Nothing but the truth

On aika luopua…

truth

Suomen rikoshistorian erikoisimmaksi mutkistuneessa murhajutussa on uhrattu ihmisiä, pieniä lapsia, rikottu heidän perheensä ja tuhottu heidän elämänsä – ja minkä takia? Prosesseissa on aiheutettu kärsimystä syyttömille aikuisille ja lapsille ja kaikille heidän läheisilleen – ja mitä tällä on tavoiteltu ja mitä saavutettu?

Mikäli Satakunnan käräjäoikeus vapauttaa Anneli Auerin syytteistä, rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände Helsingin yliopistosta uskoo, että prosessi päättyy. ”Nyt pitää myös ottaa jo huomioon inhimilliset kärsimykset. Miten pitkään ihmistä voidaan syyttää samasta rikoksesta”, Frände sanoo. 1)

Toivon täsmälleen samaa, mihin Frände uskoo, mutta en uskalla siihen uskoa. Syyttäjä ei ole osoittanut minkäänlaista inhimillisyyttä näiden prosessien aikana. Inhimilliset kärsimykset olisi pitänyt ottaa huomioon jo ajat sitten. Viimeistään siinä vaiheessa, kun pieniä lapsia alettiin sotkea mukaan likaiseen peliin.

Fränden kollega rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen Turun yliopistosta on toista mieltä. ”Osa kansalaisista uskoo vahvasti Auerin syyllisyyteen, osa syyttömyyteen. Yleisen edun nimissä on tärkeää, että ratkaisu olisi mahdollisimman arvovaltainen, eli se tulisi vähintään hovioikeudelta”, Viljanen sanoo. 1)

En voi mitenkään ymmärtää professori Viljasen näkemystä. Ei mikään ”yleinen etu” tai ”yleinen mielenkiinto” asiaa kohtaan voi mennä yksittäisten ihmisten, lasten ja perheiden elämän edelle. Miten kansalaisten eriävät vahvat mielipiteet Annun syyllisyydestä olisivat mikään oikeutus jatkaa syytteen ajamista loputtomiin. Samaa asiaa on ajettu jo neljä vuotta sivujuonteineen ja metsään on mennyt (niin kuin syyttäjä Valkamakin sanoo). Syyttäjät saivat KKO:n palauttamaan asian uudelleen käräjäoikeuteen esittämällä uutta näyttöä, joka siis tuolloin oli lasten kertomat kauhutarinat.

Nyt annetaan ymmärtää, että juoruilusta tykkäävän vanhan kurssikaverin tai tohtoreille katkeran dosentin todistus olisivat näyttönä Annun syyllisyydestä murhaan. Tai että dna näyttönä ulkopuolisesta olisi kumoutunut ja osoittaisi jotenkin Annun syyllisyyttä. Nämä eivät olleet syyttäjän valitusluvan saamisen perusteina vaan nämä ”todisteet” on hankkimalla hankittu paljon myöhemmin. Näillä uusilla yllätystodistajilla syyttäjä näytti ja alleviivasi, miten heikkoa ja olematonta syyllisyyttä tukeva näyttö asiassa on.

Dna:n puuttuminen ei ole osoitus ulkopuolinen murhaajan mahdottomuudesta. Vaikka rikospaikalta ei olisikaan saatu dna:ta tekijästä, osoittavat kaikki muut todisteet sen, että murhaaja oli perheen ulkopuolinen. Vaikka dna:lla ei Annun syyllisyyden arvioinnin kannalta olekaan merkitystä, olen tätä dna:ta koskevan uuden tiedon osalta yhtä vakuuttunut kuin toimittaja Mikko Niskasaari. Dna:n varmistuminen KRP:n tutkijalle kuuluvaksi, on lähinnä väitteen tasoinen. Dna:n virallista omistajaa, mikäli sellainen on todella löytynyt, olisi ollut mukava kuulla.

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/171

Ainut yleinen etu, jota tällä prosessilla voidaan olettaa olleen, on se, että viranomaistoiminnan epäkohdat monessa yhteydessä ovat nousseet esiin. Ainoastaan viranomaistoiminnan lainmukaisuus, virheettömyys ja luotettavuus ovat asioita, jotka koskettavat meitä kaikkia kansalaisia. Viranomaistoiminnan puutteet, virheet ja laiminlyönnit aiheuttavat kansalaisissa luonnollisesti turvattomuutta ja epäilyä. Näiden prosessien yhteydessä on tullut ilmi monia asioita, jotka vaativat toimenpiteitä. Raskaimpana esimerkkinä kysymys siitä, sallimmeko rikoksen selvittämiseksi poliisille peitetoiminnan, jossa lapsia ja heidän luottamustaan käytetään häpeämättä hyväksi. Lapset joutuvat normaalissakin elämässä useasti pettymään aikuisiin, mutta sallimmeko valtiolle tarkoituksenmukaisen epärehellisen luottamuksen rakentamisen vain rikkoakseen sen, kun tehtävä on suoritettu.

Kaikki muu prosessien aiheuttama kärsimys kohdistuu vain asianosaisiin ja heidän lähipiiriinsä, ei kansalaisiin yleensä. Siksi kansalaisilla ei voi olla yleisen edun nimissä mitään vaatimuksia prosessin jatkamiseksi syyttäjän toimesta. Satakunnan käräjäoikeus voi toimia asiassa oikein ja poikkeuksellisesti todeta tuomiossaan Anneli Auerin osoittaneen syyttömyytensä murhaan, se on puolustuksen osalta toteen näytetty.

Syyttäjän on jo korkea aika luovuttaa. Enää ei kannata taistella arvovallan ja maineen säilyttämisestä, ne on jo menetetty. Syyttäjänkin tulisi muistaa, että tärkeintä on, että tuomio perustuu todellisuuteen eikä kehiteltyihin tarinoihin.

1) 7.10.2013 HS/Toni Lehtinen

Hämmästyttää kummastuttaa

Hämmästyttää, kummastuttaa

Syyttäjää hämmästyttää ja kummastuttaa lähes kaikki asiat Annun käyttäytymisestä lähtien. Syyttäjä tiedusteli tutkija Matti Mäkiseltä oikeudenkäynnissä, onko häntä hämmästyttänyt tai kummastuttanut joku asia. Mäkinen kertoi, ettei häntä ole hämmästyttänyt kuin se, ettei poliisi ole kuullut häntä kuuteen vuoteen vaikka hän oli rikospaikan päätutkija. Oikeudessakin hän on ollut puolustuksen todistajana.

***

Anna Annala – Hajahuomioita

Poisjätetty kuva, virheellinen rekonstruktio/lavastus ja erikoinen pyyntö

Kuva 45 paperiversio = Kuva 51 digiversio

Kuva 45 paperiversio = Kuva 51 digiversio

Palaan vielä siihen esitutkintamateriaalista poisjätettyyn kuvaan n:o 51, josta keskustelimme täällä: https://niinaberg.com/2013/08/17/virheetonta-teknista-ja-taktista-tutkintaa/ .

