Edvardsson: Syytösstrategiat lastensuojelun selvityksissä

Lukijalle

Tämä tutkimus löytyy Pohjoismaisten yliopistojen tietosivuilta www.diva-portal.org. Jossa on suuri määrä Bo Edvardssonin tekstejä. Pyydän lukijaa olemaan kriittinen käännökseni suhteen. Paikka paikoin Edvardsson käyttää vaikeasti tulkittavia sanankäänteitä hyvin lyhyessä muodossa. Otan mielelläni vastaan korjausehdotuksia.

Anu Suomela

Tutkimuspäällikkö (emerita) Sexpo-säätiö

Syytösstrategiat lastensuojelun selvityksissä 1)

Bo Edvardsson,

University of Örebro, School of Law, Psychology and Social Work 2009

Abstrakti 

Ruotsissa lapsen pakkohuostaanotosta päättää tuomioistuin, mutta päätös perustuu lastensuojelun tekemään selvitykseen. Yleisesti tällaiset selvitykset eivät täytä niitä objektiivisuuden vaatimuksia, joita Ruotsin perustuslaki edellyttää. Ne on pikemminkin tehty syytösasiakirjoiksi. Syytösstrategian käsitteen esitti Edvardsson (1989). Sillä tarkoitetaan sosiaalityöntekijöiden vanhempiin ja lapsiin kohdistuvia ajattelu- ja toimintamalleja. Näitä strategioita ei voida puolustaa sellaisten perusvaatimusten suhteen kuin objektiivisuus, lailliset oikeudet, demokratia, humaanisuus ja itsemääräämisoikeus.

Useilta paikkakunnilta ympäri Ruotsin valittiin neljätoista lastensuojeluselvitystä, joissa oli konflikti vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden välillä. Tapaukset tutkittiin huolella ja kirjattiin erillisiin tutkimusraportteihin. Jokaisesta niistä löytyi 10-100 strategiaa. Jotkut esiintyivät toistuvasti useissa tai kaikissa tapauksissa. Jotkut niistä ovat yleisiä sadoissa lastensuojeluselityksissä, joita on tutkittu, kuten asiakkaan näkökulman ja resurssien sivuuttaminen, sekä todisteiden rakentaminen triviaaleista seikoista.

Löydettiin neljä ryhmää operatiivisia syytös-strategioita:

I. Todisteiden fabrikointi ja painottaminen

II. Patologian fabrikointi ja painottaminen

III. Ei etsitä tietoja, niitä ei tuoda julki, tai relevanttia tietoa ei käytetä

IV. Vaikutetaan henkilöihin tai suhteisiin

Selvitettiin joukko takana olevia meta-strategioita, jotka näyttävät säätelevän, sallivan tai edistävän käytössä olevia strategioita:

1)       Kirjoittaja haluaa kiittää kaikkia niitä opiskelijoita, jotka ovat kirjoittaneet erittäin arvokkaita raportteja tästä aiheesta, allekirjoittaneen ohjauksessa. Heidän nimensä on julkaistu tässä kirjoituksessa ja liiteluettelossa.

Esittely 

Ruotsin sosiaalihuollon selvitysten tulisi noudattaa Ruotsin perustuslain määrittelemiä vaatimuksia objektiivisuudesta ja puolueettomuudesta. Niissä tulisi noudattaa myös sosiaalihuoltoa koskevia lakeja, joiden mukaan tulee ottaa huomioon muun muassa asiakkaan ja hänen verkostonsa näkemykset ja voimavarat.

Ruotsissa lastensuojelun selvitykset tehdään ennen pakkohuostaanottoa sosiaalitoimistossa, ja tuomioistuin vahvistaa huostaanoton. Lastensuojeluselvitykset eivät – ainakaan mikään niistä esimerkeistä, joita olemme nähneet – täytä Ruotsin perustuslain objektiivisuuden vaatimusta, vaan ne on muotoiltu syyttämisasiakirjoiksi, joissa on sellaisia tyypillisiä piirteitä kuin yksipuolinen valikointi, epäluotettavuus, toistaminen ja tietojen epämääräisyys.

Syyttämisstrategian käsitteen on muotoillut Edvardsson (1989) ja sillä viitataan sosiaalihuollon auktoriteettien erilaisiin ajattelu- ja toimintatapoihin suhteessa vanhempiin ja lapsiin. Syyttämisstrategiat eivät ole hyväksyttäviä sellaisten perustavien arvojen näkökulmasta kuin objektiivisuus, laillisuus, demokratia, inhimillisyys, eettisyys tai itsemääräämisoikeus. Nämä strategiat ovat syyttäviä osallisia henkilöitä (aikuisia tai lapsia) ja todistajia kohtaan. Pelkkä tunne siitä, että on tullut syytetyksi, ei riitä. On oltava objektiiviset tuntomerkit, jotka osoittavat väärinkäytökset, ja ne tulee varmentaa useilla ulkoisilla arvioilla ja analyyseillä.

Tämä määrittely ei riipu siitä havaintaanko vahingollisia seuraamuksia vai ei. Kyse on prosessin tunnusmerkistöstä. Viranomaiset saattavat olla enemmän tai vähemmän tietoisia syyttävistä strategioista, ja katsovat että ne ovat oikeutettuja lapsen edun suojelemiseksi. Yleisellä tasolla syyttävät strategiat näyttävän vaikuttavan lapsiin enemmän kuin aikuisiin, ja on runsaasti esimerkkejä siitä, että viranomaiset ovat toimineet hyvin julmasti lapsia kohtaan. Menettelyjä, joita käytetään aikuisiin, näytetään käyttävän myös lapsiin. Syyttävien strategioiden voidaan usein havaita olevan valtastrategioita, joilla tavoitellaan tiettyä päätöstä tai kontrollin tasoa. On tietysti mahdollista että myös asiakkaat käyttävät tietyn määrän syyttämisstrategioita, valta- tai vastastrategioina. Kognitiiviset vääristymät, kuten kehäpäätelmät, yhdensuuntainen todistelu ja yliluottavuus omiin päätelmiin ovat usein mukana syyttävässä toiminnassa.

On olemassa aikaisempia kirjoituksia syyttämisestä tai sen kaltaisesta ilmiöstä psykoterapeuttisessa työskentelyssä. Strupp (1960) väittää, että terapeutteja koskevassa tutkimuksessa melkein kolmanneksella on anti-terapeuttisia asenteita. Bergin (1966, 1967) on esittänyt ‘tuho-efektin’. Bergin (1971) selvittää ja pohtii psykoterapiassa ilmenevää pitkäaikaisesta tuhoamista. Hän kertoo autenttisia esimerkkejä terapeuttien tuhoisasta ja syyttävästä menettelystä, josta on seurannut asiakkaan raunioituminen. Yalom & Lieberman (1971) arvioivat terapiaryhmien vaikutusta 209 henkilöön. Osallistujista 16 oli selvästi saanut kokemuksistaan psyykkisiä vaurioita. Vahingot olivat erityisen selviä, jos ryhmäjohtajat olivat tunkeilevia, karismaattisia, autoritaarisia ja ahdasmielisiä, jolloin he pyrkivät voimakkaammin syöttämään tietynlaisia terapeuttisia uskomuksia. Wolbergin mukaan (1977, s. 1007) terapeutti voi ryhtyä ‘vastahyökkäykseen kostona’. Hänen mukaansa ‘kokemattomuus ja huono hoitotyön ohjaus, kuten myös vastransferenssi aiheuttaa suuren määrän valitettavia seuraamuksia, vaikka emme tiedä miten tämä tapahtuu’ (s. 1008)Meares & Hobson (1977) kuvaavat ‘syyttävää terapeuttia’, ja he pohtivat kuutta pääasiallista terapeutin toimintaa, joihin kuuluvat ‘potilaan kokemat syytetyksi tulemisen tunteet’. Yhteenvetona kirjoittajien sanoin nämä ominaisuudet ovat seuraavat:

1. Tunkeutuminen potilaan yksityisyyteen voi tapahtua epähienolla haastattelulla, ennakoivalla intuitiivisella ymmärtämisellä jne.

2. Poikkeavuus viittaa lukuisiin tapoihin, joilla terapeutti voi huomautella potilaan poikkeavuudestaja vakavasti vahingoittaa hänen itsearvostustaan jne.

3. Kokemusten vähättelyä tapahtuu kun terapeutti ei kunnioita sitä mitä asiakas sanoo, vaan vastaa torjunnalla, kategorisoinnilla jne.

4. Läpinäkymätön terapeutti pyrkii pysyttelemään persoonattoman neutraalina ja kieltää osallisuutensa kahdenväliseen tilanteeseen, jossa on oma rytminsä läheisyytensä ja etäisyytensä.

5. Vääristelevä tilanne jättää asiakkaan avuttomaksi, hämmentyneeksi ja kyvyttömäksi tutkimaan ja oppimaan. Siihen on seuraavia syitä:

a) terapian rakenne ei ole selvä

b) mahdottomien vaatimusten esittäminen

c) ristiriitaiset viestit

d) ristiriitaiset vaatimukset

6. Syyttävyyden spiraali on eskaloituvaa, tuhoavaa vuorovaikutusta, jossa sekä terapeutti että asiakas ovat tai tuntevat olevansa syytettyinä. Mahdollisia tekijöitä ovat psykoterapian teoriaa ja käytäntöjä koskeva kaiken tietävyys, autoritaarisuus, jäykkyys ja ahdasmielisyys.

Ruotsissa on tehty tutkimus (Tilander 1991), jossa haastateltiin huumenuoria n.k. ‘Hassela’ -metodilla, joka näyttää miten syyttäminen tapahtuu, esimerkiksi verbaalinen ja fyysinen ahdistelu ja loukkaaminen. Jansson (1997) tutki nauhoitteita, joissa sosiaalityöntekijät keskustelevat asiakkaittensa kanssa. Hän löysi 34 kategoriaa ilmiöstä, jota voidaan nimittää keskustelussa esiintyväksi epäasialliseksi kohteluksi, esim. lain rikkominen, moralisointi, keskeyttäminen jne. Biancofiore & Damm (1997) tutkivat 26 lastensuojeluselvitystä, ja totesivat että vain hyvin pienessä osassa oli mitään suoraan lapselta saatua tietoa. Helgesson & Olme (1998) tutkivat 15 lastensuojeluselvitystä, ja havaitsivat, että naisia kuvataan negatiivisemmin kuin miehiä. Agrell & Larsson (1997) tutkivat 26 lastensuojeluselvitystä, ja havaitsivat eroja siinä miten tyttöjä ja poikia kuvailtiin, esimerkiksi pojat kuvattiin aggressiivisiksi ja vaarallisiksi. Forsström & Skytt (1998) tekivät ‘ajattele ääneen’ -tutkimuksen siitä miten sosiaalivakuutustapauksia käsitellään, ja havaitsivat että 18 virkailijasta 12 ei kysynyt asiakkaan näkemystä.

Larsson (1973) esittää, että kun perheestä ilmoitetaan sosiaalitoimistoon, on taustalla sosiaalinen konfliktitilanne, joka saattaa johtaa sosiaalitoimen käyttämään manipulatiivisia menetelmiä, kun tietoja käytetään ilman kriittistä tutkintaa. Sekä ilmoituksen tehneen henkilön, että viranomaisen käytös voidaan tässä analyysissä nähdä perheen tai jonkun sen jäsenen syyttämisenä. Theorin (1996) esittää empiiristen esimerkkien avulla, että asiakkaalle valehtelemisessa käytetään sosiaalitoimessa erilaisia tekniikoita. Kansainvälisen ammattiauttajia koskevan tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijät antavat useimmiten negatiivisia kuvauksia potilaista, asiakkaista jne. (Wills 1978). Bjur & Gustafson (1994), Edvardsson (1894b, 1986ab), Gunnarsson, Johansson & Karlsson (1993) ja Nykvist (1985) osoittavat että asiakkailta saatu informaatio minimoidaan tai kielletään, ja heidän tai heidän verkostonsa resurssit kiistetään. Bjur & Gustafson (1994) osoitti että yksi lastensuojeluselvitysten takana oleva perspektiivi oli se, että sosiaaliset ongelmat voidaan ratkaista sosiaalitoimiston kontrollilla ja siirtämällä ongelmakäyttäytyminen toiseen ympäristöön. Eriksson & Wiesel (1997) ja Wiesel (1997) kuvaavat yksityiskohtaisesti lastensuojeluselvitysten negatiivisia määrittelymalleja. Ahr & Andesson (1997) havaitsivat että sosiaalityöntekijöiden perspektiiviä perheisiin dominoivat viat. Alkoholisteihin kohdistuneita pakkohuostaanottoja tutkineet Forsberg & Örtenmalm (1995) havaitsivat, että sekä asiakkaan perspektiivi että analyysi hänen mahdollisuuksistaan puuttuivat kaikissa tutkituissa tapauksissa. Testistä 73 prosenttia käsitteli historiatietoja. Tutkimukset osoittavat, että Ruotsissa sosiaalityöhön liittyvä stressi heikentää ajattelun ja toiminnan laatua (Dag, Rosell & Strandberg, 1995; Edvardsson, 1984a, 1986a). Karell (1977) osoittaa haastattelumateriaalillaan miten tärkeitä tunteet ovat lastensuojeluselvityksissä. Nordmark & Nyholm (1995) tutkivat ääninauhoja sosiaalitoimiston tapaamisista. He löysivät selkeitä esimerkkejä ryhmäajattelusta, jota saattaa esiintyä kaikenlaisissa tapauksissa.

Gambrill (1997) viittaa Margoliin (1997), joka esittää, että sosiaalityöntekijät mystifioivat motiivinsa ja toimintansa jatkuvasta painottamalla hyviä tarkoituksiaan ja palveluitaan, ja että tämä mystifiointi kätkee heidän omat intressinsä ja valtansa yli asiakkaiden. Sosiaalityöntekijät kääntävät rutiininomaisesti asiakkaiden ilmaisemat tarpeet (sen mitä he sanovat tarvitsevansa) kirjauksiin siitä mitä asiakkaat ovat (millaisia he ovat, millainen heidän kotinsa on). Margolinin mukaan sosiaalityöntekijät käyttävät viettelyä ja manipulaatiota päästäkseen asiakkaan yksityisyyteen. Yksi on ‘isäntätekniikka’, jossa kätketään tutkimuksen ja arvioijan roolit ystävälliseen ylimielisyyteen.

Käsillä olevan tutkimuksen tarkoitus on selkiyttää, määritellä ja luokitella syyttämis-strategiat ruotsalaisissa lastensuojeluselvityksissä sen perusteella mitä dokumenteista löytyy.

Metodi

Tutkittiin huolella neljätoista lastensuojeluselvitystä koskien pakkohuostaanottoja eri puolella Ruotsia. Niissä oli konflikti vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden välillä. Tutkimukset raportoitiin erillisinä (ne olivat sivumäärältään 25-100, yksi 200 sivua), ja ne tehtiin minun ohjauksessani (Björk, 1995; Edvardsson 1989, 1991; Gauffin & Thored, 1996; Jansson & Rönnbäck, 1995; Juntilla, Rundström & Räty, 1994; Jäderqvist, Lantz & Thelander, 1994; Karlsson & Nordin, 1994; Kransing & Svedberg, 1998; Ohlsson & Saba, 1994; Rönnbäck, 1996; Skog 1996; Stenberg 1995; Ärlig, 1996) aikana 1989-98. Myös tapaus Stenberg (1995) analysoitiin, (Edvardsson 1995). Siinä tapauksessa oli enemmän konflikteja kuin mitä satunnaisotannalla poimitussa tapauksessa olisi, ja moninaisempia ja intensiivisempiä syytösstrategioita.

Asiakirjat luovutti tutkijalle asiakas tai hänen asiamiehensä asiakkaan luvalla. Yhdessä tapauksessa tutkija valitsi tapauksen sosiaalitoimiston tapausarkistosta. Tutkijan oli helpompi löytää syyttämisstrategioita tällä menetelmällä. Yhdessä näistä tapauksista äiti teki itsemurhan todennäköisesti sosiaalitoimen tekemisten vuoksi. Toisessa tapauksessa pakkohuostaanotettu lapsi kuoli sijaiskodissa lääkinnällisen hoitovirheen vuoksi. Todennäköisesti näissä tapauksissa on tuotettu myös paljon fyysisiä vaurioita. Yhdessä tapauksista tuomioistuin tuomitsi sosiaalityöntekijän väärinkäytöksistä, mitä tapahtuu Ruotsissa erittäin harvoin.

Suurimmassa osassa tapauksista käytettiin dokumenttien textuaalianalyysiä, mutta joskus myös vanhempien täydentäviä haastatteluja. Syytösstrategioiden ensimmäisen raportoinnin jälkeen (Edvardsson 1989) seuraavat tutkijat kävivät systemaattisesti läpi dokumentit löytääkseen selkeitä tilanteita, joissa käytettiin erilaisia syytösstrategioita.

Tulokset

Kaikissa tutkituissa tapauksissa löytyi 10-100 erilaista syytösstrategiaa. Useimpia strategioita kerrattiin lukuisissa tai kaikissa tapauksissa, mutta havaittiin myös strategioita joita esiintyi vain yhdessä selvityksessä, ja joissakin tapauksissa vain yhden kerran. Vähäisen tilan vuoksi ei ole mahdollista käydä läpi jokaista lastensuojelutapausta erikseen. Näiden tapausten löydökset ovat yhteneviä lukuisten muiden tapausten kanssa, joita ei ole tutkittu yhtä tarkasti, mutta joissa olen kirjoittanut asiantuntijalausuntoja, perehtynyt asiakirjoihin, keskustellut asiakkaiden, opiskelijoiden ja kokeneiden sosiaalityöntekijöiden kanssa.

Useimmat strategiat voidaan luokitella seuraaviin viiteen pääkategoriaan. Jokaisessa kategoriassa kuvataan tyypillisimmät strategiat.

