Hyvät ja huonot uutiset

Vallan käyttöä ja virkavallan käyttöä

Poliisi tiedotti perjantaina: Satakunnan poliisilaitos on pidättänyt komisario Juha Joutsenlahden virasta tästä päivästä alkaen rikossyytteen ajaksi.

Valtionsyyttäjä on nostanut syytteen Juha Joutsenlahtea vastaan ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toissijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asiassa on kysymys Joutsenlahden menettelystä tutkinnanjohtajana Ulvilan henkirikosjutun tutkinnassa vuonna 2007.

Syyte koskee epäiltyä virkavelvollisuuden vastaista menettelyä valokuvatunnistuksen ja ryhmätunnistuksen järjestämisessä sekä vangitsemisvaatimuksen esittämisessä tuomioistuimelle. 1)

Olen samaa mieltä Satakunnan poliisin kanssa siitä, että poliisiin kohdistuvat rikosepäilyt ovat omiaan heikentämään luottamusta poliisin toimintaan ja myös koko rikosoikeudelliseen järjestelmään.

Hienoa, että Satakunnan poliisilaitos kunnostautuu ja haluaa säilyttää kansalaisten luottamuksen. Poliisin toiminnan luottamusta lisää se, että toiminnan laillisuutta valvotaan tehokkaasti, tutkitaan toimet tarvittaessa perusteellisesti ja mahdolliset rikkeet otetaan vakavasti.

Tosin Satakunnan poliisilaitoksen poliiseista vuonna 2012 tehtyyn tutkintapyyntöön ei ole vielä saatu vastausta. Juttu on Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisellä työn alla ja pohdittavana ylittyykö syytä epäillä kynnys. Siinä ilmeisesti riittää pohdittavaa useammaksi vuodeksi.

Ulvilan murhan tutkinnassa on tapahtunut paljon asioita, joita olisi syytä tarkastella kriittisesti, ettei luottamus poliisin toimintaan heikentyisi. Onni onnettomuudessa, että nämä monet inhimilliset erehdykset ovat sattuneet nimenomaan Satakunnan poliisissa, jossa asioihin tartutaan eikä mitään mahdollisia rikkeitä pimitetä, peitellä, unohdeta ja vaieta. Poliisipäällikkö Timo Vuolan sanoin ”Laki on sama kaikille”, mutta ovatko menettelytavat kaikille samat, entä puuttumiskynnys. Otetaanko kaikkien poliisien mahdolliset rikkeet näin vakavasti kuin Joutsenlahden kohdalla?

Oikeudenkäynnissä paikalla ollut Anna Annala kertoi, että asianajaja Manner oli heittänyt ilmaan ajatuksen erään valokuvan tietoisesta poisjättämisestä. Manner oli todennut kuvan poisjättämisen ja korvaamisen toisella kuvalla kertovan esitutkinnan kokoamisen epäluotettavuudesta ja tarkoitushakuisuudesta. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että kyseessä on ollut inhimillinen erehdys.

Tekninen tutkija Matti Mäkinen kertoi oikeudessa miten tutkija Lapinniemi toi syksyllä 2009 teknisentutkinnan käytössä olevalle autotallille tiedon silloisen tutkinnanjohtaja Kuusirannan pyynnöstä. Pyyntö oli Mäkisen mukaan sisältänyt vaatimuksen kuvaliitteen muuttamisesta. Mäkinen muisti vastanneensa, että “tein mitä tein, en muuta”.

Ensin Mäkistä siis pyydettiin muuttamaan/poistamaan kuva ja kun Mäkinen ei totellut pyyntöä, kyseinen kuva korvattiin omatoimisesti toisella kuvalla. Rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja on kertonut tuon kuvan vaihtaneensa. Kuusirannan, Lapinniemen ja Santaojan toimet on mitä todennäköisimmin selvitetty ja asiaan varmasti suhtauduttu sen vaatimalla vakavuudella. Tai sitten ei.

Poliisin tekemät rekonstruktiot olivat hävyttömän huonoja, täynnä virheitä ja ne tähtäsivät ilmiselvästi tiettyyn lopputulokseen. Ja lisäksi niistä tärkein oli päässyt mystisesti katoamaan. Kun virheet on nyt huomattu, on tätä varmasti käsitelty poliisissa ja tehty toimenpiteitä tutkimusten laadun parantamiseksi. Tai sitten ei.

Poliisilta on joutunut luvattoman paljon materiaalia hukkaan. Tosin uutta materiaalia on tuotettu siinä määrin, että määrä pysyy valtavana ja juttu tarpeeksi sekavana, ettei se varmaan haittaa. Ainakaan syyttäjää.

Annulle valehdeltiin kuulusteluissa, että lapset olisivat kertoneet isän ja äidin riidelleen murhayönä. Mitään tällaista lapset eivät olleet kertoneet. Kerrottiin myös, että lapset olisivat sanoneet, ettei ketään ulkopuolista ollut paikalla. Lapset eivät olleet tällaistakaan kertoneet vaan täysin päinvastoin. Poika oli murhayönä pelästynyt ulkona kulkevaa poliisia ja luullut tätä murhaajaksi (Huom. ei siis äidiksi).  Vielä tuolloin poika ei pitänyt äitiä murhaajana. Lisäksi Annulle vakuutettiin, ettei ikkunasta ollut mahdollista kulkea, koira ei ollut saanut jälkiä ulkopuolisesta, hätäkeskustallenteelta ei kuulu mitään ulkopuoliseen viittaavia ääniä jne. Lasten kuulustelut olivat henkistä väkivaltaa. Siitäkin huolimatta, että lapset harhautuivat johdattelusta vain hyvin vähän. Voin vain kuvitella miten vahva luottamus lapsilla on poliisiin tämän jälkeen.

On käynyt selväksi, ettei krp:n ääni- ja labratutkimusten varaan ei voi paljoa laskea. Äänitutkijan tulkinnat muuttuvat kuin kameleontti ja labrassa sattuu ja tapahtuu. Eläkkeelle jäänyt tutkinnanjohtaja Kuusiranta katsoi tarpeelliseksi selittää medialle, että murhapaikalta löytynyt tuolloin vielä tuntematon dna sisältää saman poikkeuksellisen y-kromosomin (xyy, jonka esiintyvyys on 1:1000 vastasyntyneestä poikalapsesta), joka oli myös Jukka Lahdella. Kaikesta päätellen krp:n tutkijalla, joka oli saastuttanut todistusmateriaalin, on myös tuo poikkeuksellinen y-kromosomi. Tai sitten vaan päättelen väärin. KORJAUS: kyseessä ei ollutkaan mikään poikkeava y-kromosomi vaan kyse oli isältä pojalle muuttumattomana periytyvästä y-kromosomista. Nyt olen ehkä vielä hämmentyneempi kuin tähän asti. Y-DNA -testeissä tutkitaan henkilön isälinjaa hänen Y-kromosominsa markkereiden kautta. Y-kromosomi periytyy isältä pojalle lähes muuttumattomana, joten miehet joilla on lähes identtinen Y-kromosomi jakavat yhteisen esi-isän läheisessä menneisyydessä. Miehet jaetaan Y-kromosomin SNP-tason perusteella luokiteltuihin haploryhmiin ja STR-tason perusteella luokiteltuihin haplotyyppeihin. Jokaisella haploryhmällä ja haplotyypillä on yksi yhteinen kantaisä, josta kaikki ryhmän jäsenet polveutuvat suoraan isälinjan kautta.

Surkuhupaisinta on se, että poliisi ei pystynyt selvittämään Lahden puheluita Porvoon poliisiin ja sieltä Lahden numeroon ja se, että Porvoon poliisissa, joku oli katsonut Lahden tietoja kannasta mahdollisesti kollegan tunnuksilla.

1) http://poliisi.fi/poliisi/satakunta/home.nsf/pfbd/B8BEB3420DBF8BC1C2257C160046D4E4?opendocument

Kuusirannan pettämätön logiikka

Kuusiranta

Päivän lööppijulkkis Pauli Kuusiranta on ilmiömäinen päättelyn mestari. Murhapaikalta löytyneen vieraan miehen DNA:n omistajaa etsittiin 1800-luvulta asti, mutta sopivaa henkilöä ei vain löytynyt.

Mitä tästä voi päätellä? Minun päättelyni on, että tekijää ei onnistuttu löytämään. Kuusirannan mukaan taas tekijä ei voi olla kukaan muu kuin Anneli Auer. Siitäkin huolimatta, ettei myöskään Annun DNA sovi tuohon halosta löytyneeseen harvinaiseen miehen DNA:han. Kuusirannan päättelyketju on vailla vertaa. Kun oikeaa tekijää ei löydetä, ei rikoksen ratkaisemiseksi ole muita vaihtoehtoja kuin alkaa syyttää talossa varmuudella murhahetkellä ollutta leskeä. ”Satakunnassahan ei yksikään henkirikos ole jäänyt ratkaisematta sitten sotien jälkeen”, enkä enää epäile yhtään, miksi ei.

Iltalehden jutusta ei täysin selvästi käy ilmi, onko poliisikaan aivan varma, onko erikoinen kromosomi vain Lahden perimässä vai myös huppumiehen. Ei kai vaan ole käynyt niin, että Kuusirannan kunnia olisi kokenut kolauksen hänen johtamansa rikospaikkatutkinnan arvosteluista Ulvilan murhaa koskien. Arvostelut ovat olleet ilmeisen perusteettomia, koska Kuusiranta kuitenkin onnistui tutkinnanjohtajana löytämään sen ainoan mahdollisen syyllisen. Vaikka tiedämmekin hänen ansionsa jutun ”ratkaisussa” olevan yhtä tyhjän kanssa – Annu kun ei ole murhaaja.

Media pelkää leimautuvansa puolustuksen asianajajaksi, eikä siitä syystä uskalla julkaista mitään oikeaa tietoa asiassa, vaikka sitä heille tarjoillaan. Poliisin puolesta puhujaksi leimautumisesta taas ei ole mitään pelkoa, se leima on jo moneen kertaan ansaitusti annettu.

Kuusirantaa, Santaojaa ja kumppaneita koskeva tutkintapyyntö on Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisellä työn alla. Hän kertoi syksyllä, että kestää ainakin loppuvuoteen päättää, käynnistetäänkö asiassa esitutkinta. Ei ole osunut silmiin mitään uutista tähän liittyen. Mäkisellä kestää ilmeisesti hieman pidempään harkita ylittyykö syytä epäillä kynnys Kuusirannan ym. edesottamuksissa. Mäkisellä on vaikea tehtävä. Koskaan ei tiedä mitä siitä seuraa, jos astuu väärän henkilön varpaille. Varoittavia esimerkkejä on jo annettu.

”On matalan ja alhaisen mielen merkki, kun joku tahtoo olla samaa mieltä massojen tai enemmistön kanssa vain siksi, että enemmistö on enemmistö. Totuus ei muutu sen perusteella, uskooko ihmisten enemmistö siihen vai ei.” Giordano Bruno

Toivotan mukavia eläkepäiviä Paulille.

Arvovaltakiista vuosisadan jutusta

Annu halutaan väkisin tuomita miehensä murhasta – siitä on tullut varsinainen arvovaltakiista.

Rikosylikomisario Pauli Kuusiranta, joka oli hoitanut Ulvilan murhajutun teknisen ja taktisen tutkinnan alkutoimet rikospaikalla, nimettiin 1.8.2008 jutun kolmanneksi ja viimeiseksi tutkinnanjohtajaksi. Kuusirannan nimityksen jälkeen epäilykset alkoivat kohdistua Annuun. Satakunnan Kansassa 28.11.2008 Kuusiranta kehuskeli, ettei yksikään henkirikos sotien jälkeen ole jäänyt Porin seudulla ratkaisematta. Puolitoista vuotta myöhemmin Kuusiranta julisti vuosisadan jutun (Ulvilan murhan) olevan hänen mielestään selvä.

Jos Kuusirantaa on uskominen, on Porin seudulla varsin tehokasta poliisitoimintaa ainakin henkirikosten selvittämisen osalta. Toisaalta henkirikokset ovat keskimäärin helpommasta päästä rikoksia selvitettäväksi. Tilastojen mukaan selvittämättä jää yleensä vain alle 10 % henkirikoksista. Syyllinen usein löytyy joko rikospaikalta tai on muuten ilmeinen ja tilastojen mukaan kolmannes tekijöistä ilmoittautuu itse joko suoraan, hätäkeskuksen tai kolmannen henkilön kautta poliisille. Mutta uskoisinko tuota, että aivan kaikki henkirikokset on selvitetty Porin seudulla poliisin toimesta. Paitsi, jos ne on selvitetty Kuusirannan tyyliin, valitsemalla itselle mieluinen tekijä, muotoilemalla tähän sopivaa ”todistusaineistoa” ja kieltämällä kaikki epäilyä vastaan puhuvat niin seikat kuin henkilötkin. 1)

Ulvilan murhan ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti kirjoittaa ajasta Porin poliisilaitoksella, kun Annu oli valittu murhaajaksi, seuraavaa: ”Mielessäni oli valtava ristiriita. En halunnut sotkeutua mitenkään jutun nykyiseen tutkintaan, mutta koska olin varma, että Anneli Auer ei voinut olla tekijä, oli minun omantuntoni vuoksi ilmaistava asia julkisesti. Kerroin eriävän mielipiteeni julkisesti sekä rikososaston päällystöpalaverissa että alipäällystöpalaverissa. Mielipiteeni herätti erityisesti jutun tutkintaryhmässä paheksuntaa ja parin viikon sisällä tieto eriävästä mielipiteestä oli luettavissa lehdistä. Toimittajat kysyivät, että olinko tutkinnanjohtajana ollessani valehdellut tiedottamistani asioista ulkopuolisesta tekijästä. Kerroin, että en ollut valehdellut. Kysyttäessä, että olenko sitä mieltä, että Anneli Auer ei olisi tekijä, vastasin, että en kommentoi. Näistä kommenteista poliisipäällikkö raivostui minulle ja huusi minulle työhuoneessaan, että miksi minun oli pitänyt kertoa mielipiteestäni julkisesti. Kerroin hänelle pitäväni mielipiteestäni kiinni, minkä jälkeen minun ilmoitettiin olevani virkarikossyytteessä. Näkemysero virallisesta tutkintalinjasta oli liian iso juttu ”viralliselle tutkintalinjalle ja koko johdolle”. Ihmettelin sitä, että jos poliisipäällikkö auditoriossa useaan eri otteeseen ilmoittaa, että juttu on selvinnyt ja Anneli Auer on varma tekijä, minä en olisi saanut edes vaimeasti ilmaista omaa mielipidettäni.”

1) Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos www.optula.om.fi