Uusi rikosilmoitus

Iltalehti 17.10.2014 Anneli Auerista uusi rikosilmoitus:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014101718751286_uu.shtml

”Jostain syystä Auer halusi kuitenkin pitää yhden paperin itsellään. Iltalehden tietojen mukaan kyse oli valokuvasta, jossa oli mies, jota hyvin pian Lahden surman jälkeen kuulusteltiin teosta epäiltynä. Mies todettiin heti syyttömäksi tapaukseen eikä häntä ole sittemmin epäilty. Iltalehden tietojen mukaan Auer palautti muun tutkintamateriaalin kuuliaisesti takaisin poliisille, mutta hän pimitti tämän valokuvaliitteen itsellään.”

Joko vihdoin Annu olisi syyllistynyt edes johonkin rikokseen aikuisten oikeasti. Tuskin.

Poliisi ei tunnu mitenkään pärjäävän tämän mahdottoman naisen kanssa. Kehtaakin ottaa itselleen valokuvakopion murhatutkinnan kannalta täysin tarpeettomasta esitutkintamateriaalista – valokuvan syyttömäksi todetusta miehestä.

Porissa mietitään varmaan parhaillaan kuumeisesti täyttääkö Annun teko jonkun rikoksen tunnusmerkistön. Toisaalta ei sillä ennenkään ole ollut mitään merkitystä. Syytä epäillä kynnys ylittyy tai ei ylity ihan muilla perusteilla. Tutkinnanjohtaja Salonsaari ei vielä näköjään osaa sanoa, mihin rikokseen Annu olisi syyllistynyt ”pimittäessään” esitutkintamateriaalia, jota ei poliisin mukaan pitänyt olla edes olemassa.

Halutaanko rikosilmoituksella korostaa mielikuvaa rikoksiin pystyvästä naisesta ja vaikuttaa Vaasan hovioikeuden tuomioon? Enpä oikein usko. Säälittävä yritys, jos se sitä olisi. Porin poliisi voi toki olla jo aika epätoivoinen pimeän ja sotkuisen Ulvilan murhan kanssa.

Tutkinnanjohtajan kannattaa vakavasti miettiä rikosilmoituksen tekemiselle paljon todennäköisempää vaihtoehtoa. Halusiko rikosilmoituksen tehnyt henkilö kiinnittää huomion tähän sivuutettuun esitutkintamateriaaliin, ja päätti ilmaista asian tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Tavalla, joka saavuttaa maksimaalisen mediahuomion:

Rikosilmoitus Anneli Auerista!

dna

Sorkkimatta paras

Ulvilan murhassa käytettyä toista tekovälinettä ei löytynyt surmatalosta eikä sen lähistöltä. Näin kertoo poliisi. Syy on ymmärrettävä, koska murhaaja vei toisen välineen mukanaan. Syyttäjät sitä vastoin väittävät vaimon kätkeneen toisen tekovälineen pakastimeen tai muualle asuntoon. Samoin uskottelevat uskovansa muutamat alkututkinnassa mukana olleet työnsä hävyttömän huonosti tehneensä vannoneet poliisit.

Toisesta tekovälineestä ei ole varmuutta mikä se on ollut. Krp:n tutkimusten mukaan uhrin ohimolla olleet rinnakkaiset jäljet sopivat tyypiltään sorkkaraudan sorkkapään jättämäksi. Poliisi on tarjoillut toiseksi tekovälineeksi kirvestä alusta lähtien. Kirvestä on kyselty Jukan sukulaisiltakin. Pieni poika taas on kertonut tarinoita vasarasta. Oikeuslääkärin mukaan kallon on murskannut jokin tylppä astalo. Jos astalona olisi ollut kirves, pitäisi sen oikeuslääkärin mukaan olla ollut kirveen hamarapuoli. Syyttäjä käyttää tekovälineestä kuvausta painava esine. Sorkkaraudasta ei paljoakaan puhuta – syystä tai toisesta. Se ei mahtuisi mukavasti pakastimeen, käsilaukkuun tai muovikassiin, eikä sorkkarauta toisaalta kuulu ihan joka kodin perusvarustukseen.

Oli joulukuun ensimmäinen aamu vuonna 2006 suunnilleen puolen kilometrin päässä Tähtisentieltä, kun asukas haki sanomalehden postilaatikostaan. Samalla hän huomasi sorkkarautaa muistuttavan rautaesineen postilaatikon takana nurmikolla kuusen juurella. Myöhemmin päivällä hän kuuli paikkakunnalla yöllä tapahtuneesta murhasta. Hän muisti aamulla näkemänsä esineen ja palasi postilaatikolle, mutta esinettä ei siellä enää ollut.

Myöhemmin vuonna 2007 ulvilalainen Pirjo Koivisto kertoi poliisille muiden tietojensa lisäksi, mitä oli kuullut tuosta murhayötä seuraavana aamuna nähdystä sorkkarautaa muistuttavasta rautaesineestä. Tiedon vastaanottanut poliisimies Tapio Santaoja oli tähän todennut, että poliisille oli ilmoitettu kyseisestä havainnosta ja että he olivat ottaneet tuon välineen talteen. Koivistolle Santaoja oli kertonut myös, että naapurissa oli joku rouva juuri synnyttänyt eivätkä he siksi viitsineet mennä häiritsemään yöllä ja kysymään, oliko tuo vempain heidän.

Tapio Santaoja ei ollut murhan tapahtuma-aikaan varsinaisessa poliisityössä eikä siis myöskään mukana murhan alkututkinnassa. Santaoja tuli mukaan tutkintaan vasta myöhemmin keväällä 2007. Hän oli kuitenkin kertonut Koivistolle asiasta edellä mainitusti ikään kuin kovasti tietoisena löydetystä rautaesineestä.

Kuka sitten poimi tuon ”sorkkaraudan” talteen ja minne se päätyi? Jos poliisit noukkivat välineen talteen, niin miksi poliisi vaikenee tuosta löydöstä ja tarjoilee tekovälineeksi mieluummin kirvestä vaikka oikeuslääkärin mukaan uhrin pään vammat on aiheutettu tylpällä esineellä. On tietysti mahdollista, että tuo löydetty väline tutkittiin eikä se sopinut uhrin vammoihin tai se sai jonkin muun järkevän selityksen. Ehkä väline salattiin ns. tutkinnallisista syistä murhaajan kiinni saamiseksi. Missään nimessä nykyisessä tilanteessa ei olisi sopivaa, että toinen murhaväline olisi löytynyt puolen kilometrin päästä talosta.

Tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti kysyi Annulta sairaalassa oliko tekijällä mukana jotakin muuta asetta kuin talon lattialta löytynyt fileerausveitsi ja tarjoilee vastaukseksi varovaisesti putkia tai jotain muuta.

JJ: Oliks… näkyiks hänellä mitään muuta aseistusta?
AA: Ei, ei näkyny.
JJ: Putkia, jotain muuta?
AA: Mä en ainakaan nähnyt, mut mähän juoksin sieltä sit heti pakoon, ko tota, mua lyötiin.

Oliko Joutsenlahti tietoinen löydetystä rautaesineestä?

Tutkinnanjohtajana Joutsenlahtea hetken tuurannut Erik Salonsaari antoi Ilpo Lehtojoelle haastattelun Satakunnan Kansaan noin viikko Ulvilan murhan jälkeen. Salonsaari vakuutti, että paikalla on varmuudella ollut ulkopuolinen ja että täysin varmasti voidaan todeta, että vaimo ei ole tekijä. Se, olisiko vaimo voinut olla jotenkin mukana apurina, oli Salonsaaren mukaan epätodennäköistä, mutta ei täysin poissuljettua.

Miten vaimo on poissuljettu?

Salonsaari: ”En voi tarkasti sitä analysoida, mutta monin eri näkemyksin vaimo-vaihtoehto suljetaan pois. Vaimo ei ole mukana tekijänä.”

Rikospaikalla tehtyjen dna-tutkimusten perusteella tekopaikalta ei löytynyt muita jälkiä kuin uhrista ja vaimosta? Päädymmekö me tässä nyt lopputulokseen, ettei surmapaikalla ollutkaan muita?

Salonsaari: ”Tämä vaihtoehto on tosi tarkasti selvitetty, eli ettei siellä olisikaan ollut ulkopuolista hyökkääjää. Suljemme täysin varmasti pois ajatuksen, että nainen (vaimo) on tekijä ja olemme varmoja, että ulkopuolinen henkilö oli siellä. Haluan korostaa kuitenkin, että nainen apurina näyttää epätodennäköiseltä, mutta kuten sanottu, kun juttu on pimeä, ei sitäkään vaihtoehtoa voi täysin sulkea pois.”

Vaan kuinkas sitten kävikään. Puhuiko tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari puuta heinää vai miten noiden poliisin varmojen ja täysin varmojen tutkimustulosten kanssa sitten oikein oli?

Poliisi on koko ajan tiennyt, ettei vaimo ole murhaaja. Onko poliisi kuitenkin epäillyt, että vaimo saattaisi tietää kuka oikea murhaaja on ja mikä oli murhan motiivi? Yrittikö surullisen kuuluisa peitepoliisi Seppo Mäkelä sotapäiväkirjoineen selvittää mitä vaimo tietää miehensä murhaajasta, murhan motiivista ja tekovälineestä? Peite-Seppo pyysi Annulta lainaksi sorkkarautaa, mutta sellaista ei perheessä ollut ja sai lainaksi vain kirveen ja vasaran. Ajatteliko Seppo, että Annu vastaisi tyyliin ”Hitsi, ku se mein sorkkarauta jäi sinne Ulvilaan tienposkeen, minne se huppumies sen viskasi, muuten tietty lainaisin”.

Annulle tehtiin myös muistijälkitesti vaikka testiä kehittämässä ollut asiantuntija kertoi sen olevan kelvoton ja varoitti ettei testillä saada luotettavia tuloksia tässä tapauksessa. Testin ehdoton edellytys on, että testattavalta kysytään jotakin sellaista, joka on vain poliisi ja tekijän tiedossa. Mitään sellaista tietoa ei poliisilla pitänyt olla, ellei sitten se sorkkarauta

Oliko poliisilla tiedossa toinen tekoväline jo heti murhayöstä seuraavana aamuna?

Ulvila

Vuotaako poliisi myös valheellisia tietoja?

telling

Poliisi vuotaa salaisia tietoja. Joitakin asia naurattaa, kuten naapurimaan presidenttiä. Vuotaako poliisi myös valheellisia tietoja?

Poliisi on syyllistynyt Ulvilan murhajutun tutkinnassa valehteluun ja sen menettelytavat ovat olleet monelta osin lainvastaisia. Eipä ole mennyt ihan moitteettomasti tämä lapsia koskevan rikosasiankaan hoito.

Syyskuun lopulla 2011 lehdet kirjoittavat:

Satakunnan Kansa kertoo verkkosivuillaan, että noin viikko sitten vangituista Anneli Auerista ja helsinkiläisestä taksiyrittäjästä on olemassa kuvatallenne, joka liittyy epäiltyihin rikoksiin.

SK: Aueria vastaan on kiistaton kuvatallenne

Kirjoituksissa annettiin ymmärtää, että Aueria ja taksikuskia vastaan olisi kiistaton kuvatallenne epäillyissä seksuaalirikosasioissa – rikokset ratkaistu ja asia selvä. Lukijat mielsivät uutisen tarkoittaneen, että kammottavia rikoksia olisi tallennettuna kuvina tai videoina epäiltyjen toimesta.

Helmikuussa 2012 rankoista rikoksista syytetty Anneli Auer oikoi julkisuudessa esitettyä väitettä, jonka mukaan hänen syyllisyytensä todistaisi kiistaton kuvatallenne: ”Syyttäjän näyttö perustuu asiantuntijalausuntoihin. Kiistatonta kuvatallennetta, joka tähän asiaan liittyisi, ei ole”.

Mitään kuvatallennetta, joka liittyisi lukuisiin hirveisiin rikosepäilyihin ja myöhempiin syytteisiin, EI OLLUT OLEMASSA.

Poliisilta ja syyttäjältä löytyy kyllä kuvatallenteita, joihin on ikuistettu rikosepäilyt, epäiltyjen rikosten uhrin kertomana. Missään nimessä nämäkään kuvatallenteet eivät ole millään muotoa kiistattomia. Lasten haastattelutallenteiden sisällön luotettavuudesta, kertomusten muodostumiseen vaikuttavista seikoista ja johtopäätösten vetämisestä on kiistelty pitkään ja hartaasti monien asiantuntijoiden voimin, nyt jo kahdessa oikeusasteessa. Väitetyistä tapahtumista eivät ole yksimielisiä uhreiksi mainitut eivätkä asiantuntijat.

Oliko uutisessa sitten kyse valheellisen tiedon vuotamisesta tarkoituksella? Haluttiinko uutisella luoda vahva mielikuva epäiltyjen syyllisyydestä? Tuskin… Kenellä olisi mitään järjellistä syytä toimia niin? Poliisillako – mutta ei poliisi niin voi toimia. Entä kuka mahtoi olla niin luotettava tietolähde, että täydellisen salaiseen ja tarkoin varjeltuun prosessiin liittyvä ”tieto”, uskallettiin julkaista? Mahdollisesti poliisi, mutta ei kai poliisi sellaista tekisi.

Mediasta mitään ymmärtämättä, luulen, että luotettava lähde olisi sellainen henkilö, jolla on jutun tiedot hallussaan asemansa tai tehtävänsä perusteella tai henkilö, jolla olisi näyttää todistusaineistoa tiedoistaan. Mikään vähempi ei luulisi riittävän tämän sortin uutisointiin. Luotettava lähde voisi olla poliisi, joka on osallisena tutkinnassa tai asemansa perusteella saa jutun tiedot.

Oli valheellisen tai harhaanjohtavan tiedon vuotaja sitten kuka tahansa, niin voisi kuvitella, että kyseisen lähteen luotettavuus olisi nyt mennyttä ja että lehtikirjoitusten luotettavuuteen suhtauduttaisiin varauksella. Mutta edelleen monet ihmiset (mukaan lukien monet poliisit) uskovat, luulevat tai muistavat uutisen, että mainittua kuvamateriaalia olisi löytynyt ja pitävät sitä totena.

Iltalehden tiedot samassa kuva-asiassa olivat astetta lievemmät kuin SK:n, mutta harhaanjohtavat nekin ja lisäsivät mielikuvaa epäiltyjen syyllisyydestä epäiltyihin tekoihin. IL:n mukaan Auerin ja taksiyrittäjän epäiltiin kuvanneen tekoja videolle ja tavallisella kameralla. Iltalehden kirjoituksessa huomiota ei kiinnitetty siihen, että nuo epäillyt kuvaamiset koskivat epäiltyjä tekoja. Ei siis niin, että teot olisivat varmuudella tehty vastaajien toimesta ja että vain kuvaaminen olisi ollut epäilyksen alainen.

Epäillä voi aika kevyesti ihan mitä tahansa, mutta kenen epäilyjä lehti katsoo vakavassa rikosasiassa tarpeelliseksi ja asianmukaiseksi julkaista, on taas jo toinen juttu. Mahdollisesti poliisin esittämiä epäilyjä. Iltalehti oli kysellyt useammalta eri henkilöiltä kuva-asiasta. Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari Satakunnan poliisilaitokselta ei vahvistanut tietoa kuvatallenteesta, mutta ei kertonut miksi.

– En lausu kuva-asiasta yhtään mitään, tutkinnanjohtaja Salonsaari sanoo.

IL:n mukaan Suomen poliisijohto ei suostunut puhumaan Aueriin liittyvästä kuvamateriaalista: KRP:n päällikkö Rauno Ranta, KRP:n väkivaltasektorin päällikkö Tero Haapala, Varsinais-Suomen poliisipäällikkö Tapio Huttunen ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoivat, etteivät he myönnä poliisin hallussa olevan kuvia. Satakunnan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Jussi Högman ei ollut kuullut, että tapauksen poliisitutkinnassa olisi tehty uutta läpimurtoa.

Edellä nimeltä mainitut eivät luonnollisesti voineet myöntää kuvien olemassa oloa, koska mitään kuvamateriaalia ei ollut. He eivät toisaalta halunneet tai voineet oikoa väärää uutisointia. Salainen tieto on salaista tietoa, eikä sitä sovi paljastaa vaikka väärä tieto, joka julkisuudessa leviää, olisi kuinka vahingollista ja peräisin mistä tahansa. Virallisesti poliisi vaikenee ja noudattaa tarkoin salassapitoa koskevia määräyksiä, kun taas epävirallisesti tietoja ja ”tietoja” saa ilmeisen helposti.

Media luottaa poliisiin ja miksi ei luottaisi, luottaahan sisäministerikin. Jos SK:n tietolähde ei epäilyistäni huolimatta ollutkaan poliisi, niin saan varmasti hiukan ihmetellä ja olla epäluuloinen, millä perusteella lähdettä on mahdettu toimituksessa pitää luotettavana vai eikö sillä ollut niin väliä.

Vuodettiinko viranomaistaholta tarkoituksella valheellinen tieto julkisuuteen?

Vai oliko lähde, jolta tieto oli peräisin, jo lähtökohtaisesti epäluotettava, mutta siitä huolimatta julkaistiin ”mediaseksikäs” uutinen, totuudesta ja valheellisen tiedon seuraamuksista sen suuremmin välittämättä?

Kenen moraali on rappiolla poliisin vai median? Vai molempien? Vai meidän kaikkien?

Fight for the truth and justice!

Olen ollut sen harhakuvitelman vallassa, että elän turvallisesti oikeusvaltiossa, jossa oikeus tapahtuu ikään kuin itsestään ilman sen suurempia omia ponnisteluita. Olen antanut itseni ymmärtää, että Suomessa ei harjoiteta vähässäkään määrin mielivaltaista ja ennalta ennustamatonta viranomaistoimintaa ja lainkäyttöä. Olen luullut, että joku on ystävällisesti hoitanut järjestelmän jo aikoja sitten siihen kuntoon, että minä voin huoletta elää elämäni luottaen oikeudenmukaisuuteen ja laillisuuteen viranomaisten toiminnassa. Olen oppinut lapsesta lähtien, että oma maa on mansikka ja muu maa mustikka. En tosin ole joutunut valtiovallan pakko- tai voimakeinojen kohteeksi, joten olen siltä osin saanut elää rauhassa harhoineni ja siinä mielessä olen täysin pumpulissa kasvanut. Harhat ihannevaltion toiminnasta ovat viime vuosina karisseet urakalla. Oikeus ei toteudukaan automaattisesti viran puolesta vaan oikeuksiaan voi joutua puolustamaan, vaatimalla vaatimaan ja kerjäämään. Ei ole itsestään selvää, että oikeus toteutuisi aina ja kaikille, syyttömänäkin voi joutua vankilaan. Jotain on pahasti vialla systeemissä, jossa näin tapahtuu ja sille systeemille on tehtävä jotain. Kukaan ei voi pelastaa maailmaa yksin, siksi yhteistyö on enemmän kuin toivottavaa.

Joku on ollut siinä määrin huolissaan ”Pro-Annelistien” organisoitumisesta, että on ottanut (omien sanojensa mukaan) yhteyttä Erik Salonsaareen ja kertonut huolensa. Tulkitsen, että kyseinen pelokas henkilö on ilmeisen huolissaan organisoitumisen mahdollisesta rikollisesta luonteesta, koska on ollut yhteydessä poliisiin. Jos halutaan kutsua niitä ihmisiä, jotka puolustavat oikeudenmukaista kohtelua myös Anneli Auerille ja hänen lapsilleen, ”Pro-Annelisteiksi” tai vaikka ”Public Enemies”, niin siitä vaan, silloin tunnustan ehdottomasti kuuluvani tuohon ryhmään. Kuulun pieneen väkivallattomaan porukkaan, joka haluaa edistää totuuden löytymistä ja vastustaa viranomaisten ruokotonta ja laitonta toimintaa, niin tässä Annun tapauksessa kuin ihan yleisestikin. Samalla asialla toimivia organisoituneita ryhmiä on varmasti muitakin.

Koska organisoitumistamme on rinnastettu ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen, niin selvyyden vuoksi on syytä pohtia, mikä on järjestäytynyttä rikollisuutta. Suomen lainsäädännössä järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa, tietyn ajan koossa pysyvää ja rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia, joista on säädetty vähintään neljän vuoden vankeusrangaistus. EU määrittelee termin ”järjestäytynyt rikollisuus” yhdentoista ominaisuuden luettelolla. Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset. Vertaan määriteltyjen ominaisuuksien toteutumista suhteessa omaan ryhmääni.

1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö – toteutuu
2. Ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät – toteutunee vaikkakin jokainen määrää itse omat tehtävänsä
3. Ryhmä toimii pitkän ja rajoittamattoman ajan – toteutuu, ryhmä toimii kunnes asia on kunnossa
4. Ryhmä käyttää sisäistä kuria – ei toteudu, jokainen kurittaa itse itseään tarvittaessa
5. Ryhmää epäillään törkeistä rikoksista – toteutuu vain netin keskustelupalstoilla
6. Ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla – toteutuu
7. Ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja – ei toteudu, siitä huolimatta toiminta voidaan kokea uhkana, etenkin jos totuuden ilmitulo pelottaa
8. Ryhmä käyttää peiteyhtiöitä – ei toteudu
9. Ryhmä harjoittaa rahan pesua – ei toteudu
10. Ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin – toteutuu, pyritään vaikuttamaan siten, että havaitsisivat totuuden ja tehdyt vääryydet
11. Ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä – ei toteudu

Piskuisen ryhmäni toiminta vaikuttaa olevan jossakin määrin järjestäytynyttä. Toiminta ei kuitenkaan ole millään muotoa rikollista – täysin päinvastoin.

Jos omien mielipiteiden voimakas esittäminen on anarkiaa, niin siinä tapauksessa olen anarkisti. Jos taas anarkisti on sellainen henkilö, joka ei syö puuroaan vaan räjäyttää sen, olen puolianarkisti. En syö puuroa, mutten myöskään räjäyttele sitä.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 2

salattu

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella tiedetään:

Asiassa on ollut kysymys useisiin lapsiin kohdistuneiksi väitetyistä seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksista.

Kuten aikanaan tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari ei halunnut paljastaa kuinka monesta lapsesta rikosepäilyssä oli kyse, ei tuomioistuinkaan sitä halua paljastaa. Mitähän arkaluonteista voi olla asianomistajien lukumäärässä? Varmasti jotakin, koska sitä ei haluta kertoa. Asianomistajia on useita. Siihen tietoon on suuren yleisön tyytyminen.

Koska kyse on lapsista, tulee heidän henkilöllisyytensä paljastumista suojata kaikin mahdollisin tavoin vaikka rikoksen uhriksi joutumisen, ei pitäisi millään tavalla olla uhrille häpeällistä. Erityisesti tässä jutussa kannatan kuitenkin asianomistajien ehdotonta salaamista, koska kaikki asianomistajat eivät ole omasta mielestään joutuneet kyseisten rikosten kohteeksi, eivätkä halua sellaisen uhreiksi leimautua.

Paljastaisiko lukumäärän kertominen sitten asianomistajien henkilöllisyyden? En usko.

Jos kyse ei ole asianomistajien henkilöllisyyden suojaamisesta, niin mistä ihmeestä on kyse? Paljastaisiko lukumäärän kertominen jotain ihan muuta? Luulen, että kyse on enemmänkin jostain muusta kuin asianomistajien suojaamisesta. Kenties yrityksestä säilyttää käräjäoikeuden arvovallan rippeet kyseisen limbotuomion jälkeen. Onnistuuko se salaamisella? En usko.

salattu

Osaan lapsista kohdistuneiksi väitettyjä rikoksia koskevat syytteet on hylätty kokonaan.

Kaikki syytteet eivät siis tulleet käräjäoikeuden arvion mukaan toteen näytetyksi. Joitakin X määrää lapsia koskevat rikossyytteet on hylätty kokonaan. X määrää lapsia ei ole tuomioistuimen mielestä käytetty seksuaalisesti hyväksi eikä pahoinpidelty. Jotain sekin.

Salonsaari elää lapsuuden ihannemaailmassa

Salonsaari

Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaaren sanojen mukaan Suomessa ei syyttömiä vankilaan laiteta. Hänen mukaansa myöskään poliisi ei vuoda tietoja, vaan toimittajilla on mitä ihmeellisimpiä keinoja löytää lähteitä. Minäkin haluaisin elää tuossa maailmassa, jota Salonsaari kuvailee.

Salonsaaren kauniista sanoista huolimatta tälläkin hetkellä Saranmäen vankilassa istuu varmuudella ainakin kaksi syytöntä ihmistä, mahdollisesti useampia. Salonsaaren vakuutteluista huolimatta myös poliisi vuotaa jatkuvasti, mutta tietysti vain mediaystävällistä tietoa. Satakunnan Kansa oli syksyllä 2011 jollain ihmeellisellä keinolla löytänyt lähteen, jonka mukaan poliisilla olisi ollut kiistaton kuvatallenne Annua ja Jensiä koskevassa lapsiin kohdistuvassa rikosasiassa. Salonsaari ei kuitenkaan vahvistanut kuvatallenteen olemassaoloa, mutta ei sitä kumonnutkaan. Nyt tiedämme, ettei mitään vahvistettavaa olisi ollutkaan. Herää ajatus, yrittikö poliisi valheellisesti kertomalla kiistattomasta kuvatallenteesta, joko SK:lle tai asiassa kuulluille, vahvistaa uskoa epäiltyjen syyllisyyteen. Tuskin poliisin tarkoitus sentään oli etsintäkuuluttaa uusia uhreja ilmoittautumaan korvausten toivossa. Eihän me missään Jenkkilässä olla.

Minun lapsuuden mielikuvitusmaailmaan kuului rehellinen ja urhoollinen poliisi, joka huolehtii turvallisuudestani vaikka oman henkensä uhalla. Sankari, joka tulee nopeasti hätiin, jos tarve niin vaatii. Lapsuuden leikeissä poliisi jahtasi roistoja, ei muita. Koskaan emme leikkineet, että poliisi olisi ollut rikollinen. Paljon on muuttunut ajatusmaailma noista lapsuuden ajoista.

Mikään inhimillinen ei ole vierasta poliisille. Ovathan poliisit, kuten olen todennut, lähtökohtaisesti ihmisiä. Poliisilaitos ei myöskään kovin paljoa eroa muista työpaikosta. Rikollisten määrä tosin saattaa olla keskimääräistä suurempi. Poliisilaitoksella astutaan toisten varpaille, näpäytetään, arvostellaan, rakastutaan, petytään, ollaan mustasukkaisia ja kateellisia, kostetaan, kilpaillaan, juonitellaan, vinoillaan, valehdellaan, juorutaan ja mustamaalataan. Joskus nämä inhimilliset asiat häiritsevät poliisin työskentelyä.

Lainaan tutkinnanjohtaja Salonsaaren sanoja ”Joskus vanhat asiat tulevat yllättäen esiin”. Näin voi joskus käydä, eivätkä poliisit ole siitä mitenkään ulkopuolella.