Julkinen seloste asiassa Auer & Kukka

Anneli Auer

Kirjoittanut Anneli Auer

Tämä on vastine Turun hovioikeuden 27.6.2013 antamaan julkiseen selosteeseen asiassa Auer ja Kukka (R 12/1625).

Seloste antaa harhaanjohtavan kuvan niin näytön kuin asiantuntijoiden roolin suhteen, ja siksi on välttämätöntä esittää joitakin tarkennuksia sen ymmärtämiseksi, minkälaisin perustein hovioikeus on tuominnut Auerin ja Kukan.

Selosteessa annetaan ymmärtää, että hovioikeus on kyennyt esitetyn näytön perusteella erottelemaan lasten kertomuksista luotettavan osan epäluotettavasta osasta. Tästä voisi saada sellaisen käsityksen, että luotettavat osat olisi voitu todentaa esittämällä näyttöä niiden tueksi. Tosiasiassa näyttöä oli ainoastaan kertomuksia vastaan ja esitetyn näytön perusteella osa syytteistä kumottiin jo käräjäoikeudessa. Jäljelle jäävän osan tueksi ei ole esitetty minkäänlaista kertomuksista riippumatonta näyttöä. Tuomio ei siis perustu näyttöön siitä, että rikos olisi tapahtunut, vaan siihen oletukseen, että vastaajien esittämän näytön perusteella rikoksen mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Tämä sotii vastaajien käsityksen mukaan jyrkästi oikeusvaltion perusperiaatteita vastaan.

Selosteessa annetaan myös ymmärtää, että tuomio perustuisi useiden erikoislääkärien ja psykologien kuulemiseen. Selosteessa ei kuitenkaan kerrota, että kuulemisista huolimatta tuomiossa ei ole huomioitu kuin yhden lääkärin ja kolmen psykologin mielipiteitä ja on jätetty kokonaan huomioimatta niiden asiantuntijoiden puheenvuorot, joilla olisi ollut paras pätevyys puhua oman erityisalansa asioista.

Selosteessa jopa väitetään, että arpi- ja vammalöydöksille ei esitetty muuta tai uskottavampaa selitystä kuin lasten kertomukset, vaikka tosiasiassa jokaiselle löydökselle esitettiin vähintään yhtä todennäköisiä selityksiä kuin lasten hyvin epärealistiset kertomukset. Kaikki lääkärit olivat yhtä mieltä siitä, että löydöksille voi olla muita selityksiä. Lisäksi osasta väitetyistä teoista jäi löydökset puuttumaan tai löydökset olivat ristiriidassa kertomuksen kanssa.

Allekirjoittaneen käsityksen mukaan hovioikeus on julkisella tiedotteellaan määritellyt suuntaviivat sille, mitkä aiheet ovat julkisia ja millaisella yksityiskohtaisuudella näistä asioita voidaan julkisesti puhua. Tässä vastineessa otetaan kantaa ainoastaan hovioikeuden julkisiksi määrittelemiin aiheisiin kertomalla vastaavalla tarkkuudella ne asiat, jotka hovioikeus on jättänyt kertomatta ja näin täsmennetään harhaanjohtavia kohtia.

Vastaajien oikeusturvan kannalta olisi välttämätöntä julkistaa myös lasten kertomukset, mitä tässä ei kuitenkaan tehdä. Ei ole myöskään lasten edun mukaista, että väärän tuomion lisäksi tuomiosta myös tiedotetaan väärin ja että lapset saavat kaiken muun kärsimyksen lisäksi taakakseen myös häpeän rikoksista, joita ei ole koskaan edes tapahtunut.

Lääkärit

Hovioikeus vetoaa selosteessaan lääkäreiden suureen lukumäärään ja siihen, että he ovat erikoislääkäreitä. Selosteessa ei kuitenkaan kerrota, että tuomio perustuu ainoastaan yhden lääkärin allekirjoittamiin lausuntoihin, joissa on otettu vahvasti kantaa myös lääkärin oman erikoisosaamisen (gynekologia) ulkopuolisiin asioihin. Käräjäoikeudessa nämä lausunnot todettiin asenteellisiksi.

Varsinaisessa tutkimustilaisuudessa oli läsnä kolme lääkäriä, joiden erikoisalaa olivat gynekologia (lausunnon laatinut lääkäri A), urologia (lääkäri B) ja lastentaudit (lääkäri C). Lisäksi lapsille tehtiin radiologisia tutkimuksia. Hovioikeus katsoo lääkärintarkastusten tukevan lasten kertomuksia vaikka asianomistajilta ei missään em. tutkimuksessa löytynyt mitään vertailuryhmän lapsista poikkeavaa lukuun ottamatta yhden lapsen peräsuolesta magneettikuvauksessa todettua laajentumaa, johon palataan myöhemmin. Vertailuryhmällä tarkoitetaan kolmea naapurustossa asunutta lasta, jotka tutkittiin samassa yhteydessä.

Arpikartoitus tehtiin UV-valoa apuna käyttäen. UV-valo ei erottele pysyviä arpia ja paranemisvaiheessa olevia tilapäisiä arpia eikä niitä ole eroteltu myöskään lausunnossa. Puolustus vaati ennen hovioikeuskäsittelyä lapsille uutta lääkärintarkastusta, jossa asia olisi selvinnyt, mutta hovioikeus hylkäsi vaatimuksen.

Mikään arvista ei vastannut sitä, mitä viiltelyarvilla yleensä tarkoitetaan, vaan ne olivat enimmäkseen hentoja, paljain silmin huonosti havaittavia löydöksiä. Niitä ei erota vertailuryhmän arvista mikään muu kuin niihin liittyvä kertomus, minkä lääkäri A on itsekin myöntänyt. Niitä ei erota edes suuri lukumäärä, sillä yhdellä vertailuryhmän lapsella todettiin poikkeuksellisen suuri määrä löydöksiä, laskutavasta riippuen 65–90 arveksi tulkittavaa löydöstä samoin kriteerein kuin asianomistaja C:ltä oli laskettu 105 löydöstä. Asianomistaja B:llä oli laskettu 26 arpea ja asianomistaja D:llä kymmenkunta arpea. Kaikilla vertailuryhmän lapsilla oli selittämättömiä arpia, arpisarjoiksi tulkittavia löydöksiä ja erikoisen muotoisia arpia, kuten rasti, kolmio, ympyrä, sydän tai erilaisia kirjaimia. Yhdellä vertailuryhmän lapsista todettiin peräaukon alapuolella arpi, jossa lääkäri A ei kuitenkaan nähnyt mitään rikokseen viittaavaa.

Hovioikeus katsoi arvet todennetuiksi lääkäri B:n vakuutuksella siitä, että kaikki arvet olivat hyvin paljain silmin nähtävissä vaikka lääkäri A:n mukaan suurin osa näkyi huonosti, osa oli epävarmoja ja osasta ei ollut tietoa, olivatko ne arpia vai ”arvenkaltaisia muodostelmia”. Tutkimustilanteen videolta näkyi, että lääkäri B seisoi tutkimuksen ajan enimmäkseen taustalla poissa kameroiden tieltä. Ketään muita kuin lääkäreitä A ja B ei kuultu arpiin liittyen.

Peräsuolen laajentumaan liittyen kuultiin uutena todistajana erikoislääkäri D:tä, jonka erikoisalana oli gastroenterologia eli hänen pätevyyteensä kuului lausua nimenomaan suolistoon ja peräaukkoon liittyvistä löydöksistä. Havaitun laajentuman koko ja sijainti yhdessä siihen liittyvän arven kanssa sopivat lääkäri D:n arvion mukaan täydellisesti yhteen sen kanssa, että lapsi on kärsinyt pitkäaikaisesta ummetuksesta. Lääkäri D ei pitänyt vuosien takaista penetraatiota todennäköisenä syynä laajentumaan, koska kokemuksen mukaan laajentuman syntyminen edellyttää pitkäaikaista venytystä.

Hovioikeus jätti lääkäri D:n lausunnon huomioimatta perustuen arvailun tasoiseen spekulaatioon siitä, että vaikka ummetus ei olisi parantunut ilman lääkärin hoitoa, B:llä ei ole ollut vaikeaa ummetusta vaikka lapsi itse on kertonut kärsineensä ummetuksesta ja kakkaamiseen liittyvästä kivusta.

Puhelimitse kuultiin vielä norjalaista seksuaalisen hyväksikäytön tutkimiseen erikoistunutta lääkäri E:tä, jonka mukaan pelkästään arvista ei voi päätellä, ovatko ne seurausta seksuaalisesta hyväksikäytöstä vai jostain muusta. Asianomistaja C:n löydös näytti hänen mielestään luonnolliselta muodostelmalta. Lääkäri E vahvisti lääkäri D:n toteamuksen, että laajentuma yhdessä arven kanssa ovat tyypillisiä löydöksiä vaikean ummetuksen yhteydessä.

Hovioikeus perustelee päätöstään myös todennäköisyyksillä, vaikka esitetyn näytön perusteella jokaiselle löydökselle on olemassa myös vaihtoehtoinen ja todennäköisempi selitys. Koska esim. todennäköisyys joutua äidin viiltelemäksi saatananpalvonnan yhteydessä tai joutua lapsena anaaliraiskauksen uhriksi on 0%, mikä tahansa realistinen selitys on todennäköisempi.

Psykologit

Hovioikeudessa kuultiin kolmea Turun yksikössä työskentelevää psykologia, joilla on pätevyys haastatella lapsia ja tehdä luotettavuusarvioita rutiinitapauksissa. Nämä kolme psykologia ovat haastatelleet asianomistajia B, C ja D ja laatineet luotettavuusarvion oman haastateltavansa osalta. Kellään heistä ei ole psykologista jatkotutkintoa luotettavuusarviointiin liittyen eikä myöskään julkaistuja tutkimuksia näistä aiheista. Näistä psykologeista käytetään jatkossa nimitystä ’haastattelijat’.

Lisäksi kuultiin kolmea psykologian tohtoria, jotka ovat pätevöityneet nimenomaan luotettavuusarvioinnin ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön saralla. Kaksi heistä laati kokonaisarvion kertomusten luotettavuudesta kaiken saatavilla olevan materiaalin perusteella. Yksi oli ollut mukana konsultoimassa Turun yksikön psykologeja. Näistä kolmesta psykologista käytetään jatkossa nimitystä ’asiantuntijat’.

Muut kuullut psykologit olivat olleet mukana muiden lasten haastatteluissa Tampereen ja Helsingin yksiköissä, eivätkä ottaneet kantaa asianomistajien B, C ja D kertomusten luotettavuuteen.

Turun yksikön haastattelijat päätyivät kukin hieman erilaisiin arvioihin haastateltavansa luotettavuudesta, mutta jokainen päätyi kuitenkin siihen ratkaisuun, että hypoteesi rikoksesta sai eniten tukea. Kaikki haastattelijat pitivät lääkärinlausuntoja kiistattomana näyttönä rikoksen tapahtumisesta paitsi asianomistaja D:n haastattelija, joka antoi lausuntonsa ehdollisina.

Asiantuntijat A ja B päätyivät siihen ratkaisuun, että eniten tukea sai hypoteesi siitä, että rikosta ei ole tapahtunut. Koska löydökset ja niiden tulkinnat ovat kaksi eri asiaa, on todennäköisempää, että lääkärit ovat syyllistyneet ylitulkintaan, kuin että lasten kuvaamat hyvin epärealistiset tapahtumankulut olisivat totta, ottaen huomioon, että mitään näyttöä niiden tueksi ei ole olemassa, ja että hyvin moni seikka puhuu niitä vastaan.

Toinen kiistakysymys koski luotettavuuden kriteerejä. Haastattelijoiden käyttämät kriteerit kuten kertomusten yksityiskohtaisuus ja yhteneväisyys ja muut myös hovioikeuden selosteessa mainitut kriteerit eivät asiantuntijoiden mukaan ole käyttökelpoisia silloin, kun kyseessä ovat valemuistot, vuorovaikutuksessa syntyneet tarinat tai ns. upotetut valheet, joissa yksityiskohdat on poimittu muualta. Sellaiset asiat kuten lapsen elehtiminen haastattelussa eivät ylipäätään koskaan ole käyttökelpoisia luotettavuuden kriteerejä. Seksuaalitietämys on aikaisemmin käytössä ollut kriteeri, joka on kuitenkin menettänyt merkityksensä internetin aikakaudella. Asianomistajat B ja C ovat kiistatta nähneet nettipornoa, koska molemmat osasivat nimetä aitoja pornosivustoja.

Kolmas kiistakysymys oli, miten luotettavuutta voidaan arvioida, kun kertomus sisältää useita selkeästi epäluotettavia osia. Kaksi haastattelijaa kuittasi asian toteamalla, ettei epäluotettavilla osilla voi sulkea rikoksen mahdollisuutta pois. Kaikki kolme asiantuntijaa sekä kolmas haastattelija totesivat, ettei epäluotettavasta kertomuksesta voida millään menetelmällä poimia mahdollisesti luotettavia kohtia, paitsi jos on olemassa jotakin kertomuksista riippumatonta näyttöä. Mitään sellaista näyttöä ei siis tässä tapauksessa ole olemassa muusta kuin tukkapöllystä, yhdestä läpsimisestä ja yhdestä muovilautasella aiheutetusta pienestä haavasta.

Hovioikeuden selosteessa todetaan, että haastattelut tehtiin Suomessa vallitsevan yleisen käytännön mukaisella menetelmällä. Ongelmallista tässä tapauksessa kuitenkin oli, että Suomessa ei ole valmista ohjeistusta siihen, miten tulee menetellä vaativien ja laajojen luotettavuusarviointien kohdalla, koska tällaisia tapauksia ei yleensä ole. Hovioikeudessa otettiin esiin useita ongelmakohtia, joissa haastattelijoiden puutteelliset tiedot ilmenivät. Muualla kuin Suomessa varsinaiset luotettavuusarviot teetetään alan asiantuntijoilla eikä haastattelijoilla.

Hovioikeuden selosteesta sen enempää kuin tuomion salaisesta osastakaan ei selviä, miksi hovioikeus on kaikissa kiistakysymyksissä asettunut vastakkaiselle kannalle kuin alan asiantuntijat.

Tuomion perusteluista ja julkisesta selosteesta saa sellaisen käsityksen, että hovioikeus ei ole ymmärtänyt tai ei ole halunnut ymmärtää, mistä luotettavuuden arvioinnissa on kyse.

Asiantuntijoiden ja myös haastattelijoiden kertoman mukaan kertomuksia ei voida arvioida irrallaan muusta näytöstä ja siitä kontekstista, jossa ne ovat syntyneet, ja väärät kertomukset ovat itse asiassa varsin yleisiä. Asiantuntijoiden mukaan väärät kertomukset eivät yleensä synny tahallisen vaikuttamisen ja tietoisen sopimisen kautta vaan ennemminkin tahattoman vaikuttamisen kautta. Silti hovioikeus perustelee tuomiotaan sillä, että eivät lapset keksisi tällaisia asioita tai eivät olisi pystyneet sopimaan kertomuksista. Asiantuntijalausuntojen valossa hovioikeuden tuomio on siis täysin väärä.

Välitön näyttö

Hovioikeus on luetellut neljä asiaa, jotka sen mukaan heikentävät asianomistaja A:n kertomuksen luotettavuutta. Mikään näistä ei tosiasiallisesti kerro mitään A:n epäluotettavuudesta vaan hovioikeuden kyvyttömyydestä arvioida näyttöä objektiivisesti.

Hovioikeus esim. olettaa, että A:n olisi pitänyt havaita selkäpuolellaan olevat sentin korkuiset muodostelmat, joita kukaan muukaan ei ole sieltä ilman UV-valoa onnistunut löytämään. Hovioikeus myös olettaa, että vastoin A:n, Kukan ja Auerin yhteneväisiä kertomuksia, Kukan olisi joka kerta tavatessaan äitiä pitänyt tavata myös A ja kaiken lisäksi A:lla olisi pitänyt olla selitys B:n, C:n ja D:n kertomuksiin ja arpiin vaikka A on asunut eri taloudessa kesästä 2010 eikä ole saanut tavata vapaasti B:tä, C:tä eikä D:tä sen jälkeen kun sijaisäiti katkaisi tapaamiset alkusyksyllä 2010.

Tasapuolisuuden nimissä hovioikeuden olisi pitänyt luetella myös B:n, C:n ja D:n kertomusten luotettavuutta heikentävät seikat eikä antaa sellaista väärää tietoa, että nämä kolme eivät olisi jääneet kiinni valehtelusta. Ilmeisesti hovioikeuden logiikalla se ei ole valehtelua, mitä kukaan ei ole uskonut alun perinkään tai mistä syyttäjä on jo luopunut.

Seuraavassa on lueteltu joitakin B:n, C:n ja D:n kertomusten luotettavuutta heikentäviä havaintoja:

1. Kertomukset sisältävät yleisen elämänkokemuksen mukaan epäuskottavia kohtia, minkä hovioikeuskin on todennut.

2. Vastaavanlaisista satanistisista kertomuksista on kokemusta muualta maailmasta, USA:sta jopa satoja. Vastaavanlaiset kertomukset eivät ole koskaan missään olleet totta.

3. Kertomukset sisältävät tilastojen valossa ääriharvinaisia tekoja, jotka kuitenkin ovat aikaisemmin dokumentoiduista vääristä kertomuksista tuttuja.

4. Kertomukset sisältävät muistitutkimuksen valossa epärealistisia osia.

5. Lasten terveystiedot ja poissaolotiedot koulusta ovat ristiriidassa kertomusten kanssa.

6. Asianomistajien ja vastaajien lisäksi suoraa näyttöä olisi ollut myös seitsemän muun henkilön kertomukset lasten kuvaamista tapahtumista. Yksikään näistä seitsemästä kertomuksissa esiintyvistä henkilöistä ei vahvistanut kertomuksia.

7. Kertomukset sisältävät lukuisia varmasti vääräksi tiedettyjä yksityiskohtia.

8. Lapset puhuivat ristiin eräissä merkittävissä kohdissa mm. pornonkatseluun ja viiltelyyn liittyen. Yhdeltä lapselta lipsahti yhdessä haastattelussa, että ”viiltely” olikin itse asiassa lasten keskinäistä leikkiä.

9. Lapsilla on ollut motiivi tuottaa väärää kertomusta.

Muu näyttö

Hovioikeudessa otettiin esille useita sellaisia asioita, joista loogisesti ajatellen olisi pitänyt olla näyttöä, jos kertomukset olisivat totta. Mitään näyttöä minkään kertomuksen osan tueksi ei ole olemassa, minkä vastaajien näkemyksen mukaan pitäisi horjuttaa kertomusten luotettavuutta entisestäänkin. Esimerkiksi lapsista loppukesällä 2009 otetuista hyvälaatuisista kuvista voitiin todeta, että useimmat lapsilla 2011 havaitut löydökset vielä tuolloin puuttuivat, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että lapsia olisi viillelty viikoittain keväästä 2007 lähtien.

Naapureita ja asianomistajien vanhempia kuultiin mm. siinä tarkoituksessa, että heidän havaintonsa yhdessä lasten terveystietojen ja poissaolotietojen kanssa osoittaisivat väitteet jatkuvasta pahoinpitelystä mahdottomiksi. Kukaan ei koskaan ole havainnut lapsissa fyysistä tai psyykkistä oireilua tai minkäänlaisia pahoinpitelyn jälkiä, vaikka lapset ovat saaneet liikkua vapaasti pihalla ja kavereiden luona ja ovat naapureiden kertoman mukaan olleet paljon ulkona. Myöskään pitkään jatkunut peitetoiminta, tilakuuntelu tai telekuuntelu eivät tue rikosväitteitä, vaikka myös Auerin ja Kukan useat kymmenet puhelut tallentuivat puolen vuoden ajalta.

Hovioikeuden mukaan käytetyt tekovälineet ovat olleet tavalliseen asuinirtaimistoon kuuluvia tai helposti hävitettäviä. Riippumatta siitä voidaanko tekopeniksiä, käsirautoja tai seksiasusteita pitää joka kodin välineinä, ainakaan Auerilla ja Kukalla ne eivät ole sitä olleet, mikä tuli todistettua aikaisempien ja myöhempien kumppaneiden kuulemisella ja peitetoimintaraportilla. Seksivälineiden puuttuminen yhdessä em. tiedon kanssa ja yhdessä lasten jo sinällään epäuskottavien kertomusten kanssa olisi vastaajien käsityksen mukaan pitänyt kertoa hovioikeudelle, että lasten kertomukset ovat peräisin jostain muualta kuin tosielämän kokemuksista. Lasten mukaan tekopeniksiä olisi käytetty mm. pirun sarvina, lintujen jahtaamiseen pihalla, ruokailun yhteydessä ja yksi esimurrosikäinen lapsi olisi työntänyt sellaisen itse peräaukkoonsa ilman, että siitä olisi jäänyt jälkiä. Osoite kaalimato.com oli tuttu ainakin yhdelle lapsista.

Koska Turun yksikössä taustatutkimus oli jäänyt puolitiehen ja Helsingin yksikössäkin asiaa oli tutkittu vain asianomistaja A:n näkökulmasta, vastaajat olivat laatineet hovioikeudelle apuvälineeksi Stakesin ohjeissa mainitun aikajanan lasten keskeisistä elämänmuutoksista ja syytösten kehityshistoriasta. Kehityshistoria osoitti selvän kaavan kertomusten rakentumiselle ja tarjosi loogisen selityksen myös sille, miksi Jens Kukka tuli mukaan kertomuksiin.

Hovioikeus ei ole perustellut, miksi se on jättänyt vastaajien esittämän vaihtoehtoisen tapahtumankulun ja asiantuntijoiden A ja B esittämän vastaavan tapahtumankulun kokonaan huomioimatta, vaikka kaikki vaihtoehtoiset selitykset todettiin mahdollisiksi samalla kun syytteen perustana olleet kertomukset todettiin suurelta osin epäluotettaviksi. Muu näyttö kuitattiin ainoastaan toteamalla, että näytön puuttumisella ei voi sulkea rikoksen mahdollisuutta pois.

Turussa 24.7.2013 Anneli Auer

Turun hovioikeuden tuomio and dirty details

scared

Annu on tuomittu rikoksista, joita hän ei ole tehnyt. Yhdenkään henkilön tai instanssin mielipide tai arvio asiasta, ei voi muuttaa tosiasioita. Totuus ei ole mielipide- tai arvovaltakysymys.

Olen saanut paljon kritiikkiä ja siksi kertaan vielä sen, minkä olen mielestäni tehnyt selväksi jo aiemminkin. Lapsia pitää suojella kaikelta väkivallalta ja hyväksikäytöltä. En puolusta insestiä, pedofiliaa tai lasten pahoinpitelyä. Se kaikki on minusta aivan yhtä vastenmielistä ja tuomittavaa kuin ihmisten mielestä yleensä. Puolustan oikeudenmukaisuutta, totuutta, ihmisoikeuksia ja elämää.

Minulla on ollut mahdollisuus tutustua kaikkeen oikeudenkäyntiaineistoon, koska olen avustanut Annua muutamassa valitusprosessissa asiaan liittyen. Aineistosta ei löydy mitään raskauttavaa todistetta, jolla voitaisiin tuomita kumpaakaan syytettyä mistään rikoksesta. Ja kuitenkin tuomiot on annettu.

Toisin kuin hovioikeus julkisessa selosteessaan väittää, hovioikeus ei ole voinut ymmärtää lasten kertomusten syntyhistoriaa. Hovioikeuden ammattitaito ei nähtävästi ole riittänyt myöskään asiantuntijoiden epätieteellisten tutkimusten arviointiin vaikka tähän on tarjottu heille apuja puolustuksen kustannuksella. Kaikki asiantuntijat eivät pitäneet lasten kertomuksia luotettavina. Myöskään ns. lääketieteellisestä näytöstä ei oltu yksimielisiä.

Lasten kertomusten taustat ja niiden syntyhistoria on merkittävä asia, kun arvioidaan kertomusten todistusarvoa. Syyttäjien puolelta luotettavuusarvion tehneiden asiantuntijoiden tiedossa nämä seikat eivät olleet. Heidän saamansa taustatiedot ovat olleet vahvasti arviota ohjaavia ja mm. tämä heikentää merkittävästi arvioiden luotettavuutta. Kaikelle on olemassa hyvin yksinkertainen, ymmärrettävä ja elämänläheinen selitys. Se, miksi sitä ei tuomioistuimessa ymmärretä tai haluta ymmärtää, on minulle täysi arvoitus. Hovioikeus vetoaa elämänkokemukseen. Heidän elämänkokemuksestaan mitään tietämättä voin silti sanoa, että se taitaa poiketa hurjasti omastani.

Julkinen seloste ei kaikilta osin muutoinkaan ole totuudenmukainen. Salainen oikeudenkäynti mahdollistaa sen, ettei kritiikkiä voi julkisesti esittää vaikka sille olisi olemassa vahvat perusteet. Se mikä on määrätty salaiseksi, on salaista rangaistuksen uhalla eikä perusteita tai todisteita julkisesta selosteesta poikkeaville väitteille ole mahdollista esittää. Julkista selostetta on kehuttu sen avoimuudesta. Avoimuus on kuitenkin näennäistä. Joka on perehtynyt koko oikeudenkäyntiaineistoon, ei voi olla samaa mieltä selosteen avoimuudesta. Suurelle yleisölle, joka ei muuta asiasta tiedä, julkinen seloste vaikuttaa ilmeisesti avoimelta ja mielikuvitus hoitaa aukot, jotka selosteeseen jää. Tietämättä jutun yksityiskohtia ei selosteen ajatuksia ohjaavaa vaikutusta varmaan edes huomaa.

Oikeusvaltion kannalta tuomio on mahdollisimman ikävä. Annun ja Jensin tuomiot ovat täydellinen oikeusmurha. Oikeusmurhia ei pitäisi oikeusvaltiossa tapahtua. Sen eteen on tehty paljon työtä, mutta tämän tapauksen kautta tilanne näyttää todella huolestuttavalta. Ihmisten tulisi voida luottaa kaikkeen viranomaistoimintaa ja erityisesti tuomioistuimen ratkaisuihin. Ketään syytöntä ei tulisi missään tilanteessa tuomita vankeuteen. Sitä ei voi hyväksyä. Eikä pidäkään hyväksyä.

Oikeusmurhat murentavat luottamusta koko yhteiskuntaan. Salainen oikeudenkäynti suojaa mahdollisia rikoksen uhreja ja se on kaunis ja kannatettava periaate. Kuitenkin toinen oikeushyvä eli syytetyn oikeusturva voi vaarantua vakavasti tästä menettelystä. Koko oikeudenkäynnin salaaminen voi johtaa tulokseen, joka ei ole lähelläkään totuutta eikä siksi ole kestävä. Hovioikeuden julkinen seloste asiasta on ongelmallinen. Siinä annetaan epämääräiset perusteet tuomiolle. Selostetta ei voi kuitenkaan kyseenalaistaa, jos ei tunne koko jutun materiaalia ja taustatietoja.

Vaikutusmahdollisuudet puolustusasianajajilla ja oikeusmurhan uhrien läheisillä ovat hyvin heikot. Erittäin huolestuttavaa on se, ettei tässä tapauksessa ole toteutuneet mitkään oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet. Puolustuksen mahdollisuudet tasapuoliseen oikeudenkäyntiin on evätty kerta toisensa jälkeen. Puolustuksen pyyntöön toisen lääkärin arviosta ei ole suostuttu. Puolustuksen omille asiantuntijoille ei ole annettu mahdollisuutta arvioida lasten väitettyjä vammoja tai tehdä omia luotettavuusarvioita, ei valtion kustannuksella eikä edes omalla kustannuksella. Puolustuksen asiantuntijat ovat joutuneet arvioimaan vammojen todenperäisyyttä ja kertomusten luotettavuutta annetun materiaalin ja lausuntojen perusteella. Syyttömyysolettamaa on rikottu alusta alkaen median kautta, eikä tätä ole korjattu viranomaisten taholta, mikä olisi ollut vähintä mitä viranomaisten asiassa olisi pitänyt tehdä.

Olen huolestunut siitä, että tällaista voi nykyaikana tapahtua. Ihan kenelle tahansa meistä – vaikka sinulle tai minulle. Valitettavasti tämä ei edes ole vain yksittäistapaus, joten on syytä olla erittäin huolestunut. Jos ihmiset eivät voi luottaa viranomaisiin eivätkä oikeuslaitoksen riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen, se on jo vakava asia.

Minulla on ystäviä, jotka uskovat Annun olevan syytön. Ja ystäviä, jotka eivät tiedä mitä ajattelisivat ja ymmärrän sen. On vaikeaa ellei lähes mahdotonta ymmärtää, miten syytöntä ihmistä voidaan kohdella näin. En ihmettele sitä, että ihmiset uskovat näihin pahoihin asioihin, kun niistä kerran on olemassa oikeuden tuomio. Ihmisillä on vahva luottamus oikeuden toteutumiseen tuomioistuimissa ja niinhän sen tulisi ollakin. Jos ei voi luottaa laillisuuden valvontaan, tulee syystäkin turvaton olo. Kaiken lainkäytön tulisi olla ennalta arvattavaa ja tasapuolista. On vaikea ymmärtää, että toimimalla täysin lain mukaisesti ja oikein, voi silti joutua vankilaan iljettävistä rikoksista tuomittuna ja muiden halveksimana.

Turun hovioikeuden julkinen seloste on kuin tilaustyönä kirjoitettu syyttäjille sopivaksi tulevaan murhaoikeudenkäyntiin. Julkisen selosteen sisällön tarkoitushakuisuus suhteessa murhajuttuun on silmiin pistävä. Se saa vakavasti miettimään, onko tässä asiassa olemassa riippumatonta ja puolueetonta tuomioistuinta.

Toisaalta ainut, jonka syyttömyys murhaan on todennettavissa ja todistettavissa, on jutun syytetty. Jos oikeudenkäynti murha-asiassa ylipäätään on tarpeen, niin ainakin tuomion lopputuloksen pitäisi olla ilmiselvästi vapauttava. Pessimisti minussa ajattelee, että koska perättömät syytteet menevät läpi kerta toisensa jälkeen, niin miksei ensi syksynäkin. Kun kyseessä on ihmisen elämä, en voi antaa periksi vääryyksille ja siitä syystä yhä edelleen luotan, että toimimalla oikein ja rehellisesti, saavutamme vielä oikean ja totuudenmukaisen lopputuloksen, enemmin tai myöhemmin.

Olen huolissani Annun jaksamisesta. Hän on joutunut kokemaan pettymyksiä pettymyksien perään ilman, että olisi itse voinut vaikuttaa asioihin. En voi luvata hänelle parempaa huomista, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin toivoa, että kärsimykset vielä joskus helpottavat. Annu on menettänyt lapsensa. Ja vielä pahempaa, hänestä on tehty omille lapsilleen pahin mahdollinen uhka, mitä hän ei missään nimessä oikeasti ole. Tämän ahdistavampaa tilannetta on vaikea kuvitella.

Oikeasti syyllinen ihminen voi saada helpotusta rangaistuksestaan ja ymmärtää sen syyt, katua tekojaan, toivoa anteeksiantoa. Mutta mitä voi tehdä syyttömänä tuomittu. Miten hän voi ymmärtää kärsimyksensä, mitä hän voi katua tai mitä pyytää anteeksi ja keneltä.

Nähtäväksi jää, saavatko tuomitut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edes korkeimmassa oikeudessa.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 5

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella tiedetään:

Tuomio on tehty äänestyksen jälkeen.

Päätös ei ollut yksimielinen. Äänestyksen tulos oli 2-1.

Vähemmistöön jäänyt käräjätuomari olisi tuominnut Anneli Auerin kolmesta pahoinpitelystä ja Jens Kukan kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä yhdestä pahoinpitelystä ja katsonut kummankin osalta tutkintavankeusajan vapaudenmenetyksen rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Yksi tuomareista  katsoi Annun syyllistyneen kolmeen pahoinpitelyyn ja Jensin syyllistyneen kolmeen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja yhteen pahoinpitelyyn. Epäselvää on, millä perusteella nämä teot tuomarin mielestä tulivat toteen näytetyiksi. Jos kyse on asianomistajien kertomusten luotettavuusarviosta, niin tämä tuomari piti joidenkin asianomistajien kertomuksia kovin vähän luotettavina. Toisaalta hän luotti ilmeisesti täysin niiden asianomistajien kertomuksiin, joiden mukaan mitään rikosta ei ollut tapahtunut.

”Uskokaa lapsia” -ideologiaa toteutettiin tuomiossa kauttaaltaan. Vaihtelevasti uskottiin eri lapsia tai samojen lasten eri kertomuksia. Tohon uskotaan, tohon ei, kai me tämäkin uskotaan. On nää niin kamalia juttuja, pakkohan näistä on tuomita. Tota ei vaan voida uskoa, kun sitä ei uskois kukaan jne.

Jätän julkisen selosteen ruotimisen sikseen ja jään odottamaan, että hovioikeudessa asia ymmärretään.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 4

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella tiedetään:

Asiassa on asianosaisten lisäksi kuultu todistelutarkoituksessa ja todistajana yhteensä 51 henkilöä. Henkilötodistajista suuri osa on ollut psykologian ja psykiatrian alan asiantuntijoita, joiden kuulemisella on pyritty selvittämään asianomistajien haastatteluissa antamien kertomusten luotettavuutta.

Lisäksi todistajana on kuultu runsaasti henkilöitä, jotka tavalla tai toisella ovat tunteneet vastaajat tai jommankumman heistä. Oikeudenkäynnissä on lisäksi esitetty runsaasti asiakirjatodistelua.

Ratkaisun perusteluissa on keskeisellä sijalla asiantuntijoiden lausumiin ja lääkärintarkastuksissa tehtyihin havaintoihin pohjautuva asianomistajien kertomusten luotettavuuden arviointi.

Asiantuntijoiden olisi minusta pitänyt ehdottomasti olla julkisia. Asiantuntijoiden henkilöllisyys ei voi olla sellaista arkaluonteista tietoa, jota tulisi suojella. Todistelutarkoituksessa ja todistajina kuultujen asiantuntijoiden ammattitaitoa tulee voida arvioida kriittisesti ja tarvittaessa myös  kyseenalaistaa. Varsinkin, kun selosteessa nimenomaan todetaan, että ratkaisun perusteluissa on keskeisellä sijalla juuri asianomistajien kertomusten luotettavuuden arviointi, josta nämä asiantuntijat ovat antaneet lausumansa. Ihmisillä tulisi olla mahdollisuus varmistua ensin oikeudessa kuultujen asiantuntijoiden pätevyydestä, riippumattomuudesta ja luotettavuudesta, jotta olisi mitään mahdollisuuksia arvioida sitä, ovatko heidän tekemänsä luotettavuusarviot lähellekään luotettavia. Esimerkkinä jo tiedossa oleva poliisin asiantuntija Keijo Ahorinta.

Selosteessa olisi pitänyt olla jotakin konkreettista edes siitä, millä perusteella ja millä menetelmillä lasten kertomusten luotettavuutta on arvioitu. Kiinnostavaa olisi ollut tietää, millä perusteella osa kertomuksista katsottiin luotettaviksi ja osa taas ei. Selosteesta päätellen lasten luotettavuutta on siis arvioitu tarina kerrallaan, eikä luotettavuusarvio perustu kokonaisuuteen. Lääketieteellisestä näytöstä, sen laadusta ja lääketieteellisen näytön puutteesta olisi pitänyt mainita. Tämä olisi ollut mahdollista tehdä suojaten asianomistajien yksityisyyttä – jos katsotaan, että rikos missään mielessä on yleensä kenenkään yksityisasia.

Salaisesta tuomiosta päätellen nämä salaiset asiantuntijat ovat hankkineet pätevyytensä Salaisessa tiedekunnassa. Kurssivalintaan voi tutustua:

http://www.helsinki.fi/jarj/intelligenzia/sal/

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 2

salattu

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella tiedetään:

Asiassa on ollut kysymys useisiin lapsiin kohdistuneiksi väitetyistä seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksista.

Kuten aikanaan tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari ei halunnut paljastaa kuinka monesta lapsesta rikosepäilyssä oli kyse, ei tuomioistuinkaan sitä halua paljastaa. Mitähän arkaluonteista voi olla asianomistajien lukumäärässä? Varmasti jotakin, koska sitä ei haluta kertoa. Asianomistajia on useita. Siihen tietoon on suuren yleisön tyytyminen.

Koska kyse on lapsista, tulee heidän henkilöllisyytensä paljastumista suojata kaikin mahdollisin tavoin vaikka rikoksen uhriksi joutumisen, ei pitäisi millään tavalla olla uhrille häpeällistä. Erityisesti tässä jutussa kannatan kuitenkin asianomistajien ehdotonta salaamista, koska kaikki asianomistajat eivät ole omasta mielestään joutuneet kyseisten rikosten kohteeksi, eivätkä halua sellaisen uhreiksi leimautua.

Paljastaisiko lukumäärän kertominen sitten asianomistajien henkilöllisyyden? En usko.

Jos kyse ei ole asianomistajien henkilöllisyyden suojaamisesta, niin mistä ihmeestä on kyse? Paljastaisiko lukumäärän kertominen jotain ihan muuta? Luulen, että kyse on enemmänkin jostain muusta kuin asianomistajien suojaamisesta. Kenties yrityksestä säilyttää käräjäoikeuden arvovallan rippeet kyseisen limbotuomion jälkeen. Onnistuuko se salaamisella? En usko.

salattu

Osaan lapsista kohdistuneiksi väitettyjä rikoksia koskevat syytteet on hylätty kokonaan.

Kaikki syytteet eivät siis tulleet käräjäoikeuden arvion mukaan toteen näytetyksi. Joitakin X määrää lapsia koskevat rikossyytteet on hylätty kokonaan. X määrää lapsia ei ole tuomioistuimen mielestä käytetty seksuaalisesti hyväksi eikä pahoinpidelty. Jotain sekin.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 1

salattu

28.1.2013 alkaa salaisen oikeudenkäynnin toinen näytös. Näyttämönä tällä kertaa Turun hovioikeus. Kaikki on hirvittävän salaista ja mystistä. Jotakin kuitenkin tiedetään Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen pohjalta. Kysymyksessä on seksuaali- ja väkivaltarikosasia, jossa on tullut esille arkaluonteisia tietoja asianomistajien, jotka ovat lapsia, yksityiselämästä ja terveydentilasta. Aineisto on julistettu salaiseksi 60 vuoden ajaksi asianomistajien suojaamistarpeen vuoksi.

Tuomio sisältää tuollaisia arkaluonteisia tietoja.

Tästä syystä oikeudenkäyntiaineisto on määrätty salaiseksi. Salaiseksi on määrätty aivan kaikki – myös muut kuin mainitut asianomistajia koskevat arkaluonteiset tiedot.

Seuraavassa on muutamia oikeustoimittajien kommentteja salaiseksi määrätyistä oikeudenkäynneistä. 1)

Väite: Julkisista selosteista saa hyvän käsityksen syytteenalaisesta tapahtumasta ja tuomion perusteluista.

”Huimat erot laadussa ja sisällössä.”

”HAH! Tunnen yhden tapauksen – taisi olla Nurmeksen KäO:n tuomio lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa – jossa KäT oli ihailtavalla tavalla perustellut ratkaisunsa ja laski sen julkisuuteen, siis asianomistajien nimet ja viitteet heidän identifioimiseensa salaten. Jutun argumentaatio ja syytteen hylkäämisen perusteet kerrottiin huolella. Se oli kunnon seloste. Usein seloste ei juurikaan laajenna jo tuomiolauselmasta ilmenevää, toki joskus.”

Väite: Tuomioistuimet määräävät usein koko oikeudenkäynnin salaiseksi, vaikka se voitaisiin käsitellä ainakin osittain julkisesti.

”Toisinaan tuntuu, että salaaminen kokonaan on tuomarille ns. helppo ratkaisu.”

Väite: Oikeudenkäyntejä salataan vain perustelluista syistä.

”On monta tapausta, joissa oikeudenkäynti on salattu ilman mitään perusteluja. Kyseenalaistaisin myös esim. seksuaalirikosjuttujen säännönmukaisen salaamisen, koska näin syntyy käsitys, että uhrilla on jotain hävettävää.”

1) www.oikeustoimittajat.fi/kommentitjulkisuus.php