Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelmassa esitettiin torstaina Anneli Auerin nauhoitettu haastattelu. Haastattelu on kuunneltavissa täällä: http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2298417

***

Vallinin puheiden luotettavuus mennyttä

Satakunnan Kansan päätoimittaja Tapio Vallin lyttää Yle Radion Kultakuume-ohjelman kolumnissaan ”vinoksi ja asenteelliseksi” ja kysyy miksi sellainen piti ylipäänsä tehdä. Päätoimittaja Vallin hermostuu niin, että kirjoittaa tunnekuohussaan mitä sattuu. Asia vaikuttaa olevan päätoimittajalle jollakin tavalla erittäin henkilökohtainen.

Vallinin mukaan Annun haastattelu ja sen esittäminen radiossa oli asenteellista, eikä sellainen istu Ylen muuten asialliseen ja tasapuoliseen linjaan.

Olen vahvasti erimieltä Vallinin kanssa. Syytetyn ja tuomitun näkökulman esittäminen on, etenkin valtavaa mediahuomiota saaneessa jutussa, juuri sitä tasapuolisuutta, jota medialta odottaisi huomattavasti useammin. Toimittaja Tuomas Karemo oli haastattelijana asiallinen ja ystävällinen, mutta silti neutraali. Kuten Karemo itsekin toteaa IL:n (1.8.2014 Miksi hänet päästettiin nyt ääneen?) haastattelussa, miksi toimittajan pitäisi olla mukakriittinen asiassa, josta ei itse totuutta tiedä. Toimittajan pitää ottaa riskejä ja laittaa itsensä likoon, sanoo Karemo.

Kulttuuritoimittaja Tuomas Karemo teki hienon haastattelun. Kulttuuritoimittajalla riskit ovat arvaten pienemmät kuin rikos- tai oikeustoimittajilla, joiden näkökulma asiaan on ollut lähes yksinomaan poliisin ja syyttäjän sanelema. Rikos- ja oikeustoimittajat ovat ilmeisen riippuvaisia poliisilta ja syyttäjiltä samastaan informaatiosta ja siksi hyvien suhteiden ylläpitäminen näihin viranomaisiin on heille jopa tärkeämpää kuin asioiden tarkempi selvittäminen, kriittinen analyysi tai asianosaisten kohtaaminen.

Jos puhutaan asenteellisuudesta, niin kyllä-mä-tiedän-ja-arvaan-toimittaja Vallinilta sitä löytyy. Vallin kuvailee kirjoituksessaan Ulvilan Murhamysteeri-elokuvaa surkeaksi, vaikka ei ole edes nähnyt kyseistä dokumenttia. Täysin tuntematta Aueria Vallin toteaa haastattelun (mahdollisesti) kuultuaan, että Auerin nyyhkytys on dramaattista, mutta teennäistä. Vallin on huolissaan, kun poliisimies mainitaan haastattelussa nimeltä, vaikka on aivan julkista tietoa, että Annu on tehnyt mm. kyseisestä poliisista tutkintapyynnön.

Minä olen nähnyt Pekka Lehdon dokumentin ja minusta se on kaikkea muuta kuin surkea. Dokumentti on informatiivinen, liikuttava, järkyttävä ja osin jopa hupaisa. Siinä nähdään, miten syyttäjä luo mielikuvia ja tarjoaa tuomioistuimelle tarinoita, jotka Valkaman sanoin ”tuomioistuin sitten uskoo tai ei usko”. Dokumentissa kaiken viranomaisten tuottamien fantasioiden keskellä järjen ääntä edustaa professori Pekka Santtila.

Tunnen Annun ja haastattelussa hän kuulosti minusta aivan itseltään. Kovat koettelemukset ovat karistaneet kaiken teennäisyyden, jos Annussa sellaista on ikinä ollutkaan.

Vallin muistuttaa kirjoituksessaan Auerin ja Kukan pitkistä tuomioista aivan kuin ne olisi jotenkin helppo unohtaa. Minä taas muistuttaisin SK:n kirjoittaneen isoin otsikoin kiistattomasta kuvatallenteesta asiaan liittyen, vaikka mitään kuvatallennetta ei ole koskaan ollut olemassakaan. Tästä väärästä tiedosta vastuu kuitenkin lankeaa tietolähteelle, johon toimittajan pitäisi normaalisti voida luottaa.

