempänä oikeaa. Välttämättä kuitenkaan tämäkään ei ole se oikea, pientä eroavaisuutta olin havaitsevinani…

 

Kengän pohjan pituudeksi olen erinäisten laskutoimitusten ja mallinnusten mukaan saanut 307mm. Tämä vastannee ainakin 43 -numeroista kenkää, ja ehkä suurempaakin, etenkin jos käytössä on ollut jokin muu kevyempi malli, kuin Youtwo -kenkä. Tämä on mahdollista sillä kengän pituus suhteessa leveyteen antaa viitteitä tähän.

KUVA_1_KENKÄLAYER

Lienee paikallaan että hieman kerron miten olen tekemäni kengänpohjalayerin liittänyt aitoihin kuviin, eli siten että ne siinä kuvassa myös ovat oikean kokoisina. Valokuvathan yleensä ovat niin, ettei niitä ole otettu kohtisuoraan tarkasteltavaan kohteeseen.

 

Koska käytössäni on surmatalosta tekemäni 3D-malli, niin voin tässä hyödyntää tätä malliani:

-Ensin valokuvasta paikannetaan kengän verijälki.

-Tehdään tarkka 3×3 laattaneliö (20+3+20+3+20mm), ja liitetään se tarkasteltavaan kohtaan 3D-mallissa.

-Liitetään tehty kengänpohjalayer tarkkaan arvioituun kohtaan ruudukossa.

-Mallia katsotaan samasta suunnasta kuin valokuvakin on otettu, tämä näkymä kopioidaan sitten leikepöydälle.

KUVA_2_KYNNYS

-Valokuvaan liitetään leikepöydältä kopioitu näkymä.

-Irroitetaan ruudukko ja kenkäpohja omaksi layerikseen.

-.ja passataan tämä kokonaisuus oikeaan muotoon.

-Kuvankäsittelytyökalulla irrotetaan vino-kengänpohjalayer omaksi.

-Irroitettu kengänpohjalayer on nyt oikean kokoinen tarkasteltavaan kuvaan suhteutettuna.

-Irroitettua layeria voi aavistuksen siirrellä oikeaan kohtaan, valokuvasta löydetyn jäljen päälle (olen tehnyt tämän käsittelysarjan aina sekä oikean jalan, että vasemman jalan layerilla).

KUVA_3_KYNNYS

Siinä oli kynnyslistan kohdilta löydetyn jäljen 2. alkutoimet. Lienee siten paikallaan että käsittelen tätä jälkeä 2, ennen tätä edeltävää jälkeä 1. Vaatii vähän harjaantunutta silmää havaita valokuvista jälkiä. Omalta osaltani sitä on avittanut lisäksi se, että olen jo yli viisi vuotta ’tuijotellut’ tätä murhaajan kengänjälkeä ja tapausta myös muuten tutkaillut.

 

JÄLKI 2

 

Tarkastellaan tarkemmin em. jälkeä, siinä on selkeä kengän kannan jälki, joka vereentynyt reilusti, mutta pieneltä alueelta kannan sisäsyrjästä. Kannan alla on ollut lasinpala, joka on estänyt koko vereentyneen alueen leimauksen lattiaan. Kannattaa kiinnittää myös huomiota kynnyslistaan, siinä on hyvin heikkoa jälkeä, joka on tullut kengän päkiäosasta.

KUVA_4_KYNNYS

Seuraava kuva osoittaa nuolilla mikä kengän osa ’kuuluu’ mihinkin jäljen osaan (kengän pohjalayerit siirretty sivuun):

KUVA_5_KYNNYS

Kun kengänpohjalayer on siirretty tarkkaan verijäljen päälle, nähdään että kaikki elementit täsmäävät. SE ON SIINÄ!

KUVA_6_KYNNYS

JÄLKI 1

 

Jostainhan tuon vereentyneen kannan aiheuttama edellinenkin jälki olisi löydettävä, koska takkahuoneen perälle on matkaa… Ja löytyyhän se, keskeltä takkahuonetta. Siinä murhaaja on joko astunut veriläimäreeseen tai sitten se on lähtöisin sieltä peremmältä takkahuoneesta.

 

Seuraavat kolme kuvaa kertovat tästä jäljestä, ’kerrontakaava’ on sama kuin edellisissä, joten ei ole tarpeen toistaa. Kiinnittäkää kuitenkin huomiota edellisen kuvan ympäröityyn alueeseen jossa muutama veripiste, seuraavissa näette niitä samoja pisteitä vastaavassa kohdin kengän kantaosaa.

KUVA_7_LÄHTÖJÄLKI

KUVA_8_LÄHTÖJÄLKI

KUVA_9_LÄHTÖJÄLKI

 

Kirjoittanut turumurre

 

 

Lisää kuvia lattiasta: http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/2015/11/totuus-puuttuvista-takkahuone-ulvila.html

 

Uusi blogi: Anneli Auer kirjoittaa

Uusi blogi: Anneli Auer kirjoittaa

 

Olen odottanut ja odottanut, että minuun kohdistuva vaino vihdoin päättyisi ja tutkiva katse kohdistuisi viranomaisten tekemien virheiden selvittämiseen ja että virheistä lopulta opittaisiin jotain.

Olen myös odottanut, että poliisi vihdoin tekisi jotain oikean murhaajan kiinnisaamiseksi. Käytyäni läpi poliisilta saatua materiaalia ja saatuani lisätietoa ystäväni välityksellä olen nyt mielestäni päässyt oikean murhaajan jäljille, mutta kovin paljon pidemmälle en voi yksin tai edes ystävien avustuksella päästä tässä asiassa.

Odottaminen ja oikeusjutun jatkuva pitkittyminen on hyvin turhauttavaa. Siksi päätin tässä odotellessani avata oman blogin. Tarkoitukseni on kertoa blogissani havainnoistani ja ajatuksistani ja analysoida, mikä meni vikaan.

Haluan myös oikaista vääriä käsityksiä. On tullut aika erottaa fakta fiktiosta ja paljastaa keisarin uudet vaatteet, joita syyttäjä ja poliisit ovat vuosien varrella tarjoilleet median välityksellä. Valheella on monet kasvot, kuten sanotaan – ja tässä jutussa se tosiaan pitää paikkansa ihan kirjaimellisesti, joten tekemistä riittää.

Aloitan yksinkertaisuuden vuoksi ihan alkujuurilta eli murhasta ja murhaajasta. Etenen siitä oikeusmurhan eri käänteisiin alkaen suurimmista syyllisistä, kuten äänitutkija Tuija Niemestä ja Porin poliisin salaperäisestä puuhamiehestä Tapio Santaojasta.

Blogissa on tällä hetkellä pääsivujen lisäksi kolme kirjoitusta, joista viimeisimmän julkaisin tänään otsikolla ”Ulvilan murhaajan ääni”.

Katastrofaalisesta tilanteesta huolimatta jutun eri käänteisiin sisältyy huikea määrä komiikkaa, joten tekstini ei ole ihan kuolemanvakavaa. Kepeän pinnan alla piilee kuitenkin painavaa asiaa.

Blogini löytyy osoitteesta http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/

 

Tervetuloa tutustumaan!

Anneli Auer, 21.10.2015

Hätäpuhelu – Tampereen yliopiston analyysi

Hätäpuhelu on ollut aikanaan tutkittavana Rikosteknisen laboratorion lisäksi myös Tampereen yliopistolla.

Tampereen yliopiston tutkimuksissa kuultiin ulkopuolisen tekijän ääniä aika samoissa kohdissa kuin Tuija Niemi alun perin niitä kuuli, ja lisäksi Tampereella kuultiin nauhalta kiroilua (TU!), jota Tuija Niemen mielestä olisi pitänyt kuulua, jos paikalla olisi ollut ulkopuolinen. Tampereen yliopistolla on onnistuttu eristämään tallenteelta ulkopuolisen tekijän ääniä sekä alkuperäisinä että paremmin kuuluvina versioina.

Tampereella oli parempi kuulo myös uhrin äänien suhteen, joita alkaa kuulua melkein heti puhelun alusta. Tuija Niemen versiossa uhri alkaa äännellä vasta kohdassa 0:23. Tampereella on kuultu myös kolinaa jostain kauempaa vielä Annelin palattua jo takaisin puhelimeen. Tuija Niemikin kuuli näitä kolinoita vielä 2006. Kun poliisi myöhemmin kertoi hänelle varmana tietona, että paikalla ei ollutkaan ulkopuolista tekijää, Tuija Niemi lakkasi kuulemasta kolahdusta, joka sopi huonosti yhteen poliisin kertoman kanssa.

Tamperelaiset äänialan ammattilaiset eivät tuoneet esiin, että tallenteen äänen voimakkuuksissa olisi ollut jotain outoa tai että saman ihmisen hengitysääni kuuluisi kahdessa eri paikassa samaan aikaan, mutta ehkä se johtui siitä, että heillä ei ollut käytössään ”ihmeitä tekevää” Izotope RX3 Advanced -äänenkäsittelyohjelmaa, jolla erään kapellimestarin mukaan saadaan monotallenteeltakin eroteltua päällekkäiset äänet. Erään toisen äänentuntijan mukaan sellainen taas on mahdotonta, eikä sellaista luvata myöskään ohjelman nettisivuilla. Izotopen sivuilla ohjelmaa markkinoidaan helppokäyttöisenä joka miehen työkaluna huonolaatuisten äänitteiden paranteluun; https://www.izotope.com/en/products/audio-repair/rx/

TampereTampere1Tampere2Tampere3Tampere4Tampere5Tampere6Tampere7

Tekijä on selvillä

Ulvilan murha – Tekijä on selvillä

Vaikka Vaasan hovioikeuden tuomio oli joillekin ikävä yllätys, voivat nämä Annun syyllisyyden nimeen jääräpäisesti vannovat ihmiset rauhassa jatkaa elämäänsä omassa harhassaan, koska kukaan ei tunnu ottavan vastuuta murhan selvittämisestä. Omassa rauhassaan saa olla myös Jukka Lahden murhaaja.

Poliisi nimittäin julistaa mediassa, ettei se voi käynnistää uutta tutkintaa, koska poliisin vastuu asian osalta on päättynyt, ja päätöksenteko kuuluu nyt syyttäjälle. Syyttäjä Kalle Kulmala taas ilmoittaa, ettei ole mitään syytä pyytää uutta tutkintaa tai käynnistää Ulvilan surmaan liittynyttä ulkopuoliseen tekijään viittaavaa tutkintalinjaa, koska syyttäjien näkökannan mukaan tekijä on selvillä, eikä hovioikeuden päätös sitä miksikään muuta. Tulkitsen Kulmalan viittaavan ”tekijällä” Annuun, eikä suinkaan Jukka Lahden murhaajaan.

 

Ei ole todellista, sanoi Kalle

Syyttäjä Kalle Kulmalan mukaan hovioikeuden tuomio ei vastaa todellisuutta. Se ei ainakaan vastaa sitä todellisuutta, missä Kulmala elää. Kulmalaa ja kumppaneita ei lainkaan häiritse se, että mitään näyttöä Annua vastaan ei ole olemassa. Pelkkä poliisin, syyttäjän tai tuomarin oma vakuuttuneisuus siitä, mitä heidän mukaansa on ”oikeasti” tapahtunut, ei riitä murhan ratkaisemiseen. Tämä todetaan myös Vaasan hovioikeuden tuomiossa. Kun kaiken kukkuraksi esitetty näyttö puhuu syyttäjän omaa vakuuttuneisuutta vastaan, on aivan uskomatonta, että tätä syytöspropagandaa Annua vastaan yhä edelleen jatketaan. Asianajaja Juha Manneria lainatakseni: ”Vaasan hovioikeuden päätös on oikea. Kun ei ole näyttöä, ei sitä ole, vaikka oltaisiin mitä mieltä”.

”214. Hovioikeus toteaa, että oikeudenkäyntiaineistoon kuuluva poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkima selvitys ei miltään osin liitä Anneli Aueria Jukka Lahteen kohdistettuun väkivaltaan eikä siten suoraan osoita, että Anneli Auer olisi syyllistynyt syytteessä mainittuun tekoon.”

”130. Juha Joutsenlahden kertoman mukaan useita ulkopuolista tekijää koskevia poliisin tutkintalinjoja oli poissuljettu sillä virheellisellä perusteella, että potentiaalisten epäiltyjen DNA-tunnisteet eivät olleet vastanneet takkahuoneen sängyssä, tyynyjen puoleisessa päädyssä olleesta halosta taltioitua, tuntemattoman mieshenkilön DNA:ta. Niin kuin keskusrikospoliisin lausunnoista ja selvityksestä ilmenee, mainitun DNA:n olikin sittemmin selvitetty olleen peräisin keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratoriossa työskennelleeltä tutkijalta.”

Vaikka teknisen näytön perusteella on selvää, ettei Annu ole voinut tätä rikosta tehdä, niin siitä huolimatta joidenkin ihmisten turvallisuuden tunne tuntuu rakentuvan vain ja ainoastaan sille pohjalle, että taloon ei tullut ulkopuolista henkilöä tuona yönä. He haluavat takertua siihen ajatukseen, että kyse oli perheen sisäisestä väkivallasta, joka kosketti vain tätä perhettä. Ehkä tällä tavalla nämä ihmiset kokevat olevansa turvassa omassa elämässään ja omissa kodeissaan.

Ymmärrän tuon ajattelun tavallisten ihmisten osalta (viranomaisten osalta ymmärrykseni ei riitä), jos taustalla on oman turvallisuuden tunteen tavoittelu. Onhan todella pelottava ajatus, että kotiin voisi yöllä tunkeutua tappaja. Vielä pelottavampaa, että tämän kamaluuden lisäksi voisi joutua viranomaiskoneiston uhriksi, epäillyksi, pakkokeinojen kohteeksi, syytetyksi ja jopa tuomituksi rikoksista, joihin ei ole syyllistynyt. Aivan kuten Anneli Auerille kävi. Se, jos mikä, on pelottavaa.

 

***

Onnittelut Anneli Auerille!

Viime lauantaina ystävänpäivänä keskustelimme Annun kanssa vankilassa Vaasan hovioikeuden tulevasta tuomiosta ja sen vaikutuksista tulevaisuuteen. Jos tuomio olisi oikea, niin viimeistään kesällä Annu olisi vapaa. Jos taas tuomio olisi väärä, niin Annu ei kertomansa mukaan aikoisi koskaan anoa armahdusta. Olisihan se nurinkurista anoa armahdusta, kun olisi syyttömänä tuomittu, mutta minusta yhtä nurinkurista olisi istua tuomiota rikoksesta, jonka joku toinen on tehnyt. Tänään asia onneksi ratkesi niin kuin pitääkin.

Annu on SYYTÖN.

Vaasan hovioikeuden tuomio vetää syyttäjän sanattomaksi ja hyvä niin.

http://www.oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1424270535081.html

 

Uusi rikosilmoitus

Iltalehti 17.10.2014 Anneli Auerista uusi rikosilmoitus:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014101718751286_uu.shtml

”Jostain syystä Auer halusi kuitenkin pitää yhden paperin itsellään. Iltalehden tietojen mukaan kyse oli valokuvasta, jossa oli mies, jota hyvin pian Lahden surman jälkeen kuulusteltiin teosta epäiltynä. Mies todettiin heti syyttömäksi tapaukseen eikä häntä ole sittemmin epäilty. Iltalehden tietojen mukaan Auer palautti muun tutkintamateriaalin kuuliaisesti takaisin poliisille, mutta hän pimitti tämän valokuvaliitteen itsellään.”

Joko vihdoin Annu olisi syyllistynyt edes johonkin rikokseen aikuisten oikeasti. Tuskin.

Poliisi ei tunnu mitenkään pärjäävän tämän mahdottoman naisen kanssa. Kehtaakin ottaa itselleen valokuvakopion murhatutkinnan kannalta täysin tarpeettomasta esitutkintamateriaalista – valokuvan syyttömäksi todetusta miehestä.

Porissa mietitään varmaan parhaillaan kuumeisesti täyttääkö Annun teko jonkun rikoksen tunnusmerkistön. Toisaalta ei sillä ennenkään ole ollut mitään merkitystä. Syytä epäillä kynnys ylittyy tai ei ylity ihan muilla perusteilla. Tutkinnanjohtaja Salonsaari ei vielä näköjään osaa sanoa, mihin rikokseen Annu olisi syyllistynyt ”pimittäessään” esitutkintamateriaalia, jota ei poliisin mukaan pitänyt olla edes olemassa.

Halutaanko rikosilmoituksella korostaa mielikuvaa rikoksiin pystyvästä naisesta ja vaikuttaa Vaasan hovioikeuden tuomioon? Enpä oikein usko. Säälittävä yritys, jos se sitä olisi. Porin poliisi voi toki olla jo aika epätoivoinen pimeän ja sotkuisen Ulvilan murhan kanssa.

Tutkinnanjohtajan kannattaa vakavasti miettiä rikosilmoituksen tekemiselle paljon todennäköisempää vaihtoehtoa. Halusiko rikosilmoituksen tehnyt henkilö kiinnittää huomion tähän sivuutettuun esitutkintamateriaaliin, ja päätti ilmaista asian tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Tavalla, joka saavuttaa maksimaalisen mediahuomion:

Rikosilmoitus Anneli Auerista!

dna

Puolet elämästä maanpäällisessä helvetissä

Amandan isä murhattiin, kun hän oli 9-vuotias pieni tyttö. Tänään hän on 17-vuotias nuori ja puolet hänen elämästään on kulunut isän murhan selvittelyn varjossa. Tämä kirjoitus perustuu Iltalehden tänään julkaisemaan Leena Ylimutkan kirjoittamaan Amandan haastatteluun.

Tämän päivän Iltalehdessä on Amandan haastattelu, jonka hän halusi antaa, koska koki sen ainoaksi väyläksi kertoa omista tunteistaan. Iltalehden haastattelussa Amanda kertoo miltä hänestä on tuntunut poliisin perheeseen kohdistamat pakkotoimet ja miten nämä ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä. Hän kertoo suhteestaan äitiinsä ja sisaruksiinsa.

”Olen varma siitä, mitä silloin näin. Tekijä poistui takkahuoneen ikkunasta. Oikeuteen on tosi turhauttavaa mennä, kun mua ei kuitenkaan uskota, sanomiseni ei kelpaa mihinkään.”

Iltalehti 27.9.2014

Iltalehti 27.9.2014

Poliisi valehteli päin naamaa

Poliisi 12-vuotiaalle Amandalle: ”Miten sinä saisit minut uskomaan, että siellä oli joku vieras, kun me tiedämme ihan varmasti, ettei siellä ole ollut?”

”Siitä olen katkera, että poliisi valehteli mulle päin naamaa 12-vuotiaana. Sanoivat, ettei kukaan ole voinut mennä siitä ovesta. Olin itse nähnyt sen hahmon poistuvan oviaukosta. Myöhemmin sitten todettiin, että on siitä voitukin mennä.”

Amanda elää normaalia nuoren opiskelijan elämää luottaen tulevaisuuteen. Yksi asia kuitenkin saa Amandan sellaiseen pelkotilaan, ettei henki tahdo kulkea. Se on poliisi. Poliisin toiminta on aiheuttanut hänelle suurimmat traumat. Muutama viikko sitten Amandan kodin pihalle tuli poliisiauto. Tilanne ei liittynyt mitenkään Amandaan. ”Sain hirveän paniikin. En saanut henkeä ja vain itkin. Minulla ei ole mitään hyviä muistoja poliisista ja niistä kuulusteluista.”

Tällä hetkellä Amandaa huolestuttaa eniten sisarusten tilanne. Hän ei ole nähnyt heitä yli kolmeen vuoteen. ”Toivon, että viimeistään kolmen vuoden päästä veljeni ottaisi yhteyttä. Silloin hän on jo 18 vuotta.” Viime talvena Amanda lähetti kirjeen sisaruksilleen, mutta hänelle ilmoitettiin, etteivät he halunneet ottaa sitä vastaan. Tämän jälkeen Amandalle ilmoitettiin yhteydenpitorajoituksesta, jonka mukaan hän ei saa ottaa sisaruksiinsa mitään yhteyttä, eikä lähettää postia.

”En ole heille vihainen tai katkera, haluaisin vain nähdä, että heillä on kaikki hyvin.”

Toivon, että jonain päivänä tämä loppuisi.

”En odota enää mitään. Tietysti toivon, että koko juttu selviäisi ja että voisimme elää normaalia elämää. Toivoa en ole kokonaan menettänyt.”

Uhratut lapset

”Uutuusdokumentti Ulvilan surmasta uhraa lapset: Ohjaaja Pekka Lehdon Ulvilan murhamysteeri -elokuva herättää tunteita. Se järkyttää ja työntyy ihon alle. Siinä on yksi valtava vika. Se uhraa lapset.” Yle Satakunta Soila Ojanen

Yle Satakunnan uutispäällikkö Soila Ojanen järkyttyy, kun näkee dokumentissa tavallisia perhealbumikuvia iloisista ja veikeilevistä lapsista. Ojasen mielestä lasten näyttäminen elokuvassa on törkeää, se on törkeä temppu. En ole huomannut Ojasen kauhistuneen lasten kohtalosta, kun yhteiskunnan tukipilarit ovat pettäneet heidät kerta toisensa jälkeen, mutta valokuvat saavat hänet kirjoittamaan.

Ojanen kirjoittaa: ”Vaikka haluaa kertoa yhden suomalaisen rikoshistorian erikoisemmista tapauksista, ei saa uhrata lapsia. He joutuvat kulkemaan loppuelämänsä erittäin traumaattisen tapahtumat mukanaan. Elokuvan kuvista kasvojen tunnistaminen ei helpota lasten tulevaisuutta. Tämän elokuvan jälkeen tavallinen elämä on heille entistä vaikeampaa. ”

Ojasen mielestä lasten kasvot olisi tullut sumentaa ja heitä ei saisi tunnistaa. Ojaselle lohdutukseksi voidaan kertoa, että hän tuskin tunnistaisi näitä lapsia tänään, vaikka miten on dokumentin nähnyt. Ojanen ei taida huomata, että Anneli Auer vangittiin jo viisi vuotta sitten. Sen jälkeen ei ole paljon perhealbumikuvia otettu. Lapsilla on sellainen merkillinen tapa, että kun aikaa kuluu, lapset kasvavat ja muuttuvat.

Ojasen huolen ”perheidyllin alleviivaamisesta” jakaa myös lastensuojelu, jonka mukaan nuoremmille lapsille ei missään nimessä saa näyttää perhealbumivalokuvia entisestä elämästä. Nuorempien lasten muistot poikkeavat niin radikaalisti valokuvissa nähtävästä, että lapset joutuisivat tukalaan tilanteeseen muistojensa kanssa. Lastensuojelun mukaan valokuvia näyttämällä lapsia väitettäisiin valehtelijoiksi. Lastensuojelussa ei haluta antaa lapsille onnellista lapsuutta.

Ojanen syyllistyy samaan syntiin kuin nuorempien lasten sijaisperhe ja lastensuojelu. Hän antaa ymmärtää, että lasten pitää salata keitä he ovat ja kuka heidän äitinsä on, ettei heitä kiusattaisi – ikään kuin lapsilla olisi tässä asiassa jotakin hävettävää. Ojanen manaa lapsille entistä vaikeampaa elämää, ikään kuin lapsilla ei olisi edes oikeutta selvitä. Ojanenkin vetoaa tunteisiin lasten kautta ja leimaa lapset dokumentin uhreiksi.

On totta, että lapset joutuvat kulkemaan loppuelämänsä erittäin traumaattiset tapahtumat mukanaan. Traumaattiset tapahtumat vain eivät ole ihan niitä, mitä Ojanen luulee.

KAHDEKSAN VUOTTA sitten näiden lasten kotiin tunkeuduttiin väkivaltaisesti keskellä yötä ja heidän isänsä murhattiin. Lasten ei anneta vielä kahdeksan vuoden jälkeenkään toipua ja jatkaa elämää, vaan tätä tapahtumaa vatvotaan vuodesta toiseen.

VIISI VUOTTA sitten näiden lasten perheeseen tunkeuduttiin kuuntelulaittein ja peitepoliisein ja heidän äidistään alettiin tekemällä tehdä murhaajaa. Jokainen ymmärtää, että peitepoliisin tarkoitus ei koskaan ollut jäädä perheen elämään, hän tuli vain pettääkseen. Peitepoliisin tarkoituksena oli julmasti käyttää hyväksi sekä äitiä että lapsia, tutkinnallisista syistä. Tutkinta ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, mutta siitä viis. Lapsia kuulusteltiin, mutta heidän kertomaansa ei uskottu, koska se ei sopinut poliisin suunnitelmiin.

KOLME VUOTTA sitten nuoremmat lapset joutuivat ristiriitaiseen tilanteeseen, kun äiti vapautettiin. Lapset olivat jo vieraantuneet äidistään ja jatkaneet elämäänsä. He olivat oppineet, että ei saisi paljastua kenen lapsia he oikeasti ovat. Yhtäkkiä lasten olisi pitänyt muuttaa tuon ihmisen luo, jonka olemassa oloa ei olisi edes saanut paljastaa. Lapset joutuivat ratkaisemaan, oliko äiti hyvä vai paha. Tässä ratkaisussa heitä auttoivat sijaisvanhemmat, terapeutti, media ja Porin poliisi. Ja kappas, kun tarinat alkoivat muovautua tarkoitukseen sopiviksi, lapsia uskottiin realismista viis veisaten.

***

Uhrataanko lapset ja jos, niin kenen toimesta?

Murhaajan, joka tappaa ja riistää julmasti neljältä pieneltä lapselta isän.

Poliisin, joka tunkeutuu lasten kotiin kuuntelulaitteineen ja peite-Seppoineen vain rakentaakseen luottamuksen – pettääkseen sen. Poliisin, joka toistuvasti valehtelee lapsille ja vie heiltä äidin ilman kunnon perusteita.

Lastensuojeluviranomaisten ja sijaisvanhempien, joilla ei ole pienintäkään ymmärrystä lapsista ja heidän tilanteestaan.

Syyttäjien, jotka ajavat syytteitä, joihin eivät itsekään usko, mutta tekevät vain työtään. Dokumentissa syyttäjä Valkama toteaa: ”Lapset puhuu mitä puhuu ja tuomioistuin uskoo mitä uskoo”.

Tuomarien, jotka kauhistuneena syytteistä tuomitsevat ilman näyttöä.

Kaikkien mainittujen ja mainitsemattomien viranomaisten, jotka uhraavat äidin ja lapset tarkoituksenmukaisuuden alttarille, vain säilyttääkseen arvovaltansa ja kyseenalaisen kunniansa rippeet.

Toimittajien ja muiden ihmisten, joiden mielestä lapsilla on jotakin hävettävää, joiden mielestä lapsilla ei ole tulevaisuutta ja joiden mielestä lapset uhrataan dokumentissa olevilla valokuvilla!

Rankat menetykset, joita lapset ovat joutuneet kokemaan, ovat suuri vääryys ja murheellista, mutta lapsilla on tulevaisuus, eikä yhtään mitään hävettävää!

Ojanen ei ole huolissaan, miten tähän tilanteeseen on päädytty. Ojanen kääntää huomion pääasiasta ja on kovin huolissaan lasten kuvista dokumentissa, aika temppu.

***

Onko lapset uhrattu elokuvassa?

Ohjaaja Pekka Lehto vastaa kysymykseeni:

”Nyt ilmeisesti Ojanen (ehkä moni muukaan) ei kykene erottelemaan meidän kuvaamaa materiaalia poliisin itse kuvaamista videokuulusteluista, jotka on tehty vuosina 2006-2007-2009, jolloin en ollut edes aloittanut Ulvilan Murhamysteeri elokuvan tekemistä.

Nämä poliisivideot on neljään kertaa esitetty yleisön läsnä ollessa oikeussalissa. Näissä poliisivideoissa näemme kuinka poliisi painostaa, manipuloi ja itkettää Auerin vanhinta tytärtä, joka heti surmaa seuranneena aamuna kertoi poliisille nähneensä tuntemattoman huppupäisen henkilön hyppäävän rikotusta ikkunasta ulos.

Syyttäjä on yli neljä vuotta väittänyt, että talossa ei ollut ulkopuolista tekijää, jonka vuoksi poliisi ja syyttäjät ovat systemaattisesti yrittäneet murtaa tyttären kertomuksen tuntemattomasta tekijästä. Jokainen voi itse tarkistaa, kuinka tytär hätäkeskustallenteella vastaa (3:41) äidin kysymykseen: ”oliks se viel siel?” Tytär: ”se lähti”.

Kun poliisi ei ole pystynyt riittävällä varmuudella vahvistamaan perheen äitiä syylliseksi miehensä surmaa, on poliisi ja syyttäjät alkaneet ratkaista henkirikosta painostamalla ja uhkailemalla Auerin lapsia ja muita sukulaisia (Anneli Auerin veli, jonka luokse lapset ovat olleet sijoitettuina vuodesta 2010).

En ole kuvannut sekuntiakaan Auerin lapsia elokuvaani varten. Perheen valokuva-albumissa olevat lasten kuvat on kuvannut perheen äiti.

Elokuva kertoo kuinka poliisi ja syyttäjät ovat uhranneet Auerin alaikäiset lapset omiin tarkoituksiinsa jo paljon aikaisemmin kuin olin edes aloittanut elokuvan tekoa. Tämän poliisin ja syyttäjien ala-arvoisen ja osittain lain vastaisen toiminnan olen halunnut ”kirjata” Ulvilan murhamysteeri dokumenttiin muistutukseksi meille ja tuleville sukupolville siitä, että poliisin tarkoituksellinen lasten ”hyväksikäyttö omiin tarkoituksiin” ei ole oikea tapa ratkaista rikoksia.”

***

Ulvilan murhamysteeri

”Lehto on työstänyt elokuvan, joka ansaitsee tulla nähdyksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tietämään, mikä suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän yleinen mentaalinen tila tällä hetkellä on. Tehokkaampaa synteesiä aiheesta ei ole saatavilla kuin Lehdon 80-minuuttinen tylytys.”

”Lehdon elokuva vaikuttaa masentavasti katsojaan osoittamalla järjestyneen yhteiskunnan tukipalkit illuusioksi, joka saattaa pettää yksilön milloin tahansa.”

– FilmiLiekki Anton Asikainen

http://filmiliekki.blogspot.fi/2014/09/r-eraan-murhatutkimuksen-anatomia.html

Lyhyestä virsi kaunis – Alibi!

Näin meillä tavattiin sanoa, kun tuotiin lyhyesti ja tyhjentävästi jokin asia esiin.

