Suomela: Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyt tutkittava kriittisesti

DL 29.8.2000

LAPSEN SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN EPÄILYT TUTKITTAVA KRIITTISESTI

Irma Lager arvioi (DL 2/2000) Sexpo säätiön ja Lyhytterapiainstituutin kirjaa ”Seksuaalinen noitavaino, tieteellisiä kirjoituksia aikamme tabusta”. On ansiokasta, että Lager oikeustieteilijänä pohtii psy­kologisten tutkimusten tuloksia ja avaa keskustelun niistä. Kyseiset tutkimukset ovat ennen julkaisemista läpäisseet tieteellisen peer-value -prosessin.

Lager ei pidä Mark Pendergrastin kirjoituksia tieteellisinä, koska tämä on tutkiva journalisti. Pendergrast lähestyy väärien muistojen problematiikkaa eri näkökulmista. Tieteellisen referoinnin lisäksi (n. 850 lähdeviitettä) puheenvuoron saavat terapeutit, uhrit, syytetyt ja henkilöt, jotka kertovat, että heidän muistonsa ovat terapian tulosta. Jokaista ryhmää edustaa 10 tapausta, jotka on valittu sadoista haas­tatteluista.

Lagerin kritisoi Pendergrastia siitä, että tämä puoleltaan kritisoi tutkimuksia, joissa pyritään paljastamaan hyväksikäyttö, vaikka sitä ei olisi tapahtunut. Pendergrastin huoli tutkimusmenetelmistä on perusteltua. Hyväksikäyttöä selvitetään usein terapian tarpeen arvioimiseen tarkoitetuilla metodeilla, joilla ei voida, eikä ole tarkoituskaan selvittää aineellista totuutta.

Mikä traumatisoi lasta?

Väärät positiiviset ja negatiiviset määrittelyt aiheuttavat, lapselle, epäilylle ja heitä ympäröiville ihmisille valtavan mää­rän usein koko elämän kestäviä vaurioita. Väärä positiivinen määrittely voi johtaa siihen, että lapsi otetaan huostaan ja tekijä passitetaan vankilaan. Jos lasta on hyväksikäytetty, mutta tekijä onkin todellisuudessa ulkopuolinen, menettää lapsi vanhempiensa tuen tilanteessa, jossa hän kaikkein eniten sitä tarvitsisi. Lasta saatetaan terapoida hyväksikäytön uhrina, jolloin hänelle luodaan uhrin identiteetti. Mitä tapahtuu, jos hän myöhemmin ymmärtää, että syytön ihminen on tuomittu hänen ”kertomansa” perusteella? Väärä negatiivinen määrittely voi johtaa siihen, että hyväksikäyttö jatkuu. Lapselle se, että häntä ei uskota, on traumatisoivaa, onpa sitten kyse hyväksikäytön kiistämisestä tai varmentamisesta.

Nicholas P. Spanoksen artikkelissa Lager kiinnittää huomiota Williamsin tutkimukseen, jonka mukaan 38%:a naisista oli unohtanut todennetun hyväksikäyttötapauksen, mutta muisti jonkun muun tapauksen. Tätä tutkimusta on kritisoitu sen metodologisten puutteiden vuok­si ja myös Spa­nos kritisoi sitä. Haastateltavat eivät välttämättä halua kertoa epämiellyttävistä tapahtumista, mutta uudelleen luottamuksellisesti haastateltuina kertovat niistä (vrt. Femina, Yeager & Lewis). Lisäksi tutkimuksesta ei löydy tietoa, missä iässä todennettu hyväksikäyttö oli tapahtunut. Nk. lapsuuden amneesia vaikuttaa siten, että harvalla aikuisella on juurikaan muistoja alle kolmen vuoden iästä ja seuraaviltakin vuosilta vain vähän.

