Webster: Samankaltaisten faktojen näyttö

Richard Webster

Samankaltaisten faktojen näyttö: Nykyisen samankaltaisten faktojen periaatteen alkuperä ja eroosio

Muistio House of Commons Affairs Commitealle koskien poliisin troolausoperaatioita (helmikuu 2002). Käännös Anu Suomela tutkimuspäällikkö (emerita) Sexpo-säätiö.

Syyttömyysolettama

1. Meidän oikeusjärjestelmämme fundamentaalinen perusta on aina ollut se, että vastaajat ovat syyttömiä, kunnes heidät on todistettu syyllisiksi. Juuri syyttömyysolettaman vuoksi vastaajat eivät yleensä joudu kohtaamaan sellaista todistelua, joka ei itse asiassa ole näyttö heitä vastaan, vaikka se sisältäisi vahvasti syyllisyyteen viittaavaa materiaalia. Tämän vuoksi rikostapauksissa ei yleensä oteta huomioon samankaltaisia faktoja todisteena, vaikka niillä voitaisiin osoittaa, että vastaaja on saattanut muissa tilanteissa tehdä samanlaisen rikoksen, kuin josta häntä nyt syytetään, tai hänen voidaan epäillä jatkossa ryhtyvän sellaiseen tekoon.

2. Johtuen tapaoikeuteen perustuvasta järjestelmästämme mikä tahansa menettely, joka heikentää ennakkokäsitysiä koskevia rajoituksia, jollei niitä käytetä äärimmäisellä huolella, johtavat syyttömyysolettaman eroosioon ja jopa täydelliseen murenemiseen.

3. Syy miksi syyttömysolettamaa pohdiskellaan hyvin harvoin vakavasti, on se, että oikeuden tehtävä on antaa suoja pahuutta vastaan ja lisätä moraalista hyvää. Jos oikeutta hoidetaan huonosti siitä seuraa lukemattomille viattomille kansalaisille sellaisia vahinkoja, jotka ovat vakavampia kuin se, että epäonnistutaan tietyn rikoksen rankaisemisessa. Jos tuomitaan syyttömiä ihmisiä teoista, joihin he eivät ole syyllisiä, oikeus itse tulee epähuomiossa tehneeksi rikoksen, joka on hirvittävä juuri siksi, että oikeus on sitoutunut tuomareiden välityksellä valtiovallan palvelijaksi.

4. Viime vuosisadalla ja etenkin sen loppupuolella samankaltaisten faktojen näyttöön tehtiin joukko muutoksia. Niiden seuraamuksena oikeusturvatakuut, jotka aikaisemmin suojelivat syyttömiä vastaajia ennakkokäsityksen sisältävältä näytöltä, ovat asteittain heikentyneet. Yhdessä merkittävässä mielessä ne katosivat liki kokonaan. Se tapahtui laintulkinnan muutoksessa 1991, jonka jälkeen ensimmäistä kertaa on ollut suhteellisen helppoa tuomita ihminen useiden varmentamattomien syytösten perusteella, joista kaikki saattavat olla perättömiä.

5. Viime vuosisadan viimeisenä vuosikymmenenä poliisin troolausoperaatiohin tuli merkittävä lisäys, joka johtui juuri tuosta lainmuutoksesta. Ei ole mahdollista ymmärtää poliisin operaatioiden aiheuttamia ongelmia ilman että tutkitaan samanlaisten faktojen näyttöä koskevan lainsäädännön muutosta, joka oli operaatioiden edellytys.

Samankaltaisten faktojen periaate

6. Nykyinen samankaltaisten faktojen periaate muotoiltiin tapauksessa Makin v. yleinen syyttäjä Uudessa Etelä-Walesissa vuonna 1894 (AC 57, 65). Tässä tapauksessa Lordi Herschell varmensi sen periaatteen, että normaalisti ei voida hyväksyä samankaltaisiin faktoihin perustuvaa näyttöä. Hän alleviivasi niitä poikkeuksellisia olosuhteita, joissa tämä poissulkeva periaate voidaan ohittaa. Samankaltaisten faktojen näyttöä ei voida hyväksyä pelkästään sen vuoksi että se vaikuttaa tuomitsemisen kannalta relevantilta, vaan ainoastaan silloin, kun se on sekä asiaan vaikuttavaa että todistusvoimaista.

7. Tapauksessa Makin (1894) kaksi vastaajaa, mies ja vaimo, olivat syytteessä hoidossaan olleen sylilapsen murhasta. Oikeudenkäynnissä näyttönä käytettiin joukkoa muitakin murhia, joihin he olivat ilmeisesti syyllistyneet. Tässä tapauksessa samankaltaisten todisteliden hyväksyminen kääntyi siten, että ei ollut todennäköistä, että olisi olemassa viatonta selitystä sille, että vastaajien aikaisemmin asumien talojen puutarhoista löytyi kahdentoista hoitolapsen ruumiit.

8. Tapauksessa R. v. Smith vuodelta 1915 (11 Cr App R. 229), nk. ’Morsiammet kylvyssä’, vastaajaa syytettiin yhdestä murhasta, mutta todisteena tarjottiin kahta muuta murhaa. Näiden todisteiden salliminen johtui samalla tavoin siitä epätodennäköisyydestä, että kolme eri naista, joiden kanssa mies oli avioitunut, ja jotka olivat suostuneet miehelle tuleviin taloudellisiin hyötyihin, olisivat pian tämän jälkeen vahingossa hukkuneet kylpyammeeseen.

9. Näissä klassisissa tapauksissa samankaltaiset faktat olivat näyttönä todistusvoimaisia. Tämä teki todistelun oikeutetuksi, vaikka se loi ennakkokäsityksen. Todisteet olivat silmiinpistävän samankaltaisia, eikä tapahtumille ollut muuta rationaalista selitystä kuin vastaajan syyllisyys.

10. Nämä ohjaavat oikeustapaukset, joissa samankaltaisten tosiasioiden periaate luotiin olivat murhatapauksia, eikä todisteiden hyväksymisestä ollut erimielisyyttä. 1900-luvun alusta lähtien on ollut kasvavaa painetta alentaa kynnystä sellaisten todisteiden sallimiselle, jotta seksuaalirikoksissa saataisiin aikaan tuomioita. Tällainen paine oli erityisen vahvaa tapauksissa, joissa oli syytös koski homoseksuaalisuutta.

Ennakkokäsitysten rooli

11. Kaikkein merkittävimmän askelen tähän suuntaan teki valitustuomioistuin, ja sen muotoili Denning J., josta myöhemmin tuli Lordi Denning. Tapauksessa R. v. Sims (1946, 31 Cr App R 158) tuomioistuin käsitteli kolmen miehen esittämää sodomiaväitettä Oikeus harkitsi valitusta, jossa kolme miestä oli esittänyt erillisen sodomiaväitteen (buggery) vastaajasta. Harkittavaksi tuli voitiinko asiat käsitellä samassa oikeuskäsittelyssä tukemaan toinen toisiaan.

12. Tuomiossa, jonka muotoili Dennin J., tuomioistuin päättyi soveltamaan silmiinpistävästi samankaltaisten faktojen periaatetta siinä merkityksessä kuin sitä käytettiin Makinin ja Smithin tapauksessa, mutta laajentamaan sen koskemaan samankaltaisia syytöksiä. Tuomiossa ei esitetä pitävää perustetta lain muuttamiseksi tällä tavalla. Perustelujen sijaan esitettiin Denning J:n oma käsitys siitä, että homoseksuaalisuus on iljettävyyttä. Hän lainasi tuekseen Lordi Sumnerin sanoja Henkilöt … jotka tekevät sellaisia tekoja, joita nyt on käsitelty, etsivät tapojensa vuoksi tyydytystä erityisen perversseistä nautinnoista, jonka vuoksi he eivät kuulu normaalien, hairahtuneiden miesten ryhmään, vaan leimautuvat erityiseen ja poikkeavaan ryhmään samalla tavoin kuin jos heillä olisi joku fyysinen poikkeavuus (ks. R. v. Thompson, 1918, 13 Cr. App R, p. 80).

13. Tapauksessa DPP v. Boardman (1975) kolme murrosikäistä poikaa esitti miesopettajastaan väitteen. House of Lords tuki auktoriteetillaan Simsin tapauksen tuomiota, mutta hylkäsi siinä esitetyn käsityksen homoseksuaalisuudesta. Näin tehdessään se kuitenkin kiinnitti huomiota siihen, miten suuria vaaroja tällaisesta lain muutoksesta saattaa seurata. Lordi Cross esitti, että on huomattava eri sellaisten tapausten välillä, joissa esitetään syytöksiä, verrattuna tapauksiin (kuten Makin ja Smith) , joissa on kyseessä murha, ja kiistämätön näyttö aikaisemmista kuolemantapauksista. Lordi Cross totesi, että alkuperäisissä tapauksissa ei ollut kysettä siitä, että kukaan syyttäjän todistaja olisi esittänyt valheita.

14. Lordi Cross huomautti, että keskeinen harkinta tapauksissa kuten Sims ja nyt käsillä olleessa tapauksessa, oli samankaltaisten faktojen käyttö näyttönä, joka käsillä olevassa tapauksessa oli kiistetty, ja että vastaaja oli kiistänyt teot: Tällaisissa olosuhteissa ensimmäinen esiin nouseva kysymys on mitä ilmeisimmin se, ovatko syytöksen esittäneet ehkä panneet viisaat päänsä yhteen, ja keittäneet väärien syytösten sopan. Jos todellisuudessa tällaista on tapahtunut tulee samankaltaisten todisteiden käyttö hylätä (Dpp v. Boardman, 197 AC 457).

15. Lordi Wilberforce painotti tätä näkemystä ja varoitti siitä, että samankaltaisten faktojen periaatteen laajentamisen seuraamuksena syyttömät vastaajat saattavat joutua tilanteeseen, jossa heihin kohdistetaan joukko vakavia syytöksiä, jotka kaikki ovat perättömiä.

16. Hän ilmaisee selkeästi omana kantanaan, että tuomioistuimen tulee olla heidän puolellaan sellaista mahdollisuutta vastaan, että joukko perättömiä syytöksiä voi kehittyä kolluusion kautta tai kontaminoitumisprosessissa. Jos on mitään todellisia mahdollisuuksia, että näin olisi tapahtunut, ei tule kysymykseen, että samankaltaisten faktojen näyttöä voidaan käyttää. Sen sijaan puheenjohtajan tulee määrätä erilliset oikeudenkäynnit.

17. Boardmanin tapauksessa kuvattu yleinen testi on luonteeltaan harkitseva. Kun päätetään todistelun hyväksymistä puheenjohtajan tulee punnita näytön todistusvoimaa ja ennakkokäsityksen vaikutusta. Jos samankaltaisten faktojen tuoma näyttö on niin heikko, epäluotettava tai kontaminoitunut, että sen todistusvoima on ylimalkainen ja se sisältää juryyn nähden ennakkokäsityksen, silloin se on hylättävä.

18. Tuomiossaan Lordit vahvistivat tämän testauksen tuottamaa varovaisuutta, ja painottivat erityisesti, että syytöksissä tulee olla silmiinpistävä samankaltaisuus ennen kuin niiden esittämistä voidaan edes harkita (seikka, joka havaittiin Simsin tapauksessa).

19. Tapauksessa Boardman Lordit hyväksyivät sen, että Denning J oli luonut erittäin vaarallisen ennakkotapauksen, mutta totesivat tämän vasta tuotuaan esiin kaksi välttämätöntä turvataetta sellaisia epäoikeudenmukaisuuksia vastaan, joihin tuo tapaus voisi johtaa.

