Hätäpuhelu – Tulkaa nopeesti!

TULKAA NOPEESTI!

'And when did you last see your father?' By Willam Frederick Yeames 1898.

’And when did you last see your father?’ By Willam Frederick Yeames 1898.

Äiti soittaa hätänumeroon saadakseen apua perheelleen, mutta apu saapuu liian myöhään ja mitään ei ole enää tehtävissä. Perheen isä ehtii kuolla eikä rikoksentekijää saada kiinni.

Kolme vuotta myöhemmin koko Suomen viranomaiskoneisto tunkeutuu perheen kotiin ja elämään pyytämättä ja siitä eteenpäin perheen elämästä ei tule puuttumaan viranomaisia eikä heidän tarjoamaansa ”apua”. Ei sovi unohtaa isän kolmea puhelua Porvoon poliisille, ja sieltä hänelle takaisin soitettuja kahta puhelua. Näitä puheluita kukaan ei muista koskaan vastaanottaneensa saati soittaneensa. Ei sinänsä ihme, ettei henkirikos tahdo millään selvitä, kun ei saada selville edes todistettavasti käytyjä puheluita viranomaisen kanssa.

Poliisi kuuli lasta ensimmäisen kerran 1.12.2006, noin 12 tuntia tapahtuneen jälkeen.

Kuuleminen 1.12.2006.

Kuuleminen 1.12.2006.

Lapsi kertoo kolmesta käynnistään kurkkaamassa mitä takkahuoneessa tapahtuu. Lapsen kertomus on looginen ja hyvin liitettävissä hätäpuhelun kulkuun. Vastaako tämä kertomus todellisia tapahtumia? Tekijä tietää vastauksen. Hänen psyykkisestä tilastaan tekohetkellä (ja myöhemmin) riippuu se, pystyykö hän sitä meille koskaan kertomaan. Omatunto on erikoinen juttu, se saattaa kolkutella joskus aivan arvaamatta vielä vuosienkin jälkeen. Kenties joskus kuulemme tekijänkin version tapahtumista.

Lapsen ensimmäinen käynti takkahuoneen ovella (I havainto) tapahtui ennen hätäpuhelua. Lapsi oli herännyt yöllä kovaan paukkeeseen, kun ikkunaa oli rikottu. Tekijä ei ollut vielä tullut sisään. Hän näki äidin ja isän, kaikki oli muuten kunnossa, paitsi takaoven ikkunaa oli rikottu. Hänen käskettiin mennä takaisin nukkumaan.

Seuraavalla käynnillä (II havainto) lapsi näkee isän makaamassa verta vuotavana lattialla ja kirkaisee.

Viimeisellä käynnillä (III havainto) lapsi näkee tekijän poistuvan rikotusta ikkuna-aukosta.

Kuuleminen 1.12.2006.

Kuuleminen 1.12.2006.

0:00 Häke: Hätäkeskus.

0:01 Äiti: Tääl o joku tappaja. Tulkaa nopeesti.

Lapsi on puhelimessa hätäpuhelun aikana n. 1:46–2:40. Kun äiti palaa takaisin puhelimeen, lapsi menee katsomaan takkahuoneen suuntaan (II) ja näkee isänsä verta vuotavana lattialla (näkee myös veitsen lattialla), pelästyy ja kirkaisee ajassa 3:13–3:17. Tämän jälkeen lapsi kertoo käyneensä omassa huoneessaan ja tulleensa pian takaisin ja näkee tekijän poistuvan (III) – tämä tapahtuu jossain kohtaa aikavälillä 3:17–3:41 (mahdolliset poistumisäänet ajassa 3:30–3:33). Lapsi kertoo, että näki tekijän vain ikkunan kohdalla, kun tekijä meni ikkunasta ulos. Tämän jälkeen lapsi perääntyi äkkiä, koska pelästyi.

2:39 Lapsi lohduttautuneena: Nyt siel puhutaa taas.

Äiti tulee puhelimeen.

2:42 Äiti hätääntyneellä itkuisella äänellä: Mä yritä(n) auttaa.

2:43 Äiti jatkaa epätoivoisena: Onks sielt tulos joku?

***

3:10 Äiti: Makaa siel lattial ja huus äske a(pua). Nyt hiljeni!

3:13 Lapsi alkaa itkeä taustalla, Iiih…

3:13 Häke puhuu päälle: Sun mies hiljeni vai? Lapsen itkua taustalla.

3:14 Äiti vetää henkeä

3:15–17 Lapsi: voimakas pitkä kirkaisu (havainto II)

Kuuleminen 1.12.2006.

Kuuleminen 1.12.2006.

3:17 Häke: Haloo!

3:18 Äiti: Älä itke (lapsen nimi) hei, siel. Vetää henkeä, -Nyyh!

3:21 Häke: Joo, sinne on apu koko ajan nyt tulossa, onks sun mies nyt iha tiedottomana makaa vai? Lapsi itkee taustalla.

3:25–29 Äiti nyyhkäisee, jatkaa itkuisena: Emmä tiedä, mä oon nyt keittiös, mä enh (huohottaa). Meneks mä kattomaa? Huoh.

3:30 Häke: Joo, mut missäs se tekijä nyt on, missä se tekijä täl hetkel on?

3:33 Äiti: No, todennäkösest siel ellei lähteny ulos jo. Mei makuuhuoneessa siis.

3:36 Häke: Lähti ulos jo vai?

3:37 Äiti: En tiedä, siel hiljeni.

3:39 Häke: Jaaha.

3:39 Äiti kysyy lapselta: (Lapsen nimi), oliks se viel siel?

3:41 Lapsi vaimealla äänellä: Joo, se lähti. (havainto III välillä 3:17–3:41)

3:42 Äiti: Se lähti jo vai?

Kuuleminen 1.12.2006.

Kuuleminen 1.12.2006.

Yhteenveto

Lapsen kertoman ja hätäpuhelun perusteella voidaan kuvitella tapahtumien kulku seuraavaksi:

0:00 ”Hätäkeskus”.

2:22 ”Aiih!” Nauhalta kuullaan viimeinen varma isän ääntely. Isä voi äännellä vielä tämän jälkeenkin, mutta nauhalta siihen ei saa varmuutta.

2:29 Kuoleman aiheuttava isku.

3:15–3:17 Lapsi kirkaisee, kun näkee isänsä kuolleena lattialla. (II)

n. 3:30 Tekijä poistuu. (III)

3:41 Lapsi: Joo, se lähti.

4:18 Puhelu päättyy.

On vuosi 2014 ja perheen kärsimykset jatkuvat edelleen, jokaisen omalla tahollaan.

Lonely

Kapuloita rattaisiin vai reppuihin

Kapuloita rattaisiin vai reppuihin?

reput

Ketä suojellaan ja miltä uhalta, kun kouluikäiselle sijaislapselle ei suostuta hankkimaan omaa puhelinta?

Vantaan kaupunki– Opas sijaisvanhemmille: ”Matkapuhelin kuuluu kouluikäisen sijaislapsen elämään. Sijaisvanhemmat hankkivat lapselle puhelimen ja liittymän ja vastaavat niiden kustannuksista. Perhehoitajille maksettava kulukorvaus kattaa kustannukset.”

”Sosiaalityöntekijän velvollisuuksiin kuuluu huolehtia, että perheeseen sijoitetun lapsen ääni tulee kuuluviin häntä koskevassa päätöksenteossa. Siksi he tapaavat lasta ilman sijaisvanhemman läsnäoloa esimerkiksi ennen asiakas-suunnitelmaa. Isompi lapsi voi halutessaan myös kirjoittaa sosiaalityöntekijälleen kirjeen, sähköpostia tai soittaa hänelle.”

Samoin todetaan Tampereen kaupungin käsikirjassa perhehoitajille (Perhehoidon ABC), jonka mukaan lapselle on tarjottava mahdollisuus tavata kahden kesken omaa sosiaalityöntekijäänsä. Käsikirjan mukaan lapselle tulee antaa mahdollisuus keskustella itseään ja sijaishuoltoaan koskevista asioista luottamuksellisesti. Lapsen pitää halutessaan voida myös kirjoittaa tai soittaa sosiaalityöntekijälle.

Turun kaupungin ohjeistus poikkeaa ilmeisesti sekä Vantaan että Tampereen vastaavista. Ainakaan kaikilla turkulaisilla kouluikäisillä sijaislapsilla ei tarvitse olla omaa puhelinta.

Lapsen pitää voida soittaa omalle sosiaalityöntekijälleen, mikäli hänellä on tarve keskustella asioistaan ja niiden hoitumisesta sijaishoitopaikassa tai muuta asiaa, josta hän haluaa sosiaalityöntekijän kanssa keskustella. Sijaisvanhemmilla ei ole oikeutta estää lasta ottamasta yhteyttä sosiaalityöntekijään. Keskustelut tulee voida käydä luottamuksellisesti eli sijaisvanhemmalla ei ole oikeutta tietää, mitä lapsi kertoo sosiaalityöntekijälleen. Miten tämä oikeus sitten toteutuu kouluikäisen sijaislapsen elämässä sijaisperheessä, jossa lapselle ei haluta hankkia puhelinta?

Monet vanhemmat kokevat lapsen oman puhelimen tarpeelliseksi jo pelkästään lapsen turvallisuuden tähden. Elisan 2010 teettämässä tutkimuksessa selvitettiin 7-vuotiaiden lasten matkapuhelimen käyttöä ja vanhempien ajatuksia. Lapsen turvallisuus oli vanhempien huolista suurimpia. Tutkimuksen mukaan suomalaisvanhemmat ovat huolissaan erityisesti yksin liikkuvan lapsensa pärjäämisestä. Reilu enemmistö vanhemmista on varustanut alakoululaisensa puhelimella ja 10-vuotiaista jo 96 prosentilla on oma kännykkä.

En halua väittää, että oma puhelin olisi lapselle perusoikeus tai jotenkin täysin välttämätön hyvän elämän edellytys – ei sinne päinkään. On perheitä, joissa ei ole varaa hankkia lapsille omia puhelimia. Toiset vanhemmat taas eivät arvosta elämää jatkuvan tavoitettavuuden maailmassa. Löytyy varmasti monia syitä pitää lapsia ilman puhelimia, eikä syiden tarvitse olla millään muotoa lasta alistavia tai heidän oikeuksiaan loukkaavia. Sijaislapselle katsoisin oman puhelimen kuitenkin erittäin tarpeelliseksi yhteydenpitokanavaksi vähintään hänen hoitoaan valvovaan viranomaiseen, omaan sosiaalityöntekijään.

teen-texting

Kun sijaislapselle ei hankita omaa kännykkää, mistä oikein on kysymys.

Sijaisvanhemmille annettaan rahaa tätä tarkoitusta varten, joten puhelimen hankkiminen lapselle ei voi olla ainakaan perheen taloudellinen ongelma. Ongelma on jokin muu, mutta mikä.

Onko kyseessä lapsen suojeleminen mahdollisilta epämieluisilta yhteydenotoilta? Jos näin, niin mitä nämä epämieluisat yhteydenotot siinä tapauksessa olisivat ja kenen kannalta ne olisivat epämieluisia, onko sellaisia oikeasti ollut vai halutaanko ne estää ennakolta. Onko tällainen pelko realistinen? Pelätäänkö lapsen ottavan yhteyttä johonkin ”kiellettyyn” tahoon vai pelätäänkö jonkun epämieluisan tahon yhteydenottoa lapseen?

Epämieluisten tahojen yhteydenotot voi helposti estää sillä, että ottaa lapselle salaisen numeron.

Kun sijaislapselle ei hankita omaa kännykkää, onko kyse siitä, että sijaisvanhemmat eivät halua lapsen olevan keskusteluyhteydessä kenenkään kanssa heidän tietämättään ja/tai ilman heidän kontrolliaan. Miksi lasta ja hänen puheitaan on tarpeen kontrolloida? Onko tällaiseen kontrolliin olemassa jokin lapsen edun mukainen perusteltu syy?

Kun sijaislapselle ei hankita omaa kännykkää, halutaanko lapsen yhteydenotto omaan sosiaalityöntekijäänsä tehdä hankalaksi tai estää. Vai halutaanko estää lapsen yhteydenotot sukulaisiin tai muihin läheisiin? Mitä pahaa olisi siinä, jos lapsi olisi puhelimitse yhteydessä esim. perheenjäseniinsä tai sukulaisiinsa, etenkin kun lähes kaikkien perheenjäsenten ja sukulaisten yhteydenpito lapsiin päin on kielletty. Lapsen yhteydenottoja perheenjäseniin ja sukulaisiin ei käsittääkseni tästä syystä ole tarvetta valvoa, koska yhteydenpitoa koskevat rajoitukset perustuvat täysin lapsen omaan tahtoon – ei kenenkään muun. Näin ainakin annetaan ymmärtää.

Kun sijaislapselle ei hankita omaa kännykkää, onko päätös sijaisvanhempien vai onko päätöksen takana lastensuojelu ja lapsen oma sosiaalityöntekijä. Eikö lastensuojelussa haluta, että huostassa oleva lapsi saa sosiaalityöntekijään yhteyttä, kun katsoo tämän apua tarvitsevansa?

Vai onko kyse kiusaamisesta? Ja jos, niin kuka kiusaa ja ketä ja miksi?

murheet

***

Tällä hetkellä Suomessa on noin 18 000 kotinsa ulkopuolelle sijoitettua lasta.

Vuosittain valtio käyttää lastensuojeluun noin 600.000.000 euroa.

Viranomaisten ihmisoikeuksia loukkaavien toimenpiteiden vuoksi on kasvamassa viranomaisvastainen sukupolvi. Suomi on näissä ihmisoikeusloukkauksissa EU:n kärkimaa.

Lähde http://lastensuojelulakiuusiksi.tk/index.html

Tarkoitus pyhittää keinot?

TARKOITUS PYHITTÄÄ KEINOT?

Aluehallintovirasto (AVI) edistää perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista kaikessa toiminnassaan. AVIn oikeusturvayksikössä hoidetaan AVIlle useissa laeissa säädettyjä erityistehtäviä, jotka koskevat oikeusturvan toteutumista.

Tein vuosi sitten Annun valtakirjalla eräästä rikosasiassa asiantuntijana toimineesta lääkäristä ja hänen toiminnastaan kantelun Valviraan ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon. Toimivaltaiseksi asiassa ilmoitettiin aluehallintovirasto. Kantelun seurauksena lääkäri voi vakavimmillaan saada ’huomautuksen’. Mistään dramaattisesta tai vakavasta toimenpiteestä lääkäriä vastaan kantelussa ei siis ole kysymys. Kantelun perusteet ja kanteluun johtaneet syyt sitä vastoin ovat varsin vakavat ja osin dramaattisetkin ja antaisivat aihetta vakavammalle puuttumiselle.

Kantelulla halutaan saattaa valvontaviranomaisen tietoon, miten lääkäri on käytännössä menetellyt sekä kysyä ja kyseenalaistaa, onko tällainen menettely lain mukaista ja muutoin asiallista asiantuntijana toimivalle lääkärille.

Lasten somaattiset tutkimukset tehneen lääkärin lausunnot ovat vaikuttaneet ohjaavasti lasten kertomusten luotettavuutta arvioineisiin psykologeihin heidän työssään ja tämän psykologit ovat myös kertoneet. Entä mikä merkitys on ollut sillä, että kyseisen lääkärin lausunnot ovat olleet vahvasti asenteellisia, osin virheellisiä ja harhaanjohtavia? Jälkeenpäin lääkäri on kehotuksesta korjannut joitakin lausunnoissa olleita virheitä kesken oikeudenkäynnin. Lisäksi käräjäoikeus on tuomiossaan todennut lääkärin asenteellisuuden. Suurin vahinko oli tuossa vaiheessa jo tapahtunut ja luotettavuusarviot annettu.

Lääkäri on myös väittänyt, että lapsilla olisi ollut viiltelyjälkiä muistuttavia arpia ihossaan, joista suurin osa ei ole paljain silmin nähtävissä. Lääkäri väittää nähneensä näitä jälkiä UV-valolla. Odotan mielenkiinnolla näkeekö kanteluun lausuntonsa antava asiantuntijalääkäri UV-valossa otetuissa valokuvissa viiltelyjälkiä tai ylipäätään yhtään mitään jälkiä lasten ihossa.

Kanteluviranomaisen ratkaisussa otetaan kantaa siihen, onko kantelun kohteena olevassa toiminnassa noudatettu lakia ja hyvän hallinnon vaatimuksia tai muutoin menetelty asianmukaisesti. Kyse on ohjauksesta. Mikäli asiassa ilmenee moitittavaa, kanteluviranomainen voi:

  • antaa huomautuksen vastaisen varalle
  • kiinnittää huomiota lain tai hyvän hallintotavan mukaiseen menettelyyn
  • saattaa tietoon käsityksensä lain oikeasta tulkinnasta tai hyvän hallintotavan mukaisesta menettelystä

Kantelujen käsittelyaika on suhteellisen pitkä, keskimäärin 6-12 kuukautta, joten mitään välittömiä muutoksia valitsevaan toimintaa ei kanteluilla saada aikaan. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Jorma Pitkämäen mukaan kantelut pyritään käsittelemään vuoden sisällä niiden saapumisesta (Yle 26.8.2013).

Olisi miellyttävämpää olla siinä luulossa, että valvontaviranomaisen pitkät käsittelyajat johtuisivat siitä, että kanteluihin suhtaudutaan vakavasti, asioita selvitetään perinpohjaisesti ja aikaa kuluu pääasiassa kantelun arviointivaiheeseen. Tosiasiassa kantelu voi odottaa käsittelyvuoroaan ilman mitään toimenpiteitä jopa vuoden, niin kuin tässä tapauksessa.

Elokuussa 2013, kun kyselin kantelun käsittelytilannetta, jäin siihen käsitykseen, että asiantuntijalääkäriä etsitään antamaan lausuntonsa asiassa. Onko viivytyksen ongelma siis asiantuntijalääkärin löytämisessä? Ja jos, niin miksi se on ongelma? Vuodessa kantelu ei ole edennyt siis vielä edes arviointivaiheeseen.

Kantelun käsittelyvaiheet ovat tähän mennessä olleet seuraavat:

30. tammikuuta 2013 Aihe: VS: Hallintokantelu

”Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamo on vastaanottanut kantelunne.” Ilmoitettiin asian käsittelynumero ja esittelijä.

Elokuu 2013 Puhelu asiaa hoitavalle lakimiehelle

”Kantelu ei ole edistynyt. Seuraavaksi pitäisi löytää asiantuntijalääkäri antamaan asiassa lausuntonsa. Asiaa pitää selvittää Valviran kanssa.”

Tammikuu 2014 Vuosi kantelun jättämisestä

Onko kanteluasia edistynyt?

Avi: ”Kanteluasia ei ole edistynyt.”

***

Kyseinen lääkäri on ollut mukana tekemässä poliisiammattikorkeakoulun tutkimusta: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö – Somaattisen tutkimuksen kehitys ja merkitys vuosina 1998–2009 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Vuosina 2010–2012 tehtävässä tutkimuksessa selvitetään lapsen seksuaalisen hyväksikäytön somaattisten tutkimusten sisältöä sekä niiden merkitystä rikostutkinnassa sekä mahdollisessa tuomiossa.

Tutkimuksen taustalla on aiempi tutkimus, jossa havaittiin suuren osan lasten hyväksikäyttötapauksista jäävän rikosprosessissa kesken riittämättömän näytön takia. Asiantuntijalausuntojen merkitystä esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja tuomiossa tarkastellaan esitutkintamateriaalin, syyteharkinnan sekä syyttäjän haastehakemuksen ja tuomiolauselman avulla.

Tutkimuksen tavoitteena on kehittää sekä somaattisten tutkimusten laatua sekä virka-apuna käytetyn asiantuntija-avun tarkoituksenmukaisuutta.

Laadun parantaminen on aina hyvä ja kaunis tavoite, sitä kannattaa varmasti jokainen. Mitä tutkimusten laadulla ja kehittämisellä sitten tarkoitetaan? Toivoisin sen tarkoittavan entistä luotettavampaa tutkimusta ja luotettavampia tutkimustuloksia. En kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että tavoitteena on ollut saada somaattisten tutkimusten asiantuntijalausunnoista sellaisia, että jutut eivät jäisi enää kesken ainakaan riittämättömän näytön takia, niin kuin oli monessa tapauksessa todettu käyneen.

Seksuaalirikollisten kiinni saaminen on tärkeä ja tavoiteltava tilanne sinänsä, mutta tähän ei pidä pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. Jos lausuntoja yritetään muuttaa siihen suuntaan, että ne aina tukisivat rikosepäilyä/-syytettä, se on aika pelottava ajatus erityisesti tapauksissa, joissa rikosepäily/-syyte on perätön.

Lapsen parhaaksi

Lapsen parhaaksi

yhdessä

Perustuslaki edellyttää, että kaikessa julkisessa toiminnassa noudatetaan tarkoin lakia. Henkilö, joka pitää valtion tai kunnan viranomaisen päätöstä itseään koskevassa asiassa lainvastaisena, voi pääsääntöisesti valittaa siitä.

Annu ja lasten isovanhemmat halusivat keskustella sijaishoidon sosiaaliviranomaisten kanssa nuorempien lasten sijaishoitopaikan vaihtamisesta ja lasten tapaamisista, joita ei enää pitkään aikaan ollut järjestetty. Annu oli tehnyt sijoituspaikan vaihtamista koskevan kirjallisen vaatimuksen jo vuotta aikaisemmin, mutta siihen hän ei koskaan saanut mitään vastausta. Lasten tapaamisten toivottiin olevan valvottuja ainakin aluksi, ei lasten turvallisuuden vuoksi vaan aikuisten, koska lapset olivat aiemmin kertoneet ikäviä tarinoita, jotka eivät pitäneet paikkaansa.

Lopulta neuvottelu sosiaaliviranomaisen kanssa saatiin järjestettyä tammikuussa 2013. Neuvottelussa Annu ja isovanhemmat kertoivat mielipiteitään ja näkemyksiään lasten asioista ja sijoituspaikasta. Heillä oli esittää myös kahden asiantuntijan lausunto lasten tilanteesta ja suositeltavista toimista. He toivoivat sijoituspaikan vaihtamista, jotta voisivat alkaa taas pikku hiljaa tavata lapsia ja tutustua lapsiin uudelleen. Nykyisen sijaisperheen kanssa tapaamiset eivät onnistuneet.

Kuukauden kuluttua neuvottelusta helmikuussa 2013 Annulle ja isovanhemmille tuli postia, jossa oli sosiaalitoimen päätökset täydellisestä yhteydenpidon rajoittamisesta suhteessa kolmeen nuorimpaan lapseen. Päätös kieltää lasten tapaamiset, kirjeiden lähettämisen, puhelut ja kaikenlaisen kontaktin ottamisen lapsiin. Rajoitusajaksi oli määrätty vuosi – eli pisin mahdollinen aika.

Rajoituksen määrääminen tuntui erikoiselta, kun mitään tapaamisia lasten kanssa ei ollut järjestetty noin puoleentoista vuoteen. Nyt se haluttiin estää virallisella päätöksellä vain siksi, että äiti ja isovanhemmat olivat ilmaisseet halunsa olla yhteydessä näihin heille tärkeisiin lapsiin.

Oliko yhteydenpidon rajoituspäätös viranomaisen lapsellinen kosto siitä, että nämä ihmiset vaativat lasten sijoituspaikan muuttamista ja kritisoivat sosiaalityöntekijöitä? Vai oliko se tapa välttyä vastaamasta kysymykseen pitäisikö lasten sijoituspaikkaa vaihtaa? Päätöstä on vaikea ymmärtää. Miksi isovanhemmat eivät saisi lähettää edes syntymäpäiväkortteja lapsenlapsilleen? Isovanhempia ei ole syytetty tai epäilty mistään lapsiin kohdistuneista rikoksista. Heidän syntinsä voi olla ainoastaan se, että he pitävät yhteyttä tyttäreensä, ja että heidän mielestään tytär on syytön.

Rajoituspäätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen ja niin tehtiinkin. Kun vuoden kestävästä rajoituksesta oli kulunut 9 kuukautta marraskuussa 2013, antoi hallinto-oikeus ratkaisunsa. Hallinto-oikeus totesi, että asiassa oli tapahtunut menettelyvirhe, mutta muuten päätökset olivat lapsen edun mukaisia. Lapsen etua ei mitenkään ollut perusteltu päätöksessä. Lapsen etu on käsitteenä epämääräinen, eikä sille löydy muuta virallista määrittelyä kuin Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 1 §, joka hyvin yleisellä lapsen oikeuksien julistuksen tasolla toivottaa lapselle kaikkea hyvää ja kaunista. Tällainen epämääräinen määrittely antaa viranomaiselle rajoittamattomat tulkintaoikeudet perheen oikeuksien kustannuksella.

Lapsen etu ei välttämättä ole yhtä lapsen tahdon kanssa, vaan lapsen toiveet ja mielipide ainoastaan vaikuttavat lapsen edun arviointiin. Sitä enemmän lapsen mielipiteelle on annettava painoarvoa, mitä varttuneemmasta lapsesta on kysymys, mitä johdonmukaisemmin hän perustelee mielipiteensä ja mitä paremmin hän pystyy arvioimaan asian merkityksen. Nyt kyseessä olevissa päätöksissä on todettu yhteydenpitorajoitusten olevan lasten edun mukaisia ilman, että olisi mitenkään perusteltu millä tavalla lasten etu päätöksen kautta toteutuu.

Viranomainen on velvoitettu tekemään parhaansa, että huostassapidon aikana turvataan lapsen läheiset, jatkuvat ihmissuhteet. Yksi osatekijä valitettavan tilanteen muodostumisessa Annun ja lasten suhteen on ollut se, ettei sosiaaliviranomainen ole pitänyt huolta lasten ja äidin riittävistä tapaamisista, eikä ole pyrkinyt mitenkään estämään lasten vieraantumista tai jopa aktiivista vieraannuttamista.

Tapaamisten rajoittamisen syynä ei saisi ainakaan olla pelko siitä, että lapset alkavat kertoa kauhutarinoidensa olevan keksittyjä. Mielenkiintoista on, että lapset eivät halua tavata isosiskoaan, äitiään eivätkä isovanhempiaan. Juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa sijaisvanhemmatkaan eivät halua olla tekemisissä. Lapsen oma tahto on kaksiteräinen miekka. Tärkeitä lapsen elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja ei voi sysätä lapsen omalle vastuulle ja itse päätettäviksi. On hienoa, että lapsen omaa tahtoa kuunnellaan ja otetaan huomioon ratkaisuja tehtäessä. Mutta tietävätkö asioista päättävät viranomaiset tarpeeksi siitä, miten lapsen oma tahto on muodostunut, osaako lapsi ajatella omaa parastaan ja ratkaisujen vaikutusta myös tulevaisuuden kannalta.

Hallinto-oikeuden päätöksistä on nyt valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Päätöstä sieltä ei varmaankaan saada ennen kuin vuosi on kulunut yhteydenpidon rajoittamispäätöksistä ja määrätty rajoitusaika kuluu umpeen. Helmikuussa on toki sosiaalitoimen aika määrätä uusi rajoitus, taas vuodeksi kerrallaan.

Yhteydenpito omaan vanhempaan ja isovanhempiin on jokaiselle lapselle tärkeää. Sitä tarvitaan muun muassa lapsen oman identiteetin rakentamisessa. Jos yhteydenpito loppuu ja lapsi ei tapaa vanhempaansa, lapsi vieraantuu vanhemmastaan. Tällainen ero vanhemmasta synnyttää lapselle usein erilaisia pelkoja ja hylätyksi tulemisen tunteen. Yhteydenpidon turvaamisella ja tapaamisten avulla lapsen kehitystä voidaan tukea.

Vanhin lapsi tapaa äitiään ja isovanhempiaan säännöllisesti. Lapsen sijoituspaikan henkilökunnan mukaan tapaamiset ovat lapselle tärkeitä ja hänen etunsa mukaisia. Vankilakin on suhtautunut tapaamisiin suopeammin sen jälkeen, kun eduskunnan oikeusasiamies huomautti kielteisten päätösten kelvottomista perusteista.

Puhelimen vierestä ei näe terassin ovelle

PUHELIMEN VIERESTÄ EI NÄE TERASSIN OVELLE

Kirjoittanut turumurre

Käräjäoikeuden 2013 enemmistö-päätöksessä, tuomarit Juntikka ja Santamaa perustelevat seuraavasti:

Tekijän poistumiseen asunnosta liittyen käräjäoikeus toteaa vielä, että asunnon keittiöstä puhelimen luota terassille johtavan oven suuntaan otetusta valokuvasta ilmenevä vahvistaa asunnon pohjapiirroksesta sekä todistaja Santaojan kertomuksesta ilmenevän, että puhelimen luota on suora näköyhteys terassin ovelle. Väitetty tekijän poistuminen terassin oven ikkuna-aukosta olisi siten ollut – vastoin kiistämistä – puhelimessa olleen Auerin nähtävissä.

Mietelmänsä tuomarit perustavat päätutkija Santaojan todisteluun ja 26.11.2009 rekonstruktion yhteydessä otettuihin valokuviin. Esitutkintamateriaaliin (2010) on kyseisestä tilanteesta liitetty 4 valokuvaa, joista et-ptk liiteluettelo kertoo seuraavasti:

Kuva 1

Lisäksi tuomarit vetoavat viralliseen, surmatalosta tehtyyn pohjapiirrokseen, johon puhelimen paikka merkittynä (ohessa osakuva kyseisestä):

Kuva A

Todellisuudessa esitutkintamateriaaliin ei ole liitetty ainuttakaan kuvaa, joka olisi otettu siitä kohtaa, missä lankapuhelin sijaitsi (katso pohjapiirros).

Sen sijaan et-ptk liiteluettelon laatija väittää, että kyseisistä kuvista 1-2, jotka todellisuudessa otettu tuulikaapin nurkalta, olisivatkin otettu siitä missä lankapuhelin sijaitsi (ohessa kuva nro 1 (nro 2 on sama, valoisuus vain eri):

Kuva 2

Kuvat 3 ja 4 ovat kuvatekstin mukaan otettu siitä kohtaa ”mihin lankapuhelimen johto kohtuudella ylettyi” (todellisuudessa kuvauslinja siirretty sivusuunnassa puolimetriä edellisiin kuviin nro 1-2 nähden, tuulikaapin oven eteen (ohessa kuva nro 3 (nro 4 on sama, valoisuus vain eri):

Kuva 3

Tämä väite, että puhelimelta näkee terassinovelle, oli siis eräs syyllisyysperustelu enemmistö-tuomareilla. Tuomarit siis uskoivat Santaojan todisteluun ja väärin kohdennettuihin valokuviin.

Mutta kuten Auer itse Käräjillä 2013 kertoi (Santamaan ’lopputentti’), eräästä surmayönä otetusta valokuvasta näkee todellisen tilanteen.

Ohessa on valokuva, joka on otettu terassin oven läpi sisälle huoneeseen, kuvassa ei näy paikka missä puhelinkoje sijaitsi. Kaikille pitäisi olla selvää, että myös toisinpäin tilanne on sama: ’Puhelinkoje ei näe terassin ovea’, ja vielä vähemmän henkilö, joka seisoo puhelinkojeen vieressä. Oheisessa kuvassa on myös täysin samasta kohtaa 3D-malli-kuvani (vastaavuus on täydellinen). Lisäksi liitettynä pikkukuvan ominaisuudessa se todellinen tilanne, mitä Auerin oli mahdollista nähdä seisoessaan puhelinkojeen vieressä:

Kuva 4

Tarkastellaan vielä näiden esitutkintamateriaali-valokuvien todellista kuvien ottopaikkaa 3D-mallin pohjalta.

3D-mallissa tummahiuksinen ’rekoanneli’ seisoo tuulikaapin nurkalla. Etptk-valokuvat 1-2, jotka väitetään otetun ”kohdasta jossa lankapuhelin sijaitsi”, on todellisuudessa otettu 3D-mallissa olevan ’rekoannelin’ pään oikealta puolelta. Ja etptk-valokuvat 3-4, 3D-mallissa olevan ’rekoannelin’ pään vasemmalta puolelta. Puhelinkojeen paikka on siinä missä ’tyttö’ seisoo:

Kuva 5Kuva 6

Edellisen esittämän tarkistus:

Alla 3D-kuva ’rekoannelin’ pään vierestä, vasemmalta puolelta. Tähän liitetty päälle aito etptk-valokuva (osakuva nrosta 3). Täydellinen vastaavuus!

Kuva 7

*

Todellisuudessa keskimääräinen näkemä äidillä ja tyttärellä on ollut seuraavanlainen (kuvattu tytön pään yläpuolelta, vrt. edellä olevat laajemmat 3D-mallikuvat):

Kuva 8

Kun äiti ja tytär ovat olleet puhelimessa, siitä ei näe terassin ovelle. Tämä on fakta!

*

Kysymys kuuluu: Miksi tutkijat Santaojan johdolla halusivat osoittaa, että puhelimelta näkee terassin ovelle? Vastauksen voi lukea nyt Käräjien 2013 enemmistö-tuomareiden perusteluista…

-turumurre-

Täydellinen murha ja täydellinen oikeusmurha

Täydellisellä murhalla tarkoitetaan sitä, ettei murhaaja ole jäänyt rikoksestaan kiinni ja rikos jää ratkaisemattomaksi. Ulvilan murha on – vielä tänään – tämän mittapuun mukaan täydellinen murha. Jopa niin täydellinen, että tuomiota siitä istuu tällä hetkellä jo toistamiseen rikoksen toinen uhri. Tämä taas on täydellinen oikeusmurha. Kaikki muu asiassa onkin sitten vähemmän täydellistä.

Näillä perusteilla Annu tuomittiin elinkautiseen vankeuteen miehensä murhasta Satakunnan käräjäoikeudessa 12.12.2013:

Tuomion 10 perustetta

Tuomion 10 perustetta

1. Asianomistaja (tyttö) havainnot

Käräjäoikeuden mukaan tytön havainnot eivät tue vastaajan kertomaa muilta osin kuin tekijän poistumisen osalta. Vaikka käräjäoikeus muutoin pitää tytön kertomaa niinkin luotettavana, että katsoo sen olevan ristiriidassa vastaajan kertoman kanssa, niin kuitenkaan oikeus ei luota tytön havaintoon ulkopuolisen tekijän poistumisesta. Melko valikoivaa luottamusta.

Tyttö kertoo asioista varmasti niin luotettavasti kuin mahdollista. Hän ei kuitenkaan pysty aikatauluttamaan ja laittamaan järjestykseen käyntejään takkahuoneen ovella, koska se on vaikeaa aikuiselle ja 9-vuotiaalle peloissaan olevalle lapselle varmaan mahdotonta tilanne huomioon ottaen. Kukaan paikalla olleista ei ole kokenut aiemmin mitään vastaavaa eikä varmasti edes koskaan kuvitellut kokevansa. Tilanne on ollut nopea, yllättävä ja sekava, joten kenenkään havainnot tilanteesta eivät voi olla täysin luotettavia.

Tyttö ei ole kertonut murhayöstä mitään sellaista, joka tukisi syyttäjän syytettä tai viittaisi vastaajan syyllisyyteen. Jos tytön havainnoille annetaan jokin todistusarvo, niin se ehdottomasti viittaa ulkopuoliseen tekijään.

***

2. Asianomistaja (poika) havainnot

Poika ei ole kuullut ulkopuolisen tekijän ääniä eikä kamppailun ääniä, ainoastaan lasin rikkoutumisen ääniä ja isänsä valitusta. Tästä käräjäoikeus vetää johtopäätöksen, että pojan havainnot tukevat vastaajan syyllisyyttä. Poika ei ole kuullut vanhempiensa välistä riitaa. Käräjäoikeus pohtii, että uhri saa surmansa riidan päätteeksi, mutta mitään kamppailua ei ilmeisesti oikeuden mukaan vastaajan ja uhrin välillä ole käyty vaan vastaaja on ollut ilmeisen ylivoimainen suhteessa uhriin.

Pojan havainnoista ei voi tehdä päätelmiä suuntaan eikä toiseen. Jos jotain halutaan päätellä pojan havainnoista, niin ne eivät tue syyttäjän syytettä perheriidan päättymistä henkirikokseen.

***

3. Hätäkeskustallenteelta puuttuvat ulkopuolisen henkilön paikallaoloon ja poistumiseen sekä kamppailuun viittaavat äänet

Hätäkeskuksen tallennustekniikka on ollut sellainen, etteivät kaikki äänet tallennu nauhalle, joten täydellisiä kuulohavaintoja ei tallenteen perusteella ole mahdollista tehdä. Tallenteelta on kuitenkin kuultavissa tapahtumien eteneminen puhelun aikana. Äänet joita tallenteelta kuullaan viittaavat selvästi siihen, että henkirikos on käynnissä puhelun aikana. Uhria vahingoitetaan silloinkin, kun vastaaja on puhelimessa tai puhelimen välittömässä läheisyydessä. Tallenteelta kuuluu puhetta, josta on vaikea sanoa, kenen sanomaksi se tulisi tulkita ja myös kamppailuun viittaavia ääniä on kuultavissa.

Murhaajan poistumisen ajankohtaa on vaikea määritellä tallenteen perusteella, koska ei ole tietoa siitä, mitä ääniä pitäisi kuulua huomioonottaen murhaajan poistumistyyli ja hätäkeskuksen tallennustekniikka. Mikäli tekijä poistuu vastaajan puhuessa puhelimeen tai lapsen kirkuessa, taustalla kuuluvat äänet voivat peittyä tai tekniikasta johtuen jäädä muutoinkin kokonaan tallentumatta.

Tallenteelta kuultavat äänet todistavat ulkopuolisen tekijän paikallaolon ja kamppailun.

***

4. Tapahtumainkulun vaatima aika

Ulkopuolisen tekijän rikokseen käytettävissä oleva aika voidaan arvioida suunnilleen aloittaen hänen tunkeutumisestaan taloon aina arvioituun poistumiseen asti. Kaikista tiukimman arvion mukaan tekijällä on ollut aikaa 2 minuuttia ja 50 sekuntia. Tämän arvion mukaan vastaaja menee tekijän ja uhrin väliin lähes heti ja aloittaa hätäpuhelun jo alle puolen minuutin kuluttua tekijän sisääntulosta (tämä aika on epärealistisen lyhyt, mutta jotenkuten mahdollinen). Tässä arviossa ei myöskään huomioida sitä, että lapsi näkisi tekijän poistuvan vaan lapsi on vielä tällöin puhelimessa. Silti tämäkin aika riittää uhrin vammojen aiheuttamiseen.

Todennäköisesti tekijällä on ollut enemmän aikaa. Aikataulua voi venyttää kolmesta kohdasta; vastaajan väliin meno (A), hätäpuhelun aloittaminen (B) ja murhaajan poistuminen (C). Viimeksi mainittua ei mielestäni voi realistisesti venyttää kovin paljoa yli puolen minuutin.

Minimiaika-arvio:

Oven ikkunan rikkominen ja sisääntulo. – 00:00 Pystypaini alkaa. – 00:12 Vastaaja menee väliin ja saa puukosta kylkeen (A) – 00:15 Vastaaja pakenee eteiseen, avaa ulko-oven, huutaa lapsille ”menkää ulos”, menee takaisin eteiseen, miettii mitä tekisi ja menee keittiöön soittamaan hätäkeskukseen. (B) – 00:25 Hätäpuhelu alkaa kello 2.43.22.  – Murhaaja kaataa uhrin sängylle. – 01:15 Sänky siirtyy. Tallenne kohta 00:50. – 01:31 Sänky siirtyy taas. Tallenne kohta 01:06. – Lattialle siirtyminen. – 02:20 Vastaaja näkee murhaajan, joka tulee muutaman askeleen perään. Tallenne kohta 01:56. – 02:25 Vastaaja juoksee ulos. Tallenne kohta 02.00. – 02:25 – 02:50 Viimeiset iskut. Vastaaja näkee murhaajan 02:47 (tallenne kohta 02:22) ja pakenee eteiseen (tallenne kohta 2:25). – 02:50 Murhaaja poistuu aikaisintaan tässä. Tallenne kohta 02:25. (C – Luultavasti poistuminen tapahtuu viimeistään ennen kuin lapsi sanoo tekijän lähteneen. Tallenne kohta 03:41.)

Hätäpuhelusta kuulee, että uhri saa ainakin 15 iskua puolen minuutin aikana (hätäpuhelutallenne 00:56 – 01:26). Vaikka tekijä hakkaisi uhria vain kaksi minuuttia, ehtii siinä ajassa tuolla tahdilla iskeä ainakin 60 kertaa. Iskut on mahdollista tehdä paljon nopeamminkin isku per sekunti, sillä vauhdilla ei tarvita aikaa kuin reilu minuutti. Pitää kuitenkin huomioida, että uhri on todennäköisesti yrittänyt ainakin aluksi vastustella rajusti (uhrilla pahoja puolustusvammoja) ja tämän voisi kuvitella hidastavan tekijän tahtia, mutta se ei ole välttämätöntä vaan uhrin vastustelu voi näkyä myös vammojen laadussa (lukuisia matalia iskuja).

Tapahtumainkulun vaatima aika on ollut riittävä ulkopuoliselle tekijälle. Vastaajan väitettyihin lavastelu ja tavaroiden piilottelu ym. puuhiin aika ei riitä.

***

5. Lasinsirujen tai –hiutaleiden puuttuminen vastaajan yllä olleesta T-paidasta

Lasinsiruja T-paidasta ei olisi mahdollista löytää enää vuosien jälkeen, kun paitaa on pöyhitty ja tutkittu lukuisia kertoja. Lasihiutaleiden löytyminen paidasta viittaisi siihen, että vastaaja olisi itse rikkonut ikkunan, muussa tapauksessa paidasta ei edes pitäisi löytyä mitään lasijäämiä.

Mitään surullisen kuuluisaa lasipölyä paidassa ei edes pitäisi olla. Lasipölyä tulee, kun lasia hiotaan tai porataan, silloin kaikki irtoava aines on hiukkasia. Kun lasia rikkoo astalolla, se hajoaa säröillen palasiksi. Ikkunaa rikottaessa astalolla lasiin ei kohdistu sellaisia voimia, että lasi rikkoutuisi pölyksi. Lasi ei pölyä reunoistaan, vaan hajoaa siististi ja materiaalia hukkaamatta. Rikotut lasinpalat voidaan painaa saumasta uudelleen kiinni, ja leikkauspinta on kaikkea muuta kuin pölyinen. Jotta lasihiukkanen leijailisi huoneilmassa (kuin krp:n tutkijan dna) pitäisi sen olla niin pieni, että se olisi ilmaa kevyempi tai lähes yhtä kevyt, muuten se putoaa lattialle.

Lasiammattilaisen lausunto: ”Mitään ilmassa leijailevia lasihiukkasia ei synny, kun ikkunalasia hajotetaan astalolla. Lasi rikkoutuu kyllä erikokoisiksi palasiksi, mutta pienetkään palaset eivät kulkeudu ilmassa. Nimenomaan pienimmät sirut putoavat isompia paloja lähemmäs pienen massansa takia. Lasipölyä ei tilanteessa synny lainkaan.”

Tämä on täysin arvoton todiste, eikä se mitenkään todista paidan vaihtamista. Pieniä lasin siruja voisi olla paidassa vain, mikäli vastaaja olisi rikkonut ikkunan itse.

***

6. Vastaaja ei ole voinut käydä koskettamassa uhria väittämällään tavalla pesuhuoneen kautta

Jos asia olisi näin kuin esitetään, se kertoisi ainoastaan siitä, että vastaaja valehtelee tämän asian. On kuitenkin luotettavasti todistettu ja oikeudessakin toteen näytetty, että koskettaminen on ollut mahdollista huolimatta poliisin virheellisistä rekonstruktioista. Asia on todettu jo Vaasan hovioikeudessa kertaalleen. Asialla ei ole muuta todistusarvoa kuin se, että vastaajan ei ole voitu osoittaa valehdelleen tätä tapahtumaa. Murhasyytteeseen ei tällä ole muuta merkitystä, kuin vastaajan kertoman luotettavuuden arviointi.

Tällä ei ole todistusarvoa arvioitaessa vastaajan syyllisyyttä.

***

7. Ruskeiden kuitujen puuttuminen vastaajan yllä olleesta T-paidasta

Ruskeiden kuitujen puuttuminen T-paidasta tukee sitä, ettei vastaaja ole tekijä. Samoin se tukee vastaajan kertomusta siitä, että ei ole ollut samassa tilassa murhan tapahtuessa. Vastaaja on kertonut poistuneensa sängystä ennen kuin siihen on joutunut tekijästä lähtöisin olevia ruskeita kuituja, eikä vastaaja ole palannut takkahuoneeseen enää poistumisensa jälkeen. Paidan vaihtaminen veriteon jälkeen on pelkkää kuvittelua, sille ei ole olemassa mitään konkreettisia todisteita. Ruskeiden kuitujen löytymistä paidasta voitaisiin käyttää syytettä tukevana.

Tämä viittaa siihen, että tekijä on joku ulkopuolinen.

***

8. Vastaajan T-paidassa ollut uhrin veri

Hyvin pienet määrät uhrin verta vastaajan T-paidan hihoissa ovat voineet tulla monella eri tavalla, niistä ei mitenkään voida päätellä sitä, kuka veriteon on suorittanut. Verijäljet eivät löytyneet paidasta ensimmäisellä tutkimuskierroksella vaan vasta kolme vuotta myöhemmin. Vaikka tulos olisi luotettava, on uhrin verta voinut tarttua hihoihin ilman, että vastaaja on syyllinen. Tämä on mahdollista esim. tilanteessa, jossa vastaaja meni tappelun väliin, ambulanssihenkilökunnan kosketuksesta, kun vastaaja on koskettanut uhria oven raosta tai vastaajan uhrin koskettamisesta vereentyneistä käsistä (tai miksei vaikka KRP:n labrassa).

Tällä ei ole todistusarvoa arvioitaessa vastaajan syyllisyyttä.

***

9. Poliisin ensipartion paikalle tulleessa vastaajan kädet olivat olleet puhtaat vaikka puhelimen kuuloke oli ollut verinen

Vastaajan kädet ovat voineet olla veriset jo pelkästään siksi, että hänellä itsellään on ollut verta vuotava haava rinnassaan. Puhelimen kuuloke voi olla verinen huolimatta siitä, onko murhaaja taloon tunkeutunut ulkopuolinen tai vastaaja. Vastaajan kädet ovat puhtaat, koska hän on ne pessyt. Käsien pesemisestä ja puhelimen kuulokkeen verisyydestä ei voida tehdä johtopäätöksiä suuntaan eikä toiseen. Tällä ei ole todisteena mitään arvoa.

Se, että vastaajan kädet olivat olleet puhtaat, tukee ainoastaan sitä, että hän on kertonut totuudenmukaisesti käsien pesusta. Puhelimen verisyys taas ei sovi väitettyyn lavastusteoriaan vaan viittaa vastaajan kertomaan tapahtumainkulkuun.

***

10. Jälkien puuttuminen tontin sivu- ja takarajoilta

Tekijän poistumisreitti ei ole tiedossa, joten jos koira ei saanut jälkiä tontin sivu- ja takarajalta, se ei tarkoita, ettei tekijä olisi voinut poistua tontilta sitä reittiä, jota ei ole koiran kanssa tutkittu. Joka tapauksessa koira sai jäljen naapuritontin rajalta eli joku on kulkenut hyvin lähellä tapahtumapaikkaa yöllä ja tämä joku ei ole ilmoittanut itsestään poliisille.

Jälkien puuttumista tontin sivu- ja takarajalta ei voida pitää todisteena vastaajan syyllisyydestä. Jäljet naapuritontin rajalla taas tukevat väitettä ulkopuolisesta tekijästä.

***

Keittiökriminaalipsykologiaa

Aikuisten satuja

Aina ei jaksa olla asiallinen ja kirjoittaa vakavasti. Aina ei jaksa käyttäytyä hyvin ja yrittää edistää totuutta järjellisesti perustellen. Aina ei jaksa luottaa ihmisten hyvään tahtoon ja järjen voittoon. Aina ei vaan yksinkertaisesti jaksa kaikkea sitä mitä eteen tulee. Joskus tulee väsy ja nyt väsyttää.

Omistan tämän kirjoituksen kaikille ”mummoille ja vaareille”, Pohjois-Pohjanmaan aktiivisille kommentoijille, onnettoman lapsuutensa nimiin vannojille, naamasta katsojille ja kaikille, jotka kokevat minut uhkana tavalla tai toisella.

Tarina on fiktiivinen, samaan tapaan kuin Annuun kohdistetut syytökset ja tuomiotkin.

***

– Sitä vaan ihmettelen, että miten se vaimo pystyi siihen ilman, että sai itse mitään ruhjeita? Eikö se mies laittanut yhtään vastaan? Miten väkivaltainen perheriita on päättynyt ihan kuus-nolla vaimon hyväksi. Ajattele 70 veitsen iskua ja astaloinnit päälle! Ja vaimossa ei naarmun naarmua, ei edes mustelmia. Aika erikoista.

– No kuule sitä ne poliisit ja se oikeuslääkärikin oli miettinyt, että mahtoiko se huppumies loukata itsensä siinä tappelussa jotenkin. Mut pitää ottaa huomioon, että silloin vielä virheellisesti luultiin, että murhaaja olis ollut joku taloon tunkeutunut kostonhimoinen iso mies, joka olis voinut vaikka loukata itsensä siinä samalla. Kun ne poliisit lopulta hoksas, että se olikin se vaimo, niin ymmärrettiin, ettei tekijässä mitään tappelun jälkiä tarvinnut olla.

– Totta. Miten ne poliisit eivät heti tajunneet, että sen täytyy olla vaimo, kun hänessä ei ollut edes mitään tappelun jälkiä, tarkoitan että oli just niin ylivoimainen.

– No olihan sillä vaimolla joku veitsenisku rinnassa ja lasin viiltoja jalkapohjissa, mutta nekin se oli joutunut itse tekemään. Ajattele nyt, jos se mies on kuollut perheriidan seurauksena, niin kenellä muulla olis edes voinut olla perheriitaa sen miehen kanssa.

– Niinpä. Mutta oliko niillä sitten joku kauhea riita silloin yöllä? Lapset eivät ole kai kertoneet mistään riidasta vaikka muuten kertoivat aika avoimesti asioista ainakin sitten myöhemmin.

– No kuule ei niitä lasten juttuja voi kaikkia uskoa. Lapset kaunistelee asioita, kun toivovat, että asiat olisi ollut paremmin. Varmaan on ollut jatkuvasti jotain riitaa, niin eivät ole sitä sitten pitäneet niin ihmeellisenä.

– Totta. Varmaan siellä on ihan koko ajan riidelty. Sitähän se miehen kurssikaverikin sano, että sen miehen olis tarvinnut olla aina vaan kotona riitelemässä.

***

– Sitä vaan ihmettelen, että miksihän se mies ei yrittänyt soittaa apua tai ottanut lapsia ja paennut naapuriin? Olikohan se edes huolissaan lapsista? Mistä se on voinut tietää, ettei vaimo kävisi lastenkin kimppuun?

– No kuule olishan se ollut vähän noloa mennä yöllä naapuriin, tyyliin anteeks mut vaimo on hiukan hurjana. Se vaimo oli varmaan manipuloinut sen miehen uskomaan, että se tekijä oli joku huppumies, ei kai se mies muuten olis huutanut moneen kertaan vaimoa apuun. Se vaimo huuteli siellä ”tääl on joku tappaja”, ”meni, lähtiks se mies jo” ja loi kaikin tavoin sellaista mielikuvaa, että siellä olis joku huppumies. Lapsikin luuli nähneensä sen poistuvan. Vaimot ja äidit ne vasta osaavat – manipuloinnin ja lavastushommat ja murhat nui vaan.

– Totta. On se vaimo hirvee manipuloija, kun melkein kaikki aluks luuli, että siellä olis käynyt joku ulkopuolinen muka murhaamassa.

***

– Sitä vaan ihmettelen, miten ihmeessä ne poliisit on edes uskoneet siihen tarinaan, että joku huppumies olis muka tullut yöllä oven lasista läpi kuusihenkisen perheen kotiin tappamaan? Mieti, kuusi vastaan yksi.

– Ei ole uskottava tarina tosiaan. Yöllähän nukutaan. Ja taloon mennään yleensä sisään ovesta ja jos mahdollista niin avaimilla. Yleensä jos ihmisillä on jotain erimielisyyksiä, niin niistä keskustellaan, eikä aleta ensimmäisenä huitomaan veitsen kanssa tuppisuuna. Eikä kukaan kuljettele mukanaan fileerausveistä, se on ihan naurettava väite ja sehän olisi rikollistakin.

– Totta. Eihän kukaan koskaan tee mitään tollasta ja jos tekeekin, niin se ei liity mitenkään tähän, se on jokaisen oma asia.

***

– Sieltä hätäkeskustallenteeltakaan ei vissiin kuulu sen huppumiehen poistumista tai lasinpalojen päällä kävelyä, kun ei siellä kerta kaikkiaan ketään ole ollut. Asiahan on sillä selvä. Loppu ja piste.

– Sitä olen just ihmetellyt, kun sieltä tallenteelta ei kuulu sitä lasinpalojen päällä kävelyä vaikka tietysti pitäisi, kun se vaimo on mennyt sen puhelun aikana vielä viimeistelemään tekonsa. Miten se on mahtanut loikkia siellä, kun sitä lasinsirujen päällä kävelyä ei sieltä kuitenkaan kuulu.

– No kuule se hätäkeskuksen tallennustekniikka on sellainen, etteivät sinne tallennu kaikki äänet. Se lasinsirujen päällä kävely ei vaan kuulu sieltä vaikka se vaimo siellä käykin.

– Niin tietysti. Se ei vaan kuulu vaikka se siellä pakosti käy. Totta.

***

– Sitä vaan ihmettelen, miten tyhmiä ne poliisit on olleet silloin, kun eivät löytäneet sen miehen talvikenkiä vaikka just niitä etsivät, niin eikö niitä yhtään ihmetyttänyt, onko mies tosiaan paljain jaloin kulkenut? Olisihan niiden heti pitänyt ymmärtää, että vaimo se on, kun sen miehen kenkiä ei löydy. Se mies oli ollut kuitenkin jossain reissussa koko päivän, josta palannut iltamyöhään, niin sukkasillaanko se mies oli ollut siellä mukamas vai hukannut kenkänsä matkalla?

– Mutta eikös ne sen miehen talvikengät löytynyt sieltä asunnosta, mutta ne ei vaan sopinut niihin verisiin kengän jälkiin, joita siellä oli pitkin poikin?

– No kuule ei ne poliisit muistaneet sellaisia löytäneensä, siis niitä kenkiä, jotka olisivat sopineet niihin jälkiin. Jotkut talvikengät oli kirjattu löytyneen, mutta ei ne voinut olla ne sen miehen talvikengät tietenkään, kun ne olis sitten sopinut niihin jälkiin. Kummallista, etteivät käräjäoikeuden tuomaritkaan huomanneet sitä ratkaisevaa seikkaa käyttää tuomion perusteluissa, että miehen kenkiä ei ollut löytynyt.

– Totta. Siis niitä miehen kenkiä ei löytynyt, jotka juurikin olisivat sopineet niihin lavastettuihin jälkiin ja jotka vaimo myöhemmin hävitti. Eipä tietenkään. On ne tyhmiä ne poliisit ja tuomarit, kun eivät sitä tajunneet.

***

– Sitä vaan ihmettelen, että miksi syyllisyyttä perusteltiin tuomiossa sillä, ettei sen vaimon paidassa ollut niitä murhaajan ruskeita kuituja? Sitä vaan ajan takaa, että jos niitä kuituja olis ollut siinä paidassa, niin eikös se olis kanssa ollut merkki syyllisyydestä. Miksi pitää sotkea juttua jollain kuiduilla, kun asia olis muuten niin selvä.

– No kuule oli tai ei, niin se on syyllinen. Jos ei ole kuituja, niin on vaihtanut paidan ja jos olis ollut kuituja, niin ei olis vaihtanut paitaa. Helppo nakki.

– Häh – siis syytettiinkö vaimoa paidan vaihtamisesta? Toisaalta sama kai se mikä paita on ollut päällä, kun menee tollasta tekemään. Hirvee juttu!

***

Harkittu murhatuomio

Satakunnan käräjäoikeuden laamanni Martti Juntikka vakuuttaa, että nyt Satakunnan käräjäoikeus on tutkinut jutun hyvin tarkasti, toisin kuin Satakunnan poliisi aikanaan.

Juntikka

Juntikka & Santamaa – Te ette tiedä sitä mitä me tiedetään

Esitutkinnasta

Satakunnan käräjäoikeus on jäänyt siihen käsitykseen, että poliisin tutkinta olisi kohdistunut aina syksyyn 2009 saakka ulkopuoliseen tekijään siitäkin huolimatta vaikka Peite-Sepon tehtävät ovat alkaneet jo alkuvuodesta 2009 ja päätös peitetoiminnasta on luonnollisesti pitänyt tehdä ennen tätä. Etsikö Seppo Salapoliisi Auerin perheestä sitä tuntemattomaksi jäänyttä ulkopuolista tekijää? Hämmentävää. Luuliko poliisi, että tekijä, jota ei ollut löytynyt, olisi piileskellyt perheessä. Siksikö asunnossa oli tilakuuntelu ja puhelinta kuunneltiin?

Miksi alkututkinnassa etsittiin verijälkiin sopivia kenkiä vaikka asianomistajan kertomuksen mukaan ulkopuolinen tekijä ei ollut käyttänyt heidän kenkiään ja tuskin olisi kätkenyt omiaankaan asuntoon. Miksi asunnossa tutkittiin viemärit verijäämistä vaikka asianomistajan kertomuksen mukaan tekijä ei ollut peseytynyt heillä? Miksi kyseltiin oliko veitsi heidän omansa? Ja nyt kehdataan väittää, että syyllisyyttä tukee se, että hätääntynyt ihminen tottelee poliisia ja menee keittiöstä tarkistamaan, että voiko veitsi olla heidän. Vaikka itsekin ihmettelee poliisin logiikkaa, että missä ihmeen välissä tekijä olisi käynyt hakemassa heidän oman veitsen.

***

Juntikka & Santamaa – Iskivät kirveensä kiveen

kirves

Mistä oikeuden päätökseen on eksynyt kirves? Annu ei ole tarjonnut kirvestä toiseksi tekovälineeksi missään vaiheessa. Kirvestä ovat heilutelleet aivan toiset henkilöt. Kenen kirvestä Satakunnan käräjäoikeuden mukaan pidettiin normaalisti terassilla? Ja kenen terassilla? Auer-Lahden perheessä ei säilytetty kirvestä terassilla vaan heidän kirveensä löytyi pölyisenä ja ruosteessa ulkovarastosta.

***

Juntikka & Santamaa – Verta lens, kuvistakin sen näkee

Tauru

Tuomiossa todetaan, että Annun mukaan tekijän on täytynyt olla verinen ja tästä tuomarit päättelevät, ettei Annu voi ”tietää” tällaista asiaa muutoin kuin omasta kokemuksesta. Oikeuden tuomarit ja tv:stä tuttu verijälkitutkija voivat kuitenkin tehdä saman päätelmän ilman, että olisivat itse olleet astaloimassa uhria – ihan kuvista katsomalla. Tekijän verisyydestä olivat vakuuttuneita myös rikospaikalle ensin menneet poliisit, ilman mitään omaa kokemusta – toivottavasti.

Onko tämä jonkin sortin satakuntalaista logiikkaa, jota en ymmärrä vai onko tällaisessa päättelyssä mitään logiikkaa?

***

Juntikka & Santamaa – Mitäs siellä pakastimessa olikaan?

T-paita

Tuomarien mukaan Annulla ei ole ollut murhan aikaan sitä punaista t-paitaa päällään, joka hänellä oli, kun poliisit saapuivat Tähtisentielle. Tuomion mukaan murha on viimeistelty hätäpuhelun aikana ja puhelun päätyttyä tuomarien logiikan mukaan Annu on vaihtanut paidan verisillä käsillään ja tässä samalla tahrinut hihat, joista Jukan verta löytyi, tosin vasta toisella tutkimuskierroksella vuonna 2009. Tämän lisäksi hän on mm. puukottanut itseään, pessyt ainakin kätensä, piilottanut veriset vaatteet, kengät ja astalon pakastimeen mahdollisesti herne-maissi-paprika-pussiin, jutellut mukavia poliisille puhelimessa.

pakastin

Poliisi, joka oli tutkinut pakastimen, oli kertonut, että ruokaa oli vähän ja ne mitä oli, niin aivan tavallisia pakasteita. Hän ei kuitenkaan ollut availlut pakastevihannespusseja, joka pitää lukea hänen virheekseen. Siellä kun olisi voinut olla vaikka sorkkarauta, ruskeita pyyhkeitä, talvikenkiä, verisiä c-kasetteja, suihkumyssy ja ties mitä.

***

Juntikka & Santamaa – Tekijä on täysin nobody

hmmm

Käräjäoikeuden enemmistö toteaa, ettei ketään ulkopuolista ole ollut paikalla 1.12.2006. Käräjäoikeuden enemmistön mukaan syytteen puolesta puhuvat seikat ovat niin olennaisia ja merkittäviä, ettei mitään järkevää epäilyä ulkopuolisen läsnäolosta asunnossa jää. Syyttäjän mukaan tämä on ollut hänen urallaan vaikein juttu ja monesti syyttäjä on todennut, että näyttö on hankalaa ja rimaa hipoenhan tässä mennään, mutta Satakunnan käräjäoikeuden mukaan syytteen puolesta puhuvat seikat ovat niin olennaisia ja merkittäviä… Käräjäoikeuden enemmistö näkee Annun syyllisenä vaikka näyttö on päinvastaista. Saanen epäillä käräjäoikeuden enemmistön objektiivisuutta asian suhteen. Tuomari Santamaa suihkumyssyineen ja elämän kokemuksineen ei aivan vakuuttanut minua. Eikä sitä tehnyt myöskään laamanni Juntikka. Minulle jäi vahva epäily heidän motiivistaan.

Mitä mahtaa ajatella hän, joka uhkarohkeasti ja määrätietoisesti kiinnijäämisen uhallakin tuli tuona yönä taloon ja murhasi Jukka Lahden, kun hänet noin mitätöidään? Jos murhaaja on mies, miten hän suhtautuu tuomari Santamaan näkemykseen, jonka mukaan tekijäkuvaus viittaa naiseen. Tosin samalla perusteella kuin Santamaa päätyi tekijänä naiseen, voi aivan yhtä hyvin päätyä psykoottiseen ihmiseen, täysin sukupuoleen katsomatta. Vaikka keskustelupalstoilla väitetään, että fileerausveitsi tekovälineenä olisi jotenkin naisellinen, niin onhan sitä sattunut miehillekin kaikenlaista noitten fileerausveisten kanssa. Jopa Ulvilassa.

***

Tuomion juridista analyysia:

http://jyrkivirolainen.blogspot.co.uk/2013/12/810-ulvila-jutun-tuomion-tarkastelua.html

http://jyrkivirolainen.blogspot.co.uk/2013/12/811-ulvila-jutun-tarkastelua-ii.html

***

Samaa mieltä erimielisyydestä

Tuomari Väinö Ilveskoski päätyi arviossaan eri kannalle oikeudenkäynnissä esitetyn näytön suhteen kuin tuomarit Martti Juntikka ja Annette Santamaa. Minun on helppo olla samaa mieltä lähes kaikesta tämän eri mieltä olleen tuomarin kanssa ja esittelen hänen perusteluitaan tässä pääpiirteittäin. Annette Santamaan elämänkokemukseen perustuviin spekulointeihin minun on taas lähes mahdoton samaistua.

Tuomari Väinö Ilveskosken lausumaa:

Annelin kertomus murhayöstä

Ilveskoski on lähtenyt oikeudellisessa arviossaan siitä lähtökohdasta, että hän pitää Annun kertomusta epäuskottavana ja keskittyy vain asiassa esitettyyn näyttöön. Hän arvioi sitä, onko Auer keskinäisen riidan päätteeksi tappanut Lahden teonkuvauksessa esitetyllä tavalla ja onko tekijä voinut olla joku muu kuin Auer.

Tämä on oikeudellisesti kestävä lähtökohta, koska vastaajalla ei ole totuudessapysymisvelvollisuutta ja syyttäjän taas tulee pystyä näyttämään vastaajan syyllisyys.

*

Lasten kertomusten taustat

Kertomukset

Ilveskosken perusteluista; lasten kertomusten taustaa

Ilveskoski toteaa, että kertomusten syntyhistoria asiassa on riidaton ja se osoittaa, että pienemmät lapset ovat kertoneet tarinansa useita vuosia tapahtumien jälkeen. Tämä haittaa kertomusten uskottavuuden arviointia, mutta ei yksistään osoita kertomuksia epäluotettaviksi. Haastattelut katseltuaan Ilveskoski ei pidä pienempien lasten kertomuksia luotettavina.

Kertomusten taustoista hukassa-vai-huostassa ja helmia-sioille ja tata-on-sotkettu-jo-ihan-tarpeeksi ja seitsemankymmenta-kertaa-seitseman

*

Pojan kertomus murhayöstä

Ilveskosken arvion mukaan pojan kertomusta murhayön tapahtumista ei voida pitää uskottavana, ottaen huomioon pojan kertomusten syntyhistoria ja paikkansa pitämätön osa isosiskon osuudesta tekoon. Hänen mukaansa todennäköisempi vaihtoehto kertomukselle on, että pojalla on joitakin havaintoja murhayöltä. Poika ei ole 7-vuotiaana ymmärtänyt havaintojaan ja on vuosien kuluessa itse keksinyt selityksen havainnoilleen. Kertomusten syntyhistoria ei voi olla vaikuttamatta siihen, mitä poika kertoo useita vuosia tapahtuman jälkeen. Tämän vuoksi Ilveskosken mielestä on todennäköisempää, että pojan kertomus ei ole uskottava.

Pojan kertomuksesta ei ole pääteltävissä, mikä osa on totta ja mikä on mielikuvituksen tuotetta. Tämän vuoksi pojan kertomus ei osoita, että Anneli Auer olisi menetellyt teonkuvauksessa kuvatulla tavalla.

*

Vanhimman lapsen kertomus murhayöstä

Tytön kertomuksessa jää asioita epäselväksi. Kysymyksessä on kuitenkin rikosasia, jossa ristiriitaista näyttöä on tulkittava vastaajan eduksi. Tämän vuoksi tytön kertomusta on tulkittava siten, että tyttö on havainnut ulkopuolisen tekijän poistuvan takkahuoneen oven ikkunasta.

Tytön kertomus tukee ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta.

*

Hätäpuhelutallenne

Syyttäjän väite siitä, että Auer olisi lavastanut hätäpuhelun, on jäänyt näyttämättä.

Ilveskosken mukaan, vaikka Auer ei olekaan puhelimessa koko aikaa, se ei osoita, että Auer olisi tekijä. Tallenteelta voi päätellä, että Lahti saa kuolettavat iskut aikana, jolloin Auer ei ole puhelimessa, mutta hän on hyvin lähellä puhelinta. Tämä perustuu siihen, että Auerin ääni kuuluu selvänä taustalla.

Auerin sijainnista hatapuhelun-analyysi-osa-2

Tämä viittaa siihen, ettei Auer ole tekijä.

Hätäpuhelu

Ilveskosken perusteluista; hätäpuhelusta

Tallenne ei pois sulje ulkopuolista tekijää.

Yksi versio hätäpuhelusta ulvilan-hatakeskuspuhelu-tarkka-litterointi

*

Koirapartio

Esitutkinta; koirapartio

Esitutkinta; koirapartio

Koirapartio ei pois sulje ulkopuolisen mahdollisuutta.

*

Verijäljet

Ilveskosken mukaan valokuvista ei voi päätellä, että oven pielissä olevat verijäljet olisi lavastettu.

Kiipeilyrekonstruktiolla ei ole syytettä tukevaa merkitystä.

Kiipeilyrekonstruktiosta kolme-rekonstruktiota-kolme-epaonnistumista-23

Murhaajan poistumisesta murhaajan-poistuminen-rikostusta-ikkuna-aukosta

Rekonstruktio

Ilveskosken perusteluista; pesuhuoneen oven aukeaminen

Oven aukaisu -rekonstruktiolla ei ole asiassa syytettä tukevaa merkitystä.

Verijäljet

Ilveskosken perusteluista; oven verijäljistä

Rekonstruktiosta kolme-rekonstruktiota-kolme-epaonnistumista-13

Jälki olohuoneen lattiassa ja jälkiin sopivien kenkien puute tukevat enemmänkin ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta kuin Auerin syyllisyyttä.

Verijäljestä kolme-rekonstruktiota-kolme-epaonnistumista-33

*

Motiivi

Esitutkinnassa ei ole löytynyt mitään motiivia sille, miksi Auer olisi murhannut Lahden.

Motiivi

Ilveskosken perusteluista; syyttäjän väite motiivista

Motiivista ei ole näyttöä.

*

Muut löydökset rikospaikalta

Ilveskosken mukaan lasinsiruista tai rekonstruktioista ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, onko oven lasi rikottu ulko- vai sisäpuolelta.

Ikkunan rikkomisesta verho-rikotussa-ovi-ikkunassa

Rikospaikalta löytyneet ruskeat kuidut ja kengänjäljet tukevat ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta. Hiuslausunto ei tue syytettä.

Syyttäjä ja Auer ovat lisäksi nimenneet lukuisia lausuntoja rikospaikalta taltioiduista löydöksistä.

Yhdestäkään tapahtumapaikalta tehdystä lausunnosta ei voi päätellä, että Auer olisi tekijä. Yksikään lausunto ei pois sulje ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta.

*

Veitsi

Veitsen osalta ei voi tehdä syytettä tukevia tai Auerin syyttömyyttä tukevia johtopäätöksiä.

*

Toinen tekoväline

Asiassa on riidatonta, että toinen tekoväline on jäänyt selvittämättä ja kateisiin.

Tämä tukee väitettä ulkopuolisesta tekijästä, joka on vienyt toisen tekovälineen mennessään.

*

Rikospaikkatutkinta

Rikospaikkatutkinta

Ilveskosken perusteluista; rikospaikkatutkinnasta

Siitä, että verisiä vaatteita ja toista tekovälinettä ei ole löydetty, ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että Auer olisi ne hävittänyt.

*

Auerin vammat ja vammattomuus

Jos Auer olisi puukottanut itseään, hän olisi voinut aiheuttaa oman kuolemansa. Tämän vuoksi Ilveskoski ei pidä uskottavana, että Auer olisi lyönyt itseään puukolla lavastamistarkoituksessa. Taurun kertomus ei myöskään vakuuttanut Ilveskoskea asiasta.

Teonkuvauksen mukaan surmaamista on edeltänyt Auerin ja Lahden välinen riita. Auerista ei ole löytynyt vammoja, puukoniskua lukuun ottamatta. Auerin vammojen puute ei tue syytettä.

Ilveskoski pitää todennäköisenä, että Lahti on yrittänyt puolustautua tilanteessa. Mikäli tekijä on ollut Auer ja tilannetta edeltänyt riitatilanne, on Lahdella ollut aikaa puolustautua vielä enemmän kuin ulkopuolisen tekijän tunkeutuessa asuntoon ikkunasta. Ottaen huomioon sen ajan, mitä Lahdella on ollut käytössään, mikäli tapahtumat ovat edenneet teonkuvauksessa kerrotulla tavalla, olisi Lahden puolustautumisen pitänyt aiheuttaa Auerille havaittavia jälkiä.

Auerin vamma ja muiden vammojen puute tukevat ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta.

*

Ajallinen tekijä

Ilveskosken perusteluista; lasijäämät

Ilveskosken perusteluista; lasijäämät

Käytettävissä ollut aika hätäpuhelun soittamisesta ensipartion paikalle tuloon, on niin lyhyt, että Auer ei ole voinut suoriutua kaikista niistä toimenpiteistä, mitkä hänen olisi pitänyt suorittaa ennen ensipartion paikalle tuloa.

Ajallinen tekijä tukee ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta.

*

Yhteenveto

Ilveskosken mukaan syytettä tukee Auerin esitutkinnassa antama kertomus, joka ei kuitenkaan ole suoranainen tunnustus. Esitutkinnassa on jäänyt epäselväksi useita kysymyksiä. Tämän vuoksi se, että Auer on pitänyt esitutkinnassa mahdollisena, että on tappanut Lahden, ei riitä syytteen hyväksyvään tuomioon.

Ilveskosken mukaan seuraavat seikat horjuttavat syytettä:

1. Jukka Lahden tappaminen on aiheuttanut runsasta verenvuotoa ja veriroiskeita. Tappaminen ei ole ollut mahdollista ilman, että tappaja ja tappajan vaatteet eivät olisi runsaasti vereentyneitä. Ensipartion ottamat kuvat osoittavat, että Auerin vaatteet tai Auer itse eivät ole verisiä.

2. Rikospaikkatutkinnassa ei ole löytynyt verisiä vaatteista.

3. Rikospaikalta on taltioitu kengänjälkiä, joiden alkuperä on jäänyt epäselväksi.

4. Rikosteknisen laboratorion lausunnoissa ei ole löydetty tekopaikalta Anneli Auerin dna:ta tai muita jälkiä, vaikka niitä siellä pitäisi olla, mikäli tapahtumainkulku olisi teonkuvauksen mukainen.

5. Tekopaikalta on taltioitu runsaasti ruskeankirjavia kuituja, joiden alkuperä on jäänyt epäselväksi.

6. Toista tekovälinettä ei ole löytynyt.

7. Vanhin lapsi on kertonut havainneensa ulkopuolisen tekijän poistuneen paikalta.

8. Anneli Auer ei olisi käytettävissä olevassa ajassa ehtinyt tappaa Lahtea, hävittää toista tekovälinettä, hävittää vaatteita, peseytyä, kuivata hiuksiaan ja kuivata pesupaikkaa.

9. Teolle ei ole motiivia.

10. Anneli Auerin vamma ja muiden vammojen puute.

Useat seikat viittaavat ulkopuoliseen tekijään. Lahden kuolemaan johtanutta tarkkaa tapahtumain kulkua ei ole selvitetty, eikä ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ole voitu esitetyllä näytöllä varmuudella sulkea pois.

Näin ollen Auerin syyllisyydestä jää varteenotettava epäily.

Ulvilan murha

Argumentum ad ignorantiam

bad mood

Jukka S. Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa 1.12.2006. Tekijä on edelleen vapaalla jalalla, mutta poliisi on toiveikas, sillä tutkinta menee koko ajan eteenpäin.

Poliisi ja syyttäjät ovat peräänantamattomasti ja jääräpäisesti yrittäneet sovittaa Ulvilan murhajutusta puuttuvaa savuavaa asetta Annun käteen jo kohta viisi vuotta. Satakunnan käräjäoikeuden tuomarit ovat koko tämän syksyn pohtineet omia tunnetilojaan asian suhteen. Syyttäjä Valkaman sanoin ”se on inhimillistä toimintaa, kun oikeus päättää, onko joku syyllinen vai syytön”. Ensimmäisellä kierroksella käräjäoikeuden tuomareiden tunnetilat jakaantuivat 2-1, syyllinen. Vaasan hovioikeuden tuomarit jakoivat kaikki saman tunteen, syytön. KKO palautti jutun uudelle kierrokselle syyttäjän toimittaman uuden materiaalin takia ihan vain varmistaakseen Annun oikeusturvan toteutumisen. Tänään Satakunnan käräjäoikeus on julistanut tuomion äänin 2-1, SYYLLINEN.

***

Savuava ase

Kenen oikeusturva toteutui ja miten? Syytön ihminen tuomittiin toistamiseen elinkautiseen vankeuteen murhasta, minkä joku toinen on tehnyt. Tuomioistuimen toiminnassa on vaikea nähdä mitään inhimillistä, mutta alan taipua vahvasti Valkaman kannalle, että tuomioita – jopa murhatuomioita – tosiaan jaellaan ihan fiilispohjalta. Näyttöä Annua vastaan ei ole esitetty vielä missään oikeusasteessa, eikä missään prosessissa.

warning

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin…

Mitä me olemme oppineet näiden vuosien aikana? Ainakin sen miten tehdään täydellinen murhatutkimus Satakuntalaisittain, jossa ei yksikään henkirikos ole jäänyt selvittämättä sitten sotien. Olennaisinta murhatutkimuksessa on, että valitaan ensin syyllinen (kutsutaan tätä tietysti epäillyksi, koska laki niin velvoittaa), joka sopii suurimalle osalle porukkaa. Sitten aletaan kerätä epäillyn syyllisyyttä tukevia juoruja, sivujuonteita, sivujuonteen sivujuonteita, lisämausteita ja rikkoja rokkaan. Jos jonkun moraali ei tätä kestä, sen kanssa ei enää leikitä. Menköön toiseen hiekkalaatikkoon.

Soluttaudutaan epäillyn elämään peitepoliisin avulla ja pidetään ”sotapäiväkirjaa” epäillyn kävelytyylistä, mielipiteistä, tavallisuudesta ja muusta erittäin olennaisesta. Kuunnellaan epäillyn puheluita ja kotia, erityisesti pesutiloja. Annetaan kaikelle epäillyn sanomisille syyllisyyteen viittaava merkitys, sivuutetaan järkevämmät ja luonnollisemmat selitykset. Etsitään kuuntelun avulla epäillyn käyttämää salakieltä ja puheen piilomerkityksiä. Jos mitään ei löydy, tulkitaan äännähdykset salakieleksi esim. yskiminen tai naurahdus. Huomioidaan kuvitteelliset käsimerkit, eleet ja ilmeet, jotka eivät tallennu nauhalle, mutta ne voi aina arvata.

Dna-näytteitä ei kannata kerätä, paitsi ehkä krp:n henkilökunnalta enempien sekaannusten välttämiseksi.

Pyydetään krp:n äänitutkijaa kuulemaan häke-nauhalta murhaajan ääntä, joka alkaa kuulua heti pyynnön jälkeen. Samoin tallenteelta kuuluu kaikki tarvittavat äänet syyllisyyden todistamiseksi. Jos joku (esim. FBI) kuulee toisin kuin kpr:n äänitutkija, ei noteerata sitä. Teetetään sellaisia rekonstruktioita, jotka todistavat epäillyn olevan syyllinen. Väitetään mustaa valkoiseksi niin kauan, että se uskotaan. Väitetään mustaa valkoiseksi niin kauan, että se uskotaan. Jos sitä ei siltikään uskota, sanotaan, että se olikin vain yksi sivujuonteen sivujuonne, emmekä edes ole siihen vedonneet.

Kuulustellaan epäiltyä käyttäen hyväksi epäillyn luonteenpiirteitä, joista peitepoliisi on raportoinut. Kerrotaan epäillylle poliisin tekemiä ”johtopäätöksiä” siitä, miten kaikki viittaa varmuudella siihen, että epäilty on murhaaja. Kerrotaan, ettei muuta mahdollisuutta ole, lapsetkin ovat niin kertoneet ja äänitutkija ja koira. Luvataan, että kun kiltisti kertoo sen, minkä poliisi jo varmuudella tietää, niin pääsee nukkumaan ja saa tavata lapset.

Arvostellaan epäillyn kodin siisteystaso asteikolla syyllinen, syyllisempi, syyllisin. Tarkastetaan erityisen tarkkaan epäillyn pakastin. Jos jälkiin sopivia kenkiä tai astaloa ei löydy, väitetään, että epäilty on ne hävittänyt. Ylipäätään kaiken todistusaineiston, jota ei löydy, on epäilty luonnollisesti hävittänyt, ihan silkkaa syyllisyyttään.

Kuullaan epäillyn lapsia ja jos eivät osaa kertoa mitään raskauttavaa, pyydetään heitä kuvittelemaan ja auttamaan poliisia. Jos lapsi kertoo jotain syyllisyyttä vastaan puhuvaa, kerrotaan, että hän vain kuvittelee. Kysytään lapselta samaa asiaa moneen kertaan, niin että lapsi ymmärtää, että aikaisempi vastaus oli väärä. Jos lapsi kertoo mitä tahansa epäiltyä vastaan puhuvaa vaikka mahdotontakin, kiitellään miten hienosti hän on muistanut ja pyydetään kertomaan lisää ja vielä lisää. Pyydetään poliisin luottolääkäriä tutkimaan epäillyn lapset ja miksei naapurienkin lapset.