Lohdutukseksi kaikille Annun haastattelusta hermostuneille ja loukkaantuneille ja erityisesti Tapio Vallinille päätin poikkeuksellisesti julkaista alla olevan tekstin, vaikka se minun mielestäni on surkea, ala-arvoinen, eikä pelkästään vino vaan umpikiero ja suuri virhe. Kyseessä on SK:n päätoimittaja Tapio Vallinin taidonnäyte (SK24.fi julkaistu 30.6.2012 02:30):

Auerin puheiden uskottavuus mennyttä

Anneli Orvokki Auerin tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen yhdestätoista lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Raiskaukset ja törkeät hyväksikäytöt ovat rikoksina erittäin raskaita, ja laadultaan inhottavimpiin kuuluvia.

On luultavaa, että tämän tuomion jälkeen Anneli Auerin syyttömyyteen uskovien määrä vähenee merkittävästi. Mitä mahtavat ajatella ne kolme omilla nimillään blogia kirjoittavaa kotiäitiä, jotka ovat lähteneet julkisesti puolustamaan Annu-äitiä poliisien, syyttäjien ja tuomioistuimen ”salaliittoa” vastaan?

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa salaisena käsitelty tapaus on poikkeama Auerin murhajutussa, joka tulee korkeimman oikeuden käsittelyyn. Tämä maamme oikeushistoriassa ainutlaatuinen tapaus on ollut jo vuosia yleinen puheenaihe kautta koko maan. Käräjäoikeus tuomitsi aikanaan Auerin elinkautiseen vankeuteen miehensä, Jukka S. Lahden murhasta, hovioikeus vapautti hänet, ja nyt korkein oikeus ottaa asiaan lopullisen kannan.

Turun käräjäoikeudessa käsitelty tapaus on täysin murhajutusta erillinen, eikä sillä saa olla vaikutusta Ulvilan surman syyllisyyden käsittelyyn. Tuskin kuitenkaan on olemassa niin objektiivista tuomaria, etteikö hän asiaa miettiessään ainakin alitajuisesti muistaisi, millaisista rikoksista Auer tuomittiin Turussa.

Auer on kiivaasti puolustautunut ystäviensä tukemana kaikkia seksuaalirikossyytteitä vastaan ja pitänyt niitä jopa naurettavina. Vaikka kolmesta ammattituomarista yksi olisi tuominnut Auerin vain pahoinpitelystä, tuomio on kuitenkin annettu. Sen myötä uskottavuus kovapintaisen naisen puheisiin on saanut kokonaan toisenlaisen pohjan kuin tähän saakka.

Ulvilan surma ja sen saama julkisuus ovat paisuneet ennen kokemattomiin mittoihin. Ihme ei ole, että monet sanovat koko jutun jo tympivän, ja se pitäisi saada lopullisesti päätökseen. Tähän mielipiteeseen on helppo yhtyä. Kaikkine käänteineen ja sivujuonteineen asiaa on tutkittu ja tuomittu vuodesta 2006, mistä ajasta Anneli Auer on ollut lähes kolme vuotta vangittuna.

Tutkimukset ovat maksaneet yhteiskunnalle suuren summan rahaa ja kuluttaneet poliisin resursseja. Korkeimman oikeuden päätös pitäisi saada nopeasti, olipa se sitten mikä tahansa.

Ennakoimatta korkeimman oikeuden päätöstä, voidaan sanoa, että vapauttava tuomio murhasyytteestä nostaisi valtavan julkisen kohun. Kansalaisten olisi vaikea ymmärtää, että moninkertainen seksuaalirikollinen vapautetaan ja hänelle jopa maksettaisiin korvauksia murhasyytteeseen liittyvästä pidätysajasta, vaikka hän istuu samaan aikaan vankilassa.

Anneli Auer ja hänen entinen pedofiilimiesystävänsä istuvat vuosia telkien takana. Uhrit saavat oikeutta, paitsi Jukka Lahti, jonka surma painaa edelleen jonkun omaatuntoa.

***
Ihmettelin Satakunnan Kansan toimitukseen, miksi minulta ei ole kysytty suoraan, mitä nyt ajattelen, kun Annu tuomittiin seksuaali- ja väkivaltarikoksista, kun kuitenkin kirjoituksessaan sitä julkisesti ihmettelevät.

Näin vastasi päätoimittaja:

2. heinäkuuta 2012 9.48 Vallin Tapio <Tapio.Vallin@satakunnankansa.fi> kirjoitti:
Hei!
Kiitos palautteestasi, jota pääkirjoituksen osalta on tullut paljon.
Kyseessä ei ollut haastattelu, vaan lehden kannanotto Auer-juttuun, jota täällä luonnollisesti on pohdittu ja käsitelty laajasti. Apu-lehdessä ja blogissanne olette vahvasti kotiäiteinä asettuneet puolustamaan Aueria, joka siis tuomittiin nyt useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ankaraan vankeustuomioon. Tuomio on laillinen, kunnes hovioikeus antaa asiassa ratkaisunsa aikanaan.
Teillä naapureina tuskin voi olla sen parempaa tietoa syyllisyydestä tai syyttömyydestä kuin asiaan perehtyneillä poliiseilla, syyttäjillä ja tuomareilla.
terv.
Tapio Vallin
Tapio Vallin, Editor-in-Chief
Satakunnan Kansa
P.O.Box 58, (Pohjoisranta 11 E)
FI-28101 Pori, Finland

Tel. +358 10 665 132, Mobile +358 50 321 5198
+358 10 665 8330
tapio.vallin@satakunnankansa.fi
http://www.almamedia.fi

***

Toisin kuin Vallin luulee, meillä on tietoa. Oikeaa tietoa. Sama tieto on varmasti myös asiaan perehtyneillä poliiseilla, syyttäjillä ja tuomareillakin. Jostain syystä he eivät tätä tietoa halua ymmärtää. Varsinkin meitä naapureita tämä asia on koskettanut, toisia aivan henkilökohtaisesti.

Oikeusvaltion vankina

Annu on Turun vankilassa kärsimässä vankeusrangaistusta, jonka Turun hovioikeus on kaikessa viisaudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan asiaa tarkoin harkittuaan langettanut sillä perusteella, ettei rikosten mahdollisuutta voitu sulkea pois. Vankeusrangaistusta istutaan, lusitaan, kärsitään tai suoritetaan. Käytän sanaa kärsimys, koska sitä se todella on Annulle ollut. Vartijat osallistuvat omalta osaltaan rangaistuksen koventamiseen, aivan niin kuin seitsemän ja puoli vuotta ei olisi jo tarpeeksi kova rangaistus ihmiselle, joka ei ole edes syyllistynyt niihin rikoksiin, joista tuomio on annettu.

Vartijat kiusaavat kaikin mahdollisin tavoin vankeja. Posti viipyy tai ei tule koskaan perille, mikäli vartijat niin haluavat. Selliä ja osastoa vaihdetaan kahden viikon välein ilman ennakkovaroitusta ja ilman mitään järjellisiä perusteita. Todennäköisesti vain siksi, että on mukava kiusata vankeja, joiden mahdollisuudet vaikuttaa ovat olemattomat. Valinnanvapautta toki annetaan, jos sellin vaihtaminen ei miellytä – aina on tarjolla eristys. Eduskunnan oikeusasiamies oli vankilassa käydessään kehottanut Annua tekemään kantelun epäasiallisesta kohtelusta, koska oikeusasiamieskin oli pitänyt kummallisena jatkuvaa sellin ja osaston vaihtamista.

Kiusaamista ei tapahdu ainoastaan vartijatasolla. Annu oli useamman kerran vaatinut saada pidempiä valvottuja perhetapaamisia lapsensa kanssa lyhyiden pleksilasin takaa tapaamisten sijaan, mutta vankilanjohtajan päätökset olivat aina kielteisiä. Päätöksiä ei oltu asiallisesti perusteltu tai ne olivat kokonaan ilman perusteluja. Kun vankilanjohtaja sai kuulla, että Annu aikoo tehdä hänestä ja hänen perustelemattomista päätöksistään valituksen, niin kosto oli välitön.

Vankilanjohtaja teki Annun lapsesta lastensuojeluilmoituksen, jonka mukaan ”äiti painostaa lasta” tapaamisissa. Ilmoituksen johdosta pidettiin palaveri, johon Annua ei kutsuttu. Kolme vartijaa kertoili palaverissa tekemistään lapsen painostushavainnoista; mitään sanallista painostusta he eivät olleet kuulleet vaan he olivat tehneet päätelmiään lapsen kehonkielestä. Lapsella on tapaamisilla aina mukana perhekodin työntekijä – onneksi näin on ja onneksi nämä perhekodin työntekijät ovat ihan tolkullista väkeä. Lastensuojeluilmoitukselle ei ollut mitään todellisia perusteita ja se todettiin turhaksi.

Rikosseuraamuslaitoksen arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus, usko ihmisen mahdollisuuksiin muuttua ja kasvaa sekä turvallisuus. Strategian mukaisesti arvojen tulisi näkyä kaikessa Rikosseuraamuslaitoksen toiminnassa, niin työtovereita kuin rikosseuraamusasiakkaita tulee kohdella oikeudenmukaisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen. (Rikosseuraamuslaitoksen strategia 2011–2020).

Vanginvartijat ovat heille suunnatussa kyselyssä kertoneet, että Turun vankilassa kunnioitetaan vankien ihmisarvoa. Kyselyyn vastanneet 14 vartijaa (kysely lähetettiin 107 vartijalle, joista vain 14 vastasi, joten tutkimuksesta ei voi tehdä kovin luotettavia päätelmiä) olivat yksimielisiä siitä, että Turun vankilan valvontatyötä tekevät kohtelevat vankeja inhimillisesti, asiallisesti ja tasavertaisesti. Kaikki vastaajat olivat myös sitä mieltä, että Turun vankilan valvontatyössä turvataan vankien perusoikeudet ja ihmisoikeudet. Sen sijaan väite kaikkien työssä kohtaamien ihmisten samanlaisesta ihmisarvosta sai kolme En osaa sanoa – vastausta ja neljä Eri mieltä – vastausta. Kaikki Eri mieltä vastanneet olivat miehiä.

Kyselytutkimus 2012

(Lähde: Strategia vanginvartijan työssä, Turun vankilan vanginvartijoiden näkemyksiä Rikosseuraamuslaitoksen strategiasta 2011–2020)

***

Anu Suomelan ajatuksia:

”Annu ja Jens ovat joutuneet kaikenlaisen kiusaamisen ja nöyryyttämisen kohteiksi oikeusvaltion vanginvartijoiden taholta. Vankeinhoitolaitoksen viranhaltijat pitävät oikeutenaan järjestää enemmän tai vähemmän yhteistuumin, sosiaalisesti nöyryyttäviä lisärangaistuksia tietyille vangeille, joiden katsovat sellaisia ansaitsevan. 

Ilmeisesti myös esimiestahot pitävät velvollisuutenaan olla havaitsematta tällaista menettelyä, saati että seuraisivat aktiivisesti, että vankilan sisällä toteutuvat ihmisoikeussopimuksen normit ihmisarvoisesta kohtelusta.

Minusta tällaisessa paljastuu niin surullisella tavalla se psykologia, joka sai natsit aikanaan syyllistymään julmuuksiin, joita on liki mahdotonta käsittää. Vankila on paikka, jossa ehkä paremmin kuin missään muissa olosuhteissa (armeija toki voi olla vastaava), kehittyy sellainen arvohierarkia, jossa alemmilla tasoilla olevilla yksilöillä ei ole ihmisarvoa.

Ihmisoikeussopimuksen ehkä eettisesti vaikeimpia kohtia on sen ymmärtäminen, että jokaisella ihmisyksilöllä on sama ihmisarvo ja ihmisoikeudet, riippumatta siitä, mitä hän on tehnyt. Ja riippumatta myös siitä, miten tuomittavina hänen tekojaan ehkä pidämme. Saati jos kyseessä on ihminen, joka on tuomittu teoista, joita hän ei ole tehnyt, mikä on oikeusvaltion kannalta kaikkein katastrofaalisin tilanne.

Minfon lukeminen on ollut paitsi kauhistuttava, myös opettava kokemus tässä mielessä. Siellä ihmiset raivoavat lahtikirves olkapäällään kostoa, ja kiihottavat toisiaan ihmisen lynkkaamiseen. Mikään rangaistus ei näytä riittävän. On kaivettava kaikki mahdolliset syylliseksi tuomittua halventavat keinot, hänen persoonallisuutensa, perhe-elämänsä, parisuhteensa, kotinsa siisteys. Kaikki millä saadaan aikaan kuva ihmisestä, jolta puuttuvat kaikki ’kelvollisen’ ihmisen ominaisuudet, ja johon voidaan sijoittaa kaikki pahuutta kuvaavat ominaisuudet.

Tässä syyttäjät ovat populismissaan onnistuneet erinomaisesti. Sen ala-arvoisempia ihmisiä ei nyky-yhteiskunnassa ole, kuin pedofiilit. Heihin ihmiset voivat sijoittaa kaiken inhimillisen pahuuden sisällön. Edes Quentanamon vanginvartijat, jotka pahoinpitelivät röykkiöksi koottuja, alastomia vankejaan, eivät ole näin hirveitä. Tosin noista teoista on aitoa videonauhaa. Annun ja Jensin teoista ei ole muuta kuin ihmisten päässä pyörivä kauhukuvitelmien nauha, jonka syyttäjät ovat median kautta sinne syöttäneet.”

KUVA-ARVOITUKSIA

Mustuma peukalovarpaan kynnessä

Kuvassa pienen lapsen jalka, jossa mustuma peukalovarpaan kynnessä.

Taustatietoja: Vanhemmat eivät tiedä, mistä vamma on tullut. Epäilevät varpaan kolahtaneen pihakivetykseen lapsen ajellessa pihalla potkumopolla paljain jaloin. Vanhempien kertoman mukaan lapsi on paljon paljain jaloin pihalla. Lapsi on energinen, eikä paljoa itkeskele vaikka välillä sattuu vahinkoja.

Lapselta kysytään, mistä jälki on tullut. Lapsi vastaa, että on pudonnut puusta.

Vanhempien mukaan lapsi ei ole ollut puussa. Lapsi on vielä niin pieni, ettei pystyisi kiipeämään puuhun. Vanhemmat huomauttavat, että lapsen isä on pudonnut kaksi vuotta sitten katolta ja loukannut jalkansa. Vanhemmat uskovat tarinan putoamisesta johtuvan tästä.

Mitä oikeastaan on tapahtunut?

***

Vaalea pitkä kaartuva arpi

Kuvassa lähes täysi-ikäisen nuoren vaalea pitkä arpi korvan edessä kaartuen korvan taakse.

Taustatietoja: Lapselle on tehty levinneen melanooman takia imusolmukkeiden totaalipoisto kaulalta hänen ollessaan 11-vuotias. Vanhemmat kertovat että, kyseessä on noin kuusi vuotta sitten tehdyn ison leikkauksen yksi monesta arvesta.

Nuorelta kysytään, mistä jälki on tullut. Nuori vastaa, että kirurgin veitsestä. Nuori ei välitä puhua asiasta enempää, eikä halua ajatella koko asiaa.

Vanhemmat vahvistavat nuoren kertoman olevan totta.

Mitä oikeastaan on tapahtunut?

***

Useita samansuuntaisia naarmuja

Kuvassa teini-ikäisen lapsen käsivarsi, jossa muutamia tuoreita naarmuja ja ikäänkuin laastarin jälkiä.

Taustatietoja: Vanhempien mukaan lapsi on ollut muutaman päivän pois kotoa ratsastamassa ja hoitamassa hevosta tuttujen luona.

Lapselta kysytään, mistä käsivarren naarmut ovat tulleet. Lapsi vastaa, että hän ratsasti hevosella pusikon läpi ja oksat raapivat hänen käsivarsiaan.

Vanhemmat uskovat lapsen selityksen. Eivät näe mitään syytä epäillä kertomusta.

Mutta mitä oikeastaan on tapahtunut?

***

Vaalea kiemurteleva arpi

Kuvassa teini-ikäisen lapsen olkavarsi, jossa erikoinen hiukan ässänmallinen vaalea arpi.

Taustatietoja: Vanhemmat eivät osaa sanoa, mistä arpi on tullut, eivät ole aiemmin arpea huomanneet. Vanhemmat eivät osaa arvata selitystä arvelle.

Lapselta kysytään, mistä arpi on tullut. Lapsi ei osaa sanoa, on yhtä ihmeissään kuin vanhemmatkin. Lapsikaan ei ole arpea ennen huomannut, eikä ole siitä kovin kiinnostunut. Lapsi suhtautuu asiaan välinpitämättömästi ja tokaisee, että mistä lie tullut, onko sillä mitään väliä. Vaikuttaa siltä kuin hän haluaisi nopeasti pois tilanteesta.

Mistä jälki on peräisin?

***

Voidaanko kuvista päätellä, että lapsia olisi pahoinpidelty fyysisesti? Entä näkyykö kuvissä henkistä pahoinpitelyä?

Jos vamma on ihmisen aiheuttama, pystyykö kuvasta päättelemään kuka on tekijä? Tunnistaako joku esim. kenen kirurgin veitsenjäljestä on kyse, jos kyse yleensäkään oli kirurgista?

Yleisradion TV1:n MOT-ohjelma kertoi maanantai-iltana maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran toiminnasta. Kirkkosaleja kiertävä parantaja saarnaa saatanasta ja sairauksista. Jalovaara opettaa, että vakavat sairaudet kuten syöpä tai mielenterveyden ongelmat kuten masennus voivat olla riivaajien aikaansaannosta.

Pirkko Jalovaara saarnaa: ”Lääkkeet on yksi tapa, jota paholainen käyttää, jotta pääsee todella sinun sisimpääsi, henkeen, sieluun, ruumiiseesi.”

”Raamatussa kerrotaan monenlaisista erilaisista sairauksista, jotka on demonien aiheuttamia. Ja ne on aivan sellaisia tuttuja sairauksia.”

”Demonien vaikutus, se on aivan jotain muuta kuin että se olisi ikään kuin tavallinen sairaus, jota psykologi alkaa esimerkiks terapialla käsitellä. Tällänen ihminen ei voi parantua, sillä ilman sitä, että se demoni ajetaan pois, tällanen ihminen ei ole terve.”

”Se mikä tapahtuu psykologian kautta ei ulotu lähellekään sitä, miten paholainen on vaikuttanut näihin ihmisiin. Paholainen on valmis keskustelemaan vaikka loputtomasti tämän terapeutin kanssa, koska demonit puhuu näiden ihmisten kautta. Ja pitää ymmärtää, että on todella jostain aivan muusta kysymys kuin että psykologia vois mitenkään auttaa heitä.”

Olen itse käynyt reilu parikymmentä vuotta sitten – silkasta uteliaisuudesta – katsomassa, kun kotipaikkakunnan kirkossa Pirkko Jalovaara ja Seppo Juntunen rukoilivat, saarnasivat, paransivat ja kaatoivat kansaa. Kokemus oli aika erikoinen. Ihmiset olivat jonkun sortin joukkohypnoosin tai -hysterian vallassa. Pyhästä Hengestä en saanut mitään kokemusta, mutta en väitä siitä mitään tietävänikään, kun olen aina ollut jokseenkin uskonnoton ihminen.

Psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkasen mielestä on vähintäänkin omituista väittää, että parantumaton lääketieteellinen sairaus tai masennus, johtuukin ehkä demoneista, pahasta hengestä tai saatanasta. Tikkasen mukaan tällainen ajattelu on äärimmäisen takapajuista ja vaarallista.

Vaikka en usko psykologiankaan ylivertaisuuteen, on Tikkasen näkemykseen helppo yhtyä. Takapajuista on tosiaan – vaarallistakin mahdollisesti. Kehitys menee eteenpäin ja ihmisten ajatusmaailma takapakkia, tähänkö on tultu.

MOT -ohjelmassa kommentteja oli antamassa myös Hengen uudistus -liikkeen toiminnanjohtaja Marko Huhtala. Heidän nettisivuillaan on lisää ajatuksia samasta aiheesta. Siellä kerrotaan, että ei tule kieltää persoonallisen pahan olemusta ja tällaista ilmiötä. Voimme palvoa Jumalaa ja samalla tavalla ihminen voi antautua pahan palvomiseen. Paha henkivaltoineen on yhtä todellinen kuin Jeesus ja Pyhä Henki sekä lukemattomat valkeuden enkelit.

Hengen uudistus –liikkeen mukaan paha voi aiheuttaa myös masennusta ja erilaiset henkivallat voivat viedä ihmistä kohti mielen ja fyysisen terveyden syvyyksiä sairauden kaltaiseen tilaan. Monen himon ja riippuvuuden takana on pimeyden henkivallat. Heidän mukaansa Suomessakin on sekaannuttu erilaisiin alkeisoppeihin ja suoranaisiin saatanan juoniin kuten tarot- ennustamiseen jne. On ihmisiä, jotka ovat tietoisesti avanneet sydämensä sielunviholliselle. Joskus voi törmätä tällaisiin ihmisiin. Pyhässä Hengessä vaeltava ihminen kokee pimeyden läsnäolon. Tähän on annettu erityinen armolahjakin kuten henkien erottaminen. Kristitylle on annettu oikeus ja voima Jeesuksen nimessä ajaa henkivallat ulos tällaisesta ihmisestä.

Olen ihan tavallinen tallaaja… en vaella Pyhässä Hengessä, en myöskään koe pimeyden läsnäoloa. Minusta on ihan hyvä näin, mutta olenko tietämättäni riivattu?

Kirjoituksessaan ”Demonien jahtaajat ja tapaus Anneli Auer” oikeustoimittaja Mikko Niskasaari tarttuu härkää… tai pikemminkin suoraan pirua sarvista http://www.mikkoniskasaari.fi/node/154

Jokainen itseään kunnioittava äiti-ihminen leipoo aina toisinaan pullaa, ainakin kerran vuodessa tai edes kerran elämässä. Pullataikinan ohje löytyy kätevästi jauhopussin kyljestä ja tietysti netistä. Kaupan pakastealtaasta löytyy myös uunia vaille valmiita pullia, jos ei jaksa aloittaa pullanvalmistusta aivan alkutekijöistään. No myydään pullia toki valmiiksi paistettuinakin. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Toisaalta taikinan vaivaaminen on aika ”terapeuttista”. Lapset kannattaa ottaa mukaan leivontahommiin, jos hermot vaan kestää.

Myyttien mukaan…hyvä äiti uhrautuu perheelleen, kodille ja lapsille, ajattelee aina lasta ensimmäisenä, on pullantuoksuinen kotiäiti, jaksaa aina, ei ole koskaan vihainen, on perheen henkinen johtaja ja koossapitävä voima ja on vastuussa koko perheen viihtyvyydestä.

Meillä leivottiin… viime kerrasta oli kulunut jo hävyttömän monta vuotta – pakkopullaa äidille ja korvapuusteja lapsille. Onpahan edes yksi myyttien hyvän äidin edellytys täytetty.

Syyttäjät käyvät väsytystaistelua Annua vastaan paremman näytön puutteessa. Toivoen, että Annu murtuu ja tunnustaa väitetyt teot, siitä huolimatta, vaikkei niitä olekaan tehnyt.

Olisiko oikeus silloin toteutunut? Tyydyttäisikö ihmisiä lynkkaustuomio, joka ei perustu totuuteen? Elävätkö ihmiset siinä harhassa, ettei tällaista voisi koskaan sattua omalle kohdalle?

Annulta on viety kaikki ihmiselle tärkeä. Mies on murhattu ja lapset vieraannutettu ja käännytetty äitiään vastaan. Lukuun ottamatta yhtä, joka taas joutuu kärsimään siitä, että pysyy totuudessa. Annulta on viety työ ja tulevaisuuden mahdollisuudet. Häneltä on riistetty vapaus. Hänestä on maalailtu karmeaa kuvaa kauhujentalon emäntänä. Häntä solvataan perusteettomasti ja täysin vapaasti. Annua on yritetty lannistaa ja uuvuttaa systemaattisesti. Toiminta on ollut niin totaalista, että se olisi voinut onnistua. Hyvin läheltä on pitänyt, ettei Annu ole antanut periksi. Ainut asia, mikä pakottaa jatkamaan taistelua totuuden puolesta, ovat lapset. Lasten takia Annu ei voi antaa periksi vääryydelle.

Näinä hetkinä, kun väsytystaistelu on johtamassa taisteluväsymykseen ja epätoivo yrittää vallata mielen, muistan erästä ystävääni entisestä elämästäni Tampereelta, joka myös joutui taistelemaan rakkaan lapsensa takia viranomaisia vastaan. Toivottavasti sinulla Anne on asiat nyt mukavasti! Annen voimabiisi:

”Tuulisina öinä kun en saa unta, menen usein rantoja mittaamaan.
Narkoosissa nukkuu jo valtakunta, herätäkseen narkoosikarapulaan.
Sinä heräät huolissas minne lähdin. Tulet rantahiekalle vierellein.
Taivas meitä tuijottaa sadoin tähdin. Mietin mitä laulua äsken tein..
En laula hellyydestä. Sut painan rintaa vasten.
En rakkaudettas kestä maailman lasten ikävää.
En luovu taistelusta. En vaikka hylkäisitte.
Oon täynnä odotusta – en pettää saata elämää.”

Hector, Tuulisina öinä (Kadonneet lapset -78)

Kiistatonta kuvamateriaalia poliisin tyyliin.

Olipa kerran tarina, joka kertoi, että poliisilla olisi ollut kiistatonta kuvamateriaalia rikokseen liittyen. Eipä sitten ollutkaan. Sen pituinen se.