I Todisteiden fabrikointi ja painottaminen

Tämä on syytös-strategioiden perusryhmä. Syytökset vaativat kielteisen todistelun maksimointia, joka luodaan todisteiden fabrikoinnilla ja painottamalla olemassa olevia tai pseudotodisteita. Olosuhteet, jotka eivät sellaisenaan ole todisteita voidaan uudelleen määritellä, mikäli se on tarpeen. Todisteita voidaan kehittää olemattomista aineksista, vain käyttämällä kieltä tai kuvailemalla epärelevantteja tapahtumia. Epäluotettavaa tietoa käytetään luotettavana tietona. Irrelevanttia informaatiota käsitellään relevanttina. Informaatiota operoidaan kognitiivisesti esittämällä harhoja, vääristelyjä ja kuvitelmia relevantteina. Mitä tahansa voidaan pitää todisteena, jos ei ajatella kriittisesti.

1. Määrällinen strategia: dokumentoidaan suuri määrä tietoja, ei pelkästään relevantteja tietoja vaan paljon irrelevantteja, triviaaleja, perifeerisiä ja epäluotettavia tietoja (sisältäen juoruja, huhupuhetta, arveluja jne.)

2. Kielteisen tiedon kertaaminen: 20 lasta koskevassa lastensuojeluselvityksiä analysoivassa tutkimuksessa (Ivemyr & Lindvall, 1995) jotakin tietoa saatetaan kerrata 10, 20 jopa 90 kertaa.

3. Tiedon esittäminen negatiivisessa kontekstissa: jotkut arkipäiväiset, triviaalit ilmiöt muuttuvat lukijan mielessä negatiivisiksi, kun ne esitetään negatiivisessa kontekstissa.

4. Provokatiivinen strategia: provokatiivinen käyttäytyminen, esimerkiksi aggressio tai tunkeilevuus asiakasta kohtaan aiheuttaa asiakkaassa käyttäytymistä, jota sitten käytetään todisteena.

5. Kriittisyys osoituksena psyykkisestä häiriintyneisyydestä: viranomaisten kritisointia käytetään usein todisteena psyykkisestä häiriintyneisyydestä ja vanhemman kyvyttömyydestä vanhemmuuteen.

6. Liittämisstrategia: perusteluissa on usein epälooginen siirtymä yhdestä ilmiöstä toiseen, ryhmästä toiseen, yksilöstä ryhmään ja päinvastoin, epäilystä todellisiin tapahtumiin ja niin edelleen. Liittämisstrategiaa tuetaan yksilöinnin, logiikan ja kriittisen ajattelun puuttumisella.

7. Korkeampien vaatimusten strategia: selvityksessä asetetaan vanhemmalle tai lapselle korkeammat vaatimukset kuin muille ihmisille.

8. Korostamisen strategia: tavallisten tapahtumien korostaminen, esimerkiksi, että henkilö ei avaa oveaan.

9. Dramaturginen strategia: tässä strategiassa viranomainen itse aiheuttaa dramaattisen tapahtuman, esimerkiksi tunkeutuu perheen kotiin keskellä yötä kuuden poliisin ja lääkärin kanssa, ja käyttää perheen reaktiota todisteena siitä, että sekä vanhempien että lasten on mentävä sairaalaan.

10. Virheiden etsinnän alkuperäisen syyn muuttaminen: kun perhettä vastaan ei löydy riittämiin todisteita alkuperäisellä alueella esim. alkoholin käytössä, sosiaalitoimisto yllättäen jättää tuon alueen ja etsii toisen luodakseen todisteita. Esimerkiksi psykiatrinen häiriintyneisyys voidaan kehitellä epäammatillisesti toimivien psykiatrien ja psykologien avulla.

11. Huhu- juorustrategia: tietoa, joka on kiertänyt useita kertoja käytetään, eikä alkuperäistä lähdettä aina tiedetä.

12. Vahvasti spekulatiiviset ja halventavat perustelut: selvityksen tekijät rakentavat tai käyttävät muita lähteitä tällaisten perusteiden luomiseen. Tällaiset loukkaavat lausunnot ovat usein yleistävässä muodossa, eikä niistä ilmene faktaperusteita.

13. Olettamusstrategia: jos minkäänlaisia todisteita ei ole, voidaan esittää olettamus, että lasta kohdellaan huonosti, että äiti on alkoholiriippuvainen tai isä syyllinen insestiin. Mikä tahansa tieto voidaan tämän jälkeen tulkita todisteeksi tai jopa näytöksi siitä, että olettamus pitää paikkansa. Kaikki vaihtoehtoiset olettamat hylätään. Tällaista kehäpäättelyä käytetään ruotsalaisessa lastensuojelussa runsaasti.

14. Manipulaatiostrategia: on ilmeistä, että ruotsalaisia lastensuojeluselvityksiä rakennetaan sellaisiin vakuuttelutarkoituksiin, joita asiakirjoissa ei mainita. Ne ovat propagandadokumentteja perheitä ja lapsia vastaan, kun niiden väitetään olevan objektiivisia tutkimuksia. Pääasia on esittää kerätystä aineistosta vääristynyt valikoima tietoa, joka näyttää, että lapsi on otettava pakkohuostaan (niissä tapauksissa, joissa ei ole suostumusta huostaanottoon).

15. Valehtelustrategia: joskus voidaan osoittaa, että valehtelua on käytetty lastensuojeluselvityksessä strategiana.

16. Sepittelystrategianäyttää siltä, että joskus selvityksen tekijä ei ole ainakaan täysin tietoinen, että virheellistä informaatiota kehitellään tutkijan toiveiden mukaiseksi. Esimerkiksi tutkija voi terävöittää peräkkäisten lausuntojen tekstiä lisäämättä mitään tosiasiallisia perusteita. Sepittelyjä voidaan rakentaa myös irrottamalla tieto kontekstistaan.

17. Sanojen painottamisen strategia: on varsin tavallista painottaa informaatiota sellaisilla sanoilla kuin ‘aina’, ‘jokainen’, ‘paljon’, ‘suuri’, ‘valtava’, ‘vahva’, mutta perusteita näille painottamisille ei esitetä. Painottaminen tapahtuu halutun piiloisen vakuuttelun suuntaisesti.

18. Salaperäisyysstrategia: voi ilmetä myös salaperäistä, abstraktia ja hämärää teoreettista perustelua. Asiaperusteita ei esitetä, ja jotkut lausunnot näyttävät syntyvän tutkijan omasta subjektiivisuudesta.

19. Yleistämisstrategia: yleistykset tehdään ilman asiaperusteita tai riittämättömillä perusteilla.

20. Historiastrategia: esitellään vanhaa historiatietoa henkilön elämästä, esimerkiksi tutkimuksista vuosien takaa, mutta vain vähän tietoa esitetään tässä ja nyt tilanteesta.

21. Perustava attribuutiovirhe, tai yliattribuutio: tällöin tutkimuksessa sivuutetaan tilanteelliset tekijät ja korostetaan yksittäisiä tekijöitä.

22. Ristiriitaisia kuvauksia ei selitetä tai ratkaista: vaan käytetään negatiivista informaatiota.

23. Plus-miinus -ilmiö: jos on olemassa jotakin positiivista informaatiota se täytyy tavalla tai toisella kiistää, joskus välittömästi positiivisen tekstin jälkeen.

24. Virheiden ja puutteiden etsintä: esimerkiksi vanhemmista tekemällä kotikäyntejä, tai haastattelemalla johdattelevasti.

25. Lapsen psyykkinen kaltoinkohtelu kunnes lapsi oireilee, jolloin oireet liitetään kotiin ja vanhempiin muttei koskaan viranomaisen tutkimusmetodeihin, menettelytapoihin tai hoitoon.

26. Vihjailu: esimerkiksi kirjoitetaan välittömästi peräkkäin kaksi erilaista, mutta mahdollisesti paikkansapitävää lausumaa. Näin lukijalle muodostuu vaikutelma, että asiat liittyvät toisiinsa.

27. Lausutaan asiasta johon ei ole kompetenssia: joskus sosiaalityöntekijät tekevät arvioita, joihin tarvitaan lääketieteen, psykiatrian tai psykologian loppututkintoa.

28. Yksityisyyden loukkaaminen: tyypillinen strategia on tehdä hyvässä hengessä ystävällinen kotikäynti, ja sitten kirjoittaa negatiivisia havaintoja kotiympäristöstä ja siitä mitä vierailulla tapahtui. Tietenkin tulee sopia etukäteen siitä, että tehdään havaintoja. Toinen keino on luvatta kuunnella puheluita, salakuunnella tai lukea kirjeitä, kortteja päiväkirjoja jne., tarkastaa huoneita, olla jättämättä lasta ja vanhempaa kahden, ja kuunnella jos he yrittävät kuiskata toisilleen.

29. Tuomitsevuus ja syyttely: ilman että sille olisi asiaperusteita tai olisi tehty tutkimusta. Nämä lausunnot ovat usein kategorisia ja varmoja.

30. Vääristyneet tulkinnat: ilman että olisi tehty asiallista tulkintatyötä, esimerkiksi jos lapsi sanoo, että hän ei halua elää, sen tulkitaan välittömästi johtuvan äidin poissaolosta, eikä viranomaisten menettelystä.

31. Vääristellyt lausunnot: asianosaisista tai asiantuntijoista annettuja lausuntoja siteerataan väärin.

32. Ryhmää koskeva tieto yleistetään koskemaan yksilöä: vaikka henkilö kuuluisi johonkin ryhmään, hän ei ehkä toimi samoin kuin muut. Tekstin alkuperää ei usein mainita, ja virheellisiä lainauksia, johtopäätöksiä ja tulkintoja tehdään usein.

33. Käytetään perheestä tai asiakkaasta nimikkeitä: puhutaan esimerkiksi ‘kriisiperheestä’, ‘hoidon tarpeesta’, ‘tuen tarpeesta’, ‘keinoista’ ilman asiaperusteita. Sanoja käyttämällä voidaan monin tavoin vihjata esim. ‘lapsen on aikaisemmin epäilty joutuneen hyväksikäytön kohteeksi’.

34. Argumentum ad hominem: irrelevanttia kielteistä tietoa dokumentoidaan ja käytetään selvitystyössä esimerkiksi hämärää tietoa, että useita vuosia sitten tutkittavan lapsen sisaren rattaat kaatuivat, tai että äiti sai useita vuosia sitten toimeentulotukea.

35. Vanhemman syyttäminen tutkijan virheestä: kun tulee selväksi, että tutkija on tehnyt virheen, käyttänyt epäeettisiä menetelmiä he joskus syyttävät siitä asiakkaitaan.

36. Aikaisemmat toimenpiteet todisteena: usein aikaisempia toimenpiteitä, olivatpa ne olleet aiheellisia tai ei, käytetään perusteena sen sijaan, että yksilöitäisiin, mikä ongelma on nyt.

37. Epädemokraattinen strategia: käytetään poliittisia, uskonnollisia ym. mielipiteitä todisteina, vaikka sanan- ja uskonnonvapaus on Ruotsin perustuslaissa.

38. Kolmen sukupolven strategiaa: voidaan käyttää negatiivisen informaation lisäämiseen. Esimerkiksi voidaan tehdä spekulatiivisia yleistyksiä siitä, miten isovanhemmat kohtelivat vanhempaa, kun hän oli lapsi.

39. Ei-tapahtuneen strategia: todetaan että vanhemmalla ei ole jotakin puutetta, tai hän ei ole käyttäytynyt tietyllä tavalla. Tekstissä todetaan, että asiakasta epäillään tai on epäilty tuollaisista puutteista tai käyttäytymisestä. Näin kirjoittamalla luulot voidaan välittää lukijalle.

40. Äänestysstrategia: vedotaan useinkin yksilöimättömiin ihmisiin, jolla osoitetaan, että muut tukevat tutkijan havaintoja, päätelmiä ja suosituksia jne.

41. Valehtelusyyte: väitteitä, että vanhempi valehtelee, esitetään ilman minkäänlaisia tai vähäisin perustein. Olettamuksia, että asiakas valehtelee, tehdään usein ja joskus valehteluväitteet perustuvat huolimattomaan dokumentointiin, muistivirheisiin, väärinkäsityksiin jne.

42. Vetoaminen ammattitaitoon: asiakkaan tunteisiin, asenteisiin jne. vedotaan ilman että olisi asiatietoa niistä.

43. Vetoaminen huumeiden käyttöön, psyykkiseen häiriintyneisyyteen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön: ilman että olisi selvitetty todisteet.

44. Tuntemattomasta lähteestä saatua tietoa pidetään faktana: ja siihen vedotaan dokumenteissa.

45. Havaintovääristymät: seikkoja, joita ei ole olemassa tai ne ovat toisessa muodossa, on nähty tai kuultu. Esimerkiksi raportoidaan mustelmista, vaikkei niitä ollut, tai tietoja liioitellaan.

46. Tulkintojen raportointi havainnoiksi: näitä kahdenlaisia tietoja lisätään tekstiin yksilöimättä.

47. Luodaan todisteeksi vääriä dokumentteja: tai kirjoitetaan dokumentteja uudelleen.

II. Patologian fabrikointi ja liioittelu

Tämä on tärkeä ja erityinen todisteiden keksimisen luokka, ja siksi se on omana kategorianaan. Tietoa luodaan, jotta asiakas – lapsi tai aikuinen – saadaan näyttämään niin patologiselta kuin mahdollista maksimoinnin periaatteella. Voidaan käyttää joukkoa ala-strategioita yhteistyössä esimerkiksi lastenpsykiatrian klinikan tai konsultoivan psykologin kanssa. Useimmat näistä strategioista sijoittuvat seuraaviin kategorioihin:

1. Yleistykset keinotekoisista tilanteista: käyttäytymistä rakennetussa tilanteessa pidetään merkkinä patologiasta.

2. Psykologian väärinkäyttö: erityisesti projektiivisten testien käyttö.

3. Retorista tai runollista kieltä: käytetään argumenttina tosiasioista.

4. Mikä tahansa käyttäytyminen tai olosuhde tulkitaan patologiseksi: usein hyvin pitkälle vietynä sen sijaan, että etsittäisiin lähempänä olevia ja tilanteeseen liittyviä tulkintoja.

5. Luokitteleminen psykiatrisin termein: ilman että osoitetaan tosiasioita ja kriteereitä.

6. Teoreettisten tietojen yhdisteleminen: käytetään sitaatteja esimerkiksi oppikirjoista osoittamatta faktaperusteita ja kriteereitä.

7. Kategoriset lausumat: esim. diagnooseista, riskeistä ja ennusteista ilman että olisi faktaperusteita.

8. Vetoaminen arvioijan kompetenssiin: oppineisuuteen, asemaan jne. argumenttina sille, että sitä mitä on sanottu, ei tule asettaa kyseenalaiseksi tai tutkia kriittisesti.

9. Lausumat ilman todisteita tai tutkintaa: lapsi tai vanhempi tarvitsee psykiatrista hoitoa tai terapiaa. Jos taivuttelun jälkeen tämä hyväksytään, tätä faktaa voidaan sittemmin käyttää todisteena psyykkisestä häiriintyneisyydestä.

10. Viittaaminen piilossa oleviin psyykkisiin ongelmiin: joko lapsen tai aikuisen, ilman että olisi asiaperusteita.

11. Korostetaan ja liioitellaan fyysistä sairautta ja sen vaikutusta.

12. Korostetaan asiakkaan taloudellista riippuvuutta.

13. Korostetaan asiakkaan väitettyä kehnoa luonnetta ja aggressiivisuutta: liki aina hämärästi ilmaistuna ja vailla asiaperusteita.

14. Korostetaan asiakkaan väitettyjä ihmissuhdevaikeuksia: esim. että asiakas on yksinäinen, riidoissa vanhempien tai joidenkin muiden kanssa.

15. Korostetaan asiakkaan väitettyjä huonoja arkirutiineja: jotka eivät ole tutkijan arvojen mukaisia, usein myös ilman faktaperusteita.

16. Korostetaan epämääräisin ilmaisuin asiakkaan kyvyttömyyttä vanhemmuuteen: ilman että osoitettaisiin faktat. Usein väitetään, että vanhempi ei ymmärrä lapsen tarpeita yksilöimättä mitä tarkoitetaan.

17. Korostetaan lapsen väitettyä patologiaa tai väitettyä patologisoitumisen riskiä, ilman asiaperusteita.

18. Hankitaan lapselta haluttuja vastauksia: käyttämällä ennakko-olettamaa, johdattelevia ja painostavia kysymyksiä.

19. Fantasioidaan asiakkaan tunteista tms.

20. Tiuhaan käytetty tekniikka ‘minä/me tunnemme, uskomme, ajattelemme, koemme’, ilman asiaperustetta. Tämä tekniikka saattaa saada aikaan kaikenlaista väitettyä patologiaa vanhemmassa tai lapsessa.

21. Freudilaisten tai psykiatristen termien toistuva käyttö. Nämä tieteellisesti kyseenalaiset termit on kehitetty kliinisissä ryhmissä, eikä niitä voida ilman asiaperusteita yleistää ei-kliinisiin ryhmiin, joihin lapset ja vanhemmat lastensuojeluselvityksiä tehtäessä useimmiten kuuluvat.

22. Triviaalin käyttäytymisen pitäminen todisteena patologiasta: esimerkiksi avainnipulla leikitteleminen haastattelutilanteessa.

23. Oudon persoonan strategia: vanhempaa kuvataan ‘oudoksi’, ‘kummalliseksi’, ‘äärimmäiseksi’ jne. Esimerkiksi äitiä, joka oli lahjakas brittiläinen muusikko kuvattiin tällä tavalla.

24. Yllättävyysstrategia: vanhemman käyttäytymistä kuvataan negatiivisella tavalla äkkinäiseksi tai odottamattomaksi. Tämä on täydentävä strategia oudolle persoonalle.

25. Tilanteellinen toiminta yleistetään henkilön patologisiksi ominaisuuksiksi.

26. Vanhemman kritiikki tutkijaa, sosiaalitoimistoa tai viranomaisia kohtaan tulkitaan psyykkiseksi häiriöksi tai osoittamaan vaarallisuutta tai psyykkistä poikkeavuutta.

27. Lausuman kärjistäminen ilman perustetta: triviaaleja, hämäriä ja monimerkityksisiä havaintoja voidaan kertaamisen jälkeen muuttaa kategorikseksi väitteeksi vakavasta patologiasta.

28. Lausunto ilman asiakkaan tapaamista: joskus psykiatrit kirjoittavat lausuntoja tapaamatta lasta tai vanhempaa.

III. Tiedon pidättäminen, huomiotta jättäminen tai hankkimatta jättäminen

Tämän ryhmän strategiat ovat yhdessä todisteiden fabrikoinnin kanssa syytösstrategioiden kaksi perusryhmää. Mikä tahansa informaatio joka ei sovi syytösprojektiin voidaan jättää huomiotta, salata, pidättää tai jättää hankkimatta. Informaatiota voidaan vakavalla tavalla vääristellä pidättämällä tai jättämällä huomioimatta sen alkuperä ja asiayhteys. Myös luotettavuus voidaan kiistää ja salata.

1. Lähteen salaamisen strategia: tiedon lähde tai aika jätetään usein mainitsematta, joskus jopa vuosi jolta se on.

2. Hämäryysstrategia: tieto on usein hämärää ja irrotettu asiayhteydestään. On usein mahdotonta sanoa, mitä se tarkoittaa. Esim. ‘Kalle on aggressiivinen’ (muuta ei sanota) on kaikkein yleisin väite, jolla ruotsalaisia poikia kuvataan lastensuojeluselvityksissä (Aggrell & Larsson 1996).

3. Asiakkaan näkökulman vähättely, minimointi ja pois jättäminen (myös lapsen): päätösasiakirjojen valmistelussa vanhempien tai lasten näkemyksiä on yleensä tutkittu hyvin vähän jos lainkaan.

4. Asiakkaan voimavarojen vähättely, minimointi tai pois jättäminen: vanhempien ja lapsen ja epävirallisen tukiverkon resursseja tutkitaan yleensä hyvin vähän jos lainkaan. Sosiaalityöntekijöiden mukaan ne on usein tietoisesti jätetty pois, jotta juttu voitettaisiin lastensuojelulautakunnassa tai oikeudessa.

5. Positiivisen tiedon välttämisen strategia: henkilöitä, henkilökuntaa, organisaatioita jne,, joilla on positiivista tietoa perheestä tai lapsesta vältellään ja torjutaan.

6. Positiivisen tiedon salaamisen strategia: tiedossa oleva positiivinen informaatio voidaan täysin salata, minimoida tai hylätä. Voidaan sanoa esimerkiksi, että joitakin lausuntoja on olemassa, mutta niiden positiivisesta sisällöstä ei sanota mitään, tai ei sanota, että poliisi ei löytänyt etsinnöissä huumeita tutkiessaan perheen asunnon. Asiantuntijan arviosta, joka ei ole yhtenevä sosiaalitoimiston kanssa saatetaan mainita, mutta sisältöä ei referoida.

7. Keskeisten tutkimusmenetelmien salaaminen: esim. ei kirjata montako kertaa, miten pitkään tutkijat ovat tavanneet asiakkaan, tai ei kirjata, ettei olla lainkaan tavattu jotakuta aikuista tai lasta.

8. Tapauksen asiatiedoissa olevien vaihtoehtoisten syiden ja selitysten tutkimisen välttäminen: Tutkijat eivät käytä dokumenteissa olevia vaihtoehtoisia hypoteeseja.

9. Konfliktitilanteissa sosiaalitoimiston ja vanhempien välillä ilmenee usein puolueellisuutta.  Se on helppo paljastaa rakenteesta, kontaktien lukumäärästä, tiedon valikoinnista ja tutkinnan perusteista. Yksi tekniikka on salata negatiivinen informaatio toiselta vanhemmalta ja positiivinen toiselta, ja samaan aikaan ottaa esiin suosittua vanhempaa koskevaa positiivista informaatiota ja ei-suosittua vanhempaa koskevaa kielteistä informaatiota.

10. Kieltäytyminen tutkimasta epäilyä lapsen hyväksikäytöstä tms. suhteessa muihin kuin vanhempiin: esimerkiksi sijaiskotia tai sosiaaliviranomaisia ei tutkita.

11. Salassapidon väärinkäyttö: asiakirjojen merkitseminen salassa pidettäviksi siten, että asiakas ei voi tarkastaa niitä, jotta suojeltaisiin viranomaista. Tällaista menettelyä eivät ruotsalaiset tuomioistuimet salli, jos asiakas valittaa siitä.

12. Persoonattomuuden strategia: asiakirjateksti on kirjoitettu siten, että lukija ei pääse selville kuka on tehnyt havaintoja, arvioita jne. Joskus käytetään hämärää ilmaisua ‘eräs’.

13. Viranomaisaseman väärinkäyttö: esim. sosiaalityöntekijä tai psykiatri kirjoittaa lausunnon ilman omaa tutkintaa tai vanhan informaation perusteella, vaikka uutta informaatiota on olemassa.

14. Asiakastapaamisten määrän salaaminen: henkilö ei ole lainkaan tavannut vanhempaa tai lasta, mutta tekee kuitenkin kirjauksia, tai ei kerrota miten vähän tapaamisia on ollut.

15. Tietojen vääristely: tietojen muuttaminen asiakasrekisteriin, jos asiakas pyytää niitä. Virheelliseksi tiedettyjä tietoja ei korjata jne.

16. Osa rekisteritiedosta salataan: asiakkaalle annetaan vain osa rekisteröidyistä tiedoista. Esim. on olemassa kaksi kansiota, joista vain toinen annetaan asiakkaalle. Ruotsissa asiakaslain perusteella asiakkaalla on oikeus lukea kaikki itseä koskeva tieto.

17. Asiakkaalle ei kerrota perustietoja: esim. sitä, että hänellä on oikeus lukea itseään koskevat tiedot, valittaa, miten valitus tehdään, tai jätetään antamatta päätös, josta hän hänen tulisi valittaa.

IV Negatiivinen vaikuttaminen henkilöihin ja ihmissuhteisiin

Tämän ja edellä esitettyjen strategiaryhmien välinen raja on epämääräinen. Olen sisällyttänyt joitakin propagandatekniikoita tähän ryhmään, mutta ne voitaisiin ehkä sijoittaa myös ryhmään I. Peruslähtökohta on vanhempaan lapseen tai johonkuhun muuhun vaikuttaminen. Vaikuttamisen aste voi varioida heikosta vahvaan.

1. Uhkailu, vihamielinen käytös, huutaminen, syyttely. Simputus ja ahdistelu, jopa seksuaalinen ahdistelu ovat keinoja, joita henkilökunta joskus käyttää.

2. Vanhempi-lapsi suhteen vahingoittaminen: esim. tehdään äkkinäinen erottaminen, ja lapsen eristäminen vanhemmasta, vanhempi-lapsi-suhteen minimointi, vanhempien vierailujen kieltäminen, lapsen siirtäminen kauas vanhemmista, tai lapsen osoitteen salaaminen.

3. Dramaturginen strategia: tällä strategialla luodaan sekä lapselle että aikuiselle häiriökäyttäytymistä, jota ei ollut ennen viranomaisen interventiota.

4. Julmuus: esim. lapselle ei anneta vanhempien tuomia lahjoja, vanhemman ei sallita tavata lasta tämän syntymäpäivänä, ei suostuta vanhemman pyytämään lapsen lääkärintutkimukseen, ei sallita lapsen vierailua äidin luona sairaalassa, ei näytetä lapselle vanhempien lähettämiä kortteja jne.

5. Etninen diskriminointi: esim. yritetään muuttaa lapsen kulttuurinen identiteetti. Eräässä tapauksessa puolalaisen lapsen nimi muutettiin ruotsalaiseksi, eikä äidin annettu puhua hänen kanssaan puolaa.

6. Epädemokraattiset hyökkäykset: näitä käytetään asiakkaisiin jotka toimivat perustuslaillisen puheoikeutensa mukaisesti kritisoidessaan sosiaaliviranomaisia julkisesti.

7. Käyttäytymisen äärimmäinen kontrollointi: esim. halutaan kuulla kaikki mitä äiti ja lapsi puhuvat tapaamisen yhteydessä.

8. Viivyttämistaktiikka: esim. lapsen ja vanhemman välisiä tapaamisia voidaan viivyttää tai niistä päättämistä voidaan pitkittää.

9. Luennointi: jonka saattaa tehdä kokematon toimiston työntekijä.

10. Vallan väärinkäyttö lapseen: esim. ei kysytä lapsen mielipidettä tai se mitätöidään. Lähdetään ennakko-olettamasta ja tehdään lapselle johdattelevia kysymyksiä, johdatellaan negatiivisilla kysymyksillä vanhemmasta, estetään kontakti vanhempaan, ohjataan lasta sanomaan negatiivisia asioita vanhemmastaan jne.

11. Shokkitaktiikka: tehdään esim. yllättävällä sotilaallisella hyökkäyksellä perheen kotiin varhain aamulla, neljän poliisin voimin. Äiti painetaan seinää vasten, ja sosiaalityöntekijät kantavat alastomat, kirkuvat lapset pois. Tässä tapauksessa sosiaalityöntekijät hävisivät asian oikeudessa, koska asiaperusteita ei ollut. Tällaisia hyökkäyksiä esiintyy joskus kun vanhempi ei toimi sellaisessa yhteistyössä kuin sosiaalitoimisto edellyttää.

12. Kontrolli hoidon, terapian tai n.k. kotiterapian kautta: tällainen hoito toteutetaan usein ilman perusteita. Sosiaalitoimisto saa sitten raportit näiltä terapeuteilta ja muilta mukana olevilta työntekijöiltä. Kaikkia näitä valikoidusti hankittuja ja epäluotettavia raportteja voidaan käyttää vanhempia vastaan.

13. Kontaktin välttelyn strategia: Ei vastata kysymyksiin, kirjeisiin jne.

14. Toimenpiteille ei esitetä asiallisia perusteita. Keskustelua vältetään. Joskus on ilmeistä, että sosiaalitoimistolla ei ole mitään asiaperusteita toiminnalleen.

15. Käytetään suuri määrä kielellisiä ilmaisuja lukijan vakuuttamisesta epäobjektiivisella tavalla: esim. lause ‘on tiedossa että X:llä ei ole minkäänlaista kykyä vastata lapsen tarpeisiin’, mitään asiaperustetta ei esitetä. Tämän kategorian väitteissä sanat ‘yleisesti tiedossa’ ja ‘lainkaan’ osoittavat, että lausuja haluaa vaikuttaa lukijaan.

16. Perheen tukihenkilöiden eliminointi tai vastatoimet: eli henkilöiden joilla on perheestä muunlainen käsitys kuin sosiaalitoimistolla.

17. Pommittamisstrategia: kaupallisen mainonnan tyylillä, esim. toistamalla samalla asiakirjan sivulla tai useilla sivulla lukuisia kertoja, että asiakas on ‘aggressiivinen’, tai ‘ilmaisee aggressiota’.

18. Synonyymistrategia: henkilöä, tilannetta yms. kuvataan useilla synonyymeillä, vaikka synonyymit eivät lisää informaatiota, vaan ovat vakuuttelun keino.

19. Lainausmerkkien valikoiva käyttäminen: asiakasta koskeva positiivinen tieto esitetään epävarmana lainausmerkeissä, mutta ei negatiivista tietoa.

20. Muiden viranomaisten aktivointi toimiin asiakasta vastaan: joskus tähän strategiaan kuuluu muille viranomaisille lähetettyä virhetietoa.

21. Epärationaalinen konsensuksen muodostaminen: viranomaisilla on taipumus olla yksimielisiä ilman faktaperusteita tai informaation kriittistä analyysiä. Ruotsissa tätä ilmiötä kutsutaan joskus ‘ystävyyskorruptioksi’ – minkä termin on luonut tunnettu ruotsalaisten viranomaisten kriitikko ja kirjailija Vilhelm Moberg.

22. Tietolähteen tutkiminen, vaikka sitä suojaa perustuslaki: esimerkiksi kun sosiaaliviranomaisia on kritisoitu lehdessä, vaaditaan saada tietää lähde.

23. Puhelinterrorin strategia: esim. soitetaan joka aamu äidille, siten että hän ei saa lastaan ajoissa kouluun.

24. Koaliitio toisen vanhemman tai sijaisperheen kanssa: tarkoituksena on esim. murtaa lapsen ja vanhemman välinen suhde.

25. Asiaa ei selvitetä, jos se on kiistettävissä: esim. on kyse henkilösuhteesta tai konfliktitilanteesta.

26. Vanhempien selän takana puhuminen: puhutaan perheen ja lapsen asioista muiden asianosaisten kanssa.

V. Epäasialliset meta-strategiat

Tämän ryhmän strategiat näyttävän olevan taustalla ja ohjaavan neljää operatiivisten strategioden ryhmää. Nämä strategiat sisältävät harhakäsityksiä ja puutteita tietojen käsittelemisessä, päättelyssä, laillisuuden noudattamisessa ja etiikassa. Niille on tyypillistä järkevän arvion, kriittisen ajattelun puute, epä-älyllisyys ja itseriittoisuus.

1. Ei tunnusteta -strategia: virheitä ei koskaan myönnetä, eikä anteeksi pyydetä. Ainakaan sellaisia ei dokumenteista löydy.

2. Emme tarvitse todisteita -strategia: Eräs sosiaalityöntekijä ilmaisi tämän ‘Sosiaalitoimisto työskentelee mielessään lapsen etu, eikä tarvitse todisteita’. Vanhempaa voidaan syyttää monenlaisista väärinkäytöksistä, vaikka sosiaalitoimisto ei kykene esittämään minkäänlaisia todisteita tai tutkimuksia siitä onko olemassa faktaperusteita. Älykkäitä ja koulutettuja asiakkaita on syytetty mentaalisesta kyvyttömyydestä. Yksi näistä, puolalainen lehtimies kirjoitti jopa kirjan omasta tapauksestaan (Nowacka 1991).

3. Lain yläpuolelle asettumisen strategia: sosiaalityöntekijöiden tavallinen asenne ja käyttäytymistapa, ettei heidän tarvitse noudattaa perustuslakia, sosiaalihuoltolakia tai hallinnollisia lakeja. Esim. lastensuojeluselvitykset rakennetaan vapaasti ja helposti vakuutteluasiakirjoiksi, joissa vapaasti ja vaivattomasti käytetään suurta määrää epäluotettavaa tietoa, jota Ruotsin perustuslaki ei salli. Joskus oikeuden päätöksiä ei noudateta. On lukuisia tapauksia, joissa syyttäjä on tehnyt päätöksen olla syyttämättä, mutta tästä ei piitata, vaan sosiaalitoimisto pitäytyy siinä vakaumuksessa, että on tapahtunut jotain, josta ei vain ole mitään todisteita tai näyttöä.

4. Viranomaisen resurssien voimakas korostaminen ja perheen ja läheisverkon resurssien vähättely tai esittämättä jättäminen.

5. Yliluottavuus asiantuntijaan: kun tämä on samaa mieltä kuin sosiaalitoimisto. Asiantuntijoiden lausuntoja ei tutkita kriittisesti.

6. Kaikki kelpaa todisteeksi -strategia: käytetään mikä tahansa irrelevantti, epäluotettava, triviaali tai spekulatiivinen tieto. Tutkintaprosessissa ei ole lainkaan tai vain vähän logiikan vaatimusta.

7. Biologiset vanhemmat nähdään hirviöinä joilta lasta on suojeltava.

8. Ammatillisen kompetenssin anastaminen: esim. kirjoitetaan vaativan tason lääketieteellisiä, psykiatrisia tai psykologisia lausuntoja ilman että siihen olisi ammatillista pätevyyttä.

9. Sosiaalitoimiston sisäisessä kulttuurissa tai tutkimuksen tekijällä on oma ehdoton teoria (tietoinen tai ei), jota ei tarvitse todistaa tieteellisesti. Ehdoton teoria on muotoa ‘Jos esiintyy käyttäytymistä X, niin asiakkaalla esiintyy myös käytöstä Y’. Esim. ‘Jos isä on verbaalisesti aggressiivinen suhteessa sosiaalityöntekijöihin, hän on aggressiivinen myös lapsilleen’. Tuollaisia teorioita, joille ei ole mitään perustaa esitetään toistuvasti sosiaalityössä.

10. Esitettyjen mielipiteiden kyseenalaistaminen tai eliminoiminen: esittämällä, että vanhempi on fyysisesti vammainen tms. voidaan hänen mielipiteensä arvo kyseenalaistaa tai ohittaa.

11. Ei kysytä, ei kuunnella -strategia: lapsen ja vanhemman näkökulma ja tiedot arvioidaan vähäarvoisiksi ja siksi niitä ei useinkaan kysytä.

12. Konformismin periaate: tutkittavien henkilöiden tulisi mukautua tutkijan moraaliin ja sosiaalisiin käsityksiin. Usein vanhemmille ei anneta oikeutta poiketa siitä, mitä sosiaalitoimisto pitää oikeana moraalina ja käyttäytymisenä. Huostaanoton perusteena on käytetty mm. sitä, että vanhempi sallii lapsen syövän tv:tä katsoessaan perunalastuja, tai että lapsi nukkuu vanhempien kanssa samassa sängyssä. Sosiaalitoimistoissa on usein käytössä hyvin voimakas konformistinen asenne, eikä toimistokulttuuriin aina kuulu normaalin variaation ymmärtäminen. Monesti työntekijät ovat nuoria, eikä heillä ole omia lapsia.

13. Asiakkaan nimeäminen poikkeavaksi. Tämä on täydentävä strategia sille, että omia virheitä ei koskaan myönnetä.

14. Kaikentietävyyden strategia. Sen ilmaiseminen, että sosiaalitoimistossa tiedetään perheestä kaikki.

15. Epävarmuuden luominen. Vanhemmille ei kerrota kriteereitä, joita suunnittelussa ja päätöksenteossa käytetään, joten vanhemmat elävät epävarmuudessa.

16. Nollavaikutuksen doktriini: Selvitystyön teksteissä ei koskaan myönnetä, että tutkija itse vaikuttaisi henkilöihin, joita hän tutkii.

17. Salaisten tietojen strategia: On hyväksyttävää, että annetaan yleistasoisia lausumia ja tehdään johtopäätöksiä jne. ilman avointa selvitystä tosiasioista.

18. Tietojen käyttö ilman kriittistä tarkastelua: Kaikenlaista tietoa voidaan käyttää hyväksi, vaikka sitä ei oltaisi arvioitu kriittisesti.

19. Logiikan hylkääminen: Todeksi todistamatonta lähtökohtaa voidaan pitää totena ja käyttää selvitystyössä. Kehäpäätelmät hyväksytään.

20. Perusfrekvenssien jättäminen huomiotta. Todisteena voidaan pitää seikkoja, jotka ovat tavallisia ja normaaleita perheissä yleensä.

21. Ilmiöiden välistä yhteyttä liioitellaan. Triviaaleja seikkoja käytetään helposti todisteena patologiasta, kaltoinkohtelusta jne. Yhteydet inhimillisten ilmiöiden välillä ovat useimmiten heikkoja.

22. Kaksoisstrategia: Käytetään keinotekoisesti luotuja kontrasteja, musta-valkoajattelua sekä ajattelussa että argumentoinnissa. Esim. ‘Hyvä’ sosiaalityöntekijä ja ‘paha tai hirviömäinen’ vanhempi (ks Eriksson & Wiesel(1997), Wiesel (1997).

23. Ennenaikaiset johtopäätökset: tehdään ennen kuin on kerätty riittävästi informaatiota.

Johtopäätökset ja keskustelu

Pitkä strategialista voi näyttää massiiviselta osittain siksi, että se on keskittynyt sosiaalityön kielteiseen alueeseen, eli syytösilmiöön. On korostettava, että käytettyjen strategioiden määrä varioi paljon tutkijasta riippuen. Kaikki ne tuomioistuimissa käytetyt lastensuojeluselvitykset, joita olen 25 vuoden aikana tutkinut, on rakennettu vakuuttamisdokumenteiksi (ei siis tutkimuksiksi sanan objektiivisessa merkityksessä). Ne perustuvat joihinkin perusstrategioihin, pääasiassa sisällön manipulointiin (yksisuuntaiseen todisteiden valikointiin) ja siihen, että ei aseteta eksplisiittisiä kysymyksiä, jotka kattaisivat selvityksen, jättämällä pois joukko lähteitä ja päivämääriä, kielen hämäryyteen, inhimillisten resurssien kieltämiseen sekä inhimillisten heikkouksien määrän ja sisällön korostamiseen. Triviaali negatiivinen informaatio on tavallista. Vanhempien tai lapsen näkökulmaa on harvoin selvitetty tai annettu sille painoa. Alustava teoreettinen kaavio syytösstrategioista on kuviossa 1.

Syytöksillä on aina joku lähtökohta. Se voi olla päiväkodista tullut ilmoitus, opettajan, poliisin tai naapurin yhteydenotto. Se voi olla havainto, reaktio tms. jossa on mukana yksi tai useampi sosiaalityöntekijä. Olemassa oleva ympäristö muuttaa informaatiota ja toiminnan tärkeän tavoite on, lapsen suojeleminen. Tämä päämäärä aktivoi joukon meta-strategioita, jotka ovat yleisiä kognitiivisia malleja, ja ne sallivat ja ohjaavat joukkoa operatiivisia strategioita. Vakuuttelun ja vaikuttamisen voima lisääntyy kun näitä operatiivisia strategioita yhdistellään.

Näiden strategioiden funktio on syytös, ja se on niiden takana oleva tekijä. Lisäksi syytökset lisääntyvät silloin kun hyväksytään ja siedetään kovia operatiivisia strategioita. Sosiaalitoimistot ja niiden työntekijät ovat tietenkin erilaisia siinä mitä strategioita hyväksytään. Tässä paperissa ei ole tutkittu rakentavampia strategioita. Ne ovat eri organisaatiokulttuureissa erilaisia riippuen johtamistavasta, etiikasta, työtavoista jne.

Ne jotka eivät hyväksy meta-strategioita tai operatiivisia strategioita tapaavat lähteä organisaatiosta. On selvää, että jos ei ole meta-strategioita, jotka sallivat syytökset, ei ilmene myöskään syytösstrategioita.

Syytöksissä näyttää olevan kaksi perusstrategiaa joita käytetään yhtaikaa: Todisteiden fabrikointi (I) ja ei-etsintä, eli kielletään tai pidätetään tietoa (III). On selvää, että pelkkä todisteiden fabrikointi tai pelkkä todisteiden pidättäminen ovat vähemmän efektiivisiä kuin yhtaikainen käyttö. Jos pelkästään fabrikoidaan todisteita, mutta ei pidätetä tietoa, niin usein löytyy vastatodisteita. Jos vain pidätetään tietoa mutta ei fabrioida todisteita, on tilanne se, että tutkimuksessa tulee esiin vain vähän tai ei lainkaan todisteita. Se mitä olen nähnyt tuomioistuimissa, on strateigiaryhmien I ja III käyttämistä yhtaikaa eriasteisina. Jotta saataisiin enemmän vaikutusvaltaa, käytetään patologian fabrikointia (II) usein eriasteisena argumenttien vahvistamiseksi ja kontrollin saavuttamiseksi. Strategiaryhmää IV käytetään eriasteisena vaikuttamaan yksilöllisiin mielipiteisiin ja käyttäytymiseen. Syyttämisstrategioita käytetään eriasteisina jatkumona miedosta, muutaman strategian muodosta massiiviseen muotoon, jossa on kaikkien pääryhmien strategioita.

Kaavio 1. Syytösstrategiat lastensuojeluselvityksissä

Organisaation psykologinen mukautuminen:

Ylläpidetään ehdottomia teorioita, ennakkokäsityksiä ja intuitiivista tietoa: omat kokemukset, fantasiat, epäilyt, uskomukset raportoidaan, idea huonosta vanhemmasta, tietämys ja havainnot, juorut jne.

(nuoli alas)

Julkilausuttu päämäärä: lapsen suojeleminen. Kätketyt päämäärät: valtataistelun voittaminen.

(nuoli alas)

Epäasialliset meta-strategiat: irrationaalisuus, mahtailu, lakia ei kunnioiteta, epäeettiset menettelyt. Tuhoisat strategiat ohjaavat ja auttavat operatiivisia strategioita.

(nuoli ylös) (nuoli alas)

Operatiivisten strategioiden ryhmät:

I. Todisteiden fabrikointi

II. Patologian fabrikointi

III. Ei etsitä, ohitetaan tai pidätetään tietoa

IV. Vaikutetaan ihmisiin ja heidän välisiinsä suhteisiin, reaktioihin ja tietoon

( nuoli ylös) (nuoli alas)

Vanhempien ja lapsen reagointi: vastastrategiat, emotionaaliset reaktiot, vahingot

References

Agrell, C., & Larsson, S. (1997). Beskrivningar av pojkar och flickor i sociala utredningar i LVU-ärenden. Högskolan i Örebro, rapport.

Ahr, J., & Andersson, J. (1997). Salutogena perspektiv inom socialtjänsten – en studie av 20 socialarbetares sätt att betrakta information om en familj. Högskolan i Örebro, rapport.

Bergin, A. E. (1966). Some implications of psychotherapy research for therapeutic practice. Journal of Abnormal Psychology, 71, 235-246.

Bergin, A. E. (1967). The deterioration effect: A reply to Braucht. Journal of Abnormal Psychology, 75, 300-302. 17

Bergin, A. E. (1971). The evaluation of therapeutic outcomes. In A.

E. Bergin, & S. L. Garfield, Handbook of psychotherapy and behavior change. New

York: Wiley.

Biancofiore, M-B., & Damm, K. (1997). Föräldrars oförmåga att tillgodose barns behov. En studie av begreppens betydelse i barnavårdsutredningar inom socialtjänsten. Högskolan i Örebro, rapport.

Bjur, C., & Gustafson, E-L. (1994). Bakomliggande perspektiv i LVU-utredningar. En kritisk granskning. Högskolan i Örebro, rapport.

Björk, H. (1995). Relations- och saklighetsanalys kring en LVU-utredning. Högskolan i Örebro, rapport.

Dag, M., Rosell, A., & Strandberg, R. (1995). Hot mot optimalt beslutsfattande inom socialtjänsten. Högskolan i Örebro, rapport.

Forsström, K., & Skytt, H. (1998). Handläggning inom socialförsäkringen. Högskolan i Örebro, rapport.

Edvardsson, B. (1984a). Om resursanalys och resursmyter inom socialtjänsten. Högskolan i Örebro, rapport.

Edvardsson, B. (1984b). Vems dåliga samvete? Socialsekreterarnas arbetssituation i Örebro. Högskolan och socialförvaltningen i Örebro, rapport.

Edvardsson, B. (1986a). Informationshantering för vem? Högskolan i Örebro, rapport.

Edvardsson, B. (1986b). Medvetandeprocesser vid socialbyråhandläggning. Högskolan i Örebro, rapport.

Edvardsson, B. (1989). Förföljande strategier vid ett omhändertagandefall i socialt och barnpsykiatriskt arbete. Göteborgs universitet, rapport.

Edvardsson, B. (1991). Misshandlad av vem? Pp 167-214 in E. Nowacka, En bur sökte sin fågel. Berättelsen om Ewa och Kasia. Stockholm: Timbro.

Edvardsson, B. (1995). Relationsfallet. Högskolan i Örebro, rapport.

Edvardsson, B. (1998). The need for critical thinking in critical evaluation of information: Criteria, principles and responsibility. Paper presented at the 18th International Conference on Critical Thinking, 1998.

Edvardsson, B. (2003). Kritisk utredningsmetodik – begrepp, principer och felkällor. Stockholm: Liber.

Edvardsson, B. (2008). Påverkansfallet I-IV. Se omfattande fulltexter på www.familiestiftelsen.no Ett extremt innehållsrikt förföljelsefall.

Edvardsson, B. (2009). Utredningsmetodik, tankefel och källkritik i en barnavårdsutredning med BBIC – socialtjänstens användning av utredningshem och psykologutlåtanden. Örebro universitet, Akademin för juridik, psykologi och socialt arbete. Se fulltext påhttp://diva-portal.org/smash/search.jsf

Eriksson, M., & Wiesel, H. (1997). Den onda föräldern – attributionsmönster i sociala utredningar. Högskolan i Örebro, rapport. Se fulltext på www.nkmr.org

Forsberg, A-C., & Örtenmalm, L. (1994). LVM-utredningar. En kritisk granskning. Högskolan i Örebro, rapport.

Gambrill, E. (1997). Social work practice. A critical thinker´s guide. New York: Oxford University Press.

Gauffin, A., & Thored, U. (1996). Utredningen om Rebecca. Förföljande strategier vid ett omhändertagandefall jml 2§ LVU. Högskolan i Örebro, rapport.

Gunnarsson, L., Johansson, C., & Karlsson, C. (1993). LVU- 18 utredningar en kritisk granskning. Högskolan i Örebro, rapport.

Hedlund, M., & Lovén, C. (2008). Kritisk granskning av BBIC´s teori och av barnavårdsutredningar med respektive utan BBIC – Same same but different? Örebro universitet, Akademin för juridik, psykologi och socialt arbete. Psykologexamensuppsats 30 hp. Se fulltext http://diva-portal.org/smash/search.jsf

Helgesson, C., & Olme, M. (1998). Kvinnligt och manligt inom socialtjänsten. Högskolan i Örebro, rapport.

Holmgren, U. (1998). Faktorer som medverkar och påverkar under socialt utredningsarbete. Högskolan i Örebro, rapport.

Ivemyr, C., & Lindwall, C. (1995). Repetivitet i LVU-utredningar. Högskolan i Örebro, rapport.

Jansson, T. (1997). Olämpligt bemötande av klienter inom socialtjänsten. Högskolan i Örebro, rapport.

Jansson, T., & Rönnbäck, B. (1995). Askersundfallet – förföljande strategier i ett LVU-ärende. Högskolan i Örebro, rapport.

Junttila, I., Rundström, S., & Räty, T. (1994). Fallet Daniel. Förföljande strategier vid en social utredning. Högskolan i Örebro, rapport.

Jäderqvist, B., Lantz, C., & Thelander, I. (1994). Förföljande strategier vid ett omhändertagandefall jml 2§ LVU. Högskolan i Örebro, rapport.

Karell, M. L. (1997). Utredningspersonalens tankar om samtal med barn. Högskolan i Örebro, rapport.

Karlsson, K., & Nordin, J. (1994). Kritisk analys av ett LVU-ärende. Högskolan i Örebro, rapport.

Kransing, J., & Svedberg, J. (1998). Förföljande strategier i en LVU- utredning och dess orsaker – en fallstudie. Högskolan i Örebro, rapport.

Larsson, B. m. fl. (1993). Rapport från en barnavårdsbyrå. Stockholm: AWE/GEBERS.

Margolin, L. (1997) Under the Cover of Kindness: The Invention of Social Work. Charlottesville, VI: University Press of Virginia.

Meares, R.A., & Hobson, R.F. (1977). The persecutory therapist. British Journal of Medical Psychology, 50, 349-359.

Nordmark, K., & Nyholm, S. (1995). Grupptänkande. Ett hot mot beslutsfattandet på ett socialkontor. Högskolan i Örebro, rapport.

Nowacka, E. (1991). En bur sökte sin fågel. Berättelsen om Ewa och Kasia. Stockholm: Timbro.

Nykvist, G. (1985). Resursanalys av akter och utredningar i barn- och ungdomsvårdsärenden. Högskolan i Örebro, rapport.

Ohlsson, A, & Saba, M. (1994). En kritisk granskning av en LVU-utredning och tillhörande journalanteckningar. Högskolan i Örebro, rapport.

Rönnbäck, B. (1996). Linköpingfallet: Förföljande strategier, förtryckande metodik och myndigheters misshandel av barn. Högskolan i Örebro, arbetsrapport.

Skog, B. (1996). Hemangiomfallet. Förföljande strategier vid ett omhändertagandefall jml 2§ LVU. Högskolan i Örebro, rapport.

Stenberg, J. (1995). En kritisk granskning av en LVU-utredning. Högskolan i Örebro, rapport.

Strupp, H.H. (1960). Psychotherapists in action: Explorations of the 19 therapists contributions to the treatment process. New York: Grune & Stratton.

Theorin, T. (1996). De ljuger och det är sant! Om lögnen i arbetet på socialtjänsten. Högskolan i Örebro, rapport.

Tilander, K. (1991). Bakom vår blindhet. Röster från Hassela. Stockholm: Carlssons.

Wiesel, H. (1997). Manliga och kvinnliga utredares egenskapsattributioner i sociala utredningar (LVU). Högskolan i Örebro, Institutionen för samhällsvetenskap, rapport. Se www.nkmr.org

Wills, T.A. (1978). Perceptions of clients by professional helpers. Psychological Bulletin, 85(5), 968-1000.

Wolberg, L. (1977). The technique of psychotherapy. Part two. 3rd ed. New York: Grune & Stratton.

Yalom, I.D., & Lieberman, M.A. (1971). A study of encounter group casualties. Arch gen. Psychiat., 25, 16-30.

Ärlig, L. (1996). Retorikfallet. Förföljande strategier i ett LVU- ärende. Högskolan i Örebro, rapport. A shorter precursor of this report was presented at the 8th European Conference on Psychology and Law, Cracow, Sept 2-5, 1998

Comments
7 Responses to “Edvardsson: Syytösstrategiat lastensuojelun selvityksissä”
  1. No name. sanoo:

    Valemuistot hajoittavat perheitä. Skepsis lehdessä 3/93 nostetaan esiin Lastensuojelun pimeä puoli, josta kärsivät lapset ja heidän vanhempansa ja sukulaisesa.

    http://www.kolumbus.fi/lauri.grohn/yk/skepsis/valemui.html
    ———-

  2. Fakta: Oikeusmurha on yleisin murha suomessa... sanoo:

    Kiitos tämän tärkeän selvityksen kääntämisestä! – onneksi on meitä ihmisiä, joilla ohjenuorana on tinkimätön oikeudentaju ja inhimillisyys sekä kykyä ja aitosuomalaista sisua yhdistää yksityiskohdat suureen kuvaan ja päinvastoin.

  3. Irene sanoo:

    Kiitos näistä elintärkeistä tiedoista maallikkona! Nämä linkit ja tiedot valaisevat asemaani suhteessa virkamieskoneistoon lain silmin nähtynä. Tv. Irene

  4. Anne Lindell sanoo:

    Anne Lindell, kiitos tästä käännöksestä. Sen verran sanoisin, että sana ”fabrikointi” voi kylllä kääntää snaksi ”tehtailu” aivan hyvin. Monelle ruotsinkieltä taitamattomalle voi tuo sana ”fabrikonti” olla tuntematon. Itse huomasin nyt ensi kertaa suomekielessä käytettävän tätä sanaa.

    • Mikael Vuorinen sanoo:

      Anna Lindell’ille tarkennus. Todisteiden fabrikointi tarkoittaa todisteiden sepittämistä, keksimistä tai väärentämistä, jota esiintyy paljon lastensuojelussa.

      Esimerkiksi lasta, jolta ei saadakaan ulos ”todisteita” syytetään valehtelijaksi. Valehtetelu puolestaa voidaan ”todistaa” sillä, että lapsi joskus elämässään ei ole puhunut totta. Eli kaikkia lapsi voidaan (sosiaalitoimen) tarpeen tullen syyttää myös juuri nyt valehtelusta – kaikkein rehellisintä eritoten eli sitä joka rehellisesti tuo todistuksessaan esiin, että sosiaalitädit ovat väärässä. Ja koska sosiaalitädit eivät koskaan ole väärässä, täytyy sitten lapsi leimata ja todeta valehtelijaksi – helppoa ja toimivaa – Suomessa onkin näillä syytöststrategioilla syntynyt aito ”lapsileirien saaristo” entiseen venäjän malliin.

  5. Nimetön sanoo:

    Eikös olekin kamalaa, että autamisen lain & turvaamisen kautta -ko . lasten suojeluksi nimetty taho tuottaa , tätä psyykiistä häirintää, kuten lapsen ei anneta tietää faktoja, niitä ei ole kirjattu- niin ei voi kukaan palata, virheellsiin tulkintoihin, jakuvaan eristämiseen, taikka muutoin auttaa lasta sopimaan menneisyyden hylkäämiskokemustensa kipua, me sosiaaliset eläimet, raatelun- piinamassa yhteisössä. laillisena vallan turmelemana kyynisyyteen jaksamattomuuteen,vihaan kyteytyneet asiantuntijaksi kuvatukset muokkanneet virkamiehet. Onpa ikävää, että tätä on niin paljon!” täällä sillä siellä missä lapsi kasvaa, narsismien, tallattavina.” voi voi, eläköön elämän ilo- K i i t o s J.H.

Trackbacks
Check out what others are saying...


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: