Lasten hyväksikäyttöä on monenlaista

suojeluLastenpsykiatri Merja Oksanen pitää ”aivan sietämättömänä” tilanteita, joissa vanhemmat käyttävät keksittyjä väitteitä lapsen pahoinpitelystä tai hyväksikäytöstä huoltajuuskiistoissa. Vanhempien tulisi hakea apua itselleen. Kun lapsi eroriidan keskellä oirehtii, se tulkitaan oireeksi hyväksikäytöstä tai pahoinpitelystä, vaikka syy olisi ihan muu. Oireeksi luetaan mitä vain: tapaamisiin liittyvää itkuisuutta ja levottomuutta, alapään kutinaa ja punotusta tai sukupuolielimiin liittyvää puhetta. Pienetkin lapset puhuvat seksuaalissävytteisiä juttuja, joista kuulevat toisilta päiväkodissa. Lisäksi osa on jo pienenä altistunut pornolle. Se hämmentää, ja kun lapset alkavat puhumaan siitä, huoli herää herkästi. Lasta ei kannata alkaa omin päin haastatella, sillä riski johdatteluun on suuri. Nykyisin vanhemmilla on omia nauhoituksia, joissa he kyselevät asioita suoraan lapselta. Niistä näkee usein, kuinka lapsen kertomus on syntynyt yhdessä aikuisten kanssa. Pahimmillaan epäilyistä on puhuttu kotona niin paljon, ettei lapsi enää erota, mikä on totta. On riski, että lapsen kehitys vaarantuu. 1)

Annun pienemmistä lapsista on sijaisperheessä kuvattu paljon haastatteluvideoita. Kuka viranomainen ottaa vastuun nauhoitteista, kun lastenpsykiatri Oksanenkin kertoo, että riski johdatteluun on suuri omatekoisissa nauhoituksissa. Johdattelu voi tapahtua myös täysin tahattomasti, mutta seurakset ovat silti lapsen kannalta vakavat. Epäilen vahvasti, että sijaisvanhempia on viranomaisten taholta neuvottu ”kuulustelemaan” ja kuvaamaan lapsia ja tämä neuvo on ollut täysin väärä ja lapsille vahingollinen. Kuka ikinä nämä virheelliset neuvot onkin antanut, saisi kantaa oman osuutensa vastuusta. Onko syyttäjä Valkama ollut tietoinen lasten puheista jo aiemmin kuin virallisesti väittää? Hän on kertonut yllättävästä puhelinsoitosta 1.8.2011, mutta Helsingin Sanomien englanninkielisissä uutisissa sanotaan jotain aivan muuta: “What I can say is that it is not possible to conduct a new house search on the basis of old evidence. We naturally have to have something new to support us. Something new has emerged after early June, and it has led to a situation in which we have seen it as appropriate to conduct a search”, says Jarmo Valkama, one of the prosecutors in the case. (26.8.2011 HS).  Mikäli videoita on kuvattu ilman viranomaisneuvoja, olisi ammattilaisten tullut mieltää riskit edes jälkikäteen. Jos sijaisvanhemmat ovat jääneet ongelmien kanssa aivan yksin ilman mitään apuja, on sekin tilanne huolestuttava. Missä olivat sosiaaliviranomaiset? Lapsia ei voi syyttää tilanteesta. Syyttävä sormi osoittaa nyt viranomaisiin.

Useat suomalaislapset joutuvat vuosittain turhaan väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä selvittävän poliisitutkinnan kohteeksi. HS:n selvityksestä käy ilmi, että poliisi saa täysin perättömiä ilmoituksia lapsiin kohdistuvista rikoksista, joiden tekijäksi väitetään toista vanhempaa. Suurin osa poliiseista arvioi, että aiheettomat ilmoitukset ovat lisääntyneet viime vuosina. Arviot niiden osuudesta vaihtelevat noin viidestä jopa viiteenkymmeneen prosenttiin. Täysin perättömien väitteiden selvittely koetaan poliisissa työlääksi, mutta työmäärää enemmän poliisia huolestuttavat kuitenkin lapset. Rikostutkinta kuulemisineen ja lääkärintarkastuksineen voi olla lapselle raskas kokemus, ja pahimmillaan rikosprosessit kestävät vuosia. ”Se, että lasta käytetään tietoisesti välineenä toisen vanhemman kanssa käytävässä huoltajuuskiistassa tai vastaavassa, on ajattelematonta, sanoisin jopa itsekästä”, sanoo rikoskomisario Tero Muurman Keski-Uudenmaan poliisilaitokselta. Riitaiset vanhemmat eivät poliisien mukaan ole ainoita aiheettomien ilmoitusten tekijöitä, vaan ilmoituksia tulee myös isovanhemmilta ja muusta lähipiiristä. Jopa naapurien väliset riidat saattavat kärjistyä perättömiksi väitteiksi siitä, että naapuri pahoinpitelee lapsiaan. Taustalla voi riitojen lisäksi olla myös mielenterveysongelmia tai ilmoittajan omia lapsuudenkokemuksia, jotka herkistävät vääriin tulkintoihin. 2)

Poliisi siis tunnistaa ilmiön perättömistä väitteistä koskien lasten pahoinpitelyitä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei asia kuitenkaan ole ilmeisesti juolahtanut pieneen mieleenkään yhdelläkään asiaa tutkivalla poliisilla. Tästä en voi parhaalla tahdollakaan ajatella muuta kuin, että poliisi ja syyttäjät ovat sulkeneet silmänsä kaikelta syytöksiä vastaan puhuvalta ja olleet valmiit uskomaan nämä tuhannen ja yhden yön tarinat kaikkine mahdottomuuksineen. He ovat sokeana ajaneet juttua eteenpäin yrittäen epätoivoisesti löytää vahvistusta kauhutarinoille. Enää ei voi yksikään korkea-arvoinen herra väittää, etteikö nämä rikosasiat (Ulvilan murha ja lasten kaltoinkohtelu) ainakin poliisin puolelta liittyisi erittäin vahvasti toisiinsa. Molemmat jutut ovat heikolla pohjalla uskomattomien tarinoiden varassa ja salailemalla yritetään viestittää yleisölle, että ”on tämä niin hirveä juttu, että ette haluaisi edes tietää”.

1) HS 23.1.2012: Psykiatri: Keksityt väitteet ovat riski lapselle
2) HS 23.1.2013; Eroperheet tehtailevat rikosilmoituksia

Lasten suggestioherkkyydestä

ihmetys

Tutkimukset valottavat sitä, miten helposti pienet lapset voidaan saada uskomaan traumaattisiin tapahtumiin, joita ei ole tapahtunut. Vain vähäisesti johdateltuna yksi tutkimukseen osallistunut lapsi syytti lastenlääkäriä yrityksestä kuristaa hänet ja siitä, että tämä olisi vasaroinut puisen lastan hänen vaginaansa. Lääkärin onni on, että koko tilanne videoitiin, eikä mitään tällaista tietenkään tapahtunut.