Lager esittää, että hyväksikäyttö aiheuttaa lapselle vakavia traumoja, koska tekijä uhkailee ja pelottelee siten, ettei lapsi voi kertoa ennekuin vapautuu mielensä ”lukoista”. Väite on yksinkertaistava. Moderni muistintutkimus ei tue käsitystä ”lukkiutumisesta” (vrt. Loftus). Tyypillisempää kuin uhkailu, on lahjominen ja palkitseminen. Siksi lapsen kertomuksessa, oikein haastateltuna, tulevat esiin viettely ja sellaiset motiivit ja aikuisen seksuaalisuuden yksityiskohdat, joista lapsella ei voi olla tietoa ilman omakohtaista kokemusta.

Tieteellinen tutkimus osoittaa myös, että monet hyväksikäytetyt lapset eivät kärsi merkittävistä traumoista (ks. Browne & Finkelhor, Finkelhor, Gomes-Schwariz, Horowich & Cardarelli, Kendall-Tackett, Williams & Finkelhor, Wakefield & Underwager). Hyväksikäyttöä on monenlaista, kertaluontoisesta koskettelusta raiskauksiin. Pitkäaikainen ja väkivaltainen hyväksikäyttö varmasti trau­matisoi ja aiheuttaa todennäköisesti myös vakavaa oireilua.

Olennaista lapsen traumatisoitumisessa ovat kuitenkin seksuaalikulttuuri ja aikuisten asenteet. Kielteinen ja salaileva suhtautuminen seksuaalisuuteen lisää trau­matisoitumisen riskiä. Puritaanisessa ympäristössä pitkäaikainen hyväksikäyttö on mahdollista, koska lapset pitävät itseään syyllisinä ja salaavat kielletyt teot. Syyllisyys ja turvan puute voivat olla lapselle traumatisoivampia kuin seksuaalinen tapahtuma sinänsä, riippuen tietenkin siitä, mitä on tapahtunut.

Lapsi pääsee yli hyvinkin traumaattisten kokemusten, jos aikuiset suhtautuvat rauhallisesti ja lohduttavasti, eivätkä mys­tifioi tapahtumaa ja usko, että lapselle on aiheutunut elinikäinen trauma. Jos lapsi joutuu esimerkiksi liikenneonnettomuuteen, eivät aikuiset ajattele, että hänen loppuelämänsä olisi pilalla. Seksuaaliset tapahtumat eivät välttämättä eroa muista ikävistä tapahtumista, jos aikuiset eivät hysterisoidu niistä. Traumojen ehkäisyssä olennaista onkin avoin ja turvallinen asenne seksuaalisuuteen ja lapsille annettavat asialliset ja riittävät tiedot. Silloin he eivät niin helposti joudu riskitilanteisiin ja voivat turvautua aikuisiin, jos jotain ikävää on tapahtunut.

Lastenpsykiatri Richard Gardner puhuu ”legal process” -traumasta, joka johtuu siitä, että lapsi joutuu jatkuviin tutkimuksiin, ja ympäröivät aikuiset ovat ahdistuneita. Professori John Money totesi 13:ssa Seksologian maailmankongressin avausluennossaan 1997:

Lyhyt katsaus viktimologian (uhriteorian) kehitykseen opettaa, että se alkoi hyvää tarkoittavana ristiretkenä lasten oikeuksien puolesta, mutta potkaisi takaisin. Sitten sen hyvyys muut­tui vähitellen pahuudeksi. Jopa niin nuorilta kuin kolmevuotiailta kiristetään vääriä todistuksia seksuaalisesta ja satanistisesta hyväksikäytöstä. Aikuisia aivopestään luomaan tarinoita lapsuuden ajan hyväksikäytöstä. Ikään katsomatta näistä ihmisistä tulee loppuelämäkseen psykiatrian tuottaman paranoian uhreja. Niissäkin tapauksissa, joissa jotain lapsuuden seksuaalista hyväksikäyttöä voidaan todentaa, psykiatria voi aiheuttaa pysyvän uhriksi joutumisen ja olla traumatisoivampaa kuin seksuaalinen tapahtuma sinänsä… Väärien syytöksien kohteiksi joutuneita per­heenjäseniä, päivähoitajia ja opettajia pidetään de facto syyllisinä, kunnes heidät on todistettu syyttömiksi. Monia on pidätetty ja vangittu. Juridisesti ja inhimillisesti heiltä on täysin riistetty heidän oikeutensa… Viktimologian muuttuminen hyvästä pahaksi on voimakkaasti vaikuttanut siihen, että aikuiset eivät uskalla normaalilla tavalla osoittaa lapsille tai nuorille kiintymystään, ettei heitä syytettäisi hyväksikäytöstä. Ei myöskään ole turvallista kertoa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista seuraavalle sukupolvelle. Lapsilta on ryöstetty normaalien, terveiden seksuaalileikkien ja kokeilujen mahdollisuus, ja ne ovat muuttuneet paheiksi.”