Koska Auerin syyttömyyden puolesta on kirjoitettu palstakilometreittäin asiaa, pyrin tuomaan tässä kirjoituksessa esiin lyhyesti sen kaikkein tärkeimmän todisteen miksi Auer ei voi olla syyllinen miehensä murhaan; aika surmaamiseen ei riitä!

Tiedostaen, että lukijat kun kuitenkin haluavat jotain perusteluita ruodittavaksi, niin on syytä lyhyesti kerrata tapausta ja puolustuksen tärkeimmän todisteen, eli hätäpuhelun sisältöä. Tämä hätäpuhelu, joka oli alkujaan syyttäjän näyttö syyllisyydestä, on kuitenkin tärkein todiste syyttömyydestä.

Jo se syyttäjien (ja tutkinnan v2009) väite, että Auer olisi kyennyt surmaamaan miehensä lukuisin astalon iskuin 55 sekunnissa on väitteenä hurja ja vailla realismia; halkaisemaan hänen kallonsa, suunsa. Riisumaan sen jälkeen surmatyössä käyttämänsä vaatteet, kengät… Pukemalla toisen asun päällensä kiirehtiessään takaisin puhelimeen. ’Jaloissa pyöri’ vielä lapsi, jonka katseilta salassa kaikki tämä on pitänyt tehdä. Väitteen mukaan pesullakin on pitänyt käydä, sillä sen näköisestä teurastuksesta ei ilman verijäämiä selviä. Osa löydetyistä verijäljistäkin on pakko olla lavastettu hätäpuhelun kuluessa tai sen jälkeen. Kaiken surmatyössä käyttämänsä vereentyneen esineistön Auerin on täytynyt hävittää surmaamisen jälkeen.

Väitteen kohokohta saavutetaan, kun kerrotaan Auerin lopuksi puukottaneen itse itseään.

Mutta miksi sitten hätäpuhelu on tärkein osoitus syyttömyydestä?

Se on sitä siksi, koska siitä voi paikantaa milloin Auer on ollut puhelimen lähellä sinä alle minuutin aikana, kun hän oli poissa pitelemästä sen luuria.

Alla oleva esitys pohjaa litterointiin joka on tehty ajanjaksolta, kun Auerin lapsi tulee puhelimeen, aina sinne asti kun kyseinen lapsi lähtee puhelimesta. Sekunti sekunnilta seurataan tapahtumia tässä esityksessä. Litteroinnin on tehnyt henkilö, joka pätevimmin osaa tulkita mitä mm. Auer missäkin kohtaa hätäpuhelussa replikoi ja tekee (joku itäsuomalainen ei välttämättä osaa oikein tulkita hätäpuhelun sanomaa, turun murre kun on ’oma kielensä’).

Litterointi ei kuitenkaan ole tuossa se pääasia, vaan se milloin Auer on ollut puhelimen lähellä/vieressä. Kun ollaan puhelimen seutuvilla, ei voida olla surmaamassa takkahuoneessa. Ja kun oletetaan oltavan matkalla sinne tai sieltä pois, silloinkaan ei olla surmaamassa takkahuoneessa.

Vaikka talon mitat ovat rajallisia, niin aina kestää sekunteja siirtyä paikasta paikkaan. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää sitä, kun rekonstruktiossa ’poliisitäti’ juoksi terassinoven seutuvilta talon toisen puolen etuovelle noin neljässä sekunnissa.

Tähän esitykseen olen siirtymisajaksi laittanut minimin, 5 sekuntia (puhelimen luota Lahden viereen, tai päinvastoin). Oikeastihan Auerilla on täytynyt olla vielä takkahuoneen ’lasimeri’ ylitettävänään, ja jyrkkä käännös sen lisänä.

Esityksessä ei ole otettu huomioon niitä haittaavia tekijöitä, joista Auerin olisi lisäksi pitänyt selviytyä: Pimeys, lasinpalat lattialla, surma-astalon hakuja/poislaittoja, varomista ettei verijälkiä siirry muualle huoneistoon, varomista ettei lapsi (lapset) näe jne. jne.

Esityksessä on tarkasteltu vain puhelimen lähellä muodostettuja ääniä, ja ehtimistä ennen niitä ääniä ja ehtimistä äänien jälkeen. Olennaisia ovat vihreillä palluroilla merkityt ajanjaksot, tällöin Auer on ollut puhelimen lähellä/vieressä:

1:47 A poistuu puhelimen vierestä.
1:58 – 2:00 A tullut puhelimen viereen ja replikoi ihan vieressä ”Nyyh” – ”Tuleeksielt kettää”
2:14 A Lähtee kohti olohuonetta.
2:25 – 2:36 Juoksuaskelia puhelimen lähellä.
2:41 A onkin jo saapunut puhelimeen.

Olennaisia ovat myös vihreät avonaiset ’alibi-nuolet’ häkeaikojen päällä. Ne kuvaavat mainitsemaani viittä sekuntia, jolloin Auerin olisi pitänyt olla matkalla joko puhelimen lähelle, tai pois puhelimen läheltä.

Ainoaksi mahdolliseksi surma-ajaksi jää viiden sekunnin aika, joka esitykseen on merkitty punaisella pystypalkilla.

***
Alibi ISO
5 sekunnin murhaaja:

Oletan vahvasti, että puolet kansastamme uskoo jopa tämän 5 sekunnissa murhaamisen, uskoivathan he lähtötilanteeltaan jo senkin, että tuollaisen tekosen voi tehdä 55 sekunnissa.

Viettäkäämme nyt viiden sekunnin hiljainen hetki,
kaikelle sille pohjattomalle tyhmyydelle,
joka sikisi vuoden 2009 tutkinnasta.

-turumurre-

Koston syöksykierre

Ulvilan murhaa luonnehdittiin alun perin henkilökohtaiseksi kostoksi. Vieläkin  – melkein kahdeksan vuotta murhan jälkeen – on epäselvää kuka kosti ja mistä syystä.

Kuitenkin parhaillaan vankilassa istuu murhasta tuomittu syytön nainen, joka syyttäjän esittämän mukaan murhasi miehensä riidan päätteeksi, ja lisäksi lavasti murhan ikään kuin ulkopuolisen tekemäksi.

Ensi viikolla Vaasassa aloitetaan rikoshistoriamme erikoisimman oikeusprosessin viimeinen näytös. Nähtäväksi jää millaisen kohtalon Vaasan hovioikeus kirjoittaa Anneli Auerille, ja onko se kirjoitettu tuhkalla ja verellä, ja jos, niin kenen. Jos Jukka Lahti murhattiin kostoksi, niin tuomitaanko syytön nainen samoin perustein, kostoksi ja jos, niin mistä syystä. Loppuuko kostokierre siihen, että syytön ihminen tuomitaan, onko kosto jonkun mielestä suloinen vai niin kuin elämässä yleensä pelkästään raaka ja julma?

Lehdistön tehtävä on paljastaa epäkohtia ja kertoa niistä kansalaisille

Minun silmiini asia näyttäytyy täysin päinvastaisena. Epäkohtia, joita Ulvilan murhan tutkintaan liittyen on lukuisia, on pelkästään siloiteltu, peitelty, vähätelty tai niistä on vaiettu lehdistössä kokonaan. Viranomaisten toiminnan ala-arvoisuutta, mielivaltaisuutta, moraalittomuutta ja laittomuutta on piiloteltu tarkoitushakuisesti. Vaihtoehtoisesti kansalaisille on tarjoiltu sirkushuveina yksityiskohtaisia valheita, likaisen mielikuvituksen tuotteita ja saatanallisia kauhutarinoita.

Niin sanottuna asiallisena ja luotettavana pidettyä mediaa aihe ei ole kiinnostanut pinnallisia pikauutisia enempää ja muutoinkin vain sensaation kautta. Journalismi aiheesta on ollut pelkkää lööppiä ja twiittiä ilman todellista sisältöä ja asioihin perehtymistä. Osaksi syyllisiä tähän olemme myös me kansalaiset itse. Meistä taviksista on tullut joka alan asiantuntijoita ja pikamielipideautomaatteja. Kovin helposti meillä on näkemys lähes joka asiasta, tosin usein aika pinnallinen sellainen. Asioista ei jakseta ottaa selvää, vaan pelkän otsikon lukemalla tai kuvan katsomalla tiedämme asiasta kuin asiasta tarpeeksi ja voimme heittää kommenttimme nettiin. Meillä on suuri tarve vihata ja kostaa.

Kriminaalipornoon suuntautunut Alibi on yllättäen kunnostautunut muutaman kerran ja jakanut tietoa edes muutamista epäkohdista koskien Ulvilan murhaprosessia. Uusimmassa Alibissa oikeustoimittaja Mikko Niskasaari kirjoittaa kolmesta kummallisesti tutkimatta jätetystä linjasta Ulvilan murhaan liittyen.

Täysin naurettavaa ja yhdentekevää

Naapuri ”ilmiantaa” poliisille porilaisen näyttelijän heti murhaa seuraavana aamuna. Naapurin kertoman mukaan kyseessä olisi ollut näyttelijän kosto naapurin hänelle lähettämästään kovasanaisesta palautteesta koskien näytelmää.

Vasta vuonna 2007 rikosylikonstaapeli Tapio Santaojan vaatimuksesta näyttelijää tutkitaan tarkemmin ja hänet vangitaan. Näyttelijän vapauttaa silloinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti, jonka mielipide myöhemmin syylliseksi valitusta Anneli Auerista poikkeaa poliisissa valitusta linjasta. Tästä syystä sittemmin entinen tutkinnanjohtaja halutaan tuomita rikoksesta, jota poliisipiireissä ei muuten katsottaisi kovin pahalla ja josta ei muutoin olisi tutkintapyyntöä edes tehty. Eikä tutkintapyyntöä tehty tässäkään tapauksessa ennen kuin mielipide-erosta tuli ratkaiseva, eli vasta kun entisestä tutkinnanjohtajasta tuli puolustuksen todistaja. Mielipiteellä on hintansa, samoin kuin huonolla naismaulla. Poliisin, naisen ja etenkin naispoliisin kosto on kauhea.

Ilmiannetun miesnäyttelijän asianajajan mukaan näyttelijän vangitsemisperusteet olivat täysin naurettavat! (IS 18.7.2007) Asianajajan kommentti oli varmasti paikallaan. Vangitsemisperusteita oli lueteltu useita, kuten näyttelijän ja naapurin ikävänsävyiset sähköpostit, näyttelijän hyvän ystävänsä kanssa käymät puhelinkeskustelut myöhään murhailtana, taloista erehtymisen mahdollisuus kartassa olevan harhaanjohtavan numeroinnin takia, näyttelijän omituinen selitys hänen autonsa mahdollisista liikkeistä murhayönä jne., mutta mikään perusteista ei varsinaisesti ollut kovinkaan raskauttava. Paine löytää murhaaja oli kuitenkin kova ja vangitsemisen perusteet menivät läpi oikeudessa.

Täysin naurettavat, absurdit ja olemattomat olivat myös Anneli Auerin vangitsemisperusteet, mutta sehän ei ketään haitannut ja tässä ollaan! Aivan yhtä hyvin vankilassa voisi istua tällä hetkellä tuo porilainen miesnäyttelijä. Ellei sitten syylliseksi valitun syyttömän ole jostain pakottavasta syystä oltava juuri Anneli Auer.

Kummankaan (näyttelijän eikä Annun) dna ei täsmännyt murhapaikalta talteen otetun klapin dna:han. No eipä tietenkään, kumpikaan kun ei ollut töissä KRP:n laboratoriossa. Murhaveitsestä taltioitu hajutunniste ei täsmännyt kumpaankaan ja taitavat molemmat olla hiukan liian lyhyitäkin ikkunasta loikkaamiseen.

Silti toinen heistä joutuu kohta neljännen kerran oikeuden eteen murhasta, jota ei ole tehnyt, istuttuaan jo viisi vuotta syyttömänä vankilassa. Syyttäjät eivät ole vieläkään huomanneet, ettei mitään välitöntä näyttöä syyllisyydestä ole, vaan päin vastoin Anneli Auer voidaan helposti ja aukottomasti todistaa syyttömäksi.

Näyttelijä kertoo lehdissä miten paljon on kärsinyt kokemastaan vääryydestä, mitä en vähääkään epäile. Hän on saanut kohtuullisen rahallisen korvauksen, mutta raha ei koskaan korvaa koettua kärsimystä. Ikävät kokemukset eivät jalosta ihmistä paremmaksi, toisin kuin yleisesti luullaan tai halutaan uskoa. Ikävä kokemus ei ole tehnyt myöskään tästä näyttelijästä myötätuntoista muita syyttömänä kärsiviä kohtaan. Näyttelijä toteaakin, ettei häntä kiinnosta Anneli Auerin kohtalo, se on hänelle yhdentekevä.

Annun ystävänä tekisi mieleni todeta näyttelijälle, ikään kuin kostoksi, ettei minuakaan liikuta hänen kohtalonsa tai se, että hän joutui olemaan viikon vangittuna murhasta epäiltynä. Mutta niin kuin kaikkien muidenkin kohdalla, niin myös tämän näyttelijän kohdalla, toivon ettei yksikään syytön joutuisi kärsimään tekemättömistä rikoksista ja poliisin mielivaltaisesta kohtelusta.

Lopullisesti loppuun käsitelty

Fysioterapeutti ”ilmiantaa” entisen asiakkaansa, joka on tunnustanut hänelle murhan. Lehdistö kirjoittaa, että fysioterapeutti on valehtelija, vaikka ei ole selvää kuka valehtelee – fysioterapeutti, entinen asiakas, poliisi vai kenties syyttäjät? Näin lehdet kuitenkin kirjoittavat, koska tietolähteenä on viranomainen.

Syyttäjät Kalle Kulmala ja Paula Pajula tekevät syyttämättäjättämispäätöksen miehen osalta ja tekaisevat kiireellä fysioterapeutista tutkintäpyynnön vain salatakseen esitutkinnan ja mustamaalatakseen naisen. Salatusta esitutkinnasta olisi ikävästi selvinnyt, että mies on kieltänyt koskaan olleensa kyseisen fysioterapeutin vastaanotolla.

HS kirjoittaa: Porilaista miestä ei enää epäillä Jukka S. Lahden surmaamisesta. Mies sai puhtaat paperit syyttäjien harkinnassa. ”Asia on meidän osalta nyt lopullisesti loppuun käsitelty.”, sanoo syyttäjä Kalle Kulmala. Kulmalan mukaan mitään välitöntä näyttöä miehen syyllisyydestä ei ole. ”Kyseinen mies sanoi, ettei hän ole tällaista edes puhunut.” Kulmalan mukaan naistodistajan kertomuksessa oli myös joitain ristiriitoja, jotka saivat heidät epäilemään tarinaa. (Porilaismiestä ei enää epäillä Ulvilan murhassa 15.8.2014 HS)

IL kirjoittaa: Teimme todistajasta tutkintapyynnön, koska käsityksemme mukaan osa asioista, jotka nainen on kertonut, ei vastaa totuutta. Rikosnimikkeistä väärä ilmianto ja perätön lausuma viranomaismenettelyssä voivat tulla kyseeseen. Yleensä niitä käytetään, jos väittää tietoja toisesta ihmisestä ja vihjaa toista ihmistä syylliseksi tavalla, että siitä aiheutuu vaaraa, että tämä joutuu pakkokeinojen kohteeksi, Kulmala kertoo. (15.8.2014 IL)

Syyttäjäkaksikko arvelee lehtien palstoilla fysioterapeutin syyllistyneen väärään ilmiantoon tai perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä. Tutkintapyyntö fysioiterapeutista on kuitenkin tehty aivan toisella nimikkeellä. Kostavatko syyttäjät naiselle, kun hän kehtaa sekoittaa pakkaa kertomalla asioita, jotka eivät istu syyttäjien kehittämään tarinaan? Murhaaja on jo valittu, eikä tätä valittua pyhää linjaa tule kenenkään sotkeman rangaistuksen uhalla.