20. Tästä huolimatta kaksi keskeistä House of Lords tuomiota, jotka annettiin 1991 ja 1995, poistivat nuo kaksi turvatakuuta, jotka oli asetettu Boarmanin tapauksessa.

Boardmanin tapauksen eroosio

21. Vuonna 1991 Lordikansleri, Lordi Mackay antoi tuomion tapauksessa DPP v. P. Siinä ei referoitu Simsin tapauksen tuomiota, ja selvitetty miten se oli muuttanut alkuperäistä samankaltaisten faktojen periaatetta. Sen lisäksi Lordi Mackay hylkäsi sen vaatimuksen, että ollakseen käsittelyyn otettavia, syytösten tulee olla ’silmiinpistävän samankaltaisia’. Näin tehdessään hän virheellisesti vetosi siihen, että tällaiset vaatimukset koskivat vain tilanteita, jotka koskivat identifiointia.

22. Tapauksen P. Tuomio vaikutti dramaattisesti siihen, että useita eri syytöksiä sisältävien tapausten syytekynnys aleni, ja siten tuli mahdolliseksi, että syyttömät ihmiset saivat vastaansa sarjan perättömiä syytöksiä.

23. Vuonna 1995 tapauksessa R. v. H. Toinen oikeusturvatakuu, joka oli asetettu Boardmanin tapauksessa poistettiin. Lordi Mackay antoi taas kerran tuomion. Hän teki näkyväksi sen mikä oli ollut taustalla, kun hän totesi että useiden syytösten sarjassa puheenjohtajan tuli lähteä siitä olettamasta, että kyseessä olevat syytökset ovat tosia.

24. Olennaisimman kritiikin tähän on esittänyt professori Sir John Smith: Tuomarin tulee punnita todistusvoima (useiden syytösten sarjassa) suhteessa ennakkokäsityksen merkitykseen. Miten hän voisi arvioida todistuksen todistusvoiman merkityksen ottamatta huomioon sen luotettavuutta? Jos hänen tulee tätä harkitessaan lähteä siitä, että syytökset pitävät paikkansa, ne tulee aina ottaa käsittelyyn, koska jos ne ovat tosia, ne ovat ratkaiseva todiste vastaajan syyllisyydestä. Näin ollen todistusvoiman merkitys syrjäyttää ennakkokäsityksen merkityksen. (Kuitenkin) jos todistajat ovat panneet viisaat päänsä yhteen kehitelläkseen vääriä tarinoita, ovat todisteet ilmiselvästi arvottomia (Criminal Law Review, 1999, kommentointi ’Severance, John C. Smith, pp. 859-60).

25. Professori Smithin vahva moite kiinnittää huomion asianintilaan, joka ei ole hämmästyttävä. Se mitä Smith tuo esiin, on että tuomareilla, joiden tulee noudattaa ennakkotapauksen P. ja H. periaattetta, ei ole juurikaan liikkumatilaa. Harkintaperiaate, joka on tarkoitettu suojelemaan syyttömiä vastaajia vaaralliselta, epäluotettavalta ja ennakkokäsityksiä luovalta menettelyltä on nyt uudelleenkirjoitettu. Ylähuone on itse asiassa luonut periaatteen, joka varmentaa, että tuollainen vaarallinen todistelu sallitaan säännönmukaisesti, ja siitä on tullut perusta jolle oikeuskäsittelyt rakentuvat.

Troolauksen luoma hälytystila

26. Ylähuoneen päätös kahden keskeisen oikeusturvaperiaatteen poistamisesta, jotka luotiin Boardmanin tapauksessa, aiheutti sosiaalityöntekijöiden ja poliisien keskuudessa hälytystilan koskien teoriaa pedofiiliringeistä lastenkodeissa. Oli liki itsestään selvää, että juuri voimaan tulleet oikeusturvan heikennykset nopeasti johtivat siihen, että poliisi ajoi onnistuneesti läpi joukon erittäin vaarallisia syytteitä, joita ei koskaan olisi voitu toteuttaa ennen tapaus P.:n periaatteiden voimaantuloa.

27. Näistä varhaisista onnistumisista seurasi vääjäämättä poliisin troolausoperaatioiden massiivinen lisääntyminen. Troolaaminen on lisääntynyt ekaponentaalisesti, ja ne lailliset väylät, jotka ovat mahdollistaneet menettelyn, ovat muuttuneet käytäntöjen vakiintumisen vuoksi syvemmiksi ja vaarallisemmiksi. Aikaisemmin puolustu vahti tarkasti samankaltaisten fatojen periaatteen noudattamista keskeisenä keinonaan sulkea pois ennakkokäsityksen aiheuttaman materiaalin. Nyt se on syyttäjien suosima menetelmä, joka avaa tien sallia ennakkokäsityksiä luovan materiaalin käyttö.

28. Kaikissa yhteiskunnissa, joissa lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset on demonisoitu samassa mitassa kuin meillä, vastaajia koskeva syyttömyysolettama on vakavasti vaarannettu. Vastaajat joutuvat kohtaamaan suuren määrän seksuaalisen ahdistelun syytteitä, joita esittävät monet eri valittajat samassa oikeuskäsittelyssä. Tällöin syyttömyysolettama tuhoutuu vääjäämättä.

29. Näissä tapauksissa syyttömyysolettaman tuhon ovat aiheuttaneet oikeusistuimet itse, ja etenkin Ylähuone tapauksessa P. ja H. Nämä päätkset ovat sallineet ja rohkaisseet sellaisen näytön tuomista, joka on sekä erittäin epäluotettavaa että massiivisen ennakoivaa. Syyttömät vastaajat ovat uudelleen ja uudelleen olleet tilanteessa, jossa esitetään suuri määrä perusteettomia syytteitä. Jyryt ovat uudelleen ja uudelleen tuominneet vastaajat tällaisten todisteiden perusteella (mikä oli nähtävissä jo etukäteen kun samankaltaisten todisteiden periaate kumottiin).

30. Viimeisen yhdentoista vuoden aikana on tapahtunut systemaattinen ja jatkuva oikeuden perversio sellaisissa mittasuhteissa, joita ei aikaisemmin osattu edes kuvitella. Toisin kuin aikaisemmat systemaattiset epäoikeudenmukaisuudet 1900-luvulla, nykyisen epäoikeudenmukaisuuden luojia ovat tuomioistuimet itse.

31. Lähtökohtaisesti on niin, että itse laki on johtanut Britanian lainkäytön historian pahimpaan oikeusmurhien sarjaan. Näin ollen laki tulee kiireesti muuttaa ja muotoilla uudelleen.

Huomautus lisätty marraskuussa 2002

Raportissaan nimeltä ’The Conduct of Investiqations into Past Cases of Abuse in Children’s Homes, joka julkaistiin 31. lokakuuta 2002, Home Affairs Commitee vastasi tähän muistioon ja muihin samankaltaisiin esityksiin. Se suosittelee, että samankaltaisten faktojen todistelua koskeva laki on uudistettava. Harkittuaan niitä vaikeuksia, joihin vastaajat joutuvat tapauksissa, joissa esitetään lukuisia väitteitä lapsen ahdistelusta, komitea suosittelee, että kun käsitellään kauempana historiassa väitetyksi tapahtuneita tekoja, samankaltaisten faktojen esittäminen tulee liittää ’silmiinpistäviin samankaltaisuuksiin’, kuten Ylähuone totesi Boardmanin tapauksessa (1975). Komitean raportin kappaleessa 83 suositukset ovat täysin vastakkaisia niille, joita hallitus on esittänyt raportissaan ’White Paper Justice for All’ (2002). Siinä ehdotetaan samankaltaisten faktojen esittämisen kynnystä entisestään madallettavaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: