Ne ei tiedä mitä me tiedetään

Poliisit/syyttäjät: Tilakuuntelusta on yritetty väen väkisin löytää jotain todistetta murhaoikeudenkäyntiin, mutta pirullista, kun sieltä ei löydy mitään syytettä tukevaa. Syyttäjien KKO:lle tekemän valituslupahakemuksen liitteenä oli tilakuuntelu, jossa Annu sanoo ”ne ei tiedä mitä me tiedetään…” ja tätä syyttäjät pitävät osoituksena syyllisyydestä. Kummallista, että poliisille ja syyttäjille pitää vääntää kaikki rautalangasta vaikka tämänkin keskustelun viesti on aivan ilmeinen. Annu selittää lapselle, että poliisit yrittävät selvittää isin murhaa ja poliisit eivät tiedä varmuudella, että talossa on ollut ulkopuolinen murhaaja, koska eivät ole sitä omin silmin nähneet toisin kuin Annu ja vanhin tytär. Poliisit eivät tiedä mitä Annu ja tytär tietävät ja tuntuu että, eivät haluakaan tietää. Tai tietävät, mutta eivät usko. Tai uskovat, mutta eivät jostain syystä halua toimia sen mukaan.

Sosiaaliviranomaiset: Tuntuvat olevan täysin poliisin talutusnuorassa, ilman kykyä omaan itsenäiseen ajatteluun. No, nekään ei tiedä mitä me tiedetään, eivätkä ole piirun vertaa kiinnostuneita tietämään. Lasten suojelemisen nimissä voidaan toimia miten tuhoisasti tahansa.

Media: Rahastaa tilanteella, jossa mediaa ei kiinnosta tietää mitä me tiedetään. Media pitää kiinni suhteistaan poliisiin, joka vuotaa tarvittaessa sellaista sopivaa materiaalia, joka myy. Ei kannata purra ruokkivaa kättä. Sellainen on suomalainen itsenäinen ja vapaa media. Täysin riippumaton, paitsi tietysti rahasta ja vallasta.

Nettiväittelijät: ”Tietävät”, että me ei tiedetä mitä me tiedetään ja sekös heitä harmittaa. Se ei oikeastaan harmita minua.

Ja me, jotka tiedämme, emme saa kertoa kenellekään mitään mitä me tiedetään. Salailusta pitävät hyvän huolen kaikki viranomaiset, jotka eivät haluaisi meidän tietävän sitä kaikkea, mitä me tiedetään. Jonain päivänä sen tietävät kaikki.

Salonsaari elää lapsuuden ihannemaailmassa

Salonsaari

Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaaren sanojen mukaan Suomessa ei syyttömiä vankilaan laiteta. Hänen mukaansa myöskään poliisi ei vuoda tietoja, vaan toimittajilla on mitä ihmeellisimpiä keinoja löytää lähteitä. Minäkin haluaisin elää tuossa maailmassa, jota Salonsaari kuvailee.

Salonsaaren kauniista sanoista huolimatta tälläkin hetkellä Saranmäen vankilassa istuu varmuudella ainakin kaksi syytöntä ihmistä, mahdollisesti useampia. Salonsaaren vakuutteluista huolimatta myös poliisi vuotaa jatkuvasti, mutta tietysti vain mediaystävällistä tietoa. Satakunnan Kansa oli syksyllä 2011 jollain ihmeellisellä keinolla löytänyt lähteen, jonka mukaan poliisilla olisi ollut kiistaton kuvatallenne Annua ja Jensiä koskevassa lapsiin kohdistuvassa rikosasiassa. Salonsaari ei kuitenkaan vahvistanut kuvatallenteen olemassaoloa, mutta ei sitä kumonnutkaan. Nyt tiedämme, ettei mitään vahvistettavaa olisi ollutkaan. Herää ajatus, yrittikö poliisi valheellisesti kertomalla kiistattomasta kuvatallenteesta, joko SK:lle tai asiassa kuulluille, vahvistaa uskoa epäiltyjen syyllisyyteen. Tuskin poliisin tarkoitus sentään oli etsintäkuuluttaa uusia uhreja ilmoittautumaan korvausten toivossa. Eihän me missään Jenkkilässä olla.

Minun lapsuuden mielikuvitusmaailmaan kuului rehellinen ja urhoollinen poliisi, joka huolehtii turvallisuudestani vaikka oman henkensä uhalla. Sankari, joka tulee nopeasti hätiin, jos tarve niin vaatii. Lapsuuden leikeissä poliisi jahtasi roistoja, ei muita. Koskaan emme leikkineet, että poliisi olisi ollut rikollinen. Paljon on muuttunut ajatusmaailma noista lapsuuden ajoista.

Mikään inhimillinen ei ole vierasta poliisille. Ovathan poliisit, kuten olen todennut, lähtökohtaisesti ihmisiä. Poliisilaitos ei myöskään kovin paljoa eroa muista työpaikosta. Rikollisten määrä tosin saattaa olla keskimääräistä suurempi. Poliisilaitoksella astutaan toisten varpaille, näpäytetään, arvostellaan, rakastutaan, petytään, ollaan mustasukkaisia ja kateellisia, kostetaan, kilpaillaan, juonitellaan, vinoillaan, valehdellaan, juorutaan ja mustamaalataan. Joskus nämä inhimilliset asiat häiritsevät poliisin työskentelyä.

Lainaan tutkinnanjohtaja Salonsaaren sanoja ”Joskus vanhat asiat tulevat yllättäen esiin”. Näin voi joskus käydä, eivätkä poliisit ole siitä mitenkään ulkopuolella.

Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Olin kirjoittamassa blogijuttua, jossa ihmettelen, miksei Ulvilan murhan tutkintaa aikanaan siirretty KRP:lle. Koska asiassa tuli esille poliisiylijohtaja Mikko Paateron nimi, ajattelin, että olisi reilua antaa hänelle mahdollisuus kommentoida ennen kuin kirjoitan asiasta. Ja hyvä niin, koska muutama virhe tuli Paateron vastauksessa oikaistuksi. Onneksi poliisin hallinnossa ei ole resurssipulaa, joten sain vastauksen viestiini kahdessa tunnissa, onhan tämä blogi siinä määrin tärkeä asia.

BergKirjoitin Paaterolle:

”Hei, olen Anneli Auerin ystävä ja kirjoitan aiheesta blogia. Koska kirjoitan asioita, jotka koskevat myös sinua, niin kysyisin, haluaisitko kommentoida seuraavaa asiaa.

Kun murhasta oli kulunut noin 3 kuukautta, ehdotti silloinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti jutun siirtämistä KRP:lle. Juttu oli osoittautunut tavanomaista vaikeammaksi eikä tutkintaryhmä ollut päässyt tekijän jäljille. Ehdotukseen suostuttiin. Silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kuitenkin puuttui asiaan. Paatero perui jutun tutkinnan siirron KRP:lle ja määräsi Joutsenlahden jatkamaan tutkinnanjohtajana. Joutsenlahti kertoo, ettei ole koskaan ymmärtänyt, miksi Paatero ei halunnut tämänkaltaista juttua KRP:n tutkittavaksi.

Mikko Paatero halusi pitää tutkinnan Porin poliisilla eli “omilla pojillaan”, mutta miksi. Jälkeenpäin on helppo viisastella, että päätös oli väärä, mutta mielenkiintoista olisi tietää, miksi siirto KRP:lle ei tuolloin tuntunut Paaterosta oikealta vaihtoehdolta.”

Paatero

Paatero vastasi:

”En jaksa muistaa asiassa käytyjä keskusteluja mutta keskustelin luonnollisesti Porin poliisipäällikön kanssa ja päädyttiin siinä vaiheessa ettei siirtoa tehdä vaan tehdään hyvää yhteistyötä KRP:n kanssa. Minä en tutkinnanjohtajamääräystä Joutsenlahdelle ole koskaan antanut. Kyse on tällaisessa asiassa aina se, että poliisiyksikkö ratkaisee tutkinnanjohtajan. Kyse ei varmaankaan silloinkaan ollut ammattitaidosta vaan resursseista, joista keskusteltiin. Jälkiviisaus on aina parasta viisautta mutta mikä seikka olisi taannut että KRP olisi selviytynyt tutkinnanjohtajatehtävistä paremmin, koska yhteistyötä asianomaiset yksiköt joka tapauksessa koko ajan tekivät.”

Jos ymmärrän viestin oikein, Paatero siirtää vastuun asiassa osittain poliisipäällikkö Timo Vuolalle. Toisaalta Paatero ei pidä KRP:tä sen ammattitaitoisempana kuin Porin poliisia, joten vaikka siirto olisi tehty, ei  hänen mukaansa olisi mitään takuita paremmasta lopputuloksesta. Ja ns. lopputuloshan asiassa on täysi katastrofi, murhaajaa ei ole löytynyt ja nyttemmin ei enää edes etsitä. Vuola kommentoi 10.5.2012 SK24.fi sivustolla poliisille esitettyä kritiikkiä eikä Paateron tavoin näe mitään ongelmaa Ulvilan murhan tutkinnassa.

VuolaTimo Vuola, Satakunnan poliisipäällikkö:

”Erinomaista poliisityötä

Satakunnan Kansan kirjoituksessa 10.5. annettiin ymmärtää, että esitutkinta olisi Ulvilan surman tutkinnassa jotenkin epäonnistunut. Näin ei mielestäni suinkaan ole, kokonaan riippumatta siitä, mikä asian lopullinen tuomio aikanaan on.

Lain mukaan poliisin tehtävä ei ole ottaa syyllisyyteen kantaa, vaan selvittää asiat niin perin pohjin kuin mahdollista syyttäjälaitosta ja tuomioistuinta varten. Joidenkin hyvin vaikeasti selvitettävien rikosten tutkintaan saattaa kulua paljon aikaa ja voidaan tehdä vääriäkin ratkaisuja tai ”turhaa työtä”, se on ihan selvää ja myös inhimillistä.

Kokonaisuutena arvioiden poliisi on mielestäni tehnyt erinomaista työtä! Haluttaessa aina joku löytää arvosteltavaa ja ”jälkiviisautta” ja se suotakoon vapaassa yhteiskunnassa. Olen erittäin ylpeä poliisimiestemme valtavasta panoksesta, ammattitaidosta ja kunnioitettavasta peräänantamattomuudesta asian tutkinnassa!”

Paateron mukaan ei ole ollut kysymys siitä, ettei Porin poliisin ammattitaito olisi riittänyt. Kyllä Paateron omat pojat osaavat. Vuolakin on erittäin ylpeä poliisimiesten erinomaisesta työstä. Olen samaa mieltä Vuolan kanssa ainoastaan tuosta peräänantamattomuudesta, sen kunnioitettavuudesta olenkin jo eri mieltä.

Arvovaltakiista vuosisadan jutusta

Annu halutaan väkisin tuomita miehensä murhasta – siitä on tullut varsinainen arvovaltakiista.

Rikosylikomisario Pauli Kuusiranta, joka oli hoitanut Ulvilan murhajutun teknisen ja taktisen tutkinnan alkutoimet rikospaikalla, nimettiin 1.8.2008 jutun kolmanneksi ja viimeiseksi tutkinnanjohtajaksi. Kuusirannan nimityksen jälkeen epäilykset alkoivat kohdistua Annuun. Satakunnan Kansassa 28.11.2008 Kuusiranta kehuskeli, ettei yksikään henkirikos sotien jälkeen ole jäänyt Porin seudulla ratkaisematta. Puolitoista vuotta myöhemmin Kuusiranta julisti vuosisadan jutun (Ulvilan murhan) olevan hänen mielestään selvä.

Jos Kuusirantaa on uskominen, on Porin seudulla varsin tehokasta poliisitoimintaa ainakin henkirikosten selvittämisen osalta. Toisaalta henkirikokset ovat keskimäärin helpommasta päästä rikoksia selvitettäväksi. Tilastojen mukaan selvittämättä jää yleensä vain alle 10 % henkirikoksista. Syyllinen usein löytyy joko rikospaikalta tai on muuten ilmeinen ja tilastojen mukaan kolmannes tekijöistä ilmoittautuu itse joko suoraan, hätäkeskuksen tai kolmannen henkilön kautta poliisille. Mutta uskoisinko tuota, että aivan kaikki henkirikokset on selvitetty Porin seudulla poliisin toimesta. Paitsi, jos ne on selvitetty Kuusirannan tyyliin, valitsemalla itselle mieluinen tekijä, muotoilemalla tähän sopivaa ”todistusaineistoa” ja kieltämällä kaikki epäilyä vastaan puhuvat niin seikat kuin henkilötkin. 1)

Ulvilan murhan ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti kirjoittaa ajasta Porin poliisilaitoksella, kun Annu oli valittu murhaajaksi, seuraavaa: ”Mielessäni oli valtava ristiriita. En halunnut sotkeutua mitenkään jutun nykyiseen tutkintaan, mutta koska olin varma, että Anneli Auer ei voinut olla tekijä, oli minun omantuntoni vuoksi ilmaistava asia julkisesti. Kerroin eriävän mielipiteeni julkisesti sekä rikososaston päällystöpalaverissa että alipäällystöpalaverissa. Mielipiteeni herätti erityisesti jutun tutkintaryhmässä paheksuntaa ja parin viikon sisällä tieto eriävästä mielipiteestä oli luettavissa lehdistä. Toimittajat kysyivät, että olinko tutkinnanjohtajana ollessani valehdellut tiedottamistani asioista ulkopuolisesta tekijästä. Kerroin, että en ollut valehdellut. Kysyttäessä, että olenko sitä mieltä, että Anneli Auer ei olisi tekijä, vastasin, että en kommentoi. Näistä kommenteista poliisipäällikkö raivostui minulle ja huusi minulle työhuoneessaan, että miksi minun oli pitänyt kertoa mielipiteestäni julkisesti. Kerroin hänelle pitäväni mielipiteestäni kiinni, minkä jälkeen minun ilmoitettiin olevani virkarikossyytteessä. Näkemysero virallisesta tutkintalinjasta oli liian iso juttu ”viralliselle tutkintalinjalle ja koko johdolle”. Ihmettelin sitä, että jos poliisipäällikkö auditoriossa useaan eri otteeseen ilmoittaa, että juttu on selvinnyt ja Anneli Auer on varma tekijä, minä en olisi saanut edes vaimeasti ilmaista omaa mielipidettäni.”

1) Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos www.optula.om.fi

Halossa ollut DNA

Syyttäjien mukaan halosta löytynyt vieras DNA ei ole osoitus ulkopuolisesta murhaajasta. Syyttäjien mukaan tämä DNA on voinut tulla halkoon mistä tahansa ja milloin tahansa. Tällaiseen hiukan huvittavaan teoriaan vetoavat yleensä syytetyt, joiden DNA:ta on löytynyt rikospaikalta.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion mukaan sängyllä olleesta halosta oli todettu verta ja DNA-tunniste, joka oli sopinut Jukka Lahden DNA-tunnisteeseen. Lisäksi halosta oli taltioitu yksi tutkimusnäyte, josta oli todettu sekoittuneena todennäköisesti kahden eri henkilön DNA:ta. Tulos oli sopinut Jukka Lahden ja jonkun toisen mieshenkilön DNA:n sekoitukseksi.

Poliisi oli pyrkinyt kattavasti selvittämään kaikki mahdolliset mieshenkilöt, jotka olivat voineet luonnollisesti olla tekemisissä halon kanssa. Poliisi oli tutkinut talossa käyneiden mieshenkilöiden (myös poikalasten), halkojen toimitusketjuun ja takan nuohoamiseen liittyneiden, DNA-tunnisteet. Henkilöä, jonka DNA-tunniste olisi sopinut halosta todettuun DNA:han, ei ollut kuitenkaan löytynyt.

Sängyssä olleessa halossa on Jukka Lahden veren ja DNA-tunnisteen sekä jonkun toisen mieshenkilön DNA:n lisäksi ollut edellä mainittuja ruskeankirjavia tekokuituja. Mainitut löydökset sekä halon sijainti sängyllä viittaavat siihen, että halkoa on tapahtumien kuluessa käsitelty. Tuntemattoman mieshenkilön DNA on selvä osoitus ulkopuolisesta tekijästä.

Ulvilan murhajutussa on tehty huikea määrä DNA-tutkimuksia mahdollisille epäillyille, mutta sopivaa mieshenkilöä ei ole löytynyt. Annua syytetään sitkeästi murhasta vaikkei hänenkään DNA:nsa täsmää tähän halosta löytyneeseen. Poliisin logiikka on aivan omaa luokkaansa. Samalla logiikallahan kaikki vanhat epäillyt ovat aivan yhtä mahdollisia tekijöitä, vaikkei DNA täsmännytkään. Epäiltyjä voisivat olla myös kaikki naiset. Vaikka halon DNA on poliisin toimesta todettu merkityksettömöksi, ei eräskään poliisimies siltikään uskalla antaa itsestään näytettä. ”Hyvä tutkinnanjohtaja pitäisi kaikki tutkintalinjat auki loppuun asti” vai miten ne kolleegat Joutsenlahtea arvostelivat.

Rikottu ikkuna

Kun poliisi oli päättänyt tehdä Annusta murhaajan, oli ajatusta ohjannut luonnollisesti voimakas tarve saada ulkopuolisen tekijän mahdollisuus näyttämään mahdollisimman epätodennäköiseltä. Tästä syystä oli haluttu antaa ymmärtää, että oven lasi olisi rikottu sisäpuolelta tai vähintääkin saada rikotusta ikkunasta kulkeminen näyttämään mahdollisimman hankalalta tai lähes mahdottomalta.

Lasinpalasia oli ollut ulkona terassilla sekä sisällä makuuhuoneessa ja olohuoneessa. Terassilla oli ollut myös joitakin suurempia lasinpalasia melko kaukana ikkunasta. Sisällä oli ollut pienempiä lasinpalasia. Oven sisäpuolella ikkuna-aukon alareunassa oli roikkunut siihen kiinnitettynä verho, jonka päällä oli ollut paljon lasimurskaa. Ikkuna-aukon sisäpuolen muovilista oli ollut poikki. Jos olisi pystytty osoittamaan, että lasi oli rikottu sisäpuolelta, olisi se ollut syyttäjän kannalta ratkaiseva näyttö Annun syyllisyydestä. Vaikuttaakin vahvasti siltä, että on epätoivoisesti yritetty saada tilanne näyttämään juuri siltä ja lausuntoja lasin rikkomissuunnasta on vahvasti ohjannut tämä tavoite. Hovioikeus oli tullut siihen tulokseen, että asiassa esitetyn näytön ja esitettyjen arvioiden perusteella ei voida päätellä, kummalta puolelta lasi on rikottu.

Oli murhaaja kuka tahansa, oven lasia ei olisi missään tilanteessa ollut mielekästä (eikä järkevää) rikkoa tahallaan sisäpuolelta. Syyttäjä Valkama on korostanut Annun älykkyyttä yhtenä tutkintaa vaikeuttavana tekijänä ja hän väittää Annun yrittäneen lavastaa murhan näyttämään ulkopuolisen tekemältä. Silti hän kuvittelee, että suunnitelmallinen murhan lavastaja rikkoisi ikkunan typeryyttään sisäpuolelta. Kuvista ja lasinsiruista voi päätyä luotettavasti siihen johtopäätökseen, että lasi on tosiasiassa rikottu ulkoapäin.

Poliisi on tehnyt rekonstruktion siitä,  miten murhaajan on ollut mahdollista kulkea terassin oven rikotusta ikkunasta taloon sisään ja ulos. Poliisi on olettanut tai halunnut olettaa, että kulkeminen on hankalaa tai lähes mahdotonta. Rekossa kolme erikokoista poliisimiestä kulkivat kumpaankin suuntaan oven ikkuna-aukkoa vastaavasta ikkuna-aukosta. Aukosta kulkemiseen poliisimiehiltä oli kulunut aikaa joitakin sekunteja, kuitenkin alle kaksikymmentä sekuntia. Yksi poliisimiehistä ei pystynyt kulkemaan ikkuna-aukosta toiseen suuntaan. On siis ilmeistä, että ikkunasta on ollut täysin mahdollista kulkea. Kulkeminen on käynyt kaiken lisäksi varsin nopeasti. Se, ettei yksi poliisimies olisi päässyt talosta ulos, ei osoita kuin sen, ettei tämä kyseinen poliisi voinut olla murhaaja. Paitsi jos hän teeskenteli tarkoituksella.

Tästäkin, niin kuin kaikista muistakin yksityiskohdista, päädytään taas samaan lopputulokseen. Ulkopuolinen henkilö on yöllä rikkonut terassinoven ikkunan, tullut siitä sisään taloon, murhannut Jukka Lahden, vahingoittanut Annua ja poistunut samaa reittiä. Poliisi ei ole oikeaa murhaajaa joko pystynyt selvittämään, ei jostain syystä halua selvittää tai murhaajan ei haluta paljastuvan. Varsinaiseksi lavastajaksi kaikkien onnettomien rekojensa kanssa on tässä jutussa osoittautunut poliisi.

Valkaman mielestä Annu on tunnustanut

Annu on 27.8.2009 esitutkinnassa kertonut tapahtumista olennaisilta osin samalla tavoin kuin 2.12.2006. Hän on edelleen poliisikuulusteluissa 19. ja 20.9.2009 kiistänyt tappaneensa Jukka Lahden. Poliisikuulusteluissa 20. ja 21.9.2009 hän on myös kiistänyt, että hänellä ja Jukka Lahdella olisi ollut riitaa tämän kuolemaa edeltäneenä iltana tai yönä.

Poliisikuulusteluissa 21. ja 23.9.2009 Annulle on kerrottu, että hätäkeskuspuhelutallenteelta ei ollut kuulunut ulkopuolisen henkilön eikä kamppailun ääniä (= poliisi valehteli). Lisäksi viimeksi mainitussa kuulustelussa Annulle on kerrottu, että hätäkeskuspuhelutallenteelta oli kuulunut hänen sanomanaan kaksitavuinen sana, jonka loppuosan äänteet olivat olleet (u)-o-l-e. Kysyttäessä, oliko Annu vielä täysin varma siitä, että hän ei ollut tappanut Jukka Lahtea, hän on vastannut, että hän ei enää ollut täysin varma.

Poliisikuulustelussa 30.9.2009 Annulle on kerrottu, että A ja H olivat tapahtumayönä kuulleet Annun ja Jukka Lahden kovaäänisen riitelyn, että talossa ei ollut varmuudella ollut ketään muuta hänen, Jukka Lahden ja heidän lastensa lisäksi (lapset eivät ole kertoneet riidasta = poliisi valehteli). Ja että Annu oli sanonut sanan, jossa olivat olleet äänteet (u)-o-l-e, että muutama sekunti mainitun sanan jälkeen Jukka Lahden äänet olivat loppuneet ja että tämä oli tuolloin varmuudella saanut surmansa. Hänelle oli myös kerrottu tosiasiana, että kukaan muu kuin hän ei ollut voinut olla tekijä (= poliisi valehteli). Poliisikuulusteluissa Anneli Auerille on lukuisia kertoja selvitetty, että tekninen näyttö oli osoittanut, että paikalla ei varmasti ollut ollut ulkopuolista tekijää (= poliisi valehteli).

Annun mielentilaa koskevasta lausunnosta ilmenee, että stressiä aiheuttavissa tilanteissa Annun hallintakeinoina ovat tyypillisesti olleet painetta aiheuttavan asian järkeistäminen tai kieltäminen. Peitetoiminnassa esille tulleet Annun luonteeseen liittyvät seikat oli viety tutkinnan käyttöön ja niitä oli myöhemmin voitu hyödyntää muun muassa kuulustelujen yhteydessä.

Annu oli kärsinyt unettomuudesta ja oli alkanut epäillä aikaisempia muistikuviaan tapahtumien kulusta ja ulkopuolisesta tekijästä. Kokemassaan ristiriitaisessa tilanteessa poliisin antamiin tietoihin luottaen Annu oli pyrkinyt ajattelemaan johdonmukaisesti ja päättelemään, miten tapahtumat ovat voineet edetä, ja että hän on poliisin antamien lähtökohtien johdosta päätynyt siihen, että hänen on oltava tekijä ja että hänen ja Jukka Lahden välillä on täytynyt olla riitaa. Mitään muistikuvia riidasta ja henkirikoksesta Annulla ei kuitenkaan ollut.

Annu ei ole koskaan kertonut murhanneensa Jukkaa. Annu on luullut, ettei hän enää tiedä mitä on tapahtunut, koska poliisit ovat systemaattisesti hänelle valehdelleet. Poliisin mielestä tunnustukseksi riittää siis ”niin kai sitten, jos kerran muuta mahdollisuutta ei ole, itse muistan asiat aivan toisin…”

UUTTA: Annua on syytetty siitä, että hän on muuttanut kertomustaan, mikä ei tosin pidä paikkaansa. Annun muistikuvat tapahtumista eivät ole muuttuneet kertaakaan – sitä vastoin syyttäjät muuttavat kertomuksensa aina tarpeen vaatiessa ja taas uudelleen aloitettavassa murhaoikeudenkäynnissä. Syyttäjät vetoavat aivan erilaiseen tapahtumankulkuun kuin aiemmin. Vihdoin poliisikin on alkanut kuulla Häke-nauhalta siellä jo alun perin kuuluvia ääniä esim. kamppailun ääniä. Muuttuneen tilanteen selvittämiseksi on apuja saatu, mistäpäs muualtakaan, kuin pieniltä lapsilta. Sehän sopii, kun syyttäjien touhu on kokonaisuutena arvostellenkin kovin lapsellista.

Poliisille ja sossulle pyyhkeitä

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnoista ilmenee, että ruskeankirjavia tekokuituja oli todettu kuituteipeistä, joita oli taltioitu Jukka Lahden kynnenalusnäytteistä sekä hänen yllään olleista t-paidasta ja alushousuista, makuuhuoneen lattialla olleista verisestä halosta, verisestä keittiöveitsestä, pussilakanasta ja arkun vieressä olleista housuista, sängyllä olleista halosta, pussilakanasta ja tyynyliinoista, terassin ovesta ikkuna-aukkoa reunustaneista lasinpalasista sekä oven alaosasta sisäpuolelta ja ovesta roikkuneesta verhosta kuin myös terassilla oven edessä olleista muovituolista ja lasten kurakintaasta päältä. Todetut ruskeankirjavat kuidut olivat olleet keskenään samanlaisia. Tällä perusteella voidaan päätellä, että tekijällä on ollut yllään vaate, josta mainitut kuidut ovat olleet peräisin.

Annun yllä olleesta punaisesta t-paidasta ruskeankirjavia tekokuituja ei ole todettu. Vaatetta, josta ruskeankirjavat tekokuidut olivat irronneet, ei ollut löytynyt eikä kyseisten kuitujen alkuperää ei siis ollut saatu selvitettyä. Tapahtumapaikalta todetut ruskeankirjavat tekokuidut ovat selvä osoitus ulkopuolisesta tekijästä.

On myös täysin ilmeistä, että tekijän on täytynyt olla veressä, se on pääteltävissä tapahtumapaikan verijälkien perusteella. Annun vaatteissa tai iholla ei taas ollut juurikaan veriroiskeita. Lukuunottamatta hänen omaa vertaan, kun murhaaja oli vahingoittanut häntä. Mikäli Annu olisi murhaaja, olisi hänen täytynyt teon jälkeen käydä peseytymässä, vaihtaa vaatteet ja vahingoittaa itseään. Lisäksi hänen olisi tarvinnut hävittää vaatteet, kuivata kylpyhuone ja pestä viemärit jne.

Sosiaalityöntekijä ZC on kertonut, että hänen saapuessaan tapahtumapaikalle yöllä kolmen – neljän aikaan Annu oli ollut kääriytyneenä huopaan ja hänen hiuksensa olivat olleet kosteat. ZC:tä on kuulusteltu ensimmäisen kerran asiassa esitutkinnassa 21.2.2011. ZC on kertonut, että hän ei ollut tapahtumien jälkeen tehnyt havainnostaan mitään muistiinpanoja. Tapahtumapaikasta laaditun valokuvaliitteen valokuvasta 29 voidaan havaita, että Annun hiukset eivät ole näyttäneet juuri pestyiltä vaan enemmänkin kuivilta. Myöskään muut todistajat eivät ole kertoneet Annun hiusten olleen kosteat. Poliisit ovat tutkineet myös talon viemärit ja etsineet verijäämiä, mutta tuloksetta. Voidaan varmuudella todeta, ettei Annu ole peseytynyt murhan ja viranomaisten saapumisen välillä. Sosiaalityöntekijän muistikuvasta voidaan taas olla perustellusti montaa mieltä. Ehkä ihmisten muistikuvat vanhoista tapahtumista rakentuvat paljolti perustuen kuvitelmiin ja spekulointiin suhteessa jälkeenpäin saatuun informaatioon. Tuskin kukaan sentään tarkoituksella valehtelisi todistajana, sehän olisi jo rikos sinänsä.

suihku

UUTTA: Tulevassa murhaoikeudenkäynnissä syyttäjillä on uutta todistusaineistoa. Kesällä 2011 pienemmät lapset ovat ratkaisseet verijälkien pesemistä/vaatteidenvaihtoa koskevan ongelman ja ruskeiden kuitujen alkuperän. Ruskeat kuidut ovat peräisin Annun laudoista ja vanhoista ruskeista pyyhkeistä rakentamista kilvistä, joiden suojaamana hän on taistellut Jukkaa vastaan. Tästä syystä Annussa ei myöskään ollut verijälkiä, eikä hänen tarvinnut vaihtaa vaatteita eikä käydä suihkussa, joten aikaa muuhun lavastukseen oli enemmän – kätevää. Poliisi ei ole pystynyt ratkaisemaan syytteen ja todisteiden välisiä ristiriitoja, joten lapset on otettu avuksi. Sen pituinen se.

Perheessä on ollut riitoja ja käytetty väkivaltaa

A ja H (toiseksi vanhin lapsi) eivät ole kuulemisissa 2009 kertoneet vanhempiensa välisestä riidasta, vaikka poliisi on näin Annulle valheellisesti ilmoittanut. Poliisi on esittänyt huhuja ja vääriä väitteitä riitelystä ja eroaikeista. Poliisin mukaan naapuri olisi kertonut Annun lapsen kautta kuulleen, että Auer-Lahden perheen vanhemmat aikovat erota. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Poliisi oli kirjannut tällaisen väitteen pöytäkirjaan, mutta naapuri oli pyytänyt poliisia poistamaan asiaa koskevan virheellisen merkinnän. Poliisi ei sitä kuitenkaan tehnyt.

Kun huhu eroaikeista tuli julkisuuteen, otti naapuri uudelleen yhteyttä poliisiin ja halusi edelleen korjata virheellisen tiedon. Poliisi kuuli naapuria ja tämä uusi kuuleminen videoitiin. Kyseinen video on sittemmin päässyt poliisilta jotenkin hukkumaan – ainakaan sitä ei lukuisista pyynnöistä huolimatta ole toimitettu puolustukselle. Koska poliisilta ei nauhaa saatu, kutsuttiin naapuri hovioikeuteen puolustuksen todistajaksi kertomaan asiasta. Saman naapurin talo paloi 10 päivää hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen. Paloa on epäilty tuhopoltoksi.

Poliisi on myös väittänyt, että lattialta Jukka Lahden ruumiin alta löydetty hiustukko osoittaisi, että Annun ja Jukka Lahden välillä olisi ollut riitaa ja että he olisivat käyneet toisiinsa käsiksi. Rikoskemistin mukaan hiukset olivat irronneet lievää väkivaltaa käyttäen, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi takkujen harjaamista auki. Kyseisen tukon hiuksissa on ollut vain hyvin vähäisessä määrin hiusten juuria. Missään näistä ei kuitenkaan ollut DNA:ta! Kun hiuksia revitään väkivalloin, ne irtoavat päästä juurineen. Elävän hiuksen tunnistaa siitä, että juuressa on DNA:ta. Kyseisessä hiustukossa on ollut pelkästään kuolleita eli itsestään irronneita hiuksia – hiustukosta ei löytynyt ainoatakaan elävää hiusta. Esim. hiusharjassa olevissa hiuksissa on tyypillisesti vain vähäinen määrä hiuksia juurineen. Hiuksia ei siis ollut kiskottu väkivalloin. Kyseinen hiustukko ei ole merkki riitelystä.

Perheen riidoista ja väkivallasta ei ole mitään näyttöä eikä edes toisen käden tietoa.

UUTTA: Tulevassa murhaoikeudenkäynnissä syyttäjillä on uutta todistusaineistoa. Kesällä 2011 pienemmät lapset ovat alkaneet kilpaa kertoa äidin käsitämättömästä väkivaltaisuudesta. Myös lasten aiemmat muistot täysin arkisista asioista ovat muuttuneet merkittävästi. He muistavat aivan eri tavalla kuin aiemmin esim. kuka perheessä laittoi ruokaa ja kenen kanssa käytiin leikkipuistossa jne. Tästä lasten läheiset, jotka tietävät lasten uudet muistot vääriksi, ovat olleet hyvin hämmentyneitä.