Syyttäjä paljastaa salaisesta esitutkinta-aineistosta muutaman asian. Lehdessä syyttäjä Kulmala kertoo fysioterapeutin kuvanneen miehen ulkonäköä väärin. Kyseessä on kuitenkin poliisin/syyttäjän oma väärinkäsitys, ei fysioteraputin väärä kertomus. Muut lehdessä paljastetut ”valheet” koskevatkin sitten Satakunnan ykköspoliisia Tapio Santaojaa, joka ei myönnä puhuneensa naiselle asioita, joita nainen kertoo hänen puhuneen.

Kuka sitten oli syyttäjien mukaan vaarassa joutua pakkokeinojen kohteeksi? Tapio Santaojako, jonka nainen väittää hänelle kertoneen sorkkarautaa muistuttavan esineen talteen otosta tai epäillyn miehen häneen ja hänen perheeseensä kohdistamasta uhkailusta? Vai entinen asiakas, joka ei ensin edes myönnä fysioterapeutin asiakas koskaan olleensakaan?

Myös Tapio Santaoja on selvinnyt jutussa lähes ”puhtain paperein” huolimatta epäilyttävistä lausunnoistaan ja esitutkintamateriaalin manipuloinnista, joka ei tosin VKSV:n mukaan ollut nyt niin paha juttu. Santaojan luotettavuus on kovaa luokkaa, vaikka lukuisat hänen esittämänsä ”faktat” voidaan todistaa vääriksi. Puhelimen vierestä ei nähnyt takaovelle, vaikka kyseinen poliisi näin väittää ja aivan eri kohdasta otetulla valokuvalla vakuuttaa. Lapset eivät olleet koskaan kertoneet kuulleensa vanhempien riitelyä, vaikka poliisi näin useamman kerran valheellisesti väitti. Rikotusta ikkuna-aukosta pystyi kulkemaan, jopa poliisit, vaikka kyseinen poliisi väitti, ettei siitä ole voinut kukaan kulkea. Vain muutaman esimerkin mainitakseni. Tämä näyttelijästä lisätutkintaa vaatinut poliisi oli poliisiksi jopa hellyyttävän kunnollinen ja tunnollinen esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä, jossa entistä tutkinnanjohtajaa syytettiin rikoksesta.

Luotan minäkin tämän poliisin yhteen lausumaan. Tapio Santaoja lupasi kuulusteluissa 2009, että Annua vainotaan hänen lopun elämäänsä, jollei tämä tunnusta ja tämän lupauksensa hän mitä ilmeisimmin on aikonut lunastaa.

Mitä meille on jätetty kertomatta?

Uusimmassa Alibissa Mikko Niskasaari kirjoittaa Jukka Lahden puheluista Porvoon poliisiin. Ihmetteletkö sinä, miksei näitä tarkempia tietoja ole kerrottu aikaisemmin? Miksi Jukka Lahti kyseli poliisilta, onko hänestä tehty rikosilmoituksesta jonkin Porvoossa 29.-30.4.2006 sattuneen asian takia? Miksi Porvoon poliisissa kukaan ei muista mitään vaikka joku sieltä on muistanut soittaa Jukka Lahdelle takaisin kaksi kertaa monen kuukauden kuluttua Lahden soitoista? Miksi poliisi ei halunnut tutkia tätä asiaa enempää?

Oletko lukenut lehdistä milloin ja miten KRP:n tutkijan dna oli saastuttanut murhapaikalta talteen otetun klapin? Tai miten, milloin ja missä yhteydessä tämä saatuminen selvisi? Ja miksi ja missä yhteydessä tutkijan dna vietiin rekisteriin? Oletko ihmetellyt, miksi näitä asioita ei kerrota ja miksi tutkijan henkilöllisyys on salattu?

Lehdissä on kerrottu syyttäjän ”uudesta” todistajasta, mutta onko kerrottu, että hänen miehensä oli yksi ensimmäisiä murhasta epäiltyjä? Miksi tämä ”uusi” todistaja suostuu todistamaan nyt, kun hän on aiemmin kieltäytynyt kunniasta?

Ulvilan juttu on kammottava esimerkki viranomaisten ja lehdistön valtasuhteesta. Ulvilan murhajuttu kaikkine sivuhaaroineen ja lisämausteineen on poliisin ja syyttäjän moraalisen rappion ilmentymä. Kun näyttöä ei ole, mutta syytettä halutaan siitä huolimatta jääräpäisesti ajaa, käytetään apuna mediaa, joka ostaa jokaisen likaisen yksityiskohdan tarkistamatta sen todenperäisyyttä, koska lähteenä on viranomainen. Lehdistön rooli vallan vahtikoirana on ollut pelkkä vitsi, joka ei edes naurata.

 

voitto

Vino ja yksipuolinen – Tapio Vallin

Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelmassa esitettiin torstaina Anneli Auerin nauhoitettu haastattelu. Haastattelu on kuunneltavissa täällä: http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2298417

***

Kolumni Vallin

Vallinin puheiden luotettavuus mennyttä

Satakunnan Kansan päätoimittaja Tapio Vallin lyttää Yle Radion Kultakuume-ohjelman kolumnissaan ”vinoksi ja asenteelliseksi” ja kysyy miksi sellainen piti ylipäänsä tehdä. Päätoimittaja Vallin hermostuu niin, että kirjoittaa tunnekuohussaan mitä sattuu. Asia vaikuttaa olevan päätoimittajalle jollakin tavalla erittäin henkilökohtainen.

Vallinin mukaan Annun haastattelu ja sen esittäminen radiossa oli asenteellista, eikä sellainen istu Ylen muuten asialliseen ja tasapuoliseen linjaan.

Olen vahvasti erimieltä Vallinin kanssa. Syytetyn ja tuomitun näkökulman esittäminen on, etenkin valtavaa mediahuomiota saaneessa jutussa, juuri sitä tasapuolisuutta, jota medialta odottaisi huomattavasti useammin. Toimittaja Tuomas Karemo oli haastattelijana asiallinen ja ystävällinen, mutta silti neutraali. Kuten Karemo itsekin toteaa IL:n (1.8.2014 Miksi hänet päästettiin nyt ääneen?) haastattelussa, miksi toimittajan pitäisi olla mukakriittinen asiassa, josta ei itse totuutta tiedä. Toimittajan pitää ottaa riskejä ja laittaa itsensä likoon, sanoo Karemo.

Kulttuuritoimittaja Tuomas Karemo teki hienon haastattelun. Kulttuuritoimittajalla riskit ovat arvaten pienemmät kuin rikos- tai oikeustoimittajilla, joiden näkökulma asiaan on ollut lähes yksinomaan poliisin ja syyttäjän sanelema. Rikos- ja oikeustoimittajat ovat ilmeisen riippuvaisia poliisilta ja syyttäjiltä samastaan informaatiosta ja siksi hyvien suhteiden ylläpitäminen näihin viranomaisiin on heille jopa tärkeämpää kuin asioiden tarkempi selvittäminen, kriittinen analyysi tai asianosaisten kohtaaminen.

Jos puhutaan asenteellisuudesta, niin kyllä-mä-tiedän-ja-arvaan-toimittaja Vallinilta sitä löytyy. Vallin kuvailee kirjoituksessaan Ulvilan Murhamysteeri-elokuvaa surkeaksi, vaikka ei ole edes nähnyt kyseistä dokumenttia. Täysin tuntematta Aueria Vallin toteaa haastattelun (mahdollisesti) kuultuaan, että Auerin nyyhkytys on dramaattista, mutta teennäistä. Vallin on huolissaan, kun poliisimies mainitaan haastattelussa nimeltä, vaikka on aivan julkista tietoa, että Annu on tehnyt mm. kyseisestä poliisista tutkintapyynnön.

Minä olen nähnyt Pekka Lehdon dokumentin ja minusta se on kaikkea muuta kuin surkea. Dokumentti on informatiivinen, liikuttava, järkyttävä ja osin jopa hupaisa. Siinä nähdään, miten syyttäjä luo mielikuvia ja tarjoaa tuomioistuimelle tarinoita, jotka Valkaman sanoin ”tuomioistuin sitten uskoo tai ei usko”. Dokumentissa kaiken viranomaisten tuottamien fantasioiden keskellä järjen ääntä edustaa professori Pekka Santtila.

Tunnen Annun ja haastattelussa hän kuulosti minusta aivan itseltään. Kovat koettelemukset ovat karistaneet kaiken teennäisyyden, jos Annussa sellaista on ikinä ollutkaan.

Vallin muistuttaa kirjoituksessaan Auerin ja Kukan pitkistä tuomioista aivan kuin ne olisi jotenkin helppo unohtaa. Minä taas muistuttaisin SK:n kirjoittaneen isoin otsikoin kiistattomasta kuvatallenteesta asiaan liittyen, vaikka mitään kuvatallennetta ei ole koskaan ollut olemassakaan. Tästä väärästä tiedosta vastuu kuitenkin lankeaa tietolähteelle, johon toimittajan pitäisi normaalisti voida luottaa.

dokumenttimv

Lohdutukseksi kaikille Annun haastattelusta hermostuneille ja loukkaantuneille ja erityisesti Tapio Vallinille päätin poikkeuksellisesti julkaista alla olevan tekstin, vaikka se minun mielestäni on surkea, ala-arvoinen, eikä pelkästään vino vaan umpikiero ja suuri virhe. Kyseessä on SK:n päätoimittaja Tapio Vallinin taidonnäyte (SK24.fi julkaistu 30.6.2012 02:30):

Auerin puheiden uskottavuus mennyttä

Anneli Orvokki Auerin tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen yhdestätoista lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Raiskaukset ja törkeät hyväksikäytöt ovat rikoksina erittäin raskaita, ja laadultaan inhottavimpiin kuuluvia.

On luultavaa, että tämän tuomion jälkeen Anneli Auerin syyttömyyteen uskovien määrä vähenee merkittävästi. Mitä mahtavat ajatella ne kolme omilla nimillään blogia kirjoittavaa kotiäitiä, jotka ovat lähteneet julkisesti puolustamaan Annu-äitiä poliisien, syyttäjien ja tuomioistuimen ”salaliittoa” vastaan?

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa salaisena käsitelty tapaus on poikkeama Auerin murhajutussa, joka tulee korkeimman oikeuden käsittelyyn. Tämä maamme oikeushistoriassa ainutlaatuinen tapaus on ollut jo vuosia yleinen puheenaihe kautta koko maan. Käräjäoikeus tuomitsi aikanaan Auerin elinkautiseen vankeuteen miehensä, Jukka S. Lahden murhasta, hovioikeus vapautti hänet, ja nyt korkein oikeus ottaa asiaan lopullisen kannan.

Turun käräjäoikeudessa käsitelty tapaus on täysin murhajutusta erillinen, eikä sillä saa olla vaikutusta Ulvilan surman syyllisyyden käsittelyyn. Tuskin kuitenkaan on olemassa niin objektiivista tuomaria, etteikö hän asiaa miettiessään ainakin alitajuisesti muistaisi, millaisista rikoksista Auer tuomittiin Turussa.

Auer on kiivaasti puolustautunut ystäviensä tukemana kaikkia seksuaalirikossyytteitä vastaan ja pitänyt niitä jopa naurettavina. Vaikka kolmesta ammattituomarista yksi olisi tuominnut Auerin vain pahoinpitelystä, tuomio on kuitenkin annettu. Sen myötä uskottavuus kovapintaisen naisen puheisiin on saanut kokonaan toisenlaisen pohjan kuin tähän saakka.

Ulvilan surma ja sen saama julkisuus ovat paisuneet ennen kokemattomiin mittoihin. Ihme ei ole, että monet sanovat koko jutun jo tympivän, ja se pitäisi saada lopullisesti päätökseen. Tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä. Kaikkine käänteineen ja sivujuonteineen asiaa on tutkittu ja tuomittu vuodesta 2006, mistä ajasta Anneli Auer on ollut lähes kolme vuotta vangittuna.

Tutkimukset ovat maksaneet yhteiskunnalle suuren summan rahaa ja kuluttaneet poliisin resursseja. Korkeimman oikeuden päätös pitäisi saada nopeasti, olipa se sitten mikä tahansa.

Ennakoimatta korkeimman oikeuden päätöstä, voidaan sanoa, että vapauttava tuomio murhasyytteestä nostaisi valtavan julkisen kohun. Kansalaisten olisi vaikea ymmärtää, että moninkertainen seksuaalirikollinen vapautetaan ja hänelle jopa maksettaisiin korvauksia murhasyytteeseen liittyvästä pidätysajasta, vaikka hän istuu samaan aikaan vankilassa.

Anneli Auer ja hänen entinen pedofiilimiesystävänsä istuvat vuosia telkien takana. Uhrit saavat oikeutta, paitsi Jukka Lahti, jonka surma painaa edelleen jonkun omaatuntoa.

***
Ihmettelin Satakunnan Kansan toimitukseen, miksi minulta ei ole kysytty suoraan, mitä nyt ajattelen, kun Annu tuomittiin seksuaali- ja väkivaltarikoksista, kun kuitenkin kirjoituksessaan sitä julkisesti ihmettelevät.

Näin vastasi päätoimittaja:

2. heinäkuuta 2012 9.48 Vallin Tapio <Tapio.Vallin@satakunnankansa.fi> kirjoitti:
Hei!
Kiitos palautteestasi, jota pääkirjoituksen osalta on tullut paljon.
Kyseessä ei ollut haastattelu, vaan lehden kannanotto Auer-juttuun, jota täällä luonnollisesti on pohdittu ja käsitelty laajasti. Apu-lehdessä ja blogissanne olette vahvasti kotiäiteinä asettuneet puolustamaan Aueria, joka siis tuomittiin nyt useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ankaraan vankeustuomioon. Tuomio on laillinen, kunnes hovioikeus antaa asiassa ratkaisunsa aikanaan.
Teillä naapureina tuskin voi olla sen parempaa tietoa syyllisyydestä tai syyttömyydestä kuin asiaan perehtyneillä poliiseilla, syyttäjillä ja tuomareilla.
terv.
Tapio Vallin
Tapio Vallin, Editor-in-Chief
Satakunnan Kansa
P.O.Box 58, (Pohjoisranta 11 E)
FI-28101 Pori, Finland

Tel. +358 10 665 132, Mobile +358 50 321 5198
+358 10 665 8330
tapio.vallin@satakunnankansa.fi
http://www.almamedia.fi

***

Toisin kuin Vallin luulee, meillä on tietoa. Oikeaa tietoa. Sama tieto on varmasti myös asiaan perehtyneillä poliiseilla, syyttäjillä ja tuomareillakin. Jostain syystä he eivät tätä tietoa halua ymmärtää. Varsinkin meitä naapureita tämä asia on koskettanut, toisia aivan henkilökohtaisesti.

Annelin kirjoitus IV

Kuka ihmeen Jukka S. Lahti?

isin tyttö

On surullista, että ihmisen nimi voidaan lyödä lokaan kuoleman jälkeen niin, että ainoa asia, joka hänestä yleisesti tiedetään ja muistetaan on se, että hän kuoli henkirikoksen uhrina ja se, että siitä seurasi ennennäkemätön epäluulojen, ennakkoluulojen ja harhaluulojen sekasotku. Me, jotka tunsimme Jukan läheisesti, tiedämme nimen taakse kätkeytyvän poikkeuksellisen hienon ihmisen, jolla olisi ollut vielä paljon annettavaa maailmalle. Erään hänen entisen opiskelutoverinsa sanoin: ”Pikku-Jukaksi häntä ei voinut kutsua, vaikka fyysinen koko olisi edellyttänytkin, koska hän oli persoonana suuri.”

Jukka S. Lahti oli karismaattinen mies, jota joko rakastettiin tai vihattiin – useimmat tykkäsivät. Jukalla oli hyvin laaja tuttavapiiri, johon hän piti aktiivisesti yhteyttä. Hänellä oli taito tulla juttuun kaikkien kanssa, sillä hän oli aidosti empaattinen ihminen, joka pystyi kohtaamaan avoimesti kaikenlaisia ihmisiä ja hyväksymään heidät sellaisina kuin he olivat. Halu auttaa ja tukea ihmisiä pulassa oli hänelle niin vahva ominaispiirre, että entisen työpaikkamme päättäjäisissä Turun työvoimatoimistossa hänet palkittiin punaisella supersankarin viitalla, koska hän oli jäänyt kaikkien mieleen periksiantamattomana maailmanparantajana, joka oli aina valmis pitämään heikompien puolta.

Aikuisella iällä hankitusta sosiaalipsykologin tutkinnosta tuli merkittävä osa Jukka S. Lahden identiteettiä – Jukka oli sosiaalipsykologi henkeen ja vereen. Hän oli ollut mukana perustamassa Suomen sosiaalipsykologien yhdistystä ja oli mukana yhdistyksen toiminnassa hyvin aktiivisesti sen alkuvuosien aikana, ja jatkoi taustalla jäsenlehden parissa vielä myöhemminkin. Tehtävä Luvatan henkilöstövalmentajana tuntui hänestä aluksi unelmatyöpaikalta, mutta muuttui myöhemmin painajaiseksi, kun selvisi, että keskeinen osa työtehtäviä liittyisikin ihmisten irtisanomisiin. Jukka pettyi myös siihen, ettei hänellä ollut resursseja toteuttaa kaikkia irtisanottujen elämää helpottavia suunnitelmiaan. Elämänsä viimeisinä kuukausina hän kävi läpi vanhoja kontaktejaan ja etsi uutta tietä päästä tekemään työkseen sitä, mitä hän halusi tehdä ja missä hän oli hyvä: auttamaan ja tukemaan ihmisiä niin ammatillisessa kuin henkisessä kehityksessä.

Jukka S. Lahti oli oikeuden mies. Hän inhosi kaikenlaista ahdasmielistä pikkusieluisuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja epäpätevyyttä aina, kun niistä aiheutui haittaa muille ihmisille. Jukka osasi tarkastella asioita kriittisesti ja uskalsi sanoa ajatuksensa ääneen, mikä ei kaikkia aina miellyttänyt. Ei tietenkään, koska Jukka oli yleensä oikeassa.

Omaan keskiluokkaistumiseensa Jukka S. Lahti suhtautui itseironisen huvittuneesti. Keskiluokkaisista puitteista huolimatta Jukka pysyi kuitenkin aina sydämeltään nuorena, elämälle uteliaana älykkönä, jolla oli suuri sielu ja mahtava huumorintaju. Isänä ja aviomiehenä Jukka oli ennen kaikkea hauska. Jukka pelleili, viljeli omintakeista huumoriaan ja viihdytti meitä rajattomalla mielikuvituksellaan. Kaiken lisäksi Jukka tiskasi, siivosi ja vei roskat mukisematta, sekä jakeli hellyyttä ja huomionosoituksia kitsastelematta meille kaikille. Mitäpä muuta mieheltä voisi vielä toivoa?

Kun Jukka kuoli, kaikki me Jukan tunteneet olimme täysin ymmällämme. Kuka voisi haluta Jukan kuolemaa? Meille Jukka oli luotettava isähahmo, joka huolehti lempeästi niin perheestään kuin sisaruksistaan eikä halunnut pahaa kenellekään. Maailma ilman Jukkaa ei ole enää yhtä hyvä paikka elää kuin se oli ennen.

Jukka inhosi myös raukkamaisuutta, ja hyvästä syystä, sillä hänen oma elämänsä päättyi jonkun toisen miehen raukkamaisen käytöksen seurauksena. Jukka tullaan aina muistamaan sankarina, joka taisteli itsensä ja perheensä puolesta viimeiseen hengenvetoon asti, kun taas hänen tappajansa tullaan muistamaan raukkamaisena pelkurina, joka pakeni paikalta ja jätti tekonsa seuraukset naisen ja lasten kannettaviksi. Jukka menetti ehkä henkensä, mutta säilyy ikuisesti moraalisena voittajana, joka eli niin kuin opetti ja jätti jälkensä positiivisella tavalla moneen elämään.

Anneli Auer, kesäkuu 2014

isin lapset

Taikauskon ja takapajuisuuden voitto

Mitä täällä Suomessa oikein tapahtuu? Missä vaiheessa tämä alkoi mennä tämmöiseksi? Missä vaiheessa heitettiin harkinta, sivistys, perustellut mielipiteet ja kohtuullisuus pois, ja korvattiin ne kiihkoilulla, yksinkertaisuudella, intuitiolla ja kostonhimolla? Missä vaiheessa tieteellisistä perusteluista, tutkimisesta ja oppimisesta tuli kirosana, ja sisään astui uskomuksista, kostonhimosta ja vieraan pelosta voimansa ammentava mölisevä karkea ja epärationaalinen massalynkkausporukka?

Kun tätä Ulvilan juttua miettii, niin tulee tunne, että on astunut jonnekin punakhmerien näytösoikeudenkäynteihin, joissa liiallinen älyllisyys ja porukasta eroaminen johti tuomioon, eikä tähän tarvittu muuta, kuin että oli silmälasit päässä. Syyllisyyden näki naamasta ja raaka kouluja käymätön fanaattinen yksinkertaisuus oli hyve.

Miten tässä Ulvilan jutussa kaikki on kääntynyt päälaelleen? Huomaatteko sitä? Miten juuri tässä jutussa aina se yksinkertaisempi, kokemattomampi ja huonommin argumentoiva osapuoli on oikeassa? Miten jokainen iltapäivälehtien keskustelupalstan amisjätkä ja juorumummo ratkaisee tämän jutun ja akateemiset asiaa oikeasti tutkineet ovat väärässä? Miten se voi olla niin?

Miten voi olla, että tässä jutussa partion kuski on fiksumpi kuin partion johtaja. Alaiset ovat fiksumpia kuin tutkinnanjohtaja. Rikospaikalla käymätön tuntee jäljet paremmin kuin rikospaikan tutkinut. Kouluttamaton tutkija osaa analysoida koulutettua paremmin. Itseoppinut uusi tutkija on parempi kuin pitkän virkauran tehnyt konkari. Sijaisvanhemmat tietävät asiat paremmin kuin oikeat vanhemmat. Kaukaiset kurssikaverit ovat oikeassa, mutta isovanhemmat väärässä. Rikospaikalla ollut lapsi valehtelee, mutta huoneessaan pysynyt puhuu totta. Pikkulasten todistukset uskotaan, mutta aikuisten ei. Kiihkouskovaiset saavat oikeammat tulokset kuin tieteellisen maailmankatsomuksen edustajat. Epätieteelliset menetelmät ja tulokset voittavat tieteelliset. Rivipsykologit tekevät tarkempia arvioita kuin psykologian tohtorit. Vuosia myöhemmin annetut todistukset ovat tarkempia kuin heti tapahtumien jälkeen annetut.

Kuuloaisti voittaa mittanauhan ja kellon. Karkea vitsiniekka voittaa hiljaisen jäykistelijän. Epäreilu voittaa sääntöjen mukaan pelaajan. Ylitunteellisuus voittaa harkinnan ja rauhallisuuden. Intuitio ja kyökkipsykologia voittaa laboratoriotutkimukset. Taikausko ja huuhaa ja hysteria voittaa rationaalisuuden. Kostonhimo ja itsekkyys voittaa oikeuden. Tyhmyys voittaa järjen.

Luin juuri syyttäjän vastineen puolustuksen valitukselle murhajutussa. Se on puhdasta pahuutta. Samat valheelliset väitteet, sama alaikäisten todistajien säälimätön hyväksikäyttö, aivan samat moneen kertaan kumotut vääristelyt, joilla vain pyritään hämäämään asiaan perehtymättömiä. Sama ”oikean käytöksen” arvailu ja kaiken teknisen tarkastelun hylkääminen ja yksittäisiin lauseisiin takertuminen. Valtava massa tavaraa, jolla pelkästään yritetään luoda MIELIKUVIA, että todellisuudessa olisi jotain todisteita jostain. Kun mitään todisteita ei ole, voidaan pokkana kääntää vaikka syyttömyyttä osoittava todiste syyllisyyttä osoittavaksi, ilman mitään logiikkaa. Kirjoitetaan vaan! Järjettömiä, oikeutta pilkkaavia kehäpäätelmiä: ”Se, ettei Auerin paidassa ole ruskeita kuituja, todentaa, että hän on vaihtanut paidan ja hänellä on aiemmin sängyssä ollessaan ollut ruskeita kuituja sisältänyt vaate”. Siis: ”Koska Auer on murhaaja, kertoo se, ettei hänen paidassaan ole murhaajan kuituja siitä, että hän on vaihtanut paidan, koska hän on murhaaja!”

Se, ettei Auerin paidassa ole kuituja, todistaa SEN, ettei hän ole murhaaja eikä ollut murhaajan kanssa tekemisissä. Sitä se aikaisemmin todisti. Vielä parilla ensimmäisellä kierroksella tämä oli PUOLUSTUKSEN todiste!

Syyttäjä ankkuroi puolet väitteistään siihen, että Amanda on kertonut käyneensä takkahuoneen ja olohuoneen rajalla ”lähes valokatkaisijan vieressä” puhelun aikana, joten hänen olisi pitänyt nähdä takkahuoneessa ollut huppumies. Jokainen näkee rikospaikkakuvista, ettei paljasjalkainen tyttö voi käydä lähelläkään tuota paikkaa, koska lattia on täynnä lasinsiruja pitkälle olohuoneen puolelle. Jokainen tutkija, tuomari, syyttäjä ja vähänkin tapaukseen perehtynyt tietää tämän faktan, ja silti KUKAAN ei sano asiasta mitään, vaan 9v tytön epätarkka muistelu otetaan kirjaimellisesti ja tätä käytetään antamaan hänen äidilleen elinkautinen vankeustuomio. Aivan kylmän kyynisesti valehtelemalla ja silmät ummistamalla.

Ei siellä oikeudenistunnoissa nyt kaikki voi näin TYHMIÄ olla; kyllä tässä on kyse tietoisesta lavastamisesta ja valehtelusta. Syyttäjä tuo oikeuteen oikein pohjapiirroksen, mistä näyttää, missä tyttö muka oli. Senttejä paksun ikkunansirpalekasan päällä! Kun sama tyttö kertoo nähneensä ulkopuolisen poistuneen myöhemmin, se sitten ei yhtäkkiä olekaan totta.

Syyttäjä ei kommentoi millään lailla puolustuksen huomiota siitä, ettei Auer yksinkertaisesti ehdi antamaan mitään iskuja takkahuoneessa, kun nauhalla kerran kuullaan hänen juoksevan takkahuoneen suunnalta pois juuri ennen kun takkahuoneessa pitäisi iskeä. Asia, jonka jokainen normaaliälyinen näkee jo pelkästä litteroinnista, jos ei nauhaa halua kuulla. Asia, joka voidaan kellon ja metrimitan kanssa todistaa 100 % varmasti kun kerran tiedetään askelten lukumäärä, juoksun alkamisaika ja suunta ja ulko-oven sijainti. Syyttäjä ei kommentoi mitenkään sitä, että Auer juoksee ovesta ulos muutaman sekunnin ennen, kun hän muka tappaa Lahden kolmella, eri puolille päätä osuneella astaloniskulla takkahuoneen perillä! Tai sitä, että välittömästi muutama sekunti tämän jälkeen itkeskelee puhelimen vieressä keittiössä!

Syyttäjän mukaan Auer sanoo ”–(u)ole” takkahuoneessa, ja tämä osoittaa hänen olevan murhaaja. Ilmeisesti hän on ääntä nopeammin lentänyt sinne, tai ulosjuoksija olikin varhainen joulutonttu, tai sitten Jukka kuolee pelkkään järkytykseen Auerin teleporttautuessa hänen viereensä. Ei vaivata päätä tämmöisillä. Ei tarvitse vaivata, kun ei ole tarkoituskaan ottaa selvää siitä, mikä on totuus. Mitä vähemmän tutkitaan, sitä parempi. Ei tarvitse tietää, pitää vain uskoa ja olettaa. Oppimattomuus on viisautta, tyhmyys on hyve.

Kuten Manner sanoi, oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ei enää saada. Isot pojat vie, eikä sitä näytä pystyvän vastustamaan. Manner on koko ruljanssin ajan ollut aivan alakynnessä; hänen rohkeutensa ei näissä karkeloissa riitä lähellekään. Eikö osaa, vai onko peloteltu ja kiusattu hiljaiseksi? Ja minkäänlaista tutkivaa journalismia ei Suomessa ole. Valtamedia rämpii sellaisessa propagandan ja vallanpitäjien nuoleskelun suossa, ettei se varmaan nouse koskaan. Ja kansa naureskelee Iltasanomien palstoilla sitä, kuinka venäläiset eivät saa oikeaa tietoa tiedotusvälineistä…

Eikö todellakaan kenelläkään ole aikaa tai uskallusta tutkia tätä juttua, ja kertoa nyt edes se, mitä puolustus asioista on mieltä ja mihin mielipide perustuu? Eikö yksikään rehellinen ja korkeamoraalinen toimittaja lue vaikka tätä palstaa?? Ehkä Lehdon dokumentti avaa jonkun silmät, mutta tällä hetkellä tilanne tuntuu aivan epätoivoiselta.

Veikkaan, että Auer tuomitaan elinkautiseen. Hyväksikäyttötuomion valituksen hylkäämisen jälkeen tajusin, ettei tässä edes ole tarkoituksena oikeudenmukaisuus, vaan ainoastaan lopettaa tämän jutun jauhanta ja jatkaa muita hommia. Kun on murhaaja, on hyväksikäyttäjä, ja kun on hyväksikäyttäjä, on ilmiselvästi murhaajakin. Näinhän se logiikka menee.

Mutta jonain päivänä, ehkä 10–20 vuoden päästä, tästä keissistä tulee vielä esimerkki siitä, mihin viranomaisten ja oikeuslaitoksen mielivalta ja ihmisten tyhmyys pahimmillaan voi johtaa. Yritän jaksaa uskoa. Ehkä jonain päivänä järki ja sivistys on taas arvossa. Totuuttahan tuomiot eivät muuta.

– Kuolemannaakka

 

Muuta luettavaa:

Mikko Niskasaaren ajatuksia http://www.mikkoniskasaari.fi/node/185

http://anneliauer.com/anneli-auer-kirje-suskulle/

***

 

Truth is powerfull

Pekka Lehdon dokumenttielokuva ”Ulvilan murhamysteeri” esitetään tänään 13.6.2014 Sodankylän elokuvajuhlilla. Annu ja vanhin tytär halusivat jättää muiston totuudesta erityisesti perheen pienemmille lapsille, joilta oikeat muistot on julmasti riistetty ja nämä lapset joutuvat elämään keskellä rumia valheita. Kaunis ei ole totuuskaan. Perheenisä on murhattu raa’asti. Perhe hajotettu. Pienet lapset saatu nousemaan isosiskoaan ja äitiään vastaan, kuten veli siskoaan ja vanhempiaan. Elokuva on liikuttava ja järkyttävä, viranomaistoiminnan osalta tragikoominen. Entinen syyttäjäfilosofi Valkama kertoi ulkoistaneensa totuuden asiantuntijoille, minne sinä olet ulkoistanut totuuden?

msff2014_juliste_pieni.jpg

 

Ulvilan murhamysteeri

Ulvilan murha A-Ö

Mikä vapauttaa miehen, mutta tuomitsee naisen?

A niin kuin alibi – Alibi on todiste siitä, että on ollut muualla (rikoksen tapahtuessa). Murhasta tuomitulla naisella on alibi. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt poliisia epäilemästä, syyttäjiä syyttämästä ja tuomareita tuomitsemasta naista. Murhan parhaillaan tapahtuessa nainen puhuu puhelimessa ja tappavien iskujenkin aikaan hän on talon etuovella, ulkona tai aivan puhelimen välittömässä läheisyydessä. Nainen ei edes käy murhapaikalla, takkahuoneessa asti. Naisen on täysin mahdotonta olla murhaaja. Monelta epäilyltä mieheltä on puuttunut alibi kokonaan. Joidenkin epäiltyjen miesten alibi taas on ollut melko heikko, esim. puoliso kertoo epäillyn olleen kotona nukkumaan mennessä ja aamulla herätessä.

B niin kuin beyond reasonable doubt – Syytetty on vapautettava, jos hänen syyllisyyttään vastaan voidaan esittää järkevä epäilys. Vähintään järkevä epäilys murhasta tuomitun naisen syyllisyyttä vastaan on voitu esittää ja paljon enemmän. Siksi minua epäilyttää koko prosessin järkevyys.

C niin kuin confession – Murhasta tuomitun naisen on väitetty tunnustaneen rikoksen. Poliisin aivopesemänä nainen on saatu ”tunnustamaan”, että hänelle kerrotun perusteella hänen on täytynyt tehdä murha, jos talossa ei varmuudella ole ollut ketään ulkopuolista. Kun mies tunnustaa murhanneensa, poliisi epäilee kaikkea muuta kuin tunnustuksen tehnyttä miestä.

D niin kuin dna – Ennen kuin KRP ansiokkaasti selvitti klapista löytyneen dna:n mysteerin, vedottiin poliisin ja syyttäjän puolelta toistuvasti siihen, että dna on voinut tulla klapiin jo vuosia ennen murhaa, missä vaiheessa tahansa. Nyt tiedetään, että dna on voinut tulla klapiin murhan jälkeen rikostutkinnassa, missä tahansa vaiheessa.

E niin kuin esitutkinta – Ketään muuta epäiltyä ei ole tutkittu niin kuin murhasta tuomittua naista. Ei lähimainkaan. Tutkinnanjohtaja Kuusiranta kuvaa tuomittuun naiseen kohdistunutta tutkintaa: ”Ei voida sanoa, ettemmekö olisi tehneet kaikkemme. Kaikki keinot on käytetty – siis kaikki lailliset keinot”. Jos murhasta epäiltyjä miehiä olisi tutkittu edes hiukan, samalla logiikalla kuin naista, meillä olisi varmasti jo useita Ulvilan murhasta tuomittuja, joiden syyllisyydestä ei jäisi mitään epäilyä.

F niin kuin FBI – Jos eivät tule toimeen keskenään Helsingin huumepoliisi ja KRP, niin ei taida olla kovin lämpöiset FBI:n ja KRP:kään välit, kun antavat kovasti toisistaan poikkeavia lausuntoja. Syyttäjä luottaa kotimaiseen ja ”tilaa” lausunnot luotettavalta taholta – KRP:stä. Sillä seurauksella, että sama asiantuntija on antanut hätäpuhelusta jo yli puolen sataa eri tulkintaa ja lopulta uhri onkin kuollut jo paljon ennen hätäpuhelua ja kaikki hätäpuhelun äänet tulevat taustanauhalta, jos toiselta.

G niin kuin gynekologi – Poliisin vanha tuttu auttaa syyttäjää todistamaan murhaa. Jos äänitutkija kuulee mitä pyydetään ja vähän enemmän, niin gynekologi näkee mitä pyydetään ja enemmän. Gynekologi on jopa niin taitava, että pystyy vammoista ja jopa vammojen puuttumisesta kertomaan niiden aiheuttajan henkilöllisyyden.

H niin kuin hajutunniste – Murhaveitsestä taltioitu hajutunniste ei sopinut murhasta tuomittuun naiseen eikä tyttäreen. Hajutunniste ei täsmännyt myöskään porilaiseen miesnäyttelijään, joka ”julistettiin” oitis syyttömäksi. Muita epäiltyjä miehiä ei ole edes testattu, joten syyttömiä kaikki. Kohta varmasti aletaan kerätä poliisin valtakunnallista hajutunnisterekisteriä ja paljastuu, että taltioitu haju kuuluu KRP:n tutkijalle.

I niin kuin illuusio – Syyttäjä on onnistunut saamaan tuomioita pelkän illuusion avulla, ilman ainuttakaan konkreettista todistetta. Syyttäjä on poliisin, psykologien, kaikenlaisten mukaan vapaaehtoisesti ilmoittautuneiden asiantuntijoiden ja kurssikavereiden suosiollisella avustuksella maalannut tavallisesta perheenäidistä mielikuvaa kauhujen talon emäntänä ja osin onnistunutkin.

Anneli AuerMielikuva a la syyttäjä

Anneli Auer vs. syyttäjän luoma mielikuva Anneli Auerista

J niin kuin jalkineen koko – Suurimmalla osalla epäillyistä miehistä on ollut murhapaikalta taltioituihin kengän jälkiin sopivan kokoinen jalka. Murhasta tuomitun naisen jalan kokoon kengänjälki sitä vastoin ei täsmää. Sopivia kenkiä ei löytynyt murhatalosta, koska joko a) murhaaja poistui nämä kengät jalassa matkoihinsa tai sitten b) nainen yksinkertaisesti pakasti ne.

K niin kuin kostomotiivi – Murhaajasta laaditun profiloinnin mukaan murhaajalla on ollut jokin henkilökohtainen kostomotiivi. Murhasta tuomitun naisen osalta motiivia ei ole löytynyt. Monella epäillyllä miehellä on arvioitu olleen henkilökohtainen motiivi kostaa esim. irtisanomisiin tai saamaansa kritiikkiin liittyen.

L niin kuin luonne – Murhasta tuomitun naisen luonnetta on kuvailtu rauhalliseksi ja harkitsevaksi. Monet epäillyt miehet sitä vastoin ovat omanneet taustaa aggressiiviselle käyttäytymiselle ja/tai äkkipikaisen luonteen. Jotkut epäillyt miehet ovat olleet hyvin herkkiä itseensä kohdistuvalle arvostelulle tai olleet jollakin tavalla epätoivoisia. Osalta epäillyistä miehistä olisi varmasti irronnut tarpeen vaatiessa ne Valkaman perään kuuluttamat kyyneleetkin.

M niin kuin mielentila – Murhaajasta tehdyn profiloinnin mukaan murhaaja on kärsinyt jonkinlaisesta mielenterveyden häiriöstä. Kaikista epäillyistä käsittääkseni vain murhasta tuomitun naisen mielentila on tutkittu. Mielentilatutkimuksen mukaan naisella ei ole ollut mielenterveyshäiriöitä, eikä edes persoonallisuushäiriötä. Muista yhteyksistä tiedetään, että varmuudella ainakin neljällä epäillyllä miehellä, todennäköisesti useammalla, on ollut mielenterveysongelmia ja/tai hoitoa vaatinutta mielisairautta.

N niin kuin naapuri – Yhtenä mahdollisuutena tutkittiin, että murhaaja olisi erehtynyt talosta ja murhannut vahingossa väärän miehen. Tarkemmin tutkittuna ei tämä ajatus ollutkaan ihan niin umpihullu, kuin miltä se ensi kuulemalta tuntui. Mutta tämä vaihtoehto on suljettu pois, koska epäillyn miehen dna ja hajutunniste eivät sopineet murhapaikalta taltioituihin näytteisiin. Toisin kuin murhasta tuomitun naisen… vai miten se nyt menikään?

O niin kuin okkultismi – Syyttäjä ei ole pystynyt keksimään murhalle sopivaa teonkuvausta naisen tekemänä, eikä tästä toisaalta voi syyttäjää moittia. Mahdoton tehtävä. Naisella olisi pitänyt olla maagisia ja yliluonnollisia kykyjä voidakseen olla murhaaja. Tästä näkökulmasta syyttäjän väitteet saatanasta ja rituaaleista ym. ovat sopineet kuin … dildot päähän. Ulkopuoliselta murhaajalta ei sitä vastoin paljoa tarvitse edellyttää, riittävä kunto ja pituus sekä tekoon sopiva mielentila.

P niin kuin Paatero – Poliisiylijohtaja Mikko Paatero 11.10.2009: ” Ulvilan jutun ratkaisu oli suuri helpotus kaikille”. Mitä tähänkin sanoisi… parempi varmaan, ettei sano mitään.

R niin kuin rekonstruktiot – Poliisi on yrittänyt lavastaa naisesta murhaajaa lukuisilla väärin tehdyillä ja osin varsin koomisilla rekonstruktioillaan. Valtakunnan virallinen kunnianloukattu Kari Uotikin on hienotunteiseen tapaansa vakuuttunut ”emännän”/ ”akan” syyllisyydestä murhaan omien epäilemättä laadukkaiden, mutta voih niin harmillisen hyllytettyjen, rekonstruktioidensa avulla.

S niin kuin silminnäkijä – Silminnäkijä (jos murhasta tuomittua naista itseään ei lasketa) on kertonut nähneensä perheen ulkopuolisen tummiin pukeutuneen ihmisen poistuneen ikkuna-aukon kautta.

T niin kuin toinen tekoväline – Murhassa käytettyä toista tekovälinettä ei löytynyt murhatalosta, koska joko a) murhaaja poistui tekoväline mukanaan matkoihinsa tai sitten b) nainen yksinkertaisesti pakasti sen. Ulvilassa oli ainakin kahdelta eri perheeltä varastettu fileerausveitsi ennen murhaa tai c) joku oli pakastanut ne.

U niin kuin uhrin merkitys – Murhaajasta tehdyn profiloinnin mukaan uhrin merkitys murhaajalle on ollut vähäinen. Uhrin merkitys murhasta tuomitulle naiselle on ollut kaikkea muuta kuin vähäinen, uhri oli hänen aviomiehensä ja neljän pienen lapsen isä. Lukuisille epäilyille miehille taas sitä vastoin uhrin merkitys on ollut vähäinen, joillekin vain symbolinen.

V niin kuin vammat – Uhrin vammoista (veitsen käsittelytavasta) voidaan päätellä, että tekijä olisi ollut ennemmin mies kuin nainen. Murhasta tuomitulla naisella itsellään taas oli hengenvaarallinen vamma, mutta ei mitään muita vammoja, joita kamppailussa olisi pitänyt tulla. Ainakin kahdella epäillyillä miehellä on heti seuraavina päivinä havaittu esim. tuore viiltohaava kasvoissa, mutta mitäs nuista, hutiloineet varmaan parranajossa.

Y niin kuin yleinen elämänkokemus – Tuomarit luottavat tuomitsemisessa yleiseen elämänkokemukseensa ja intuitioon, sellaiseen kokemuksen luomaan ”hiljaiseen tietoon”, jota on vaikea selittää ja tuomioissa perustella. Kun on tuomari, niin sitä vain tietää, kuka puhuu totta ja kuka ei. Kun on tuomari, niin sen vain tuntee, onko joku syyllinen vai ei. Tuomarien elämänkokemuksen mukaan lapset puhuvat aina totta, tai korkeintaan liioittelevat joskus. Jos lapsi kertoo jääpuikoista ja tarina sijoittuu aikaan, jolloin jääpuikkoja ei ole voinut olla, niin äiti on voinut pakastaa sellaisia ihan vain hämätäkseen, jotta lasten juttuja ei uskottaisi. Jos lapsi kertoo vetäneensä pulkassa ostoksia, mutta vasta kuukauden kuluttua on satanut ensilumi, niin tuomarien mielestä lapset voivat vetää pulkkaa perässään vaikka ei olisi lunta. Kaikki lapset eivät tuomarien mielestä tietenkään puhu totta, vaan jotkut lapset valehtelevat suojellakseen inhottavia vanhempiaan ja näiden ex-kumppaneita. Tuomarien elämänkokemuksen mukaan perheenäidit murhaavat perheenisät ja lavastavat sen ulkopuolisen tekemäksi, perheenäidit pahoinpitelevät ja kiduttavat lapsiaan, uhraavat eläimiä ja palvovat saatanaa jne. Ei käy kateeksi tuomarien elämänkokemukset.

Ä niin kuin äänet – Murhaajan ääniä kuuluu nauhalla ja hänet voidaan tunnistaa, ja pikku linnut lauloivat, että on jo tunnistettukin.

Ö niin kuin öinen kulkija – Koira haistoi jonkun kulkeneen yöllä naapuritontin viereisellä viherkaistaleella. Naapuri todisti oikeudessa, ettei viherkaistaleella ollut tapana kenenkään kulkea, koska se ei johtanut minnekään. Koiraohjaaja Röppäsen mukaan koira ei ole koskaan ollut kiinnostunut eläimen hajuista, joten eläimen jälki se ei voinut olla. Jälki, jonka koira sai, oli ns. vanha jälki eli yli puolituntia vanha. Koirapartio oli paikalla 1,5 tuntia murhan jälkeen. Koiran on mahdollista havaita noin 3-4 tuntia vanha jälki. Reitillä, jossa koiraa kuljetettiin, ei ollut kulkenut poliiseja. Koirakouluttaja Turunen, joka ei ole ollut paikalla murhayönä, totesi oikeudessa: ”Luoja yksin tietää mistä jäljet on tuohon tullut, minä en tiedä.” On kuitenkin mahdollista, että joku muukin kuin Luoja tietää kenen jäljistä on kyse.

Vuosisadan juttu aiheuttaa paniikkia

Vuosisadan juttu aiheuttaa paniikkia

En halua sekaantua

”En halua olla missään tekemisissä asian kanssa”.

Asiantuntija ei halua sekaantua soppaan

Alansa ansioituneelle asiantuntijalle esitettiin pyyntö suositella hänen hallitsemaansa erikoisalaan perehtyneitä ammattilaisia Turun alueelta. Kysymyksen ei pitänyt olla kovin vaikea, etenkään henkilölle, joka on kyseisen erikoisalan johtava uranuurtaja ja kehittäjä Suomessa ja joka toimii alan kouluttajana. Kysymyksen asettelussa tapahtui kuitenkin perustavaa laatua oleva virhe. Kysyjä tuli maininneeksi, että ammattilaista etsitään nimenomaan Auerin lasten avuksi.

Tästä seurasi se, ettei asiantuntija halunnut vastata kysymykseen, vaan ilmoitti, että ei halua olla missään tekemisissä asian kanssa. Syyksi hän mainitsi ”koska asiaan liittyy niin paljon ammattialan edustajien osallisuutta”. Kun kysyjä ihmetteli, eikö hän uskalla vai mikä on ongelma, asiantuntija vastasi, että ei vain halua sekaantua soppaan. Tämän jälkeen hän ei halunnut ottaa mitään kantaa edes yleisiin peruskysymyksiin. Ammattilaisen asenne oli koko asiaa kohtaan hyvin torjuva. Asenne yllätti kysyjän, joka ei ollut pyytänyt ottamaan kantaa Auerin lasten tilanteeseen vaan kysymys oli mahdollisimman neutraali ”Löytyykö Turun alueelta alan ammattilaisia?”

Minkä ammatillisen riskin asiantuntija olisi ottanut kertoessaan keitä kysyttyyn erikoisalaan perehtyneitä ammattilaisia toimii Turussa? Ilmeisesti jopa oman alan asiantuntijan suositteleminen voisi vaikuttaa vahingollisesti suhteisiin ammattikunnan piirissä, kun asia liittyy jollain tavalla Anneli Aueriin.

***

"Pyydän sinua poistumaan".

”Pyydän sinua poistumaan”.

Lääkäri ei halua sanoa sanaakaan enempää

Jensin sisko Susku kävi kysymässä neuvoa arvostetun lääkärin vastaanotolla Helsingissä. Tässä on hänen kertomuksensa:

”Kävin pari vuotta sitten erään urologin luona Helsingissä. Kysyin voiko lapselle syntyä arpi peräsuoleen muutoinkin kuin seksuaalisen hyväksikäytön seurauksena? Lääkäri vastasi, että voi monestakin eri syystä.

Kun kerroin, että kyse on Annusta ja Jensistä, niin lääkäri ilmoitti tylysti, että ei halua sanoa asiasta sanaakaan enempää. Hän pyysi minua poistumaan vastaanotoltaan ja ilmoitti, ettei edes laskuta siitä. Ilmeisesti hän alkuun kuvitteli, että tiedustelisin asiaa liittyen omaan lapseeni. Kuultuaan Anneli Auerin nimen hänen käytöksensä muuttui erittäin jyrkäksi. Olin aivan järkyttynyt lääkärin reaktiosta. En olisi ikinä uskonut lääkäriltä saavani sellaista kohtelua.”

Lääkäri ei saa, eikä hänen pidäkään ottaa kantaa yksittäistapaukseen tutkimatta potilasta tai perehtymättä potilaan tutkimustuloksiin. Tämän lääkäri olisi voinut kertoa asiakkaalleen. Mikään ei kuitenkaan estä lääkäriä kertomasta yleisesti asioista, jotka ovat nimenomaan hänen erikoisosaamisaluettaan. Näinhän lääkäri aluksi toimikin vaikka yhtään lapsipotilasta ei vastaanotolla näkynytkään. Vasta kuultuaan asian liittyvän Aueriin, hänen käytöksensä muuttui täysin epäammattimaiseksi.

***

shhh

Oikeuslääkärit haluavat pysyä nimettöminä

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari kirjoittaa (Hymy 2/2013) kuinka naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Minna Joki-Erkkilän mukaan immenkalvo ikään kuin kasvaa takaisin eikä tyttölapsen ”neitsyys” sulje pois lukuisten raiskauksien mahdollisuutta.

Kirjoittamaansa artikkelia varten toimittaja Niskasaari kertoo haastatelleensa useampaa oikeuslääketieteen edustajaa ja kaikki haastatellut olivat olleet täysin eri mieltä Joki-Erkkilän näkemyksen kanssa. Haastateltujen oikeuslääketieteen edustajien mukaan ”neitsyys” tai sen puuttuminen voidaan tutkimuksessa todeta, sillä immenkalvo häviää yhdynnässä. Yksikään virassa toimiva lääkäri ei kuitenkaan halunnut esiintyä artikkelissa omalla nimellään.

Toimittaja Niskasaaren mukaan lääkärit ovat yleensäkin haluttomia todistamaan toisen lääkärin lausuntoa vastaan, ja tässä tapauksessa asiaan vaikutti myös Minna Joki-Erkkilän asema. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos pitää häntä erittäin pätevänä seksuaalisen hyväksikäytön tutkijana. Toimittaja Niskasaari arvelee, että tästä samasta syystä puolustuksella ei ollut oikeudessa lääkäritodistajaa, joka oli kyseenalaistanut Joki-Erkkilän erikoisen tulkinnan.

Ainut, joka antoi toimittaja Niskasaarelle lausuntonsa omalla nimellään, oli eläkkeellä oleva entinen lääninoikeuslääkäri Martti Tenhu. Hänen ei enää tarvinnut pelätä uransa olevan vaarassa ja hän lausui kantansa avoimesti: ”Ainakin tapauksessa, jossa yhdyntöjä on ollut useita, ei immenkalvosta olisi kuin muisto. Se tuhoutuu toistuvissa penetraatioissa, eikä se kasva uudelleen. En koskaan joutunut tilanteeseen, jossa tästä olisi ollut epäselvyyttä.”

Millaisen riskin lääketieteen ammattilainen ottaa kertoessaan omalla nimellään olevansa eri mieltä jonkun toisen alan ammattilaisen esittämästä näkemyksestä? Ilmeisesti Joki-Erkkilän asema sai eri mieltä asiasta olevat ammattilaiset pysymään mieluummin nimettöminä.

***

Lääkärit ja kollegiaalisuuden suhteettomat mittasuhteet

Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden tarkoituksena on pitää yllä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta lääkärikunnan keskuudessa. Ohjeet velvoittavat lääkäreitä käyttäytymään kollegiaalisesti työhön liittyvissä ja muissa keskinäisissä suhteissaan. Ohjeiden tarkoituksena ei kuitenkaan ole suojella lääkäriä puutteellisen ammattitaidon, virheellisen menettelyn tai väärinkäytöksien selvittämiseltä ja seurauksilta.

Sitooko kollegiaalisuusvelvoite lääkäreitä niin tiukasti, ettei toisen lääkärin selvästi lääketieteen vastaisiakaan näkemyksiä uskalleta kyseenalaistaa kuin korkeintaan nimettömänä?

***

"Ei kuulu virkatehtäviini" "Ei ole minun alaani"

”Ei kuulu virkatehtäviini”
”Ei ole minun alaani”

Asianajajat ja lääketieteellinen asiantuntija-avuttomuus

Puolustusasianajaja joutuu usein hankkimaan vastatodistelua syyttäjän esittämälle asiantuntijatodistelulle. Esitin muutaman kysymyksen aiheeseen liittyen Annun ja Jensin asianajajille.

Jens Kukan asianajaja Miikka Hakanen kertoo:

”Olen pyytänyt ainakin 20 lääkäriä todistajaksi Auerin ja Kukan asiaan. Prosessi on ollut kaikin puolin keskimääräistä hankalampi. Asiantuntijaksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista ja vaatii aikamoista siviilirohkeutta ryhtyä asiantuntijatodistajaksi asiaan, joka on ollut vuosia julkisuudessa. En ole voinut luottaa siihen, että valtio maksaa mitään korvausta asiantuntijalausunnosta. Olen kuitenkin luvannut maksaa omista varoistani kaikki mahdolliset lausunnot, joten asiantuntijaksi ryhtyminen ei ole ollut rahasta kiinni.”

”Mielestäni käräjäoikeuden ja hovioikeuden tulisi käyttää laissa olevaa mahdollisuutta nimetä asiantuntija. Ei pitäisi toimia niin, että asiantuntija on poliisin nimeämä lääkäri.”

”Uskon, että jotkut asiantuntijat katsovat, ettei heidän maineelleen ole eduksi esiintyä oikeudenkäynnissä, joka koskee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Yksi professori ilmoitti, uskoakseni tekosyynä, ettei ole alan asiantuntija. Lääkäreillä on sellainen outo kollegiaalisuus, ettei yleensä ole sopivaa arvostella kollegan asioita varsinkin, kun kyseessä on arvostettuna pidetty asiantuntija. Hänen uskotaan hoitaneen asiaa oikein.”

Anneli Auerin asianajaja Juha Manner on samoilla linjoilla asianajaja Hakasen kanssa ja hän totesi, että lääketieteellisen asiantuntijatodistajan saaminen oli hankalaa, suoraan sanottuna mahdotonta.

***

Kantelujen ja valitusten tutkimisen sietämätön vaikeus

Lapset tutkineesta ja lausunnot antaneesta erikoislääkäri Minna Joki-Erkkilästä 30.1.2013 tehdyn kantelun käsittely on kestänyt pitkään, eikä tietoa ratkaisun saamisesta osata antaa, koska kanteluasia on ”poikkeuksellinen”.

Edellä kuvattu ongelma lääkärien kollegiaalisuudesta toistuu Joki-Erkkilästä tehdyn kantelun suhteen. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto etsi Valviran avustuksella reilun vuoden asiantuntijalääkäriä antamaan lausuntonsa kanteluasiassa. Ei ilmeisesti ollut helppo tehtävä löytää ketään lääkäriä antamaan arviotaan. Toisaalta, jos Joki-Erkkilän toiminta olisi ollut täysin mallikasta ja jos hän olisi arvostetun asemansa arvoinen, niin eiköhän tarkastelu olisi ollut lääkärin kuin lääkärin helppo tehdä – ei huomautettavaa.

Vaikeuksia on myös sosiaalipuolen toiminnan valvonnassa. Annun lasten asiassa on tehty kantelu sosiaaliviranomaisten toiminnasta ja laiminlyönneistä. Kantelu on jätetty Lounais-Suomen aluehallintovirastoon jo 4.12.2012. Kantelun käsittely on vieläkin kesken.

Molemmissa kanteluissa on esitetty selviä virheitä, laiminlyöntejä ja lain vastaista toimintaa, mutta ratkaisuja on ilmeisen vaikea antaa vallitsevassa tilanteessa, jossa Annu on tuomittuna sekä miehensä murhasta että lapsiin kohdistuneista vakavista rikoksista ja julkinen paine on kova.

Epäilemättä korkein oikeus painii samojen julkisen paineen ongelmien kanssa. Valituslupa-asian käsittely on kestänyt jo luvattoman pitkään. Joko korkeimman oikeuden jäsenet ovat asiasta kovin erimielisiä tai sitten he ovat ymmärtäneet, että tuomio tulisi kumota, mutta joutuvat miettimään tämän oikean ratkaisun seurauksia. Vaakakupissa on koko Suomen viranomaistoiminnan arvokkuus, oikeammin sen rippeet ja kahden syyttömän ihmisen ja heidän lähipiirinsä kärsimykset. Kumpi sitten painaa korkeimman oikeuden vaakakupissa enemmän, jää nähtäväksi.

***

Poikkeuksiakin löytyy

Kaikkia ei pelota, kuten esimerkiksi kirjoituksessa jo aiemmin mainittua eläkkeellä olevaa entistä lääninoikeuslääkäriä Martti Tenhua.

Kaikki kunnia myös lastenkirurgian dosentti Harry Lindahlille suoraselkäisestä ja ammattimaisesta toiminnasta. Hänen kokemukseensa alalla ja tutkittuun tietoon perustuva näkemyksensä lapsen vamman syntymekanismista pysyi samana huolimatta siitä kenestä lapsesta oli kysymys. Hän oli myös valmis esittämään perustellun kantansa asiasta oikeudenkäynnissä ja Mikko Niskasaaren haastattelussa.

Psykologian tohtori, dosentti, psykoterapeutti ja seksuaalineuvoja Helena Häkkänen-Nyholm osoitti myös rohkeutensa ja uskalsi neuvoa mistä ja keneltä voin etsiä tietoa kysymästäni asiasta. Siitäkin huolimatta, että kerroin asian liittyvän Anneli Aueriin.

Oikeuden halventamista

…vai tietämättömyyden hyväksikäyttöä

Oikeudenkäyntijärjestelmäämme on pistetty rankasti halvalla Annun prosesseissa moneen otteeseen. Tempuntekijöitä on ollut useampia ja niiden toteutuminen on tarkistettavissa dokumenttien kautta. Liuta toimittajia on seurannut prosesseja ja ollut paikalla, mutta sillä ei ole ollut mitään merkitystä. Mediaa on yhtä helppo viilata linssiin kuin tuomioistuimia, mahdollisesti helpompi. Suuren luokan huijaus tehtiin KKO:lle, kun se saatiin myöntämään valituslupa murhajutussa ilman mitään todellisia perusteita.

Seuraavassa esittelen yhden esimerkin toivottujen mielikuvien luomisesta ja oikeuden harhauttamisesta. Tekstissä on mukailtu osin nimimerkki annaannan kirjoitusta.

Syyttäjät esittivät murhaoikeudenkäynnin toisellakin kierroksella perheriitojen olleen syynä Ulvilan henkirikokseen, mutta heillä ei ollut edelleenkään mitään näyttöä väitteen tueksi – ainoastaan yksi piilotettu naapurin pikkutytön kuulemisen videonauhoitus.

Naapurin tytön videoitu kuuleminen ei todellisuudessa ole ollut Annulle raskauttava, vaikka se sellaisena on tahallisesti harhauttamismielessä kuultavalle Annun tyttärelle esitetty vuonna 2009. Tiedossani ei ole olivatko tyttöä haastatelleet henkilöt tietoisia asioiden todellisesta tilasta vai oliko heidät vain väärin informoitu.

Syyttäjien teemana oli jo ensimmäisellä kierroksella käsistä riistäytynyt perheriita – olivatko silloinkaan todisteeksi tätä videota merkinneet – eivät olleet. Tällainen nauhoite on aikanaan tehty ja olemassa olevaksi merkitty. Naapurin kertoma eroaie on ollut ensimmäisillä käräjillä mukana vaikka mainittu väärinkäsitys oli jo tätä ennen naapurien taholta ainakin kahteen otteeseen poliisille korjattu.

Havaittuaan mediasta tuon virheellisen käsityksen edelleen kummittelevan mukana, oli naapuri ollut yhteydessä Annun asianajajaan. Hän oli kertonut väärinkäsityksestä ja tuli oikaisemaan asian hovioikeuden istuntoon. Mitään eroaikeita ei ollut heidän tiedossaan! Ja tämä oli myös poliisille ilmoitettu.

Uusintakäräjillä syksyllä 2013 naapurin tytön vanhempia kuultiin oikeudessa. Kuulemisvideota oikeudessa ei esitetty. Kyseessä oli siis naapurintytön puheista vanhemmilleen syntynyt väärinkäsitys, joka oli tullut oikaistuksi jo ennen tuota tytön videoitua kuulemista. Vanhemmat olivat käsittäneet lapsensa puhuneen (kuukausia ennen surmaa) Auer-Lahtien aikovan erota. Lapsi oli kuitenkin jo samana päivänä kysyttäessä oikaissut asian. Mistään sellaisesta ei ollut ollut puhetta, vanhemmat olivat käsittäneet lapsen puheet väärin. Isä oli muistanut asian poliisin kuulemisessa väärin tai jäänyt asiasta väärään käsitykseen, mutta tästä oli kerrottu äidin mukaan poliisille heti kuulemisen jälkeen ja poliisi oli kertonut korjaavansa kirjauksen. Sen jälkeen naapurin lasta oli vielä kuultu ilman vanhempien läsnäoloa poliisilaitoksella, johon isä oli lapsen vienyt ja isälle oli kerrottu lapsen kuulemisen nauhoittamisesta.

Koska lapsen kuulemisesta tehtyä nauhoitusta ei ole julkisesti nähty, ei voi sanoa mitä on kysytty ja miten tyttöä on kuultu. Selusta on suojattu kadottamalla/väittämällä videoinnin jotenkin ”epäonnistuneen” tai jotakin muuta, mitä nyt yleensä näissä omien jälkien paikkaamisissa käytetään selityksenä laamanneille, esimiehille ja valtakunnanviraston syyttäjille.

Asiasta tehty kantelu sai Tapio Mäkiseltä huutia. Ammattikokemuksensa myötä Mäkinen tietää näin asioita Suomessa hoidettavan. Sadoista kuulusteluvideoista katoavat, tuhoutuvat tai epäonnistuvat aina juuri ne, joiden sisältö olisi jollekulle poliisimiehelle raskauttava. Eivät tapiomäkiset voi luottaa kaikenmaailman vanhempien sanomisiin silloin, kun poliisimiehet muistavat tyttösten eroaikeista kertoneen.

Ja se mikä on tärkeää ja samalla ehdottomasti salattavaa on se, että Annun tytärtä kuultaessa 2009 käytettiin tuota väärää tietoa hyväksi, tosin laihoin tuloksin. Tämä käy ilmi tytön kuulustelunauhoituksesta sekä asunnon salakuuntelusta esiin otetusta litteroidusta pätkästä, jossa tytär ihmettelee naapurintytön puheeksi ilmoitettua eroasiaa äitinsä kanssa keskustellessaan kuulemisistaan. Tämä siis niin kauan kuin mainittuja ei salaisiksi tai kadonneiksi ilmoiteta. Tyttö ei ymmärtänyt miten ystävänsä olisi moista väittänyt, vaikka poliisitädit sen hänelle totuutena olivat päivän kuulusteluissa esittäneet. Tyttö vielä tarkistaa äidiltään, olivatko äiti ja isä sitten aikoneet erota, kun sellaista hänelle nyt kivenkovaa väitetään, johon äiti vastaa, etteivät he olleet eroamassa.

K: Mä kysyn sen takia tää X tää sun hyvä ystävätär kos asuu siin lähellä niin hän oli niinko kertonu äidilleen et sää olet sanonut et sää uskot et sun iskä ja äiti on eroomas sen takia mää kysyn
A: KUUNTELEE IHMETTELEE Mää en muista et mää olisin ikinä sanonut … PUDISTAA PÄÄTÄ

***

Kuuleminen 2009

”Hyvä ystäväsikin muisti näin, etkö sinä muista?” Tytölle väitetään tämän ystävän kertoneen vanhempien eroaikeista, vaikka oli jo kauan ollut olemassa se syyttäjillekin tuttu videoitu tallenne eli totuus asiasta tiedossa. Annun tyttäreltä koetetaan tällä tavalla saada jonkinlaista myöntävää vastausta tai epäröintiä vanhempiensa avioliiton tilasta kolme vuotta takaperin.

Jättämällä pois maininta tuosta tehdystä videoinnista esitutkinta-aineistosta kuviteltiin sen jäävän unohduksiin.

Kun nauhoitteen olemassaolo on tullut julkiseksi, on se täytynyt hävittää tai todistaa muuten ei olemassa olevaksi. Ensimmäisten käräjien esitutkinta-aineistoon oli sisällytetty naapurin alkuperäinen kuuleminen, johon ei ollut kirjattu pyydettyä korjausta. Ihan vain vahingossako – inhimillinen erehdys?

Asia ei olisi tullut julki ilman muutamaa ennakoimatonta tekijää. Perheen äiti havahtui, kun uutisoitiin naapurin kertoneen eroaikeista. Isä kertoi tytön kuulemisen videoinnista. Näin puolustus sai tietää asioita, joista oli ollut tyystin tietämätön ensimmäisen käräjäoikeuden käsittelyn aikaan. Mielenkiintoista olisi tietää, missä vaiheessa syyttäjillä oli tieto todellisesta asiasisällöstä. Ainakin asianajaja Manner toisilla käräjillä esitti vaatineensa jo aiemmin tuota nauhoitusta käyttöönsä ja syyttäjä oli sen luvannut hänelle toimittaa. Syyttäjä ei vielä siinä vaiheessa ollut kertonut olevansa nauhoituksesta tietämätön tai ettei olisi sitä itse nähnyt.

Puolustukselle oli sittemmin pakon edessä kerrottu, että puhuttelu on aikanaan videoitu, mutta myöhemmin siitä on ääni kadonnut.

Tapio Mäkisen selvittelyissä syyttäjiltä saadun tiedon mukaan naapurin lapsen puhutteluvideota ei ole olemassa, koska sen tallennus on aikanaan epäonnistunut.

Mistä väärät tuomiot lopulta johtuvat? Vaikka en mitenkään mielelläni haluaisi uskoa tyhmyyteen, niin mistä muustakaan voi olla kyse. Käräjätuomarien päivittäisistä tehtävistä 98 % on rangaistuksen mittaamista pikkurikollisille. Sellaista älyllistä valppautta, jota tämä tapaus vaatisi, ei tuomioistuimissa yksinkertaisesti taida olla.

Muistellaan vaikka viime syksyn murhaoikeudenkäynnin loppuepisodia, jossa käräjätuomari ohitti syytetyn oikeuden lopulliseen puheenvuoroonsa ja ryhtyi tenttaamaan itselleen epäselviksi jääneitä kysymyksiä. Kukaan oikeusprosessin tunteva tuomari ei voisi syyllistyä noin perustavaa laatua olevaan mokaan. Ainoa selittäjä on tietämättömyys ja osaamattomuus.

Väärien tuomioiden ei tarvitse perustua mystisiin salaliittoihin tai taloudelliseen korruptioon. Tuomioistuimissa ei ehkä ymmärretä tieteellisen tutkimuksen merkitystä, vaan tuomarit luottavat itse kehittämiinsä maailmankuviin ja heillä on ehkä rajaton ja kritiikitön luottamus omiin kykyihinsä. Korruption ei tarvitse olla sen kummoisempaa kuin hyväksynnän saamista. Mitään maallista mammonaa ei vaihdeta, vaan palkkiona on jonkun tahon hyväksyntä ja siunaava katse. Tuollaisessa työnteon maisemassa jää ikuisuuksien päähän se periaate, että tuomari on itsenäinen ja riippumaton henkilö.

”Me omaksumme kertomuksista paremmin ne yksityiskohdat, jotka tukevat ennakkokäsitystämme. Tämä on inhimillistä, mutta jos ja kun tehtävänä on totuuden selvittäminen, pitää olla myös ylivertainen kyky käsitellä ennakkokäsityksiään.” *)

”Oikeuskulttuurista juontaa myös vakaa käsitys, että erityisesti tuomareilla on tuo suorastaan maaginen kyky arvioida kertomusten uskottavuutta. Näin, vaikka heillä ei ole alan koulutusta. Eräs todistajapsykologiaan erityisesti perehtynyt asiantuntija on osuvasti todennut näin: jos henkilötodistelua ei olisi keksitty aikaisemmin, vaan ehdotettaisiin nyt uutena todistelukeinona, ei sitä missään nimessä hyväksyttäisi.” *)

Tulemmeko näiden Annun oikeusprosessien osalta myöhemmin kuulemaan samankaltaisia kommentteja kuin Ruotsin paloittelumurhan oikeudenkäynnin (Kirjasto/Sjöberg: Ruotsalaisen paloittelumurhan epäily) jälkeen, johon liittyen yksi oikeuden jäsen on myöhemmin todennut, että ”tuomioistuimen päätös oli yhdistelmä aikapainetta ja mahdollisesti syytettyihin kohdistuneen julkisen raivon aiheuttamaa painetta, sekä halua tehdä kompromissi, koska jotkut lautamiehistä halusivat tuomion murhasta”.

*) Thomas Elfgren Sipoon Sanomat/blogi 12.4.2014

Sorkkimatta paras

Ulvilan murhassa käytettyä toista tekovälinettä ei löytynyt surmatalosta eikä sen lähistöltä. Näin kertoo poliisi. Syy on ymmärrettävä, koska murhaaja vei toisen välineen mukanaan. Syyttäjät sitä vastoin väittävät vaimon kätkeneen toisen tekovälineen pakastimeen tai muualle asuntoon. Samoin uskottelevat uskovansa muutamat alkututkinnassa mukana olleet työnsä hävyttömän huonosti tehneensä vannoneet poliisit.

Toisesta tekovälineestä ei ole varmuutta mikä se on ollut. Krp:n tutkimusten mukaan uhrin ohimolla olleet rinnakkaiset jäljet sopivat tyypiltään sorkkaraudan sorkkapään jättämäksi. Poliisi on tarjoillut toiseksi tekovälineeksi kirvestä alusta lähtien. Kirvestä on kyselty Jukan sukulaisiltakin. Pieni poika taas on kertonut tarinoita vasarasta. Oikeuslääkärin mukaan kallon on murskannut jokin tylppä astalo. Jos astalona olisi ollut kirves, pitäisi sen oikeuslääkärin mukaan olla ollut kirveen hamarapuoli. Syyttäjä käyttää tekovälineestä kuvausta painava esine. Sorkkaraudasta ei paljoakaan puhuta – syystä tai toisesta. Se ei mahtuisi mukavasti pakastimeen, käsilaukkuun tai muovikassiin, eikä sorkkarauta toisaalta kuulu ihan joka kodin perusvarustukseen.

Oli joulukuun ensimmäinen aamu vuonna 2006 suunnilleen puolen kilometrin päässä Tähtisentieltä, kun asukas haki sanomalehden postilaatikostaan. Samalla hän huomasi sorkkarautaa muistuttavan rautaesineen postilaatikon takana nurmikolla kuusen juurella. Myöhemmin päivällä hän kuuli paikkakunnalla yöllä tapahtuneesta murhasta. Hän muisti aamulla näkemänsä esineen ja palasi postilaatikolle, mutta esinettä ei siellä enää ollut.

Myöhemmin vuonna 2007 ulvilalainen Pirjo Koivisto kertoi poliisille muiden tietojensa lisäksi, mitä oli kuullut tuosta murhayötä seuraavana aamuna nähdystä sorkkarautaa muistuttavasta rautaesineestä. Tiedon vastaanottanut poliisimies Tapio Santaoja oli tähän todennut, että poliisille oli ilmoitettu kyseisestä havainnosta ja että he olivat ottaneet tuon välineen talteen. Koivistolle Santaoja oli kertonut myös, että naapurissa oli joku rouva juuri synnyttänyt eivätkä he siksi viitsineet mennä häiritsemään yöllä ja kysymään, oliko tuo vempain heidän.

Tapio Santaoja ei ollut murhan tapahtuma-aikaan varsinaisessa poliisityössä eikä siis myöskään mukana murhan alkututkinnassa. Santaoja tuli mukaan tutkintaan vasta myöhemmin keväällä 2007. Hän oli kuitenkin kertonut Koivistolle asiasta edellä mainitusti ikään kuin kovasti tietoisena löydetystä rautaesineestä.

Kuka sitten poimi tuon ”sorkkaraudan” talteen ja minne se päätyi? Jos poliisit noukkivat välineen talteen, niin miksi poliisi vaikenee tuosta löydöstä ja tarjoilee tekovälineeksi mieluummin kirvestä vaikka oikeuslääkärin mukaan uhrin pään vammat on aiheutettu tylpällä esineellä. On tietysti mahdollista, että tuo löydetty väline tutkittiin eikä se sopinut uhrin vammoihin tai se sai jonkin muun järkevän selityksen. Ehkä väline salattiin ns. tutkinnallisista syistä murhaajan kiinni saamiseksi. Missään nimessä nykyisessä tilanteessa ei olisi sopivaa, että toinen murhaväline olisi löytynyt puolen kilometrin päästä talosta.

Tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti kysyi Annulta sairaalassa oliko tekijällä mukana jotakin muuta asetta kuin talon lattialta löytynyt fileerausveitsi ja tarjoilee vastaukseksi varovaisesti putkia tai jotain muuta.

JJ: Oliks… näkyiks hänellä mitään muuta aseistusta?
AA: Ei, ei näkyny.
JJ: Putkia, jotain muuta?
AA: Mä en ainakaan nähnyt, mut mähän juoksin sieltä sit heti pakoon, ko tota, mua lyötiin.

Oliko Joutsenlahti tietoinen löydetystä rautaesineestä?

Tutkinnanjohtajana Joutsenlahtea hetken tuurannut Erik Salonsaari antoi Ilpo Lehtojoelle haastattelun Satakunnan Kansaan noin viikko Ulvilan murhan jälkeen. Salonsaari vakuutti, että paikalla on varmuudella ollut ulkopuolinen ja että täysin varmasti voidaan todeta, että vaimo ei ole tekijä. Se, olisiko vaimo voinut olla jotenkin mukana apurina, oli Salonsaaren mukaan epätodennäköistä, mutta ei täysin poissuljettua.

Miten vaimo on poissuljettu?

Salonsaari: ”En voi tarkasti sitä analysoida, mutta monin eri näkemyksin vaimo-vaihtoehto suljetaan pois. Vaimo ei ole mukana tekijänä.”

Rikospaikalla tehtyjen dna-tutkimusten perusteella tekopaikalta ei löytynyt muita jälkiä kuin uhrista ja vaimosta? Päädymmekö me tässä nyt lopputulokseen, ettei surmapaikalla ollutkaan muita?

Salonsaari: ”Tämä vaihtoehto on tosi tarkasti selvitetty, eli ettei siellä olisikaan ollut ulkopuolista hyökkääjää. Suljemme täysin varmasti pois ajatuksen, että nainen (vaimo) on tekijä ja olemme varmoja, että ulkopuolinen henkilö oli siellä. Haluan korostaa kuitenkin, että nainen apurina näyttää epätodennäköiseltä, mutta kuten sanottu, kun juttu on pimeä, ei sitäkään vaihtoehtoa voi täysin sulkea pois.”

Vaan kuinkas sitten kävikään. Puhuiko tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari puuta heinää vai miten noiden poliisin varmojen ja täysin varmojen tutkimustulosten kanssa sitten oikein oli?

Poliisi on koko ajan tiennyt, ettei vaimo ole murhaaja. Onko poliisi kuitenkin epäillyt, että vaimo saattaisi tietää kuka oikea murhaaja on ja mikä oli murhan motiivi? Yrittikö surullisen kuuluisa peitepoliisi Seppo Mäkelä sotapäiväkirjoineen selvittää mitä vaimo tietää miehensä murhaajasta, murhan motiivista ja tekovälineestä? Peite-Seppo pyysi Annulta lainaksi sorkkarautaa, mutta sellaista ei perheessä ollut ja sai lainaksi vain kirveen ja vasaran. Ajatteliko Seppo, että Annu vastaisi tyyliin ”Hitsi, ku se mein sorkkarauta jäi sinne Ulvilaan tienposkeen, minne se huppumies sen viskasi, muuten tietty lainaisin”.

Annulle tehtiin myös muistijälkitesti vaikka testiä kehittämässä ollut asiantuntija kertoi sen olevan kelvoton ja varoitti ettei testillä saada luotettavia tuloksia tässä tapauksessa. Testin ehdoton edellytys on, että testattavalta kysytään jotakin sellaista, joka on vain poliisi ja tekijän tiedossa. Mitään sellaista tietoa ei poliisilla pitänyt olla, ellei sitten se sorkkarauta

Oliko poliisilla tiedossa toinen tekoväline jo heti murhayöstä seuraavana aamuna?

Ulvila