Puolet elämästä maanpäällisessä helvetissä

Amandan isä murhattiin, kun hän oli 9-vuotias pieni tyttö. Tänään hän on 17-vuotias nuori ja puolet hänen elämästään on kulunut isän murhan selvittelyn varjossa. Tämä kirjoitus perustuu Iltalehden tänään julkaisemaan Leena Ylimutkan kirjoittamaan Amandan haastatteluun.

Tämän päivän Iltalehdessä on Amandan haastattelu, jonka hän halusi antaa, koska koki sen ainoaksi väyläksi kertoa omista tunteistaan. Iltalehden haastattelussa Amanda kertoo miltä hänestä on tuntunut poliisin perheeseen kohdistamat pakkotoimet ja miten nämä ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä. Hän kertoo suhteestaan äitiinsä ja sisaruksiinsa.

”Olen varma siitä, mitä silloin näin. Tekijä poistui takkahuoneen ikkunasta. Oikeuteen on tosi turhauttavaa mennä, kun mua ei kuitenkaan uskota, sanomiseni ei kelpaa mihinkään.”

Iltalehti 27.9.2014

Iltalehti 27.9.2014

Poliisi valehteli päin naamaa

Poliisi 12-vuotiaalle Amandalle: ”Miten sinä saisit minut uskomaan, että siellä oli joku vieras, kun me tiedämme ihan varmasti, ettei siellä ole ollut?”

”Siitä olen katkera, että poliisi valehteli mulle päin naamaa 12-vuotiaana. Sanoivat, ettei kukaan ole voinut mennä siitä ovesta. Olin itse nähnyt sen hahmon poistuvan oviaukosta. Myöhemmin sitten todettiin, että on siitä voitukin mennä.”

Amanda elää normaalia nuoren opiskelijan elämää luottaen tulevaisuuteen. Yksi asia kuitenkin saa Amandan sellaiseen pelkotilaan, ettei henki tahdo kulkea. Se on poliisi. Poliisin toiminta on aiheuttanut hänelle suurimmat traumat. Muutama viikko sitten Amandan kodin pihalle tuli poliisiauto. Tilanne ei liittynyt mitenkään Amandaan. ”Sain hirveän paniikin. En saanut henkeä ja vain itkin. Minulla ei ole mitään hyviä muistoja poliisista ja niistä kuulusteluista.”

Tällä hetkellä Amandaa huolestuttaa eniten sisarusten tilanne. Hän ei ole nähnyt heitä yli kolmeen vuoteen. ”Toivon, että viimeistään kolmen vuoden päästä veljeni ottaisi yhteyttä. Silloin hän on jo 18 vuotta.” Viime talvena Amanda lähetti kirjeen sisaruksilleen, mutta hänelle ilmoitettiin, etteivät he halunneet ottaa sitä vastaan. Tämän jälkeen Amandalle ilmoitettiin yhteydenpitorajoituksesta, jonka mukaan hän ei saa ottaa sisaruksiinsa mitään yhteyttä, eikä lähettää postia.

”En ole heille vihainen tai katkera, haluaisin vain nähdä, että heillä on kaikki hyvin.”

Toivon, että jonain päivänä tämä loppuisi.

”En odota enää mitään. Tietysti toivon, että koko juttu selviäisi ja että voisimme elää normaalia elämää. Toivoa en ole kokonaan menettänyt.”

Hämmästyttää kummastuttaa

Hämmästyttää, kummastuttaa

Syyttäjää hämmästyttää ja kummastuttaa lähes kaikki asiat Annun käyttäytymisestä lähtien. Syyttäjä tiedusteli tutkija Matti Mäkiseltä oikeudenkäynnissä, onko häntä hämmästyttänyt tai kummastuttanut joku asia. Mäkinen kertoi, ettei häntä ole hämmästyttänyt kuin se, ettei poliisi ole kuullut häntä kuuteen vuoteen vaikka hän oli rikospaikan päätutkija. Oikeudessakin hän on ollut puolustuksen todistajana.

***

Anna Annala – Hajahuomioita

Poisjätetty kuva, virheellinen rekonstruktio/lavastus ja erikoinen pyyntö

Kuva 45 paperiversio = Kuva 51 digiversio

Kuva 45 paperiversio = Kuva 51 digiversio

Palaan vielä siihen esitutkintamateriaalista poisjätettyyn kuvaan n:o 51, josta keskustelimme täällä: https://niinaberg.com/2013/08/17/virheetonta-teknista-ja-taktista-tutkintaa/ .

Muistelin tuota syyttäjä Kulmalan nopeaa vastausta puolustukselle. Asianajaja Manner heitti ilmaan ajatuksen kuvan tietoisesta poisjättämisestä ja kysyi syyttäjiltä vahvistusta kuvan poisjäämisestä myös heidän aineistostaan. Syyttäjä Kalle Kulmala kiirehti vastaamaan, että ei vahvista ajatusta kuvan tietoisesta poisjättämisestä. Syyttäjä oli omien sanojensa mukaan vakuuttunut siitä, että kyseessä on ollut inhimillinen erehdys. Syyttäjä Valkama lisäsi molemmilla syyttäjillä kaiken lisäksi olleen keskenään eri kuvat tuon kuva n:o 51 tilalla.

Tiedonmuruset ovat hieman hajallaan, blogistasihan sitten löytyi tuo kuva ja kansilehti. Kuvan mukaan ovesta kykeni hyvin havainnoimaan uhrin tilan ja kyykistymällä koskettamaan olkapään seutuville koskettamatta ovella uhrin veristä päätä. Syyttäjät ehättivät jo syyttömyyttään, tai ainakin asiaan liittymättömyyttään, todistamaan oikeudelle. Synninpäästökin ilmoille pääsi. Vaan mikähän on tilanne syyttäjien mielestä tutkija Matti Mäkisen esiinnyttyä oikeudessa mielestäni asiantuntijana teknisen tutkinnan suorittamisesta.

Rekonstruktio 2011

Rekonstruktio 2011
Turumurre; murhainfo

Puolustus oli pyytänyt tutkija Mäkistä tutustumaan poliisien tekemään ja oven avautumiskulmaa havainnollistavaan rekonstruktioon 2011, ehkä myös 2009 tehtyyn (löysin kuvan Turumurren viestistä Murhainfopalstalta : http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=24&t=12912&p=511000&hilit=kuva*51#p511000 ).

Mäkisellä oli käsittääkseni mukanaan myös kuva, jonka poliisipartio oli vainajasta ottanut ennen ambulanssihenkilökunnan saapumista, hän oli myös kyennyt tekemään taskulampun mittaa apuna käyttäen arvion edellä mainitun kuvan 51 oven aukenemiskulmasta. Hän oli laatinut lattian laatoituksen ja erilaisten mittojen avulla myös jonkin havainnekuvan, jonka avulla mielestään todisti tuon tuotetun rekonstruktion olevan mahdollisesti virheellisesti tehty. Hän oli saanut 8 sentin heiton alkuperäisen ja rekotun aukon välille. Hän totesi mielipiteenään, että uhri oli liian lähellä ovea rekokuvassa. Tuottamansa kuvat jätettiin oikeudelle. Kun itse vertaan tuota yllä olevassa linkissä olevaa kuvaa ja täällä blogissa olevaa kuvaa tuon oven aukeamisesta, niin kyllähän niissä eroa on. Vain toinen palvelee mielestäni erinomaisesti näkemystä siitä, että Auer on valehdellut väittäessään koskeneensa miestään olkapäähän.

Kyllä minusta tutkija Mäkisenkin kertoman kuultuani vaikuttaa, että kuva on varta vasten pois jätetty toimitetusta materiaalista, ei kyseeseen tule näillä tiedoilla minun mielestäni se inhimillinen erehdys, johon syyttäjä Kulmala viittasi. Vain tuon kuvan ”katoaminen” antoi oikeutuksen tehdä noita rekonstruktioita todisteaineistoksi. Tuomarit olivat pakotettuja katsomaan tuotettuja rekonstruktioita, sen sijaan, että olisivat voineet katsoa tapahtumapaikalla otettua kuvaa, jossa vainajakin oli surmapaikallaan. Mikäli ambulanssihenkilöstö olisi suorastaan siirtänyt vainajan päätä johonkin suuntaan, niin siitä olisivat kertoneet kysyttäessä heidän lisäkseen myös paikalle saapunut ensipartio. En usko vainajan murskatulle päälle tehdyn yhtään mitään. Mäkinen totesi valan velvoittamana, että uhria ei ole siirretty ennen tuon taskulamppukuvan ottamista, tokihan tuollaisen seikan tekninen tutkija varmistaa paikalla olleelta partiolta varmaan ensitöikseen.

Ja oikeastaan kysymys on tuon kuvan kokemasta kohtalosta. Miten on sen inhimillisen erehdyksen laita.

Matti Mäkinen kertoi oikeudessa myös miten tutkija Lapinniemi toi syksyllä 2009 teknisentutkinnan käytössä olevalle autotallille tiedon silloisen tutkinnanjohtaja Kuusirannan pyynnöstä. Pyyntö oli Mäkisen mukaan sisältänyt vaatimuksen kuvaliitteen muuttamisesta. Mäkinen muisti vastanneensa, että ”tein mitä tein, en muuta”. Mäkinen kertoi muistavansa paikalla olleen myös jonkun kolmannen henkilön. Toivottavasti tuon henkilön huonokuuloisuus/normaalikuuloisuus ja huonomuistisuus/poikkeuksellisen tilanteen ja vaatimuksen muistamiskyky tulee joskus tutkituksi. Kuusiranta ja Lapinniemi varmaan palavat halusta saada selvitettyä omaa osuutta tähän ilmitulleeseen seikkaan. Kuvaliitehän ei sitten esitutkinta-aineistoon ihan alkuperäisenä tullut.

Vietävästi jäi harmittamaan puolustuksen tiedonjanottomuus. Ei kyselty tarkentavia kysymyksiä tuosta kuvaliitteen muuttamisesta. Blääh.

Anna Annala

Pakko tunnustaa…

että nyt en ymmärrä. Toivottavasti oikeuden tuomarit ymmärtävät.

Oikeudenkäyntiä seuraamassa ollut Anna Annala kirjoittaa kommentissaan, että miesten talvikenkien etsimisestään oli todistamassa kolme ensimmäisellä viikolla ryhmätyönä tehdyssä paikkatutkinnassa mukana ollutta poliisimiestä. He olivat yksimielisiä muistikuvistaan siitä, että tutkinnanjohtaja Joutsenlahti ei ottanut Auerin osuutta surmatyöhön tarpeeksi huomioon ja he olivat omien sanojensa mukaan jo toisena päivänä laatineet jonkinlaisen listan Aueriin kohdistamistaan epäilyistä. Kuitenkin he kaikki todistivat miten kuumeisesti etsivät talosta verijälkien pohjakuvioihin sopivia talvikenkiä. Talon sisältä. Auerin kätkemiä tai käyttämiä. Vai mitä kenkiä luulivat etsivänsä. Myös mielet avoimina todistivat etsineensä mahdollista toista tekovälinettä, mitä tahansa tekoon soveltunutta. Käsitin, että etsivät ohjeistuksen mukaan, mutta ehkä toteuttivat omatoimisesti siellä jotakin omaa varjotutkimustaan. Jos ohjeistus ei tosiaan ollut koskenut muun muassa jälkiin sopivien talvikenkien ja astalon etsintää, niin mitähän tutkinnanjohtaja, joka oli kolmikon mielestä Auerin osuuden tyystin sivuuttanut, oli sitten ohjeistanut talosta etsimään paikkatutkinnan avulla.

Eilen Satakunnan käräjäoikeudessa kolme poliisia siis kertoi miten surmatalosta etsittiin verijälkiin sopivia Lahden kenkiä ja toista tekovälinettä. Samat poliisit valittivat, ettei tutkinnanjohtaja huomioinut Aueria mahdollisena murhaajana vaan mediassa esitetyn mukaan ”jyräsi”, ”linjasi”, ”sivuutti” ja ties mitä. Yksi poliiseista ei kuitenkaan ollut täysin varma kuka tutkinnanjohtaja oli ”muistaakseni Joutsenlahti”.

– Tutkinnanjohtaja linjasi ensimmäisen kahden päivän aikana, että Auer on uhri eli asianomistaja, vaikka monet tutkijat olivat eri mieltä. Oikeudessa kuullun rikosylikonstaapelin mielestä tutkinnanjohtajan kanta oli selvä.

Mitä näistä todistuksista voidaan päätellä?

  • Poliisit eivät ymmärtäneet mitä olivat tuolloin rikospaikalla tekemässä, mitä etsimässä ja minkä ihmeen takia. Ehkä he vain noudattivat käskyä ”etsi kengät” ja ”etsi surmaväline” sen kummempia ajattelematta. Noudattavatko he nyt käskyä kertoa , että tutkinnanjohtaja, jonka pitää luonnollisesti olla Joutsenlahti, ei suostunut huomioimaan vaimoa tekijänä.
  • Jos tutkinnanjohtaja ei huomioinut sitä mahdollisuutta, että Auer olisi voinut olla murhaaja, niin epäilikö tutkinnanjohtaja vakavissaan, että ulkopuolinen murhaajan käytti Jukka Lahden talvikenkiä, perheen omaa veistä ja jotain toista perheen omaa välinettä. Epäilikö tutkinnanjohtaja aikuisten oikeasti, että ennen poistumistaan ulkopuolinen murhaaja olisi jättänyt käyttämänsä lainakengät ja toisen tekovälineen surmataloon? Ja tämän vuoksi määräsi poliisit etsimään kenkiä ja surmavälinettä.
  • Vai miksi muuten kolme poliisia kertoivat vuoron perään saman tarina, että Auer sivuutettiin tutkinnassa tutkinnanjohtajan määräyksestä ja samalla heidät laitettiin etsimään talosta murhassa käytettyä toista tekovälinettä ja Lahden talvikenkiä? Vai etsivätkö ihan omin päin ja omasta aloitteestaan.

Joku tässä nyt ei ole ihan mallillaan, joko poliisien kertomukset tai tutkinnanjohtajan ajatusmaailma. Jos tarkoitetaan tutkinnanjohtajalla Juha Joutsenlahtea, niin hän on kertonut, että ”Kritiikistä huolimatta myös uhrin puoliso, Anneli Auer oli koko ajan epäiltyjen joukossa mukana – kokonaisuus, mutta erityisesti teknisessä tutkinnassa kertynyt näyttö, ei vain tukenut hänen syyllisyyttään.” Samaa mieltä olivat tekninen tutkija Matti Mäkinen ja taktinen päätutkija Kare Koskinen. He kaikki ovat sitä mieltä rikostutkinnan perustein, että taloon oli tullut ulkopuolinen murhaaja. Tätä käsitystä tukivat myös KRP:n Helena Häkkänen-Nyholm, joka teki profiloinnin murhaajasta ja KRP:n Markku Tuominen, joka puhutti Aueria pari päivää, mutta ei nähnyt Auerissa tekijää.

Oikeudessa kuultujen poliisien mukaan porukalla oli ihmetelty:
– Hätäkeskusnauhalla ei kuulunut tappelua.
– Miksi Auer ei soittanut nopeammin hätäkeskukseen?
– Auer ei ollut vienyt lapsia turvaan.
– Tekoase oli ohutteräinen fileerausveitsi, jollaisia löytyy keittiöistä.
– Asunto oli yleisesti epäsiisti.

Jos tämä oli sen A4 sisältö, jonka poliisit luovuttivat, niin en ihmettele yhtään, jos se jäi vähäiselle huomiolle. Poliisien ihmettelyissä ei ole mitään konkreettista, lähinnä kahvipöytäjuorujen tasoisia epäilyjä ja samalla rikospaikan tekninen tutkinta osoitti ulkopuoliseen tekijään.

Hätäkeskusnauhan osalta tulee todistelua erikseen, jossa selviää, mitä nauhalta kuuluu, mitä ei kuulu ja mitä sieltä ei edes voi teknisistä syistä kuulua, koska hätäkeskuksen käyttämä systeemi tallentaa ääniä vain yhdestä suunnasta.

Miten poliisit kuvittelevat, että olisi ollut mahdollista soittaa nopeammin hätäkeskukseen. Olisiko Auerin pitänyt soittaa hätäkeskukseen heti, kun ikkunaa alettiin rikkoa vaikka ei ollut vielä selvää mitä oikeastaan oli tapahtumassa ”tulkaa äkkiä, mein takaoven ikkuna meni ehkä rikki, ainakin kuuluu erikoista ääntä”. Auer soitti niin nopeasti kuin mahdollista, mietittyään hetken miten saa neljä lasta ulos, joista ainakin kolme oli unessa. Jukkaa tapettiin makuuhuoneessa ja hän tarvitsi apua, toisaalta neljän lapsen raahaaminen yöllä ulos, josta juuri oli tullut sisälle joku hullu, tuntui hankalalta. Auer päätyi siihen, että soittaa äkkiä apua.

Erilaisia veitsiä löytyy lähes joka kodista, joten tuolla logiikalla veitsi voi olla ihan kenen keittiöstä tahansa. Ja entäs siisteys, joka on kovasti ollut keskeinen Ulvilan murhajutussa, oliko asunto yleisesti epäsiisti? Ja jos olisi ollut, niin miten se liittyy mihinkään. Tunnen monta potentiaalista murhaajaa, itseni mukaan lukien, jos kriteereinä pidetään keittiön veitsivalikoimaa ja huushollin siisteystasoa.

Tässä yhteydessä on paikalla oikaista yksi alkututkinnan ”virhe”; kodinhoitohuoneesta löytyneet hiirenjätökset osoittautuivat kukkasen siemeniksi. Voitte siis unohtaa mielikuvat epäsiististä kodista, jossa vilisee rottia.

Uutta näyttöä ilman mitään merkitystä

Korkein oikeus määräsi aloittamaan murhajutun käsittelyn uudelleen alusta käräjäoikeudessa syyttäjän toimittaman uuden näytön vuoksi. Ensimmäisen viikon aikana uutta näyttöä ei vielä paljoa esitetty.

Syyttäjän mukaan koiranohjastaja kertoi todistuksessaan myös yhden uuden tiedon, joka ei tullut esiin esitutkinnassa.

Poliisi mainitsi, että Tähtisentielle päättynyt jälki oli peräisin henkilöltä, joka nimenomaan kulki naapuritontin takareunasta tien suuntaan. Koiran ohjastaja perusteli tätä sillä, ettei jäljestystä tehnyt koira ollut koskaan ajanut ns. ”takajälkeä”, eli lähtenyt seuraamaan jälkeä sen tulosuuntaan.

Poliisin todistuksen mukaan jäljet siis johtivat naapuritontin takanurkalta viherkaistaletta pitkin Tähtisentielle päin. Jäljet olivat siis kaikesta päätellen todistajan mukaan murhaajan poistumisjäljet. Koiranohjastajan havaintojen perusteella murhaaja on voinut poistua naapurin 52 takapihan poikki ja tullut tontin nurkalta viherkaistaleelle (josta koira sai jäljen), jota pitkin Tähtisentielle ja jatkanut siitä matkaansa. Tekijä on myös voinut tulla paikalle samaa reittiä. Viherkaistaleella on voitu kulkea molempiin suuntiin.

Syyttäjä Kalle Kulmala yritti käyttää jo hiukan kulunutta ja jopa surullisen kuuluisaa poliisieliminaatiota. Kulmalan mielestään jälki voi hyvinkin olla surmaajaa etsimään menneen poliisin. Totta kai se voisi olla poliisin jälki, jos poliisit siellä olivat poukkoilleet, mutta yhtälailla se voi olla murhaajan jälki.

Oikeudessa ei käsitelty sitä, olisiko murhaaja voinut tulla ja poistua samaa reittiä ja kuitenkin juuri niin on voinut käydä. Sama edestakaisin kulkeminen koskee toki myös poliisia, edestakaiset jäljet kai poliisikin jättäisi. Tuskin poliisikaan tontinreunaan taivaalta tupsahtaisi ja jatkaisi siitä muina miehinä kohti Tähtisentietä. Asia on siis selvä, joku oli kulkenut tuossa kohdassa yöllä, koska koira sai jäljen. Kuka se oli, sitä ei syyttäjä tiedä, mutta syyttäjän mielestä se ei mitenkään voinut olla murhaajan jälki. Ei sentään väittänyt jälkeä Annun lavastamaksi.

Ihme, ettei oikeudessa kuultu todistajaa, joka nyt muistaisi kulkeneensa juuri tuota viherkaistaletta tontin nurkalle kurkkimaan näkyykö murhaajaa ja kun ei näkynyt, niin palasi samaa reittiä takaisin. Luulisi sellainen poliisi helposti löytyvän. Juoksivathan poliisit kilpaa oikeudessa avuliaasti todistamassa Auerin rauhallisuuden ja viileyden lisäksi omasta ja toistensa ala-arvoisesta ja huolimattomasta työstä kyseisellä rikospaikalla. Eikö kukaan ole vinkannut heille, ettei itseään vastaan tarvitse todistaa.

Poliisi A, joka aiemmin oli kertonut, että ihan vain huonosti ja pintapuolisesti oli tutkinut paikkoja, kertoi nyt, että olikin tutkinut ihan tarkkaan. Oikeudessa häneltä tiedusteltiin ristiriidasta todistusten suhteen. Kysyttiin, miten tutkinta oli ollut pintapuolisempaa Tähtisentiellä ja miten se erosi ns. tarkemmasta tutkimuksesta. Poliisi A vastasi, että tutkinta oli pintapuolisempaa, kun ei poistettu listoja! Hmm… sinne varmaan jäivät sitten Jukan talvikengät, sorkkarauta, murhaajanruskeakylpytakki, nauhuri ja mitä vielä.

Poliisi B kertoi uutena asiana jonkun toisen poliisin (ei muistanut kenen) kanssa työntäneensä terassilla olleen muovituolin hajonneesta ikkunasta sisälle, missä yhteydessä lasia oli hajonnut enemmän ja lennellyt pitkin lattioita. Kilinä vain kuului, kuvaili poliisi, joka ei osannut arvioida, kuinka paljon aukko ikkunassa suureni. Kertomansa mukaan todistajana kuultu poliisi B ei kysellyt, miksi tuoli haluttiin sisään nostaa. Takaovea ei hänen mukaansa kuitenkaan avattu.

B:n partiokaveri C ei tapahtumapaikalla ollut tullut tietoiseksi tuolin työntämisestä ikkunasta sisälle, hän sen sijaan muisti, että takaovi oli avattu ja suljettu.

Kaikki poliisit A, B ja C korostivat, syyttäjän mieliksi, miten Anneli Auerin käytös oli ollut erikoisen rauhallista, välinpitämätöntä ja viileää, ei lainkaan hysteeristä ja itkuista – niin kuin kunnon kansalaisen ilmeisesti kuuluisi. Syyttäjä Valkama tietää, miten mielikuvia luodaan ja miten mediaa käsitellään. Kun todisteita ei ole, on pelattava mielikuvilla. Ne uppoavat kansaan ja ilmeisesti toisinaan myös tuomareihin. Miksi kukaan haluaa ajaa murhasyytettä ilman kunnon perusteita pelkkien mielikuvatemppujen turvin tyyliin ”Eikö Auer olekin syyllisen oloinen, tarvitaanko tässä vielä jotain näyttöä”.

Uutta näyttöä oli toistaiseksi niukasti tai sitten en sitä vain havainnut.

1. Koira ei seuraa takajälkiä. Oli todistus totta tai ei, tällä ei ole mitään merkitystä oikeudenkäynnissä. Merkitystä on vain sillä, että koira havaitsi varmuudella ihmisen kulkeneen mainitussa kohdassa murhan aikoihin.

2. Takaoven lasia oli rikottu poliisin toimesta lisää. Oli todistus totta tai ei, tälläkään ei ole mitään merkitystä, koska kuvasta voidaan nähdä, ettei aukko voinut enää entisestään paljoa suurentua.

3. Uusi 2011 tehty ikkuna-aukosta kulkemisrekonstruktio. Oli rekonstruktio sitten tehty tietty tarkoitus mielessä tai vain vilpittömän huonosti, ei tälläkään ole merkitystä. Merkitystä on sillä, että ikkuna-aukosta on täysin mahdollista kulkea. Se, etteivät poliisien rekon verijäljet täysin täsmää oven reunojen oikeisiin verijälkiin selittyy sillä, että poliisit eivät joko poistu samalla tyylillä, millä murhaaja poistui tai eivät ole saman pituisia tai eivät poistu samalla vauhdilla. Osasyy voi olla myös siinä, että poliisit pelkäävät lasiviiltoja toisin kuin poliisia pakeneva murhaaja.

takaovi

Mielenkiintoista ja niin inhimillistä

Professori dna-tunnisteesta: ”Todella mielenkiintoista” IL 1.7.2013

Samainen professori, jonka viisaita sanoja siteerasin kirjoituksessani ”Saunan takana on vielä tilaa”, on antanut vähemmän viisaita kommentteja tänään Iltalehdelle koskien Ulvilan murhan tutkintasotkua. Kaikesta ei voi olla samaa mieltä, eikä tarvitsekaan.

klapi

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen pitää dna-näytteen kuulumista keskusrikospoliisille selvänä merkkinä siitä, ettei Jukka S. Lahden surmaaja ollut ulkopuolinen.

Professori on siis sitä mieltä, että jos rikospaikalta ei löydy muiden kuin poliisin dna:ta, niin murhaaja on siinä tapauksessa perheenjäsen. Jos henkilöllä ei ole perhettä, on kyseessä tällä logiikalla varmuudella itsemurha.

Ylen saamien tietojen mukaan Ulvilan surman tuntematon dna on tunnistettu ja se kuuluu nimettömän lähteen mukaan keskusrikospoliisin tutkijalle. Tolvanen pitää tunnistusta erittäin mielenkiintoisena.

– Näyttää olevan arvoitus missä vaiheessa keskusrikospoliisin tutkijan dna on sinne joutunut. Mielenkiintoista on se, onko tutkija käynyt surmapaikalle jo ennen rikosta vai onko se tullut tutkinnan yhteydessä, Tolvanen toteaa.

Jos professori uskoo, ettei ulkopuolista murhaajaa ole ollut, niin ajatteleeko hän, että tämä nimeltä mainitsematon tutkija olisi käynyt perheen kotona ennen murhaa ihan vaan syljeskelemässä halkopinoon. Tai vaihtoehtoisesti söhlännyt dna:taan rikospaikkatutkinnan yhteydessä veriseen klapiin – tuskin. Toisaalta KRP:n rikosteknisen laboratorion johtajan Erkki Sippolan mukaan näytteiden saastuminen on normaalia ja näyte voi saastua missä vaiheessa tutkintaa tahansa. Niinkin luotettavia ovat tutkimukset. Mahdollisesti saastunut näyte on murhan alkututkinnassa sulkenut oikean murhaajan pois epäiltyjen listalta.

Ulvilan surman tutkinnan aloitti Porin poliisi, joten keskusrikospoliisin tutkija ei ole voinut saapua rikospaikalle ensimmäisten joukossa.

Tolvasen mukaan tunnistettu dna vahvistaa syyttäjien näkemystä ja tulee olemaan merkittävä todiste myös elokuussa alkavassa Ulvilan surmien pääkäsittelyssä Satakunnan käräjäoikeudessa.

– Minusta tämä selventää tilannetta ja vahvistaa käsitystä, ettei mitään ulkopuolista tekijää ole.

Syyttäjien mielestä dna:lla ei ole koskaan ollut mitään merkitystä tässä murhajutussa Anneli Aueria vastaan. Dna:ta on koko ajan vähätelty ja väitetty milloin hyttysen dna:ksi ja milloin miksikin. Tuskin niin merkityksetön asia muuttuisi yllättäen syyttäjän ”yllätystodisteeksi” vaikka professori tätä pitääkin merkittävänä. Onko syyttäjä ollut tietoinen dna:n yhteensopivuudesta jo pitkään, mahdollisesti jopa hyvin pitkään? Sitä tarina ei kerro. Eikä Valkama.

Tietämättä mitään muuta kuin, että rikospaikalta löytynyt tuntematon dna on varmistunut sopivan erääseen keskusrikospoliisin tutkijaan, professori vetää sen johtopäätöksen, että murhaaja ei ole ulkopuolinen. Jos rikospaikalta löytyy poliisin dna:ta, niin onhan se ilmiselvää, että murhaaja on silloin kukas muu kuin uhrin vaimo. Keskusrikospoliisin tutkija ei missään tilanteessa voi olla murhaaja, se ei vain yksinkertaisesti ole vaihtoehto. No, jos kyseessä on halkoa tutkineen rikoskemistin dna, niin siitä tietysti voisi vetää sen johtopäätöksen, että jos murhaaja olisikin KRP:n miehiä, murhaajasta todella olisi dna:ta huomattavasti enemmän rikospaikalla. Se kun leviää niin helposti jopa laboratorio-olosuhteissa.

”Inhimillinen erehdys”

Tolvasen mukaan inhimillisiä erehdyksiä tutkintapaikalla sattuu jatkuvasti, eikä ole poikkeavaa, että tutkijan jälkiä löytyy tutkimusaineistosta. Hänen mukaansa tämänkaltaiset virheet on yleensä pystytty tunnistamaan jo paljon varhaisemmassa vaiheessa.

– Rikospaikka tulisi aina eristää niin, ettei tällaista pääse tapahtumaan. Erityisen ikävää on, että tutkijan jälki tunnistettiin vasta näin myöhään.

Tolvasen mukaan kyseisellä tutkijalle ei todennäköisesti ole luvassa mitään seuraamuksia.

Poliisit ovat kovasti inhimillistä porukkaa, se on huomattu tämän jutun yhteydessä moneen otteeseen. Yhdestä asiasta olen professorin kanssa täydellisen samaa mieltä, tutkijalle ei todennäköisesti ole luvassa mitään seuraamuksia. Oli dna tullut klapiin sitten missä vaiheessa tahansa ennen tai jälkeen Porin poliisin paikalle saapumisen.

Dna on ollut tärkeä todiste oikean murhaajan kiinni saamiseksi. Jos dna nyt osoittautuu saastuneeksi näytteeksi, on mahdollista, ettei Ulvilan murha ratkea koskaan. Dna:lla ei ole merkitystä Anneli Auerin syyttömyyden kannalta, sen todentavat muut seikat.

Ulvilan hätäpuhelu – JOHDANTO

Ulvilan hätäkeskus-tallenteen litterointi 03.06.2013 / Susanna XXXXXXXX (Ba (Hons), Goldsmiths College, University of London, Media & Communications, Documentary Film). Ääniteknikkona toimi äänistudiossa XXXXXXXXXX

JOHDANTO

Annelin askeleet kuuluvat paljain jaloin, tästä oli kanssani yhtämieltä Hollywood-elokuvien parissa työskentelevä äänimies XXXXXX.

Useat taustaäänet kuuluvat muun puheen seasta liian lyhyesti, että niistä voisi saada selvää. Nauhan hidastaminen ja muut kikat aiheuttavat ainoastaan pareidoliaa. Nauhalta alkaa kuulua kaikenlaista mitä siellä ei ole.

Olen kuunnellut hätäkeskus-tallenteen moneen kertaan sekuntti sekunnilta, sekä siitä äänistudiossa tekemäni version, jossa on taustaäänten volyymia nostettu huonokuuloisia varten.

Hätäpuhelu-talletukesta saa selvän kuvan, että paikalla oli ulkopuolinen murhaaja (suomalainen mieshenkilö), jolle Anneli huusi. Sen jälkeen Anneli pakeni juosten ulos, murhaajan lähdettyä tulemaan häntä kohti. (Katso asunnon pohjapiirros, johon olen havainnollistanut Annelin sijainnin). Vanhin lapsi näki murhaajan poistuvan, jonka yhteydessä murhaajalta putosi lattialle veitsi.

Mikään ei tue teoriaa, että taustaäänet olisi etukäteen äänitetty ja soitettu nauhurilta hätäkeskukseen, ja että puhelu olisi ollut lapsen kanssa näyteltyä. Nauhurit pitävät ääntä, mikä olisi tallentunut hätäkeskuksen tallenteeseen. Ajoitus olisi tuottanut myös suuria ongelmia hätäpuhelun aikana. Epäillyn ja lapsen tunnelataukset hätäpuhelussa ovat aitoja, he eivät olisi kyenneet millään näyttelemään niitä näin aidosti.

Murhaajalla oli jotain henkilökohtaista vihaa Jukka Lahtea kohtaan. Hän olisi hyvin voinut tappaa koko perheen, mutta keskittyi vain uhriinsa. Murhaaja mahdollisesti tiesi kuinka kauan hänellä on suurinpiirtein aikaa ennen poliisin saapumista. Tunsiko hän alueen? Mikäli poliisiradion äänet eivät kuulu hätäkeskuksesta, oliko murhaajalla sellainen käytössään?

Äänitutkija Tuija Niemen virheellinen litterointi hätäpuhelusta on monin paikoin vääristelevä ja puutteellinen. Se on laadultaan häkellyttävän ala-arvoinen. Tuija Niemen litterointia on levitetty laajasti mediassa kansalaisten luettavaksi, mikä on vaikuttanut yleiseen mielipiteeseen epäillyn kannalta epäsuosiollisesti.

Poliisi on vakuutellut vuosia, ettei talossa ollut ulkopuolista murhaajaa. Tämän johdosta Anneli Auerin veli Ari Auer ja hänen vaimonsa Minna Auer, sekä heidän huollossaan olevat Auerin nuorimmat lapset pelkäävät kaikki Anneli Aueria. Anneli Auerin vapauduttua yllättäen vankilasta keväällä 2011, lapset keksivät kauhutarinoita äidistään, joihin liitettiin myöhemmässä vaiheessa myös Jens Kukka.

Mikäli häke-tallenne olisi litteroitu poliisin toimesta alunperin oikein, ei olisi näin mittavia vahinkoja ja kärsimyksiä aiheutettu syyttömille ihmisille. Anneli Auerin elämä ja perhe on lähes tuhottu hänen miehensä murhan jälkeen. Jens Kukalle ja hänen perheelleen on aiheutettu suunnatonta tuskaa, elinikäinen stigma ja taloudellisia vahinkoja. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä tragediaa. Myös muita sivullisia on joutunut tämän tragedian uhreiksi, kuten Auerin syyttömyyteen uskova ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti. Hänen pidättämänsä näyttelijä Kai Tanner sen sijaan selvisi ”vähin vaurioin” vain viikon pidätyksellä, josta hänelle maksettiin mittavat korvaukset (€ 11. 000). Edellytän mittavien korvausten maksamista myös paljon suurempaa vääryyttä kokeneille Anneli Auerille ja Jens Kukalle.

Poliisi ei ole vuosiin tehnyt mitään löytääkseen Jukka Lahden oikeata murhaajaa, joka kävelee edelleen vapaana. Poliisi ja syyttäjät eivät ole kollektiivisesti tehneet mitään Anneli Auerin ja Jens Kukan tekemien selvityspyyntöjen eteen. He ovat keskittyneet ainoastaan salaamaan ja peittelemään omia virkavirheitään (ja –rikoksia) kaiken muun salailun ohella, sekä yksipuolisesti tiedottamaan medialle valheellisia ja vääristeleviä väitteitä syytetyistä.

Poliisin ja syyttäjien tekemien vääryyksien takia Anneli Auerin ja Jens Kukan maineiden palauttaminen vaatii Suomen hallitukselta tai presidentiltä anteeksipyyntöä heihin kohdistuneesta vainosta ja julkisesta nöyryytyksestä. Vain siten voidaan lopettaa ihmisten mieliin median kautta iskostetut epäilyt kamalista rikoksista, joihin kumpikaan ei ole syyllistynyt. Syyttömien ihmisten tulee voida pystyä jatkamaan elämäänsä syyttöminä, eikä törmätä minkäänlaiseen syrjintään, uhkailuun tai hengenvaaraan elämässään. Murhaajan ja pedofiilin leima pitää puhdistaa molemmilta kertakaikkisesti. Lisäksi poliisin ja syyttäjien toimet tulee tutkia perusteellisesti, ja seuraamukset langetettava kaikille niistä vastuussa oleville.

Susanna XXXXXX,
Jens Kukan sisar Lontoosta

Ulvilan hätäkeskuspuhelun tarkka litterointi on luettavissa erillisessä artikkelissa. Alla olevasta linkistä voi lukea yhden version mediassa levitetystä vääritelevästä äänitutkija Tuija Niemen litteroinnista:

http://www.ess.fi/?article=276761

Annelin sijainti

Vuotaako poliisi myös valheellisia tietoja?

telling

Poliisi vuotaa salaisia tietoja. Joitakin asia naurattaa, kuten naapurimaan presidenttiä. Vuotaako poliisi myös valheellisia tietoja?

Poliisi on syyllistynyt Ulvilan murhajutun tutkinnassa valehteluun ja sen menettelytavat ovat olleet monelta osin lainvastaisia. Eipä ole mennyt ihan moitteettomasti tämä lapsia koskevan rikosasiankaan hoito.

Syyskuun lopulla 2011 lehdet kirjoittavat:

Satakunnan Kansa kertoo verkkosivuillaan, että noin viikko sitten vangituista Anneli Auerista ja helsinkiläisestä taksiyrittäjästä on olemassa kuvatallenne, joka liittyy epäiltyihin rikoksiin.

SK: Aueria vastaan on kiistaton kuvatallenne

Kirjoituksissa annettiin ymmärtää, että Aueria ja taksikuskia vastaan olisi kiistaton kuvatallenne epäillyissä seksuaalirikosasioissa – rikokset ratkaistu ja asia selvä. Lukijat mielsivät uutisen tarkoittaneen, että kammottavia rikoksia olisi tallennettuna kuvina tai videoina epäiltyjen toimesta.

Helmikuussa 2012 rankoista rikoksista syytetty Anneli Auer oikoi julkisuudessa esitettyä väitettä, jonka mukaan hänen syyllisyytensä todistaisi kiistaton kuvatallenne: ”Syyttäjän näyttö perustuu asiantuntijalausuntoihin. Kiistatonta kuvatallennetta, joka tähän asiaan liittyisi, ei ole”.

Mitään kuvatallennetta, joka liittyisi lukuisiin hirveisiin rikosepäilyihin ja myöhempiin syytteisiin, EI OLLUT OLEMASSA.

Poliisilta ja syyttäjältä löytyy kyllä kuvatallenteita, joihin on ikuistettu rikosepäilyt, epäiltyjen rikosten uhrin kertomana. Missään nimessä nämäkään kuvatallenteet eivät ole millään muotoa kiistattomia. Lasten haastattelutallenteiden sisällön luotettavuudesta, kertomusten muodostumiseen vaikuttavista seikoista ja johtopäätösten vetämisestä on kiistelty pitkään ja hartaasti monien asiantuntijoiden voimin, nyt jo kahdessa oikeusasteessa. Väitetyistä tapahtumista eivät ole yksimielisiä uhreiksi mainitut eivätkä asiantuntijat.

Oliko uutisessa sitten kyse valheellisen tiedon vuotamisesta tarkoituksella? Haluttiinko uutisella luoda vahva mielikuva epäiltyjen syyllisyydestä? Tuskin… Kenellä olisi mitään järjellistä syytä toimia niin? Poliisillako – mutta ei poliisi niin voi toimia. Entä kuka mahtoi olla niin luotettava tietolähde, että täydellisen salaiseen ja tarkoin varjeltuun prosessiin liittyvä ”tieto”, uskallettiin julkaista? Mahdollisesti poliisi, mutta ei kai poliisi sellaista tekisi.

Mediasta mitään ymmärtämättä, luulen, että luotettava lähde olisi sellainen henkilö, jolla on jutun tiedot hallussaan asemansa tai tehtävänsä perusteella tai henkilö, jolla olisi näyttää todistusaineistoa tiedoistaan. Mikään vähempi ei luulisi riittävän tämän sortin uutisointiin. Luotettava lähde voisi olla poliisi, joka on osallisena tutkinnassa tai asemansa perusteella saa jutun tiedot.

Oli valheellisen tai harhaanjohtavan tiedon vuotaja sitten kuka tahansa, niin voisi kuvitella, että kyseisen lähteen luotettavuus olisi nyt mennyttä ja että lehtikirjoitusten luotettavuuteen suhtauduttaisiin varauksella. Mutta edelleen monet ihmiset (mukaan lukien monet poliisit) uskovat, luulevat tai muistavat uutisen, että mainittua kuvamateriaalia olisi löytynyt ja pitävät sitä totena.

Iltalehden tiedot samassa kuva-asiassa olivat astetta lievemmät kuin SK:n, mutta harhaanjohtavat nekin ja lisäsivät mielikuvaa epäiltyjen syyllisyydestä epäiltyihin tekoihin. IL:n mukaan Auerin ja taksiyrittäjän epäiltiin kuvanneen tekoja videolle ja tavallisella kameralla. Iltalehden kirjoituksessa huomiota ei kiinnitetty siihen, että nuo epäillyt kuvaamiset koskivat epäiltyjä tekoja. Ei siis niin, että teot olisivat varmuudella tehty vastaajien toimesta ja että vain kuvaaminen olisi ollut epäilyksen alainen.

Epäillä voi aika kevyesti ihan mitä tahansa, mutta kenen epäilyjä lehti katsoo vakavassa rikosasiassa tarpeelliseksi ja asianmukaiseksi julkaista, on taas jo toinen juttu. Mahdollisesti poliisin esittämiä epäilyjä. Iltalehti oli kysellyt useammalta eri henkilöiltä kuva-asiasta. Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari Satakunnan poliisilaitokselta ei vahvistanut tietoa kuvatallenteesta, mutta ei kertonut miksi.

– En lausu kuva-asiasta yhtään mitään, tutkinnanjohtaja Salonsaari sanoo.

IL:n mukaan Suomen poliisijohto ei suostunut puhumaan Aueriin liittyvästä kuvamateriaalista: KRP:n päällikkö Rauno Ranta, KRP:n väkivaltasektorin päällikkö Tero Haapala, Varsinais-Suomen poliisipäällikkö Tapio Huttunen ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoivat, etteivät he myönnä poliisin hallussa olevan kuvia. Satakunnan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Jussi Högman ei ollut kuullut, että tapauksen poliisitutkinnassa olisi tehty uutta läpimurtoa.

Edellä nimeltä mainitut eivät luonnollisesti voineet myöntää kuvien olemassa oloa, koska mitään kuvamateriaalia ei ollut. He eivät toisaalta halunneet tai voineet oikoa väärää uutisointia. Salainen tieto on salaista tietoa, eikä sitä sovi paljastaa vaikka väärä tieto, joka julkisuudessa leviää, olisi kuinka vahingollista ja peräisin mistä tahansa. Virallisesti poliisi vaikenee ja noudattaa tarkoin salassapitoa koskevia määräyksiä, kun taas epävirallisesti tietoja ja ”tietoja” saa ilmeisen helposti.

Media luottaa poliisiin ja miksi ei luottaisi, luottaahan sisäministerikin. Jos SK:n tietolähde ei epäilyistäni huolimatta ollutkaan poliisi, niin saan varmasti hiukan ihmetellä ja olla epäluuloinen, millä perusteella lähdettä on mahdettu toimituksessa pitää luotettavana vai eikö sillä ollut niin väliä.

Vuodettiinko viranomaistaholta tarkoituksella valheellinen tieto julkisuuteen?

Vai oliko lähde, jolta tieto oli peräisin, jo lähtökohtaisesti epäluotettava, mutta siitä huolimatta julkaistiin ”mediaseksikäs” uutinen, totuudesta ja valheellisen tiedon seuraamuksista sen suuremmin välittämättä?

Kenen moraali on rappiolla poliisin vai median? Vai molempien? Vai meidän kaikkien?

Tutkija ihmettelee: Miksi Auer sivuutettiin tutkinnassa?

reko

IS 29.4.2010 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335365195.html

Kolme vuotta sitten rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja avautui ”sisäisestä möykystään” Iltasanomille antamassaan haastattelussa.

Ulvilan murhan tutkintaryhmään huhtikuussa 2007 tullut rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja ihmetteli, miksei Anneli Aueria otettu aiemmin vakavaksi epäillyksi.

– Tutkijat ihmettelivät, että on sivuutettu yksi tutkintalinja, joka suomalaisissa henkirikoksissa on hyvin tavallinen. Herättihän se hämmästystä, että jätetty kokonaan pois. Ei siinä tarvitse olla kummoinenkaan tutkija, Santaoja sanoi.

Ulvilan murhajutun ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti, ensimmäinen taktinen päätutkija rikosylikonstaapeli Kare Koskinen ja tekninen tutkija vanhempi rikoskonstaapeli Matti Mäkinen kertoivat asiasta toisin. Vaimon mahdollista osuutta rikokseen ei ollut jätetty pois vaan Anneli Auer tekijänä oli todettu useissa tutkimuksissa mahdottomaksi. Kaikki tutkinnan tulokset tukivat sitä tosiasiaa, että kyseessä oli ulkopuolinen tekijä.

Juha Joutsenlahti kirjoittaa: ”Kritiikistä huolimatta myös uhrin puoliso, Anneli Auer oli koko ajan epäiltyjen joukossa mukana – kokonaisuus, mutta erityisesti teknisessä tutkinnassa kertynyt näyttö, ei vain tukenut hänen syyllisyyttään.

Henkirikostutkinnassa rikospaikan oikeat alkutoimenpiteet ovat usein ratkaisevassa asemassa. Silloin kootaan kasaan sellaista teknistä näyttöä, joka ”on ja pysyy” muuttumattomina tapahtui taktisessa tutkinnassa mitä tahansa. Rikospaikalta havaittiin erinäinen määrä erilaisia näytteitä ja jälkiä, joita ei pitäisi pystyä jälkeenpäin muuttamaan eikä manipuloimaan.

Paikalla oli todennettavissa mm. kymmeniä verisiä jalkineenjälkiä sekä sisätiloissa että terassilla (sittemmin 30 cm pitkä jalkineenjälki muuttui kengännumeroissa pienemmäksi), tekijältä tekopaikalle jäänyt veitsi (josta saatu asiantuntijalausunto puuttui esitutkinta-aineistosta), sängystä löytyneestä kuusenklapista tuntemattoman miehen DNA-tunniste (päällekkäin tuntemattoman miehen ja uhrin DNA:ta), lasinpaloja (joiden lentosuunta muuttui tutkinnassa 180 astetta), hätäkeskuksen ääninauha (jota äänitutkimuksessa leikattiin, muokattiin ja manipuloitiin useita kertoja aina taktisentutkinnan haluamaan suuntaan), ”vieraat kuitunäytteet” uhrin ja Auerin vaatteissa sekä verhoissa, uhrin vammat kahdella eri aseella tehtynä (kasvoihin vammoja tehnyttä asetta ei koskaan löydetty), Anneli Aurin hengenvaarallinen vamma jne.

Lisäksi mm. Annelin havainnot tekijästä (ei tutkinnan aikana muuttunut) sekä Annelin tyttären näköhavainto ovenlasista poistuneesta tekijästä (tytärtä on yritetty saada muuttamaan kertomustaan, mutta hän ei ole sitä muuttanut) kertovat minulle yksityiskohtiin tarkemmin menemättä sen tosiasian, että Anneli Auer ei käytännössä ole voinut surmata miestään. Asia on ollut monimutkainen ja siinä on paljon tulkinnanvaraa, mutta ei niin paljon, ettenkö voisi olla ko. päätelmästäni täysin varma. Samaa mieltä kanssani ovat jutun taktinen päätutkija Kare Koskinen ja tekninen tutkija Matti Mäkinen. Me kaikki olemme sitä mieltä, että taloon tuli ulkopuolinen henkilö, joka surmasi Jukka S. Lahden ja jota ei ole vielä tavoitettu. Tätä ajattelua tuki myös teosta ja tekijästä ansiokkaan profiloinnin tehnyt Helinä Häkkänen-Nyholm. Samoin Anneli Aueria kävi parin päivän ajan puhuttamassa mm. Eveliinan surman ratkaissut KRP:n Markku Tuominen, joka ei kertomansa mukaan nähnyt Anneli Auerissa tekijää.”

Kun Tapio Santaoja tuli tutkijaksi, tutkintalinjat koskivat Jukka S. Lahden työpaikkaa ja oman konsulttiyhtiön asiakkaita, Tähtisentien alueen asukkaita ja mahdollisia Lahden avioliiton ulkopuolisia tai sitä edeltäneitä suhteita.

Tutkinnassa oli myös Lahden mystinen Porvoon-yhteys, jota Santaoja nyt hieman valotti:

– Oli kaksi tai kolme puhelinsoittoa Porvooseen.

Tämä varmasti valotti lukijoita suunnattomasti, kun Santaoja kertoi puheluita Porvooseen olleen kaksi tai kolme. Itse en kokenut tuota millään tavalla valaisevaksi kommentiksi. Eikö hyvin asiaan perehtynyt rikosylikonstaapeli tosiaankaan tiennyt oliko puheluita kaksi vai kolme vai eikö halunnut valottaa asiaa liian tarkasti? Vai oliko puheluita todellisuudessa viisi – kolme puhelua Lahden puhelimesta dementoituneen poliisin numeroon ja kaksi puhelua toiseen suuntaan? Puheluiden määrällä ei toisaalta ole mitään merkitystä, koska kukaan ei noita puheluita ole koskaan vastaanottanut, eikä Lahden tietoja järjestelmästä tutkinut tai Lahdelle soittanut – ainakaan tietääkseen.

Mikään linjoista ei vetänyt. Työpaikalta ei tarttunut tutkijoiden käteen mitään, salatuista suhteista ei löytynyt näyttöä, pikemminkin päinvastoin.

– Pitkin matkaa Auer tuli esille monenkin tutkijan suulla, mutta tutkinnanjohtaja tietysti vetää linjat ja tutkijat tutkivat.

Vasta kun tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti vaihtui loppuvuodesta 2008 rikosylikomisario Pauli Kuusirantaan, katseet kääntyivät Aueriin. Tämä linja oli Santaojan mukaan tuolloin ”lähes kokonaan” läpi käymättä.

Syyttäjä Jarmo Valkama kysyi, oliko Auer-linja ”jäänyt lapsenkenkiin”.

– En halua hirveästi toitottaa kantaa. Ehkä alkututkinta painottui liikaa ulkopuoliseen tekijään. Sen takia tiettyjä aina vakavassa henkirikoksessa tehtäviä alkutoimenpiteitä jäi tekemättä. Niitä on vaikea korvata myöhemmässä vaiheessa, Santaoja vastasi.

Ymmärrän miksi Tapio Santaoja ei halua hirveästi toitottaa kantaansa vaikka tekeekin sen heti seuraavassa lauseessa, koska myös Santaojan tutkijan vaistot olivat aluksi ulkopuolisen tekijän kannalla. Hän nimenomaan oli tullut siihen tulokseen, että porilainen näyttelijä pitäisi ottaa perusteellisempaan tutkintaan. Myöhemmin hän on kuitenkin ollut lähes liikuttavan vakuuttunut Anneli Auerin syyllisyydestä vaikka harmitteleekin puuttuvaa näyttöä syyttäen siitä alkututkintaa, jossa jotakin nimeltä mainitsemattomia toimenpiteitä on Santaojan mukaan jäänyt suorittamatta. Viittaako hän Anneli Auerin syyttömyyttä tukevien todisteiden hävittämiseen tai todisteiden vääristelyyn vai kuulusteltavalle valehteluun ja painostukseen vai mitä mahdollisesti jäi alkututkinnassa tekemättä. Perusteellisellakaan alkututkinnalla ei syyttömästä ihmisestä pitäisi saada syyllistä, tämä on minun vaatimaton mielipiteeni.

Santaoja ihmetteli aika tasan kolme vuotta sitten, miksi Auer sivuutettiin tutkinnassa. Vaikkei oikeassa elämässä Aueria oltu sivuutettu tutkinnassa eikä mainittu linja jäänyt läheskään kokonaan läpi käymättä tai lapsen kenkiin eikä edes Jukka Lahden kenkiin. Miksi Santaoja kertoo tuollaista potaskaa Iltapäivälehdille? Ei tarvitse olla kummoinenkaan eikä edes tutkija, kun sen ymmärtää.

Minä taas ihmettelen, onko Santaoja sivuutettu tutkinnassa? Miten ihmeessä kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen ei pysty tekemään ratkaisua Santaojasta ja kumppaneista tehdystä tutkintapyynnöstä, että ylittyisikö se syytä epäillä kynnys vaiko eikö. Mäkinen kertoi syksyllä, että kestää ainakin loppuvuoteen päättää, käynnistetäänkö asiassa esitutkinta. Kyseinen loppuvuosi on mennyt menojaan. Tänä vuonna Mäkinen on todennut, että asia ei ole kiireellinen, joten päätös asiassa tullee kesällä.

Kesää odotellessa.

Jerseyn saaren mysteeri

bryn

Kerron yhden tositarinan, jossa mikään muu ei ole totta kuin tarina siitä, miten tämä valheellinen tarina syntyi ja jatkoi elämäänsä. Tarina Jerseyn saaren mysteeristä on lyhennelty pätkä Richard Websterin kirjasta Bryn Estyn salaisuus. 1)

Lukuvinkki! Kirjasto-osiossa Webster: Bryn Estyn salaisuus.

Tarinan aloittaja oli poliisipäällikkö Harper, joka ryhtyi keräämään sulkia hattuunsa ja sai koko maailman lehdistön liikkeelle, kun väitti, että Jerseyssä on ollut laajamittaista lasten seksuaalista kaltoinkohtelua. Sensaation/rahanhimossaan lehdistö ryntäsi paikalle ja tapauksella myytiin iltapäivälehtiä kaikkialla englantia puhuvassa maailmassa. Todellisuus paljastui Harperin kunnianhimosta johtuneeksi todisteiden vääristelyksi. Väitetty löytynyt lapsen kallon palanen oli todellisuudessa kookospähkinän kuorta ja löydetyt lasten kidutusvälineet olivat johtojen kannattimia.

Aihe lapset ja seksi saa lehdistön aina liikkeelle, tosiasioiden selvittämisestä ei kukaan niinkään välitä. Eikä niitä tosin voi selvittääkään, jos kaikki tieto määrätään salassa pidettäväksi niin kuin nykyisin on tapana. Miten lehdistö edes voisi olla vallankäytön vahti, jos virkakoneisto ei anna sille totuudenmukaisia tietoja? Tai tietoja ylipäätään. Tuleeko Auerin tapauksesta meidän opettavainen ja murheellinen tositarinamme valheellisen tarinan synnystä? Olemmeko valmiit kohtaamaan totuuden ja oppimaan virheistä?

Jerseyn saaren mysteeri

23. helmikuuta 2008 poliisi teki aiemmin lastenkotina toimineesta Haut de la Garennesta löydön, joka muutti epämääräisen poliisitutkinnan Jerseyn saarella kansainväliseksi mediasirkukseksi. Poliisi julkaisi lehdistötiedotteen, että he olivat löytäneet jotakin ”joka näyttää mahdollisesti olevan lapsen jäännökset”. Uutiset löydöstä nousivat nopeasti ykkösiksi radiossa, televisiossa ja lehdistössä. Samana iltana BBC:n sivuilla oli otsikko ”Lapsen ruumis löydetty lastenkodista”. Poliisipäällikkö Harperia lainattiin ja poliisin todettiin ”ajattelevan, että on mahdollista, että he löytävät lisää jäännöksiä”.

24 tunnin kuluessa tämä karmiva tarina levisi ympäri maapalloa. Mediassa esitettiin arveluja pedofiiliringistä. Journalistit ryntäsivät Jerseylle joka puolelta maailmaa. Pian lehdet kertoivat miten lapsia oli silvottu ja poltettu. Poliisitutkinnassa väitettiin löydetyn ”kidutuskammioita”, ”seksuaalisen pahoinpitelyn bunkkereita” ja ”joukkohautoja”. Joissakin kirjoituksissa kerrottiin, että Harper oli jäämässä eläkkeelle samana kesänä. Eräs toimittaja spekuloi sillä, että Harper ei kykenisi lepäämään ”ennen kuin hän on sulkenut viimeisen Kauhujen taloa koskevan kansion ja saanut lukkojen taakse kaikki siellä olleet julmat rikolliset”.

Oli vain yksi ongelma. Nimittäin se, että liki kaikki tarinan elementit, jotka mediassa tuotiin esiin, olivat paikkansapitämättömiä.

Tosiasiassa yhtään lapsen ruumista ei ollut löydetty. Jerseyn poliisi ei ollut löytänyt mitään, mitä olisi kohtuudella voitu nimetä ”lapsen jäännöksiksi”. Kaikki mitä oli löydetty, oli pieni ruskea kupera kappale, joka oli noin keksin kokoinen. Alkuaan poliisi luotti hiilimääritykseen, johon ”kallon palanen” oli lähetetty. Sen lopputuloksesta vaiettiin, ja ilmoitettiin pelkästään, että määritys oli mahdotonta. Vaikka tutkimuksia johtava Harper oli jo viikkoja tiennyt, että asiantuntijoiden mielestä pieni ruskea kappale ei ollut luuta vaan kookospähkinän kuorta, hän jatkoi vetoamista ”kallon jäänteisiin”.

Kun Mail on Sunday julkaisi asiantuntijoiden näkemyksen löydöksestä, olisi olettanut, että sensaatiohakuiselta tutkimukselta olisi pudonnut pohja, mutta Harperin mukaan yli 160 ihmistä oli tuolloin esittänyt syytöksiä seksuaalisesta ahdistelusta. Todellisuudessa tämä tarinan uusi käänne oli testi sille, miten hyvä tarinan kehittäjä tutkimusjohtaja oli ja miten pitkälle asiasta kirjoittavia toimittajia voitiin höynäyttää. Harper ilmoitti tiedotusvälineille uusista luulöydöistä ja maitohampaista ja hän lupasi analyysin joka ikisestä luusta – jota ei kuitenkaan koskaan tullut. Sen jälkeen hän jatkoi eriskummallisen hahmotelman rakentamista, vaikka hänellä ei ollut ainoatakaan asianmukaisesti tutkittua todistetta.

Julkaistun uuden kertomuksen mukaan ”shokeeraava salainen poliisiraportti” oli päätynyt siihen tulokseen, että ”viattomia lapsia oli raiskattu, murhattu ja heidän ruumiinsa oli poltettu Jerseyn Kauhujen talon pätsissä”. Tämän spekulatiivisen tarinan kertoi ensimmäisenä News of the World etusivullaan 13. kesäkuuta 2008. Mutta tarina ei jäänyt tämän sensaatiolehden varaan. Kesäkuun 31. päivänä ilman mitään luotettavaa todistetta sekä BBC:n radio 4:n uutisissa että ohjelmassa Today esitettiin, että Haut de la Garennesta oli löydetty viiden lapsen jäänteet.

Jos lukee raportit huolella, tulee selväksi, että missään vaiheessa ei ollut perustetta määritellä tuota taloa murhatutkinnan näyttämöksi. Elokuussa 2008 Harper jäi eläkkeelle. Poliisikomentaja Gradwell arvioi todisteet uudelleen. Hän totesi, että Harper oli toistuvasti kuvannut todisteita väärin. Marraskuussa 2008 pidetyssä tiedotustilaisuudessa Gradwell paljasti, että ”kahleiksi” kuvatut esineet olivat vesijohdon kiinnike, vanha koukku sekä ruostunut sängyn jousi. 170 pienestä luunkappaleesta vain kolme oli ehkä peräisin ihmisestä, mutta mahdollista oli että nekin olivat eläimen luita. Myöhemmin tuli selväksi, että eläinten luut oli nimetty virheellisesti ”lasten jäänteiksi”, ja että Harper oli merkittävällä tavalla liioitellut seksuaalisten ahdistelujen määrää ja vakavuutta, joista hänelle oli raportoitu.

Paljastui myös, että sunnuntaina 24. helmikuuta oikeuslääketieteilijät olivat varoittaneet Harperia siitä, että väitetty ”kallon jäänne” oli selvästi ajalta ennen 1940-lukua, ja siten siis niin vanha, ettei sellaista olisi tullut ottaa tutkittavaksi. Silti Harper jatkoi ja esitteli ”kallon jäänteitä” (jotka siis melko pian osoittautuivat kookospähkinän kuoreksi) murhatutkimuksen avaintodisteena. Myöhemmin hän vääristeli uusia löydöksiä ja väitti, että kaivauksissa löydetyt maitohampaat eivät olleet irronneet luonnollisella tavalla. Kuitenkin hänen oma hammasasiantuntijansa oli todennut, että hampaat olivat olemukseltaan sellaisia kuin itse irronneet hampaat ovat.

Olisi kuitenkin väärin antaa sellainen kuva, että vain Jerseyn poliisi oli yksin syyllinen siihen, ettei kunnollista tutkintaa suoritettu. Myös toimittajat epäonnistuivat. Ei olisi tarvinnut odottaa Harperin eläkkeelle lähtöä, jotta olisi havaittu, ettei hänen väitteisiinsä voinut luottaa. Niinkin varhain kuin 18. huhtikuuta jo ennen kuin ”kallon jäänteet” oli osoitettu kookospähkinän kuoren palaksi, yksi paikallinen journalisti Diane Simon oli kirjoittanut artikkelin. Siinä hän teki selväksi, että Harperin väitteet tuon avaintodisteen iästä oli asetettu kyseenalaisiksi juuri niiden arkeologien taholta, joihin hän itse vetosi. Kun toukokuussa kaikki faktat ”kallon jäänteistä” tulivat julki, oli kiistatonta, että Harperin tärkein todiste oli väärä ja hänen väitteensä olivat olleet epäluotettavia ja epärehellisiä. Tästä huolimatta kokeneet journalistit, myös BBC:n toimittajat, jatkoivat hänen väitteisiinsä vetoamista ja esittivät pätemättömiä väitteitä ikään kuin ne olisivat olleet varmennettuja faktoja.

Yksi johtopäätös voidaan tehdä näistä tapahtumasarjoista. Päävaikuttaja, joka on toiminut koko tarinan ajan, on syvä psykologinen tarpeemme kuulla tarinoita pahuudesta. Tässä tapauksessa näyttää siltä, että sekä kokenut poliisimies että suuri joukko kokeneita toimittajia luopuivat järkevästä epäilystä ja hylkäsivät realiteetit tämän tarpeen tyydyttämiseksi. Kuten Bryn Estynissä tällaiset tarinat muodostuivat vääjäämättä uhaksi viattomille ihmisille. Tässä tapauksessa Jerseyn hoivatyöntekijät joutuivat tulilinjalle, kun sensaatiohakuinen poliisitutkinta oli kasannut heitä kohtaan syytöksiä.

1) Richard Webster: Bryn Estyn salaisuus – Modernin noitavainon rakentaminen. Suomentanut Anu Suomela.

Fight for the truth and justice!

Olen ollut sen harhakuvitelman vallassa, että elän turvallisesti oikeusvaltiossa, jossa oikeus tapahtuu ikään kuin itsestään ilman sen suurempia omia ponnisteluita. Olen antanut itseni ymmärtää, että Suomessa ei harjoiteta vähässäkään määrin mielivaltaista ja ennalta ennustamatonta viranomaistoimintaa ja lainkäyttöä. Olen luullut, että joku on ystävällisesti hoitanut järjestelmän jo aikoja sitten siihen kuntoon, että minä voin huoletta elää elämäni luottaen oikeudenmukaisuuteen ja laillisuuteen viranomaisten toiminnassa. Olen oppinut lapsesta lähtien, että oma maa on mansikka ja muu maa mustikka. En tosin ole joutunut valtiovallan pakko- tai voimakeinojen kohteeksi, joten olen siltä osin saanut elää rauhassa harhoineni ja siinä mielessä olen täysin pumpulissa kasvanut. Harhat ihannevaltion toiminnasta ovat viime vuosina karisseet urakalla. Oikeus ei toteudukaan automaattisesti viran puolesta vaan oikeuksiaan voi joutua puolustamaan, vaatimalla vaatimaan ja kerjäämään. Ei ole itsestään selvää, että oikeus toteutuisi aina ja kaikille, syyttömänäkin voi joutua vankilaan. Jotain on pahasti vialla systeemissä, jossa näin tapahtuu ja sille systeemille on tehtävä jotain. Kukaan ei voi pelastaa maailmaa yksin, siksi yhteistyö on enemmän kuin toivottavaa.

Joku on ollut siinä määrin huolissaan ”Pro-Annelistien” organisoitumisesta, että on ottanut (omien sanojensa mukaan) yhteyttä Erik Salonsaareen ja kertonut huolensa. Tulkitsen, että kyseinen pelokas henkilö on ilmeisen huolissaan organisoitumisen mahdollisesta rikollisesta luonteesta, koska on ollut yhteydessä poliisiin. Jos halutaan kutsua niitä ihmisiä, jotka puolustavat oikeudenmukaista kohtelua myös Anneli Auerille ja hänen lapsilleen, ”Pro-Annelisteiksi” tai vaikka ”Public Enemies”, niin siitä vaan, silloin tunnustan ehdottomasti kuuluvani tuohon ryhmään. Kuulun pieneen väkivallattomaan porukkaan, joka haluaa edistää totuuden löytymistä ja vastustaa viranomaisten ruokotonta ja laitonta toimintaa, niin tässä Annun tapauksessa kuin ihan yleisestikin. Samalla asialla toimivia organisoituneita ryhmiä on varmasti muitakin.

Koska organisoitumistamme on rinnastettu ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen, niin selvyyden vuoksi on syytä pohtia, mikä on järjestäytynyttä rikollisuutta. Suomen lainsäädännössä järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa, tietyn ajan koossa pysyvää ja rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia, joista on säädetty vähintään neljän vuoden vankeusrangaistus. EU määrittelee termin ”järjestäytynyt rikollisuus” yhdentoista ominaisuuden luettelolla. Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset. Vertaan määriteltyjen ominaisuuksien toteutumista suhteessa omaan ryhmääni.

1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö – toteutuu
2. Ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät – toteutunee vaikkakin jokainen määrää itse omat tehtävänsä
3. Ryhmä toimii pitkän ja rajoittamattoman ajan – toteutuu, ryhmä toimii kunnes asia on kunnossa
4. Ryhmä käyttää sisäistä kuria – ei toteudu, jokainen kurittaa itse itseään tarvittaessa
5. Ryhmää epäillään törkeistä rikoksista – toteutuu vain netin keskustelupalstoilla
6. Ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla – toteutuu
7. Ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja – ei toteudu, siitä huolimatta toiminta voidaan kokea uhkana, etenkin jos totuuden ilmitulo pelottaa
8. Ryhmä käyttää peiteyhtiöitä – ei toteudu
9. Ryhmä harjoittaa rahan pesua – ei toteudu
10. Ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin – toteutuu, pyritään vaikuttamaan siten, että havaitsisivat totuuden ja tehdyt vääryydet
11. Ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä – ei toteudu

Piskuisen ryhmäni toiminta vaikuttaa olevan jossakin määrin järjestäytynyttä. Toiminta ei kuitenkaan ole millään muotoa rikollista – täysin päinvastoin.

Jos omien mielipiteiden voimakas esittäminen on anarkiaa, niin siinä tapauksessa olen anarkisti. Jos taas anarkisti on sellainen henkilö, joka ei syö puuroaan vaan räjäyttää sen, olen puolianarkisti. En syö puuroa, mutten myöskään räjäyttele sitä.

Seksiä, valheita ja videonauhaa

confession_ms

Tästä vuosisadan erikoisimmasta oikeudenkäyntien rumbasta ei ole jäänyt puuttumaan mitään elokuvalle tyypillisiä aineksia. Juoni on aika yksinkertainen, vaikka sitä sotkevatkin mitä eriskummallisimmat ”lisämausteet” (lainaus Jarmo Valkamalta). Juoni paljastuu niille, jotka tuntevat tapauksen taustat tai joilla on käytössään asian materiaali, tai niin voisi olettaa. Jostain syystä Varsinais-Suomen käräjäoikeus ei kuitenkaan päässyt juonesta perille. Tuomarit eivät ymmärtäneet sitä aitoa ja elävää tarinaa, josta tämä oikeudenkäynnin kohteena oleva kauhufantasiatarina on saanut alkunsa ja miksi se on syntynyt. Suurta yleisöä, jolta on evätty pääsy näytökseen, on helppo huiputtaa. Suurelle yleisölle on annettu poliisin tiedottamana tai vuotamana valmis loppuratkaisu, mutta ei juuri mitään tietoa siitä, miten siihen pitäisi päätyä. Tämä jos mikä saa mielikuvituksen lentämään. Joko mitään perusteluja ei ole tai ne eivät kestä arvostelua, se tulee hyvin esiin oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren kirjoituksista.

Kun salaisia tietoja on nyt vuotanut julkisuuteen, joutuu Turun hovioikeus miettimään sitä, mikä ei jutun käräjätuomareilla ilmeisesti käynyt pienessä mielessä. Vaikka tuomion voi salaisessa oikeudenkäynnissä antaa salassa ja ilman järjellisiä perusteluita, tulee sen kuitenkin lopulta kestää myös julkista arviointia. Tuomioiden tulee perustua näyttöön silloinkin, kun oikeudenkäynti käydään suljetuin ovin. Tuomiot eivät voi perustua uskoon ja luottamukseen syyttäjien ammattitaidosta, varsinkin kun sitä ei nähtävästi ole nimeksikään. Syyttäjiltä odottaisi omaa harkintaa ja kykyä siihen syytteiden nostamisessa, mutta syytteet perustuvat ilmeisesti enemmänkin poliisiuskontoon tai suoranaiseen määräykseen valtaa käyttävältä taholta. Ajat tätä syytettä ja uskot siihen!

Vaikka syyttäjien esittämät syytteet perustuvat suoranaisiin valheisiin, johdatteluun, johdateltujen ja harhaanjohdettujen lausuntoihin, asenteellisiin asiantuntijalausuntoihin, kelvottomiin videoihin ja dramatisointiin, tulee oikeuden tuomion kuitenkin perustua esitettyyn näyttöön ja totuuteen (vähintään ns. prosessitotuuteen), lausuntojen ja videoiden kriittiseen arviointiin ilman henkilökohtaisia tunteita, uskomuksia, sidoksia tai vakaumusta tai vähintään niistä huolimatta.

Vaikka uskonnolla tai uskonnollisuudella ei pitäisi olla mitään tekemistä asian kanssa, niin sitä ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa oikeudenkäynnissä, jossa vastaajaa syytetään niinkin marginaalisesta tai jopa täysin vieraasta ilmiöstä kuin saatananpalvonnasta. Syytteen luonteen vuoksi on välttämätöntä pohtia myös asiaa hoitavien ja asiassa kuultavien objektiivisuutta ja puolueettomuutta suhteessa tähän syytteessä esiintyvään väitteeseen.

Niin kuin ei uskonnolla, ei myöskään politiikalla pitäisi olla mitään sijaa tässä oikeudenkäynnissä. Vallan mahti ja politikoinnin kiemurat ulottuvat kuitenkin väistämättä ihan joka paikkaan. Olisi kovin sinisilmäistä ajatella, että olisi jokin niin tyystin pyhä ja puhdas paikka, irrallaan ihmisten arkimaailmasta ja täysin ulkoisille vaikutteille immuuni, etteivätkö sinne ulottuisi vallan vaikutukset, olivat ne sitten uskonnollisia, poliittisia tai taloudellisia. Tosin täydellistä arjesta vieraantumista ja normaalin arkirealismin puutetta on ollut havaittavissa, niin poliisissa, syytäjissä kuin tuomioistuimissa.

Aika parantaa haavat

Aika parantaa haavat, niin ainakin sanotaan. Lääkäri Minna Joki-Erkkilän mielestä immenkalvokin paranee eli kasvaa takaisin, usein aivan jälkiä jättämättä, ajan kuluessa. Oikeuslääkärit kumoavat Joki-Erkkilän esittämän erikoisen väitteen. (Hymy 2/2013)

Lähes kaikesta voi selvitä, todella ikävistä kokemuksista ja myös hirvittävistä vääryyksistä. Tässä asiassa on aiheutettu aivan tarpeetonta kärsimystä monelle ihmiselle. Siihen, että kärsimykset jotenkin jalostaisivat ihmisistä parempia, en usko vähääkään. Kärsimys ei ketään jalosta, se tekee vain ja ainoastaan pahaa. Ennalleen ei asioita enää pysty kukaan muuttamaan, mutta on aika lopettaa näiden ihmisten turhat kärsimykset. On aika alkaa parannella haavoja, jotka tällä mielettömällä viranomaisten johtamalla ajojahdilla on saatu aikaan. Kunpa nämä viranomaisten aiheuttamat ”haavat” voisikin parantaa yhtä helposti kuin äiti puhalluksellaan parantaa lapsen pikku kolhuja. Ihan niin helppoa ja yksinkertaista se ei ole.

Miten poliisi aikoo parantaa haavat omassa maineessaan – annetaanko ajan hoitaa? No, ihmiset unohtavat, kun tulee uusia uutisia. Joku järkyttävä katastrofiuutinen vie huomion pois. Uutisoidaan jostain poliisin onnistumisesta. Laitetaan joku sijaiskärsijäksi, tuomitaan vaikka joku poliisi jostain mitättömästä rikkeestä ikään kuin todisteeksi siitä, että laillisuusvalvonta poliisissa toimii. En koskaan ennen ole edes ajatellut, että poliisi toimisi näin hävyttömästi, väärin ja rikollisesti kuin tämän tapauksen osalta on tullut ilmi. En halua uskoa, että kaikki poliisina toimivat olisivat täysin moraalitonta roskasakkia. Rehellisesti ja päivänvalon kestävästi toimiminen tuossa järjestäytyneessä roistoporukassa voi arvatenkin olla kuitenkin hyvin vaikeaa. Poliisin tekemiä rikoksia pimitetään ja niiden tutkinnat estetään, vain vallitsevan epärehellisen systeemin vastustamisesta rangaistaan.

Onko poliisin toiminta muuttunut vai onko jo pitkään harjoitetun toiminnan luonne vain tämän jutun myötä selvinnyt minulle… niin tai näin, poliisin epärehelliseen ja rikolliseen toimintaan tulee puuttua.

Suhteellisuudentajuttomuus

Media vaikenee täydellisesti Alibin ja Hymyn artikkeleissa paljastetuista Auerin rikosasioiden läpi runnomisen järkyttävistä varjopuolista. Media vaikenee, mikä siihen on syy. Pelko? Mikä mediaa pelottaa vai pitäisikö kysyä ketä media pelkää?

Netin keskustelupalstoilla käydään samaa paikallaan junnaavaa väittelyä samojen nimimerkkien käymänä kuin tähänkin asti. Nimimerkkien huolen aiheena on nyt lähinnä se, onko joku syyllistynyt rikokseen koskien Alibin ja Hymyn paljastuksia. Huolta aiheuttaa erityisesti lasten oikeusturva ja oikeus yksityisyyteen. Onhan huoli lapsista jaloa ja kunnioitettavaa, tosin vain silloin, kun se on aitoa. Jos lapsen oikeusturvan nimissä ajetaan omia iljettäviä päämääriä tai peitellään omia asiattomia motiiveja, ei sillä ole pienintäkään moraalista arvoa.

Parhaillaan hovioikeuskäsittelyssä olevassa rikosasiassa asianomistajien henkilöllisyys on määrätty salassa pidettäväksi ja syykin on ymmärrettävä. Minun nähdäkseni Hymyn nimenomaista salaista oikeudenkäyntiä koskevassa paljastusjutussa ei kuitenkaan paljasteta yhdenkään asianomistajan henkilöllisyyttä. Jutun viesti menee niiltä lukijoilta täysin ohi, jotka miettivät vain kostonhaluisesti, mistähän rikoksesta voitaisiin jutun julkaisija tuomita. Minut halutaan luonnollisesti myös tuomita – ihan mistä vaan. Kaikki, jotka puolustavat tässä asiassa totuutta ja oikeudenmukaisuutta, halutaan nähdä lasten oikeuksia loukkaavina vaikka tilanne on täysin päinvastainen. Lasten oikeus on elää maailmassa, jossa oikeus toteutuu ja jossa aikuiset kantavat vastuun joka tilanteessa. Lasten oikeus on elää omassa kodissaan, omien vanhempiensa kanssa, jos vanhemmat eivät ole syyllistyneet sellaisiin rikoksiin, joka olisi sille esteenä. Lapsilla on oikeus oikeisiin satuihin ja mielikuvituskertomuksiin, jotka oikein oivallettuna kertovat opettavaisen totuuden eri asioista ja luonnonvoimien välisistä suhteista. Oikeat sadut päättyvät aina moraalisesti oikein. Niin toivoisin tämäkin todellisen mielikuvituskertomuksen päättyvän.

Oikeasti huolissaan minusta tulisi olla poliisin, syyttäjien, asiantuntijoiden ja oikeuslaitoksen toiminnasta. Vallankäyttö valheellisin keinoin on kammottavaa ja sotii kaikkea oikeustajua ja moraalia vastaan. Olettaisi edes sen olevan iloinen uutinen, ettei näitä seitsemään lasta olekaan kohdeltu julmasti vaikka kolme heistä mahdollisesti niin kuvitteleekin tai on saatu niin uskomaan. Iloinen uutinen luulisi olevan myös se, etteivät Anneli ja Jens olekaan syyllistyneet hirvittäviin rikoksiin näitä lapsia kohtaan. Murheellinen uutinen on taas se, että syytteitä voidaan ajaa ja saada läpi tuomioistuimissa kyseenalaisin perustein, perheitä tuhota ja syyttömiä istuttaa vankilassa ilman, että he ovat itse antaneet siihen aihetta.

Vai onko mediahiljaisuudessa kysymys siitä, mitä Mikko Niskasaari on pohtinut jo aiemmin artikkelissaan Virkavaltaa & Mielivaltaa (Voima 9/2010):

Media vaikenee

Syyttäjät estävät poliisien virkarikosten tutkinnan & poliisit estävät syyttäjien virkarikosten tutkinnan. Molemmat luottavat siihen, että kansalainen uupuu pyörityksessä. Mediaa ei kiinnosta. Se on maan tapa.

Poliisien ja syyttäjien virkarikokset eivät olisi niin yleisiä, ellei media vaikenisi niistä niin visusti. On helppo nähdä, että aihe on medialle tabu, mutta paljon vaikeampi on sanoa miksi. Muutamia mahdollisia syitä:

1. Rikosuutisten painoarvo on nykyään suuri, erityisesti iltapäivälehdissä, eikä tietolähteitä kannata suututtaa. Poliisilta ja syyttäjiltä saa keskeneräisistä jutuista ylimääräistä tietoa, kun välit ovat hyvät. Välit pysyvät hyvinä, kun vaikenee poliisien rikoksista.
2. Myytti nuhteettomasta poliisista on pitkälle median luomus. Sen romuttaminen merkitsee sen tunnustamista, että lukijoita on aiemmin petetty.
3. Lukijoiden ja katselijoiden pelätään suuttuvan, jos myytti romutetaan.
4. Toimittajien ammattitaito ei riitä. Moniko toimittaja on lukenut edes poliisi- ja esitutkintalain?
5. Poliisin virkarikosten osoittaminen edellyttää tiedon lisäksi myös paljon aikaa, vaivaa – siis rahaa, eivätkä mediayhtiöt halua sellaiseen satsata.
6. Eivät varsinkaan, jos työ iskee omaan nilkkaan – palaa kohtaan yksi

http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2010/numero-9/virkavaltaa-mielivaltaa

Viides liike ja kuudes aisti

coffeee

On olemassa sellainen näkemys historiasta, että kuljemme kohti sivistynyttä järjen käyttöä, joten aina vähemmän ja vähemmän lankeamme sellaisiin perustelemattomiin johtopäätöksiin tai kollektiiviseen hulluuteen, joka on ajoittain tahrannut Euroopan historiaa. Keskiajan kristillisen kulttuurin luoma antisemitistinen demonologia, sekä 1600–1700-lukujen noitavainot ovat tässä katsannossa juuri noita kauhistuttavia poikkeamia kehityksen tieltä. Ne kuuluvat ihmiskunnan lapsuuteen, eivät rationaaliseen aikuisuuteen, jonka olemme saavuttaneet.

Se laajalle levinnyt uskomus, että kuulumme rationaaliseen, tieteellisen ajattelun aikakauteen, emmekä ole enää vaarassa joutua tuollaisten fantasioiden valtaan, on harhoistamme kaikkein vaarallisin. Juuri rationaalisuutemme ja vaikeutemme tunnistaa omaa väkivaltaisuuttamme ja seksuaalisten kuvitelmiemme monimuotoisuutta, johtaa siihen, että olemme ehkä enemmän kuin koskaan ennen alttiina vaarallisille projektioille.

Monet kaikkein vaikuttavimmista historiassa esiintyneistä fantasioista liittyvät lapsiin ja heidän suojelemiseensa. Usein oletetaan, että meidän oma ahdistuneisuutemme viattomien lasten haavoittuvuudesta on moderni tapa ajatella. Näin ei kuitenkaan ole. Ajatus siitä, että on olemassa pahuuden salaliitto, jossa vietellään ja vahingoitetaan lapsia, on kuitenkin peräisin antiikin ajoilta.

Aina kun annamme mielessämme syntyä demonologisia fantasioita, on mahdollista, että sorrumme uudelleen omiin harhoihimme. Jos pieni innokas ryhmä joutuu tällaisen fantasian valtaan, voi käydä kuten historian kuluessa on toistuvasti käynyt, että he luovat niin vaikuttavan kertomuksen, että he eivät itse pääse sen pauloista. On todella suuri vaara, että he onnistuvat mobilisoimaan ja tahtomattaan rakentamaan todisteet, joilla he muuttavat fantasiansa entistä intensiivisemmiksi. 1)

Kun faktat kertovat muuta kuin ihminen haluaa ja tahtoo uskoa, niin mistä saisi vahvistusta omille fantasioilleen ja uskomuksilleen? Toisille vastaus on ’Viides liike’, uskonnollinen yhteisö, johon mm. sisäministeri Räsänen kuuluu, siellä uskotaan rukouksen tuomaan totuuteen. Monille riittää kuudes aisti. Luterilaisen kirkon sisällä on uudistusliike, joka perustaa totuuden nk. armonlahjoihin. Sellaisia ovat mm. profetoiminen (näkyjen näkeminen ja tulevan ennustaminen), kielillä puhuminen (tuntematon ja ulkopuolisille käsittämätön kieli), kyky ihmeparannukseen, ja suorat viestit Jumalalta. Tästä on esimerkkinä Nokia-liike. Tuollaiset kyvyt ovat nykyisessä psykiatriassa määritelty kuuluviksi itsesuggestioon, johon liittyy psykoottisia episodeja, joissa ihminen ei toimi reaalimaailman faktoissa.

Riittävätkö nämä uskonnollisiin liikkeisiin kuuluvien ihmisten esoteeriset aistimukset ratkomaan rikoksia?

Poliisit ja syyttäjät näyttävät monesti perustavan syytöksensä ilman vähääkään itsekritiikkiä omaan pettämättömään kykyynsä aavistaa mikä totuus on, intuitiivisesti ja vaistonvaraisesti. Oikeusvarmuuden kannalta on vaarallista, jos syyttäjän asiantuntijalääkärin todistus perustuu todellisuudessa uskonnolliseen näkemykseen tai kyseenalaiseen päämäärään – ainakaan lääketieteellisiä lainalaisuuksia kyseisen huippulääkärin lausunnot eivät noudata.

Kaikki asiat voi kuudennen aistin varassa vääntää merkiksi siitä, mitä itse tahtoo. Jutut veren juomisesta voi halutessaan nähdä liittyvän saatananpalvontaan, mutta aivan yhtä hyvin sen voi liittää kristinuskoon – eikö juuri kristinuskossa ehtoollisella pelata ainakin symbolisesti veren juomisella ja ruumiin syömisellä.

1) Richard Webster; Bryn Estyn salaisuus Modernin noitavainon rakentaminen (suomennos Anu Suomela)

PÄIVÄN LUKUVINKKI:

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/152

ja Hymy 2/2013

Poliisi pyytää apua 10-vuotiaalta

Kuulustellessaan 2009, silloin 10-vuotiasta lasta, poliisi tarjoilee juurikin samoja asioita, joita pienemmät lapset ovat alkaneet sittemmin muistaa pala palalta kesän 2011 aikana.

Ei oikeastaan ole kovin ihmeellistä, että poliisi ja syyttäjät uskovat lapsen uskomatonta tarinaa siitä, kuinka 9-vuotias lapsi auttoi äitiä murhaamaan isän, kun ottaa huomioon, että kuulustellessaan 10-vuotiasta lasta, poliisi pyytää useampaan kertaan pientä lasta vastaavasti auttamaan rikoksen selvittämisessä. ”Olis tosi hyvä, jos sää pystyisit auttamaan…” ”Auta meitä…”. Satakunnan poliisi ei ollut saanut selvitettyä Ulvilan murhaa itse eikä KRP:n avulla, joten apua päädyttiin pyytämään lapselta, joka murhan tapahtuman aikaan oli 7-vuotias ja pysytellyt koko ajan peloissaan sängyssään peiton alla.

Lapsi ei kuitenkaan vahvistanut poliisien epäilyjä siitä, että äiti olisi ollut murhaaja ja muutoinkin väkivaltainen. Kun lapsi ei tiennyt vastausta esitettyyn kysymykseen, häntä pyydettiin kuvittelemaan. ”Sää et tiedä, mut sää voit kuvitella”. Ihan niin kuin poliisikin tekee, jos ei tiedä, niin aina voi kuvitella. Ja vain mielikuvitus on rajana. Lasta käskettiin ahkerasti myös miettimään, koska hän oli niin fiksu ja tehnyt tarkkoja havaintoja, mutta poliisille mieluisia vastauksia ei vain tullut.

Kuulustelussa 2009 poliisi yrittää syöttää lapselle ajatusta siitä, ettei lapsi ollut uskaltanut nousta yöllä sängystä, koska häntä oli mahdollisesti kielletty niin tekemästä tai että hänen olisi aina ollut turvallisempaa jäädä sänkyyn kuin mennä äidin ja isän luo. Lapsi kuitenkin kertoo, ettei uskaltanut nousta, koska kuuli pelottavia ääniä, joita ei ollut kuullut koskaan aiemmin. Toisaalta lapsi kertoo myös, ettei hänellä muutenkaan ollut tapana yöllä lähteä sängystään vaikka hän välillä heräilikin esim. pahaan uneen. Vaan silloin hän ajatteli, että se oli vain unta ja jatkoi nukkumistaan. Poliisi kyselee kuuliko lapsi juoksuaskelia, oven avaamista tai oven sulkemista, mutta ei lapsi ollut kuullut. Lapsi kertoo, ettei ollut nukkunut ennen kuin alkoi kuulla lasin rikkoutumisen, mutta hän ei ollut kuullut mitään ääniä ennen sitä vaan talossa oli ollut hyvin hiljaista, koska kaikki olivat nukkumassa.

Kaksi vuotta myöhemmin 2011 lapsi auttaa, kuvittelee ja miettii asioita, juuri niin kuin häntä on aiemmin pyydetty ja ohjeistettu.

Mitä teit tänään? Onko sinulla ALIBI?

Minulla on – vihdoinkin asiallista ja rehellistä tietoa tästä vuosisadan sotkusta. Pahin manipuloija ja valemuistojen istuttaja on kukas muu kuin poliisi. Viranomaiset ovat härskisti käyttäneet hyväkseen hätääntyneitä lapsia. Suomessa luotetaan poliisiin – pitää ihmetellä, mihin enää tämän jälkeen perustamme luottamuksen.

Missä oikeutta oikeastaan käydään ja kuka lopulta langettaa tuomiot? Oikeudenkäyntiin on nimetty henkilöt, joiden tehtävä on ratkaista syytteet – mutta kuka oikeastaan vastaa siitä, millaiseksi tuomio muodostuu. Esitetäänkö syytteet ja todistelu pelkästään oikeussalissa vai muodostuuko käsitys tapahtumista myös muuta kautta. Vakuuttuvatko tuomarit oikeudenkäynnissä esitetystä näytöstä vai luottamuksesta poliisiin, syyttäjiin, poliisin luottoasiantuntijoihin ja heidän kyseenalaiseen ammattitaitoonsa? Kenellä oikeastaan on valta vaikuttaa tuomioiden sisältöön?

Esitutkintalaki. 49 §. Esitutkinnasta on tiedotettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa ja haittaa. Lähes poikkeuksetta rikosuutiset ovat peräisin poliisilta. Muiden kuin poliisin tiedotus rikosasioissa onkin ehkäisty melko tehokkaasti laissa. Esitutkintalaki 48 §. Jos esitutkinnassa läsnä olevalle henkilölle ilmaistaan muita kuin häntä itseään tai hänen päämiestään koskevia, tutkintaan liittyviä seikkoja, jotka eivät ennestään ole hänen tiedossaan, tutkinnanjohtaja voi kieltää häntä ilmaisemasta niitä sivullisille esitutkinnan aikana. Tällainen salassapitomääräys on nykyisin pääsääntö. Pakkokeinon käyttö saattaa päättyä hyvinkin pian em. määräyksen antamisen jälkeen, mutta salassapitomääräys on siis edelleen voimassa rajoittamassa mm. syytetyn ja hänen puolustajansa mahdollisuuksia osallistua rikosasiaa koskevaan keskusteluun. Päätös salassapidosta tuntuu velvoittavan vain toista osapuolta. Julkisuussäännökset eivät aina ole kovinkaan tasapuolisia, vaikka equality of arms on korkeimman oikeudenkin mukaan rikosasioiden osatekijä. 1)

Media kilpailee rikosuutisista. Kohujuttuihin valitaan näkökulma. Usein se tarkoittaa, että jokin lehti maalailee kauhukuvia syytetystä ja lopulta kauhistelee tuomitun rangaistuksen lievyyttä. Syyttömyysolettama on mm. kilpailun myötä menettänyt sille kuuluvan arvon. Jatkuvasti suurimmatkin sanomalehdet kömmähtelevät ottamalla kantaa syyllisyyskysymykseen. Kaikki tapahtuu ”saatujen tietojen perusteella” eli ainakin vihjaillaan, että syyllisyyskäsityksen takana olisi julkisuudessa olleita paremmat tiedot. Syyttömyysolettama näyttäisi rajoittuvan usein vain siihen, onko pidätetty teon tehnyt, ei lainkaan siihen, onko rikosta ylipäätään tapahtunut. 1)

Alibi kunnostautuu kertomalla totuuden. Mikko Niskasaaren kirjoitus on asiallista, elämän läheistä ja niin järkyttävän totta. Poikkeuksellista tämän nimenomaisen tapauksen uutisoinnin osalta. Jutun loppukaneetista päätellen, ensi viikolla viimeinenkin HYMY hyytyy kansalta, joka pimeydessä vaeltaa. Uskooko kukaan enää, että on lottovoitto syntyä Suomeen, jossa poliisi on ystävämme.

1) Markku Fredman; Rikosasioiden julkisuus, Oikeus 3/2002

Syyttäjä vaihtoon

Auerin epäillyistä törkeistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista alusta asti esitutkintayhteistyötä poliisin kanssa tehnyt syyttäjä Jouko Saario Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta on ilmoittanut vetäytyvänsä jutusta, kun syyteharkinta oli aivan lopuillaan. Syynä ovat puolueettomuusepäilyt, jotka syntyivät, kun Saario antoi tammikuun lopulla julkisuuteen lausunnon, joka koski vielä syyteharkinnassa ollutta uutta epäiltyä rikoskokonaisuutta. Syyttäjä antoi Iltalehdelle lausunnon, jonka mukaan ”näyttää siltä, että syytteet nostetaan” ja että ”todennäköisesti syytteiden rikosnimikkeet tulevat olemaan samat kuin epäilyvaiheessakin”. Auer-jutun syyttäjän vaihtaminen oli jo valtakunnansyyttäjäviraston harkinnassa. Syyttäjä Saario veti kuitenkin omat johtopäätöksensä keskusteltuaan oman esimiehensä, Länsi-Suomen syyttäjänviraston päällikön Kalle Kyhän kanssa. 1)

Syyttäjän ulostulo, syyteharkinnan ollessa vielä kesken, herättää kysymyksiä syyteharkinnan puolueettomuudesta ja rikoksesta epäillyn oikeusturvasta. Syyttäjät ovat yleensä hyvin tarkkoja siitä, etteivät he ennakoi tulevia syyteratkaisuja puoleen eivätkä toiseen. Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan syyttäjän lausunto oli ennenaikainen ja syyttäjien tiedotusohjeen vastainen. Viraston mukaan syyttäjät voivat lausua syyteharkinnan lopputuloksesta vasta syyteharkinnan valmistuttua. 2)

Kihlakunnansyyttäjä Jouko Saario siis rikkoi syyttäjien tiedotusohjetta lausumalla julkisuudessa syyteharkinnan ollessa vielä kesken, että syytteet nostetaan. Kysymykseksi jää, miksi Saario menetteli näin, vaikka valtakunnansyyttäjänvirasto on aiemminkin vaihtanut syyttäjää aivan samasta syystä. Oliko kyseessä jonkinlainen taktinen veto ja kenen toimesta?

Kysyin Jouko Saariolta, miksi hän luopui syyttäjän tehtävästä tässä rikosasiassa. Kysyin häneltä, onko mikään olettamukseni lähelläkään oikeaa? Kerroin olettavani, että…
1) teit tietoisesti virheen, jotta sinun ei tarvitse ajaa syytteitä, joihin et itsekään usko
2) teit tietoisesti ja jonkun pyynnöstä virheen, koska sinut haluttiin jutusta sivuun, koska juttuun haluttiin syyttäjä, joka tiedetään jo entuudestaan piittaamattomaksi esim. poliisien tekemistä rikoksista
3) teit virheen puhtaasti vahingossa tai tietämättömänä ohjeistuksesta

En tietenkään tule saamaan tähän vastausta, enkä sitä odotakaan. Poliisin nokkimisjärjestystä nykyisin paremmin tuntien, Saario ei voi vastata kysymykseeni, jos aikoo jatkossakin tehdä töitä syyttäjänä.

Mutta sitten itse asian ytimeen, haluttiinko Saario vaihtaa vai halusiko Saario itse vetäytyä jutusta? Itse luulen, että Saario haluttiin vaihtaa. Yksi syy vaihtoon on aivan ilmeinen. Saario oli jo luvannut, että puolustus saa hankkia omat lausunnot lapsista toisilta asiantuntijoilta. Kun syyttäjä meni vaihtoon, tämä oikeus tietysti evättiin puolustukselta. On ironista puhua epäillyn oikeusturvasta ja sen vaarantumisesta, kun juuri Saarion toiminta oli ainakin asiantuntijalausuntoja koskien puolueetonta ja objektiivista, niin kuin kuuluu. Hänen haluttiin tekevän virhe, jonka johdosta puolustuksen ”oikeusturva vaarantui” ja hänen oli vetäydyttävä jutusta. Todellisuudessa puolustuksen oikeusturva heikkeni merkittävästi, samalla hetkellä, kun syyttäjä vaihtui.

1) SK24.fi 8.2.2012
2) SK24.fi 30.1.2012

Kuusirannan pettämätön logiikka

Kuusiranta

Päivän lööppijulkkis Pauli Kuusiranta on ilmiömäinen päättelyn mestari. Murhapaikalta löytyneen vieraan miehen DNA:n omistajaa etsittiin 1800-luvulta asti, mutta sopivaa henkilöä ei vain löytynyt.

Mitä tästä voi päätellä? Minun päättelyni on, että tekijää ei onnistuttu löytämään. Kuusirannan mukaan taas tekijä ei voi olla kukaan muu kuin Anneli Auer. Siitäkin huolimatta, ettei myöskään Annun DNA sovi tuohon halosta löytyneeseen harvinaiseen miehen DNA:han. Kuusirannan päättelyketju on vailla vertaa. Kun oikeaa tekijää ei löydetä, ei rikoksen ratkaisemiseksi ole muita vaihtoehtoja kuin alkaa syyttää talossa varmuudella murhahetkellä ollutta leskeä. ”Satakunnassahan ei yksikään henkirikos ole jäänyt ratkaisematta sitten sotien jälkeen”, enkä enää epäile yhtään, miksi ei.

Iltalehden jutusta ei täysin selvästi käy ilmi, onko poliisikaan aivan varma, onko erikoinen kromosomi vain Lahden perimässä vai myös huppumiehen. Ei kai vaan ole käynyt niin, että Kuusirannan kunnia olisi kokenut kolauksen hänen johtamansa rikospaikkatutkinnan arvosteluista Ulvilan murhaa koskien. Arvostelut ovat olleet ilmeisen perusteettomia, koska Kuusiranta kuitenkin onnistui tutkinnanjohtajana löytämään sen ainoan mahdollisen syyllisen. Vaikka tiedämmekin hänen ansionsa jutun ”ratkaisussa” olevan yhtä tyhjän kanssa – Annu kun ei ole murhaaja.

Media pelkää leimautuvansa puolustuksen asianajajaksi, eikä siitä syystä uskalla julkaista mitään oikeaa tietoa asiassa, vaikka sitä heille tarjoillaan. Poliisin puolesta puhujaksi leimautumisesta taas ei ole mitään pelkoa, se leima on jo moneen kertaan ansaitusti annettu.

Kuusirantaa, Santaojaa ja kumppaneita koskeva tutkintapyyntö on Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisellä työn alla. Hän kertoi syksyllä, että kestää ainakin loppuvuoteen päättää, käynnistetäänkö asiassa esitutkinta. Ei ole osunut silmiin mitään uutista tähän liittyen. Mäkisellä kestää ilmeisesti hieman pidempään harkita ylittyykö syytä epäillä kynnys Kuusirannan ym. edesottamuksissa. Mäkisellä on vaikea tehtävä. Koskaan ei tiedä mitä siitä seuraa, jos astuu väärän henkilön varpaille. Varoittavia esimerkkejä on jo annettu.

”On matalan ja alhaisen mielen merkki, kun joku tahtoo olla samaa mieltä massojen tai enemmistön kanssa vain siksi, että enemmistö on enemmistö. Totuus ei muutu sen perusteella, uskooko ihmisten enemmistö siihen vai ei.” Giordano Bruno

Toivotan mukavia eläkepäiviä Paulille.

Porvoo

Porvoo

Jukka Lahden murhan jälkeen kävi selville, että Lahti oli soittanut Porvooseen 3 kertaa. Puhelinnumero johti Porvoon poliisiin. Lisäksi ilmeni, että Porvoon poliisissa oli kaiveltu pariin otteeseen Lahden tietoja ennen murhaa. Kuitenkaan poliisille ei selvinnyt, minkä takia Lahti oli ollut yhteydessä saman poliisilaitoksen poliisiin useamman kerran.

Porin poliisi (nyk. Satakunnan poliisi) ei pystynyt selvittämään Porvoon poliisin (nyk. Itä-Uudenmaan poliisi) toimintaa. Muistamattomuus vaivasi asianosasia. Henkilö, jonka tunnuksilla tiedustelut järjestelmään oli tehty, ei tiennyt asiasta mitään. Hän epäili jonkun muun käyttäneen hänen tunnuksiaan tiedusteluihin. Henkilö, jolle Lahti oli puhelut soittanut, ei muistanut puheluiden sisällöstä mitään, tai niitä koskaan edes vastaanottaneensa.

Tätäkin asiaa koskeva esitutkinta-aineisto on toimitettu puolustukselle vasta kesällä 2012. Onhan se mukavaa saada esitutkinta-aineistoa nähtäväksi edes toiselle kierrokselle, mutta kaikkea materiaalia ei ole vieläkään poliisilta saatu. Ihmetellä varmaa sopii kuka istuu papereiden päällä ja mikä on motiivi. Eipä tämän puheluasian selvittämiseksi hirveästi oltu ponnisteltu, että sikäli ei ollut paljoa pimitettävää… vai oliko? Liittyykö Porvoon poliisi pahastikin Ulvilan murhaan?

Pakko ihmetellä poliisin touhuja. Tämänkin asian suhteen.

Koiran havainnot

Koira

Rikoksentekijä jättää tekopaikkaan, uhriin ja tekovälineeseen aina geneettisen ominaisha­junsa, jota hän ei pysty peittämään tai poistamaan. ID-koira tunnistaa ihmisen yksilöllisen ominaishajun sille annetusta hajunäytteestä, esimerkiksi rikoksentekovälineestä. Koira vertailee ominaishajua vertailuhenkilöiden ja epäillyn antamiin vertailuhajunäytteisiin ja ilmaisee näiden joukosta henkilön, jonka haju esineessä on. 1)

Veitsestä oli taltioitu hajusiirrännäinen. Hajutunnistustutkimuksesta annetusta lausunnosta 28.8.2009 ilmenee, että poliisiammattikorkeakoulun poliisikoiralaitoksen koira ei ollut tunnistanut hajuyhteyttä Annun ja mainitun hajusiirrännäisen välillä. Lausunnon mukaan tämä oli tarkoittanut joko sitä, että Annun ominaishajua oli ollut niin vähän, ettei koira ollut kyennyt tunnistamaan hajuyhteyttä, tai sitä, että Annun ominaishajua ei ollut ollut kyseisessä esineessä. Toisin sanoen Annu ei ollut pitänyt veistä kädessään vaan ulkopuolinen tekijä.

Koiraohjaajana toimiva vanhempi konstaapeli on selvittänyt, että poliisi ja sairaankuljetushenkilöstö olivat liikkuneet etu- ja takapihalla sekä talon päädyissä, minkä vuoksi näiltä alueilta ei ollut ollut mahdollista ottaa jälkeä. Sen vuoksi konstaapeli oli koirineen kulkenut kiinteistön rajoja pitkin. Aiemmin, kun vielä etsittiin ulkopuolista tekijää, kerrottiin, että koira olisi saanut hajun, jota oli lähtenyt seuraamaan. Kun epäily vuosia myöhemmin suunnattiin perheen äitiin, eivät koirat olleetkaan muka saaneet kunnollista jälkeä tekijän poistumisreitistä. Ainakaan koiraohjaaja ei enää ollut siitä lainkaan varma. Tämä ei tarkoita, ettei ulkopuolista tekijää olisi ollut, koska takapihalta pääsee luontevasti Tähtisentielle talon päädyistä, joista hajujälkiä ei ole edes yritetty saada.

1) http://www.poliisi.fi