Hypoteesien testaaminen ja lapsen oireet

Kritisoidessaan O’Donoghuen ja Fanettin artikkelia hypoteesien testaamisesta, Lager palaa lapsen uhkailuun, jota kirjoittajat eivät mainitse. Kirjoittajilla on kategoria 7., johon tällainen vaikuttaminen sijoittuu. Kirjoittajat ovat kehittäneet analyysinsä lapsen muistia koskevasta tieteellisestä tutkimuksesta ja keskittyvät näihin ongelmiin, sekä haastattelutekniikan vaikutuksiin. He toteavat, ettei heidän listansa ole täydellinen, vaan tutkijan tulee luoda hypoteesinsa kunkin tapauksen materiaalista.

Cecin, Bruckin ja Hembrookin artikkelin kritiikissä Lager palaa lapsen psyykkisiin vaurioihin ja katsoo, että pelkästään lapsen kertomus ei voi olla diagnoosin lähde. Psykiatrian ja oikeuspsykologian välillä on olennainen ero juuri diagnoosin suhteen. Psykiatrit diagnosoivat lapsen oireita ja käyttäytymistä ja tekevät niistä johtopäätöksiä. Oikeuspsykologiassa hyväksikäyttö on ajassa ja paikassa tapahtuva, kahden ihmisen välinen teko, ei sairaus tai oireyhtymä. Jos pätevää oikeuslääketieteellistä näyttöä tai silminnäkijän kertomusta ei ole, ei rikosta voida todistaa pelkästään lapsen oireilla, vaikka psykiatri olisi miten vakuuttunut siitä, että ne sopivat seksuaalisesti hyväksikäytetyn lapsen oirekuvaan. Esim. Summitin kehittämää ”Seksuaaliseen hyväksikäyttöön sopeutumisen oireyhtymän” ei ole hyväksytty tautiluokituksiin (NACDL) (Underwager & Wakefield).

Lasten oireet ovat niin monilähteisiä ja monitulkintaisia, ettei niiden syntyhistoriaa voida välttämättä jälkikäteen paljastaa, eikä erottaa nimenomaan seksuaalisen hyväksikäytön seuraamuksia. Lapset oireilevat monista syistä, ja kun monet seksuaalisesti hyväksikäytetyt lapset eivät oireile millään tavalla, ei pelkästään oireista tule päätellä mitään puoleen tai toiseen. Tutkimuksissa on vakioitu mm. perheen kaoottisuus, ja todettu, ettei seksuaalisen hyväksikäytön ja perheen moniongelmaisuuden vaikutusta lapsen oireisiin voida erotella (vrt. mm. Beitchman). Voi olla, että oireettomilla hyväksikäytetyillä lapsilla on ympäristössään sellaisia turvallisia aikuisia, joiden avulla he ovat selvinneet tällaisistakin kokemuksista.

Koska hyväksikäyttöä ei voida päätellä vain oireista, olennaiseksi todisteeksi jäävät lapsen omat havainnot. Oikeuspsykologinen haastattelu edellyttää tieteellistä lähestymistapaa, eli 0-hypoteesin asettamista ja vaihtoehtoisten hypoteesien testaamista. Lapsen kertomuksen luotettavuus tulee arvioida suhteessa reaalimaailman tapahtumiin, ottaen huomioon kertomusta vääristävät, muistamiseen, tilanteeseen ja haastattelutekniikkaan liittyvät tekijät. Lapsen terapeutin, saati lähiomaisen kertomusta ei voida lähtökohtaisesti pitää luotettavana (vrt. Liljenfeldt).

Haastattelijan ennakko-olettamat ja johdattelu

Lager toteaa, että lasta haastatelleita moititaan joskus siitä, että he ovat manipuloineet lasta, mutta että lapsen tunnereaktioita ei voida manipuloida. Olisi kiintoisaa tietää, miten toteutettuihin tutkimuksiin jälkimmäinen väite perustuu. ”Seksuaalinen noitavaino” -kirjassa esitetään nk. Garvenin analyysimalli, jolla voidaan pisteyttää haastattelun johdattelevuutta ja sellaisia vaikuttamisen keinoja, joiden on todettu vääristävän lapsen kertomusta ja aiheuttavan jopa kokonaan vääriä kertomuksia. Allekirjoittanut on analysoinut lukuisia lasten haastatteluja ja valitettavasti kaikissa niissä on käytetty yli puolessa kysymyksestä tällaisia vääristäviä tekniikoita.

Tästä huolimatta ei ole perustetta olettaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö tahallisesti manipuloisi lasta. Suomessa ei ole ollut koulutusta lapsen haastatteluun ja oppeja on hankittu sellaisilta ”guruilta” kuin Tillman Fürnis ja Arnon Bentovim, joiden menetelmien tuhot on todettu monessa Euroopan maassa. Heidän lähtökohtanaan on hyväksikäytön ennakko-olettama. Sellaisena vaikuttavat laajalle levinneet käsitykset siitä, että lapset vaikenevat, koska häpeävät tai heitä on uhkailtu, tai että he repressoivat, eli ”lukitsevat” tuskalliset muistonsa. Nämä lähtökohdat ovat jopa vaarallisia, koska haastattelijat saattavat painostaa ja johdatella lasta, kerrata kysymyksiä, tulkita ilmeitä, eleitä, ja oireita. Apuna saatetaan käyttää tukihenkilöä ja pyytää lasta kertomaan saman, mitä hän on tälle kertonut. Eli varmennetaan ennakkotietoja, joita esim. huolto- ja tapaamiskiistaa käyvä äiti on esittänyt, jopa siten, että äiti vastaa ja lapsen nyökkäykset tai ”juu” ja ”ei” -vastaukset otetaan kertomuksen varmennuksina. Tällä menettelyllä saatetaan pilata mahdollisen rikoksen näyttö.

Myös Lagerin mainitsemat lapsen tunnereaktiot ovat oikeuspsykologiselta kannalta ongelmallista. On mahdollista, että lapsi häpeää kertoa seksuaalisista tapahtumista, jos hän pitää itseään syyllisenä. Toisaalta jos lapselle on opetettu häpeilevä asenne sukupuolielimiin, niin todennäköisesti hän häpeilee pelkästään tästäkin syystä, etenkin jos haastattelijaa hävettää puhua aiheesta. Haastattelijat saattavat myös tehdä kysymyksiä vanhempien seksuaalisesta kanssakäymisestä, josta lapsi ei tiedä mitään. Kun lapsi näistä syistä ahdistuu ja vaikenee, saatetaan lausuntoon kirjata ”ahdistunut seksuaalisuuden alueella”.

Oireellisina tunnereaktioina saatetaan pitää mitä tahansa lapsen reagointia ja myös sitä, että lapsi ei juurikaan reagoi. Lisäksi reaktioiden ja oireiden kuvaus voi olla peräisin lapsen läheiseltä, joka uskoo hyväksikäyttöön. Lapsen tunnereaktioille on siis monia vaihtoehtoisia, yhtä päteviä ja todennäköisempiä selityksiä kuin seksuaalinen hyväksikäyttö. Haastattelijat eivät välttämättä pohdi lapsen läheisen tulkintojen virhelähteitä, tutkimustilanteen, tutkimusaiheen tai oman käyttäytymisensä vaikutusta lapseen (vrt. Sariola 1998). Aitoja haastatteluja ja niiden pohjalta tehtyjä lausuntoja analysoidessa joutuu valitettavasti toteamaan, että monet haastattelijat kokoavat vain hyväksikäyttöä varmentavaa tietoa ja jättävät rekisteröimättä tai ainakin kirjaamatta vastanäytön.

Seksuaalisen hyväksikäytön yleisyysluvuista lähdettäessä todennäköisin vaihtoehto on se, että lasta ei ole hyväksikäytetty ja on erittäin harvinaista, että biologiset vanhemmat syyllistyisivät tällaisiin tekoihin. Mitä pienempi lapsi on, sitä epätodennäköisemmin hän on uhri, seksuaalinen ahdistelu kohdistuu puberteetti-ikäisiin, joilla seksuaaliset tunnusmerkit näkyvät (vrt. Sariola 1990). On oikeutettua vaatia, että jos joku väittää hyvin harvinaisen ilmiön olevan totta, niin hänen on osoitettava väitteensä todeksi kyseisen tapauksen tarkalla ja yksilöidyllä analyysillä.

TEO:n ongelmallinen rooli

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ei ole ylimpänä valvojana ymmärtänyt tätä problematiikkaa. TEO käyttää asiantuntijoina keskussairaalapiireittäin nimettyjä psykiatri/psykologi parikkeja, jotka käyttävät itse samoja epätieteellisiä menetelmiä, kuin ne, joiden tutkimuksista he antavat lausunnon. Tutkimuksen ja lausunnon kriteereitä TEO:lla ei ole ollut, joten samaltakin asiantuntijalta saadaan analogisissa tapauksissa täysin vastakkaisia lausuntoja: Toisessa kritisoidaan esim. sitä, ettei haastatteluja ole taltioitu, toisessa taltioinnin puutetta ei nähdä ongelmana.

Nk. ”Niko” -tapauksessa TEO asiantuntija todisti korvauskannekäsittelyssä, että hänen hyväksikäyttöselvityksissään ”lapset piirustavat paljon”, vaikka tieteellinen tutkimus ei oikeuta tekemään johtopäätöksiä lapsen piirroksista. ”Niko” ei ole koskaan kertonut hyväksikäytöstä, vaan on kiistänyt sen. Kyseinen asiantuntija totesi olevansa ylpeä runollisesta ilmaisustaan, että kyseessä onkin ”lapsen kertomaton kertomus”. Hän piti lasta uhrina ja isää syyllisenä, vaik­ka HO oli todennut, ettei mitään näyttöä ollut.

Eräässä tapauksessa TEO:n asiantuntija esitti, että vuoden kestänyt imetys oli erotisoinut lapsen. Kun tämä 11-vuotias poika kiisti äidin hyväksikäyttäneen häntä, psykologi todisti, että lapsi kiistää suojellakseen äitiä. Psykologin mukaan Rorschachin musteläiskätestin kortti neljä symbolisoi naisen sukupuolielintä, joten pojan siihen assosioimasta sanasta ”Drakula” voitiin päätellä, että hyväksikäyttö oli ollut väkivaltaista ja hyväksikäyttäjä oli äiti (Suomela 1997).

Eräässä tapauksessa sijaisäiti oli videoinut painajaisunista herätetyn 4-vuotiaan yöllisiä kuulusteluja, joita oli kymmeniä. Lopulta lapsi halusi joulupukillekin kertoa, millaisia orgioita kotona oli vietetty. Mukana olivat kaikki lapsen tuntemat aikuiset ja myös koiria ja muita lapsia. Kukaan ei tarkistanut esim. sitä, että yläkerrassa ei asunut Mikkoa, eivätkä muutkaan kertomuksen yksityiskohdat voineet pitää paikkaansa. TEO:n asiantuntijan mukaan psykiatri kykenee erottamaan lapsen toden ja epätoden kertomuksen. Kuitenkin Ceci ja Bruck (1993) ovat osoittaneet, etteivät asiantuntijatkaan kykene tällaiseen erotteluun.

On hälyttävää, että TEO:n asiantuntijana toimiva psykologi päätyy omassa tutkimuksessaan varmentamaan insestin, kun hän haastatellessaan 4-vuotiasta tekee tälle 45 minuutin aikana runsaat 300 kysymystä ja pyytää lasta piirtämään paikan, jossa hyväksikäyttö tapahtui. Hämmentävää on myös se, että asiantuntijapsykiatri pitää oireellisena, kun 5-vuotias piirtää ihmiselle sukupuolielimet, vaikka tällaiset piirrokset ovat täysin ikäadekvaatteja.

Allekirjoittaneen pöydälle eivät tietenkään tule hyvin selvitetyt tapaukset, joten en voi väittää, että edellä kuvattu pitäisi paikkansa kaikissa tai edes valtaosassa tapauksista. Vuosittain syyt­teessä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on vajaat 60 henkilöä. Allekirjoittaneella on noin 40 rikos-, huolto- ja tapaamis- sekä huostaanottotapausten materiaalit. Otanta on kohtuullisen hyvä ja oikeuttaa terapiaan tarkoitettujen tutkimusmetodien omakohtaisenkin kritiikin.

Ohjeet ovat valmiina

Lager kaipaa aivan oikeutetusti tietoja siitä, miten lapselta saataisiin mahdollisimman totuudenmukainen kertomus. Poole ja Lamb ovat kirjoittaneet aihetta koskevan erinomaisen teoksen ”Investigative Interviews of Children”. Suomen Psykologiliiton oikeuspsykologian toimikunta on antanut tieteelliseen tutkimukseen perustuvat, seikkaperäiset ohjeet lapsen haas­tattelusta. Lasta harjaannutetaan erottamaan tosi ja valheellinen kuvaus ja antamaan mahdollisimman seikkaperäinen kertomus. Ohjeissa edellytetään myös lapsen kertomuksen syntyhistorian selvittämistä. Haastattelun lähtökohtana tulee olla 0-hypoteesi ja vaihtoehtoisten hypoteesien testaaminen, jotka tulee seikkaperäisesti selvittää oikeudelle annettavassa lausunnossa. Ohjeisiin on liitetty nk. Lam­bin tieteellisesti validoitu protokolla, joka ohjaa tekemään oikeanlaisia, avoimia kysymyksiä. Ohjeet ovat elokuun Psykologia-lehdessä ja niitä saa Psykologiliitosta.

Anu Suomela

sosiaalipsykologi

Sexpo säätiö

(Elokuu 2000)

Lähteet:

Beitchman, J.H., Zucker, K.J., Wood, J.E., daCosta, G.A. & Akman, D. >A review of short-term effects of child sexual abuse=, Child Abuse & Neglect, 15, 1991

Beitchman, J.H., Zucker, K.J., Wood, J.E., daCosta, G.A. & Akman, D. >A review of long-term effects of child sexual abuse=, Child Abuse & Neglect, 16, 1992

Browne, A. & Finkelhor, D. >Initial and long-term effects, A sourcebook on child sexual abuse=, Saga Publications, 1986

Bruck, M. Ceci, S. & Hembrook, H. >Reliability and credibility of young chil­dren=s reports=, Amer­ican Psychologist, 53, 1998

Ceci, S., Bruck, M. >Child witness: translating recearsh into policy=, Social Policy Report, VII, 3., 1993

Femina, D.D, Yeager, C.A. & Lewis, D.O. >Child abuse: Adolescent records vs adult recall=, Child Abuse and Neglect, 14, 1990

Finkelhor, D. >Early and long-term effects on child sexual abuse: An update=, Professo­nal Psychology, 21, 1990

Gardner, R.A. ’Sex abuse hysteria: Salem witch trials revised’. Creative Therapeutics Press, 1989

Gardner, R.A. ’The Parental Alienation Syndrome’. Creative Therapeutics, 1991

Gardner, R.A. >Protocols for the Sex-Abuse Evaluation=, New Jersey, 1995

Garven, S., Wood, J., Malpass, R. & Shaw, S. >More than suggestion=, Journal of Applied Psy­chology, 83, 1998

Gomes-Schwariz, B., Horowitz, J.M. & Cardarelli, A.P. >Child sexual abuse: The initial effects=, Newbury Park, 1990

Kendall-Tackett, K.A., Williams, L.M. & Finkelhor, D. >Impact of sexual abuse on children=, Psychological Bulletin, 113, 1993

Liljenfeldth, R. >Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja oikeusturva=, Defensor Legis 2, 1997

Loftus, E. & Ketcham, K. >The Myth of repressed memory: False memories and allegations of sexual abuse=, NY: ST.Martin, 1994

Loftus, E. >The reality of repressed memories=, American Psychologist, May 1993

Money, J.  >Sexology: Virtue, Vice and human rights, 13. Seksologian maailmankongres­si, Valencia 25-29.06.1997

NACDL Conference of Sexual Abuse, April 1994, Washington D.C.

O=Donoghue, W. & Fanetti M. >Assessing the occurance of child sexual abuse: An information processing, hyphoteheses testing approach=, Aggression and Violent Behaviour, 1, 1996

Pendergrast, M. >Victims of memory: Sex Abuse Accusations and Shattered Lives=, Harper Collons, London, 1998

Comments
2 Responses to “Suomela: Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyt tutkittava kriittisesti”
  1. No name. sanoo:

    Sanomalehti Karjalainen 4.3.2000.
    Asiantuntijavieraana kihlakunnan syyttäjä Marja Vanamo.

    Seksuaalirikossyytöksissä jo noitavainon piirteitä
    Vaikeissa avioerotilanteissa tehdyt rikosilmoitukset lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä osoittautuvat usein täysin perättömiksi.
    Joensuu
    Markku Liikamaa

    Syyttäjät ja poliisi ovat panneet merkille, että viime aikoina lisääntyneissä rikosilmoituksissa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on aika usein myös perättömiä ilmoituksia. Esimerkiksi vaikeissa arvioerotilanteissa jotkut saattavat tehtailla toisesta osapuolesta aina uusia ja uusia rikosilmoituksia, kun edelliset on poliisin esitutkinnassa ammuttu perättöminä alas.

    ??Olen verrannut nykytilannetta historiasta tunnettuihin noitavainoihin. Niissäkinhän oli usein kyse siitä, että lasten tai kylänmuijien pahojen ja ymmärtämättömien puheiden perusteella poltettiin tuhansia syyttömiä ihmisiä roviolla. Näyttö näissä jutuissa kun on monta kertaa aivan samalla tasolla, arvostelee kihlakunnansyyttäjä Marja Vanamo Itä-Suomen syyttäjänviraston Joensuun toimistosta.

    Vanamo sanoo, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttösyytös heitetään usein ilmaan vaikeissa avioerotilanteissa.

    ??Olen pannut merkille, että sitä käytetään lyömäaseena toista osapuolta, yleensä isään, vastaan, hän sanoo.

    Rikosilmoitusten lisääntymisen taustalla on varmasti myös se, että ilmoitusherkkyys on kasvanut niin perheissä kuin viranomaistenkin keskuudessa.

    Mutta Vanamon mielestä syytökset ovat montaa kertaa varsin hataralla pohjalla.

    ??En saata uskoa, että tilanne olisi yhteiskunnassa muuttunut sellaiseksi, että yhtäkkiä meillä olisi suuri joukko avioeroisiä, jotka käyttäisivät lastaan seksuaalisesti hyväksi, hän sanoo.

    ————-

  2. No name. sanoo:

    Mot Ohjelmassa Epäilys ja rangaistus käsiteltiin huoltajjusriitaa, jossa esiettiin perättömiä insestisyytöksiä. ”Asiantutjia Leena Muranen ja lastentautien erikoislääkäri Ritva Salunen määrättiin mielentilatutkimukseen.

    Klikkaa Ohjelman käsikirjoitus luettavissa tästä ja lue haasttelut.

    http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=ContentDFE85
    ————–

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: