Lapsen parhaaksi

Lapsen parhaaksi

yhdessä

Perustuslaki edellyttää, että kaikessa julkisessa toiminnassa noudatetaan tarkoin lakia. Henkilö, joka pitää valtion tai kunnan viranomaisen päätöstä itseään koskevassa asiassa lainvastaisena, voi pääsääntöisesti valittaa siitä.

Annu ja lasten isovanhemmat halusivat keskustella sijaishoidon sosiaaliviranomaisten kanssa nuorempien lasten sijaishoitopaikan vaihtamisesta ja lasten tapaamisista, joita ei enää pitkään aikaan ollut järjestetty. Annu oli tehnyt sijoituspaikan vaihtamista koskevan kirjallisen vaatimuksen jo vuotta aikaisemmin, mutta siihen hän ei koskaan saanut mitään vastausta. Lasten tapaamisten toivottiin olevan valvottuja ainakin aluksi, ei lasten turvallisuuden vuoksi vaan aikuisten, koska lapset olivat aiemmin kertoneet ikäviä tarinoita, jotka eivät pitäneet paikkaansa.

Lopulta neuvottelu sosiaaliviranomaisen kanssa saatiin järjestettyä tammikuussa 2013. Neuvottelussa Annu ja isovanhemmat kertoivat mielipiteitään ja näkemyksiään lasten asioista ja sijoituspaikasta. Heillä oli esittää myös kahden asiantuntijan lausunto lasten tilanteesta ja suositeltavista toimista. He toivoivat sijoituspaikan vaihtamista, jotta voisivat alkaa taas pikku hiljaa tavata lapsia ja tutustua lapsiin uudelleen. Nykyisen sijaisperheen kanssa tapaamiset eivät onnistuneet.

Kuukauden kuluttua neuvottelusta helmikuussa 2013 Annulle ja isovanhemmille tuli postia, jossa oli sosiaalitoimen päätökset täydellisestä yhteydenpidon rajoittamisesta suhteessa kolmeen nuorimpaan lapseen. Päätös kieltää lasten tapaamiset, kirjeiden lähettämisen, puhelut ja kaikenlaisen kontaktin ottamisen lapsiin. Rajoitusajaksi oli määrätty vuosi – eli pisin mahdollinen aika.

Rajoituksen määrääminen tuntui erikoiselta, kun mitään tapaamisia lasten kanssa ei ollut järjestetty noin puoleentoista vuoteen. Nyt se haluttiin estää virallisella päätöksellä vain siksi, että äiti ja isovanhemmat olivat ilmaisseet halunsa olla yhteydessä näihin heille tärkeisiin lapsiin.

Oliko yhteydenpidon rajoituspäätös viranomaisen lapsellinen kosto siitä, että nämä ihmiset vaativat lasten sijoituspaikan muuttamista ja kritisoivat sosiaalityöntekijöitä? Vai oliko se tapa välttyä vastaamasta kysymykseen pitäisikö lasten sijoituspaikkaa vaihtaa? Päätöstä on vaikea ymmärtää. Miksi isovanhemmat eivät saisi lähettää edes syntymäpäiväkortteja lapsenlapsilleen? Isovanhempia ei ole syytetty tai epäilty mistään lapsiin kohdistuneista rikoksista. Heidän syntinsä voi olla ainoastaan se, että he pitävät yhteyttä tyttäreensä, ja että heidän mielestään tytär on syytön.

Rajoituspäätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen ja niin tehtiinkin. Kun vuoden kestävästä rajoituksesta oli kulunut 9 kuukautta marraskuussa 2013, antoi hallinto-oikeus ratkaisunsa. Hallinto-oikeus totesi, että asiassa oli tapahtunut menettelyvirhe, mutta muuten päätökset olivat lapsen edun mukaisia. Lapsen etua ei mitenkään ollut perusteltu päätöksessä. Lapsen etu on käsitteenä epämääräinen, eikä sille löydy muuta virallista määrittelyä kuin Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 1 §, joka hyvin yleisellä lapsen oikeuksien julistuksen tasolla toivottaa lapselle kaikkea hyvää ja kaunista. Tällainen epämääräinen määrittely antaa viranomaiselle rajoittamattomat tulkintaoikeudet perheen oikeuksien kustannuksella.

Lapsen etu ei välttämättä ole yhtä lapsen tahdon kanssa, vaan lapsen toiveet ja mielipide ainoastaan vaikuttavat lapsen edun arviointiin. Sitä enemmän lapsen mielipiteelle on annettava painoarvoa, mitä varttuneemmasta lapsesta on kysymys, mitä johdonmukaisemmin hän perustelee mielipiteensä ja mitä paremmin hän pystyy arvioimaan asian merkityksen. Nyt kyseessä olevissa päätöksissä on todettu yhteydenpitorajoitusten olevan lasten edun mukaisia ilman, että olisi mitenkään perusteltu millä tavalla lasten etu päätöksen kautta toteutuu.

Viranomainen on velvoitettu tekemään parhaansa, että huostassapidon aikana turvataan lapsen läheiset, jatkuvat ihmissuhteet. Yksi osatekijä valitettavan tilanteen muodostumisessa Annun ja lasten suhteen on ollut se, ettei sosiaaliviranomainen ole pitänyt huolta lasten ja äidin riittävistä tapaamisista, eikä ole pyrkinyt mitenkään estämään lasten vieraantumista tai jopa aktiivista vieraannuttamista.

Tapaamisten rajoittamisen syynä ei saisi ainakaan olla pelko siitä, että lapset alkavat kertoa kauhutarinoidensa olevan keksittyjä. Mielenkiintoista on, että lapset eivät halua tavata isosiskoaan, äitiään eivätkä isovanhempiaan. Juuri niitä ihmisiä, joiden kanssa sijaisvanhemmatkaan eivät halua olla tekemisissä. Lapsen oma tahto on kaksiteräinen miekka. Tärkeitä lapsen elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja ei voi sysätä lapsen omalle vastuulle ja itse päätettäviksi. On hienoa, että lapsen omaa tahtoa kuunnellaan ja otetaan huomioon ratkaisuja tehtäessä. Mutta tietävätkö asioista päättävät viranomaiset tarpeeksi siitä, miten lapsen oma tahto on muodostunut, osaako lapsi ajatella omaa parastaan ja ratkaisujen vaikutusta myös tulevaisuuden kannalta.

Hallinto-oikeuden päätöksistä on nyt valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Päätöstä sieltä ei varmaankaan saada ennen kuin vuosi on kulunut yhteydenpidon rajoittamispäätöksistä ja määrätty rajoitusaika kuluu umpeen. Helmikuussa on toki sosiaalitoimen aika määrätä uusi rajoitus, taas vuodeksi kerrallaan.

Yhteydenpito omaan vanhempaan ja isovanhempiin on jokaiselle lapselle tärkeää. Sitä tarvitaan muun muassa lapsen oman identiteetin rakentamisessa. Jos yhteydenpito loppuu ja lapsi ei tapaa vanhempaansa, lapsi vieraantuu vanhemmastaan. Tällainen ero vanhemmasta synnyttää lapselle usein erilaisia pelkoja ja hylätyksi tulemisen tunteen. Yhteydenpidon turvaamisella ja tapaamisten avulla lapsen kehitystä voidaan tukea.

Vanhin lapsi tapaa äitiään ja isovanhempiaan säännöllisesti. Lapsen sijoituspaikan henkilökunnan mukaan tapaamiset ovat lapselle tärkeitä ja hänen etunsa mukaisia. Vankilakin on suhtautunut tapaamisiin suopeammin sen jälkeen, kun eduskunnan oikeusasiamies huomautti kielteisten päätösten kelvottomista perusteista.

Ne ei tiedä mitä me tiedetään

Poliisit/syyttäjät: Tilakuuntelusta on yritetty väen väkisin löytää jotain todistetta murhaoikeudenkäyntiin, mutta pirullista, kun sieltä ei löydy mitään syytettä tukevaa. Syyttäjien KKO:lle tekemän valituslupahakemuksen liitteenä oli tilakuuntelu, jossa Annu sanoo ”ne ei tiedä mitä me tiedetään…” ja tätä syyttäjät pitävät osoituksena syyllisyydestä. Kummallista, että poliisille ja syyttäjille pitää vääntää kaikki rautalangasta vaikka tämänkin keskustelun viesti on aivan ilmeinen. Annu selittää lapselle, että poliisit yrittävät selvittää isin murhaa ja poliisit eivät tiedä varmuudella, että talossa on ollut ulkopuolinen murhaaja, koska eivät ole sitä omin silmin nähneet toisin kuin Annu ja vanhin tytär. Poliisit eivät tiedä mitä Annu ja tytär tietävät ja tuntuu että, eivät haluakaan tietää. Tai tietävät, mutta eivät usko. Tai uskovat, mutta eivät jostain syystä halua toimia sen mukaan.

Sosiaaliviranomaiset: Tuntuvat olevan täysin poliisin talutusnuorassa, ilman kykyä omaan itsenäiseen ajatteluun. No, nekään ei tiedä mitä me tiedetään, eivätkä ole piirun vertaa kiinnostuneita tietämään. Lasten suojelemisen nimissä voidaan toimia miten tuhoisasti tahansa.

Media: Rahastaa tilanteella, jossa mediaa ei kiinnosta tietää mitä me tiedetään. Media pitää kiinni suhteistaan poliisiin, joka vuotaa tarvittaessa sellaista sopivaa materiaalia, joka myy. Ei kannata purra ruokkivaa kättä. Sellainen on suomalainen itsenäinen ja vapaa media. Täysin riippumaton, paitsi tietysti rahasta ja vallasta.

Nettiväittelijät: ”Tietävät”, että me ei tiedetä mitä me tiedetään ja sekös heitä harmittaa. Se ei oikeastaan harmita minua.

Ja me, jotka tiedämme, emme saa kertoa kenellekään mitään mitä me tiedetään. Salailusta pitävät hyvän huolen kaikki viranomaiset, jotka eivät haluaisi meidän tietävän sitä kaikkea, mitä me tiedetään. Jonain päivänä sen tietävät kaikki.

Poliisille ja sossulle pyyhkeitä

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnoista ilmenee, että ruskeankirjavia tekokuituja oli todettu kuituteipeistä, joita oli taltioitu Jukka Lahden kynnenalusnäytteistä sekä hänen yllään olleista t-paidasta ja alushousuista, makuuhuoneen lattialla olleista verisestä halosta, verisestä keittiöveitsestä, pussilakanasta ja arkun vieressä olleista housuista, sängyllä olleista halosta, pussilakanasta ja tyynyliinoista, terassin ovesta ikkuna-aukkoa reunustaneista lasinpalasista sekä oven alaosasta sisäpuolelta ja ovesta roikkuneesta verhosta kuin myös terassilla oven edessä olleista muovituolista ja lasten kurakintaasta päältä. Todetut ruskeankirjavat kuidut olivat olleet keskenään samanlaisia. Tällä perusteella voidaan päätellä, että tekijällä on ollut yllään vaate, josta mainitut kuidut ovat olleet peräisin.

Annun yllä olleesta punaisesta t-paidasta ruskeankirjavia tekokuituja ei ole todettu. Vaatetta, josta ruskeankirjavat tekokuidut olivat irronneet, ei ollut löytynyt eikä kyseisten kuitujen alkuperää ei siis ollut saatu selvitettyä. Tapahtumapaikalta todetut ruskeankirjavat tekokuidut ovat selvä osoitus ulkopuolisesta tekijästä.

On myös täysin ilmeistä, että tekijän on täytynyt olla veressä, se on pääteltävissä tapahtumapaikan verijälkien perusteella. Annun vaatteissa tai iholla ei taas ollut juurikaan veriroiskeita. Lukuunottamatta hänen omaa vertaan, kun murhaaja oli vahingoittanut häntä. Mikäli Annu olisi murhaaja, olisi hänen täytynyt teon jälkeen käydä peseytymässä, vaihtaa vaatteet ja vahingoittaa itseään. Lisäksi hänen olisi tarvinnut hävittää vaatteet, kuivata kylpyhuone ja pestä viemärit jne.

Sosiaalityöntekijä ZC on kertonut, että hänen saapuessaan tapahtumapaikalle yöllä kolmen – neljän aikaan Annu oli ollut kääriytyneenä huopaan ja hänen hiuksensa olivat olleet kosteat. ZC:tä on kuulusteltu ensimmäisen kerran asiassa esitutkinnassa 21.2.2011. ZC on kertonut, että hän ei ollut tapahtumien jälkeen tehnyt havainnostaan mitään muistiinpanoja. Tapahtumapaikasta laaditun valokuvaliitteen valokuvasta 29 voidaan havaita, että Annun hiukset eivät ole näyttäneet juuri pestyiltä vaan enemmänkin kuivilta. Myöskään muut todistajat eivät ole kertoneet Annun hiusten olleen kosteat. Poliisit ovat tutkineet myös talon viemärit ja etsineet verijäämiä, mutta tuloksetta. Voidaan varmuudella todeta, ettei Annu ole peseytynyt murhan ja viranomaisten saapumisen välillä. Sosiaalityöntekijän muistikuvasta voidaan taas olla perustellusti montaa mieltä. Ehkä ihmisten muistikuvat vanhoista tapahtumista rakentuvat paljolti perustuen kuvitelmiin ja spekulointiin suhteessa jälkeenpäin saatuun informaatioon. Tuskin kukaan sentään tarkoituksella valehtelisi todistajana, sehän olisi jo rikos sinänsä.

suihku

UUTTA: Tulevassa murhaoikeudenkäynnissä syyttäjillä on uutta todistusaineistoa. Kesällä 2011 pienemmät lapset ovat ratkaisseet verijälkien pesemistä/vaatteidenvaihtoa koskevan ongelman ja ruskeiden kuitujen alkuperän. Ruskeat kuidut ovat peräisin Annun laudoista ja vanhoista ruskeista pyyhkeistä rakentamista kilvistä, joiden suojaamana hän on taistellut Jukkaa vastaan. Tästä syystä Annussa ei myöskään ollut verijälkiä, eikä hänen tarvinnut vaihtaa vaatteita eikä käydä suihkussa, joten aikaa muuhun lavastukseen oli enemmän – kätevää. Poliisi ei ole pystynyt ratkaisemaan syytteen ja todisteiden välisiä ristiriitoja, joten lapset on otettu avuksi. Sen pituinen se.