Uusi blogi: Anneli Auer kirjoittaa

Uusi blogi: Anneli Auer kirjoittaa

 

Olen odottanut ja odottanut, että minuun kohdistuva vaino vihdoin päättyisi ja tutkiva katse kohdistuisi viranomaisten tekemien virheiden selvittämiseen ja että virheistä lopulta opittaisiin jotain.

Olen myös odottanut, että poliisi vihdoin tekisi jotain oikean murhaajan kiinnisaamiseksi. Käytyäni läpi poliisilta saatua materiaalia ja saatuani lisätietoa ystäväni välityksellä olen nyt mielestäni päässyt oikean murhaajan jäljille, mutta kovin paljon pidemmälle en voi yksin tai edes ystävien avustuksella päästä tässä asiassa.

Odottaminen ja oikeusjutun jatkuva pitkittyminen on hyvin turhauttavaa. Siksi päätin tässä odotellessani avata oman blogin. Tarkoitukseni on kertoa blogissani havainnoistani ja ajatuksistani ja analysoida, mikä meni vikaan.

Haluan myös oikaista vääriä käsityksiä. On tullut aika erottaa fakta fiktiosta ja paljastaa keisarin uudet vaatteet, joita syyttäjä ja poliisit ovat vuosien varrella tarjoilleet median välityksellä. Valheella on monet kasvot, kuten sanotaan – ja tässä jutussa se tosiaan pitää paikkansa ihan kirjaimellisesti, joten tekemistä riittää.

Aloitan yksinkertaisuuden vuoksi ihan alkujuurilta eli murhasta ja murhaajasta. Etenen siitä oikeusmurhan eri käänteisiin alkaen suurimmista syyllisistä, kuten äänitutkija Tuija Niemestä ja Porin poliisin salaperäisestä puuhamiehestä Tapio Santaojasta.

Blogissa on tällä hetkellä pääsivujen lisäksi kolme kirjoitusta, joista viimeisimmän julkaisin tänään otsikolla ”Ulvilan murhaajan ääni”.

Katastrofaalisesta tilanteesta huolimatta jutun eri käänteisiin sisältyy huikea määrä komiikkaa, joten tekstini ei ole ihan kuolemanvakavaa. Kepeän pinnan alla piilee kuitenkin painavaa asiaa.

Blogini löytyy osoitteesta http://anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi/

 

Tervetuloa tutustumaan!

Anneli Auer, 21.10.2015

Onnittelut Anneli Auerille!

Viime lauantaina ystävänpäivänä keskustelimme Annun kanssa vankilassa Vaasan hovioikeuden tulevasta tuomiosta ja sen vaikutuksista tulevaisuuteen. Jos tuomio olisi oikea, niin viimeistään kesällä Annu olisi vapaa. Jos taas tuomio olisi väärä, niin Annu ei kertomansa mukaan aikoisi koskaan anoa armahdusta. Olisihan se nurinkurista anoa armahdusta, kun olisi syyttömänä tuomittu, mutta minusta yhtä nurinkurista olisi istua tuomiota rikoksesta, jonka joku toinen on tehnyt. Tänään asia onneksi ratkesi niin kuin pitääkin.

Annu on SYYTÖN.

Vaasan hovioikeuden tuomio vetää syyttäjän sanattomaksi ja hyvä niin.

http://www.oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/fi/index/hovioikeusratkaisut/hovioikeusratkaisut/1424270535081.html

 

Uusi rikosilmoitus

Iltalehti 17.10.2014 Anneli Auerista uusi rikosilmoitus:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014101718751286_uu.shtml

”Jostain syystä Auer halusi kuitenkin pitää yhden paperin itsellään. Iltalehden tietojen mukaan kyse oli valokuvasta, jossa oli mies, jota hyvin pian Lahden surman jälkeen kuulusteltiin teosta epäiltynä. Mies todettiin heti syyttömäksi tapaukseen eikä häntä ole sittemmin epäilty. Iltalehden tietojen mukaan Auer palautti muun tutkintamateriaalin kuuliaisesti takaisin poliisille, mutta hän pimitti tämän valokuvaliitteen itsellään.”

Joko vihdoin Annu olisi syyllistynyt edes johonkin rikokseen aikuisten oikeasti. Tuskin.

Poliisi ei tunnu mitenkään pärjäävän tämän mahdottoman naisen kanssa. Kehtaakin ottaa itselleen valokuvakopion murhatutkinnan kannalta täysin tarpeettomasta esitutkintamateriaalista – valokuvan syyttömäksi todetusta miehestä.

Porissa mietitään varmaan parhaillaan kuumeisesti täyttääkö Annun teko jonkun rikoksen tunnusmerkistön. Toisaalta ei sillä ennenkään ole ollut mitään merkitystä. Syytä epäillä kynnys ylittyy tai ei ylity ihan muilla perusteilla. Tutkinnanjohtaja Salonsaari ei vielä näköjään osaa sanoa, mihin rikokseen Annu olisi syyllistynyt ”pimittäessään” esitutkintamateriaalia, jota ei poliisin mukaan pitänyt olla edes olemassa.

Halutaanko rikosilmoituksella korostaa mielikuvaa rikoksiin pystyvästä naisesta ja vaikuttaa Vaasan hovioikeuden tuomioon? Enpä oikein usko. Säälittävä yritys, jos se sitä olisi. Porin poliisi voi toki olla jo aika epätoivoinen pimeän ja sotkuisen Ulvilan murhan kanssa.

Tutkinnanjohtajan kannattaa vakavasti miettiä rikosilmoituksen tekemiselle paljon todennäköisempää vaihtoehtoa. Halusiko rikosilmoituksen tehnyt henkilö kiinnittää huomion tähän sivuutettuun esitutkintamateriaaliin, ja päätti ilmaista asian tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Tavalla, joka saavuttaa maksimaalisen mediahuomion:

Rikosilmoitus Anneli Auerista!

dna

Puolet elämästä maanpäällisessä helvetissä

Amandan isä murhattiin, kun hän oli 9-vuotias pieni tyttö. Tänään hän on 17-vuotias nuori ja puolet hänen elämästään on kulunut isän murhan selvittelyn varjossa. Tämä kirjoitus perustuu Iltalehden tänään julkaisemaan Leena Ylimutkan kirjoittamaan Amandan haastatteluun.

Tämän päivän Iltalehdessä on Amandan haastattelu, jonka hän halusi antaa, koska koki sen ainoaksi väyläksi kertoa omista tunteistaan. Iltalehden haastattelussa Amanda kertoo miltä hänestä on tuntunut poliisin perheeseen kohdistamat pakkotoimet ja miten nämä ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä. Hän kertoo suhteestaan äitiinsä ja sisaruksiinsa.

”Olen varma siitä, mitä silloin näin. Tekijä poistui takkahuoneen ikkunasta. Oikeuteen on tosi turhauttavaa mennä, kun mua ei kuitenkaan uskota, sanomiseni ei kelpaa mihinkään.”

Iltalehti 27.9.2014

Iltalehti 27.9.2014

Poliisi valehteli päin naamaa

Poliisi 12-vuotiaalle Amandalle: ”Miten sinä saisit minut uskomaan, että siellä oli joku vieras, kun me tiedämme ihan varmasti, ettei siellä ole ollut?”

”Siitä olen katkera, että poliisi valehteli mulle päin naamaa 12-vuotiaana. Sanoivat, ettei kukaan ole voinut mennä siitä ovesta. Olin itse nähnyt sen hahmon poistuvan oviaukosta. Myöhemmin sitten todettiin, että on siitä voitukin mennä.”

Amanda elää normaalia nuoren opiskelijan elämää luottaen tulevaisuuteen. Yksi asia kuitenkin saa Amandan sellaiseen pelkotilaan, ettei henki tahdo kulkea. Se on poliisi. Poliisin toiminta on aiheuttanut hänelle suurimmat traumat. Muutama viikko sitten Amandan kodin pihalle tuli poliisiauto. Tilanne ei liittynyt mitenkään Amandaan. ”Sain hirveän paniikin. En saanut henkeä ja vain itkin. Minulla ei ole mitään hyviä muistoja poliisista ja niistä kuulusteluista.”

Tällä hetkellä Amandaa huolestuttaa eniten sisarusten tilanne. Hän ei ole nähnyt heitä yli kolmeen vuoteen. ”Toivon, että viimeistään kolmen vuoden päästä veljeni ottaisi yhteyttä. Silloin hän on jo 18 vuotta.” Viime talvena Amanda lähetti kirjeen sisaruksilleen, mutta hänelle ilmoitettiin, etteivät he halunneet ottaa sitä vastaan. Tämän jälkeen Amandalle ilmoitettiin yhteydenpitorajoituksesta, jonka mukaan hän ei saa ottaa sisaruksiinsa mitään yhteyttä, eikä lähettää postia.

”En ole heille vihainen tai katkera, haluaisin vain nähdä, että heillä on kaikki hyvin.”

Toivon, että jonain päivänä tämä loppuisi.

”En odota enää mitään. Tietysti toivon, että koko juttu selviäisi ja että voisimme elää normaalia elämää. Toivoa en ole kokonaan menettänyt.”

Annelin kirjoitus IV

Kuka ihmeen Jukka S. Lahti?

isin tyttö

On surullista, että ihmisen nimi voidaan lyödä lokaan kuoleman jälkeen niin, että ainoa asia, joka hänestä yleisesti tiedetään ja muistetaan on se, että hän kuoli henkirikoksen uhrina ja se, että siitä seurasi ennennäkemätön epäluulojen, ennakkoluulojen ja harhaluulojen sekasotku. Me, jotka tunsimme Jukan läheisesti, tiedämme nimen taakse kätkeytyvän poikkeuksellisen hienon ihmisen, jolla olisi ollut vielä paljon annettavaa maailmalle. Erään hänen entisen opiskelutoverinsa sanoin: ”Pikku-Jukaksi häntä ei voinut kutsua, vaikka fyysinen koko olisi edellyttänytkin, koska hän oli persoonana suuri.”

Jukka S. Lahti oli karismaattinen mies, jota joko rakastettiin tai vihattiin – useimmat tykkäsivät. Jukalla oli hyvin laaja tuttavapiiri, johon hän piti aktiivisesti yhteyttä. Hänellä oli taito tulla juttuun kaikkien kanssa, sillä hän oli aidosti empaattinen ihminen, joka pystyi kohtaamaan avoimesti kaikenlaisia ihmisiä ja hyväksymään heidät sellaisina kuin he olivat. Halu auttaa ja tukea ihmisiä pulassa oli hänelle niin vahva ominaispiirre, että entisen työpaikkamme päättäjäisissä Turun työvoimatoimistossa hänet palkittiin punaisella supersankarin viitalla, koska hän oli jäänyt kaikkien mieleen periksiantamattomana maailmanparantajana, joka oli aina valmis pitämään heikompien puolta.

Aikuisella iällä hankitusta sosiaalipsykologin tutkinnosta tuli merkittävä osa Jukka S. Lahden identiteettiä – Jukka oli sosiaalipsykologi henkeen ja vereen. Hän oli ollut mukana perustamassa Suomen sosiaalipsykologien yhdistystä ja oli mukana yhdistyksen toiminnassa hyvin aktiivisesti sen alkuvuosien aikana, ja jatkoi taustalla jäsenlehden parissa vielä myöhemminkin. Tehtävä Luvatan henkilöstövalmentajana tuntui hänestä aluksi unelmatyöpaikalta, mutta muuttui myöhemmin painajaiseksi, kun selvisi, että keskeinen osa työtehtäviä liittyisikin ihmisten irtisanomisiin. Jukka pettyi myös siihen, ettei hänellä ollut resursseja toteuttaa kaikkia irtisanottujen elämää helpottavia suunnitelmiaan. Elämänsä viimeisinä kuukausina hän kävi läpi vanhoja kontaktejaan ja etsi uutta tietä päästä tekemään työkseen sitä, mitä hän halusi tehdä ja missä hän oli hyvä: auttamaan ja tukemaan ihmisiä niin ammatillisessa kuin henkisessä kehityksessä.

Jukka S. Lahti oli oikeuden mies. Hän inhosi kaikenlaista ahdasmielistä pikkusieluisuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja epäpätevyyttä aina, kun niistä aiheutui haittaa muille ihmisille. Jukka osasi tarkastella asioita kriittisesti ja uskalsi sanoa ajatuksensa ääneen, mikä ei kaikkia aina miellyttänyt. Ei tietenkään, koska Jukka oli yleensä oikeassa.

Omaan keskiluokkaistumiseensa Jukka S. Lahti suhtautui itseironisen huvittuneesti. Keskiluokkaisista puitteista huolimatta Jukka pysyi kuitenkin aina sydämeltään nuorena, elämälle uteliaana älykkönä, jolla oli suuri sielu ja mahtava huumorintaju. Isänä ja aviomiehenä Jukka oli ennen kaikkea hauska. Jukka pelleili, viljeli omintakeista huumoriaan ja viihdytti meitä rajattomalla mielikuvituksellaan. Kaiken lisäksi Jukka tiskasi, siivosi ja vei roskat mukisematta, sekä jakeli hellyyttä ja huomionosoituksia kitsastelematta meille kaikille. Mitäpä muuta mieheltä voisi vielä toivoa?

Kun Jukka kuoli, kaikki me Jukan tunteneet olimme täysin ymmällämme. Kuka voisi haluta Jukan kuolemaa? Meille Jukka oli luotettava isähahmo, joka huolehti lempeästi niin perheestään kuin sisaruksistaan eikä halunnut pahaa kenellekään. Maailma ilman Jukkaa ei ole enää yhtä hyvä paikka elää kuin se oli ennen.

Jukka inhosi myös raukkamaisuutta, ja hyvästä syystä, sillä hänen oma elämänsä päättyi jonkun toisen miehen raukkamaisen käytöksen seurauksena. Jukka tullaan aina muistamaan sankarina, joka taisteli itsensä ja perheensä puolesta viimeiseen hengenvetoon asti, kun taas hänen tappajansa tullaan muistamaan raukkamaisena pelkurina, joka pakeni paikalta ja jätti tekonsa seuraukset naisen ja lasten kannettaviksi. Jukka menetti ehkä henkensä, mutta säilyy ikuisesti moraalisena voittajana, joka eli niin kuin opetti ja jätti jälkensä positiivisella tavalla moneen elämään.

Anneli Auer, kesäkuu 2014

isin lapset

Vuosisadan juttu aiheuttaa paniikkia

Vuosisadan juttu aiheuttaa paniikkia

En halua sekaantua

”En halua olla missään tekemisissä asian kanssa”.

Asiantuntija ei halua sekaantua soppaan

Alansa ansioituneelle asiantuntijalle esitettiin pyyntö suositella hänen hallitsemaansa erikoisalaan perehtyneitä ammattilaisia Turun alueelta. Kysymyksen ei pitänyt olla kovin vaikea, etenkään henkilölle, joka on kyseisen erikoisalan johtava uranuurtaja ja kehittäjä Suomessa ja joka toimii alan kouluttajana. Kysymyksen asettelussa tapahtui kuitenkin perustavaa laatua oleva virhe. Kysyjä tuli maininneeksi, että ammattilaista etsitään nimenomaan Auerin lasten avuksi.

Tästä seurasi se, ettei asiantuntija halunnut vastata kysymykseen, vaan ilmoitti, että ei halua olla missään tekemisissä asian kanssa. Syyksi hän mainitsi ”koska asiaan liittyy niin paljon ammattialan edustajien osallisuutta”. Kun kysyjä ihmetteli, eikö hän uskalla vai mikä on ongelma, asiantuntija vastasi, että ei vain halua sekaantua soppaan. Tämän jälkeen hän ei halunnut ottaa mitään kantaa edes yleisiin peruskysymyksiin. Ammattilaisen asenne oli koko asiaa kohtaan hyvin torjuva. Asenne yllätti kysyjän, joka ei ollut pyytänyt ottamaan kantaa Auerin lasten tilanteeseen vaan kysymys oli mahdollisimman neutraali ”Löytyykö Turun alueelta alan ammattilaisia?”

Minkä ammatillisen riskin asiantuntija olisi ottanut kertoessaan keitä kysyttyyn erikoisalaan perehtyneitä ammattilaisia toimii Turussa? Ilmeisesti jopa oman alan asiantuntijan suositteleminen voisi vaikuttaa vahingollisesti suhteisiin ammattikunnan piirissä, kun asia liittyy jollain tavalla Anneli Aueriin.

***

"Pyydän sinua poistumaan".

”Pyydän sinua poistumaan”.

Lääkäri ei halua sanoa sanaakaan enempää

Jensin sisko Susku kävi kysymässä neuvoa arvostetun lääkärin vastaanotolla Helsingissä. Tässä on hänen kertomuksensa:

”Kävin pari vuotta sitten erään urologin luona Helsingissä. Kysyin voiko lapselle syntyä arpi peräsuoleen muutoinkin kuin seksuaalisen hyväksikäytön seurauksena? Lääkäri vastasi, että voi monestakin eri syystä.

Kun kerroin, että kyse on Annusta ja Jensistä, niin lääkäri ilmoitti tylysti, että ei halua sanoa asiasta sanaakaan enempää. Hän pyysi minua poistumaan vastaanotoltaan ja ilmoitti, ettei edes laskuta siitä. Ilmeisesti hän alkuun kuvitteli, että tiedustelisin asiaa liittyen omaan lapseeni. Kuultuaan Anneli Auerin nimen hänen käytöksensä muuttui erittäin jyrkäksi. Olin aivan järkyttynyt lääkärin reaktiosta. En olisi ikinä uskonut lääkäriltä saavani sellaista kohtelua.”

Lääkäri ei saa, eikä hänen pidäkään ottaa kantaa yksittäistapaukseen tutkimatta potilasta tai perehtymättä potilaan tutkimustuloksiin. Tämän lääkäri olisi voinut kertoa asiakkaalleen. Mikään ei kuitenkaan estä lääkäriä kertomasta yleisesti asioista, jotka ovat nimenomaan hänen erikoisosaamisaluettaan. Näinhän lääkäri aluksi toimikin vaikka yhtään lapsipotilasta ei vastaanotolla näkynytkään. Vasta kuultuaan asian liittyvän Aueriin, hänen käytöksensä muuttui täysin epäammattimaiseksi.

***

shhh

Oikeuslääkärit haluavat pysyä nimettöminä

Oikeustoimittaja Mikko Niskasaari kirjoittaa (Hymy 2/2013) kuinka naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Minna Joki-Erkkilän mukaan immenkalvo ikään kuin kasvaa takaisin eikä tyttölapsen ”neitsyys” sulje pois lukuisten raiskauksien mahdollisuutta.

Kirjoittamaansa artikkelia varten toimittaja Niskasaari kertoo haastatelleensa useampaa oikeuslääketieteen edustajaa ja kaikki haastatellut olivat olleet täysin eri mieltä Joki-Erkkilän näkemyksen kanssa. Haastateltujen oikeuslääketieteen edustajien mukaan ”neitsyys” tai sen puuttuminen voidaan tutkimuksessa todeta, sillä immenkalvo häviää yhdynnässä. Yksikään virassa toimiva lääkäri ei kuitenkaan halunnut esiintyä artikkelissa omalla nimellään.

Toimittaja Niskasaaren mukaan lääkärit ovat yleensäkin haluttomia todistamaan toisen lääkärin lausuntoa vastaan, ja tässä tapauksessa asiaan vaikutti myös Minna Joki-Erkkilän asema. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos pitää häntä erittäin pätevänä seksuaalisen hyväksikäytön tutkijana. Toimittaja Niskasaari arvelee, että tästä samasta syystä puolustuksella ei ollut oikeudessa lääkäritodistajaa, joka oli kyseenalaistanut Joki-Erkkilän erikoisen tulkinnan.

Ainut, joka antoi toimittaja Niskasaarelle lausuntonsa omalla nimellään, oli eläkkeellä oleva entinen lääninoikeuslääkäri Martti Tenhu. Hänen ei enää tarvinnut pelätä uransa olevan vaarassa ja hän lausui kantansa avoimesti: ”Ainakin tapauksessa, jossa yhdyntöjä on ollut useita, ei immenkalvosta olisi kuin muisto. Se tuhoutuu toistuvissa penetraatioissa, eikä se kasva uudelleen. En koskaan joutunut tilanteeseen, jossa tästä olisi ollut epäselvyyttä.”

Millaisen riskin lääketieteen ammattilainen ottaa kertoessaan omalla nimellään olevansa eri mieltä jonkun toisen alan ammattilaisen esittämästä näkemyksestä? Ilmeisesti Joki-Erkkilän asema sai eri mieltä asiasta olevat ammattilaiset pysymään mieluummin nimettöminä.

***

Lääkärit ja kollegiaalisuuden suhteettomat mittasuhteet

Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden tarkoituksena on pitää yllä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta lääkärikunnan keskuudessa. Ohjeet velvoittavat lääkäreitä käyttäytymään kollegiaalisesti työhön liittyvissä ja muissa keskinäisissä suhteissaan. Ohjeiden tarkoituksena ei kuitenkaan ole suojella lääkäriä puutteellisen ammattitaidon, virheellisen menettelyn tai väärinkäytöksien selvittämiseltä ja seurauksilta.

Sitooko kollegiaalisuusvelvoite lääkäreitä niin tiukasti, ettei toisen lääkärin selvästi lääketieteen vastaisiakaan näkemyksiä uskalleta kyseenalaistaa kuin korkeintaan nimettömänä?

***

"Ei kuulu virkatehtäviini" "Ei ole minun alaani"

”Ei kuulu virkatehtäviini”
”Ei ole minun alaani”

Asianajajat ja lääketieteellinen asiantuntija-avuttomuus

Puolustusasianajaja joutuu usein hankkimaan vastatodistelua syyttäjän esittämälle asiantuntijatodistelulle. Esitin muutaman kysymyksen aiheeseen liittyen Annun ja Jensin asianajajille.

Jens Kukan asianajaja Miikka Hakanen kertoo:

”Olen pyytänyt ainakin 20 lääkäriä todistajaksi Auerin ja Kukan asiaan. Prosessi on ollut kaikin puolin keskimääräistä hankalampi. Asiantuntijaksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista ja vaatii aikamoista siviilirohkeutta ryhtyä asiantuntijatodistajaksi asiaan, joka on ollut vuosia julkisuudessa. En ole voinut luottaa siihen, että valtio maksaa mitään korvausta asiantuntijalausunnosta. Olen kuitenkin luvannut maksaa omista varoistani kaikki mahdolliset lausunnot, joten asiantuntijaksi ryhtyminen ei ole ollut rahasta kiinni.”

”Mielestäni käräjäoikeuden ja hovioikeuden tulisi käyttää laissa olevaa mahdollisuutta nimetä asiantuntija. Ei pitäisi toimia niin, että asiantuntija on poliisin nimeämä lääkäri.”

”Uskon, että jotkut asiantuntijat katsovat, ettei heidän maineelleen ole eduksi esiintyä oikeudenkäynnissä, joka koskee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Yksi professori ilmoitti, uskoakseni tekosyynä, ettei ole alan asiantuntija. Lääkäreillä on sellainen outo kollegiaalisuus, ettei yleensä ole sopivaa arvostella kollegan asioita varsinkin, kun kyseessä on arvostettuna pidetty asiantuntija. Hänen uskotaan hoitaneen asiaa oikein.”

Anneli Auerin asianajaja Juha Manner on samoilla linjoilla asianajaja Hakasen kanssa ja hän totesi, että lääketieteellisen asiantuntijatodistajan saaminen oli hankalaa, suoraan sanottuna mahdotonta.

***

Kantelujen ja valitusten tutkimisen sietämätön vaikeus

Lapset tutkineesta ja lausunnot antaneesta erikoislääkäri Minna Joki-Erkkilästä 30.1.2013 tehdyn kantelun käsittely on kestänyt pitkään, eikä tietoa ratkaisun saamisesta osata antaa, koska kanteluasia on ”poikkeuksellinen”.

Edellä kuvattu ongelma lääkärien kollegiaalisuudesta toistuu Joki-Erkkilästä tehdyn kantelun suhteen. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto etsi Valviran avustuksella reilun vuoden asiantuntijalääkäriä antamaan lausuntonsa kanteluasiassa. Ei ilmeisesti ollut helppo tehtävä löytää ketään lääkäriä antamaan arviotaan. Toisaalta, jos Joki-Erkkilän toiminta olisi ollut täysin mallikasta ja jos hän olisi arvostetun asemansa arvoinen, niin eiköhän tarkastelu olisi ollut lääkärin kuin lääkärin helppo tehdä – ei huomautettavaa.

Vaikeuksia on myös sosiaalipuolen toiminnan valvonnassa. Annun lasten asiassa on tehty kantelu sosiaaliviranomaisten toiminnasta ja laiminlyönneistä. Kantelu on jätetty Lounais-Suomen aluehallintovirastoon jo 4.12.2012. Kantelun käsittely on vieläkin kesken.

Molemmissa kanteluissa on esitetty selviä virheitä, laiminlyöntejä ja lain vastaista toimintaa, mutta ratkaisuja on ilmeisen vaikea antaa vallitsevassa tilanteessa, jossa Annu on tuomittuna sekä miehensä murhasta että lapsiin kohdistuneista vakavista rikoksista ja julkinen paine on kova.

Epäilemättä korkein oikeus painii samojen julkisen paineen ongelmien kanssa. Valituslupa-asian käsittely on kestänyt jo luvattoman pitkään. Joko korkeimman oikeuden jäsenet ovat asiasta kovin erimielisiä tai sitten he ovat ymmärtäneet, että tuomio tulisi kumota, mutta joutuvat miettimään tämän oikean ratkaisun seurauksia. Vaakakupissa on koko Suomen viranomaistoiminnan arvokkuus, oikeammin sen rippeet ja kahden syyttömän ihmisen ja heidän lähipiirinsä kärsimykset. Kumpi sitten painaa korkeimman oikeuden vaakakupissa enemmän, jää nähtäväksi.

***

Poikkeuksiakin löytyy

Kaikkia ei pelota, kuten esimerkiksi kirjoituksessa jo aiemmin mainittua eläkkeellä olevaa entistä lääninoikeuslääkäriä Martti Tenhua.

Kaikki kunnia myös lastenkirurgian dosentti Harry Lindahlille suoraselkäisestä ja ammattimaisesta toiminnasta. Hänen kokemukseensa alalla ja tutkittuun tietoon perustuva näkemyksensä lapsen vamman syntymekanismista pysyi samana huolimatta siitä kenestä lapsesta oli kysymys. Hän oli myös valmis esittämään perustellun kantansa asiasta oikeudenkäynnissä ja Mikko Niskasaaren haastattelussa.

Psykologian tohtori, dosentti, psykoterapeutti ja seksuaalineuvoja Helena Häkkänen-Nyholm osoitti myös rohkeutensa ja uskalsi neuvoa mistä ja keneltä voin etsiä tietoa kysymästäni asiasta. Siitäkin huolimatta, että kerroin asian liittyvän Anneli Aueriin.

Lapsen parhaaksi

Lapsen parhaaksi

yhdessä

Perustuslaki edellyttää, että kaikessa julkisessa toiminnassa noudatetaan tarkoin lakia. Henkilö, joka pitää valtion tai kunnan viranomaisen päätöstä itseään koskevassa asiassa lainvastaisena, voi pääsääntöisesti valittaa siitä.

Annu ja lasten isovanhemmat halusivat keskustella sijaishoidon sosiaaliviranomaisten kanssa nuorempien lasten sijaishoitopaikan vaihtamisesta ja lasten tapaamisista, joita ei enää pitkään aikaan ollut järjestetty. Annu oli tehnyt sijoituspaikan vaihtamista koskevan kirjallisen vaatimuksen jo vuotta aikaisemmin, mutta siihen hän ei koskaan saanut mitään vastausta. Lasten tapaamisten toivottiin olevan valvottuja ainakin aluksi, ei lasten turvallisuuden vuoksi vaan aikuisten, koska lapset olivat aiemmin kertoneet ikäviä tarinoita, jotka eivät pitäneet paikkaansa.

Lopulta neuvottelu sosiaaliviranomaisen kanssa saatiin järjestettyä tammikuussa 2013. Neuvottelussa Annu ja isovanhemmat kertoivat mielipiteitään ja näkemyksiään lasten asioista ja sijoituspaikasta. Heillä oli esittää myös kahden asiantuntijan lausunto lasten tilanteesta ja suositeltavista toimista. He toivoivat sijoituspaikan vaihtamista, jotta voisivat alkaa taas pikku hiljaa tavata lapsia ja tutustua lapsiin uudelleen. Nykyisen sijaisperheen kanssa tapaamiset eivät onnistuneet.

Kuukauden kuluttua neuvottelusta helmikuussa 2013 Annulle ja isovanhemmille tuli postia, jossa oli sosiaalitoimen päätökset täydellisestä yhteydenpidon rajoittamisesta suhteessa kolmeen nuorimpaan lapseen. Päätös kieltää lasten tapaamiset, kirjeiden lähettämisen, puhelut ja kaikenlaisen kontaktin ottamisen lapsiin. Rajoitusajaksi oli määrätty vuosi – eli pisin mahdollinen aika.

Rajoituksen määrääminen tuntui erikoiselta, kun mitään tapaamisia lasten kanssa ei ollut järjestetty noin puoleentoista vuoteen. Nyt se haluttiin estää virallisella päätöksellä vain siksi, että äiti ja isovanhemmat olivat ilmaisseet halunsa olla yhteydessä näihin heille tärkeisiin lapsiin.

Oliko yhteydenpidon rajoituspäätös viranomaisen lapsellinen kosto siitä, että nämä ihmiset vaativat lasten sijoituspaikan muuttamista ja kritisoivat sosiaalityöntekijöitä? Vai oliko se tapa välttyä vastaamasta kysymykseen pitäisikö lasten sijoituspaikkaa vaihtaa? Päätöstä on vaikea ymmärtää. Miksi isovanhemmat eivät saisi lähettää edes syntymäpäiväkortteja lapsenlapsilleen? Isovanhempia ei ole syytetty tai epäilty mistään lapsiin kohdistuneista rikoksista. Heidän syntinsä voi olla ainoastaan se, että he pitävät yhteyttä tyttäreensä, ja että heidän mielestään tytär on syytön.

Rajoituspäätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen ja niin tehtiinkin. Kun vuoden kestävästä rajoituksesta oli kulunut 9 kuukautta marraskuussa 2013, antoi hallinto-oikeus ratkaisunsa. Hallinto-oikeus totesi, että asiassa oli tapahtunut menettelyvirhe, mutta muuten päätökset olivat lapsen edun mukaisia. Lapsen etua ei mitenkään ollut perusteltu päätöksessä. Lapsen etu on käsitteenä epämääräinen, eikä sille löydy muuta virallista määrittelyä kuin Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 1 §, joka hyvin yleisellä lapsen oikeuksien julistuksen tasolla toivottaa lapselle kaikkea hyvää ja kaunista. Tällainen epämääräinen määrittely antaa viranomaiselle rajoittamattomat tulkintaoikeudet perheen oikeuksien kustannuksella.

Lapsen etu ei välttämättä ole yhtä lapsen tahdon kanssa, vaan lapsen toiveet ja mielipide ainoastaan vaikuttavat lapsen edun arviointiin. Sitä enemmän lapsen mielipiteelle on annettava painoarvoa, mitä varttuneemmasta lapsesta on kysymys, mitä johdonmukaisemmin hän perustelee mielipiteensä ja mitä paremmin hän pystyy arvioimaan asian merkityksen. Nyt kyseessä olevissa päätöksissä on todettu yhteydenpitorajoitusten olevan lasten edun mukaisia ilman, että olisi mitenkään perusteltu millä tavalla lasten etu päätöksen kautta toteutuu.

Viranomainen on velvoitettu tekemään parhaansa, että huostassapidon aikana turvataan lapsen läheiset, jatkuvat ihmissuhteet. Yksi osatekijä valitettavan tilanteen muodostumisessa Annun ja lasten suhteen on ollut se, ettei sosiaaliviranomainen ole pitänyt huolta lasten ja äidin riittävistä tapaamisista, eikä ole pyrkinyt mitenkään estämään lasten vieraantumista tai jopa aktiivista vieraannuttamista.

Tapaamisten rajoittamisen syynä ei saisi ainakaan olla pelko siitä, että lapset alkavat kertoa kauhutarinoidensa olevan keksittyjä. Mielenkiintoista on, että lapset eivät halua tavata isosiskoaan, äitiään eivätkä isovanhempiaan. Juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa sijaisvanhemmatkaan eivät halua olla tekemisissä. Lapsen oma tahto on kaksiteräinen miekka. Tärkeitä lapsen elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja ei voi sysätä lapsen omalle vastuulle ja itse päätettäviksi. On hienoa, että lapsen omaa tahtoa kuunnellaan ja otetaan huomioon ratkaisuja tehtäessä. Mutta tietävätkö asioista päättävät viranomaiset tarpeeksi siitä, miten lapsen oma tahto on muodostunut, osaako lapsi ajatella omaa parastaan ja ratkaisujen vaikutusta myös tulevaisuuden kannalta.

Hallinto-oikeuden päätöksistä on nyt valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Päätöstä sieltä ei varmaankaan saada ennen kuin vuosi on kulunut yhteydenpidon rajoittamispäätöksistä ja määrätty rajoitusaika kuluu umpeen. Helmikuussa on toki sosiaalitoimen aika määrätä uusi rajoitus, taas vuodeksi kerrallaan.

Yhteydenpito omaan vanhempaan ja isovanhempiin on jokaiselle lapselle tärkeää. Sitä tarvitaan muun muassa lapsen oman identiteetin rakentamisessa. Jos yhteydenpito loppuu ja lapsi ei tapaa vanhempaansa, lapsi vieraantuu vanhemmastaan. Tällainen ero vanhemmasta synnyttää lapselle usein erilaisia pelkoja ja hylätyksi tulemisen tunteen. Yhteydenpidon turvaamisella ja tapaamisten avulla lapsen kehitystä voidaan tukea.

Vanhin lapsi tapaa äitiään ja isovanhempiaan säännöllisesti. Lapsen sijoituspaikan henkilökunnan mukaan tapaamiset ovat lapselle tärkeitä ja hänen etunsa mukaisia. Vankilakin on suhtautunut tapaamisiin suopeammin sen jälkeen, kun eduskunnan oikeusasiamies huomautti kielteisten päätösten kelvottomista perusteista.

Harkittu murhatuomio

Satakunnan käräjäoikeuden laamanni Martti Juntikka vakuuttaa, että nyt Satakunnan käräjäoikeus on tutkinut jutun hyvin tarkasti, toisin kuin Satakunnan poliisi aikanaan.

Juntikka

Juntikka & Santamaa – Te ette tiedä sitä mitä me tiedetään

Esitutkinnasta

Satakunnan käräjäoikeus on jäänyt siihen käsitykseen, että poliisin tutkinta olisi kohdistunut aina syksyyn 2009 saakka ulkopuoliseen tekijään siitäkin huolimatta vaikka Peite-Sepon tehtävät ovat alkaneet jo alkuvuodesta 2009 ja päätös peitetoiminnasta on luonnollisesti pitänyt tehdä ennen tätä. Etsikö Seppo Salapoliisi Auerin perheestä sitä tuntemattomaksi jäänyttä ulkopuolista tekijää? Hämmentävää. Luuliko poliisi, että tekijä, jota ei ollut löytynyt, olisi piileskellyt perheessä. Siksikö asunnossa oli tilakuuntelu ja puhelinta kuunneltiin?

Miksi alkututkinnassa etsittiin verijälkiin sopivia kenkiä vaikka asianomistajan kertomuksen mukaan ulkopuolinen tekijä ei ollut käyttänyt heidän kenkiään ja tuskin olisi kätkenyt omiaankaan asuntoon. Miksi asunnossa tutkittiin viemärit verijäämistä vaikka asianomistajan kertomuksen mukaan tekijä ei ollut peseytynyt heillä? Miksi kyseltiin oliko veitsi heidän omansa? Ja nyt kehdataan väittää, että syyllisyyttä tukee se, että hätääntynyt ihminen tottelee poliisia ja menee keittiöstä tarkistamaan, että voiko veitsi olla heidän. Vaikka itsekin ihmettelee poliisin logiikkaa, että missä ihmeen välissä tekijä olisi käynyt hakemassa heidän oman veitsen.

***

Juntikka & Santamaa – Iskivät kirveensä kiveen

kirves

Mistä oikeuden päätökseen on eksynyt kirves? Annu ei ole tarjonnut kirvestä toiseksi tekovälineeksi missään vaiheessa. Kirvestä ovat heilutelleet aivan toiset henkilöt. Kenen kirvestä Satakunnan käräjäoikeuden mukaan pidettiin normaalisti terassilla? Ja kenen terassilla? Auer-Lahden perheessä ei säilytetty kirvestä terassilla vaan heidän kirveensä löytyi pölyisenä ja ruosteessa ulkovarastosta.

***

Juntikka & Santamaa – Verta lens, kuvistakin sen näkee

Tauru

Tuomiossa todetaan, että Annun mukaan tekijän on täytynyt olla verinen ja tästä tuomarit päättelevät, ettei Annu voi ”tietää” tällaista asiaa muutoin kuin omasta kokemuksesta. Oikeuden tuomarit ja tv:stä tuttu verijälkitutkija voivat kuitenkin tehdä saman päätelmän ilman, että olisivat itse olleet astaloimassa uhria – ihan kuvista katsomalla. Tekijän verisyydestä olivat vakuuttuneita myös rikospaikalle ensin menneet poliisit, ilman mitään omaa kokemusta – toivottavasti.

Onko tämä jonkin sortin satakuntalaista logiikkaa, jota en ymmärrä vai onko tällaisessa päättelyssä mitään logiikkaa?

***

Juntikka & Santamaa – Mitäs siellä pakastimessa olikaan?

T-paita

Tuomarien mukaan Annulla ei ole ollut murhan aikaan sitä punaista t-paitaa päällään, joka hänellä oli, kun poliisit saapuivat Tähtisentielle. Tuomion mukaan murha on viimeistelty hätäpuhelun aikana ja puhelun päätyttyä tuomarien logiikan mukaan Annu on vaihtanut paidan verisillä käsillään ja tässä samalla tahrinut hihat, joista Jukan verta löytyi, tosin vasta toisella tutkimuskierroksella vuonna 2009. Tämän lisäksi hän on mm. puukottanut itseään, pessyt ainakin kätensä, piilottanut veriset vaatteet, kengät ja astalon pakastimeen mahdollisesti herne-maissi-paprika-pussiin, jutellut mukavia poliisille puhelimessa.

pakastin

Poliisi, joka oli tutkinut pakastimen, oli kertonut, että ruokaa oli vähän ja ne mitä oli, niin aivan tavallisia pakasteita. Hän ei kuitenkaan ollut availlut pakastevihannespusseja, joka pitää lukea hänen virheekseen. Siellä kun olisi voinut olla vaikka sorkkarauta, ruskeita pyyhkeitä, talvikenkiä, verisiä c-kasetteja, suihkumyssy ja ties mitä.

***

Juntikka & Santamaa – Tekijä on täysin nobody

hmmm

Käräjäoikeuden enemmistö toteaa, ettei ketään ulkopuolista ole ollut paikalla 1.12.2006. Käräjäoikeuden enemmistön mukaan syytteen puolesta puhuvat seikat ovat niin olennaisia ja merkittäviä, ettei mitään järkevää epäilyä ulkopuolisen läsnäolosta asunnossa jää. Syyttäjän mukaan tämä on ollut hänen urallaan vaikein juttu ja monesti syyttäjä on todennut, että näyttö on hankalaa ja rimaa hipoenhan tässä mennään, mutta Satakunnan käräjäoikeuden mukaan syytteen puolesta puhuvat seikat ovat niin olennaisia ja merkittäviä… Käräjäoikeuden enemmistö näkee Annun syyllisenä vaikka näyttö on päinvastaista. Saanen epäillä käräjäoikeuden enemmistön objektiivisuutta asian suhteen. Tuomari Santamaa suihkumyssyineen ja elämän kokemuksineen ei aivan vakuuttanut minua. Eikä sitä tehnyt myöskään laamanni Juntikka. Minulle jäi vahva epäily heidän motiivistaan.

Mitä mahtaa ajatella hän, joka uhkarohkeasti ja määrätietoisesti kiinnijäämisen uhallakin tuli tuona yönä taloon ja murhasi Jukka Lahden, kun hänet noin mitätöidään? Jos murhaaja on mies, miten hän suhtautuu tuomari Santamaan näkemykseen, jonka mukaan tekijäkuvaus viittaa naiseen. Tosin samalla perusteella kuin Santamaa päätyi tekijänä naiseen, voi aivan yhtä hyvin päätyä psykoottiseen ihmiseen, täysin sukupuoleen katsomatta. Vaikka keskustelupalstoilla väitetään, että fileerausveitsi tekovälineenä olisi jotenkin naisellinen, niin onhan sitä sattunut miehillekin kaikenlaista noitten fileerausveisten kanssa. Jopa Ulvilassa.

***

Tuomion juridista analyysia:

http://jyrkivirolainen.blogspot.co.uk/2013/12/810-ulvila-jutun-tuomion-tarkastelua.html

http://jyrkivirolainen.blogspot.co.uk/2013/12/811-ulvila-jutun-tarkastelua-ii.html

***

Samaa mieltä erimielisyydestä

Tuomari Väinö Ilveskoski päätyi arviossaan eri kannalle oikeudenkäynnissä esitetyn näytön suhteen kuin tuomarit Martti Juntikka ja Annette Santamaa. Minun on helppo olla samaa mieltä lähes kaikesta tämän eri mieltä olleen tuomarin kanssa ja esittelen hänen perusteluitaan tässä pääpiirteittäin. Annette Santamaan elämänkokemukseen perustuviin spekulointeihin minun on taas lähes mahdoton samaistua.

Tuomari Väinö Ilveskosken lausumaa:

Annelin kertomus murhayöstä

Ilveskoski on lähtenyt oikeudellisessa arviossaan siitä lähtökohdasta, että hän pitää Annun kertomusta epäuskottavana ja keskittyy vain asiassa esitettyyn näyttöön. Hän arvioi sitä, onko Auer keskinäisen riidan päätteeksi tappanut Lahden teonkuvauksessa esitetyllä tavalla ja onko tekijä voinut olla joku muu kuin Auer.

Tämä on oikeudellisesti kestävä lähtökohta, koska vastaajalla ei ole totuudessapysymisvelvollisuutta ja syyttäjän taas tulee pystyä näyttämään vastaajan syyllisyys.

*

Lasten kertomusten taustat

Kertomukset

Ilveskosken perusteluista; lasten kertomusten taustaa

Ilveskoski toteaa, että kertomusten syntyhistoria asiassa on riidaton ja se osoittaa, että pienemmät lapset ovat kertoneet tarinansa useita vuosia tapahtumien jälkeen. Tämä haittaa kertomusten uskottavuuden arviointia, mutta ei yksistään osoita kertomuksia epäluotettaviksi. Haastattelut katseltuaan Ilveskoski ei pidä pienempien lasten kertomuksia luotettavina.

Kertomusten taustoista hukassa-vai-huostassa ja helmia-sioille ja tata-on-sotkettu-jo-ihan-tarpeeksi ja seitsemankymmenta-kertaa-seitseman

*

Pojan kertomus murhayöstä

Ilveskosken arvion mukaan pojan kertomusta murhayön tapahtumista ei voida pitää uskottavana, ottaen huomioon pojan kertomusten syntyhistoria ja paikkansa pitämätön osa isosiskon osuudesta tekoon. Hänen mukaansa todennäköisempi vaihtoehto kertomukselle on, että pojalla on joitakin havaintoja murhayöltä. Poika ei ole 7-vuotiaana ymmärtänyt havaintojaan ja on vuosien kuluessa itse keksinyt selityksen havainnoilleen. Kertomusten syntyhistoria ei voi olla vaikuttamatta siihen, mitä poika kertoo useita vuosia tapahtuman jälkeen. Tämän vuoksi Ilveskosken mielestä on todennäköisempää, että pojan kertomus ei ole uskottava.

Pojan kertomuksesta ei ole pääteltävissä, mikä osa on totta ja mikä on mielikuvituksen tuotetta. Tämän vuoksi pojan kertomus ei osoita, että Anneli Auer olisi menetellyt teonkuvauksessa kuvatulla tavalla.

*

Vanhimman lapsen kertomus murhayöstä

Tytön kertomuksessa jää asioita epäselväksi. Kysymyksessä on kuitenkin rikosasia, jossa ristiriitaista näyttöä on tulkittava vastaajan eduksi. Tämän vuoksi tytön kertomusta on tulkittava siten, että tyttö on havainnut ulkopuolisen tekijän poistuvan takkahuoneen oven ikkunasta.

Tytön kertomus tukee ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta.

*

Hätäpuhelutallenne

Syyttäjän väite siitä, että Auer olisi lavastanut hätäpuhelun, on jäänyt näyttämättä.

Ilveskosken mukaan, vaikka Auer ei olekaan puhelimessa koko aikaa, se ei osoita, että Auer olisi tekijä. Tallenteelta voi päätellä, että Lahti saa kuolettavat iskut aikana, jolloin Auer ei ole puhelimessa, mutta hän on hyvin lähellä puhelinta. Tämä perustuu siihen, että Auerin ääni kuuluu selvänä taustalla.

Auerin sijainnista hatapuhelun-analyysi-osa-2

Tämä viittaa siihen, ettei Auer ole tekijä.

Hätäpuhelu

Ilveskosken perusteluista; hätäpuhelusta

Tallenne ei pois sulje ulkopuolista tekijää.

Yksi versio hätäpuhelusta ulvilan-hatakeskuspuhelu-tarkka-litterointi

*

Koirapartio

Esitutkinta; koirapartio

Esitutkinta; koirapartio

Koirapartio ei pois sulje ulkopuolisen mahdollisuutta.

*

Verijäljet

Ilveskosken mukaan valokuvista ei voi päätellä, että oven pielissä olevat verijäljet olisi lavastettu.

Kiipeilyrekonstruktiolla ei ole syytettä tukevaa merkitystä.

Kiipeilyrekonstruktiosta kolme-rekonstruktiota-kolme-epaonnistumista-23

Murhaajan poistumisesta murhaajan-poistuminen-rikostusta-ikkuna-aukosta

Rekonstruktio

Ilveskosken perusteluista; pesuhuoneen oven aukeaminen

Oven aukaisu -rekonstruktiolla ei ole asiassa syytettä tukevaa merkitystä.

Verijäljet

Ilveskosken perusteluista; oven verijäljistä

Rekonstruktiosta kolme-rekonstruktiota-kolme-epaonnistumista-13

Jälki olohuoneen lattiassa ja jälkiin sopivien kenkien puute tukevat enemmänkin ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta kuin Auerin syyllisyyttä.

Verijäljestä kolme-rekonstruktiota-kolme-epaonnistumista-33

*

Motiivi

Esitutkinnassa ei ole löytynyt mitään motiivia sille, miksi Auer olisi murhannut Lahden.

Motiivi

Ilveskosken perusteluista; syyttäjän väite motiivista

Motiivista ei ole näyttöä.

*

Muut löydökset rikospaikalta

Ilveskosken mukaan lasinsiruista tai rekonstruktioista ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, onko oven lasi rikottu ulko- vai sisäpuolelta.

Ikkunan rikkomisesta verho-rikotussa-ovi-ikkunassa

Rikospaikalta löytyneet ruskeat kuidut ja kengänjäljet tukevat ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta. Hiuslausunto ei tue syytettä.

Syyttäjä ja Auer ovat lisäksi nimenneet lukuisia lausuntoja rikospaikalta taltioiduista löydöksistä.

Yhdestäkään tapahtumapaikalta tehdystä lausunnosta ei voi päätellä, että Auer olisi tekijä. Yksikään lausunto ei pois sulje ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta.

*

Veitsi

Veitsen osalta ei voi tehdä syytettä tukevia tai Auerin syyttömyyttä tukevia johtopäätöksiä.

*

Toinen tekoväline

Asiassa on riidatonta, että toinen tekoväline on jäänyt selvittämättä ja kateisiin.

Tämä tukee väitettä ulkopuolisesta tekijästä, joka on vienyt toisen tekovälineen mennessään.

*

Rikospaikkatutkinta

Rikospaikkatutkinta

Ilveskosken perusteluista; rikospaikkatutkinnasta

Siitä, että verisiä vaatteita ja toista tekovälinettä ei ole löydetty, ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että Auer olisi ne hävittänyt.

*

Auerin vammat ja vammattomuus

Jos Auer olisi puukottanut itseään, hän olisi voinut aiheuttaa oman kuolemansa. Tämän vuoksi Ilveskoski ei pidä uskottavana, että Auer olisi lyönyt itseään puukolla lavastamistarkoituksessa. Taurun kertomus ei myöskään vakuuttanut Ilveskoskea asiasta.

Teonkuvauksen mukaan surmaamista on edeltänyt Auerin ja Lahden välinen riita. Auerista ei ole löytynyt vammoja, puukoniskua lukuun ottamatta. Auerin vammojen puute ei tue syytettä.

Ilveskoski pitää todennäköisenä, että Lahti on yrittänyt puolustautua tilanteessa. Mikäli tekijä on ollut Auer ja tilannetta edeltänyt riitatilanne, on Lahdella ollut aikaa puolustautua vielä enemmän kuin ulkopuolisen tekijän tunkeutuessa asuntoon ikkunasta. Ottaen huomioon sen ajan, mitä Lahdella on ollut käytössään, mikäli tapahtumat ovat edenneet teonkuvauksessa kerrotulla tavalla, olisi Lahden puolustautumisen pitänyt aiheuttaa Auerille havaittavia jälkiä.

Auerin vamma ja muiden vammojen puute tukevat ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta.

*

Ajallinen tekijä

Ilveskosken perusteluista; lasijäämät

Ilveskosken perusteluista; lasijäämät

Käytettävissä ollut aika hätäpuhelun soittamisesta ensipartion paikalle tuloon, on niin lyhyt, että Auer ei ole voinut suoriutua kaikista niistä toimenpiteistä, mitkä hänen olisi pitänyt suorittaa ennen ensipartion paikalle tuloa.

Ajallinen tekijä tukee ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta.

*

Yhteenveto

Ilveskosken mukaan syytettä tukee Auerin esitutkinnassa antama kertomus, joka ei kuitenkaan ole suoranainen tunnustus. Esitutkinnassa on jäänyt epäselväksi useita kysymyksiä. Tämän vuoksi se, että Auer on pitänyt esitutkinnassa mahdollisena, että on tappanut Lahden, ei riitä syytteen hyväksyvään tuomioon.

Ilveskosken mukaan seuraavat seikat horjuttavat syytettä:

1. Jukka Lahden tappaminen on aiheuttanut runsasta verenvuotoa ja veriroiskeita. Tappaminen ei ole ollut mahdollista ilman, että tappaja ja tappajan vaatteet eivät olisi runsaasti vereentyneitä. Ensipartion ottamat kuvat osoittavat, että Auerin vaatteet tai Auer itse eivät ole verisiä.

2. Rikospaikkatutkinnassa ei ole löytynyt verisiä vaatteista.

3. Rikospaikalta on taltioitu kengänjälkiä, joiden alkuperä on jäänyt epäselväksi.

4. Rikosteknisen laboratorion lausunnoissa ei ole löydetty tekopaikalta Anneli Auerin dna:ta tai muita jälkiä, vaikka niitä siellä pitäisi olla, mikäli tapahtumainkulku olisi teonkuvauksen mukainen.

5. Tekopaikalta on taltioitu runsaasti ruskeankirjavia kuituja, joiden alkuperä on jäänyt epäselväksi.

6. Toista tekovälinettä ei ole löytynyt.

7. Vanhin lapsi on kertonut havainneensa ulkopuolisen tekijän poistuneen paikalta.

8. Anneli Auer ei olisi käytettävissä olevassa ajassa ehtinyt tappaa Lahtea, hävittää toista tekovälinettä, hävittää vaatteita, peseytyä, kuivata hiuksiaan ja kuivata pesupaikkaa.

9. Teolle ei ole motiivia.

10. Anneli Auerin vamma ja muiden vammojen puute.

Useat seikat viittaavat ulkopuoliseen tekijään. Lahden kuolemaan johtanutta tarkkaa tapahtumain kulkua ei ole selvitetty, eikä ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ole voitu esitetyllä näytöllä varmuudella sulkea pois.

Näin ollen Auerin syyllisyydestä jää varteenotettava epäily.

Ulvilan murha

Argumentum ad ignorantiam

bad mood

Jukka S. Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa 1.12.2006. Tekijä on edelleen vapaalla jalalla, mutta poliisi on toiveikas, sillä tutkinta menee koko ajan eteenpäin.

Poliisi ja syyttäjät ovat peräänantamattomasti ja jääräpäisesti yrittäneet sovittaa Ulvilan murhajutusta puuttuvaa savuavaa asetta Annun käteen jo kohta viisi vuotta. Satakunnan käräjäoikeuden tuomarit ovat koko tämän syksyn pohtineet omia tunnetilojaan asian suhteen. Syyttäjä Valkaman sanoin ”se on inhimillistä toimintaa, kun oikeus päättää, onko joku syyllinen vai syytön”. Ensimmäisellä kierroksella käräjäoikeuden tuomareiden tunnetilat jakaantuivat 2-1, syyllinen. Vaasan hovioikeuden tuomarit jakoivat kaikki saman tunteen, syytön. KKO palautti jutun uudelle kierrokselle syyttäjän toimittaman uuden materiaalin takia ihan vain varmistaakseen Annun oikeusturvan toteutumisen. Tänään Satakunnan käräjäoikeus on julistanut tuomion äänin 2-1, SYYLLINEN.

***

Savuava ase

Kenen oikeusturva toteutui ja miten? Syytön ihminen tuomittiin toistamiseen elinkautiseen vankeuteen murhasta, minkä joku toinen on tehnyt. Tuomioistuimen toiminnassa on vaikea nähdä mitään inhimillistä, mutta alan taipua vahvasti Valkaman kannalle, että tuomioita – jopa murhatuomioita – tosiaan jaellaan ihan fiilispohjalta. Näyttöä Annua vastaan ei ole esitetty vielä missään oikeusasteessa, eikä missään prosessissa.

warning

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin…

Mitä me olemme oppineet näiden vuosien aikana? Ainakin sen miten tehdään täydellinen murhatutkimus Satakuntalaisittain, jossa ei yksikään henkirikos ole jäänyt selvittämättä sitten sotien. Olennaisinta murhatutkimuksessa on, että valitaan ensin syyllinen (kutsutaan tätä tietysti epäillyksi, koska laki niin velvoittaa), joka sopii suurimalle osalle porukkaa. Sitten aletaan kerätä epäillyn syyllisyyttä tukevia juoruja, sivujuonteita, sivujuonteen sivujuonteita, lisämausteita ja rikkoja rokkaan. Jos jonkun moraali ei tätä kestä, sen kanssa ei enää leikitä. Menköön toiseen hiekkalaatikkoon.

Soluttaudutaan epäillyn elämään peitepoliisin avulla ja pidetään ”sotapäiväkirjaa” epäillyn kävelytyylistä, mielipiteistä, tavallisuudesta ja muusta erittäin olennaisesta. Kuunnellaan epäillyn puheluita ja kotia, erityisesti pesutiloja. Annetaan kaikelle epäillyn sanomisille syyllisyyteen viittaava merkitys, sivuutetaan järkevämmät ja luonnollisemmat selitykset. Etsitään kuuntelun avulla epäillyn käyttämää salakieltä ja puheen piilomerkityksiä. Jos mitään ei löydy, tulkitaan äännähdykset salakieleksi esim. yskiminen tai naurahdus. Huomioidaan kuvitteelliset käsimerkit, eleet ja ilmeet, jotka eivät tallennu nauhalle, mutta ne voi aina arvata.

Dna-näytteitä ei kannata kerätä, paitsi ehkä krp:n henkilökunnalta enempien sekaannusten välttämiseksi.

Pyydetään krp:n äänitutkijaa kuulemaan häke-nauhalta murhaajan ääntä, joka alkaa kuulua heti pyynnön jälkeen. Samoin tallenteelta kuuluu kaikki tarvittavat äänet syyllisyyden todistamiseksi. Jos joku (esim. FBI) kuulee toisin kuin kpr:n äänitutkija, ei noteerata sitä. Teetetään sellaisia rekonstruktioita, jotka todistavat epäillyn olevan syyllinen. Väitetään mustaa valkoiseksi niin kauan, että se uskotaan. Väitetään mustaa valkoiseksi niin kauan, että se uskotaan. Jos sitä ei siltikään uskota, sanotaan, että se olikin vain yksi sivujuonteen sivujuonne, emmekä edes ole siihen vedonneet.

Kuulustellaan epäiltyä käyttäen hyväksi epäillyn luonteenpiirteitä, joista peitepoliisi on raportoinut. Kerrotaan epäillylle poliisin tekemiä ”johtopäätöksiä” siitä, miten kaikki viittaa varmuudella siihen, että epäilty on murhaaja. Kerrotaan, ettei muuta mahdollisuutta ole, lapsetkin ovat niin kertoneet ja äänitutkija ja koira. Luvataan, että kun kiltisti kertoo sen, minkä poliisi jo varmuudella tietää, niin pääsee nukkumaan ja saa tavata lapset.

Arvostellaan epäillyn kodin siisteystaso asteikolla syyllinen, syyllisempi, syyllisin. Tarkastetaan erityisen tarkkaan epäillyn pakastin. Jos jälkiin sopivia kenkiä tai astaloa ei löydy, väitetään, että epäilty on ne hävittänyt. Ylipäätään kaiken todistusaineiston, jota ei löydy, on epäilty luonnollisesti hävittänyt, ihan silkkaa syyllisyyttään.

Kuullaan epäillyn lapsia ja jos eivät osaa kertoa mitään raskauttavaa, pyydetään heitä kuvittelemaan ja auttamaan poliisia. Jos lapsi kertoo jotain syyllisyyttä vastaan puhuvaa, kerrotaan, että hän vain kuvittelee. Kysytään lapselta samaa asiaa moneen kertaan, niin että lapsi ymmärtää, että aikaisempi vastaus oli väärä. Jos lapsi kertoo mitä tahansa epäiltyä vastaan puhuvaa vaikka mahdotontakin, kiitellään miten hienosti hän on muistanut ja pyydetään kertomaan lisää ja vielä lisää. Pyydetään poliisin luottolääkäriä tutkimaan epäillyn lapset ja miksei naapurienkin lapset.

Lähetetään epäilty mielentilatutkimukseen, mutta ei välitetä sen tuloksesta vaan luotetaan koko kansan terapeutin arvosteluun epäillyn omituisesta luonteesta ja poikkeavasta käyttäytymisestä hätätilanteessa. Kysellään juoruja epäillyn vanhoilta kurssikavereilta ja ex-puolisoilta.

Ja tulosta syntyy. Vaikkakin kovin kyseenalaista, mutta tulosta joka tapauksessa.

*Radio Rock 9.5.12 klo 11.18 ”Heikelä Korporaatio”. Haastateltavana kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama.

T: Oletko satakymmenenprosenttisen varma siitä, että Anneli Auer on surmannut aviomiehensä Jukka S. Lahden?

JV: En mä ota minkäänlaista kantaa siihenkää asiaan, että että tota en oo missään vaiheess ottanu ett tuota kun niinku sanottu niin käytän jälleen kulunutta sanontaa ”ei ole savuavaa asetta löytyny kenenkään kädestä”, niin se asia on aina sillon enemmän tai vähemmän tulkinnanvaranen. Nyt taas kun asioita tutkitaan ja pohditaan ja analysoidaan juridisesti, että mikä on niinku, ku oikeus päättää että onko joku syyllinen tai syytön, niin sehän perustuu tämmösiin päättävän elimen ja näiden ihmisten niinku omaan tunnetilaan ja tämmöseen, että onko heidän mielestään näyttö riittävä ja se on aina… se on inhimillistä toimintaa ja siinä voi voi tota edelleenkin tulla semmonen että näyttö ei riitä.

Miten vaikeaa on syyllistyä virkarikokseen

police-161

Lähes mahdotonta, ainakin jos uskomme Tapio Mäkistä. Katkelmia perusteluista Annun tutkintapyyntöön poliiseista, jonka lopputulos oli, ettei ole syytä epäillä mitään rikosta tapahtuneen.

***

Tutkintapyynnön mukaan Auerille on kerrottu faktoina asioita, jotka eivät pitäneet paikkaansa.

Tapio Mäkisen mukaan kuulusteluissa on Auerille kerrottu poliisin tekemistä johtopäätöksistä esim. rikospaikkatutkinnassa esille tulleista seikoista. Näitä johtopäätöksiä ei voida katsoa kerrotun Auerille faktoina.

Jos tulkitsen Mäkistä oikein, poliisi on vain kertonut tekemiään johtopäätöksiä, jotka voivat yhtä hyvin olla aivan vääriä ja virheellisiä, mutta poliisi ei siis ole valehdellut kuulusteltavalle mitenkään tarkoituksella eikä esittänyt vääriä tietoja faktoina.

Kuulusteltavan olisi Mäkisen teorian mukaan pitänyt ymmärtää, että se mitä poliisi kertoo, ei välttämättä ole totta vaan mahdollisesti poliisin virheellinen johtopäätös. Näin ilmeisesti silloinkin, kun jotakin kerrotaan lasten kertoneen, varmuudella todetun tai poliisin käyttämien asiantuntijoiden luotettavina tutkimustuloksina. Pitäisi olla aikamoinen ammattirikollinen (tai poliisi), että tuntisi poliisin tekniikat ja ymmärtäisi poliisin esittämät asiat, jotka vaikuttavat tavallisesta ihmisestä ihan faktoilta, olevankin mahdollisesti fiktiota.

Esim 1

Poliisin varmuudella tekemä johtopäätös, mutta ei luonnollisesti mikään fakta tai sellaisena esitetty.

Esim 2

Poliisin johtopäätös perustuen lasten kuulemisiin, joissa kumpikaan ei ollut kertonut kuulleensa vanhempien riitelyä vaikka tätä kovasti heiltä kyseltiin. Jälkikäteen on helppo todeta, ettei tämä nyt ainakaan fakta ollut, mutta ihan kuin olisi sellaisena kuitenkin esitetty.

Esim 3

Mistä poliisi oli tullut siihen johtopäätökseen, että tytär oli kuullut ja nähnyt vanhempien riitelyn vaikkei tyttö ollut kertonut havainneensa mitään riitelyä?

Esim 4

Koiraohjaajan mukaan kukaan ei ollut poistunut tontilta tulkitaan varmaan poliisin johtopäätökseksi siitä, ettei kukaan ollut koiraohjaajan mukaan poistunut tontin takarajalta, siis tontin yhdeltä sivulta. Kuulusteltavan olisi pitänyt ymmärtää, ettei asiaa esitetty faktana?

***

Tutkintapyynnön mukaan lapsen kuuleminen oli suoritettu lain ja ohjeiden vastaisesti.

kaipaus

Tapio Mäkinen toteaa, että esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen 11 §:n mukaan lasta on kohdeltava esitutkinnassa hänen ikänsä ja kehitystasonsa edellyttämällä tavalla. Kaikessa lapsiin liittyvässä poliisitoimessa on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Tämä periaate kumpuaa jo YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklasta.

Pelkästään se seikka, että tietyn lapsen kuulemistilaisuus ”ei ole ollut onnistunut” ei sellaisenaan tarkoita, että kuulemisen suorittaja on syyllistynyt johonkin rikoksen tunnusmerkistön täyttävään menettelyyn.

Kauniita sanoja lapsen edusta, lapsen oikeuksista ja iän mukaisesta kohtelusta, mutta miten teoria kohtasi käytännön. Mäkisen mukaan lapsen kuulemisessa ei ketään ollut syytä epäillä rikoksesta.

Mikäli Mäkistä on uskominen, lapsen kuuleminen oli siis suoritettu ihan asianmukaisesti. Ainakaan siinä ei ollut syytä epäillä tapahtuneen rikosta, se ei ehkä vaan ollut kovin onnistunut. Eihän kuuleminen tosiaan ollut kovin onnistunut poliisin kannalta. Kaikesta johdattelusta, painostuksesta ja poliisin tekemien ”johtopäätösten” (huom. kyse ei ollut faktoista) jankuttamisesta huolimatta, kuuleminen ei tuottanut toivottua tulosta.

Esim 6

”ollaan siit niin varmoja sata varmoja…”

Psykologian tohtori Helinä Häkkänen-Nyholm kirjoittaa:

”Ulvilan murhaoikeudenkäynti on tuonut päivänvaloon lasten poliisikuulustelusta ja lasten kohtaamisesta oikeussalissa jotakin sellaista, mitä emme olisi koskaan toivoneet kohtaavamme. Uutisten mukaan poliisi on muun muassa kuulustellut itkuista ja ahdistuneen oloista noin 11-vuotiasta lasta kahden tunnin ajan käyttäen painostavia tekniikoita ja johdattelua. Kotona sairaana ollut lapsi oli haettu kuulusteluun ilman vanhemman tietoa asiasta. Eilen oikeudessa asiaa puitaessa ja nyt jo teini-iän saavuttaneen lapsen kuulemisen jälkeen syyttäjä katsoi asiakseen ilmoittaa suljetuin ovin käydystä istunnosta julkisuuteen oikeuden joutuvan nyt pohtimaan, mikä lapsen kertomuksessa on totta, ja mikä valetta. Yksi asia on kuitenkin melko varmaa: Se, mitä em. lapsi on joutunut kokemaan Suomen oikeuslaitoksen ja poliisin taholta on tuottanut hänelle ihan oman traumaattisen kokemuksensa, joka eittämättä tulee vaikuttamaan häneen hänen lopun elämänsä ajan, valitettavasti.”

***

Tutkintapyynnön mukaan naapurin lapsen puhutteluvideota ei ole liitetty esitutkinta-aineistoon.

Mäkiselle on selvinnyt, että puuttuvan videon osalta kyse on ollut siitä, ettei puhutteluvideota ole olemassa, koska tallennus on aikanaan epäonnistunut.

Onni onnettomuudessa, että kyseinen video ei ollutkaan joutunut hukkanimiseen paikkaan vaan sitä ei koskaan ollut olemassa. Tekniikka oli pettänyt sopivassa kohdassa. Ei syytä epäillä rikosta vaan tekniikkaa.

***

Tutkintapyynnön mukaan valokuvaliitteen asian kannalta merkityksellinen kuva oli vaihdettu merkityksettömään kuvaan.

Esim 5Tapio Mäkisen mukaan kyseessä on ollut sellainen teknisluonteinen virhe, jonka perusteella ei ole syytä epäillä rikosta tapahtuneeksi.

Ei korppi korpin silmää

Päivän uutinen: ”Ei syytä epäillä rikosta”

Satakunnan poliisilaitos sai ”puhtaat paperit” Ulvilan murhan tutkinnasta ajalta jälkeen pahispoliisi Joutsenlahden. Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen kertoo tutkinnanjohtajana tehneensä päätöksen, jonka mukaan Auerin tutkintapyyntö ei johda esitutkinnan aloittamiseen.

Tutkintapyynnön mukaan Aueriin kohdistetussa esitutkinnassa olisi rikottu esitutkintalain säännöksiä. Tutkintapyynnön mukaan esitutkinnassa olisi muun muassa toimittu syyttömyysolettaman vastaisesti, kuulusteltu Aueria ja muita esitutkintalain vastaisesti, tiedotettu esitutkinnasta esitutkintalain vastaisesti sekä jätetty esitutkinnasta pois materiaalia, joka tutkintapyynnön tekijän näkemyksen mukaan olisi tullut liittää aineistoon.

– Asiassa ei ole tullut ilmi sellaisia seikkoja, joiden perustella olisi syytä epäillä, että poliisi olisi Aueriin kohdistetussa esitutkinnassa toiminut esitutkintalain vastaisesti rikoksen tunnusmerkistön täyttävällä tavalla, Mäkinen sanoo.

***

KUITENKIN poliisi salasi esimerkiksi Tampereen Teknillisellä Yliopistolla tehdyn analyysin ja litteroinnin hätäkeskuspuhelusta, joka on surmajutun keskeinen todiste. Lausunnon mukaan nauhoitus viittaa talossa olleen surmahetkellä vieraan henkilön. Tämän lausunnon pois jättämistä ei ole merkitty pöytäkirjaan ja puolustus sai siitä tiedon muualta kuin viranomaisilta ja joutui hankkimaan lausunnon muuta kautta kuin poliisilta.

Laki kieltää tietojen salaamisen. Sellaisesta esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei oteta mukaan esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan.

Lisää aiheesta http://www.mikkoniskasaari.fi/node/145

KUITENKIN poliisi valehteli kuulusteluissa lukuisia asioita, jotka käyvät selvästi ilmi esitutkintamateriaalista.

Lain mukaan kuulusteltavaa on kohdeltava rauhallisesti ja asiallisesti. Tunnustuksen tai määrättyyn suuntaan käyvän lausuman saamiseksi kuulusteltavalta ei saa käyttää tietoisesti vääriä ilmoituksia, lupauksia tai uskotteluja erityisistä eduista, uuvuttamista, uhkausta, pakkoa taikka muita kuulusteltavan ratkaisuvapauteen, tahdonvoimaan, muistiin tai arvostelukykyyn vaikuttavia sopimattomia keinoja tai menettelytapoja.

KUITENKIN poliisin toiminnassa ja tiedottamisessa rikottiin syyttömyysolettamaa. Poliisi tiedotti Auerin tunnustaneen rikoksen, vaikkei hän mitään varsinaista tunnustusta ollut edes antanut. jne. jne.

***

Yleisen elämänkokemuksen mukaan poliisi käyttää kuulusteluissa monesti lainvastaisia menetelmiä, joilla painostetaan kuulusteltava tunnustamaan tai kertomaan tietoja. Kuulusteltava yritetään murtaa henkisesti voimakkaalla painostuksella. Mäkisen päätös vahvistaa tätä kokemusta. Laki on vain tekstiä vailla sisältöä. Todellisuudessa poliisille annetaan vapaus käyttää arveluttavia menetelmiä.

Onneksi ei tarvitse olla huolissaan poliisin toimista. Ne ovat asianmukaisia ja laillisuusvalvonta toimii. Valtakunnassa kaikki hyvin; kansalla luottamus poliisiin ja Paaterolla Räsäsen luottamus.

nauha

Helmiä sioille

Aikuiset ihmettelevät ja lapset vastaavat

Poliisi ei ole pystynyt selvittämään Ulvilan murhaa. Jukka Lahden murha on yhä edelleen ratkaisematon arvoitus. Siitäkin huolimatta, että Annu vangittiin murhasta epäiltynä jo 2009. Siitäkin huolimatta, että Porin poliisissa juotiin kakkukahvit murhan selviämisen kunniaksi jo ennen ensimmäistäkään oikeuskäsittelyä.  Siitäkin huolimatta, että ”kaikki” tuntuivat tietävän, että murhaaja on perheen äiti. Kukaan vaan ei oikein osannut kertoa, miten ihmeessä hän sen teki.

Oikeutta käytiin murha-asiassa vaikka näyttöä ei ollut. Oli vain tuloksetonta tutkintaa, ala-arvoisia rekonstruktioita ja moni asia vain täydellisen epäselvä. Ensin Annu tuomittiin murhasta elinkautiseen ja sitten vapautettiin syytteistä. Epätietoisuus ja hämmennys olivat tuskallista myös monta menetystä kokeneille lapsille.

Vaajat viisi vuotta murhan jälkeen kolme nuorinta lasta alkoi itse ratkaista arvoitusta. He alkoivat keksiä mielikuvituksensa turvin vastauksia niihin kysymyksiin, joita poliisi ei ollut saanut selvitettyä. Avoimia kysymyksiä oli paljon ja kaikkiin piti tuottaa vastaus. Tarvittiin vastaus myös siihen kysymykseen, että miksi vasta nyt, viiden vuoden jälkeen, lapset kertovat sen, mitä he väittävät tietävänsä surmayöstä.

Miksi lapset kertoivat vasta nyt?

Eivätkö lapset olleet ymmärtäneet murhayön tapahtumia oikealla tavalla ennen kesää 2011 ja mikä sitten sai heidät ymmärtämään asiat juuri tuolloin? Lapset olivat kaikki kovin pieniä murhan tapahtuma-aikaan, vanhinkin lapsi vasta 9-vuotias. Yön kammottavista tapahtumista nuoremmilla lapsilla ei varsinaisesti ollut mitään havaintoja tai ainoastaan joitain kuulohavaintoja, joiden kautta tapahtumia oli mahdoton käsittää. Jälkeenpäin lapset ovat varmasti pyrkineet ymmärtämään asioita tapahtuman seurausten kautta. Koska äiti tuomittiin isän murhasta vankilaan, ei olisi kovin ihmeellistä, jos lapset olisivat uskoneet äitinsä myös oikeasti murhanneen isän. Uskoihan näin moni aikuinenkin, jopa kaksi oikeuden tuomaria. Lapsen voi olla vaikea ymmärtää, että joku voisi joutua vankilaan ihan vaan vahingossa tai väärinkäsityksen takia. Eiväthän sellaista usko monet aikusetkaan.

Vai eivätkö lapset olleet keksineet näitä kertomuksia aiemmin ja mikä sitten sai heidät keksimään kertomuksia juuri tuolloin? Lapset olivat jo tottuneet asumaan sijaisperheessä. Lapset olivat valitettavasti myös tottuneet syyttämään kaikesta vanhinta lasta, sillä pääsi helposti itse vastuusta. Piti vain kertoa, että vanhin lapsi oli opettanut, käskenyt tai pakottanut tekemään tyhmiä juttuja. Äiti oli vapautunut vankilasta ja lasten elämässä oli edessä taas iso muutos ja luopuminen. Ei kovin ihme, jos lapset tunsivat olonsa turvattomiksi. He eivät olleet olleet tekemisissä siskonsa kanssa pitkään aikaan ja nyt heidän pitäisi muuttaa takaisin kotiin, jossa siskokin asuisi. He eivät ehkä tienneet mitä äidistä pitäisi oikein ajatella – tappoiko äiti isän vai ei. Vähän vieraaltakin äiti tuntui. Kaikki oli hämmentävää ja pelottavaakin.

Haastattelija kysyy lapselta, että eikö hän saanut kertoa.

”En ja sitten se oli kans sillo Ulvilassa ennen ku se tapahtus, niin se oli sanonu pari viikkoo ennen sitä ja pari päivää ennen sitä ku se tap, Jukka murhattiin, niin se oli sanonu että jos me kuullaan yöllä outoja ääniä ja me ei tiedetä mitä ne on, tai vaikka tiedetään mitä ne on, niin me ei saada kenellekään kertoa.”

Lapsen mukaan äiti oli kieltänyt kaikkia lapsia puhumasta. Toisaalta lapsi kertoo, ettei äiti tiennyt, että he tietävät vaan lapsi oli salakuunnellut äidin ja vanhimman lapsen puheita.

Arvatkaa mitä lapsi vastaa, jos kysyt: Miksi et ole kertonut aiemmin, onko sinua kielletty? Miksi et ole uskaltanut kertoa aiemmin? Mitä olet pelännyt? Onko sinulle tehty jotakin pahaa? Onko tehty vielä jotain muuta?

Murhayön nukkumajärjestys

Lapsen mukaan heidän lisäkseen murhayönä huoneessa oli myös perheen nuorin lapsi.

”xxx ei koskaan ennen ollu nukku siellä mun ja yyy:n huoneessa mut sit sinä yönä se nukkus.”

Sitä, miksi perheen kuopus oli juuri sinä yönä heidän huoneessaan, lapsi ei osaa sanoa. Hänen mukaansa normaalisti kuopus nukkui vauvasängyssä äidin ja isän vieressä.

Oikeassa elämässä Ulvilassa pienin lapsi nukutettiin usein vanhempien sängyssä ja vietiin sitten omaan sänkyyn nukkumaan samaan huoneeseen kahden isomman kanssa. Tässä huoneessa, jossa myös hänen sänkynsä oli, hän oli nukkunut jo pidemmän aikaa. Murhayö ei siis ollut hänelle ensimmäinen yö tuossa huoneessa.

Suunnitelmia

Lapsen mukaan vanhin lapsi sekä Annu supisivat keskenään työhuoneessa.

”Supisivat, enkä mä kuullut, mitä ne supisivat. Sitten XXX piirsi semmosia piirustuksia, että siinä on Jukka kuolleena ja sillä on puukko ja vasaroita päässä ja kaikkee.”

Kuulustelija kysyy lapselta, milloin vanhin lapsi on piirustuksia piirrellyt.

”Sinä päivänä ja monta päivää ennemminkin. Se on siellä Ulvilassa tosi kauan piirrellyt niitä.”

Vanhin lapsi oli myös käynyt näyttämässä piirustuksia Annulle, joka oli kehunut niitä hienoiksi.

Harjoitus tekee mestarin

Lapsi on kertonut nähneensä oven raosta, miten äiti ja vanhin lapsi harjoittelivat murhaa. Lapsi tiesi, että murhaa suunniteltiin ja sen toteutumista odotettiin iloisena vaikkakin hiukan jännittyneinä. Lapsi kertoo myös Annun sekä vanhimman lapsen käytöksestä surmapäivänä.

”Niin XXX (vanhin lapsi) ja Annu, niin ne oli ollu ihan innoissansa ja sit ne oli ollu semmosia tosi ilosia ja sit semmosia varovaisen näköisiä, semmosia kun kuului jostakin pieni raksahdus, niin ne olivat ihan näin (hätkähtää).”

***

Osa lasten kertomuksista on nyt julkisia. Tämä julkinen osa sisältää käsittääkseni pätkiä lasten oikeuspsykologisista haastatteluista. Huomionarvoista on se, että ennen näitä oikeuspsykologisia haastatteluja samoista asioista oli puhuttu sijaisperheessä kaikki yhdessä, jokainen lapsi erikseen sijaisvanhemman kanssa, lapset keskenään ja lasten kertomuksia oli kuvattu sijaisvanhempien toimesta videoille. Videointeja varten lapset olivat tehneet itselleen muistilappuja. Kertomukset täydentyivät kerta toisensa jälkeen. Seksuaalirikosten osuus tuli lasten kertomuksissa esille vasta elokuun lopussa 2011, kun kaikki oikeuspsykologiset haastattelut murhajutun osalta oli jo tehty. Lasten haastatteluihin tutustuneet psykologian professori Pekka Santtila ja psykologian tohtori Katarina Finnilä pitävät niiden sisältöä johdattelun tuloksena.

***

Helmiä sioille

Hyvät ja huonot uutiset

Vallan käyttöä ja virkavallan käyttöä

Poliisi tiedotti perjantaina: Satakunnan poliisilaitos on pidättänyt komisario Juha Joutsenlahden virasta tästä päivästä alkaen rikossyytteen ajaksi.

Valtionsyyttäjä on nostanut syytteen Juha Joutsenlahtea vastaan ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toissijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asiassa on kysymys Joutsenlahden menettelystä tutkinnanjohtajana Ulvilan henkirikosjutun tutkinnassa vuonna 2007.

Syyte koskee epäiltyä virkavelvollisuuden vastaista menettelyä valokuvatunnistuksen ja ryhmätunnistuksen järjestämisessä sekä vangitsemisvaatimuksen esittämisessä tuomioistuimelle. 1)

Olen samaa mieltä Satakunnan poliisin kanssa siitä, että poliisiin kohdistuvat rikosepäilyt ovat omiaan heikentämään luottamusta poliisin toimintaan ja myös koko rikosoikeudelliseen järjestelmään.

Hienoa, että Satakunnan poliisilaitos kunnostautuu ja haluaa säilyttää kansalaisten luottamuksen. Poliisin toiminnan luottamusta lisää se, että toiminnan laillisuutta valvotaan tehokkaasti, tutkitaan toimet tarvittaessa perusteellisesti ja mahdolliset rikkeet otetaan vakavasti.

Tosin Satakunnan poliisilaitoksen poliiseista vuonna 2012 tehtyyn tutkintapyyntöön ei ole vielä saatu vastausta. Juttu on Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisellä työn alla ja pohdittavana ylittyykö syytä epäillä kynnys. Siinä ilmeisesti riittää pohdittavaa useammaksi vuodeksi.

Ulvilan murhan tutkinnassa on tapahtunut paljon asioita, joita olisi syytä tarkastella kriittisesti, ettei luottamus poliisin toimintaan heikentyisi. Onni onnettomuudessa, että nämä monet inhimilliset erehdykset ovat sattuneet nimenomaan Satakunnan poliisissa, jossa asioihin tartutaan eikä mitään mahdollisia rikkeitä pimitetä, peitellä, unohdeta ja vaieta. Poliisipäällikkö Timo Vuolan sanoin ”Laki on sama kaikille”, mutta ovatko menettelytavat kaikille samat, entä puuttumiskynnys. Otetaanko kaikkien poliisien mahdolliset rikkeet näin vakavasti kuin Joutsenlahden kohdalla?

Oikeudenkäynnissä paikalla ollut Anna Annala kertoi, että asianajaja Manner oli heittänyt ilmaan ajatuksen erään valokuvan tietoisesta poisjättämisestä. Manner oli todennut kuvan poisjättämisen ja korvaamisen toisella kuvalla kertovan esitutkinnan kokoamisen epäluotettavuudesta ja tarkoitushakuisuudesta. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että kyseessä on ollut inhimillinen erehdys.

Tekninen tutkija Matti Mäkinen kertoi oikeudessa miten tutkija Lapinniemi toi syksyllä 2009 teknisentutkinnan käytössä olevalle autotallille tiedon silloisen tutkinnanjohtaja Kuusirannan pyynnöstä. Pyyntö oli Mäkisen mukaan sisältänyt vaatimuksen kuvaliitteen muuttamisesta. Mäkinen muisti vastanneensa, että “tein mitä tein, en muuta”.

Ensin Mäkistä siis pyydettiin muuttamaan/poistamaan kuva ja kun Mäkinen ei totellut pyyntöä, kyseinen kuva korvattiin omatoimisesti toisella kuvalla. Rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja on kertonut tuon kuvan vaihtaneensa. Kuusirannan, Lapinniemen ja Santaojan toimet on mitä todennäköisimmin selvitetty ja asiaan varmasti suhtauduttu sen vaatimalla vakavuudella. Tai sitten ei.

Poliisin tekemät rekonstruktiot olivat hävyttömän huonoja, täynnä virheitä ja ne tähtäsivät ilmiselvästi tiettyyn lopputulokseen. Ja lisäksi niistä tärkein oli päässyt mystisesti katoamaan. Kun virheet on nyt huomattu, on tätä varmasti käsitelty poliisissa ja tehty toimenpiteitä tutkimusten laadun parantamiseksi. Tai sitten ei.

Poliisilta on joutunut luvattoman paljon materiaalia hukkaan. Tosin uutta materiaalia on tuotettu siinä määrin, että määrä pysyy valtavana ja juttu tarpeeksi sekavana, ettei se varmaan haittaa. Ainakaan syyttäjää.

Annulle valehdeltiin kuulusteluissa, että lapset olisivat kertoneet isän ja äidin riidelleen murhayönä. Mitään tällaista lapset eivät olleet kertoneet. Kerrottiin myös, että lapset olisivat sanoneet, ettei ketään ulkopuolista ollut paikalla. Lapset eivät olleet tällaistakaan kertoneet vaan täysin päinvastoin. Poika oli murhayönä pelästynyt ulkona kulkevaa poliisia ja luullut tätä murhaajaksi (Huom. ei siis äidiksi).  Vielä tuolloin poika ei pitänyt äitiä murhaajana. Lisäksi Annulle vakuutettiin, ettei ikkunasta ollut mahdollista kulkea, koira ei ollut saanut jälkiä ulkopuolisesta, hätäkeskustallenteelta ei kuulu mitään ulkopuoliseen viittaavia ääniä jne. Lasten kuulustelut olivat henkistä väkivaltaa. Siitäkin huolimatta, että lapset harhautuivat johdattelusta vain hyvin vähän. Voin vain kuvitella miten vahva luottamus lapsilla on poliisiin tämän jälkeen.

On käynyt selväksi, ettei krp:n ääni- ja labratutkimusten varaan ei voi paljoa laskea. Äänitutkijan tulkinnat muuttuvat kuin kameleontti ja labrassa sattuu ja tapahtuu. Eläkkeelle jäänyt tutkinnanjohtaja Kuusiranta katsoi tarpeelliseksi selittää medialle, että murhapaikalta löytynyt tuolloin vielä tuntematon dna sisältää saman poikkeuksellisen y-kromosomin (xyy, jonka esiintyvyys on 1:1000 vastasyntyneestä poikalapsesta), joka oli myös Jukka Lahdella. Kaikesta päätellen krp:n tutkijalla, joka oli saastuttanut todistusmateriaalin, on myös tuo poikkeuksellinen y-kromosomi. Tai sitten vaan päättelen väärin. KORJAUS: kyseessä ei ollutkaan mikään poikkeava y-kromosomi vaan kyse oli isältä pojalle muuttumattomana periytyvästä y-kromosomista. Nyt olen ehkä vielä hämmentyneempi kuin tähän asti. Y-DNA -testeissä tutkitaan henkilön isälinjaa hänen Y-kromosominsa markkereiden kautta. Y-kromosomi periytyy isältä pojalle lähes muuttumattomana, joten miehet joilla on lähes identtinen Y-kromosomi jakavat yhteisen esi-isän läheisessä menneisyydessä. Miehet jaetaan Y-kromosomin SNP-tason perusteella luokiteltuihin haploryhmiin ja STR-tason perusteella luokiteltuihin haplotyyppeihin. Jokaisella haploryhmällä ja haplotyypillä on yksi yhteinen kantaisä, josta kaikki ryhmän jäsenet polveutuvat suoraan isälinjan kautta.

Surkuhupaisinta on se, että poliisi ei pystynyt selvittämään Lahden puheluita Porvoon poliisiin ja sieltä Lahden numeroon ja se, että Porvoon poliisissa, joku oli katsonut Lahden tietoja kannasta mahdollisesti kollegan tunnuksilla.

1) http://poliisi.fi/poliisi/satakunta/home.nsf/pfbd/B8BEB3420DBF8BC1C2257C160046D4E4?opendocument

Ulvilan murhamysteerin välitilinpäätös

housewife

Olipa kerran ihan tavallinen lapsiperhe, jonka elämä oli aivan tavallista lapsiperheen elämää. Perhe asui ihan tavallisessa omakotitalossa aivan tavallisella pienellä paikkakunnalla. Eräänä yönä tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta, joka muutti perheen elämän. Joku tunkeutui yöllä perheen kotiin ja siitä alkoi ”Ulvilan murhamysteeri”, jossa mikään ei ole ollut millään muotoa tavallista.

VÄLITILINPÄÄTÖS

Oikeuden tehtävä on antaa suoja pahuutta vastaan ja lisätä moraalista hyvää. Jos oikeutta hoidetaan huonosti siitä seuraa lukemattomille viattomille kansalaisille sellaisia vahinkoja, jotka ovat vakavampia kuin se, että epäonnistutaan tietyn rikoksen rankaisemisessa. Jos tuomitaan syyttömiä ihmisiä teoista, joihin he eivät ole syyllisiä, oikeus itse tulee epähuomiossa tehneeksi rikoksen, joka on hirvittävä juuri siksi, että oikeus on sitoutunut tuomareiden välityksellä valtiovallan palvelijaksi. 1)

Saamapuolella on luonnollisesti media. Media on saanut jo lähes seitsemän vuotta lööppejä, myyviä juttuja ja kansalle kauhisteltavaa. Ulvilan murhajuttua on viety eteenpäin median kanssa yhteistyössä viranomaisten antamilla osin väärillä tiedoilla tai vihjailevilla tietovuodoilla ja ohjailtu syyttäjän ruokkimilla mielikuvilla. Samaan aikaan hyökätään oikeaa tietoa jakavien kimppuun ja epäillään epätoivoisesti vuodoista tarvittaessa ketä tahansa – paitsi viranomaisia. Tietovuodoista epäillään jopa henkilöitä, joilla ei ole niihin mitään realistista mahdollisuutta. Kansan enemmistö ei ilmeisesti kaipaa tutkivaa journalismia, tuskin edes tietää mitä se on. Eikö kansan enemmistöä kiinnosta totuus vaan halutaanko raakoja rikollisia, joita vihata ja heille uhreja, joita sääliä, vaikka sillä ei olisi todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Murhaaja on teoreettisesti myös plussan puolella, koska ei ole jäänyt kiinni rikoksestaan eikä ole joutunut kärsimään siitä virallista rangaistusta. En näe sitä hänen kannaltaan kovin hyvänä saavutuksena. En pysty kadehtimaan ihmistä, joka elää vapaana riistettyään toisen ihmisen hengen. En voi uskoa hänen olevan millään tavalla onnellinen ihminen. Ainut syy, miksi enää toivon murhaajan jäävän kiinni rikoksestaan, on Annun maineen puhdistaminen. Rikos on tapahtunut kohta seitsemän vuotta sitten, eikä mikään enää voi korjata siitä aiheutuneita seurauksia. Osa järkyttävistä seurauksista ei tosin ole murhaajan aiheuttamia vaan niistä vastaavat toiset tahot.

Heikosti positiivista tämä saattaa olla myös Ulvilalaisille. Heidän turvallisuuden tunteensa voi olla hieman suurempi, jos uskotaan olleen kyseessä perheriidan onneton loppu, niin kuin syyttäjä jaksaa vuodesta toiseen sitkeästi väittää vaihdellen vilkkasti muuta rekvisiittaa. Pelottavampaa varmasti olisi, niin kuin ensin epäiltiin, jos murhaaja olisi ollut esimerkiksi joku kostonhimoinen irtisanottu tai uhrinsa aivan sattumalta valinnut sairas henkilö, joka on edelleen vapaana ja mahdollisesti asuu heidän keskuudessaan ja johon he voivat törmätä koska tahansa vaikka kaupassa tai lenkkipolulla.

Mahdollisesti plussan puolella ovat omia turhautumiaan purkamaan päässeet nettikeskustelijat, jotka kokevat Ulvilan murhan omituisen henkilökohtaisesti. Nämä nettikeskustelijat kirjoittavat kilpaa miten jokainen rikospaikalla ollut on toiminut aivan väärin. Joidenkin mielestä uhrin olisi pitänyt ampua sisään pyrkivä huppumies heti, kun ikkunaan osui ensimmäinen isku. Näin tietysti voi todeta vain jälkikäteen ja toisaalta olisi tarvittu se asekin. Oikeassa elämässä ketään ei kuitenkaan sovi alkaa ammuskella vaikka hajottaisikin toisen ikkunaa. Joidenkin mielestä murhaajan olisi pitänyt tehdä rikoksensa jossain ihan muualla kuin uhrin kotona, murhaaja teki rikoksensa ihan väärin ja väärässä paikassa. Monien mielestä uhrin vaimo on tehnyt kaiken väärin alusta loppuun asti. Mutta murhassa ei ole kysymys mielipideasioista, jotkin asiat vain ovat tapahtuneet tietyllä tavalla huolimatta siitä, mikä kenenkin mielestä olisi ollut järkevämpää tai enemmän oikein. Henkirikos ei ole välttämättä mitään järkevää toimintaa ylipäätään, joten murhaajalle ei pidä asettaa kovin korkeita odotuksia järjen ja sen käytön suhteen. Hän on varmaankin toiminut järkevästi suhteessa tavoitteeseensa. Uhri tai hänen perheensä eivät ole voineet vaikuttaa murhaajan tekemiin valintoihin.

Yksi lapseton pari sai toki elämäänsä lapsia, tärkeän tehtävän ja kohtuullisen toimeentulon. Jotain hyvää kaiketi, mutta samalla äärettömän murheellista ja onnetonta niin monella tapaa. Positiivista ei ole, että he samalla luopuivat kaikista suhteistaan toisen puolison sukulaisiin, katkaisivat lasten keskinäiset suhteet ja lasten suhteet äitiinsä, isovanhempiin ja muihin sukulaisiin, päätyivät julkisesti räävittäviksi ja mukaan sirkukseen, jolle ei näy loppua.

Annu ja Jens ovat vankilassa kärsimässä ankaria rangaistuksia rikoksista, joita ei ole koskaan edes tapahtunut. Heidän menetyksiään ei pysty mitenkään korvaamaan. Annun ja Jensin lapset, vanhemmat, sisarukset, sukulaiset ja ystävät ovat ikävässä tilanteessa. Monella läheisellä on huoli ja hätä syyttömänä tuomituista ja samalla heidät on leimattu iljettävimmän mahdollisen rikoksen tehneiden läheisiksi. Sekään osa ei ole helppo ja ongelmaton – ei yhdellekään heistä.

Asiantuntijat ja viranomaiset, jotka ovat todistaneet Annun ja Jensin syyttömyytensä puolesta, ovat saaneet osakseen halveksuntaa ja uhkauksia. Pelkästään Annun ja Jensin puolustaminen vääriltä syytöksiltä tuntuu täyttävän jonkin rikoksen tunnusmerkistön, joka tapauksessa se on moraalitonta ja paheksuttavaa. Puolustusasianajajatkin ovat saaneet osakseen erilaisia lieveilmiöitä. Ylipäätään kaikkien, jotka uskovat – täysin luotettavin perustein – tuomittujen syyttömyyteen, arvostelukyky on kyseenalaistettu. Asia voidaan ottaa esille täysin yllättävissäkin yhteyksissä.

Annun vanhemmat ovat joutuneet kestämään tyttärensä perhettä kohdanneen surun, tyttären vankilassa olon ja aina vain jatkuvat prosessit. He ovat menettäneet kolme lapsenlastaan ja oman poikansa.

Perheen nuorimmat lapset menettivät isänsä 2-, 5- ja 7-vuotiaina, äitinsä 5-, 8- ja 10-vuotiaina ja isosiskonsa vuotta myöhemmin. He ovat menettäneet suhteet isovanhempiinsa ja kaikkiin isän puolen sukulaisiin. Olivat lasten kertomukset isosiskostaan, äidistään ja äidin miesystävästä sitten suoranaisia valheita, johdateltuja kertomuksia, valemuistoja tai mitä hyvänsä, nämä lapset eivät ole syypäitä tähän sotkuun.

Perheen vanhin lapsi menetti isänsä 9-vuotiaana, äitinsä 12-vuotiaana ja sisaruksensa 13-vuotiaana. Kun tyttö oli 14-vuotias, hän sai kuulla, että hänen epäillään olleen äidin rikoskumppani raa’assa henkirikoksessa ja olleen vaaraksi sisaruksilleen ja sijaisvanhemmilleen. Lapsi ei ymmärrä miksi. Voisiko joku selittää hänelle?

Lähde: SK/Miikka Kiminski

Lähde: SK/Miikka Kiminski

1) Richard Webster; Samankaltaisten faktojen näyttö: Nykyisen samankaltaisten faktojen periaatteen alkuperä ja eroosio

Nothing but the truth

On aika luopua…

truth

Suomen rikoshistorian erikoisimmaksi mutkistuneessa murhajutussa on uhrattu ihmisiä, pieniä lapsia, rikottu heidän perheensä ja tuhottu heidän elämänsä – ja minkä takia? Prosesseissa on aiheutettu kärsimystä syyttömille aikuisille ja lapsille ja kaikille heidän läheisilleen – ja mitä tällä on tavoiteltu ja mitä saavutettu?

Mikäli Satakunnan käräjäoikeus vapauttaa Anneli Auerin syytteistä, rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände Helsingin yliopistosta uskoo, että prosessi päättyy. ”Nyt pitää myös ottaa jo huomioon inhimilliset kärsimykset. Miten pitkään ihmistä voidaan syyttää samasta rikoksesta”, Frände sanoo. 1)

Toivon täsmälleen samaa, mihin Frände uskoo, mutta en uskalla siihen uskoa. Syyttäjä ei ole osoittanut minkäänlaista inhimillisyyttä näiden prosessien aikana. Inhimilliset kärsimykset olisi pitänyt ottaa huomioon jo ajat sitten. Viimeistään siinä vaiheessa, kun pieniä lapsia alettiin sotkea mukaan likaiseen peliin.

Fränden kollega rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen Turun yliopistosta on toista mieltä. ”Osa kansalaisista uskoo vahvasti Auerin syyllisyyteen, osa syyttömyyteen. Yleisen edun nimissä on tärkeää, että ratkaisu olisi mahdollisimman arvovaltainen, eli se tulisi vähintään hovioikeudelta”, Viljanen sanoo. 1)

En voi mitenkään ymmärtää professori Viljasen näkemystä. Ei mikään ”yleinen etu” tai ”yleinen mielenkiinto” asiaa kohtaan voi mennä yksittäisten ihmisten, lasten ja perheiden elämän edelle. Miten kansalaisten eriävät vahvat mielipiteet Annun syyllisyydestä olisivat mikään oikeutus jatkaa syytteen ajamista loputtomiin. Samaa asiaa on ajettu jo neljä vuotta sivujuonteineen ja metsään on mennyt (niin kuin syyttäjä Valkamakin sanoo). Syyttäjät saivat KKO:n palauttamaan asian uudelleen käräjäoikeuteen esittämällä uutta näyttöä, joka siis tuolloin oli lasten kertomat kauhutarinat.

Nyt annetaan ymmärtää, että juoruilusta tykkäävän vanhan kurssikaverin tai tohtoreille katkeran dosentin todistus olisivat näyttönä Annun syyllisyydestä murhaan. Tai että dna näyttönä ulkopuolisesta olisi kumoutunut ja osoittaisi jotenkin Annun syyllisyyttä. Nämä eivät olleet syyttäjän valitusluvan saamisen perusteina vaan nämä ”todisteet” on hankkimalla hankittu paljon myöhemmin. Näillä uusilla yllätystodistajilla syyttäjä näytti ja alleviivasi, miten heikkoa ja olematonta syyllisyyttä tukeva näyttö asiassa on.

Dna:n puuttuminen ei ole osoitus ulkopuolinen murhaajan mahdottomuudesta. Vaikka rikospaikalta ei olisikaan saatu dna:ta tekijästä, osoittavat kaikki muut todisteet sen, että murhaaja oli perheen ulkopuolinen. Vaikka dna:lla ei Annun syyllisyyden arvioinnin kannalta olekaan merkitystä, olen tätä dna:ta koskevan uuden tiedon osalta yhtä vakuuttunut kuin toimittaja Mikko Niskasaari. Dna:n varmistuminen KRP:n tutkijalle kuuluvaksi, on lähinnä väitteen tasoinen. Dna:n virallista omistajaa, mikäli sellainen on todella löytynyt, olisi ollut mukava kuulla.

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/171

Ainut yleinen etu, jota tällä prosessilla voidaan olettaa olleen, on se, että viranomaistoiminnan epäkohdat monessa yhteydessä ovat nousseet esiin. Ainoastaan viranomaistoiminnan lainmukaisuus, virheettömyys ja luotettavuus ovat asioita, jotka koskettavat meitä kaikkia kansalaisia. Viranomaistoiminnan puutteet, virheet ja laiminlyönnit aiheuttavat kansalaisissa luonnollisesti turvattomuutta ja epäilyä. Näiden prosessien yhteydessä on tullut ilmi monia asioita, jotka vaativat toimenpiteitä. Raskaimpana esimerkkinä kysymys siitä, sallimmeko rikoksen selvittämiseksi poliisille peitetoiminnan, jossa lapsia ja heidän luottamustaan käytetään häpeämättä hyväksi. Lapset joutuvat normaalissakin elämässä useasti pettymään aikuisiin, mutta sallimmeko valtiolle tarkoituksenmukaisen epärehellisen luottamuksen rakentamisen vain rikkoakseen sen, kun tehtävä on suoritettu.

Kaikki muu prosessien aiheuttama kärsimys kohdistuu vain asianosaisiin ja heidän lähipiiriinsä, ei kansalaisiin yleensä. Siksi kansalaisilla ei voi olla yleisen edun nimissä mitään vaatimuksia prosessin jatkamiseksi syyttäjän toimesta. Satakunnan käräjäoikeus voi toimia asiassa oikein ja poikkeuksellisesti todeta tuomiossaan Anneli Auerin osoittaneen syyttömyytensä murhaan, se on puolustuksen osalta toteen näytetty.

Syyttäjän on jo korkea aika luovuttaa. Enää ei kannata taistella arvovallan ja maineen säilyttämisestä, ne on jo menetetty. Syyttäjänkin tulisi muistaa, että tärkeintä on, että tuomio perustuu todellisuuteen eikä kehiteltyihin tarinoihin.

1) 7.10.2013 HS/Toni Lehtinen

Syyttäjien väitteet 3: itkeä vai nauraa

mukava ihminen

Ainakin tämän päivän todistelulle on pakko nauraa. Oikeudenkäyntiä seuratessa unohdin hetkeksi, että kyse on Jukka Lahden murhasta. Tuntui, että oikeudessa juoruiltiin julkisesti lähes kymmenen vuoden takaisista asioista, joita todistaja itsekään ei ollut katsonut tarpeelliseksi aiemmin ottaa esille. Toisaalta puitiin erään naispoliisin edesmennyttä suhdetta entiseen tuhmaan tutkinnanjohtajaan. Kummankaan naisen todistuksessa esiintyvän keskustelun toista osapuolta ei kuultu. Jukka Lahtea on mahdotonta kuulla ja Juha Joutsenlahti todisti jo eilen, joten hän ei voinut entisen seurustelukumppaninsa ”syytöksiin” vastata.

***

Väitteet 8-10. Vastineet on kirjoittanut Kuolemannaakka.

Anneli Auer on kertonut

  • ettei ole käynyt takkahuoneessa sen jälkeen, kun tunkeutuja puukotti häntä. Syyttäjän mukaan Auerin veriset jalanjäljet puuttuvat takkahuoneesta, koska veri oli ehtinyt kuivua, eikä siihen siksi jäänyt jalan tai kengän jälkiä kun hän kävi viimeistelemässä murhan. Lattialla näkyvä kaikki muu kuin päästä valuva veri on ”vanhaa”, puolisoiden ensimmäisen jopa tuntia aiemmin tapahtuneen yhteenoton aikana syntynyttä.

Kun todellisuus ei toimi, muutamme todellisuutta. Syyttäjä on ajautunut todella kummallisiin teoriakiemuroihin yrittäessään luovia Annelia kuin nuoralla tasapainotellen syylliseksi vuosisadan lavastusmurhaan. Jopa syyttäjän todistajat kertovat erilaisia teorioita: Niemi katsoi, että päästäkin valunut veri oli ilmeisen vanhaa, koska kertoi, että Jukka olisi maannut koko puhelun kuolleena, ja äänet tulisivat nauhalta. Syyttäjä kokeilee kahta rinnakkaisteoriaa: livemurhaa häke-puhelun aikana tai livemurhaa häkepuhelun aikana taustanauhalla ryyditettynä. Huikeimman teorian mukaan murhatyöhön osallistuneitakin oli kaksi.

Kaikesta päättäen syyttäjä on kuitenkin eri mieltä kuin Niemi siitä, milloin Jukka kuoli. Kaikesta päättäen poliisit ovat tutkimuksissaan päätyneet siihen, että Jukka tosiaan surmataan puhelun aikana. Ainoastaan se, miten tämä tapahtui, on jäänyt hiukan epäselväksi. Tai oikeastaan se on jäänyt täysin selittämättä, koska sitä ei voi selittää. Siihen ei ole aikaa. Siihen kaikkien syyttäjän teorian kulmakiveen: yhtäkkiä ”henkiin” heränneeseen Jukkaan, palataan myöhemmin. Tämä juuri sopivasti puhelun aikana tapahtuva uhrin piristyminen (hän on siis tunnin verran maannut neljä syvää puukotusvammaa kyljissään ja muutama iskuvamma päässään) otetaan nykyään ihan noin vain faktana, eikä koskaan ole kerrottu, mihin kummaan tämmöinen piristyminen perustuisi. Mutta käsitellään nyt pelkästään syyttäjän väittämiä vanhoja verijälkiä.

Jälleen syyttäjä marssittaa esiin perinteisen, kaikki teoriat mahdollistavan ”poliisit mokasivat” –kortin. Sen mukaan kaikki mahdollinen tutkinta ja havainnointi vain tehtiin niin huonosti, että nyt jälkeenpäin voidaan mikä tahansa teoria sanoa todeksi, ja vedota tähän. Voidaan sanoa, että kaikki muu kuin päästä valunut veri oli tunnin vanhaa, vaikka paikalla ollut ensipartio ja ensihoitajat eivät tällaista havainneet. Molempien työhön kuuluu havainnoida rikospaikka ja sen olosuhteet: ensipartio kuvaa paikan ja sairaankuljetusyksiköt käyttävät potilaskertomukseen liitettävän potilaskirjan pohjana Kelan SV 210 -lomaketta, jonka nimi on ”Selvitys ja korvaushakemus sairaankuljetuksesta”. Tuttavallisemmin lomake on nimeltään ensihoitoraportti. Mitä tähän lomakkeeseen sitten kirjataan? Alan oppikirja kertoo näin:

”Lomake koostuu hallinnollisesta ja hoidollisesta osiosta. Hallinnollisessa osassa ovat henkilö- ja osoitetietojen lisäksi tehtävävaiheiden kellonajat ja tehtävä ja kuljetuskoodit. Hoidollinen osa taas jakaantuu tapahtumatietoihin ja muihin esitietoihin, potilaan tila- ja tarkkailutietoihin sekä potilaan hoitoon ja hoidon vasteeseen liittyviin tietoihin. Ensihoitokertomuksen täyttämiselle tuo omat ominaispiirteensä sen strukturoitu rakenne. Lomake ohjaa käyttäjää tekemään olennaiset kirjaukset, mutta toisaalta lomakkeessa on vähän tilaa, joten kirjaamisen tulee olla tiivistä. Lomakkeen täyttämisestä vastaa potilaan hoitoa johtava hoitaja. Täytetyn ensihoitokertomuksen pitää kulkeutua säilytettäväksi potilaan potilaskertomukseen, ja ainoastaan potilaan hoitoon osallistuvilla on lupa lukea se.

Etenkin tilanteissa, joissa potilasta lääkitään joko hoitajalle myönnettyjen hoitolupien tai lääkärin puhelinkonsultaation perusteella, sekä tilanteissa, joissa potilas jätetään kuljettamatta jatkohoitoon tai hänet luovutetaan muiden viranomaisten huostaan, hyvin täytetty ensihoitokertomus on merkityksellinen mahdollisten myöhemmin tehtävien selvitysten varalta.

Huolellisesti ja hyvin täytetty lomake toimii juridisena hoidon dokumenttina ensihoitohenkilöstön ja potilaan oikeusturvaa varten. Ensihoitokertomus tulee täyttää niin, että se on ymmärrettävä, luettava ja yhdenmukainen. Ymmärrettävyys tarkoittaa, että käsiala on selkeää ja käytetyt sanat, lyhenteet ja muut ilmaukset ovat yksikäsitteisiä. Luettavuus liittyy käsialaan, sopivan kynän käyttöön ja riittävään kirjoitusvoimaan. Yhdenmukaisuus tarkoittaa, että kaikki ensihoitokertomukset on laadittu samojen periaatteiden ja käytäntöjen mukaan.

Kaikkien osapuolten oikeusturvan kannalta on tärkeää, että kuolleen potilaan luo ensin tullut merkitsee muistiin kuolemantapaukseen liittyvät perustiedot. Ne myös helpottavat potilaan aikanaan virallisesti kuolleeksi toteavan lääkärin työtä. Kuolemantapauksesta tulee rekisteröidä ainakin seuraavat asiat:

  • tehtävään liittyvät tekniset tiedot (mm. päivämäärä, kohteen osoite, lähtö- ja tavoittamisaika, havainnoijan allekirjoitus sekä nimenselvennys ja ammattinimike)
  • vainajan nimi ja henkilötunnus, sukupuoli, arvioitu ikä, lähiomaisen puhelinnumero yms.
  • tapahtumatiedot (milloin arvioitu tai tiedetty olleen elossa)
  • olosuhteet tavattaessa (mm. asento, väkivallan merkit, lääkepurkit, vaatetus, alusta, ympäristön lämpötila, mahdollinen ruumiin siirtäminen)
  • kaikki toissijaiset kuolemanmerkit tai niiden puuttuminen
  • taustatiedot (aikaisemmat sairaudet, lääkkeet, lääkärit yms.)
  • elvytyksestä pidättäytymisen syy (esim. löydetty elottomana, tavattaessa asystole ja hoitoelvytyksen alkamisviive yli 10 minuuttia)

Muistiin merkitseminen tehdään käyttäen erityistä lomaketta. Sairaankuljetuksesta vastaavan lääkärin tulee vaatia, että se myös täytetään. Jokainen lomake tulee tarkastaa ja puuttuvista merkinnöistä tai epäjohdonmukaisuuksista (esim nähty elossa puoli tuntia sitten, tavattaessa kuolonkankeus kyynärnivelessä) tulee pyytää kirjallinen selonteko.”

Ensihoitajien työhön kuuluu kirjata ylös olosuhteet tavattaessa, toissijaiset kuolemanmerkit (lautumat ja kuolonkankeus), ruumiin mahdollinen siirtäminen, ympäristön ja ruumiin lämpötila yms. He tavallaan tekevät ensimmäisen rikospaikkatutkimuksen. Tämä on ymmärrettävää, koska monet rikospaikkatutkimuksen tärkeät asiat muuttuvat ajan myötä, ja tietoa häviää, mikäli tutkimusta ei tehdä heti. Ei voida jäädä odottamaan esim. tunnin päästä tulevia varsinaisia tutkijoita.

Erityisesti kaikki ”omituisuudet” kirjataan ylös, ja sairaankuljetuksesta vastaavan lääkärin pitää varmistaa kirjallisesti, mikäli jotain epäjohdonmukaisuuksia havaitaan.

Kysymys kuuluukin: missä ovat Jukka Lahden ensihoitotiedot? Mitä tuolloin havaittiin? Raporttia ei ole ainakaan julkisuudessa näkynyt. Maallikkokin huomaisi ihmetellä, jos lattia on täynnä tunti sitten kuivunutta verta, vaikka uhri on tapettu muutama minuutti sitten. Sehän olisi jo ihan ruskeaksi kuivunuttakin tuossa vaiheessa. Vielä enemmän ihmeteltäisiin, jos vastakuolleessa uhrissa olisi lautumia. Ensimmäiset lautumat vainajaan tulevat 15–20 minuutin kuluessa. Ensihoitajien toimintaohjeen mukaan lautumat tutkitaan aina, mikäli monitorointielektrodeilla ei havaita sähköistä toimintaa. Jos lautumia ei havaita, aletaan peruselvytys, jonka lopettamisesta määrää lääkäri. Jukka Lahtea yritettiin elvyttää, joten ainakin ensihoitajille hänen kuolemansa tuoreus oli selvä. Kuolemaa kun ei todeta siitä, ettei sydän lyö, tai että päässä on reikä. Kuolema todetaan toissijaisista kuolemanmerkeistä. Vasta lautumat tai kuolonkankeus varmistavat kuoleman. Muutoin elvytys aloitetaan, mikäli uhri on ollut elossa 10 minuuttia sitten (hukkumistapauksissa jopa selvästi enemmän).

Syyttäjä väittää, että Ulvilan murhapaikalle tullut ensihoitopartio ei osannut havaita veren kuivumista, ja Niemi väittää, etteivät he osanneet erottaa tunti sitten kuollutta vastakuolleesta.

Ensihoitajien raporttia en ole nähnyt, sen sijaan ensiksi paikalle tulleen poliisipartion raportti meillä on käytössämme. Mitä siellä sanotaan uhrin tilasta ja tuoreudesta?

”Elottoman näköinen miesuhri makasi vertavuotavana selällään sängyn vieressä jalkojen ollessa osittain sängyn alla. Uhrin läheisyydessä oli lisäksi halko, jonka toinen pää oli veressä. Uhrin pään alla oli verilammikko. Uhrin vatsan seudulla oli havaittavissa useita vertavuotavia pistojälkiä, sekä kasvoihin kohdistuneet iskut olivat vaurioittaneet uhrin kasvoja. Uhrin sijainti kuvattiin välittömästi, jonka jälkeen sairaankuljetushenkilöstö päästettiin tarkastamaan uhrin tila. Uhrissa ei ollut elonmerkkejä.”

Syyttäjän mukaan siis uhrin kaikki muut haavat olivat vanhoja, ja ainoastaan päävamma tuore. Poliisit kuitenkin kertovat, että vatsan seudulla oli vertavuotavia pistohaavoja. Nämä haavat ovat vammaluettelon mukaan pinnallisia, 1-2cm syviä pistoja, jotka oli lyöty kieroksi menneellä ja päästä katkenneella veitsellä. Syyttäjän mukaan tämä oli tapahtunut tunti sitten, ja poliisien mukaan ne vuosivat edelleen. Niemen mukaan uhri oli kokonaan kuollut jo aikoja sitten, ja ilmeisesti vuosi muuten vain.

Vuonna 2008 tutkijat tekivät autenttisissa oloissa, oikealla ihmisverellä testejä veren kuivumisnopeudesta. Tuloksena oli, että ohuet veritahrat kuivuivat kahdeksassa minuutissa niin kuiviksi, etteivät kengät enää tahriintuneet. Paksummilta tahroilta otti 26 minuuttia samaan. Syyttäjä väittää, että veri oli vanhaa, koska kuulemma hoitohenkilökunnan kenkiin ei sitä tarttunut. Hoitohenkilökunta saapui paikalle 9 minuutin kuluttua. Hoitohenkilökunnan kengänpohjat myös kuvattiin. Onko se sitten punaista maalia, jota kengänpohjissa näyttäisi hiven olevan, jos ei verta? Tätä kuvaa puolustus esitteli oikeudessa, ja on se Minfoonkin useampaan kertaan postattu. Kannattaa myös tutustua lähikuvaan verisestä kengänjäljestä, jonka murhaaja jätti. Jos siinä ei ole tuoretta verta, niin sitten Auer on lisännyt siihen säilöntäaineita: niin kirkkaanpunaisena se kiiltelee. Nämä lavastusjäljethän on täytynyt tehdä ennen kuin Jukka lopullisesti tapettiin, eli siis ennen häke-puhelua. Vanhalla, kuivuneella verellä siis, väittää syyttäjä.

”Puolisoiden edeltävää riitaa” ei ole vieläkään kuullut kukaan todistajista: ei tyttö eikä poika. Mutta tämä ei syyttäjää haittaa; hän poimii kunkin kertomuksista vain parhaat palat ja täydentää loput mielikuvituksella.

  • että hän oli koko ajan avojaloin. Syyttäjän mukaan tallenteelta kuullaan, että Auerilla on kengät jalassa.

Auerin jalkapohjissa oli lasista tulleita naarmuja ja hänen jalkapöytänsä päällä veripisara. Millaisten kenkien läpi nämä olisivat voineet tulla ja säilyä niin, että pisaraa esiteltiin vielä seuraavana päivänä sairaalassakin? Poliisi rekonstruktoi nauhalla kuultavaa juoksua sekä kengät jalassa että ilman (naispoliisi siis juoksenteli samanlaisesti kuin Auer oli kertonut tehneensä), ja sai aikaan loppupäätelmän, että kengät jalassa tehdyssä rekossa oli ”enemmän yhtäläisyyksiä” nauhalta kuuluvien askelten kanssa. Nyt tämä päätelmä on muuttunut varmaksi tiedoksi.

Syyttäjä toisaalta puhuu itseään pussiin: hänen mukaansa Auerin jalkapöydällä ollut veripisara, mitä tämä esitteli poliiseille sairaalassa, olisi tullut jalan päällä rennosti roikotetusta verisestä astalosta. Miten se siihen tuli, kun kerran Auerilla syyttäjän mukaan oli kengät jalassa, kun hän Jukan tappoi? Syyttäjällä on teoria joka lähtöön, jos yksi ei toimi, niin toinen, täysin ristiriitainen sitten. Pääasia, että saadaan epäilyksiä.

Lisäksi kenkien jalassa olo tai olemattomuus ei vaikuta mihinkään. Se ei anna Auerille yhtään lisäsekuntia murhan suorittamiseksi, eikä helpota Auerin lavastuksia tai muuta toimintaa mitenkään. Onpahan taas vain yksi uusi esine, joka pitää piilottaa lopullisesti.

Ja mistä veripisara sitten oikeasti tuli? Auerilla oli rinnassa haava, ja punaisen t-paidan verijäljistä nähdään, kuinka se on vuotanut kohti paidan oikeaa helmaa. Oikean jalkapöydän päällä, sekä ylempänä reidellä olleet tipat olivat siis peräisin Auerin omasta haavasta. Aika erikoinen skenaario olisikin se, että Auer olisi Jukan tapettuaan roikotellut sorkkarautaa jalkansa päällä. Tai että nämä pisarat olisivat jalalla säilyneet vaikkapa pesun jälkeen (Auerillahan piti olla joku suoja-asu, jonka hän salamana puki päälleen puhelun aikana, ja siksi verta ei tullut kuin käsiin ja naamaan, jotka hän syyttäjän mukaan nopsasti pesi ennen poliisin tuloa. Missä vaiheessa hän siis roikotteli veristä astaloa paljaan jalkansa päällä?).

Riippuen nyt siitä, tekikö Auer murhan ultraääninopeudella Häke-puhelun aikana, vai oliko Jukka jo kuollut ennen puhelua ja ääni tuli nauhalta. Syyttäjähän ajaa kumpaakin versiota, ja paria muuta lisäksi. Yhtä aikaa. Mitään tapahtumakuvausta ei ole yhdestäkään, koska ne eivät havaittuihin jälkiin ja käytettävissä olevaan aikaan sovi.

  • tuntomerkkejä tunkeutujasta. Syyttäjän mukaan Auer on keksinyt tuntomerkit, koska hätäkeskuspuhelun aikana Auer on kertonut, ettei voi pimeyden vuoksi tehdä havaintoja.

Syyttäjä unohtaa, että puhelin oli keittiössä, ja huppumies takkahuoneessa. Keittiössä ei ollut valoja, mutta sekä tyttö, että Anneli muistavat nähneensä sekä Jukan että tunkeutujan hyvin. Kumpikaan ei muista valoja varsinaisesti, mutta päättelevät, että valojen on täytynyt olla päällä, koska asioita näkivät. Esim. tyttö sanoi valoista, että niiden oli täytynyt olla päällä, koska en mä muuten olis nähnyt. Anneli taas jo ensimmäisessä kuulustelussaan pohti itsekin, että milloin valot olivat tulleet: olivatko ne päällä, vai tuliko ulkoa ikkunoiden kautta sen verran valonkajoa huoneeseen, että siellä jotain näki.

Auer vastaa hätäpuhelutallenteella, kun virkailija kysyy ”tunnetsä sitä”: Ei, se on pimeetä. Hän ei siis suoranaisesti vastaa kovin selkeästi kysymykseen, tai vastaa ehkä paremminkin johonkin toiseen kysymykseen. Faktaa kuitenkin on, että huoneessa oli valot ensipartion saapuessa, ja sekä tyttö että Auer tekivät tunkeutujasta havaintoja ja lapsen kirkaisu nauhalla osoittaa, että hän todellakin isänsä näki. Jos huone olisi tuolloin ollut täysin pimeä, ei nurkassa olevaa isää olisi näkynyt.

Takkahuoneen valokatkaisin on terassinoven vieressä. Sitä ei siis voi sytyttää sängystä. Ehtikö Jukka ensimmäiseen meteliin herätessään laittamaan valot päälle? Hänhän oli Auerin mukaan pystyssä sängyn päädyssä, kun huppumies alkoi tulla sisälle.

Auerin kertomus huppumiehen sisääntulosta on kieltämättä melko hatara. Turhankin hatara, mikäli hän on murhan suunnitellut ja huolellisesti lavastanut. Sisääntulo, jota kukaan muu elossa oleva ei ole nähnyt, olisi mahdollista selittää ja lavastaa paljon ”uskottavammin”. Shokin seurauksena tapahtumat usein pyyhkiytyvät mielestä, ja voivat palata välähdyksenomaisina takautumina myöhemmin.

  • Lisäksi syyttäjä perustelee syytettään Auerin käyttäytymisellä. Auer on käyttäytynyt rauhallisesti, ei ole ollut hysteerinen eikä ole itkenyt. Syyttäjän mukaan Auerin käyttäytyminen ei ole ollut kriisitilanteeseen nähden normaalia ja osoittaa hänen kylmäverisyyttään ja tunteettomuuttaan.

Tai sitten se osoittaa shokkitilaa. Luetaanpa, mitä Wikipedia asiasta tietää: ”Psyykkisiä traumoja voivat olla äkilliset elämäntilanteet, kuten läheisen odottamaton kuolema tai joutuminen onnettomuuden tai rikoksen kanssa tekemisiin (ei välttämättä uhrin ominaisuudessa; myös silminnäkijät ja auttajat saavat monesti psyykkisiä traumoja). Suuret luonnonkatastrofit voivat aiheuttaa psyykkisen trauman suurelle joukolle ihmisiä.”

”Šokki on traumaattisen psyykkisen kriisin ensimmäinen vaihe, joka alkaa heti laukaisevan tilanteen tapahduttua. Se on suojareaktio, joka auttaa suojautumaan yllättävältä ja järkyttävältä tiedolta, jota mieli ei sillä hetkellä pysty käsittelemään. Vaihe voi kestää jopa muutaman vuorokauden ajan. Šokissa ihminen ei pysty käsittämään tapahtunutta tai kieltää sen. Ihmisten reagointi tilanteeseen vaihtelee – moni lamaantuu ja näyttää ulospäin tyyneltä, osa (noin 10–20 % ihmisistä) taas joutuu sekavuustilaan, joka ilmenee esimerkiksi huutona ja itkuna. Jälkeenpäin monet eivät pysty muistamaan vaiheen tapahtumia, mutta usein tyypillistä šokille on, että onnettomuustilanteesta jää aivoihin vahva muistijälki pienimpiä yksityiskohtia myöten, jotka myöhemmin saattavat palautua mieleen takaumina. Tietoisuuden tasossa saattaa tapahtua muutoksia; esimerkiksi aika voi tuntua hidastuvanTunteet saattavat šokkitilanteessa kytkeytyä ”pois päältä”, jolloin ihminen kyllä havainnoi ympärillään tapahtuvat järkyttävätkin asiat mutta ne eivät aiheuta esimerkiksi surua tai kauhua. Olo voi tuntua epätodelliselta ja unenomaiselta.” (Wikipedia)

Ja minkä logiikan mukaan taitavaksi lavastajaksi arveltu Auer ei sitten samalla vaivalla näyttelisi surevaa leskeä? Miksi yleensäkin murhaajan pitäisi olla jotenkin tyyni, kun syytön parkuu? Tällaiset ”tunteettomat murhaajalavastajat” kuuluvat elokuviin. Jopa syyttäjä Valkama sanoi tv-haastattelussa, ettei syytetyn käytöksestä tai suremisesta voi tehdä mitään johtopäätöksiä. Silti hän on asian teemaksi saakka ottanut ja sitä oikeudessa kommentoinut! Onko lähinnä tarkoitus vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen?

– Kuolemannaakka

Syyttäjien väitteet 2: täyttä potaskaa

Loppuun asti

Väitteet 5-7. Vastineet on kirjoittanut Kuolemannaakka.

Anneli Auer on kertonut

  • että murhassa käytetty veitsi ei ole perheen oma veitsi. Syyttäjän mukaan veitsi kuuluu perheen talouteen, koska veitsestä löytyi samoja kuituja kuin petivaatteissa.

Veitsi oli vanha, muistaakseni vuosimallia 1984. Se oli myös hyvin kulunut, ja teroitettu teroituspuikolla toisin kuin kaikki muut perheen veitset. Teroituspuikkoa ei talosta myöskään löytynyt. Poliisi salasi veitsen valmistajan Fiskarsin lausunnon, jonka mukaan veitsi ei ole ollut kotikäytössä.

Veitsen kärki oli poikki: tämän on epäilty katkenneen puukotuksen aikana, mutta mitään tietoa siitä, että kärki olisi löydetty, ei ole julkisuuteen tullut. Esimerkiksi rakennustyömailla käytetään usein kärjestä katkaistuja fileerausveitsiä. Tällainen veitsi on myös tunnettu murtoväline. On mahdollista, ettei ko. veitsi ollut sisääntunkeutujan mukana murhaamista varten, vaan sitä käytettiin, koska muutakaan ei ollut. Alun perin veitsi olisi siis ollut mukana murtovälineenä.

Auerin keittiössä oli veitsitukki, josta puuttui yksi veitsi. Tämä tukki kuvattiin murhayönä, mutta havaittiin, ettei murhaveitsi sovi siihen.

Perheen tyttö näki veitsen lattialla, eikä ensimmäisessä kuuntelussa tai myöhemmin tunnistanut sitä perheen käyttämäksi.

Auer oli kertonut sukulaisten mukaan heille sairaalassa, että oli nähnyt lattialla leipäveitsen. Kyseessä oli siis kuitenkin fileerausveitsi. On luultavaa, ettei Auer kovin tarkkaan veistä tarkastellut.

Syyttäjän ihmetys siitä, että veitsestä löytyi petivaatteiden kuituja on erikoinen, koska Jukka ja murhaaja kävivät pystypainin jälkeen kamppailua sängyllä. Jukka oli saanut syvät veitseniskut kylkeensä pystyssä, mutta käsissä olleet pahat torjuntavammat tulivat mahdollisesti hänen maatessaan sängyllä. Sängylle jäänyt n. 30cmx50cm veriläikkä vastaa Jukan kyljen kokoa. Jukan alushousuista edestä löytyi murhaajan vaatteista irronneita ruskeita kuituja. Tästä voidaan päätellä murhaajan olleen osin hänen päällään. Häke-tallenteen taustalla kuullaan useaan kertaan voimakkaita sängyn siirtymisestä johtuneita ääniä ja Jukan huutoa. Sänky oli myös vinossa ensipartion saapuessa. Kaikesta päätellen pystypaini ei enää jatkunut puhelun aikana, vaan murhaaja yritti puukottaa pahasti haavoittunutta Jukkaa sängyllä (murhaajan sisääntulosta puhelun alkuun meni noin 1:30min, jonka aikana paini oli jo päättynyt. Kun uhri saa useamman kerran puukosta kylkeen, hän ei paljon painimaan enää pysty). Koska murhaaja oli sängyn ja pesuhuoneen vieressä, on Jukan oltava ollut juuri haavoittunut vasen kylki vasten sänkyä, että hän on nähnyt hyökkääjän ja voinut oikealla kädellään yrittää torjua iskuja. Jukan oikeasta käsivarresta ja rystysistä löytyi pahoja torjuntavammoja.

Veitsi on voinut vääntyä (tai katketa kärjestä) esim. rystysiin osuneen iskun jälkeen. Tutkijoiden mukaan Lahden vatsan seudulle annetut iskut on annettu vääntyneellä veitsellä, joka ei enää lävistänyt vatsaa. Lopulta murhaaja vaihtoi asetta. Veitsi on voinut jäädä hetkeksi sängylle tässä vaiheessa, jolloin siihen on tullut kuituja. Ilmeisesti se putoaa tai pudotetaan takkahuoneen ovensuuhun vasta murhaajan poistuessa (nauhalta kuuluu jonkinlainen kopsahdus, jonka Joutsenlahti kuvitteli veitsen putoamisesta johtuneeksi).

Pitää myös muistaa, että sängynpeitto oli pudonnut puoliksi maahan sängyn viereen (tämäkin vihjaa kamppailuun), joten veitseen on tullut kuituja myös lattialla. Kun petivaatteet ovat aivan murhan uhrin vieressä (hän on lähes peiton päällä!), ja uhri on myös petivaatteilla maannut sängyssä, onko suuri ihme, jos murha-aseesta löytyy petivaatteiden kuituja? Kokonaan kuiduton veitsi olisi paljon epäilyttävämpi.

  • käyneensä koskettamassa Jukka Lahtea pesuhuoneen oven raosta ja saattoi saada siinä yhteydessä T-paitansa hihoihin niissä ollutta Lahden verta. Syyttäjän mukaan oven raosta on mahdotonta koskettaa Lahtea.

Syyttäjä ja poliisit jäivät tämän seikan ”todistamisessa” kiinni kahdesta väärennöksestä ja etp-aineiston pimittämisestä. Ensinnäkin poliisi poisti etp-aineistosta kuvan, jossa tutkija seisoo pesuhuoneen ovenraossa ja osoittaa maassa makaavaa uhria taskulampulla. Tällä oli tarkoitus kertoa, paljonko ovi mahtui aukeamaan koskettamatta uhrin päätä. Koska kuvasta näki, että ovi aukesi hyvinkin sen verran, että aukosta olisi pystynyt koskemaan uhrin olkapäätä, kuva yllättäen poistettiin esitutkintapöytäkirjasta 2009 ja korvattiin aivan toisella oikeuteen mentäessä.  Tutkinta 2009 yritti salata tärkeän todisteen; kuva siis oli vielä aikaisemmassa versiossa, mutta poistettiin myöhäisemmästä Et-ptk:sta. Poistaminen onneksi huomattiin, ja puolustus ja hovioikeus vaativat kuvan esittämistä. Tämä puolustukselle tärkeän materiaalin pois jättäminen rikkoo esitutkintalakia.

Muutakin pois jätettyä ja puolustukselta pimitettyä materiaalia oli. Poliisi ei pyynnöistä huolimatta ollut aiemmin suostunut luovuttamaan puolustukselle esimerkiksi kaikkia ensipartion ja teknisten tutkijoiden ottamia rikospaikkakuvia, keskusrikospoliisin profiloijan lausuntoja ja veitsivalmistaja Fiskarsin edustajan lausuntoa. Nämä puolustus sai vasta, kun käräjäoikeutta vaadittiin määräämään poliisia luovuttamaan aineisto.

Valtakunnallinen Oikeustoimittajien yhdistys myönsikin 2010 Satakunnan poliisille Sumuverho-palkinnon salailukulttuurin edistämisestä.  Rikos- ja oikeustoimittajien mukaan Satakunnan poliisi salasi valtaosan Ulvilan murhan esitutkinta-aineistosta:

– “Satakunnan poliisi salasi yli 80 prosenttia valtavaa huomiota saaneen murhajutun esitutkintapöytäkirjoista ja niiden liitteistä. Ellei Satakunnan käräjäoikeus olisi myöhemmin julkistanut aineistoa, pimentoon olisi jäänyt suurin osa jutun keskeisestä näytöstä ja todistusaineistosta. Julkista käsittelyä ja kritiikkiä vaille olisivat jääneet myös poliisin epäkonventionaaliset tutkintamenetelmät kuten soluttautuminen ja epäillyn asunnon kuuntelu”, yhdistys perusteli.

Ko. ovenaukeamiskuvan sijaan poliisi on tehnyt kaksi ”tarkkaa” rekonstruktiota siitä, kuinka paljon ovi aukesi. ”Uhri” on molemmissa sijoitettu todellista lähemmäksi ovea ja koehenkilö lääppii kömpelösti ovenraosta ilmaa. Tekstinä ”koehenkilö ei pysty koskettamaan uhrin olkapäätä”.

Kun syyte kaatui hovissa, poliisi teki samasta asiasta uudelleen rekonstruktion! Tällä kertaa uhria siirrettiin vieläkin lähemmäs ovea ja takansuuntaan, niin, että ovenrako kutistui entisestään. Tästä huolimatta väitetty oven aukenema säilyi samana kuvassa olevan mittanauhan mukaan (jotta rekojen tulos sentteinä pysyisi muka samana!), ja taaskaan ei koehenkilö ylettänyt. Mitä tällä uudella rekonstruktiolla oikein virallisesti mahdettiin hakea? Aukenema muka sama kuin edellisessä, vaikka koehenkilö oli siirretty vieläkin vaikeampaan paikkaan, ja oven rako edelleen pienentynyt. Näillä kuvilla ollaan menossa tällä hetkellä käynnissä olevassa oikeudenkäynnissä. Syyttäjä tekee näin, siitä huolimatta, että käytettävissä on rikospaikalta otettu kuva, jossa oven aukeneminen näkyy. Siitä huolimatta, että poliisin omat rekonstruktiot eivät vastaa toisiaan tai totuutta.

Auer kertoi, että yritti kokeilla Lahden pulssia, mutta ei ylettynyt ja sai sormiinsa verta olkapäästä. Miten hän olisi tiennyt, ettei ovenraosta ylety kokeilemaan pulssia, jos ei olisi paikalla ollut?

Auerin paidasta, hihojen takasaumasta lähes identtisiltä kohdilta löytyi verijäämiä. Ne osoittautuivat Jukan vereksi. Löytö olisi ollut Auerin kannalta erittäin paha, ellei hän jo ensimmäisessä kuulustelussaan olisi kertonut pulssinkokeiluyrityksestään, ja kuinka sai verta käteensä. Kuinka verta oli tullut hihoihin, niin erikoiseen paikkaan?

Vaikka näin: ovenraosta kurkottaessaan Auerin sormet osuvat Jukan veriseen olkavarteen, erityisesti tietenkin pisin sormista, eli keskisormi. Hän vetää käden pois ja tuo kätensä yhteen, jolloin verta tulee myös toisen käden sormiin. Nyt hänellä on pieni määrä Jukan verta molempien käsiensä keskisormen päissä. Kun hän tästä asennosta laittaa kädet puuskaan tai kietoo ne ympärilleen, osuvat keskisormen päät tarkasti väljän t-paidan hihan takasaumaan. Tällä tavalla Jukan verta on voinut tulla hyvin luonnollisesti Annelin t-paidan hihojen takapuolelle.

”Ja sit mä ajatteli, et mun pitäs jostain kokeilla tuntuuks pulssi, mut en mä sit sieltä ylettyny ku olkapäähän asti ja mä en siit sit… otin käteni pois ja en halunnu sit enempää koskee.

… no ko mä huitasi käteni sit mul tuli toho (huokaus) verta käteeni…”

Toinen mahdollisuus verijälkien tulemiseen Auerin paitaan ovat paikalle tulleet ensihoitajat, jotka yrittivät ensin elvyttää Lahtea. Poliisipartion raportin mukaan:

” Kun sairaankuljettajat olivat tarkistaneet miesuhrin tilan, he tarkastivat siinä eteisaulassa Auerin vammat. Hxxxx valokuvasi Auerin vammat, jonka jälkeen sairaankuljettajat alkoivat hoitamaan hänen vammojaan…. Keittiössä äiti alkoi pyörtymään ja sairaankuljettajat ottivat hänet kiinni ja alkoivat häntä hoitamaan häntä siinä lattialla”

Kun ensihoitaja on tukenut, ohjannut tai ottanut kiinni pyörtyvää Aueria, on sormista voinut jäädä tahrat hihojen taakse.

Verijäljet olivat hyvin pienet ja ne löydettiin vasta 3 vuotta murhan jälkeen!

  • murhaajan poistuneen takaoven ikkuna-aukosta. Syyttäjän mukaan ovenpielessä oleva verijälki on luonnottomassa paikassa ja se on Auerin lavastama. Sängyltä on löytynyt näppylähansikas. Syyttäjän mukaan veriset kengänjäljet viittaavat pienikokoiseen jalkaan, joten kyseessä ovat olleet Lahden omat talvikengät. Anneli Auer on myös lavastanut ”liukujäljen” olohuoneen lattialle Jukka Lahden kengällä.

Puolustus esittää oikeudessa 4.9. luontevan poistumistavan, jolla jäljet saadaan syntymään. Aikaisemminhan syyttäjä/poliisi olivat vakuuttuneita, ettei ikkunasta pääse ensinkään. Sittemmin reiästä on menty näppärästi monellakin tyylillä, myös sillä tytön kuvaamalla tavalla, karmille astumatta. Vuoden 2009 oikeudenkäyntiin poliisit tekivät rekonstruktion ikkunasta poistumiseen, mutta kukaan ei edes kokeillut sitä tyyliä, jonka ainoa silminnäkijä ilmoitti! Poliisit kyykyttelivät karmilla hankalasti kuin munamies orrella. Tästä huolimattakin jokainen alle 60v mies kokoon ja näköön katsomatta ikkunasta mahtui.

Sängyltä on löytynyt näppylähansikas. Kyllä vaan, löytyi jo 2006. Puhdas näppylähanska, jonka pari löytyi takkahuoneen kaapista. Puhdas näppylähanska, jonka näppyläkuviot eivät sopineet ikkunanpuitteissa oleviin verijälkiin. Puhdas näppylähanska, josta ei saatu kenenkään dna:ta. Hanska, joka oli luultavasti päätynyt sänkyyn viereisestä klapikasasta, eli ollut klapien käsittelyyn tarkoitettu. Tai johonkin muuhun. Näppylähanskoja oli terassin seinällä roikkuvassa korissa useita. Miten tämä sängyltä löytynyt puhdas hanska, jonka pari löytyi kaapista, liittyi syyttäjän mielestä lavastuksiin, on minulle jäänyt epäselväksi.

Kengänjäljistäkin on syyttäjällä ja puolustuksella erimielisyyksiä. Syyttäjä sanoo, että kengät ovat kokoa 41, puolustus taas sanoo, että kokoa 43–44. Pelkän pohjan jättämän kuvion perusteella on vaikea päätellä jalan kokoa, kengät kun ovat erityylisiä. Joissain iso pohja, joissain pienempi.

Syyttäjän ja ”yleisen tiedon” mukaan Auer lavasti murhaajan jäljet uhrin omilla kengillä. Tämä ei ainakaan kovin pitkälliseen suunnitteluun viittaa, eikö vaan? ”Yleinen tieto” tietää myös, että Jukka Lahden talvikengät ovat kateissa, ja nimenomaan se, ettei kenkiä löydy, todistaa meille sen, että Auer lavasti verijäljet niillä ja hukkasi ne sitten johonkin ihmepiiloon, mistä verijälkiin sopivia kenkiä etsineet 5 poliisia eivät niitä koskaan löytäneet.

Syyttäjä väittää, että poliisit etsivät asunnosta Jukan talvikenkiä vuonna 2006, mutta eivät he niitä etsineet. He etsivät verijälkiin sopivia kenkiä, eikä kellään ole mitään tietoa, millainen pohjakuvio Jukan talvikengissä oli. Kellään ei ole edes tarkkaa tietoa siitä, onko mitään talvikenkiä edes ollut, tai varsinkaan jäänyt löytymättä!

Koko talvikenkäepisodi käynnistyi, kun Auer kysyttäessä 2009 kertoi, että Jukalla oli ollut talvikengät, jotka hän (siis Auer) hävitti Turkuun muuton yhteydessä. Tästä väitteestä poliisi/syyttäjä riemastui, ja keksi koko talvikenkälavastusjutun. Auer oli inhottavasti hävittänyt kuolleen miehensä kengät, eikä säilyttänyt niitä uudessa asunnossaan kolmea vuotta! Tämähän viittaa selvästi syyllisyyteen.

Auer ei tiennyt millainen pohjakuvio kengissä oli, eikä syyttäjä liioin. Faktaa on se, että 5 poliisia etsi jälkiin sopivia kenkiä, ei siis mitenkään erityisesti JUKAN TALVIKENKIÄ. Ei tuolloin tiedetty minkään kenkien olevan edes ”kateissa”, vaan käytiin läpi perheen kengät! Etsittiin vain verijälkiin sopivia kenkiä, eikä sellaisia löytynyt. Ne Jukan talvikengät sen sijaan saattoivat ihan hyvin löytyä: niiden pohjakuvio vain ei sopinut verijälkiin, eikä niitä sen vuoksi syynätty sen tarkemmin. Eihän poliisi nyt jokaista kenkäparia muistiin merkinnyt eikä kuvannut. Ei ole mitään listaa näkynyt siitä, mitä kenkiä talosta löytynyt oli, ja verijälkiin verrattu.

Eli vielä kerran: poliisi ei ole missään vaiheessa etsinyt Jukan talvikenkiä. Talvikengät eivät ole missään vaiheessa olleet hukassa. Ne ovat olleet asunnossa 2006, ja Auer on ne monien muiden Jukan tavaroiden ohella hävittänyt muuttaessaan Turkuun. Ja suurella todennäköisyydellä poliisit ovat ko. kengät jo 2006 katsastaneet ja todenneet ne verijälkiin sopimattomiksi ja siirtyneet tutkimaan seuraavia kenkiä. Sitä vain ei voi jälkikäteen enää todistaa, ja koska poliisien muisti on huono ja syyttäjän mielestä Auer on murhaaja ja verijäljet lavastusta, niin lavastuskenkien on pakko olla kateissa, mikä sitten jo kelpaakin todisteeksi siitä, että Auer ON murhaaja! Hieno kehäpäätelmä, vai mitä? Ja nyt jokainen kadunmies ”tietää”, että Auer lavasti murhaajan jäljet miehensä kengillä!

Ja mitä tulee olohuoneen liukujälkeen, niin syyttäjä ei enää tässä oikeudenkäynnissä muistanut koko asiaa. Valkaman mielestä jäljellä ei nyt ollutkaan enää mitään merkitystä, vaan se oli mistä lie poliisin pudonneesta nakkimakkarasta peräisin olevaa ketsuppia!  Näin hän todellakin sanoi. Kaiketi syyttäjä oli havainnut takkahuoneen oviaukolla näkyvän liukujälkeä edeltävän verijäljen (kun se näkyy näistä tosi huonoista yleisölle jaetuista etp-kuvistakin), tai sitten muuten alkanut pohtimaan moisen liukumajäljen lavastamisen mielekkyyttä. Kyseessä siis noin 5cm pitkä pieni laapaisujälki, mistä ei tahdo erottaa, onko se sormien vai kengän reunan jälki. Ei ainakaan kovin informatiivinen lavastusjälki.

Auerin kertomuksen mukaisesti jälki olisi voinut tulla huppumiehen lähdettyä hänen peräänsä Auerin käytyä häke-puhelun aikana hänelle huutamassa. Auer ei väittänyt, että murhaaja häntä ajoi takaa, vaan ”lähti tuleen”, tai ”teki uhkaavan liikkeen”. Eihän hän voinut jäädä katsomaan, tuleeko se sieltä ja kuinka pitkälle, vaan kääntyi 180 astetta ja juoksi karkuun ja ulos, mikä nauhalla kuullaankin. Totesi sitten, ettei murhaaja tullut perässä ja palasi takaisin sisälle. Ilmeisesti huppumies ei astunut kuin pari askelta, ja veripisara putosi tässä yhteydessä, jääden kengän reunan alle.

– Kuolemannaakka

ulvila

Syyttäjien väitteet 1: täysin huuhaata

Annua vastaan esitetty syyte murhasta on täysin huuhaata, eivätkä syyttäjien väitteet ole tästä maailmasta. Syyttäjillä on mennyt ”överiksi” muissakin väitteissä kuin vain saatananpalvonnan osalta.

Annu on kertonut murhayön tapahtumista, mutta syyttäjät ovat asioista aivan toista mieltä ja esittävät jääräpäisesti väitteitään/oletuksiaan/arvailujaan/fantasioitaan. Esittelen kertauksen vuoksi näitä syyttäjien väitteitä ja sen kuinka helposti ne kaikki on kumottavissa. Seuraavassa ensimmäiset väitteet 1-4. Syyttäjien väitteiden kumoamiselle perustelut on kirjoittanut ”minfosta tuttu” Kuolemannaakka.

Anneli Auer on kertonut…

  • että tuntematon tummiin pukeutunut mies rikkoi talon takaoven ikkunan yöllä ja tuli sisään taloon. Syyttäjän mukaan takaoven ikkuna on rikottu sisältäpäin, koska isoja lasinpaloja on ollut ulkoterassilla kaukana ikkunasta. Ulkona olevissa lasinpalasissa ei pitäisi olla verta, jos lasi on rikottu ennen Jukka Lahden vahingoittamista.

Lasi on kolmikerroksinen lämpölasi. Kuvista (esim. turumurre on postannut Minfoon useamman kerrankin) nähdään, että ulkopuolelta katsoen lasin vasemmassa ylänurkassa näkyy iskujälki terassin puoleisessa päälikerroksessa sisempien kerrosten ollessa ehjiä. Terassinpuoleinen kerros ei voi olla rikki ja sisäkerrokset ehjiä, mikäli ikkuna olisi rikottu sisältäpäin.

turumurre, Murhainfo

turumurre, Murhainfo

Lasin kerroksisuudesta johtuu, että hajotusvaiheessa ensimmäiset palaset putoavat rikkomispuolelle. Eiväthän ne pääse minnekään muualle putoamaan, kun ikkunassa ei ole vielä reikää. Lasi on vahvaa, eikä hajoa kuin kovalla työllä ja pitkävartisella, mieluummin terävällä astalolla. Tämän lisäksi ikkunassa sisäpuolella oli pienillä nauloilla kiinnitetty verho, joka esti palasten putoamista sisälle. Isoja irtonaisia lasinpaloja jäi verhon varaan ja rikkoja heitti niitä käsillä tai sorkkaraudan koukulla taakseen, pois tieltä. Verho revittiin lopulta irti kiinnikkeistään ylhäältä ja putosi sisäpuolelle lattialle, ja sen päälle putosi kasa lasia. Verhossa näyttää olevan 3 terävää iskujälkeä ulkoa katsoen vasemmassa alanurkassa, siis oven lukon vieressä. Murtautujalle olisi luonnollista lyödä lukon viereen reikä ja yrittää siitä käsi sisään työntämällä avata lukko. Lukko oli kuitenkin ns. pitkäsalpaperiaatteella toimiva, ja vaatii kahvan alla olevan erillisen vääntimen kiertämistä, jotta kahva kääntyy. Siksi murtautuja ei saanut sitä auki, eikä tietenkään voinut jäädä asiaa kauan miettimäänkään. Hän ilmeisesti oletti oven olevan jotenkin takalukossa, ja siksi myös poistui samaa reittiä kuin oli tullut, ovea aukaisematta.

Terassilta löytyi murhaajan verisiä poistumisjälkiä: 3 kengänjälkeä, sekä pieniä pisaroita muutamasta paikasta, esim. terassin poistumisaukosta. Nämä jäljet ovat tietenkin lasien päällä. Joku verinen lasinpalanen on voinut kulkeutua myös ikkunasta poistuneen murhaajan kengänpohjassa tai vaatteissa, jotka jättivät verijälkiä ikkunanpieliin. Lasia joutui myös hiukan sisältä ulos, kun tutkijat aukaisivat oven (se aukeaa ulospäin, jolloin avatessa sisällä ovea vasten olevaa lasia putoaa ulos ja kynnysrakoon. Samasta syystä ovea ei ole voinut lasinrikkomisen jälkeen avata ja sulkea uudelleen.) Näissäkin laseissa on joku verijälki voinut olla.

Tarkempaa tietoa lasinpaloissa olevasta verestä tai lasinpalojen sijainnista ei ole kerrottu.

  • suojanneensa kasvojaan lentäviltä lasinpaloilta. Syyttäjä todistaa, että Auerin yöpaidasta ei ole löytynyt lasinsiruja.

Auer oli kertomuksensa mukaan sängyllä, ”ehkä seisomas tai polvillani tai jotenki” kun ikkuna alkoi hajota. Sänky on noin metrin verran ikkunasta sivussa, ulkoa päin katsoen vasemmalla puolella. Takka on terassin ovea vastapäätä. Rikotun ikkunan sirut eivät tämän vuoksi voi lentää sängylle, etenkään Auerin puolelle joka nukkui seinän puolella, eikä sängyltä myöskään löytynyt kuin yksi tai pari sirua (Mäkinen sanoi oikeudessa (hovi), että sängyllä oli lasinpaloja, mutta ei ollut merkinnyt niitä raporttiinsa). Lasi tietenkin lensi lähinnä eteenpäin, kohti takkaa, ja suuret määrät sitä lattialla olikin. Toki kimmokkeita ja hajasirpaleita saattoi osua muuallekin. Auer ei ole väittänyt, että lasia lensi hänen päälleen, vaan kertoi ensimmäisessä kuulustelussaan: ”ja lasin paloja lentelee ja sit jossain vaihees mä tajusin et tääl oikein kunnol lentelee, joten suojasin kasvojaki ettei silmiin lennä sitä, et sitä niinko pitkälle lensi niit lasinpalasii sielt…” Auer ei kerro, miten hän kasvoja suojasi, käsillä vai peitolla. Suojautuminen on vaistomainen reaktio, kun puolentoista metrin päässä huoneessa aletaan rikkoa ikkunaa ja lasinpalasia kimpoilee.

Jos Auer oli peiton alla, miten paidassa ylipäätään voisi lasia olla? Paidan lasijäämät tutkittiin vasta nykyiseen oikeudenkäyntiin, jolloin paitaa oli ehditty tutkia ja riepotella jo oikeudenistunnossakin useita kertoja. Syyttäjän väite siitä, että lattialle putoavat ikkunalasin palat aiheuttavat kaikkialla leijuvaa ja pysyvästi vaatteisiin jäävää lasipölyä, tuntuvat erikoisilta. Jos tiputat juomalasin lattialle, saatko paitaasi pölyä? Entä jos heität sen eteesi puolentoista metrin päähän? Kertomuksensa mukaan Auer loikkasi kerran sirpaleiden yli, huoneesta pois juostessaan. Tästäkö paidan olisi pitänyt ”lasipölyyn” tulla? Onko ilmeisesti edelleen tallella oleva verinen lakana tutkittu lasipölystä?

On hyvä muistaa myös, että mikäli Auer rikkoi lasin itse, hän olisi ollut todellisessa lasipommituksessa. Tätä ”lasipölyä” olisi varmasti tarttunut kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta suojaamisesta huolimatta esimerkiksi hänen ihoonsa ja hiuksiinsa, ja sitä kautta hänen syyttäjän mukaan myöhemmin päälleen vaihtamaan t-paitaansa. Hänhän ei mitenkään lasin rikkomisen jälkeen enää ehtinyt suihkussa käydä. Molemmat lapsetkin todistivat kuulleensa, että pian rikkomisen loputtua Auer juoksi puhelimeen. Poika jopa kertoi, että ”lasiääntä” kuului vielä Auerin ollessa puhelimessa, tosin sanoi, että voi muistaa väärin. Häntähän kuultiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 2009.

Selvää onkin, että ikkunan rikkomisen pitäisi olla ”viimeinen lavastus”, koska se äänekkäänä toimenpiteenä voisi herättää naapureiden huomion ja tuoda lapset paikalle. Jos Auer on ikkunan rikkonut, miten hän sitten ehti tehdä verijäljet rikotun ikkunan särmiin ja ulos ja sisään sirujen päälle? Pesullakin pitäisi käydä ja vaatteita vaihtaa.

Auerin kertomus ikkunan hajoamisesta kuvaa hyvin kolmikerroksisen lämpölasin rikkumista: ensin kuuluu pelkkää räiskintää, kun ulkokerrokset hajoavat, sitten sirpaleita alkaa tulla sisälle ja lopulta niitä tulee paljon kun ikkunassa on iso reikä ja takana ollut verho putoaa/revitään alas (”Et ensin me sitä räiskintä-ääntä katottiin, et mistä ihmeestä tää ääni tulee. Sit tota jossain vaiheessa tajuttii, et siitä niinko lentää lasia siit ikkunasta.”). Lämpölasi ei hajoa kertaiskusta, vaan vaatii kovaa hakkaamista ja hajoaa kerroksittain.

  • tuntemattoman tunkeutujan ja Jukka Lahden tapelleen takan ja oven välisellä alueella. Syyttäjän mukaan oven ja takan välisellä alueella ei ole selkeitä yhteenotossa aiheutuneita verijälkiä. Syyttäjän mukaan Jukka Lahden jalkapohjissa ei ole ollut haavoja, joten hän ei ole ollut oven ja takan välisellä alueella, jossa on lasinpaloja.

Syyttäjä ”unohtaa”, että oven vieressä, ulkoapäin vasemmalla puolella oli seinää vasten matalahko arkku. Jukan ei suinkaan tarvinnut mennä tappelemaan murhaajan kanssa lasikasaan terassin oven eteen, vaan hän paljasjalkaisena tietenkin väistyi sängyn päädyn eteen, noin metrin verran sivuun ovesta ja lasikasasta. Tänne, kuten itse sängyllekään ei tullut lasia kuin vähän.

Vaikka syyttäjä väittää, ettei Lahden jalkapohjissa ollut naarmuja (joskus puhuttiin, että löytyi vain yksi naarmu), rikostutkija Mäkisen valokuvista nähdään, että Lahden jalkapohjissa on naarmuja: vasemmassa jalkapohjassa kymmenkunta, mutta oikeassa vain pari. Tämä todistaa edelleen sitä, että Lahti seisoi sängyn päädyssä, vasen jalka lähempänä ikkunasta tullutta lasikasaa, oikea kauempana. Tällöin nimenomaan vasempaan jalkapohjaan tulee enemmän naarmuja, oikean pysyessä lähes kokonaan lasittomalla alueella ja naarmuttomana.

Mitä syyttäjä mahtaa tarkoittaa ”selkeillä yhteenotossa aiheutuneilla verijäljillä”? Kuvista nähdään, että sängyn päädyn edessä on verijälkiä, jotka näyttävät pisaroilta. Lisäksi lattialla samassa kohtaa on Lahden kiinteä hammassilta. Sitä ei voi sylkäistä pois, vaan se on lyöty pois. Kuvasta päätellen hammassillassa on myös verta. Miten hammassilta ja veripisarat ovat päätyneet tuohon paikkaan, mikäli mitään väkivaltaa ei ko. paikassa ole tapahtunut? Syyttäjä ei ole mitään tapahtumakuvausta pystynyt antamaan, vaikka hän ajaa useampaakin teoriaa ikään kuin yhtä aikaa. Auerin väitetään yllättäneen Jukan sänkyyn kesken unien. Miten Jukan hampaat ja veripisaroita sitten päätyy sängyn eteen? Miten hänen verisiä jalanjälkiään lattialle?

Lisäksi: jos murhaaja juuri oli tullut sisään, miten verta heti ensimmäisessä ”kohtaamispaikassa” olisikaan suuria määriä? Auerin kertomuksen mukaan tunkeutuja hyökkäsi heti Lahden kimppuun ja alkoi jonkinlainen pystypaini. Auer ei huomannut veistä ennen kuin yritti mennä väliin, ja häntä pistettiin kylkeen, jonka jälkeen hän pakeni huppumiehen ja terassinoven välistä lasikasan yli (”siit missä oli se arkku, siit loikkasin yli ja juoksin pakoon”). Hänen jalkapohjistaan (varpaista) löytyi lasin tekemiä naarmuja, mikä sopii hänen kertomukseensa loikasta (lasiselle alueelle hypätään vaistomaisesti varvistaen, ei koko jalkapohja edellä).

Ei ole tiedossa, missä kohtaa Lahtea puukotettiin ensimmäisen kerran. On mahdollista, että hampaat irrottanut isku annettiin nyrkillä tai ikkunanrikkomisastalolla. On melko luonnollista, että Lahti perääntyi ja pakotettiin perääntymään muutama askel taapäin. Täällä lattia on täynnä verisiä tuhruisia kengän osajälkiä, joiden seassa on paljaan jalan jälkiä. Rikospaikkatutkijat tulkitsivat ne tyypillisiksi tappelujäljiksi: paikalla on ”sylipainittu” pystyasennossa: toisella henkilöllä kengät, toisella paljaat jalat ja toisen on oltava ollut niin haavoittunut, että hänen vertaan oli putoillut jo paljon lattiallekin. Kaikesta päätellen Lahti sai pahimmat puukotusvammansa pystyasennossa sängyn päädyn ja takan välisellä alueella, jossa siis ei ollut juurikaan lasia.

Aika tyhmää syyttäjältä ilakoida, että lasikasassa ei ole tappelun jälkiä, kun vajaan parin metrin päässä on lattialla tappelujälkiä paljon. Ikään kuin Auer nyt jotenkin millintarkasti voisi tappelupaikan ilmoittaa, tai että asia olisi oleellinen. Tappelu on tapahtunut siellä, missä tappelujäljet ovat.

Ja mitä Auer tappelupaikasta itse asiassa sanoi: ”ko mä lähdi pois niin ne ei ollu vielä siinä kohtaa mihi Jukka jäi, siihen kylpyhuoneen oven etee vaan ne oli niinko lähempänä takkaa ja se mist hän tuli sisälle siin kohtaa.” Harvinaisen hyvin siis verijälkiin sopiva kuvaus. Huomioi, että takkahuone on hyvin pieni.

  • että hän yritti mennä tappelun väliin ja tunkeutuja puukotti häntä rintaan. Syyttäjän mukaan tämä ei ole mahdollista, koska olohuoneen lattialla ei ole muita verijälkiä kuin ”jarrujälki”, eikä Auerin rinnasta tippunutta verta ole missään lattioilla.

Auerin rinnasta tippunutta verta löytyi puhelimen vierestä lattialta keittiöstä, puhelimen luurista, sekä ulko-ovesta käden jättämä jälki. Julkisuudessa ei ole ollut tietoa siitä, onko esim. olohuoneen matto tutkittu. Tutkimustulosta tai raporttia veren etsimisestä ei ole etp:ssä. Punaiseen mattoon voi helposti joku veripisara hukkua.

Tärkein asia on kuitenkin se, että puukotti Aueria sitten huppumies tai hän itse, hänellä oli verta vuotava haava rinnassaan, kun poliisit saapuivat. Tämän jälkeen hän poliisipartion mukaan liikkui asunnossa, mm. eteisessä, olohuoneessa ja keittiössä, jossa alkoi pyörtymään ja laitettiin makuulle. Ei voida jälkeenpäin sanoa, milloin olohuoneesta löytyvä veri olisi tullut: ennen vai jälkeen poliisien saapumisen. Syyttäjän väite ei siis todista mitään. Koska verta ei löytynyt, ja Auer kuitenkin todistettavasti olohuoneessa verisenä käveli, sitä ei joko pudonnut maahan asti, tai pudonnutta verta ei löytynyt.

– Kuolemannaakka

JATKUU…

”…ku oikeus päättää että onko joku syyllinen tai syytön, niin sehän perustuu tämmösiin päättävän elimen ja näiden ihmisten niinku omaan tunnetilaan ja tämmöseen, että onko heidän mielestään näyttö riittävä ja se on aina... se on inhimillistä toimintaa ja siinä voi tota edelleenkin tulla semmonen, että näyttö ei riitä.” Kuva IS

”…ku oikeus päättää että onko joku syyllinen tai syytön, niin sehän perustuu tämmösiin päättävän elimen ja näiden ihmisten niinku omaan tunnetilaan ja tämmöseen, että onko heidän mielestään näyttö riittävä ja se on aina… se on inhimillistä toimintaa ja siinä voi tota edelleenkin tulla semmonen, että näyttö ei riitä.”
Kuva IS