Tutkijat kysyivät toistuvasti pieneltä pojalta, oliko hänen sormensa jäänyt hiirenloukkuun. Hänen alkuperäinen kieltonsa muuttui täysin päinvastaisiksi vakuutuksiksi siitä, missä ja miten sormi oli jäänyt loukkuun, miten siihen sattui ja kuka vei hänet sairaalaan. Vaikka isä kertoi pojalle, että tapaus oli tarua, poika väitti haastattelijalle, että sormi todella oli loukkaantunut.

Lasta haastattelevan tutkijan ennakko olettamalla on ratkaiseva merkitys. Yhdessä tutkimuksista esikoululaisille esitettiin leikkitilanne, josta heitä haastateltiin kuukautta myöhemmin. Joillekin haastattelijoille kerrottiin tarkasti, mitä oli tapahtunut, toisille annettiin väärää tietoa. Heitä pyydettiin sitten selvittämään kultakin lapselta, mitä oli tapahtunut. Ne, joilla oli oikeat etukäteistiedot saivat paikkansapitäviä kuvauksia. Toinen ryhmä sen sijaan sai 34 prosentissa tapauksista 3–4-vuotiailta väärän kuvauksen. Sen lisäksi lapset tulivat entistä vakuuttuneemmiksi virheellisistä tapahtumista, kun heitä rohkaistiin toistamaan kertomuksensa.

Kaksivuotiaan vaippaihottuma aiheutti sen, että lapsia, jotka olivat olleet erään hoitajan hoidossa grillattiin armottomasti. Lopulta lapset kertoivat, että heidät oli pakotettu juomaan verta ja virtsaa ja syömään ulosteita, kun heidät oli lukittu luolaan, joka oli ‘paholaisen kirkko’. Yksi poika väitti, että kirveen varsi oli työnnetty hänen penikseensä, ja toinen, että lapsenvahti oli leikannut hänen nänninsä ja nielaissut sen.

Eräässä tapauksessa esikoululaiset joutuivat johdattelevien ja painostavien kyselyjen kohteiksi ennen kuin he esittivät eriskummallisia syytöksiään siitä, että X olisi työntänyt erilaisia esineitä heidän peräaukkoonsa, vaginaansa ja peniksiinsä, esimerkiksi lego-paloja, haarukoita, lusikoita, veitsiä ja miekkoja. X:n väitettiin myös pakottaneen lapset juomaan virtsaansa ja riisuneen lapset alasti, jonka jälkeen hän oli nuollut pähkinävoita heidän genitaaleistaan.

Lähde: Sexpo säätiön julkaisu Tieteellisiä artikkeleita: Mark Pendergrast: Muistin uhrit – seksuaalisen hyväksikäytön syytökset ja tuhotut elämät

Hovioikeudelle

Syytettyjen oikeusturva

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä näyttää tulleen juridinen epidemia, jossa on lukuisia inkvisition piirteitä. Tieteellistä tutkimusta on tehty runsaasti ja siihen perustuvia käytännön ohjeistuksia on annettu monissa maissa. Silti tuomioistuimet näyttävät luovuttaneen tuomiovallan kliinisten psykologien ja psykiatrien muodostamalle ”papistolle”, jonka uskomukset perustuvat Freudin sata vuotta sitten esittämiin ja nykykliinikoiden lämmittämiin teorioihin, joita ei ole koskaan voitu osoittaa tieteellisesti päteviksi.

Mitä voidaan pitää näyttönä, joka ei jätä sijaa perustellulle epäilylle?

Vähimmäisedellytyksenä tulee olla syyttömyysolettama, kunnes tuomioistuin on tutkinut asian.

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on se, onko teko fyysisesti mahdollinen. Ihmisiä on lähetetty vankilaan teoista, joita yksikään inhimillinen olento ei kykenisi suorittamaan.

Jos lasten kertomukset ovat suurimmaksi osaksi mahdottomia ja loputkin kuulostavat mahdottomilta, tulisi miettiä sitä vaihtoehtoa, että ne todella ovat mahdottomia. Voisiko lapsen puheille löytyä helposti täysin luonnollinen selitys, ihan arkisen tietämyksen keinoin.

Kokonaan näytetään unohtavan myös se, että syyttömänä pedofiliksi epäilty joutuu hengenvaaraan jopa vankilassa viranomaisten valvonnassa – niin paheksuttavana rikosta pidetään, että näyttökynnys näyttää alentuvan laillisuuden ja oikeusturvan kustannuksella.

Entäs lapsi?

Muistakaa, että kyse on nimenomaan lapsen oikeusturvasta. Näyttönä lapsen erottamiselle omasta perheestään ja kasvuympäristöstään ei voida pitää viranomaisten tai tuomioistuimien tietämättömyyttä, uskomuksia, luuloja ja pelkoja. Niiden perusteella ei oikeusvaltiossa tule myöskään ketään tuomita rangaistukseen.

Perusteettomien insestisyytösten ruokkima noitavaino satuttaa kaikkein eniten lapsia. Siis juuri heitä, joita lastensuojelun, sosiaalitoimen ja lastenpsykiatrian olisi tarkoitus suojella.

Ruotsissa pedofilia- ja insestikohun kärki taittui 1990-luvulla, jolloin perusteettomia tuomioita alettiin kumota. Yhdysvalloissa kehitys kääntyi jo aiemmin. Suomi tulee jälkijunassa.

Lähdettä mukaillen:
Anu Suomela Psykologinen todistelu seksuaalirikoksissa, Marko Hamilo toim. Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa. Suomalaisen psykokulttuurin kritiikki.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 5

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella tiedetään:

Tuomio on tehty äänestyksen jälkeen.

Päätös ei ollut yksimielinen. Äänestyksen tulos oli 2-1.

Vähemmistöön jäänyt käräjätuomari olisi tuominnut Anneli Auerin kolmesta pahoinpitelystä ja Jens Kukan kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä yhdestä pahoinpitelystä ja katsonut kummankin osalta tutkintavankeusajan vapaudenmenetyksen rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Yksi tuomareista  katsoi Annun syyllistyneen kolmeen pahoinpitelyyn ja Jensin syyllistyneen kolmeen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja yhteen pahoinpitelyyn. Epäselvää on, millä perusteella nämä teot tuomarin mielestä tulivat toteen näytetyiksi. Jos kyse on asianomistajien kertomusten luotettavuusarviosta, niin tämä tuomari piti joidenkin asianomistajien kertomuksia kovin vähän luotettavina. Toisaalta hän luotti ilmeisesti täysin niiden asianomistajien kertomuksiin, joiden mukaan mitään rikosta ei ollut tapahtunut.

”Uskokaa lapsia” -ideologiaa toteutettiin tuomiossa kauttaaltaan. Vaihtelevasti uskottiin eri lapsia tai samojen lasten eri kertomuksia. Tohon uskotaan, tohon ei, kai me tämäkin uskotaan. On nää niin kamalia juttuja, pakkohan näistä on tuomita. Tota ei vaan voida uskoa, kun sitä ei uskois kukaan jne.

Jätän julkisen selosteen ruotimisen sikseen ja jään odottamaan, että hovioikeudessa asia ymmärretään.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 4

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella tiedetään:

Asiassa on asianosaisten lisäksi kuultu todistelutarkoituksessa ja todistajana yhteensä 51 henkilöä. Henkilötodistajista suuri osa on ollut psykologian ja psykiatrian alan asiantuntijoita, joiden kuulemisella on pyritty selvittämään asianomistajien haastatteluissa antamien kertomusten luotettavuutta.

Lisäksi todistajana on kuultu runsaasti henkilöitä, jotka tavalla tai toisella ovat tunteneet vastaajat tai jommankumman heistä. Oikeudenkäynnissä on lisäksi esitetty runsaasti asiakirjatodistelua.

Ratkaisun perusteluissa on keskeisellä sijalla asiantuntijoiden lausumiin ja lääkärintarkastuksissa tehtyihin havaintoihin pohjautuva asianomistajien kertomusten luotettavuuden arviointi.

Asiantuntijoiden olisi minusta pitänyt ehdottomasti olla julkisia. Asiantuntijoiden henkilöllisyys ei voi olla sellaista arkaluonteista tietoa, jota tulisi suojella. Todistelutarkoituksessa ja todistajina kuultujen asiantuntijoiden ammattitaitoa tulee voida arvioida kriittisesti ja tarvittaessa myös  kyseenalaistaa. Varsinkin, kun selosteessa nimenomaan todetaan, että ratkaisun perusteluissa on keskeisellä sijalla juuri asianomistajien kertomusten luotettavuuden arviointi, josta nämä asiantuntijat ovat antaneet lausumansa. Ihmisillä tulisi olla mahdollisuus varmistua ensin oikeudessa kuultujen asiantuntijoiden pätevyydestä, riippumattomuudesta ja luotettavuudesta, jotta olisi mitään mahdollisuuksia arvioida sitä, ovatko heidän tekemänsä luotettavuusarviot lähellekään luotettavia. Esimerkkinä jo tiedossa oleva poliisin asiantuntija Keijo Ahorinta.

Selosteessa olisi pitänyt olla jotakin konkreettista edes siitä, millä perusteella ja millä menetelmillä lasten kertomusten luotettavuutta on arvioitu. Kiinnostavaa olisi ollut tietää, millä perusteella osa kertomuksista katsottiin luotettaviksi ja osa taas ei. Selosteesta päätellen lasten luotettavuutta on siis arvioitu tarina kerrallaan, eikä luotettavuusarvio perustu kokonaisuuteen. Lääketieteellisestä näytöstä, sen laadusta ja lääketieteellisen näytön puutteesta olisi pitänyt mainita. Tämä olisi ollut mahdollista tehdä suojaten asianomistajien yksityisyyttä – jos katsotaan, että rikos missään mielessä on yleensä kenenkään yksityisasia.

Salaisesta tuomiosta päätellen nämä salaiset asiantuntijat ovat hankkineet pätevyytensä Salaisessa tiedekunnassa. Kurssivalintaan voi tutustua:

http://www.helsinki.fi/jarj/intelligenzia/sal/

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 3

hiiri

Seuraavaksi esittelen oikeudenkäynnin ”huumori” -osastoa koskevat syytteet, jotka tulivat hylätyiksi. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella tiedetään:

Syyte eläinsuojelurikoksesta on hylätty.

Olen kuullut huhun, että eläinsuojelurikosta koskeva syyte kaatui nimenomaan näytön puutteeseen. Tältä osin tuomioistuin ei siis pitänyt lasten mielikuvitusta luotettavana. Syyte ei voinut kaatua uskon puutteeseen, koska monet syytteet menivät läpi ”uskon” varjolla. Ymmärrän, että eläinsuojelurikoksen ajaminen oli syyttäjille haastava tehtävä. Eläinuhrien omia kertomuksia tapahtuneista ei luonnollisesti voitu kuulla ja asiantuntijoidenkin arviot kertomusten luotettavuudesta jäivät siitä syystä hiukan puutteellisiksi. Poliisi ei myöskään pystynyt tavoittamaan yhdenkään eläinuhrin omaisia, ex-puolisoita, naapuria tai ketään muutakaan.

Julkisuudessa esillä olleen keskustelun johdosta on syytä erikseen todeta, että vastaajia ei ole tuomittu teoista, joihin olisi liittynyt piirteitä saatananpalvonnasta.

pirullinen

Julkisuudessa on ollut keskustelua myös muilta osin, mutta hyvä, että edes tähän keskusteluun otettiin kantaa selosteessa. Ei ole palvottu saatanaa ja piste. Hiukan tämän tiedon arvoa laskee minun silmissäni se, että tuomio yritetään saada selosteessa näyttämään ”hyvältä”, mitä se ei ole. Meille uskotellaan, että vastaajien vankeusrangaistukset ovat täysin ansaittuja, eikä arvovaltainen tuomioistuin nyt sentään mihinkään saatananpalvonta sepustukseen usko. Niin halpaan ei sentään mennä, vaikka muuten halpaan sitten mentiinkin.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 2

salattu

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella tiedetään:

Asiassa on ollut kysymys useisiin lapsiin kohdistuneiksi väitetyistä seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksista.

Kuten aikanaan tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari ei halunnut paljastaa kuinka monesta lapsesta rikosepäilyssä oli kyse, ei tuomioistuinkaan sitä halua paljastaa. Mitähän arkaluonteista voi olla asianomistajien lukumäärässä? Varmasti jotakin, koska sitä ei haluta kertoa. Asianomistajia on useita. Siihen tietoon on suuren yleisön tyytyminen.

Koska kyse on lapsista, tulee heidän henkilöllisyytensä paljastumista suojata kaikin mahdollisin tavoin vaikka rikoksen uhriksi joutumisen, ei pitäisi millään tavalla olla uhrille häpeällistä. Erityisesti tässä jutussa kannatan kuitenkin asianomistajien ehdotonta salaamista, koska kaikki asianomistajat eivät ole omasta mielestään joutuneet kyseisten rikosten kohteeksi, eivätkä halua sellaisen uhreiksi leimautua.

Paljastaisiko lukumäärän kertominen sitten asianomistajien henkilöllisyyden? En usko.

Jos kyse ei ole asianomistajien henkilöllisyyden suojaamisesta, niin mistä ihmeestä on kyse? Paljastaisiko lukumäärän kertominen jotain ihan muuta? Luulen, että kyse on enemmänkin jostain muusta kuin asianomistajien suojaamisesta. Kenties yrityksestä säilyttää käräjäoikeuden arvovallan rippeet kyseisen limbotuomion jälkeen. Onnistuuko se salaamisella? En usko.

salattu

Osaan lapsista kohdistuneiksi väitettyjä rikoksia koskevat syytteet on hylätty kokonaan.

Kaikki syytteet eivät siis tulleet käräjäoikeuden arvion mukaan toteen näytetyksi. Joitakin X määrää lapsia koskevat rikossyytteet on hylätty kokonaan. X määrää lapsia ei ole tuomioistuimen mielestä käytetty seksuaalisesti hyväksi eikä pahoinpidelty. Jotain sekin.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 1

salattu

28.1.2013 alkaa salaisen oikeudenkäynnin toinen näytös. Näyttämönä tällä kertaa Turun hovioikeus. Kaikki on hirvittävän salaista ja mystistä. Jotakin kuitenkin tiedetään Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen pohjalta. Kysymyksessä on seksuaali- ja väkivaltarikosasia, jossa on tullut esille arkaluonteisia tietoja asianomistajien, jotka ovat lapsia, yksityiselämästä ja terveydentilasta. Aineisto on julistettu salaiseksi 60 vuoden ajaksi asianomistajien suojaamistarpeen vuoksi.

Tuomio sisältää tuollaisia arkaluonteisia tietoja.

Tästä syystä oikeudenkäyntiaineisto on määrätty salaiseksi. Salaiseksi on määrätty aivan kaikki – myös muut kuin mainitut asianomistajia koskevat arkaluonteiset tiedot.

Seuraavassa on muutamia oikeustoimittajien kommentteja salaiseksi määrätyistä oikeudenkäynneistä. 1)

Väite: Julkisista selosteista saa hyvän käsityksen syytteenalaisesta tapahtumasta ja tuomion perusteluista.

”Huimat erot laadussa ja sisällössä.”

”HAH! Tunnen yhden tapauksen – taisi olla Nurmeksen KäO:n tuomio lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa – jossa KäT oli ihailtavalla tavalla perustellut ratkaisunsa ja laski sen julkisuuteen, siis asianomistajien nimet ja viitteet heidän identifioimiseensa salaten. Jutun argumentaatio ja syytteen hylkäämisen perusteet kerrottiin huolella. Se oli kunnon seloste. Usein seloste ei juurikaan laajenna jo tuomiolauselmasta ilmenevää, toki joskus.”

Väite: Tuomioistuimet määräävät usein koko oikeudenkäynnin salaiseksi, vaikka se voitaisiin käsitellä ainakin osittain julkisesti.

”Toisinaan tuntuu, että salaaminen kokonaan on tuomarille ns. helppo ratkaisu.”

Väite: Oikeudenkäyntejä salataan vain perustelluista syistä.

”On monta tapausta, joissa oikeudenkäynti on salattu ilman mitään perusteluja. Kyseenalaistaisin myös esim. seksuaalirikosjuttujen säännönmukaisen salaamisen, koska näin syntyy käsitys, että uhrilla on jotain hävettävää.”

1) www.oikeustoimittajat.fi/kommentitjulkisuus.php

Kuka lasta suojelee, kuka rakastaa

– Lapseni ovat sepittäneet satuja. He valehtelevat, Anneli Auer vakuuttaa.

– Lapseni ovat sepittäneet satuja. He valehtelevat, Anneli Auer vakuuttaa.

Voiko äiti, joka sanoo lastensa valehtelevan, rakastaa lapsiaan?

Ajatusta on pyöritelty netin keskustelupalstoilla liittyen Annun antamaan haastatteluun, jossa hän kertoo lasten sepittäneen satuja ja valehtelevan kauheuksista, joita lapset väittävät perheessä tapahtuneen. Lapsiaan rakastavan vanhemman tulisi joidenkin nimettömien nettimoralistien mielestä ilmeisesti antaa lasten valehdella kaikessa rauhassa. Ainakaan ei pitäisi syyttää lapsia valehtelusta – se on sairasta tai joka tapauksessa täysin hävytöntä. Eikö kukaan muu koskaan sano lapselleen, että ”älä valehtele”? Jos minun lapseni puhuvat puppua ja niinhän ne pikku pirulaiset aika ajoin tekevät, en todellakaan hyväksy sitä.

Pitää muistaa, että Annu puhuu omista lapsistaan ja tietää mitä heidän perheessään on todellisuudessa tapahtunut. Pitää muistaa myös se, että yksi lapsista on eri mieltä muiden kanssa siitä, mitä kotona on tapahtunut. Annu ei syytä lapsiaan valehtelusta. Hän kertoo, etteivät lasten kauhutarinat pidä paikkaansa oikeassa elämässä, ne eivät siis ole totta. Se, miksi lapset kertovat juttuja, jotka ovat joko täysin mahdottomia tai paikkaansa pitämättömiä, on Annullekin epäselvää. Vaihtoehtoja mahdollisille selityksille voi arvailla. Jos lapset alkavat kertoilla satuja tosiasioina, suurin vastuu on kuulijalla. Vastuu on aikuisilla. Pienille lapsille ei saa sälyttää sellaista vastuuta. Aikuisten tehtävä on puuttua asiaan. Aikuisen tehtävä ei ainakaan missään nimessä ole ohjailla ja ruokkia valheita mieleiseensä suuntaan.

Joskus tilanne voi tuntua – niin lapsesta kuin aikuisestakin – niin vaikealta, että valehtelu tai ns. muunnellun totuuden kertominen tuntuvat ainoalta selviytymiskeinolta tilanteessa. Toisinaan voi lasketella luikuria vain päästäkseen helpommalla. Joskus valhe lipsahtaa, jotta olisi toiselle mieliksi ja saisi hyväksyntää. Kun kyse on pienistä lapsista, he eivät vielä täysin tiedosta valheen seurauksia. Eivätkä varsinkaan silloin, jos valehteluun ei puututa. Siihen saatetaan jopa kannustaa tahallisesti tai tahattomasti.

En ole mikään esimerkillinen vanhempi enemmän varmaan merkillinen, enkä voi neuvoa muita lasten kasvatuksessa, mutta rehellisyys on niin tärkeä juttu, että valehtelua ei meidän perheessä sivuuteta olan kohautuksella. Olen tietoinen lasten taipumuksesta keksiä hyviä selityksiä asioille, jotta pääsisivät luikertelemaan hankalasta tilanteesta. Lapset ovat myös siitä ovelia, että he nopeasti (meitä aikuisia nopeammin) hoksaavat mitä heidän missäkin tilanteessa oletetaan sanovan, jotta ovat meille aikuisille mieliksi ja jolloin heidänkin tilanteensa on helpompi. Minusta on varsin omituista väittää, ettei Annu rakastaisi lapsiaan, kun hän sanoo lasten juttujen olevan satua, kun ne sitä ovat.

Mutta jos lasten kertomukset ovat epätosia, niin mistä ne tulevat? Ovatko lasten mielikuvituksen sisällöt todella niin sairaita ja kammottavia? Vastaus on kyllä, kuten Grimmin veljekset epäilemättä tiesivät.

Kun ihmiset ryhtyvät etsimään oireita, niitä tavallisesti löytyy. Kysytään vaikka lääketieteen opiskelijoilta, jotka epäilevät sairastavansa mitä tahansa tautia, johon juuri ovat perehtymässä. Kun vanhemmille sanotaan, että mikä tahansa lapsen oire johtuu mahdollisesti hyväksikäytöstä, tai jos lastenlääkärille sanotaan, että peräsuolessa tai vaginassa saattaa olla ‘viitteitä’ hyväksikäytöstä nämä ‘oireet’ muuttuvat vakuuttaviksi. Painajaiset, vuoteenkastelu, seksileikit tai haluttomuus paljastaa väitettyä hyväksikäyttäjää muuttuvat todisteiksi hyväksikäytöstä. 1)

PIENTEN LASTEN KERTOMUSTEN USKOTTAVUUS

Ilmeisesti ammattilaisten on vaikea erottaa tarkkoja kertomuksia epätarkoista kertomuksista, jotka ovat toistuvien johdattelevien haastattelujen tulosta, koska monet lapsista ovat itse ruvenneet uskomaan siihen, mitä he kertovat aikuisille. Tätä tilannetta voi kutsua vääräksi uskomukseksi erotuksena valheille. Lapset eivät siis tiedä, että heidän kertomuksensa eivät pidä paikkaansa, minkä vuoksi esiin ei tule merkkejä huijauksesta, kiirehtimisestä yms. Lapset antavat vaikutelman siitä, että he haluavat kertoa totuuden, heidän kertomuksensa näyttävät pysyviltä, yksityiskohtaisilta ja yhtenäisiltä. Jos lapset uskovat kertomaansa, on hyvin vaikeaa erottaa virheitä. 2)

Katkelmia Sexpo säätiön julkaisusta Tieteellisiä artikkeleita:

1) LASTEN SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN ARVIOINTI LÄHTÖKOHTANA LAPSEN TAPA KÄSITELLÄ TIETOA SEKÄ HYPOTEESIEN TESTAUS; William O’Donohue ja Matthew Fanetti

2) NUORTEN LASTEN TAPAHTUMAKUVAUSTEN LUOTETTAVUUS JA TOTUUDENMUKAISUUS; Maggie Bruck, Stephen J. Ceci ja Helene Hembrook

Salonsaari elää lapsuuden ihannemaailmassa

Salonsaari

Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaaren sanojen mukaan Suomessa ei syyttömiä vankilaan laiteta. Hänen mukaansa myöskään poliisi ei vuoda tietoja, vaan toimittajilla on mitä ihmeellisimpiä keinoja löytää lähteitä. Minäkin haluaisin elää tuossa maailmassa, jota Salonsaari kuvailee.

Salonsaaren kauniista sanoista huolimatta tälläkin hetkellä Saranmäen vankilassa istuu varmuudella ainakin kaksi syytöntä ihmistä, mahdollisesti useampia. Salonsaaren vakuutteluista huolimatta myös poliisi vuotaa jatkuvasti, mutta tietysti vain mediaystävällistä tietoa. Satakunnan Kansa oli syksyllä 2011 jollain ihmeellisellä keinolla löytänyt lähteen, jonka mukaan poliisilla olisi ollut kiistaton kuvatallenne Annua ja Jensiä koskevassa lapsiin kohdistuvassa rikosasiassa. Salonsaari ei kuitenkaan vahvistanut kuvatallenteen olemassaoloa, mutta ei sitä kumonnutkaan. Nyt tiedämme, ettei mitään vahvistettavaa olisi ollutkaan. Herää ajatus, yrittikö poliisi valheellisesti kertomalla kiistattomasta kuvatallenteesta, joko SK:lle tai asiassa kuulluille, vahvistaa uskoa epäiltyjen syyllisyyteen. Tuskin poliisin tarkoitus sentään oli etsintäkuuluttaa uusia uhreja ilmoittautumaan korvausten toivossa. Eihän me missään Jenkkilässä olla.

Minun lapsuuden mielikuvitusmaailmaan kuului rehellinen ja urhoollinen poliisi, joka huolehtii turvallisuudestani vaikka oman henkensä uhalla. Sankari, joka tulee nopeasti hätiin, jos tarve niin vaatii. Lapsuuden leikeissä poliisi jahtasi roistoja, ei muita. Koskaan emme leikkineet, että poliisi olisi ollut rikollinen. Paljon on muuttunut ajatusmaailma noista lapsuuden ajoista.

Mikään inhimillinen ei ole vierasta poliisille. Ovathan poliisit, kuten olen todennut, lähtökohtaisesti ihmisiä. Poliisilaitos ei myöskään kovin paljoa eroa muista työpaikosta. Rikollisten määrä tosin saattaa olla keskimääräistä suurempi. Poliisilaitoksella astutaan toisten varpaille, näpäytetään, arvostellaan, rakastutaan, petytään, ollaan mustasukkaisia ja kateellisia, kostetaan, kilpaillaan, juonitellaan, vinoillaan, valehdellaan, juorutaan ja mustamaalataan. Joskus nämä inhimilliset asiat häiritsevät poliisin työskentelyä.

Lainaan tutkinnanjohtaja Salonsaaren sanoja ”Joskus vanhat asiat tulevat yllättäen esiin”. Näin voi joskus käydä, eivätkä poliisit ole siitä mitenkään ulkopuolella.

Kunnes toisin todistetaan

Nisäkäs ei himoitse jälkeläistään

(City-lehti, nro 5/2008)

Sexpon tutkimuspäällikkö Anu Suomela on käynyt läpi pöytäkirjat ja todistusaineistot lukuisista oikeudenkäynneistä, joissa on selvitelty väitteitä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän on analysoinut tutkimusmenetelmien tieteellisyyttä ja myös oikeuskäsittelyjen tasapuolisuutta. Huonolta näyttää.

Vai miltä kuulostaa lastenpsykiatri, joka ensin keksi omasta päästään, että lapsi on tunnustanut hyväksikäytön ja sitten kieltäytyi kuuntelemasta lapsen vastalauseita. Kun lapsi tämän vuoksi suuttui, psykiatri katsoi vihastumisen syyksi sen, että hyväksikäyttö on niin vaikea aihe käsitellä.

Niko-tapauksessa lapsen piirrokset pyssyistä ja tikareista todistivat hyväksikäyttöä tapahtuneen. Toisessa tapauksessa lastenkotiin joutunut pikkupoika kosketteli ikävissään pippeliään ja isää alettiin heti epäillä insestistä. Mitä moninaisimmat seikat voidaan lukea oireiksi. Näin siitä huolimatta, että tutkimusten mukaan lapsen kokemaa hyväksikäyttöä ei voida päätellä oireista.

Suomalaisten psykologien ja psykiatrien käyttämät haastattelumenetelmät antavat vääristynyttä tietoa. Virallisia ohjeita noudatetaan vain harvoin. Kysymyksiä jankutetaan ja lasta johdatellaan antamaan myöntäviä vastauksia. Tietoa hyväksikäytöstä saatetaan kerätä esimerkiksi esittämällä nukkeleikin yhteydessä suggestiivisia kysymyksiä, kuten ”mihin isi kosketti”. Pätevät todisteet insestin tapahtumisesta ovat äärimmäisen harvinaisia. Tämä johtuu siitä, ettei insestiä paljoakaan harjoiteta.

”Jos kyseessä on pieni lapsi ja epäiltynä lapsen vanhempi, niin mitä todennäköisimmin rikosta ei ole tapahtunut”, Suomela tiivistää.

Muiden nisäkkäiden tavoin tavallista ihmistä inhottaa seksi omien jälkeläisten kanssa – tai pienten lasten kanssa ylipäätään. Tästä trendistä poikkeaminen on äärimmäisen harvinaista. Miten on mahdollista, että syytteitä sitten esitetään niin paljon?

”Kai syy on jatkuva julkisuus. Seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut yhdysvaltalaisissa filmeissä kestoselitys ihmisten ongelmille”, Suomela pohtii.

Lapsen vieraannuttaminen vanhemmastaan

Vieraannuttamissyndroomaan liittyy usein turhia insestisyytteitä. Yksi väärän ja oikean insestisyytöksen erottelukriteeri on se, missä vaiheessa avioeroprosessia näitä esitetään. PAS-termin kehittänyt psykiatri Richard Gardner on luonut aikajanan: jos syytöksiä esitetään hyvin aikaisessa vaiheessa, kun vanhemmat asuvat vielä yhdessä ja lapsi alkaa oirehtia, niin silloin epäily on todennäköisemmin oikea. Mutta jos aikaa erosta on kulunut ja vanhemmat asuneet pitkään erillään lapsen alkaessa oirehtia, niin tällöin voi olla kyse muusta. Siinä välissä on usein jo käytetty muita konnankoukkuja, jotta lapsen ei tarvitsisi enää tavata: on moitittu toisen elintapoja, haukuttu juopoksi, hulluksi, ties miksi ja esitetty turhia pahoinpitelysyytteitä. Kun ei enää muuta keksitä, niin viime vaiheessa vedetään insestikortti hihasta. Mitä myöhemmin insestisyytös esitetään avioeroprosessin kuluessa, niin sitä todennäköisemmin se on väärä.

Lapsen käytöksestäkin voidaan päätellä jotakin. Oikeassa insestissä lapsi tuntee häpeää eikä mielellään puhu niistä tapahtumista, koska hänet on peloteltu ja varoiteltu puhumasta. Hän ei useinkaan avaudu terapeutille, mutta PAS-syndroomasta kärsivät lapset toimivat siten, että heti kun viitataankin toiseen vanhempaan, niin se on kuin heille tulisi nauha päälle ja he alkavat toistaa ulkoa opitunkuuloisesti sitä tarinaa. Se on useimmiten lähivanhemman heille ohjelmoima ja tarina sisältää usein sanoja, joita sen ikäiset lapset eivät yleensä käytä. Lapsi voi sanoa myös, että hän on ’kertonut totuuden’.  Väärille insestisyytöksille on tyypillistä myös, että kertomukset sisältävät mielettömiä, asiaankuulumattomia ja totuuden vastaisia elementtejä, ne ovat sisäisesti ristiriitaisia ja muuttuvat kerrasta toiseen.

Lapsi voi saada tietynlaista nautintoa siitä, kun hän saa kerrottua tämmöisiä vääriä tarinoita, kun hän saa kannustusta siitä. Niinpä hän on paljon rohkeampi kertomaan vääriä insestijuttuja kuin sellainen lapsi, joka on todella kokenut insestin. On siis huomattava määrä aineistoa, joka kertoo siitä, että on kyse väärästä insestisyytöksestä ja tätä pitäisi Suomessakin asiaa tutkivien opiskella. 1)

Tutkimusten mukaan yleisimpiä vieraannuttamiselle altistuneilla lapsilla ja nuorilla esiintyviä oireita ovat muun muassa vihan tunne kohdevanhempaa kohtaan, lisääntynyt hermostuneisuus ja ahdistuneisuus, itseluottamuksen puute, turvattomuuden tunne, perusteettomien pelkojen herääminen, psykosomaattiset oireet, uni- ja nukahtamisvaikeudet, lisääntynyt stressi, masentuneisuus ja itsetuhoajatukset, syömishäiriöt, kouluvaikeudet, pakko-oireet, toistuvat itsesyytökset sekä ahdistus- ja paniikkihäiriöiden lisääntynyt riski. Seuraavassa esitetään vieraannuttamisoireyhtymän kriteerit Gardnerin mukaan.

  • Toiseen vanhempaan kohdistuva panettelu-, mustamaalaamis- ja mitätöimiskampanja
  • Perusteet, joihin em. käyttäytyminen perustuu, ovat heikkoja, absurdeja ja epätosia
  • Lapsessa heräävä vihamielisyys toista vanhempaa kohtaan on hyvin mustavalkoista ja ehdotonta
  • Lapsi väittää, että hänen halunsa vieraantua toisesta vanhemmasta sekä vihamielinen suhtautuminen ja kielteiset tunteet tätä kohtaan ovat itsenäisen ajattelun tulosta
  • Lapsi antaa vaistonvaraisesti tukensa vieraannuttajalle vanhempien välisessä konfliktissa
  • Lapsi ei koe syyllisyyttä toiseen vanhempaan kohdistetun käyttäytymisen johdosta tai siitä, millaisia tunteita se hänessä herättää
  • Lapsen kertomuksissa esiintyy vieraannuttajalta lainattuja mielikuvia ja käsitteitä
  • Lapsen vihamielisyys ulottuu kohdevanhemman ystäviin ja sukulaisiin 2)

1)       Vieraannuttamisesta väitöskirjaa tekevä oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Anja Hannuniemi

2)       Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta erotilanteesta, Helinä Häkkänen-Nyholm

Johdattelua ja harhaan johtamista

Lasten muistin vahvuuksia painottavat tutkimukset ovat tärkeitä, koska ne tuovat esiin olosuhteet, joissa lapsia tulisi haastatella luotettavan kertomuksen saamiseksi. Kun lasta haastattelee neutraali haastattelija, jolla ei ole ennakkokäsitystä, kun haastattelujen ja johdattelevien kysymysten lukumäärä pidetään mahdollisimman alhaisena, kun tilanteeseen ei liity pelottelua, lahjontaa tai muiden lasten kertomuksilla painostamista, on huomattavasti pienempi riski lasten kertomusten vääristymiselle. Haluttaessa tietoa pieniltä lapsilta tulee pyrkiä näihin olosuhteisiin.

Wood ym löysivät McMartin-tapauksen haastatteluista kuusi ongelmallista menetelmää. 1)

Johdattelevat kysymykset

Johdattelevien kysymysten menetelmässä haastatteluun tuodaan sellaista uutta tietoa, jota lapsi itse ei ole sen haastattelun kuluessa tuonut esiin. Esimerkiksi kysymys “Koskettiko hän takamustasi?” on erittäin johdatteleva kysymys seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa haastattelussa, jos lapsi ei itse ole vielä maininnut sopimatonta koskettelua.

Muut ihmiset

Muut ihmiset -menetelmässä haastattelija kertoo lapselle jo saaneensa tietoa haastattelun aiheista joltakin muulta henkilöltä.

Kertomalle lapselle muiden henkilöiden lausunnoista haastattelija voi luoda lapselle yhdenmukaisuuden paineita, mikä tarkoittaa “taipumusta muuttaa tai muovata omaa käyttäytymistä niin, että se on yhdenmukaista muiden ihmisten käyttäytymisen kanssa “ (Ettinger, Crooks & Stein, 1994). Pynoos ja Nader (1989) haastattelivat koululaisia, joiden kouluun oli tehty aseellinen hyökkäys. He havaitsivat, että jotkut hyökkäyksen aikana koulusta poissa olleet lapset kertoivat tapahtumasta keksittyjä kertomuksia, joiden mukaan he olivat olleet paikalla. He olivat todennäköisesti kuulleet tapahtumasta vanhemmiltaan, muilta lapsilta tai uutisista ja luoneet kuulemansa perusteella sopivia kertomuksia.

Positiiviset ja negatiiviset seuraukset

Positiivisten seurausten menetelmässä annetaan, luvataan tai viitataan lapselle annettavaan palkintoon, hyväksyntään, sopimukseen tai muihin lapselle annettaviin palkkioihin tai kerrotaan lapselle, että kertomalla tapahtumista hän osoittaa kiitettäviä ominaisuuksia (esim. älykkyyttä, avuliaisuutta). Pelkkää haastattelijan sanomaa ’kyllä’ -sanaa, jolla hän osoittaa ymmärtävänsä lapsen sanoman, ei tule laskea positiiviseksi seuraukseksi.

Negatiivisten seurausten menetelmässä esitetään kritiikkiä tai erimielisyyttä sen suhteen, mitä lapsi kertoo tai osoitetaan muutoin, että kertomus on epätäydellinen, väärä tai aiheuttaa pettymystä. Yksittäistä kysymyksen toistamista ei yleensä pidettäisi negatiivisena seurauksena, jos muut haastatteluosuudet eivät osoita, että haastattelija väittää lasta vastaan.

Oppimisteorian mukaan positiivinen palaute lisää ja negatiivinen vähentää tietyn käyttäytymisen toistumisen todennäköisyyttä (Ettinger et. al. 1994). Toisen henkilön antama palkinto tai rangaistus on määritelmän mukaan sosiaalinen palkinto tai sosiaalinen rangaistus.

Kysymyksen toistaminen

Kysymyksen toistamisen menetelmässä lapselle esitetään kysymys, johon hän on jo aikaisemmin yksiselitteisesti vastannut haastattelun aikaisemmassa osuudessa. Kysymyksen kertaus ei ole kysymyksen toistamismenetelmän käyttöä, jos haastattelija yksinkertaisesti toistaa lapsen lausuman, ilman että hän yrittää saada toisenlaista vastausta.

Kysymysten toistamisen vaikutusta lapsiin on tutkittu käyttämällä joko vaihtoehtokysymyksiä tai avoimia kysymyksiä (Cassel, Roebers & Bjorklund, 1996; Poole & White, 1991). Yleishavainto on, että lapset muuttavat vastaustaan toistettuihin vaihtoehtokysymyksiin, mutta eivät avoimiin kysymyksiin. Nämä tulokset viittaavat siihen, että toistetut kysymykset vähentävät tarkkuutta todennäköisimmin, kun niitä käytetään yhdessä johdattelevien kysymysten kanssa. Siegal, Walters ja Dinwiddy (1988) arvelevat, että vaihtoehtokysymystä toistettaessa lapsi saattaa ajatella ensimmäinen vastauksensa olleen väärä ja hän muuttaa sitä siksi miellyttääkseen haastattelijaa. Kun kysymysten toistaminen käsitetään tällä tavalla, se voidaan ymmärtää yhdenlaiseksi negatiiviseksi seuraukseksi, joka osoittaa lapsen vastauksen olleen väärä tai muuten riittämätön.

Pyyntö arvella

Haastattelumenetelmänä pyyntö arvella tarkoittaa, että lasta pyydetään esittämään mielipiteitä tai miettimään, mitä mahdollisesti on tapahtunut tai hänen annetaan ymmärtää, että hänen tehtävänsä on käyttää mielikuvitusta (esim. teeskennellä) tai ratkaista ongelma (“mietipä mitä on saattanut tapahtua”). Pyyntö arvella -menetelmästä ei ole tieteellistä tutkimustietoa. On kuitenkin ilmeistä, että tällä menetelmällä lapsen voidaan saada arvelemaan, mitä on tapahtunut muualta kuulemansa eikä omien havaintojensa perusteella.

Pohdinta

Woodin ym. johtopäätös on, että pienikin annos vahvistamista ja sosiaalista vaikuttamista saattaa vaikuttaa voimakkaasti ja välittömästi lapsen tarkkuuteen. Aikaisemmissa tutkimuksis­sa on osoitettu, miten lasten kertomuksiin voidaan vaikuttaa vääristävästi viikkojen ja kuukausien kuluessa (Ceci, Loftus et.al., 1994; Leichtman & Ceci, 1995). Tässä tutkimuksessa sitä vastoin osoitettiin, että samanlaisia vääristymiä voidaan aiheuttaa hyvin nopeasti, jos käytetään sopimattomia haastattelumenetelmiä. Jo 4,5 minuutin altistus tällaisille menetelmille aiheutti tässä tutkimuksessa virheitä lähes 60%:ssa kysymyksistä.

Ei ole syytä hämmästyä sitä, että tämän tutkimuksen haastattelumenetelmät lisäsivät merkittävällä tavalla lasten esittämiä vääriä syytöksiä. Tutkimuslöydökset ja teoria viimeisen 50 vuoden ajalta ennakoivat tätä. Ensinnäkin, tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, että johdattelevat kysymykset vaikuttavat aikuisten sekä välittömiin että myöhempiin kertomuksiin (Loftus, 1975; Loftus & Palmer, 1974; Loftus & Zanni, 1975) samoin kuin lasten kertomuksiin (Ceci & Bruck, 1993; Ceci et.al. 1987).

Käsityksemme mukaan useimmat virheet, joita lapset tässä tutkimuksessa tekivät, saatiin aikaan kolmella tekniikalla: muut ihmiset, negatiiviset seuraukset ja positiiviset seuraukset. Hypoteesimme siis on, että näillä kolmella sosiaalista vaikuttamista ja vahvistamista sisältävällä tekniikalla on voimakkaita ja välittömiä vaikutuksia lasten kertomuksiin.

Toiseksi, tämä tutkimus selvitti, miten vahvistamisen ja sosiaalisen vaikuttamisen välittömiin vaikutuksiin lasten kertomuksiin väärinkäytöksistä.

Kolmanneksi, suorasta kokemuksesta pois siirtymistä sisältävät haastattelumenetelmät vaativat lisätutkimusta. Meidän käsityksemme on, että niiden vaikutus on voimakkain, kun ne yhdistetään johdatteluun, sosiaaliseen vaikuttamiseen tai vahvistamiseen.

Neljänneksi, Carter ym (1996) ja Goodman, Bottoms, Schwartz-Kenney ja Rudy (1991) sekä Goodman, Quas, Batterman-Fause, Riddlesberger & Kuhn (1994) osoittavat, että lämmin haastatteluilmapiiri voi vähentää lapsen myöntyvyyttä johdatteleville kysymyksille. Tämä tutkimus sen sijaan viittaa siihen, että lämpimällä ilmapiirillä voi olla erilainen vaikutus käytettäessä sosiaalisen vaikuttamisen ja palkitsemisen menetelmiä. Lisätutkimukset voivat selvittää, muuttuuko sosiaalinen vaikuttaminen entisestään palkitsevammaksi lapselle, jos haastattelija luo lämpimän haastatteluilmapiirin. 1)

Katkelmia Sexpo säätiön julkaisusta Tieteellisiä artikkeleita:

1) ENEMMÄN KUIN JOHDATTELU: McMARTININ ESIKOULUN TAPAUKSESSA KÄYTETTYJEN HAASTATTELUMENETELMIEN VAIKUTUS; Sena Garven, James M. Wood, Roy S. Malpass ja John S. Shaw III

Kuka kestää ja kuka kärsii

IMG_0103-001

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tarkka identifiointi on tärkeä ja vaikea ongelma. Väärät negatiiviset määrittelyt voivat johtaa hyväksikäytön jatkumiseen, eikä lapsi saa tarvitsemaansa apua ja suojelua. Lapsen ja heitä suojelevien henkilöiden psyykkinen vahingoittuminen jatkuu myös, kun heidän tosia väitteitään ei uskota. Väärät positiiviset määrittelyt taas voivat aiheuttaa syyttömälle aikuiselle suuria vahinkoja (esim. vankeus, perheen hajoaminen, tuhottu maine, työpaikan menetys), ja joissakin tapauksissa myös lapselle koituu vahinkoja, jos hänelle luodaan virheellinen uhrin identiteetti.

Virheen mahdollisuus ja virheen vakavat seuraukset eivät ole vain abstrakteja mahdollisuuksia, koska seksuaalisen hyväksikäytön tarkka selvittäminen on erittäin vaikea tehtävä. Tämä johtuu aiheen sensitiivisyydestä, siitä että lapsen tiedonkäsittelytaidot ovat vasta kehittymässä, tapauksessa mukana olevien aikuisten erilaisista motiiveista ja puolueettomien silminnäkijöiden puutteesta. Lisävaikeutena on se, että on yleisesti hyväksytty, ettei ole olemassa mitään yksiselitteisiä seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkkejä.

Tunnettu lastenpsykiatri Richard Gardner on todennut: “Olemme joutuneet todistamaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön suhteen niin paljon ylilyöntejä, että ilmaisu hysteria on paikallaan. Tämä hysteria näkyy kaikilla tasolla, alkaen ensimmäisestä vihjeestä tai epäilystä aina epäilylle langetettuun tuomioon asti (joko syylliselle tai syyttömälle). Kokonainen ihmisjoukko saattaa ennustettavasti ylireagoida, jolloin tämä reaktio hämärtää objektiivisuutta ja vähentää ratkaisevasti mahdollisuutta tehdä oikea arvio. Tähän ryhmään kuuluu vanhempia, poliiseja, syyttäjiä, psykologeja, psykiatreja, sosiaalityöntekijöitä ja ‘hyväksikäyttöasiantuntijoita.”

Lähde Sexpo säätiön julkaisu Tieteellisiä artikkeleita LASTEN SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN ARVIOINTI LÄHTÖKOHTANA LAPSEN TAPA KÄSITELLÄ TIETOA SEKÄ HYPOTEESIEN TESTAUS; William O’Donohue ja Matthew Fanetti

Omia rakkaita vieraannutettuja lapsia ja heitä kaipaavia vanhempia

images

Annun kolme nuorinta lasta eivät ole tavanneet äitiään, isosiskoaan, isovanhempiaan eivätkä juuri muitakaan sukulaisiaan pitkään aikaan. Annu kaipaa valtavasti lapsiaan. Hänellä on heistä iso huoli. Isosiskolla on ikävä pikkusisaruksiaan eikä hän voi ymmärtää miksi ei enää edes tapaa heitä. Isovanhemmat ikävöivät lapsenlapsiaan. Ikävä sattuu ja tekee kipeää kaikille. Kukaan viranomainen ei näe tässä ongelmaa eikä ole halukas puuttumaan asiaan.

Kuinka sitten voivat nämä pienemmät lapset ilman mitään kontaktia äitiinsä, isosiskoonsa tai isovanhempiinsa. Vanhemman ja sisarusten vieraannuttaminen on lapseen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa ja siksi erittäin vahingollista lapsen kehitykselle. Lapsen henkinen pahoinpitely on rangaistavaa ja lakien vastaista. Lastensuojelun mukaan henkisellä väkivallalla on nollatoleranssi, mutta käytännössä sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä vieraannuttamista koskevissa tapauksissa.

Olen seurannut murheellisena vierestä Annun kärsimystä kesästä 2011 asti. Miten voisi lohduttaa ihmistä, joka on syyttömänä vankilassa jo toista kertaa. Miten voisi helpottaa äidin ikävää lapsistaan.