Lähetetään epäilty mielentilatutkimukseen, mutta ei välitetä sen tuloksesta vaan luotetaan koko kansan terapeutin arvosteluun epäillyn omituisesta luonteesta ja poikkeavasta käyttäytymisestä hätätilanteessa. Kysellään juoruja epäillyn vanhoilta kurssikavereilta ja ex-puolisoilta.

Ja tulosta syntyy. Vaikkakin kovin kyseenalaista, mutta tulosta joka tapauksessa.

*Radio Rock 9.5.12 klo 11.18 ”Heikelä Korporaatio”. Haastateltavana kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama.

T: Oletko satakymmenenprosenttisen varma siitä, että Anneli Auer on surmannut aviomiehensä Jukka S. Lahden?

JV: En mä ota minkäänlaista kantaa siihenkää asiaan, että että tota en oo missään vaiheess ottanu ett tuota kun niinku sanottu niin käytän jälleen kulunutta sanontaa ”ei ole savuavaa asetta löytyny kenenkään kädestä”, niin se asia on aina sillon enemmän tai vähemmän tulkinnanvaranen. Nyt taas kun asioita tutkitaan ja pohditaan ja analysoidaan juridisesti, että mikä on niinku, ku oikeus päättää että onko joku syyllinen tai syytön, niin sehän perustuu tämmösiin päättävän elimen ja näiden ihmisten niinku omaan tunnetilaan ja tämmöseen, että onko heidän mielestään näyttö riittävä ja se on aina… se on inhimillistä toimintaa ja siinä voi voi tota edelleenkin tulla semmonen että näyttö ei riitä.

Miten vaikeaa on syyllistyä virkarikokseen

police-161

Lähes mahdotonta, ainakin jos uskomme Tapio Mäkistä. Katkelmia perusteluista Annun tutkintapyyntöön poliiseista, jonka lopputulos oli, ettei ole syytä epäillä mitään rikosta tapahtuneen.

***

Tutkintapyynnön mukaan Auerille on kerrottu faktoina asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa.

Tapio Mäkisen mukaan kuulusteluissa on Auerille kerrottu poliisin tekemistä johtopäätöksistä esim. rikospaikkatutkinnassa esille tulleista seikoista. Näitä johtopäätöksiä ei voida katsoa kerrotun Auerille faktoina.

Jos tulkitsen Mäkistä oikein, poliisi on vain kertonut tekemiään johtopäätöksiä, jotka voivat yhtä hyvin olla aivan vääriä ja virheellisiä, mutta poliisi ei siis ole valehdellut kuulusteltavalle mitenkään tarkoituksella eikä esittänyt vääriä tietoja faktoina.

Kuulusteltavan olisi Mäkisen teorian mukaan pitänyt ymmärtää, että se mitä poliisi kertoo, ei välttämättä ole totta vaan mahdollisesti poliisin virheellinen johtopäätös. Näin ilmeisesti silloinkin, kun jotakin kerrotaan lasten kertoneen, varmuudella todetun tai poliisin käyttämien asiantuntijoiden luotettavina tutkimustuloksina. Pitäisi olla aikamoinen ammattirikollinen (tai poliisi), että tuntisi poliisin tekniikat ja ymmärtäisi poliisin esittämät asiat, jotka vaikuttavat tavallisesta ihmisestä ihan faktoilta, olevankin mahdollisesti fiktiota.

Esim 1

Poliisin varmuudella tekemä johtopäätös, mutta ei luonnollisesti mikään fakta tai sellaisena esitetty.

Esim 2

Poliisin johtopäätös perustuen lasten kuulemisiin, joissa kumpikaan ei ollut kertonut kuulleensa vanhempien riitelyä vaikka tätä kovasti heiltä kyseltiin. Jälkikäteen on helppo todeta, ettei tämä nyt ainakaan fakta ollut, mutta ihan kuin olisi sellaisena kuitenkin esitetty.

Esim 3

Mistä poliisi oli tullut siihen johtopäätökseen, että tytär oli kuullut ja nähnyt vanhempien riitelyn vaikkei tyttö ollut kertonut havainneensa mitään riitelyä?

Esim 4

Koiraohjaajan mukaan kukaan ei ollut poistunut tontilta tulkitaan varmaan poliisin johtopäätökseksi siitä, ettei kukaan ollut koiraohjaajan mukaan poistunut tontin takarajalta, siis tontin yhdeltä sivulta. Kuulusteltavan olisi pitänyt ymmärtää, ettei asiaa esitetty faktana?

***

Tutkintapyynnön mukaan lapsen kuuleminen oli suoritettu lain ja ohjeiden vastaisesti.

kaipaus

Tapio Mäkinen toteaa, että esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 11 §:n mukaan lasta on kohdeltava esitutkinnassa hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Kaikessa lapsiin liittyvässä poliisitoimessa on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Tämä periaate kumpuaa jo YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklasta.

Pelkästään se seikka, että tietyn lapsen kuulemistilaisuus ”ei ole ollut onnistunut” ei sellaisenaan tarkoita, että kuulemisen suorittaja on syyllistynyt johonkin rikoksen tunnusmerkistön täyttävään menettelyyn.

Kauniita sanoja lapsen edusta, lapsen oikeuksista ja iän mukaisesta kohtelusta, mutta miten teoria kohtasi käytännön. Mäkisen mukaan lapsen kuulemisessa ei ketään ollut syytä epäillä rikoksesta.

Mikäli Mäkistä on uskominen, lapsen kuuleminen oli siis suoritettu ihan asianmukaisesti. Ainakaan siinä ei ollut syytä epäillä tapahtuneen rikosta, se ei ehkä vaan ollut kovin onnistunut. Eihän kuuleminen tosiaan ollut kovin onnistunut poliisin kannalta. Kaikesta johdattelusta, painostuksesta ja poliisin tekemien ”johtopäätösten” (huom. kyse ei ollut faktoista) jankuttamisesta huolimatta, kuuleminen ei tuottanut toivottua tulosta.

Esim 6

”ollaan siit niin varmoja sata varmoja…”

Psykologian tohtori Helinä Häkkänen-Nyholm kirjoittaa:

”Ulvilan murhaoikeudenkäynti on tuonut päivänvaloon lasten poliisikuulustelusta ja lasten kohtaamisesta oikeussalissa jotakin sellaista, mitä emme olisi koskaan toivoneet kohtaavamme. Uutisten mukaan poliisi on muun muassa kuulustellut itkuista ja ahdistuneen oloista noin 11-vuotiasta lasta kahden tunnin ajan käyttäen painostavia tekniikoita ja johdattelua. Kotona sairaana ollut lapsi oli haettu kuulusteluun ilman vanhemman tietoa asiasta. Eilen oikeudessa asiaa puitaessa ja nyt jo teini-iän saavuttaneen lapsen kuulemisen jälkeen syyttäjä katsoi asiakseen ilmoittaa suljetuin ovin käydystä istunnosta julkisuuteen oikeuden joutuvan nyt pohtimaan, mikä lapsen kertomuksessa on totta, ja mikä valetta. Yksi asia on kuitenkin melko varmaa: Se, mitä em. lapsi on joutunut kokemaan Suomen oikeuslaitoksen ja poliisin taholta on tuottanut hänelle ihan oman traumaattisen kokemuksensa, joka eittämättä tulee vaikuttamaan häneen hänen lopun elämänsä ajan, valitettavasti.”

***

Tutkintapyynnön mukaan naapurin lapsen puhutteluvideota ei ole liitetty esitutkinta-aineistoon.

Mäkiselle on selvinnyt, että puuttuvan videon osalta kyse on ollut siitä, ettei puhutteluvideota ole olemassa, koska tallennus on aikanaan epäonnistunut.

Onni onnettomuudessa, että kyseinen video ei ollutkaan joutunut hukkanimiseen paikkaan vaan sitä ei koskaan ollut olemassa. Tekniikka oli pettänyt sopivassa kohdassa. Ei syytä epäillä rikosta vaan tekniikkaa.

***

Tutkintapyynnön mukaan valokuvaliitteen asian kannalta merkityksellinen kuva oli vaihdettu merkityksettömään kuvaan.

Esim 5Tapio Mäkisen mukaan kyseessä on ollut sellainen teknisluonteinen virhe, jonka perusteella ei ole syytä epäillä rikosta tapahtuneeksi.

Ei korppi korpin silmää

Päivän uutinen: ”Ei syytä epäillä rikosta”

Satakunnan poliisilaitos sai ”puhtaat paperit” Ulvilan murhan tutkinnasta ajalta jälkeen pahispoliisi Joutsenlahden. Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen kertoo tutkinnanjohtajana tehneensä päätöksen, jonka mukaan Auerin tutkintapyyntö ei johda esitutkinnan aloittamiseen.

Tutkintapyynnön mukaan Aueriin kohdistetussa esitutkinnassa olisi rikottu esitutkintalain säännöksiä. Tutkintapyynnön mukaan esitutkinnassa olisi muun muassa toimittu syyttömyysolettaman vastaisesti, kuulusteltu Aueria ja muita esitutkintalain vastaisesti, tiedotettu esitutkinnasta esitutkintalain vastaisesti sekä jätetty esitutkinnasta pois materiaalia, joka tutkintapyynnön tekijän näkemyksen mukaan olisi tullut liittää aineistoon.

– Asiassa ei ole tullut ilmi sellaisia seikkoja, joiden perustella olisi syytä epäillä, että poliisi olisi Aueriin kohdistetussa esitutkinnassa toiminut esitutkintalain vastaisesti rikoksen tunnusmerkistön täyttävällä tavalla, Mäkinen sanoo.

***

KUITENKIN poliisi salasi esimerkiksi Tampereen Teknillisellä Yliopistolla tehdyn analyysin ja litteroinnin hätäkeskuspuhelusta, joka on surmajutun keskeinen todiste. Lausunnon mukaan nauhoitus viittaa talossa olleen surmahetkellä vieraan henkilön. Tämän lausunnon pois jättämistä ei ole merkitty pöytäkirjaan ja puolustus sai siitä tiedon muualta kuin viranomaisilta ja joutui hankkimaan lausunnon muuta kautta kuin poliisilta.

Laki kieltää tietojen salaamisen. Sellaisesta esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei oteta mukaan esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan.

Lisää aiheesta http://www.mikkoniskasaari.fi/node/145

KUITENKIN poliisi valehteli kuulusteluissa lukuisia asioita, jotka käyvät selvästi ilmi esitutkintamateriaalista.

Lain mukaan kuulusteltavaa on kohdeltava rauhallisesti ja asiallisesti. Tunnustuksen tai määrättyyn suuntaan käyvän lausuman saamiseksi kuulusteltavalta ei saa käyttää tietoisesti vääriä ilmoituksia, lupauksia tai uskotteluja erityisistä eduista, uuvuttamista, uhkausta, pakkoa taikka muita kuulusteltavan ratkaisuvapauteen, tahdonvoimaan, muistiin tai arvostelukykyyn vaikuttavia sopimattomia keinoja tai menettelytapoja.

KUITENKIN poliisin toiminnassa ja tiedottamisessa rikottiin syyttömyysolettamaa. Poliisi tiedotti Auerin tunnustaneen rikoksen, vaikkei hän mitään varsinaista tunnustusta ollut edes antanut. jne. jne.

***

Yleisen elämänkokemuksen mukaan poliisi käyttää kuulusteluissa monesti lainvastaisia menetelmiä, joilla painostetaan kuulusteltava tunnustamaan tai kertomaan tietoja. Kuulusteltava yritetään murtaa henkisesti voimakkaalla painostuksella. Mäkisen päätös vahvistaa tätä kokemusta. Laki on vain tekstiä vailla sisältöä. Todellisuudessa poliisille annetaan vapaus käyttää arveluttavia menetelmiä.

Onneksi ei tarvitse olla huolissaan poliisin toimista. Ne ovat asianmukaisia ja laillisuusvalvonta toimii. Valtakunnassa kaikki hyvin; kansalla luottamus poliisiin ja Paaterolla Räsäsen luottamus.

nauha

Hukassa vai huostassa?

IMAGINATION

Pätkä pojan haastattelusta

”Ku mä oon miettiny niitä ja yhdistelly niitä asioita.”

***

H: Ja kelle sä kerroit sen ihan ensimmäiseksi?

A: Minnal.

H: Missä sä olit sillon?

A: Me oltiin kesälomareissulla.

H: Missä siellä? Kerro siitä tilanteesta mahdollisimman tarkkaan, missä sä olit ja ketä muita siinä oli, et ku sä kerroit, ja mitä sä kerroit Minnalle ihan ensimmäiseksi?

A: Me ollaan niin monta kertaa juteltu näist ja kerrottu näit et, et mä en muista mikä se eka kerta oli, mut.

H: Niin. Mutta tota, millon se oli se eka kerta?

A: Nytki, tän kesäloman aikana.

H: Tän kesäloman aikana Joo.

A: Nii.

H: Ja sä kerroit Minnalle?

A: Joo.

H: Oliko siinä paikalta jotain muita sillon ku sä kerroit Minnalle ekan kerran?

A: Siin oli Ari ja A ja A.

H: Kuuliko, kuuliko A ja A sillon ku sä kerroit?

A: Kyllä neki ties siitä jo.

H: Joo.

A: A oli oikeestaan ensimmäisenä kertonu.

H: Aha.

A: Sen verta mitä se ties siitä asiasta.

H: Joo.

A: Vaikkei se itte ollu kuullu niin A (vanhin lapsi) oli kertonu niinku se on mullekin kertonu.

H: Mistä sä tiedät et A on kertonut, tota, siitä ihan ensimmäiseksi Arille ja Minnalle?

A: Ku se oli siinä, ku mä olin siinä vieressä ja sitte ku se kertos niin sitten määki rohkastusin ja uskalsin kertoa.

H: Missä te olitte sillon ku se oli se ensimmäinen keskustelu? Mikä paikka se oli? Te olitte lomalla ja?

A: Me oltiin ankkurissa jossain.

H: Ankkurissa?

A: Vene, ku me oltiin meiän veneellä.

H: Okei. Joo.

A: Mä en muista mikä se oli.

H: Joo. Ja A ja A kuuli ku sä kerroit sitä ja…

A: Mmm. (nyökkää).

H: …kerroik sä sillon kaiken vai vaan osan?

A: Eiku mä, ku mä en oo niin paljoo miettiny, et ne on ollu niin kamalii asioit et mä oon niinku sulkenu ne pois tietosesta mielestäni sitte niit on välil, ku mä oon oikein miettiny, niin on välil tullu niinku pikkuhiljaa niit on tullu mieleen.

H: Joo.

A: Sit ku on tullu mieleen nii sitten mä oon kertonut. Mä oon tosi monta kertaa kertonu niit.

H: Ja sä tarkotat, tuo oli ensimmäinen kerta, lomalla, ja sen jälkeen sä oot kertonu…

A: Juu.

H: …niinku tosi monta kertaa?

A: Et ekalla kerralle mä kertosin vaan ihan vähän ja sitte niit on alkanu tuleen mieleen ku mä oon miettiny niit.

H: Joo. Ja sitten näitä on nauhottanu se Ari, eikö vaan, ja Minna?

A: Juu.

H: Joo. No osaak sä nyt sanoo että kuin monta kertaa sä oot Arin kans, tota, jutellu näistä? Kuinka monta kertaa? Jos sä arvioit vaikka yhden käden sormilla, kahden käden sormilla? Kuinka monta?

A: Vaikka kuinka monta kertaa, et mä oon niinku joku yks, niinku yksittäisen asian kerralla kertonu, ja sitten välillä tullu mieleen.

H: Joo.

A: Niinku viim, viimeks ku mä kertosin niit uusii asioit mitä on tullu mieleen, mitä sillon on tapahtunu, nii mä kertosin eilen.

H: Aha. Joo No sä voit kertoa niistä sitte mulle vaikka keskiviikkona nii.

A: Juu.

H: Elikkä, ook sä Minnalle yhtä usein kertonu ku Arille?

A: Useemmin kyllä niinku molemmille, et mä oon istunu Minnan sylissä ja sitten Ari on ollu siin vieressä istumassa.

H: Onko A ja A ollu siinä aina läsnä vai onko ne joskus ollu pois siitä?

A: Useimmiten läsnä ja.

H: Okei. Että ne on kuulleet sitä ku sää kerrot?

A: Nii. Ja ihan ensimmäisenä A kertos.

H: Joo. Minnalle tai?

A: Minnalle ja sitten Ariki oli kuulemassa.

childprotection

Oikeusvaltion vankina

vankina

Oikeusvaltion vankina

Annu on Turun vankilassa kärsimässä vankeusrangaistusta, jonka Turun hovioikeus on kaikessa viisaudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan asiaa tarkoin harkittuaan langettanut sillä perusteella, ettei rikosten mahdollisuutta voitu sulkea pois. Vankeusrangaistusta istutaan, lusitaan, kärsitään tai suoritetaan. Käytän sanaa kärsimys, koska sitä se todella on Annulle ollut. Vartijat osallistuvat omalta osaltaan rangaistuksen koventamiseen, aivan niin kuin seitsemän ja puoli vuotta ei olisi jo tarpeeksi kova rangaistus ihmiselle, joka ei ole edes syyllistynyt niihin rikoksiin, joista tuomio on annettu.

Vartijat kiusaavat kaikin mahdollisin tavoin vankeja. Posti viipyy tai ei tule koskaan perille, mikäli vartijat niin haluavat. Selliä ja osastoa vaihdetaan kahden viikon välein ilman ennakkovaroitusta ja ilman mitään järjellisiä perusteita. Todennäköisesti vain siksi, että on mukava kiusata vankeja, joiden mahdollisuudet vaikuttaa ovat olemattomat. Valinnanvapautta toki annetaan, jos sellin vaihtaminen ei miellytä – aina on tarjolla eristys. Eduskunnan oikeusasiamies oli vankilassa käydessään kehottanut Annua tekemään kantelun epäasiallisesta kohtelusta, koska oikeusasiamieskin oli pitänyt kummallisena jatkuvaa sellin ja osaston vaihtamista.

Kiusaamista ei tapahdu ainoastaan vartijatasolla. Annu oli useamman kerran vaatinut saada pidempiä valvottuja perhetapaamisia lapsensa kanssa lyhyiden pleksilasin takaa tapaamisten sijaan, mutta vankilanjohtajan päätökset olivat aina kielteisiä. Päätöksiä ei oltu asiallisesti perusteltu tai ne olivat kokonaan ilman perusteluja. Kun vankilanjohtaja sai kuulla, että Annu aikoo tehdä hänestä ja hänen perustelemattomista päätöksistään valituksen, niin kosto oli välitön.

Vankilanjohtaja teki Annun lapsesta lastensuojeluilmoituksen, jonka mukaan ”äiti painostaa lasta” tapaamisissa. Ilmoituksen johdosta pidettiin palaveri, johon Annua ei kutsuttu. Kolme vartijaa kertoili palaverissa tekemistään lapsen painostushavainnoista; mitään sanallista painostusta he eivät olleet kuulleet vaan he olivat tehneet päätelmiään lapsen kehonkielestä. Lapsella on tapaamisilla aina mukana perhekodin työntekijä – onneksi näin on ja onneksi nämä perhekodin työntekijät ovat ihan tolkullista väkeä. Lastensuojeluilmoitukselle ei ollut mitään todellisia perusteita ja se todettiin turhaksi.

Rikosseuraamuslaitoksen arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus, usko ihmisen mahdollisuuksiin muuttua ja kasvaa sekä turvallisuus. Strategian mukaisesti arvojen tulisi näkyä kaikessa Rikosseuraamuslaitoksen toiminnassa, niin työtovereita kuin rikosseuraamusasiakkaita tulee kohdella oikeudenmukaisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen. (Rikosseuraamuslaitoksen strategia 2011–2020).

Vanginvartijat ovat heille suunnatussa kyselyssä kertoneet, että Turun vankilassa kunnioitetaan vankien ihmisarvoa. Kyselyyn vastanneet 14 vartijaa (kysely lähetettiin 107 vartijalle, joista vain 14 vastasi, joten tutkimuksesta ei voi tehdä kovin luotettavia päätelmiä) olivat yksimielisiä siitä, että Turun vankilan valvontatyötä tekevät kohtelevat vankeja inhimillisesti, asiallisesti ja tasavertaisesti. Kaikki vastaajat olivat myös sitä mieltä, että Turun vankilan valvontatyössä turvataan vankien perusoikeudet ja ihmisoikeudet. Sen sijaan väite kaikkien työssä kohtaamien ihmisten samanlaisesta ihmisarvosta sai kolme En osaa sanoa – vastausta ja neljä Eri mieltä – vastausta. Kaikki Eri mieltä vastanneet olivat miehiä.

Kyselytutkimus 2012

Kyselytutkimus 2012

(Lähde: Strategia vanginvartijan työssä, Turun vankilan vanginvartijoiden näkemyksiä Rikosseuraamuslaitoksen strategiasta 2011–2020)

***

Anu Suomelan ajatuksia:

”Annu ja Jens ovat joutuneet kaikenlaisen kiusaamisen ja nöyryyttämisen kohteiksi oikeusvaltion vanginvartijoiden taholta. Vankeinhoitolaitoksen viranhaltijat pitävät oikeutenaan järjestää enemmän tai vähemmän yhteistuumin, sosiaalisesti nöyryyttäviä lisärangaistuksia tietyille vangeille, joiden katsovat sellaisia ansaitsevan. 

Ilmeisesti myös esimiestahot pitävät velvollisuutenaan olla havaitsematta tällaista menettelyä, saati että seuraisivat aktiivisesti, että vankilan sisällä toteutuvat ihmisoikeussopimuksen normit ihmisarvoisesta kohtelusta.

Minusta tällaisessa paljastuu niin surullisella tavalla se psykologia, joka sai natsit aikanaan syyllistymään julmuuksiin, joita on liki mahdotonta käsittää. Vankila on paikka, jossa ehkä paremmin kuin missään muissa olosuhteissa (armeija toki voi olla vastaava), kehittyy sellainen arvohierarkia, jossa alemmilla tasoilla olevilla yksilöillä ei ole ihmisarvoa.

Ihmisoikeussopimuksen ehkä eettisesti vaikeimpia kohtia on sen ymmärtäminen, että jokaisella ihmisyksilöllä on sama ihmisarvo ja ihmisoikeudet, riippumatta siitä, mitä hän on tehnyt. Ja riippumatta myös siitä, miten tuomittavina hänen tekojaan ehkä pidämme. Saati jos kyseessä on ihminen, joka on tuomittu teoista, joita hän ei ole tehnyt, mikä on oikeusvaltion kannalta kaikkein katastrofaalisin tilanne.

Minfon lukeminen on ollut paitsi kauhistuttava, myös opettava kokemus tässä mielessä. Siellä ihmiset raivoavat lahtikirves olkapäällään kostoa, ja kiihottavat toisiaan ihmisen lynkkaamiseen. Mikään rangaistus ei näytä riittävän. On kaivettava kaikki mahdolliset syylliseksi tuomittua halventavat keinot, hänen persoonallisuutensa, perhe-elämänsä, parisuhteensa, kotinsa siisteys. Kaikki millä saadaan aikaan kuva ihmisestä, jolta puuttuvat kaikki ’kelvollisen’ ihmisen ominaisuudet, ja johon voidaan sijoittaa kaikki pahuutta kuvaavat ominaisuudet.

Tässä syyttäjät ovat populismissaan onnistuneet erinomaisesti. Sen ala-arvoisempia ihmisiä ei nyky-yhteiskunnassa ole, kuin pedofiilit. Heihin ihmiset voivat sijoittaa kaiken inhimillisen pahuuden sisällön. Edes Quentanamon vanginvartijat, jotka pahoinpitelivät röykkiöksi koottuja, alastomia vankejaan, eivät ole näin hirveitä. Tosin noista teoista on aitoa videonauhaa. Annun ja Jensin teoista ei ole muuta kuin ihmisten päässä pyörivä kauhukuvitelmien nauha, jonka syyttäjät ovat median kautta sinne syöttäneet.”

Verho rikotussa ovi-ikkunassa

Kirjoittanut turumurre

Kaikille on kaiketi tiedossa, että uusi tutkintajohto 2009 lähetti surmahuoneen lähes kaikki keskeisimmät todisteet Krp:n labraan uudestaan tutkittavaksi. Tavarat tutkittiin uudestaan kevään ja syksyn aikana 2009. Lasinpalasistakin määriteltiin uudet DNA:t jne. Uusia tavaroitakin labrassa tutkittiin: Mm näppylähanskoja ja suuret määrät Auerin vaatteita, mattoakin vielä v2012. Veitsestä hajusiirrännäisiä v2009, 2012 jne jne…

Tiedossa on kaiketi myös se, että juurikin Auerin t-paidasta löydettiin ne pienet verijäämät hihan suista vasta uusintatutkimuksissa v2009. Tarkoitus oli siis varmistaa ja löytää, jotain jos löydettävää oli…

Mutta eipähän näin käynytkään ikkunaverhon osalta. Alkuvuosina 2006–2007 verhosta tutkittiin vahingoittumiset, kuituteipeistä löydettiin tuntemattomia kuituja ja hiukkastutkimuksessa nypittiin silminhavaittavia mustan teipin suikaleita ja kuituteipeistä löytyi myös pari sirua mustaa epoksimaalia. Dna- tutkimuksessa yhdessä näytteessä yksilöitiin Lahden verta ja DNA.

Miksi verhoa ei tutkittu vuoden 2009 ’tiheällä kammalla’ uudelleen? Eihän tässä ole mitään mieltä, kun vertaa muihin tavaroihin. Tutkimustuloksia ei löydy Et-ptk:sta.

Sen sijaan tämä tärkeä todistekappale tuhottiin kesän 2009 rikkomisrekonstruktiossa:

21.7.2009; Ikkunaelementtejä rikottaessa aukossa käytettiin ”sisäpuolella” samaa ikkunaverhoa kuin oli tapahtuma-aikaan takkahuoneen ulko-ovessa. (lähde: Et-ptk)

Miksi verho tuhottiin tuossa rekonstruktiossa, tälläisen todisteen tuhoamisen ei olettaisi olevan kovinkaan yleistä! En näe todisteverhon rekonstruktioon ottamisessa mitään pätevää syytä, koska esim. iskujälkiä ei edes analysoitu labrassa jälkeen. Miksi ei? Ja miksei tosiaankaan verhoa tutkittu uudelleen kuten muita, olisihan siitäkin voinut löytyä jotain, kuten löytyi Auerin t-paidasta…

Oli yksi näennäinen tulos, verhon käyttäytyminen sisältä rikottaessa, joka vuodatettiin mediaan loppuvuonna 2009 tai alkuvuonna 2010. Tällä ’uutisella’ haluttiin osoittaa syyllisyyttä, aivan kuin samoihin aikoihin vuodatetuilla tiedoilla, että ’veitsi oli sängyssä, koska vuodevaatteen kuituja löytyi siitä’. Vuodatuksilla haluttiin luoda ennakkokäsitys kansalaisille Auerin syyllisyydestä. Tätä nimenomaista uutista verhon käyttäytymisestä en tuolta ajalta enää löytänyt, mutta siinä perusteltiin, että verho irtosi jo ’parin lyönnin jälkeen’. Kaiketi haluttiin osoittaa miksi lasinpalasia oli paljon takkahuoneen sisäpuolella. Jälkeenpäinkin tästä verhon käyttäytymisestä on kuitenkin uutisoitu:

Oven sisäpuolelle oli kiinnitetty sama verho, joka ovessa oli surmapäivänä. Vain sisäpuolelta rikottaessa verho irtosi yläkiinnikkeistään samalla tavalla kuin surmayönä. Heidi Pohjala Iltasanomat 11.5.2012.

Tämäkö oli siis syy alkuperäisen verhon käyttöönottoon rekoon: Antaa jukisuuteen kuva siitä, että reko on tehty ammattimaisesti ja huolella, koska alkuperäistä verhoakin käytettiin. Ja osoittaa, miten alkuperäinen verho irtoaa…; näinhän sitä syyllisyyttä perusteltiin suhteessa verhon irtoamiseen.

Mutta tämä verhon irtoaminen aikaisessa vaiheessa oli samanlaista ’fiilausta’ kuten muutkin syyllistävät rekonstruktiot, joista julkisuudessa ei tuolloin tiedetty (et-ptk –materiaaliakaan ei ollut kansalaisten käytettävissä).

Perusteltuna:

Surmatalossa kyseinen verho oli pingoitettu vaijerilla ja nämä kiinnitetty lujasti silmukkaruuveilla oveen, mutta rekonstruktiossa verho, kuvien mukaan, kiinnitettiin heikoilla dyckert-nauloilla. Jokainen tuollaisia naputellut tietää, kuinka heikkoja ne lujuudeltaan ovat. Silmukkaruuvit ovat aivan eri lujuusluokkaa.

Ikkuna

Vasemmalla kuvakaappaus IS.n videosta jossa aito ovi. Oikealla kuva rekonstruktiossa käytetystä ’ikkunakehyksestä’, lähde et-ptk. Kuviin lisätty suurennokset.

Rikkomis-rekonstruktio on mielenkiintoinen

http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/vid-1288334493161.html

Siitä voi havaita, että ’ulkoapäin rikottaessa’ iskut kohdistettiin pitkään keskelle ruutua, kun taas ’sisältä rikottaessa’ alusta asti lyönnit suuntautuivat ylälaitaan ja siihen kulmaan, josta verho sitten neljännellä lyönnillä tipahtikin.

Mitähän tällä ’sisältä rikkomisessa’oli muutenkaan tarkoitus osoittaa; Siinä vanttera poliisimies huitoo 30s ennätyksen, ajattelivatko kenties, että myös surmayönä siellä takkahuoneessa seisoi vanttera mies rikkomispuuhissa. Aivan upeaa ammattitaitoa tutkijoilta saada selvyys minkälaista jälkeä tulee, jos sisältä rikkojana olisi ollut Auerin kokoinen hintelä nainen. Eiköhän poliisilaitokselta olisi löytynyt samankokoinen naiskonstaapelikin tuohon rekoon rikkojaksi…

Asettakaapa itsellenne mietinnän alle kysymykset:

Mitä tuolla verhon tipahtamisella oli tarkoitus osoittaa? Miksi tuo oleellinen todisteverho tuhottiin?

*

Surman jälkeen suoritetuissa labrakokeissa tutkittiin mm. verhossa olleita vahingoittumisjälkiä ja minkälaisesta rikkomisvälineestä ne olisivat syntyneet. Tätä ei kuitenkaan pystytty määrittelemään.

Nämä selkeät jäljet olen merkinnyt punaisilla palluroilla alla oikealla olevaan kuvaan (kuvalähde et-ptk). Lisäksi alla vasemmalla on kuva rikotusta ikkuna-aukosta (kuvakaappaus Iltasanomien videosta). Tähän vasempaan kuvaan olen siirtänyt vastaavat punaiset pallurat osoittamaan ns. ’iskukohtia’, lisätty myös punaviivoja.

ovi

Oma päätelmäni on, että ulkopuolinen surmaaja on ensin rikkonut muutamalla täsmäiskulla ikkunaa oven lukituksen kohdilta ja yrittänyt sitten muodostuneesta aukosta avata ovea sisäpuolelta. Tähän viittaa myös se, että ikkunan vasen puoli on jyystetty karmia myöten, kun taas oikealla puolella on huomattavasti enemmän lasinpalasia jäljellä.

-turumurre-

Anneli heittelee kärrynpyöriä

cartwheel

Kirjoittanut Kuolemannaakka

”Anti-annelistisuus” johtuu varmaan paljon kyvyttömyydestä astua toisen asemaan, ikään kuin näkemään toisen ihmisen silmin. Tässä tapauksessa Annelin silmin. Lopullinen ero Aueria syylliseksi epäilevien ja syyttömäksi epäilevien välillä voi, kaikesta anti-annelistien teorioiden mielikuvituksellisuudesta huolimatta, olla nimenomaan mielikuvituksen puute. Ei pystytä kuvittelemaan TOSIELÄMÄÄ.

Kun pohditaan sitä, surmasiko Anneli miehensä, ei voida lähteä selittämään seurauksilla syitä, vaan pitää mennä oikeassa järjestyksessä: ensin syy, sitten seuraus. Ensin päätös, sitten teko. En edes kuvittele, että moni vieläkään tajuaisi, mutta miettikää.

Anti-annelistit tulkitsevat Auerin käytöksen aina syyllisyyden näkökulmasta. Teki hän mitä vain, se on aina jokin juoni ja harkittu tapahtuma. Auerin tekojen (murhan jälkeen ja murhan tapahtuessa) ja teorioita rajaavien alibien ja fyysisten mahdottomuuksien vuoksi on ajauduttu siihen pisteeseen, että teoria hänen syyllisyydestään on mennyt aivan absurdiksi, eikä kukaan olisi 6 vuotta sitten pystynyt edes kuvittelemaan moista. Tähän on ajauduttu, koska Auerin PITÄÄ olla syyllinen. Jos se vaatii häneltä järjenvastaista käytöstä, tämä järjenvastainen käytös hyväksytään, ja sen varaan rakennetaan uutta teoriaa.

Jo aikoinaan 2010 kun häke-litterointia mietittiin, ja anti-annelistit pähkäilivät, miten selittää juoksut ja aikapula ja ovien aukomiset, kirjoitin, että vaikka jokin teoria edellyttäisi Auerin heittävän kärrynpyörää olohuoneessa, se hyväksyttäisiin. Ei ole väliä sillä, kuinka järjetöntä käytös oli TOTEUTTAMISHETKELLÄ, mikäli se mahdollisti Annelin olevan syyllinen niillä tiedoilla, mitä MEILLÄ 4 vuotta myöhemmin oli. Näin päinhän arvoituksia ei saa ratkaista, koska ihminen käyttäytyy vapaavalintaisissa tilanteissa jollain tavalla loogisesti: hän tekee päätöksen heittäisikö nyt kärrynpyörän vai ei. Eikä yleensä heitä, jos siihen ei ole mitään syytä. Hän ei myöskään voi nähdä tulevaisuuteen.

Rikokset ja rikolliset ovat harvoin fiksuja, eivätkä rikollisten suunnitelmat ole sen fiksumpia. Hienoja lavastamisia on erittäin harvoin. Erilaisia rikosmysteereitä ratkovilla taas on kaipuu ”jännittäviin” rikosjuoniin. Näitä juonia on telkkari täynnä, joka päivä on telkkarissa pirullisen nerokas rikollinen ja yleensä lopulta vielä fiksummat poliisit. Se on viihteen peruskuvio, ja luo käsityksemme siitä, millaisia rikolliset ovat. On paljon jännittävämpää, kun joku tekee millimetrin tarkasti suunnitellun täydellisen murhan, kuin että joku kännipää puukottaa ryyppykaverinsa. Anti-annelisteilla on erityinen kaipuu ”Neiti Etsivä”-tyyppisiin lapsenomaisiin juoniin. Totta kai minullakin, vaikka yritän sitä torjua. Onhan se jännää, kun saa tutkia ja miettiä, ja arvoitus ratkeaa pala kerrallaan. Jos vaakakupissa on tylsä ratkaisu (tuntematon tappaja, ei järkevää motiivia tai yksinkertainen motiivi) tai jännä ratkaisu (tunnettu tappaja, mielikuvituksellinen juoni, pahuudesta sikiävä motiivi), valinta kohdistuu näköjään 75-prosenttisesti jälkimmäiseen. Samalla todistusaineistolla.

Virhe tapahtuu siinä, kun ENSIN valitaan syyllinen, ja sitten aletaan perustella hänen käytöstään tämän valinnan mahdollistamiseksi. Tällöin jokainen tekeminen ja sanominen, jokainen pienenpieni yksityiskohta mikä on jäänyt epäselväksi, leivotaan osaksi suurta juonta tai takaportiksi mahdollistamaan oman teorian elossapysyminen. Olen käyttänyt kielikuvina nuorallatanssia tai yhä ahtaampaan putkeen tunkemista. Koska päämäärä on selvä, pitää eteen tulevat ongelmat selittää aina syyllisyyden näkökulmasta. Jos aika ei tahdo riittää, sitä tehdään lisää taustanauhalla ja jos kamat pitää saada piiloon, ne on laitettu siihen ainoaan paikkaan, mitä ei (omasta mielestä) tutkittu kunnolla. Sattumat määräävät teorian muotoutumista, ja lopulta teoria on muokkautunut täysin absurdiksi vuosien varrella, mutta itsestä se ei tunnu oudolta: voidaanhan jokainen ongelma selittää jotenkin siitä näkökulmasta, että Auer olisi syyllinen. Vois olla syyllinen, jos olis tehny noin.

Kokonaisuutta ei lähdetä purkamaan koskaan siitä suunnasta ja lähtökohdasta, kun Auer päättää murhan tehdä. Jos lähdettäisiin, tajuttaisiin, ettei hän rupeaisi noin järjetöntä suunnitelmaa edes yrittämään, koska kaiken järjen mukaan se karahtaisi karille jo ennen kuin Jukka on kuollut. Vain käsittämätön tuuri yhdistettynä omaan ja muiden ihmisten käsittämättömään toimintaan mahdollistaisi Auerin olevan syyllinen ja selviävän siitä, mutta ei HÄN ETUKÄTEEN voi tietää tuuristaan ja muiden ihmisten älyttömästä käytöksestä. Jos hän laatii suunnitelman, hän tekee sen laatimishetkellä (tai toteuttamishetkellä) kaikista järkevimmällä ja selviytymisen parhaiten mahdollistavalla tavalla. Ihminen ei aina käyttäydy rationaalisesti, mutta lähes kaikella hänen toiminnallaan on silti joku tarkoitus. Hän ei ala heittelemään kärrynpyöriä osana murhasuunnitelmaa.

Murha PITÄISI yrittää ratkaista niin, ettei ole valmista syyllisyys- tai syyttömyysolettamaa. Pitäisi lähteä siitä, mitä Auer TODENNÄKÖISESTI tekisi, erityisesti niissä tilanteissa, joissa hän saa tekemisensä vapaasti valita. Näitä tilanteita hänellä on aivan valtavasti, koska hän saa valita ennen murhaa aivan kaiken, ja kohde on hänen oma aviomiehensä, jonka kanssa hän voi koska tahansa olla kahden, ilman ainuttakaan todistajaa. Hän voi valita tavan, ajankohdan, aseen ja selityksen. Mikään ei pakota häntä tekemään murhaa ikkunasta sisään tunkevan huppumiehen avulla (osaamatta loogisesti selittää tämän sisääntuloa) ja soittaen lavastettua taustanauhaa yhdessä 9v tyttönsä kanssa, joka myös osallistuu puukkohippoihin ja näyttelee sitten puhelimessa sydäntä särkevästi. Hän olisi ihan oikeasti voinut valita paljon fiksummaltakin kuulostavan tavan=) Anti-annelistit kuitenkin olettavat, että tämä oli se, mihin hän miettiessään päätyi: tämä oli se PARAS vaihtoehto, minkä hän keksi. Tämä oli se vaihtoehto, minkä avulla hän uskoi selviävänsä. Hän valitsi täysin absurdin juonen, ja ihmeellinen tuuri ja täysin epäonnistunut tutkinta mahdollisti sen, että hän selvisi! Kaksi täysin epäloogista asiaa peräkkäin.

Suunnitelma on täynnä kymmeniä tällaisia asioita. Jos niitä olisi yksi tai kaksi, homma voisi vielä mennä satunnaisen epäloogisen käyttäytymisen tai hyvän tuurin piikkiin. Poliisit eivät osaa selvittää kaikkea, ja ihmiset käyttäytyvät JOSKUS jollain lailla epäloogisesti. Mutta tämä syyttäjän teoria perustuu pelkästään absurdiin käytökseen sekä Annelilta, lapsilta, Jukalta, Häkeltä että poliiseilta. He kaikki ikään kuin pelaavat Annelin pussiin, koska vain heidän epälooginen käyttäytymisensä mahdollistaa nuorallatanssin tai yhä ahtaammassa putkessa eteenpäin pääsyn.

Kun rikoksia tutkii, pitää jossain vaiheessa tehdä reality check ja ymmärtää, että nyt on tuurin ja epäloogisuuden rajat ylitetty: tämä teoria ei voi enää olla totta. ULKOPUOLISET ihmiset eivät lavasta yhdessä Annelin kanssa, vaan he elävät ihan omaa elämäänsä ja tekevät omista lähtökohdistaan loogisia päätöksiä. He eivät tee päätöksiään Annelin lähtökohdista.

Aina ei ole helppoa havaita teorioiden epäloogisuutta. Itse tulin vasta eilen ajatelleeksi tarkemmin Annelin käyntiä murhatalolla pakastinta tyhjentämässä. Syyttäjä väittää, että Annelin vieraillessa sossutädin kanssa talolla 2 viikkoa murhan jälkeen, hän haki pakastimesta siellä piilossa olleen astalon, jonka hän oli sinne murhayönä kätkenyt (tämän poika kuuli sopivasti oven takaa, kun poliisit ja media oli tätä jo 2009 ehdotellut ja murhainfossakin asiaa oli paljon märehditty). Tämä on klassinen teoria, joka on oikeastaan kaikkien ”anneli on syyllinen” –teorioiden kulmakivi: ilman sitä Anneli ei pysty hävittämään astaloa talosta, ja tarpeeksi hyvin piilotettuna se olisi ilmeisesti siellä vieläkin, koska Auer ei koskaan palannut taloon asumaan, vaan muutti Turkuun. Tämä teoria on siis ”pakollinen”, mikäli Auerista halutaan leipoa syyllinen. Tietysti se edellyttää vielä poliisin ”sössimistä”: he eivät vaan satu astaloa pakastimesta löytämään, eivätkä mitään muutakaan murhaan liittyvää, sen puoleen, vaikka kovasti etsivät.

Olin toki ajatellut, että kätkemispaikka on täysin järjetön: miksi Auer kätkisi astalon omaan pakastimeensa, kun talo pienen ajan kuluttua on täynnä poliiseja, jotka etsivät astaloa useamman päivän? Ennen taustanauhateoriaa huonoa paikkaa selitettiin sillä, ettei Auer aikapulan vuoksi ehtinyt sen parempaa piiloa keksiä, koska hän surmasi Jukan puhelun aikana ex tempore. Ok, ihan mahdollista (se kätkeminen siis, ei murhaaminen). Mutta nyt kun syyttäjän uuden teorian mukaan Jukka onkin kuollut jo aikoja sitten, ja siis kaikki murhakamat ehditty piilottaa oikein ajatuksen kanssa: miksi helkkarissa astalo omaan pakastimeen?

Hän ei tietenkään voi varmaksi tietää, että astaloa talosta etsitään, mutta hyvänen aika: onhan kämppä nyt piukassa sata kertaa järkevämpiä paikkoja! Auer on kuulemma murhaa suunnitellut puoli vuotta ja päätynyt sitten siihen, että pakastin on nyt se paras paikka murha-aseelle. Ei mikään muu paikka, vaan pakastin. Ei salakätkö lattialaminaatin alla, ei savuhormi, ei katon ryömintätila, eikä missään tapauksessa mikään talon ulkopuolinen tila, minne pois lähtenyt huppumies astalon olisi voinut viskata! Vasaran heittäminen vaikka pihan puskaan olisi ollut järkevä teko, mutta vasaran laittaminen omaan pakastimeen tietää sen löytyessä välitöntä linnareissua, koska huppumies ei sitä sinne voi laittaa. Paikka on siis epälooginen murhasta selviämisen kannalta.

Mutta Anneli siis valitsee pakastimen, ja ihmeen kaupalla (vaikka pakastin tutkittiin) astaloa ei löydy. Mihin hän sitten kätkee kaiken muun piilotettavan: kengät, hanskat, pyyhkeistä ja laudoista askaroidun kilven ja Jukan vaatteet, joita hän lapsien mukaan piti päällään (lapset eivät niitä nähneet, mutta Anneli oli leuhkinut heille asialla myöhemmin)? Hän laittaa ne jonnekin muualle! Siis kaksinkertaistaa kiinnijäämisen riskin, ja toimii täysin epäloogisesti. Jos kerran se pakastin oli niin loistava piilo, olisi nyt lykännyt koko pinkan sinne. Tai: paremminkin laittanut sen astalon siihen samaan mustaan aukkoon, mihin muutkin tavarat hävisivät. Ei ole logiikan häivääkään siinä, että ripottelee syyllisyyttä osoittavia esineitä eri puolille taloa. Jokainen uusi piilopaikka kaksinkertaistaa riskin, että joku kama löytyy. Ei vaadi pitkää matikkaa tämä.

Pakastinhan valikoituu piilopaikaksi jälleen seurauksesta syyhyn päin ajateltaessa: koska AA kerran kävi pakastimella, pitää sen olla kätkö, eikä se voi olla se hormi tai välipohja, vessan vesisäiliö, uuni, astianpesukone tai vaatekaappi. Se on pakastin, koska Anneli on syyllinen, ja hänen täytyi jotenkin noutaa astalo talosta.

Ainoa vaan, että ei edes tarvinnut! Kukaan ei ole koskaan ihmetellyt sitä, että minkä ihmeen vuoksi Anneli päätti hakea astalon talosta! Kun kerran tuolloin oli jo tekninen tutkimus ohi, eivätkä poliisit mitään löytäneet, niin siellähän se olisi astalo ollut pakastimessa ihan rauhassa. Ei mikään pakottanut Annelia muuttamaan Turkuun Ulvilassa käymättäkään: hän olisi aivan hyvin voinut muuttaa takaisin Tähtisentielle, vaikka olisi ollut aikeissa muuttohommiin ryhtyäkin. Hän olisi voinut muuttaa taloon vaikka muutamaksi päiväksi, ja ottaa sen ihmeastalon pakastimesta ihan omassa rauhassa, eikä hänen suinkaan olisi tarvinnut keksiä semmoista juonta, että käy hakemassa sen sossutädin kanssa ja kutsuu tämän vielä oikein erikseen sisälle katselemaan pakastimen tyhjennystä! Kuka nyt olisi niin idiootti, että kun vaara on jo ohi, ja mielikuvituksellinen suunnitelma näköjään menossa läpi, tekisi jotain noin älytöntä, kun ei ollut minkäänlaista pakkoa??

Mutta tämmöistä asiaa ei kukaan edes huomaa ajatella, koska Annelin PITÄÄ hakea se astalo PAKASTIMESTA, koska tästä on tullut yleinen teoria, vaikka se edellyttää täysin järjetöntä käytöstä sekä astaloa kätkiessä että sitä hakiessa. Kun mielikuvitus ei riitä muuhun, ja halutaan ”jännä juoni”, jossa nerokas rikollinen suorittaa hiuskarvan varassa eteneviä sekunnintarkkoja manöövereitä, ilmeisesti ihan itseään ja tulevia ihmettelijöitä viihdyttääkseen. Auer on sairaalan pedillä päätynyt siihen, että fiksuinta on hakea astalo pakastimesta sossutädin kanssa, eikä suinkaan odottaa semmoista hetkeä, että muuttaa taloonsa takaisin asumaan. Tämä on syyttäjän teoria, jolla syyttäjä mahdollistaa sen, että Auer sai talosta murhakamat (ainakin sen astalon… niistä muista vermeistä ei tainnut olla väliä?) pois. Se on pakollinen, sillä muuten Auerilla olisi asiaan alibi, ja jos hän olisi syyllinen, murhakamat olisivat Tähtisentiellä tai lähimaastossa edelleen.

Talossa käynti on esimerkki teoriasta, jonka epäloogisuutta ei osata ajatella, koska tarvitaan se kärrynpyörä, että syyllisyys vielä mahdollistuisi. Ei ajatella asiaa Annelin kannalta, vaan teko selittää syytä. Talossa ei olisi tarvinnut käydä; taloa ei olisi tarvinnut myydä. Tutkinta oli tehty, Anneli oli vapaa muuttamaan takaisin: kukaan ei ollut löytänyt kamoja. Silti hän tekee valinnan hakea elinkautisen takaavan astalon talosta YHDESSÄ sossutädin kanssa niin, että täti vielä näkee, mitä hän tekee, ja niin, että pyytää erikseen tätä tulemaan kanssaan. Ja 75% kansasta uskoo?

-Kuolemannaakka

Helmiä sioille

Aikuiset ihmettelevät ja lapset vastaavat

Poliisi ei ole pystynyt selvittämään Ulvilan murhaa. Jukka Lahden murha on yhä edelleen ratkaisematon arvoitus. Siitäkin huolimatta, että Annu vangittiin murhasta epäiltynä jo 2009. Siitäkin huolimatta, että Porin poliisissa juotiin kakkukahvit murhan selviämisen kunniaksi jo ennen ensimmäistäkään oikeuskäsittelyä.  Siitäkin huolimatta, että ”kaikki” tuntuivat tietävän, että murhaaja on perheen äiti. Kukaan vaan ei oikein osannut kertoa, miten ihmeessä hän sen teki.

Oikeutta käytiin murha-asiassa vaikka näyttöä ei ollut. Oli vain tuloksetonta tutkintaa, ala-arvoisia rekonstruktioita ja moni asia vain täydellisen epäselvä. Ensin Annu tuomittiin murhasta elinkautiseen ja sitten vapautettiin syytteistä. Epätietoisuus ja hämmennys olivat tuskallista myös monta menetystä kokeneille lapsille.

Vaajat viisi vuotta murhan jälkeen kolme nuorinta lasta alkoi itse ratkaista arvoitusta. He alkoivat keksiä mielikuvituksensa turvin vastauksia niihin kysymyksiin, joita poliisi ei ollut saanut selvitettyä. Avoimia kysymyksiä oli paljon ja kaikkiin piti tuottaa vastaus. Tarvittiin vastaus myös siihen kysymykseen, että miksi vasta nyt, viiden vuoden jälkeen, lapset kertovat sen, mitä he väittävät tietävänsä surmayöstä.

Miksi lapset kertoivat vasta nyt?

Eivätkö lapset olleet ymmärtäneet murhayön tapahtumia oikealla tavalla ennen kesää 2011 ja mikä sitten sai heidät ymmärtämään asiat juuri tuolloin? Lapset olivat kaikki kovin pieniä murhan tapahtuma-aikaan, vanhinkin lapsi vasta 9-vuotias. Yön kammottavista tapahtumista nuoremmilla lapsilla ei varsinaisesti ollut mitään havaintoja tai ainoastaan joitain kuulohavaintoja, joiden kautta tapahtumia oli mahdoton käsittää. Jälkeenpäin lapset ovat varmasti pyrkineet ymmärtämään asioita tapahtuman seurausten kautta. Koska äiti tuomittiin isän murhasta vankilaan, ei olisi kovin ihmeellistä, jos lapset olisivat uskoneet äitinsä myös oikeasti murhanneen isän. Uskoihan näin moni aikuinenkin, jopa kaksi oikeuden tuomaria. Lapsen voi olla vaikea ymmärtää, että joku voisi joutua vankilaan ihan vaan vahingossa tai väärinkäsityksen takia. Eiväthän sellaista usko monet aikusetkaan.

Vai eivätkö lapset olleet keksineet näitä kertomuksia aiemmin ja mikä sitten sai heidät keksimään kertomuksia juuri tuolloin? Lapset olivat jo tottuneet asumaan sijaisperheessä. Lapset olivat valitettavasti myös tottuneet syyttämään kaikesta vanhinta lasta, sillä pääsi helposti itse vastuusta. Piti vain kertoa, että vanhin lapsi oli opettanut, käskenyt tai pakottanut tekemään tyhmiä juttuja. Äiti oli vapautunut vankilasta ja lasten elämässä oli edessä taas iso muutos ja luopuminen. Ei kovin ihme, jos lapset tunsivat olonsa turvattomiksi. He eivät olleet olleet tekemisissä siskonsa kanssa pitkään aikaan ja nyt heidän pitäisi muuttaa takaisin kotiin, jossa siskokin asuisi. He eivät ehkä tienneet mitä äidistä pitäisi oikein ajatella – tappoiko äiti isän vai ei. Vähän vieraaltakin äiti tuntui. Kaikki oli hämmentävää ja pelottavaakin.

Haastattelija kysyy lapselta, että eikö hän saanut kertoa.

”En ja sitten se oli kans sillo Ulvilassa ennen ku se tapahtus, niin se oli sanonu pari viikkoo ennen sitä ja pari päivää ennen sitä ku se tap, Jukka murhattiin, niin se oli sanonu että jos me kuullaan yöllä outoja ääniä ja me ei tiedetä mitä ne on, tai vaikka tiedetään mitä ne on, niin me ei saada kenellekään kertoa.”

Lapsen mukaan äiti oli kieltänyt kaikkia lapsia puhumasta. Toisaalta lapsi kertoo, ettei äiti tiennyt, että he tietävät vaan lapsi oli salakuunnellut äidin ja vanhimman lapsen puheita.

Arvatkaa mitä lapsi vastaa, jos kysyt: Miksi et ole kertonut aiemmin, onko sinua kielletty? Miksi et ole uskaltanut kertoa aiemmin? Mitä olet pelännyt? Onko sinulle tehty jotakin pahaa? Onko tehty vielä jotain muuta?

Murhayön nukkumajärjestys

Lapsen mukaan heidän lisäkseen murhayönä huoneessa oli myös perheen nuorin lapsi.

”xxx ei koskaan ennen ollu nukku siellä mun ja yyy:n huoneessa mut sit sinä yönä se nukkus.”

Sitä, miksi perheen kuopus oli juuri sinä yönä heidän huoneessaan, lapsi ei osaa sanoa. Hänen mukaansa normaalisti kuopus nukkui vauvasängyssä äidin ja isän vieressä.

Oikeassa elämässä Ulvilassa pienin lapsi nukutettiin usein vanhempien sängyssä ja vietiin sitten omaan sänkyyn nukkumaan samaan huoneeseen kahden isomman kanssa. Tässä huoneessa, jossa myös hänen sänkynsä oli, hän oli nukkunut jo pidemmän aikaa. Murhayö ei siis ollut hänelle ensimmäinen yö tuossa huoneessa.

Suunnitelmia

Lapsen mukaan vanhin lapsi sekä Annu supisivat keskenään työhuoneessa.

”Supisivat, enkä mä kuullut, mitä ne supisivat. Sitten XXX piirsi semmosia piirustuksia, että siinä on Jukka kuolleena ja sillä on puukko ja vasaroita päässä ja kaikkee.”

Kuulustelija kysyy lapselta, milloin vanhin lapsi on piirustuksia piirrellyt.

”Sinä päivänä ja monta päivää ennemminkin. Se on siellä Ulvilassa tosi kauan piirrellyt niitä.”

Vanhin lapsi oli myös käynyt näyttämässä piirustuksia Annulle, joka oli kehunut niitä hienoiksi.

Harjoitus tekee mestarin

Lapsi on kertonut nähneensä oven raosta, miten äiti ja vanhin lapsi harjoittelivat murhaa. Lapsi tiesi, että murhaa suunniteltiin ja sen toteutumista odotettiin iloisena vaikkakin hiukan jännittyneinä. Lapsi kertoo myös Annun sekä vanhimman lapsen käytöksestä surmapäivänä.

”Niin XXX (vanhin lapsi) ja Annu, niin ne oli ollu ihan innoissansa ja sit ne oli ollu semmosia tosi ilosia ja sit semmosia varovaisen näköisiä, semmosia kun kuului jostakin pieni raksahdus, niin ne olivat ihan näin (hätkähtää).”

***

Osa lasten kertomuksista on nyt julkisia. Tämä julkinen osa sisältää käsittääkseni pätkiä lasten oikeuspsykologisista haastatteluista. Huomionarvoista on se, että ennen näitä oikeuspsykologisia haastatteluja samoista asioista oli puhuttu sijaisperheessä kaikki yhdessä, jokainen lapsi erikseen sijaisvanhemman kanssa, lapset keskenään ja lasten kertomuksia oli kuvattu sijaisvanhempien toimesta videoille. Videointeja varten lapset olivat tehneet itselleen muistilappuja. Kertomukset täydentyivät kerta toisensa jälkeen. Seksuaalirikosten osuus tuli lasten kertomuksissa esille vasta elokuun lopussa 2011, kun kaikki oikeuspsykologiset haastattelut murhajutun osalta oli jo tehty. Lasten haastatteluihin tutustuneet psykologian professori Pekka Santtila ja psykologian tohtori Katarina Finnilä pitävät niiden sisältöä johdattelun tuloksena.

***

Helmiä sioille

Hyvät ja huonot uutiset

Vallan käyttöä ja virkavallan käyttöä

Poliisi tiedotti perjantaina: Satakunnan poliisilaitos on pidättänyt komisario Juha Joutsenlahden virasta tästä päivästä alkaen rikossyytteen ajaksi.

Valtionsyyttäjä on nostanut syytteen Juha Joutsenlahtea vastaan ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toissijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asiassa on kysymys Joutsenlahden menettelystä tutkinnanjohtajana Ulvilan henkirikosjutun tutkinnassa vuonna 2007.

Syyte koskee epäiltyä virkavelvollisuuden vastaista menettelyä valokuvatunnistuksen ja ryhmätunnistuksen järjestämisessä sekä vangitsemisvaatimuksen esittämisessä tuomioistuimelle. 1)

Olen samaa mieltä Satakunnan poliisin kanssa siitä, että poliisiin kohdistuvat rikosepäilyt ovat omiaan heikentämään luottamusta poliisin toimintaan ja myös koko rikosoikeudelliseen järjestelmään.

Hienoa, että Satakunnan poliisilaitos kunnostautuu ja haluaa säilyttää kansalaisten luottamuksen. Poliisin toiminnan luottamusta lisää se, että toiminnan laillisuutta valvotaan tehokkaasti, tutkitaan toimet tarvittaessa perusteellisesti ja mahdolliset rikkeet otetaan vakavasti.

Tosin Satakunnan poliisilaitoksen poliiseista vuonna 2012 tehtyyn tutkintapyyntöön ei ole vielä saatu vastausta. Juttu on Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisellä työn alla ja pohdittavana ylittyykö syytä epäillä kynnys. Siinä ilmeisesti riittää pohdittavaa useammaksi vuodeksi.

Ulvilan murhan tutkinnassa on tapahtunut paljon asioita, joita olisi syytä tarkastella kriittisesti, ettei luottamus poliisin toimintaan heikentyisi. Onni onnettomuudessa, että nämä monet inhimilliset erehdykset ovat sattuneet nimenomaan Satakunnan poliisissa, jossa asioihin tartutaan eikä mitään mahdollisia rikkeitä pimitetä, peitellä, unohdeta ja vaieta. Poliisipäällikkö Timo Vuolan sanoin ”Laki on sama kaikille”, mutta ovatko menettelytavat kaikille samat, entä puuttumiskynnys. Otetaanko kaikkien poliisien mahdolliset rikkeet näin vakavasti kuin Joutsenlahden kohdalla?

Oikeudenkäynnissä paikalla ollut Anna Annala kertoi, että asianajaja Manner oli heittänyt ilmaan ajatuksen erään valokuvan tietoisesta poisjättämisestä. Manner oli todennut kuvan poisjättämisen ja korvaamisen toisella kuvalla kertovan esitutkinnan kokoamisen epäluotettavuudesta ja tarkoitushakuisuudesta. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että kyseessä on ollut inhimillinen erehdys.

Tekninen tutkija Matti Mäkinen kertoi oikeudessa miten tutkija Lapinniemi toi syksyllä 2009 teknisentutkinnan käytössä olevalle autotallille tiedon silloisen tutkinnanjohtaja Kuusirannan pyynnöstä. Pyyntö oli Mäkisen mukaan sisältänyt vaatimuksen kuvaliitteen muuttamisesta. Mäkinen muisti vastanneensa, että “tein mitä tein, en muuta”.

Ensin Mäkistä siis pyydettiin muuttamaan/poistamaan kuva ja kun Mäkinen ei totellut pyyntöä, kyseinen kuva korvattiin omatoimisesti toisella kuvalla. Rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja on kertonut tuon kuvan vaihtaneensa. Kuusirannan, Lapinniemen ja Santaojan toimet on mitä todennäköisimmin selvitetty ja asiaan varmasti suhtauduttu sen vaatimalla vakavuudella. Tai sitten ei.

Poliisin tekemät rekonstruktiot olivat hävyttömän huonoja, täynnä virheitä ja ne tähtäsivät ilmiselvästi tiettyyn lopputulokseen. Ja lisäksi niistä tärkein oli päässyt mystisesti katoamaan. Kun virheet on nyt huomattu, on tätä varmasti käsitelty poliisissa ja tehty toimenpiteitä tutkimusten laadun parantamiseksi. Tai sitten ei.

Poliisilta on joutunut luvattoman paljon materiaalia hukkaan. Tosin uutta materiaalia on tuotettu siinä määrin, että määrä pysyy valtavana ja juttu tarpeeksi sekavana, ettei se varmaan haittaa. Ainakaan syyttäjää.

Annulle valehdeltiin kuulusteluissa, että lapset olisivat kertoneet isän ja äidin riidelleen murhayönä. Mitään tällaista lapset eivät olleet kertoneet. Kerrottiin myös, että lapset olisivat sanoneet, ettei ketään ulkopuolista ollut paikalla. Lapset eivät olleet tällaistakaan kertoneet vaan täysin päinvastoin. Poika oli murhayönä pelästynyt ulkona kulkevaa poliisia ja luullut tätä murhaajaksi (Huom. ei siis äidiksi).  Vielä tuolloin poika ei pitänyt äitiä murhaajana. Lisäksi Annulle vakuutettiin, ettei ikkunasta ollut mahdollista kulkea, koira ei ollut saanut jälkiä ulkopuolisesta, hätäkeskustallenteelta ei kuulu mitään ulkopuoliseen viittaavia ääniä jne. Lasten kuulustelut olivat henkistä väkivaltaa. Siitäkin huolimatta, että lapset harhautuivat johdattelusta vain hyvin vähän. Voin vain kuvitella miten vahva luottamus lapsilla on poliisiin tämän jälkeen.

On käynyt selväksi, ettei krp:n ääni- ja labratutkimusten varaan ei voi paljoa laskea. Äänitutkijan tulkinnat muuttuvat kuin kameleontti ja labrassa sattuu ja tapahtuu. Eläkkeelle jäänyt tutkinnanjohtaja Kuusiranta katsoi tarpeelliseksi selittää medialle, että murhapaikalta löytynyt tuolloin vielä tuntematon dna sisältää saman poikkeuksellisen y-kromosomin (xyy, jonka esiintyvyys on 1:1000 vastasyntyneestä poikalapsesta), joka oli myös Jukka Lahdella. Kaikesta päätellen krp:n tutkijalla, joka oli saastuttanut todistusmateriaalin, on myös tuo poikkeuksellinen y-kromosomi. Tai sitten vaan päättelen väärin. KORJAUS: kyseessä ei ollutkaan mikään poikkeava y-kromosomi vaan kyse oli isältä pojalle muuttumattomana periytyvästä y-kromosomista. Nyt olen ehkä vielä hämmentyneempi kuin tähän asti. Y-DNA -testeissä tutkitaan henkilön isälinjaa hänen Y-kromosominsa markkereiden kautta. Y-kromosomi periytyy isältä pojalle lähes muuttumattomana, joten miehet joilla on lähes identtinen Y-kromosomi jakavat yhteisen esi-isän läheisessä menneisyydessä. Miehet jaetaan Y-kromosomin SNP-tason perusteella luokiteltuihin haploryhmiin ja STR-tason perusteella luokiteltuihin haplotyyppeihin. Jokaisella haploryhmällä ja haplotyypillä on yksi yhteinen kantaisä, josta kaikki ryhmän jäsenet polveutuvat suoraan isälinjan kautta.

Surkuhupaisinta on se, että poliisi ei pystynyt selvittämään Lahden puheluita Porvoon poliisiin ja sieltä Lahden numeroon ja se, että Porvoon poliisissa, joku oli katsonut Lahden tietoja kannasta mahdollisesti kollegan tunnuksilla.

1) http://poliisi.fi/poliisi/satakunta/home.nsf/pfbd/B8BEB3420DBF8BC1C2257C160046D4E4?opendocument

Ulvilan murhamysteerin välitilinpäätös

housewife

Olipa kerran ihan tavallinen lapsiperhe, jonka elämä oli aivan tavallista lapsiperheen elämää. Perhe asui ihan tavallisessa omakotitalossa aivan tavallisella pienellä paikkakunnalla. Eräänä yönä tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta, joka muutti perheen elämän. Joku tunkeutui yöllä perheen kotiin ja siitä alkoi ”Ulvilan murhamysteeri”, jossa mikään ei ole ollut millään muotoa tavallista.

VÄLITILINPÄÄTÖS

Oikeuden tehtävä on antaa suoja pahuutta vastaan ja lisätä moraalista hyvää. Jos oikeutta hoidetaan huonosti siitä seuraa lukemattomille viattomille kansalaisille sellaisia vahinkoja, jotka ovat vakavampia kuin se, että epäonnistutaan tietyn rikoksen rankaisemisessa. Jos tuomitaan syyttömiä ihmisiä teoista, joihin he eivät ole syyllisiä, oikeus itse tulee epähuomiossa tehneeksi rikoksen, joka on hirvittävä juuri siksi, että oikeus on sitoutunut tuomareiden välityksellä valtiovallan palvelijaksi. 1)

Saamapuolella on luonnollisesti media. Media on saanut jo lähes seitsemän vuotta lööppejä, myyviä juttuja ja kansalle kauhisteltavaa. Ulvilan murhajuttua on viety eteenpäin median kanssa yhteistyössä viranomaisten antamilla osin väärillä tiedoilla tai vihjailevilla tietovuodoilla ja ohjailtu syyttäjän ruokkimilla mielikuvilla. Samaan aikaan hyökätään oikeaa tietoa jakavien kimppuun ja epäillään epätoivoisesti vuodoista tarvittaessa ketä tahansa – paitsi viranomaisia. Tietovuodoista epäillään jopa henkilöitä, joilla ei ole niihin mitään realistista mahdollisuutta. Kansan enemmistö ei ilmeisesti kaipaa tutkivaa journalismia, tuskin edes tietää mitä se on. Eikö kansan enemmistöä kiinnosta totuus vaan halutaanko raakoja rikollisia, joita vihata ja heille uhreja, joita sääliä, vaikka sillä ei olisi todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Murhaaja on teoreettisesti myös plussan puolella, koska ei ole jäänyt kiinni rikoksestaan eikä ole joutunut kärsimään siitä virallista rangaistusta. En näe sitä hänen kannaltaan kovin hyvänä saavutuksena. En pysty kadehtimaan ihmistä, joka elää vapaana riistettyään toisen ihmisen hengen. En voi uskoa hänen olevan millään tavalla onnellinen ihminen. Ainut syy, miksi enää toivon murhaajan jäävän kiinni rikoksestaan, on Annun maineen puhdistaminen. Rikos on tapahtunut kohta seitsemän vuotta sitten, eikä mikään enää voi korjata siitä aiheutuneita seurauksia. Osa järkyttävistä seurauksista ei tosin ole murhaajan aiheuttamia vaan niistä vastaavat toiset tahot.

Heikosti positiivista tämä saattaa olla myös Ulvilalaisille. Heidän turvallisuuden tunteensa voi olla hieman suurempi, jos uskotaan olleen kyseessä perheriidan onneton loppu, niin kuin syyttäjä jaksaa vuodesta toiseen sitkeästi väittää vaihdellen vilkkasti muuta rekvisiittaa. Pelottavampaa varmasti olisi, niin kuin ensin epäiltiin, jos murhaaja olisi ollut esimerkiksi joku kostonhimoinen irtisanottu tai uhrinsa aivan sattumalta valinnut sairas henkilö, joka on edelleen vapaana ja mahdollisesti asuu heidän keskuudessaan ja johon he voivat törmätä koska tahansa vaikka kaupassa tai lenkkipolulla.

Mahdollisesti plussan puolella ovat omia turhautumiaan purkamaan päässeet nettikeskustelijat, jotka kokevat Ulvilan murhan omituisen henkilökohtaisesti. Nämä nettikeskustelijat kirjoittavat kilpaa miten jokainen rikospaikalla ollut on toiminut aivan väärin. Joidenkin mielestä uhrin olisi pitänyt ampua sisään pyrkivä huppumies heti, kun ikkunaan osui ensimmäinen isku. Näin tietysti voi todeta vain jälkikäteen ja toisaalta olisi tarvittu se asekin. Oikeassa elämässä ketään ei kuitenkaan sovi alkaa ammuskella vaikka hajottaisikin toisen ikkunaa. Joidenkin mielestä murhaajan olisi pitänyt tehdä rikoksensa jossain ihan muualla kuin uhrin kotona, murhaaja teki rikoksensa ihan väärin ja väärässä paikassa. Monien mielestä uhrin vaimo on tehnyt kaiken väärin alusta loppuun asti. Mutta murhassa ei ole kysymys mielipideasioista, jotkin asiat vain ovat tapahtuneet tietyllä tavalla huolimatta siitä, mikä kenenkin mielestä olisi ollut järkevämpää tai enemmän oikein. Henkirikos ei ole välttämättä mitään järkevää toimintaa ylipäätään, joten murhaajalle ei pidä asettaa kovin korkeita odotuksia järjen ja sen käytön suhteen. Hän on varmaankin toiminut järkevästi suhteessa tavoitteeseensa. Uhri tai hänen perheensä eivät ole voineet vaikuttaa murhaajan tekemiin valintoihin.

Yksi lapseton pari sai toki elämäänsä lapsia, tärkeän tehtävän ja kohtuullisen toimeentulon. Jotain hyvää kaiketi, mutta samalla äärettömän murheellista ja onnetonta niin monella tapaa. Positiivista ei ole, että he samalla luopuivat kaikista suhteistaan toisen puolison sukulaisiin, katkaisivat lasten keskinäiset suhteet ja lasten suhteet äitiinsä, isovanhempiin ja muihin sukulaisiin, päätyivät julkisesti räävittäviksi ja mukaan sirkukseen, jolle ei näy loppua.

Annu ja Jens ovat vankilassa kärsimässä ankaria rangaistuksia rikoksista, joita ei ole koskaan edes tapahtunut. Heidän menetyksiään ei pysty mitenkään korvaamaan. Annun ja Jensin lapset, vanhemmat, sisarukset, sukulaiset ja ystävät ovat ikävässä tilanteessa. Monella läheisellä on huoli ja hätä syyttömänä tuomituista ja samalla heidät on leimattu iljettävimmän mahdollisen rikoksen tehneiden läheisiksi. Sekään osa ei ole helppo ja ongelmaton – ei yhdellekään heistä.

Asiantuntijat ja viranomaiset, jotka ovat todistaneet Annun ja Jensin syyttömyytensä puolesta, ovat saaneet osakseen halveksuntaa ja uhkauksia. Pelkästään Annun ja Jensin puolustaminen vääriltä syytöksiltä tuntuu täyttävän jonkin rikoksen tunnusmerkistön, joka tapauksessa se on moraalitonta ja paheksuttavaa. Puolustusasianajajatkin ovat saaneet osakseen erilaisia lieveilmiöitä. Ylipäätään kaikkien, jotka uskovat – täysin luotettavin perustein – tuomittujen syyttömyyteen, arvostelukyky on kyseenalaistettu. Asia voidaan ottaa esille täysin yllättävissäkin yhteyksissä.

Annun vanhemmat ovat joutuneet kestämään tyttärensä perhettä kohdanneen surun, tyttären vankilassa olon ja aina vain jatkuvat prosessit. He ovat menettäneet kolme lapsenlastaan ja oman poikansa.

Perheen nuorimmat lapset menettivät isänsä 2-, 5- ja 7-vuotiaina, äitinsä 5-, 8- ja 10-vuotiaina ja isosiskonsa vuotta myöhemmin. He ovat menettäneet suhteet isovanhempiinsa ja kaikkiin isän puolen sukulaisiin. Olivat lasten kertomukset isosiskostaan, äidistään ja äidin miesystävästä sitten suoranaisia valheita, johdateltuja kertomuksia, valemuistoja tai mitä hyvänsä, nämä lapset eivät ole syypäitä tähän sotkuun.

Perheen vanhin lapsi menetti isänsä 9-vuotiaana, äitinsä 12-vuotiaana ja sisaruksensa 13-vuotiaana. Kun tyttö oli 14-vuotias, hän sai kuulla, että hänen epäillään olleen äidin rikoskumppani raa’assa henkirikoksessa ja olleen vaaraksi sisaruksilleen ja sijaisvanhemmilleen. Lapsi ei ymmärrä miksi. Voisiko joku selittää hänelle?

Lähde: SK/Miikka Kiminski

Lähde: SK/Miikka Kiminski

1) Richard Webster; Samankaltaisten faktojen näyttö: Nykyisen samankaltaisten faktojen periaatteen alkuperä ja eroosio

Kuka käytti hyväkseen Anneli Auerin lapsia?

Anu Suomela

Kirjoittanut Anu Suomela

Niinan kirjastosta löytyy Elizabeth Loftuksen artikkeli ‘Kuka hyväksikäytti Jane Doea?’ Se on kiintoisa vaikka traaginen kertomus erään naisen elämästä, jonka traumatisoi vanhempien pitkittynyt erokiista. Se alkoi, kun tyttö oli 5-vuotias.

Isä esitti äitiä vastaan insesti- ja pahoinpitelysyytteitä, ja ‘voitti’ taistelun. Hän käytti todistajanaan psykiatri David Corwinia, joka oli haastatellut tyttöä huoltajuuskiistan yhteydessä, ja päätellyt, että äiti oli seksuaalirikollinen ja pahoinpitelijä. Näin isä sai Janen huoltajuuden. Isä ei elänyt kovin pitkään tuon jälkeen, ja tyttö joutui sijaisperheeseen.

Kun Jane Doe oli 17-vuotias, Corwin haastatteli häntä uudelleen. Ennen tuota tapahtumaa Jane oli sijaisäidilleen vuosien varrella muistellut varhaisia kokemuksiaan äidistään, ja ihmetellyt muistikuviaan. Sijaisäiti oli kutsunut oman äidin kylään, ja Jane oli iloissaan, kun äiti tuntui niin tutulta. Näissä onnellisissa merkeissä elettiin jonkun aikaa.

Sitten astui siis kuvioon psykiatri Corwin. Hän näytti tytölle hänelle tekemänsä haastattelut, joissa 5-vuotias tyttö syytti äitiään seksuaalisista ja sadistisista pahoinpitelyistä. Jane kauhistui nuo haastattelut nähdessään, ja ilmoitti äidilleen, ettei hän halua olla tämän kanssa enää missään tekemisissä. Hän lähti myös sijaisperheestä, eikä pitänyt enää yhteyttä sijaisäitiinsä.

Noiden haastattelujen näkeminen oli ollut hänelle ilmeisesti äärimmäisen traumatisoiva kokemus, jonka vuoksi hän hylkäsi sekä pitkäaikaisen sijaisäitinsä että uudelleen syntyneen suhteensa biologiseen äitiinsä. Näiden sijaan hän oli yhteydessä psykiatri Corwiniin.

Corwin otti tämän yksittäisen tapauksen luentosarjansa aiheeksi todistaakseen, että lapsuuden tuskalliset muistot repressoituvat. Hän kiersi ympäri maailmaa luennoimassa tämän materiaalinsa kanssa ja hankki kunniaa ja mainetta repressioteorian todentajana.

Myös Jane pääsi parrasvaloihin esiintymällä omalla nimellään haastateltavana suosituissa tv:n talk-show -ohjelmissa. Niissä hän kertoi, miten oli repressoinut aidot muistonsa äitinsä kammottavista teoista.

***

Tuossa vaiheessa Loftus, joka on muistintutkija, kiinnostui tapauksesta. Hän ei uskonut muistojen repressioon siinä mielessä, että erityisesti traumaattiset muistot ‘lukittaisiin alitajuntaan’. Muistikuvat yksinkertaisesti haalistuvat ja fragmentoituvat ajan kuluessa. Etenkin jos ne koskevat varhaislapsuutta.

Yleisen muistitutkimuksen mukaan nk. lapsuuden amneesian vuoksi ihmisillä ei yleensä ole kuin ehkä joitakin hajanaisia muistumia ajalta alle 3-4 ikävuoden, koska muistiin painaminen edellyttää verbaalista kykyä.

Meistä jokainen voi testata muistiaan, vaikkapa ihmettelemällä mitä tapahtui jokaisen kouluvuoden avajaisissa tai lopettajaisissa. Ei tule mieleen, mutta jotain fragmentaarisia muistoja voi olla koskien luokkatovereita tai opettajia.

Loftus keräsi julkisista rekistereistä tietoja, joilla pääsi selville Jane Doen perheestä. Hänen oma nimensä oli ollut esillä tv-haastatteluissa. Noiden tietojen perusteella Loftus pääsi haastattelemaan Janen äitiä ja isoäitiä, sijaisäitiä ja isän entistä puolisoa, sekä sai käyttöönsä oikeuden julkiset päätökset.

Hän teki kollegansa Guyerin kanssa materiaalista tarkan analyysin Janen lapsuuden tapahtumista. Todisteita pahoinpitelevästä äidistä ei löytynyt. Jane ei suinkaan ollut repressoinut varhaislapsuuden muistojaan, vaan oli pohtinut muistikuviaan sijaisäitinsä kanssa. Monia hänen 5-vuotiaan esittämiään väittämiä voitiin osoittaa asiakirjaperustein perättömiksi. Niiden lähteinä olivat isä ja hänen silloinen puolisonsa, joka oli katkera Janen äidille etenkin rahaan liittyvistä syistä.

Kuka siis käytti hyväkseen Jane Doea? Äiti se ei ollut. Isä kyllä, ja hänen katkera vaimonsa. Entä Corwin? Kyllä, hän edisti uraansa ja mainettaan todistamalla yksittäisellä potilaskertomuksella teoriansa lapsuuden muistojen repressoitumisesta. *)

Se ei ollut kovin vakuuttava tieteellinen todistelu, mutta meni kuulijoihin kuin häkä, ja levisi ympäri maailman. Näin, koska tuolloin elettiin USA:sta lähteneen ‘suuren insestiboomin aikaa’. Suomessa tuolla teorialla on monissa oikeuskäsittelyissä todisteltu olemattomia lapsuuden tapahtumia.

***
Entä Anneli Auerin lapset? Käyttikö joku heitä hyväkseen?

Onko sijaisvanhemmilla ollut 9.000 €:n kuukausipalkkioiden vuoksi intressi vaikuttaa lasten kertomuksiin? Kokivatko he ehkä epäonnistuneensa, kun eivät tulleet toimeen vanhimman tyttären kanssa, joka ei uskonut äitinsä syyllisyyteen ja veljensä tarinoihin?

Onko syyttäjällä ollut intressi yrittää murtaa vanhimman tyttären kertomus murhayön tapahtumista voidakseen todistaa Auerin syylliseksi? Onko hänellä ollut intressi todistaa Auerin pojan aina vain kammottavammiksi kasvavat kertomukset totuudeksi?

Entä poliisi, joka Seppo-sedän avustuksella sai huijatuksi sairaana olevan tyttären uusintakuulusteluihin tämän vastustelusta ja järkyttyneestä mielentilasta huolimatta?

Oliko KRP:n äänitutkijalla joku intressi muunnella lausuntoaan äidin ja tyttären osuudesta, aina sen mukaan, millaisen johtopäätöksen poliisi / syytäjä halusi murhayön tapahtumista?

Oliko olemattomilla tieteellisillä näytöillä todistajana esiintyvällä gynekologi Minna Joki-Erkkilällä ehkä motiivi profiloitua tämän tapauksen kautta erityisasiantuntijaksi? Siis samalla tavalla kuin Corwin? Vaivasiko ehkä omatunto siitä, että poliisin vaatimuksesta pakotti tytön gynekologiseen tutkimukseen lapsen vastustelusta huolimatta? Vai oliko missio niin tärkeä, että lääkärin ammattieettiset ohjeet voitiin unohtaa?

***
*) Jenkkilässä kun ollaan, niin Jane Doe nosti Corwinin tuella korvauskanteet Loftusta ja hänen tutkijatovereitaan vastaan. Oikeutta käytiin useita vuosia. Jane hävisi muistaakseni 19 kanteestaan 18. Loftus ei halunnut jatkaa prosessaamista, vaan suostui maksamaan päästäkseen tapauksesta eroon.

Anu Suomela

50-luvulla me lapset olimme viattomia. Valehdella kyllä osasimme, mutta aika kehnosti, ja jäimme kiinni. Meitä varoiteltiin 'namusedistä', mutta kukaan meistä ei ollut sellaista tavannut

50-luvulla me lapset olimme viattomia. Valehdella kyllä osasimme, mutta aika kehnosti, ja jäimme kiinni.
Meitä varoiteltiin ’namusedistä’, mutta kukaan meistä ei ollut sellaista tavannut