Muistelin tuota syyttäjä Kulmalan nopeaa vastausta puolustukselle. Asianajaja Manner heitti ilmaan ajatuksen kuvan tietoisesta poisjättämisestä ja kysyi syyttäjiltä vahvistusta kuvan poisjäämisestä myös heidän aineistostaan. Syyttäjä Kalle Kulmala kiirehti vastaamaan, että ei vahvista ajatusta kuvan tietoisesta poisjättämisestä. Syyttäjä oli omien sanojensa mukaan vakuuttunut siitä, että kyseessä on ollut inhimillinen erehdys. Syyttäjä Valkama lisäsi molemmilla syyttäjillä kaiken lisäksi olleen keskenään eri kuvat tuon kuva n:o 51 tilalla.

Tiedonmuruset ovat hieman hajallaan, blogistasihan sitten löytyi tuo kuva ja kansilehti. Kuvan mukaan ovesta kykeni hyvin havainnoimaan uhrin tilan ja kyykistymällä koskettamaan olkapään seutuville koskettamatta ovella uhrin veristä päätä. Syyttäjät ehättivät jo syyttömyyttään, tai ainakin asiaan liittymättömyyttään, todistamaan oikeudelle. Synninpäästökin ilmoille pääsi. Vaan mikähän on tilanne syyttäjien mielestä tutkija Matti Mäkisen esiinnyttyä oikeudessa mielestäni asiantuntijana teknisen tutkinnan suorittamisesta.

Rekonstruktio 2011

Rekonstruktio 2011
Turumurre; murhainfo

Puolustus oli pyytänyt tutkija Mäkistä tutustumaan poliisien tekemään ja oven avautumiskulmaa havainnollistavaan rekonstruktioon 2011, ehkä myös 2009 tehtyyn (löysin kuvan Turumurren viestistä Murhainfopalstalta : http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=24&t=12912&p=511000&hilit=kuva*51#p511000 ).

Mäkisellä oli käsittääkseni mukanaan myös kuva, jonka poliisipartio oli vainajasta ottanut ennen ambulanssihenkilökunnan saapumista, hän oli myös kyennyt tekemään taskulampun mittaa apuna käyttäen arvion edellä mainitun kuvan 51 oven aukenemiskulmasta. Hän oli laatinut lattian laatoituksen ja erilaisten mittojen avulla myös jonkin havainnekuvan, jonka avulla mielestään todisti tuon tuotetun rekonstruktion olevan mahdollisesti virheellisesti tehty. Hän oli saanut 8 sentin heiton alkuperäisen ja rekotun aukon välille. Hän totesi mielipiteenään, että uhri oli liian lähellä ovea rekokuvassa. Tuottamansa kuvat jätettiin oikeudelle. Kun itse vertaan tuota yllä olevassa linkissä olevaa kuvaa ja täällä blogissa olevaa kuvaa tuon oven aukeamisesta, niin kyllähän niissä eroa on. Vain toinen palvelee mielestäni erinomaisesti näkemystä siitä, että Auer on valehdellut väittäessään koskeneensa miestään olkapäähän.

Kyllä minusta tutkija Mäkisenkin kertoman kuultuani vaikuttaa, että kuva on varta vasten pois jätetty toimitetusta materiaalista, ei kyseeseen tule näillä tiedoilla minun mielestäni se inhimillinen erehdys, johon syyttäjä Kulmala viittasi. Vain tuon kuvan ”katoaminen” antoi oikeutuksen tehdä noita rekonstruktioita todisteaineistoksi. Tuomarit olivat pakotettuja katsomaan tuotettuja rekonstruktioita, sen sijaan, että olisivat voineet katsoa tapahtumapaikalla otettua kuvaa, jossa vainajakin oli surmapaikallaan. Mikäli ambulanssihenkilöstö olisi suorastaan siirtänyt vainajan päätä johonkin suuntaan, niin siitä olisivat kertoneet kysyttäessä heidän lisäkseen myös paikalle saapunut ensipartio. En usko vainajan murskatulle päälle tehdyn yhtään mitään. Mäkinen totesi valan velvoittamana, että uhria ei ole siirretty ennen tuon taskulamppukuvan ottamista, tokihan tuollaisen seikan tekninen tutkija varmistaa paikalla olleelta partiolta varmaan ensitöikseen.

Ja oikeastaan kysymys on tuon kuvan kokemasta kohtalosta. Miten on sen inhimillisen erehdyksen laita.

Matti Mäkinen kertoi oikeudessa myös miten tutkija Lapinniemi toi syksyllä 2009 teknisentutkinnan käytössä olevalle autotallille tiedon silloisen tutkinnanjohtaja Kuusirannan pyynnöstä. Pyyntö oli Mäkisen mukaan sisältänyt vaatimuksen kuvaliitteen muuttamisesta. Mäkinen muisti vastanneensa, että ”tein mitä tein, en muuta”. Mäkinen kertoi muistavansa paikalla olleen myös jonkun kolmannen henkilön. Toivottavasti tuon henkilön huonokuuloisuus/normaalikuuloisuus ja huonomuistisuus/poikkeuksellisen tilanteen ja vaatimuksen muistamiskyky tulee joskus tutkituksi. Kuusiranta ja Lapinniemi varmaan palavat halusta saada selvitettyä omaa osuutta tähän ilmitulleeseen seikkaan. Kuvaliitehän ei sitten esitutkinta-aineistoon ihan alkuperäisenä tullut.

Vietävästi jäi harmittamaan puolustuksen tiedonjanottomuus. Ei kyselty tarkentavia kysymyksiä tuosta kuvaliitteen muuttamisesta. Blääh.

Anna Annala

Haastehakemus, todistelu ja todistusteemat

SK Kuva: Hanna Leppänen "Syyttäjäkaksikko: Päätämme vasta elokuussa, haemmeko valituslupaa KKO:lta."

SK Kuva: Hanna Leppänen
”Syyttäjäkaksikko: Päätämme vasta elokuussa, haemmeko valituslupaa KKO:lta.”

Syyttäjien haastehakemus todistelun ja todistusteemojen osalta

Todistelulistan erikoiset todistusteemat + kommentointi NB

Syyttäjät yrittävät luoda mielikuvaa Auerin syyllisyydestä todisteluteemojen kuvauksilla. Osa teemoista on perin erikoisia, osaa ei pysty mitenkään yhdistämään murhaan liittyviksi ja osassa teemat on vääristelty niin, että itse todiste kertoo ihan muusta kuin teema, jota sillä todistetaan.

Samoin syyttäjät sotkeutuvat omiin juoniinsa ja tarinat ovat sekaisin – välillä Auer on ollut kengät jalassa ja toisessa kohdin taas hänen on ollut pakko olla ilman kenkiä tai kengät kädessä, toisessa kohdassa Auerilla on punainen yöpaita päällä rikoksen aikana ja toisaalta väitetään hänellä olleen rikoksen aikaan päällä toinen vaate, jossa on ollut ruskeankirjavia tekokuituja.

Törkeä lasten hyväksikäyttö jatkuu tässäkin prosessissa. Eikö lapsia voisi jo jättää rauhaan? Valkaman mukaan tuomio riippuu siitä ketä uskotaan ja ketä ei. Minä en usko syyttäjäkaksikko Kulmala-Valkamaa ja siihen minulla on perusteltu syy.

Suorat valheet haastehakemuksessa olen merkinnyt X -merkillä, nämä ovat joko syyttäjien omia tai asiantuntijan avustuksella esitettyjä vääriä väitteitä.

2. Valokuvaliite tapahtumapaikalta

Teema 1: Olohuoneen lattialla ei ole muita verijälkiä kuin ”jarrujälki”, joka todentaa ristiriitaa sen suhteen, että Auerin rinnasta tippunutta verta ei ole missään lattioilla vaikka suuria pisaroita on tippunut hänen jalalleen ja hän on kuitenkin kertomansa mukaan juossut tapahtuman jälkeen eri puolilla huoneistoa. Kyseinen seikka viittaa siihen, että Auerilla on tekohetkellä ollut päällään toinen vaate ja että hänen jalassaan olevat veripisarat ovat hänen kädessään olleesta tekovälineestä pudonneita.

NB: Syyttäjä-Suomi sanakirja: suuria pisaroita verta = kaksi pisaraa verta

Mikäli Auerin jalassa olleet kaksi veripisaraa olivat Auerin omaa verta, ei ristiriitaa ole. Auerin haavasta vuotanut veri on pääasiassa imeytynyt hänen päällään olleeseen yöpaitaan, joten verta ei ole tarvinnut tippua ympäri asuntoa vaikka sitä jossain vaiheessa olisi tippunut kaksi tippaa jalalle. Mikäli jalassa olleet kaksi veripisaraa olivat Lahden verta, ristiriitaa on ainoastaan syyttäjän esittämässä tapahtumainkulussa. On mahdollista, että veripisarat ovat tippuneet tekovälineestä. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että tekoväline olisi ollut Auerin kädessä. Veripisarat ovat voineet pudota tekovälineestä, joka on ollut tekijän kädessä, kun Auer on yrittänyt mennä miesten kamppailun väliin.

Syyttäjä väittää Auerilla olleen surmaamistilanteessa eri vaatetus, mutta väittää samalla Lahden puukottaneen Aueria. Syyttäjä esittää, että veripisarat Auerin jalkapöydällä olisivat pudonneet hänen kädessään olleesta tekovälineestä ja samalla syyttäjä väittää, että Auerilla oli kengät jalassa surmatessaan Lahden. Syyttäjällä vaikuttaa menneen käsikirjoitus hiukan sekaisin.

Teema 2: Oven ja takan välillä ei ole selkeitä jälkiä ensimmäisessä yhteenotossa aiheutuneista verijäljistä, mikä todentaa sitä, että alueella ei ole tapeltu.

NB: Mitä selkeitä verijälkiä syyttäjän mukaan mainitulla alueella pitäisi olla? Nyrkkitappelusta ei aiheudu välttämättä selkeitä verijälkiä, eikä edes puukolla pistelystä aiheudu välittömästi verta lattialle asti vuotavia vammoja. Veri imeytyy ensimmäiseksi vaatteeseen, mikäli uhria pistetään veitsellä sellaiseen kohtaan, jossa on vaate. Mikäli mainitulla alueella ei ole lattialla verijälkiä, se todentaa vain sitä, että tällä alueella ei uhria ole puukotettu siinä määrin, että siitä olisi aiheutunut selviä jälkiä lattiaan. Kuvasta kuitenkin näkyy, että mainitulla alueella on lattialla joitakin verijälkiä ja Lahden suussa ollut hammassilta.

Teema 3: Ikkunan rikkomissuunta. Isoja lasipalasia on ollut ulkoterassilla kaukana ikkunasta, mikä todentaa mahdollisuutta, että ikkuna on rikottu sisältä päin.

NB: Syyttäjä on vakuuttunut siitä, että on mahdollista…

Mahdollista ja todennäköisempää on, että ikkuna on rikottu ulkoapäin. Poliisin rekonstruktiot ovat antaneet erilaisia tuloksia rikkomissuunnasta sen mukaan, mikä milloinkin on ollut poliisin olettama tai haluama ratkaisu. Poliisin rekonstruktiot eivät tällä perusteella ole luotettavia miltään osin.

Poliisin rekonstruktiot rikotusta ikkuna-aukosta kulkemisen mahdottomuuden ”todentamiseksi” olivat suorastaan huvittavia. Enää syyttäjä ei näytä todistelistan perusteella vetoavan siihen, ettei rikotusta ikkunasta voisi kulkea tai että se olisi hyvin hankalaa. Lapselle poliisit valehtelivat, ettei aukosta voi kukaan ihminen kulkea, kertoivat sen olevan tutkimusten perusteella mahdotonta. Ei ole mahdotonta, eikä edes kovin vaikeaa, etenkin jos käyttää samaa tyyliä kuin oikea tekijä.

Teema 4: Ikkunan rikkomissuunta. Vasemmalta ylhäältä oikealle alas suuntautunut lyöntijälki oven sisäpuolisessa karmissa todentaa sisäpuolelta tapahtunutta lyöntiä, koska jos lyöntiesineellä on ollut varsi, oven ulkopuolella olleen lyöjän on tarvinnut lyödä vasemmalla kädellä tai oikealla kädellä sen ollessa hyvin oudossa asennossa.

NB: Onko syyttäjällä oikea ja vasen sekaisin?

Todisteena olevan kuvan mukaan ulkoapäin ikkunaa rikottaessa jälki sopii varsin luonnollisesti oikeakätisen tekemäksi, mutta onnistuu varmaan vasenkätiseltäkin.

Teema 5: Lavastetut verijäljet lattiassa ja lasinpaloissa. Verijäljet lasinpalasissa todentavat ristiriitaa sen suhteen, että ulkona olevissa lasinpalasissa ei pitäisi olla verta, jos lasi on rikottu ennen Lahden vahingoittamista.

NB: Ulkona olevat verijäljet todentavat sitä, että veri on peräisin poistuvasta tekijästä, jonka vaatteet, kengät ja toinen tekoväline ovat olleet veriset.

Teema 6: Verijälkien syntyaika. Kuvista puuttuu sellaisia tekijän jalanjälkiä, joita olisi pakko olla, jos tekijä olisi seisonut ja ottanut askeleita välittömästi Lahden vieressä lyödessään tätä päähän. 1-2 minuuttia sitten vuotamaan alkanut ja edelleen vuotava veri ei kuivu niin nopeasti, etteikö siihen olisi jäänyt jalan tai kengän jälkiä. Tämä todentaa sitä, että lattialla näkyvä kaikki muu kuin päästä valuva veri on ”vanhaa”, puolisoiden ensimmäisen jopa tuntia aiemmin tapahtuneen yhteenoton aikana syntynyttä. Tämän vuoksi muualtakaan lattioilta ei löydy yhtään Auerin jalanjälkiä hänen käytyään viimeistelemässä tekonsa.

NB: Yksinkertainen selitys: Takkahuoneesta puuttuvat Auerin jalanjäljet, mikä todentaa sitä, että hän ei ole siellä käynyt eikä tehnyt väkivaltaa Lahdelle.

3. Kaksi DVD-tallentta, valokuvia ja ryk Mika Taurun lausunto tekopaikalle 2.12.2011 tehdystä rekonstruktiosta

Teemat: Verijälki terassin oven pielessä ja liukumajälki olohuoneen lattiassa vaikuttavat lavastetuilta. Auer ei ole voinut kertomallaan tavalla koskettaa pian tapahtuman jälkeen Lahtea ja saada siinä yhteydessä T-paitansa molempiin hihoihin niissä ollutta Lahden verta.

NB: Verijäljet eivät ole lavastettuja eivätkä edes vaikuta siltä. Verijäljet oven pielissä sopivat tekijän poistumiseen. Syyttäjä väittää, että Auerilla oli kengät jalassa surmatyötä tehdessään. Samalla syyttäjä väittää, että olohuoneen liukumajälki olisi lavastettu siten, että veristä kenkää on pidetty kädessä. Auer on siis riisunut kengän jalastaan ja lavastanut liukumaverijäljen kenkä kädessään.

Poliisin rekonstruktiot eivät ole millään muotoa luotettavia. Poliisi on muuttanut ja jättänyt merkitsemättä esitutkintamateriaalia (tästä enemmän esim. https://niinaberg.com/2012/12/19/poliisin-mukaan-ruumiin-koskettaminen-oven-raosta-on-mahdotonta/) Vaikka oven raosta koskettaminen ei jostain syystä olisi mahdollista, on täysin mahdollista, että Auerin T-paidan hihoissa ollut Lahden veri on tullut niihin ilman, että Auer on murhannut Lahden. Tähän on lukuisia muita mahdollisuuksia. Verta on voinut tulla hihoihin Auerin yrittäessä mennä tekijän ja Lahden väliin puuttumaan tilanteeseen. Auer on voinut saada Lahden verta käsiinsä ja pitänyt verisiä käsiä rinnan päällä ristissä ja käsiä kainaloissaan, niin kuin monilla on tapana tehdä, jos esim. paleltaa jne.

5. Alkuperäinen hätäkeskuspuhelutallenne

Teema: Tallenne poissulkee ulkopuolisen tekijän.

NB: Alkuperäiseltä tallenteelta kuuluu ulkopuolisen mieshenkilön ääniä ja kamppailun ääniä samaan aikaan, kun Auer on puhelimessa tai muualla asunnossa kuin rikospaikalla. Alkuperäinen tallenne todentaa, että paikalla on ollut ulkopuolinen mieshenkilö. Tallenne todentaa myös sen, ettei Auer ole voinut olla surmatyön tekijä.

8. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 13.8.2009

Teema 1: Surmaamistekoa todentavat äänet. Auerin tuottama surmaamiseen viittaava sanonta kuuluu hätäkeskuspuhelutallenteelta.

NB: Älä…

Tallenteelta kuuluva mahdollinen ”kuole” -ilmaisu voi olla tekijän sanoma tai mikäli se on Auerin sanoma, ei hän tässä kohdassa ole lähelläkään takkahuonetta vaan tuulikaapissa palaamassa ulkoa sisään.

Teema 2: Auerilla on ollut kengät jalassa, mikä todentaa sitä, että hän on ollut jalkeilla pidemmän aikaa.

NB: Äänitutkija Tuija Niemen kuulohavainnot on todettu epätarkoiksi ja kyseenalaisiksi, mutta syyttäjä uskoo Niemen kuulohavainnon perusteella, että Auerilla oli kengät jalassa. Todellisuudessa Auerilla ei ole ollut kenkiä jalassa koko aikana. Ei silloinkaan, kun hän odotti ulkona poliisin ja ambulanssin saapumista. Lisäksi Auerin jalkapohjissa oli haavoja, mikä todentaa sitä, että hänellä ei ollut kenkiä jaloissa.

Teema 3: Puuttuvat ulkopuolisen henkilön aiheuttamat äänet. Tallenteelta ei kuulu mitään ulkopuoliseen henkilöön viittaavia ääniä, mikä todentaa sitä, ettei asunnossa ole ollut ulkopuolista tekijää.

NB: Tallenteelta kuuluu ulkopuolisen tekijän ääntelyä ja kamppailun ääniä. Nämä kuuli myös Tuija Niemi, kun kuunteli tallennetta ensimmäisiä kertoja, ennen kuin hänen kuulonsa muuttui varsin valikoivaksi.

9. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 28.8.2009

Teema 1: Surmaamistekoa todentavat äänet. Auerin tuottaman surmaamiseen viittaavan sanonnan sijainti suhteessa hätäkeskuspuhelutallenteelta kuuluvaan tapahtumainkulkuun ja se, että Auer on ollut poissa puhelimesta hetkellä, jolloin Lahti on saanut kuolettavat iskut ja että hän on palannut puhelimeen 10–13 sekunnin kuluttua tapahtumasta. Nämä seikat todentavat ajallisesti Auerin mahdollisuutta surmata Lahti ja hänen surmaamistahtoaan.

NB: Ollessaan pois puhelimesta, Auer on käynyt kaksi kertaa olohuoneen ja takkahuoneen rajalla (noin 2-3 sekuntia kerrallaan) ja paennut heti tekijän nähtyään takaisin lähelle puhelinta/eteiseen. Tämä todentaa sitä, että Auer ei yksinkertaisesti ole pystynyt kohdistamaan Lahteen mitään väkivaltaa tuona aikana, kun hän on ollut pois puhelimesta.

Teema 2: Tuntomerkkien antaminen. Auer on hätäkeskuspuhelun aikana kertonut, ettei voi pimeyden vuoksi tehdä havaintoja, mikä todentaa sitä, että hän on keksinyt tuntomerkit niitä kysyttäessä.

NB: Auer kertoo puhelun alussa, ettei nähnyt tekijää, koska oli pimeää. Vasta myöhemmin palattuaan puhelimeen, kun hän on käynyt lähellä rikospaikkaa ja nähnyt tekijän kaksi kertaa, hän on pystynyt antamaan tekijästä joitakin tuntomerkkejä.

17. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 2.2.2012

Teema: Lapsi on voinut kertomallaan tavalla kuulla ääniä huoneensa suljetun oven takaa.

NB: Hereillä ollessaan lapsi on varmastikin voinut kuulla ääniä suljetun oven takaa. Lapsi ei kuitenkaan ole voinut millään muotoa äänien perusteella tehdä kertomiaan johtopäätöksiä.

Jukka Lahden vammat

20. Valokuvaliite Satakunnan keskussairaalan avaushuoneelta

Teema: Jukka Lahden jalkapohjissa ei ole ollut haavoja, mikä todentaa sitä, ettei hän ole ollut oven ja takan välisellä alueella, jossa on lasinpaloja.

NB: Erikoinen väite syyttäjältä. Lahden molemmissa jalkapohjissa on ollut haavoja, mikä näkyy todisteena olevista valokuvista. Toisessa jalkapohjassa haavoja on varmuudella 10, mahdollisesti enemmän. Tämä todentaa sitä, että hän on ollut oven ja takan välisellä alueella. Onko valokuvistakin olemassa eri versioita? Voivatko näköhavainnot valokuvista vaihdella kuten kuulohavainnot tallenteen osalta?

22. Valokuvat

Teema: Lahden molemmissa olkavarsissa on ollut useasta pistohaavasta muodostuva ylösalainen ristikuvio. Risti väärinpäin on saatananpalvojien yleisesti käyttämä merkki.

NB: En parhaalla tahdollakaan saa pistojäljistä muodostettua ristikuviota en ylös tai alaspäin. Tähän ei oikein voi kommentoida muuta kuin, että risti oikeinpäin on uskovien yleisesti käyttämä merkki.

Hiustukko

23. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 25.9.2009

Teema: Hiustukko Lahden alta. Suurempi määrä Auerilta irronneiksi sopivia hiuksia todentaa sitä mahdollisuutta, että ne ovat irronneet Auerin ja Lahden kamppailun aikana.

NB: Hiustukko sisälsi eripituisia pääasiassa luonnollisesti irronneita hiuksia ilman hiustuppea. Muutamassa hiuksessa oli hiustuppi mukana, mutta niistäkään ei saatu testattua dna:ta, mikä todentaa sitä, etteivät hiukset ole irronneet väkivaltaa käyttäen. Eikä mitään kamppailutilannetta Auerin ja Lahden välillä ole ollut. Hiuksia on ollut lattialla, mikä ei pitäisi olla mitenkään erikoista, kun asunnon siisteystasoa on jo muutenkin poliisin toimesta arvosteltu.

26. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 16.12.2009

Teema: Veitsen kuuluminen puolisoiden talouteen. Veitsi on ollut jossakin vaiheessa vapaasti tekemisissä petivaatteiden kanssa, mikä seikka ei liene todennäköistä, jos veitsi ei olisi ollut kokoajan ulkopuolisen tekijän kädessä.

NB: On erikoinen päätelmä, että veitsi kuuluisi puolisoiden talouteen sillä perusteella, että veitsessä on petivaatteiden kuituja. Veitsiä säilytetään useimmiten keittiössä kuin makuuhuoneessa. Näin oli tapana myös kyseisessä perheessä. Veitsi on voinut olla sängyllä tai ainakin kosketuksissa petivaatteisiin, koska väkivaltaa on tehty osaksi verijälkien perusteella juuri sängyllä. On aivan mahdollista ja jopa todennäköistä, ettei veitsi ole ollut kokoajan ulkopuolisen tekijän kädessä, kun tiedetään se, että tekijä käytti myös jotakin toista asetta surmaamiseen.

Halot

29. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 25.1.2007

Teema: DNA-tutkimuksen tulos ja merkitys.

NB: ”Se, mikä vapauttaa miehen, tuomitsee naisen”

Epäiltyinä olleet mieshenkilöt on vapautettu epäilyistä sillä perusteella, etteivät heidän dna:nsa ole täsmänneet halossa olleeseen dna:han. Syytettä kuitenkin ajetaan Aueria vastaan, vaikkei hänenkään dna:nsa täsmää halossa olleen dna:n kanssa. Halossa ollut vieraan miehen dna voi tuskin mitenkään olla todiste Auerin syyllisyydestä, päinvastoin.

Herää kysymys; Jos halon dna:lla ei syyttäjän mukaan ole mitään merkitystä, onko murhasta aiemmin epäillyt miehet syytä ottaa uudelleen epäilyjen kohteeksi, jos epäilyt/tutkinta heitä kohtaan on lopetettu pelkän dna:n sopimattomuuden perusteella.

30. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 28.2.2007

Teema: Vaatteiden vaihto. Tyynyjen välissä olleessa halossa on ilmeisesti ollut Auerin punaisen yöpaidan kuituja, mikä todentaa sitä mahdollisuutta, että kyseinen halko (klapi) on koskenut Auerin päällä olleeseen yöpaitaan.

NB: Lausunnon mukaan halossa olevat oranssinpunaiset kuidut voivat olla Auerin yöpaidasta, tämä ei kuitenkaan ole mitenkään varmaa. Toki sängyssä on voinut olla Auerin punaisen yöpaidan kuituja, jotka ovat tarttuneet halkoon. Syyttäjän mukaan Auerilla ei ole ollut kyseinen yöpaita päällään epäiltyä surmatyötä tehdessä, joten syyttäjän logiikka on vähintään erikoinen.

Ruskeat housut

31. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 24.5.2007

Teema: Veriset kengänjäljet.  Lausunto viittaa pienikokoiseen jalkaan, mikä todentaa mahdollisuutta, että kyseessä ovat olleet Lahden omat talvikengät.

NB: Mainitun tutkimuksen johtopäätös: ”Ottaen huomioon tässä yhteydessä monet koon arviointiin vaikuttavat epävarmuustekijät, ei voida luotettavasti selvittää minkä kokoisen jalkineen jättämä jälki näytteessä on”.

Hansikas sängyssä

32. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 24.4.2009

X Teema: Vasemman käden näppylähansikas on ollut takkahuoneen sängyllä; terassin ulko-oven ulkopuolella, sisältä katsottuna oikealla on ollut vastaavanlaisen näppylähanskan jättämiksi sopivaa veristä jälkeä; ulkopuolinen tekijä ei olisi jättänyt toista hanskaansa sängylle, hanskan tippuminen vahingossa kädestä sängylle hyvin epätodennäköistä.

NB: Sängystä löytynyt näppylähanska kuuluu puolisoiden talouteen ja toinen hansikas löytyi vaatekaapista, joten sängystä löytynyt hansikas ei ole ulkopuolisen tekijän. Tekijällä on ollut omat hansikkaat kädessään, joita hän ei ole jättänyt rikospaikalle. Terassin ulko-oven ulkopuolella olevat näppylähanskan jättämät verijäljet eivät sovi sängystä löytyneen hansikkaan kuviointiin, mikä todentaa sitä, ettei kyseistä näppylähansikasta ole käytetty murhaan eikä edes syyttäjän kuvittelemaan lavastukseen. Sängystä löytyneestä näppylähansikkaasta ei löydetty verta eikä ruskeita tekokuituja, mikä todentaa sitä, ettei sitä ole murhan yhteydessä käytetty.

Anneli Auerin yöpaita

34. KRP:n rikosteknisen laboratorion lausunto 27.3.2012

Teema: Auerin yöpaidasta ei ole löytynyt lasinsiruja, vaikka hän on kertonut suojanneensa kasvojaan lentäviltä lasinpaloilta. Tämä viittaa siihen, että Auer on vaihtanut yöpaidan päälleen Lahden murhan jälkeen.

NB: Auer ei ole väittänytkään, että lasinpaloja olisi lentänyt sängyllä hänen päälleen vaikka onkin vaistomaisesti suojellut kasvojaan, kun on huomannut lasinpalojen lentelevän. Auerin päälle ei ole tarvinnut lentää lasinsiruja, mikä todentaa sitä, ettei paidasta edes kuulu löytyä niitä.

Anneli Auerin käyttäytyminen

38. Psykologi Pirkko Lahden lausunto 7.8.2009

Teema: Auerin käyttäytyminen. Normaalista poikkeava käyttäytyminen kriisitilanteessa.

NB: Psykologi Pirkko Lahti ei ole antanut minkään valtakunnan asiantuntija-arviota asiassa. Pirkko Lahti on lähinnä moralisoiden ihmetellyt Auerin käyttäytymistä. En vaivaudu kommentoimaan tätä tässä kohtaa enempää. Todettakoon, että kriisitilanteessa ihmisen lähes minkälainen käyttäytyminen tahansa on normaalia ja Pirkko Lahdenkin pitäisi tämä tietää. Auerin käyttäytyminen yllättävässä kauhutilanteessa on ollut normaalia.

40. Ylilääkäri Pirkko Maneliuksen hoitopäiväkirjamerkinnät

Teema: Auerin yllättävä kieltäytyminen lasten jatkohoitotapaamisista viittaa pelkoon, että lapset paljastavat jotain sellaista, mikä Auerin mielestä olisi pitänyt pysyä salassa.

NB: Kieltäytyminen on totta, mutta millä tavalla se oli yllättävä ja kenet se yllätti ja miten. Jos olisi ilkeä, voisi tuota syyttäjän kommenttia käyttää erääseen toiseen asiaan. Se, että pienemmät lapset on eristetty kaikista läheisistä ihmisistä, ystävistä ja sukulaista viittaa pelkoon, että lapset paljastaisivat jotain sellaista, mikä joidenkin mielestä pitäisi pysyä salassa.

Tekninen kuuntelu

52. Kaksi kohtaa Auerin asunnossa suoritetun teknisen kuuntelun tallenteelta litteroituna 26.8.2009

Teema: Auer kertoo, ettei poliisit tiedä sitä mitä me tiedetään.

NB: Auer lohduttaa lasta, kun lapsi ei jaksaisi poliisikuulusteluja, mikä todentaa sitä, ettei Auerilla ollut mitään salattavaa tai poliisitutkintaa vastaan. Poliisi ja syyttäjä yrittävät vääntää kaiken Aueria vastaan, mikä todentaa sitä, ettei kyseessä ole normaali rikostutkinta ja syytteiden ajaminen vaan kyseessä on ajojahti, jonka motiivi on ollut vuosia epäselvä ja edelleen salainen.

Syyttäjä kuulusteltavana

Kuva: IL/Harri Joensuu

Kuva: IL/Harri Joensuu

Tämä kuulustelu on osittain kuvitteellinen! Teksti ei perustu kaikilta osin tositapahtumiin. Koska virallinen syyttäjä katsoo, että näin vakavalla asialla sopii leikkiä, niin leikitään sitten. Nyt on aiheellista kutsua syyttäjä vuorostaan kuulusteluun.

Olemme käyneet seikkaperäisesti läpi yksityishenkilöiden laatiman lausunnon hätäkeskuspuhelun tallenteesta.

K= kuulustelija, S= syyttäjä

K: Miten selität, että alkuperäiseltä hätäkeskusnauhalta kuuluu ulkopuolisen henkilön ääntelyä ja kiroamista, lyöntejä ja kamppailun ääniä?

S: En osaa sanoa tähänkään mitään järkevää selitystä. Kaiken tämän perusteella asunnossa onkin ollut joku ulkopuolinen, joka on murhannut Jukka Lahden.

K: Ääninäytteen kohdassa 1:14 kuuluu, kun mieshenkilö kiroaa kaksitavuisen kirosanan. Kiroilija ei kuitenkaan ole Jukka Lahti. Samaan aikaan Anneli Auer puhuu puhelimessa. Miten selität tämän?

S: Tämä tuntuu todella pahalta. Mikäli sanat sanoo joku ulkopuolinen, on todennäköistä, ettei Anneli Auer ole murhannut Jukka Lahtea. Tämä tuntuu uskomattomalta, koska syyte meni jo kerran läpi käräjäoikeudessa, mutta järkevästi ajatellen sen täytyy olla näin.

K: Oletko vielä täysin varma, että Anneli Auer surmasi Jukka Lahden 1.12.2006?

S: En ole enää täysin varma. Minulla on hyvin epävarma olo asiasta. Olen valmis kaikin keinoin auttamaan, että tämä juttu saadaan selväksi.

K: Pidätkö mahdollisena, että taloon on tullut ulkopuolinen, joka on tappanut Jukka Lahden?

S: Pidän sitä mahdollisena, koska mitään muuta järkevää selitystä en näille tapahtumille voi antaa.

K: Nyt kun olet kertonut, että teillä on tiedossa motiivi, niin kertoisitko mikä se on? Miksi Anneli Auerista yritetään tehdä väkisin murhaajaa?

S: Tämä juttu on niin poikkeuksellinen koko Suomen rikoshistoriassa ja se pitää sisällään niin kummallisia piirteitä, etten voi kertoa sitä julkisesti. Jos lähdet ulos, niin sitten voin kertoa…

Jarmo Valkama

Tutkija ihmettelee: Miksi Auer sivuutettiin tutkinnassa?

reko

IS 29.4.2010 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335365195.html

Kolme vuotta sitten rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja avautui ”sisäisestä möykystään” Iltasanomille antamassaan haastattelussa.

Ulvilan murhan tutkintaryhmään huhtikuussa 2007 tullut rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja ihmetteli, miksei Anneli Aueria otettu aiemmin vakavaksi epäillyksi.

– Tutkijat ihmettelivät, että on sivuutettu yksi tutkintalinja, joka suomalaisissa henkirikoksissa on hyvin tavallinen. Herättihän se hämmästystä, että jätetty kokonaan pois. Ei siinä tarvitse olla kummoinenkaan tutkija, Santaoja sanoi.

Ulvilan murhajutun ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti, ensimmäinen taktinen päätutkija rikosylikonstaapeli Kare Koskinen ja tekninen tutkija vanhempi rikoskonstaapeli Matti Mäkinen kertoivat asiasta toisin. Vaimon mahdollista osuutta rikokseen ei ollut jätetty pois vaan Anneli Auer tekijänä oli todettu useissa tutkimuksissa mahdottomaksi. Kaikki tutkinnan tulokset tukivat sitä tosiasiaa, että kyseessä oli ulkopuolinen tekijä.

Juha Joutsenlahti kirjoittaa: ”Kritiikistä huolimatta myös uhrin puoliso, Anneli Auer oli koko ajan epäiltyjen joukossa mukana – kokonaisuus, mutta erityisesti teknisessä tutkinnassa kertynyt näyttö, ei vain tukenut hänen syyllisyyttään.

Henkirikostutkinnassa rikospaikan oikeat alkutoimenpiteet ovat usein ratkaisevassa asemassa. Silloin kootaan kasaan sellaista teknistä näyttöä, joka ”on ja pysyy” muuttumattomina tapahtui taktisessa tutkinnassa mitä tahansa. Rikospaikalta havaittiin erinäinen määrä erilaisia näytteitä ja jälkiä, joita ei pitäisi pystyä jälkeenpäin muuttamaan eikä manipuloimaan.

Paikalla oli todennettavissa mm. kymmeniä verisiä jalkineenjälkiä sekä sisätiloissa että terassilla (sittemmin 30 cm pitkä jalkineenjälki muuttui kengännumeroissa pienemmäksi), tekijältä tekopaikalle jäänyt veitsi (josta saatu asiantuntijalausunto puuttui esitutkinta-aineistosta), sängystä löytyneestä kuusenklapista tuntemattoman miehen DNA-tunniste (päällekkäin tuntemattoman miehen ja uhrin DNA:ta), lasinpaloja (joiden lentosuunta muuttui tutkinnassa 180 astetta), hätäkeskuksen ääninauha (jota äänitutkimuksessa leikattiin, muokattiin ja manipuloitiin useita kertoja aina taktisentutkinnan haluamaan suuntaan), ”vieraat kuitunäytteet” uhrin ja Auerin vaatteissa sekä verhoissa, uhrin vammat kahdella eri aseella tehtynä (kasvoihin vammoja tehnyttä asetta ei koskaan löydetty), Anneli Aurin hengenvaarallinen vamma jne.

Lisäksi mm. Annelin havainnot tekijästä (ei tutkinnan aikana muuttunut) sekä Annelin tyttären näköhavainto ovenlasista poistuneesta tekijästä (tytärtä on yritetty saada muuttamaan kertomustaan, mutta hän ei ole sitä muuttanut) kertovat minulle yksityiskohtiin tarkemmin menemättä sen tosiasian, että Anneli Auer ei käytännössä ole voinut surmata miestään. Asia on ollut monimutkainen ja siinä on paljon tulkinnanvaraa, mutta ei niin paljon, ettenkö voisi olla ko. päätelmästäni täysin varma. Samaa mieltä kanssani ovat jutun taktinen päätutkija Kare Koskinen ja tekninen tutkija Matti Mäkinen. Me kaikki olemme sitä mieltä, että taloon tuli ulkopuolinen henkilö, joka surmasi Jukka S. Lahden ja jota ei ole vielä tavoitettu. Tätä ajattelua tuki myös teosta ja tekijästä ansiokkaan profiloinnin tehnyt Helinä Häkkänen-Nyholm. Samoin Anneli Aueria kävi parin päivän ajan puhuttamassa mm. Eveliinan surman ratkaissut KRP:n Markku Tuominen, joka ei kertomansa mukaan nähnyt Anneli Auerissa tekijää.”

Kun Tapio Santaoja tuli tutkijaksi, tutkintalinjat koskivat Jukka S. Lahden työpaikkaa ja oman konsulttiyhtiön asiakkaita, Tähtisentien alueen asukkaita ja mahdollisia Lahden avioliiton ulkopuolisia tai sitä edeltäneitä suhteita.

Tutkinnassa oli myös Lahden mystinen Porvoon-yhteys, jota Santaoja nyt hieman valotti:

– Oli kaksi tai kolme puhelinsoittoa Porvooseen.

Tämä varmasti valotti lukijoita suunnattomasti, kun Santaoja kertoi puheluita Porvooseen olleen kaksi tai kolme. Itse en kokenut tuota millään tavalla valaisevaksi kommentiksi. Eikö hyvin asiaan perehtynyt rikosylikonstaapeli tosiaankaan tiennyt oliko puheluita kaksi vai kolme vai eikö halunnut valottaa asiaa liian tarkasti? Vai oliko puheluita todellisuudessa viisi – kolme puhelua Lahden puhelimesta dementoituneen poliisin numeroon ja kaksi puhelua toiseen suuntaan? Puheluiden määrällä ei toisaalta ole mitään merkitystä, koska kukaan ei noita puheluita ole koskaan vastaanottanut, eikä Lahden tietoja järjestelmästä tutkinut tai Lahdelle soittanut – ainakaan tietääkseen.

Mikään linjoista ei vetänyt. Työpaikalta ei tarttunut tutkijoiden käteen mitään, salatuista suhteista ei löytynyt näyttöä, pikemminkin päinvastoin.

– Pitkin matkaa Auer tuli esille monenkin tutkijan suulla, mutta tutkinnanjohtaja tietysti vetää linjat ja tutkijat tutkivat.

Vasta kun tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti vaihtui loppuvuodesta 2008 rikosylikomisario Pauli Kuusirantaan, katseet kääntyivät Aueriin. Tämä linja oli Santaojan mukaan tuolloin ”lähes kokonaan” läpi käymättä.

Syyttäjä Jarmo Valkama kysyi, oliko Auer-linja ”jäänyt lapsenkenkiin”.

– En halua hirveästi toitottaa kantaa. Ehkä alkututkinta painottui liikaa ulkopuoliseen tekijään. Sen takia tiettyjä aina vakavassa henkirikoksessa tehtäviä alkutoimenpiteitä jäi tekemättä. Niitä on vaikea korvata myöhemmässä vaiheessa, Santaoja vastasi.

Ymmärrän miksi Tapio Santaoja ei halua hirveästi toitottaa kantaansa vaikka tekeekin sen heti seuraavassa lauseessa, koska myös Santaojan tutkijan vaistot olivat aluksi ulkopuolisen tekijän kannalla. Hän nimenomaan oli tullut siihen tulokseen, että porilainen näyttelijä pitäisi ottaa perusteellisempaan tutkintaan. Myöhemmin hän on kuitenkin ollut lähes liikuttavan vakuuttunut Anneli Auerin syyllisyydestä vaikka harmitteleekin puuttuvaa näyttöä syyttäen siitä alkututkintaa, jossa jotakin nimeltä mainitsemattomia toimenpiteitä on Santaojan mukaan jäänyt suorittamatta. Viittaako hän Anneli Auerin syyttömyyttä tukevien todisteiden hävittämiseen tai todisteiden vääristelyyn vai kuulusteltavalle valehteluun ja painostukseen vai mitä mahdollisesti jäi alkututkinnassa tekemättä. Perusteellisellakaan alkututkinnalla ei syyttömästä ihmisestä pitäisi saada syyllistä, tämä on minun vaatimaton mielipiteeni.

Santaoja ihmetteli aika tasan kolme vuotta sitten, miksi Auer sivuutettiin tutkinnassa. Vaikkei oikeassa elämässä Aueria oltu sivuutettu tutkinnassa eikä mainittu linja jäänyt läheskään kokonaan läpi käymättä tai lapsen kenkiin eikä edes Jukka Lahden kenkiin. Miksi Santaoja kertoo tuollaista potaskaa Iltapäivälehdille? Ei tarvitse olla kummoinenkaan eikä edes tutkija, kun sen ymmärtää.

Minä taas ihmettelen, onko Santaoja sivuutettu tutkinnassa? Miten ihmeessä kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen ei pysty tekemään ratkaisua Santaojasta ja kumppaneista tehdystä tutkintapyynnöstä, että ylittyisikö se syytä epäillä kynnys vaiko eikö. Mäkinen kertoi syksyllä, että kestää ainakin loppuvuoteen päättää, käynnistetäänkö asiassa esitutkinta. Kyseinen loppuvuosi on mennyt menojaan. Tänä vuonna Mäkinen on todennut, että asia ei ole kiireellinen, joten päätös asiassa tullee kesällä.

Kesää odotellessa.

Seksiä, valheita ja videonauhaa

confession_ms

Tästä vuosisadan erikoisimmasta oikeudenkäyntien rumbasta ei ole jäänyt puuttumaan mitään elokuvalle tyypillisiä aineksia. Juoni on aika yksinkertainen, vaikka sitä sotkevatkin mitä eriskummallisimmat ”lisämausteet” (lainaus Jarmo Valkamalta). Juoni paljastuu niille, jotka tuntevat tapauksen taustat tai joilla on käytössään asian materiaali, tai niin voisi olettaa. Jostain syystä Varsinais-Suomen käräjäoikeus ei kuitenkaan päässyt juonesta perille. Tuomarit eivät ymmärtäneet sitä aitoa ja elävää tarinaa, josta tämä oikeudenkäynnin kohteena oleva kauhufantasiatarina on saanut alkunsa ja miksi se on syntynyt. Suurta yleisöä, jolta on evätty pääsy näytökseen, on helppo huiputtaa. Suurelle yleisölle on annettu poliisin tiedottamana tai vuotamana valmis loppuratkaisu, mutta ei juuri mitään tietoa siitä, miten siihen pitäisi päätyä. Tämä jos mikä saa mielikuvituksen lentämään. Joko mitään perusteluja ei ole tai ne eivät kestä arvostelua, se tulee hyvin esiin oikeustoimittaja Mikko Niskasaaren kirjoituksista.

Kun salaisia tietoja on nyt vuotanut julkisuuteen, joutuu Turun hovioikeus miettimään sitä, mikä ei jutun käräjätuomareilla ilmeisesti käynyt pienessä mielessä. Vaikka tuomion voi salaisessa oikeudenkäynnissä antaa salassa ja ilman järjellisiä perusteluita, tulee sen kuitenkin lopulta kestää myös julkista arviointia. Tuomioiden tulee perustua näyttöön silloinkin, kun oikeudenkäynti käydään suljetuin ovin. Tuomiot eivät voi perustua uskoon ja luottamukseen syyttäjien ammattitaidosta, varsinkin kun sitä ei nähtävästi ole nimeksikään. Syyttäjiltä odottaisi omaa harkintaa ja kykyä siihen syytteiden nostamisessa, mutta syytteet perustuvat ilmeisesti enemmänkin poliisiuskontoon tai suoranaiseen määräykseen valtaa käyttävältä taholta. Ajat tätä syytettä ja uskot siihen!

Vaikka syyttäjien esittämät syytteet perustuvat suoranaisiin valheisiin, johdatteluun, johdateltujen ja harhaanjohdettujen lausuntoihin, asenteellisiin asiantuntijalausuntoihin, kelvottomiin videoihin ja dramatisointiin, tulee oikeuden tuomion kuitenkin perustua esitettyyn näyttöön ja totuuteen (vähintään ns. prosessitotuuteen), lausuntojen ja videoiden kriittiseen arviointiin ilman henkilökohtaisia tunteita, uskomuksia, sidoksia tai vakaumusta tai vähintään niistä huolimatta.

Vaikka uskonnolla tai uskonnollisuudella ei pitäisi olla mitään tekemistä asian kanssa, niin sitä ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa oikeudenkäynnissä, jossa vastaajaa syytetään niinkin marginaalisesta tai jopa täysin vieraasta ilmiöstä kuin saatananpalvonnasta. Syytteen luonteen vuoksi on välttämätöntä pohtia myös asiaa hoitavien ja asiassa kuultavien objektiivisuutta ja puolueettomuutta suhteessa tähän syytteessä esiintyvään väitteeseen.

Niin kuin ei uskonnolla, ei myöskään politiikalla pitäisi olla mitään sijaa tässä oikeudenkäynnissä. Vallan mahti ja politikoinnin kiemurat ulottuvat kuitenkin väistämättä ihan joka paikkaan. Olisi kovin sinisilmäistä ajatella, että olisi jokin niin tyystin pyhä ja puhdas paikka, irrallaan ihmisten arkimaailmasta ja täysin ulkoisille vaikutteille immuuni, etteivätkö sinne ulottuisi vallan vaikutukset, olivat ne sitten uskonnollisia, poliittisia tai taloudellisia. Tosin täydellistä arjesta vieraantumista ja normaalin arkirealismin puutetta on ollut havaittavissa, niin poliisissa, syytäjissä kuin tuomioistuimissa.

Suhteellisuudentajuttomuus

Media vaikenee täydellisesti Alibin ja Hymyn artikkeleissa paljastetuista Auerin rikosasioiden läpi runnomisen järkyttävistä varjopuolista. Media vaikenee, mikä siihen on syy. Pelko? Mikä mediaa pelottaa vai pitäisikö kysyä ketä media pelkää?

Netin keskustelupalstoilla käydään samaa paikallaan junnaavaa väittelyä samojen nimimerkkien käymänä kuin tähänkin asti. Nimimerkkien huolen aiheena on nyt lähinnä se, onko joku syyllistynyt rikokseen koskien Alibin ja Hymyn paljastuksia. Huolta aiheuttaa erityisesti lasten oikeusturva ja oikeus yksityisyyteen. Onhan huoli lapsista jaloa ja kunnioitettavaa, tosin vain silloin, kun se on aitoa. Jos lapsen oikeusturvan nimissä ajetaan omia iljettäviä päämääriä tai peitellään omia asiattomia motiiveja, ei sillä ole pienintäkään moraalista arvoa.

Parhaillaan hovioikeuskäsittelyssä olevassa rikosasiassa asianomistajien henkilöllisyys on määrätty salassa pidettäväksi ja syykin on ymmärrettävä. Minun nähdäkseni Hymyn nimenomaista salaista oikeudenkäyntiä koskevassa paljastusjutussa ei kuitenkaan paljasteta yhdenkään asianomistajan henkilöllisyyttä. Jutun viesti menee niiltä lukijoilta täysin ohi, jotka miettivät vain kostonhaluisesti, mistähän rikoksesta voitaisiin jutun julkaisija tuomita. Minut halutaan luonnollisesti myös tuomita – ihan mistä vaan. Kaikki, jotka puolustavat tässä asiassa totuutta ja oikeudenmukaisuutta, halutaan nähdä lasten oikeuksia loukkaavina vaikka tilanne on täysin päinvastainen. Lasten oikeus on elää maailmassa, jossa oikeus toteutuu ja jossa aikuiset kantavat vastuun joka tilanteessa. Lasten oikeus on elää omassa kodissaan, omien vanhempiensa kanssa, jos vanhemmat eivät ole syyllistyneet sellaisiin rikoksiin, joka olisi sille esteenä. Lapsilla on oikeus oikeisiin satuihin ja mielikuvituskertomuksiin, jotka oikein oivallettuna kertovat opettavaisen totuuden eri asioista ja luonnonvoimien välisistä suhteista. Oikeat sadut päättyvät aina moraalisesti oikein. Niin toivoisin tämäkin todellisen mielikuvituskertomuksen päättyvän.

Oikeasti huolissaan minusta tulisi olla poliisin, syyttäjien, asiantuntijoiden ja oikeuslaitoksen toiminnasta. Vallankäyttö valheellisin keinoin on kammottavaa ja sotii kaikkea oikeustajua ja moraalia vastaan. Olettaisi edes sen olevan iloinen uutinen, ettei näitä seitsemään lasta olekaan kohdeltu julmasti vaikka kolme heistä mahdollisesti niin kuvitteleekin tai on saatu niin uskomaan. Iloinen uutinen luulisi olevan myös se, etteivät Anneli ja Jens olekaan syyllistyneet hirvittäviin rikoksiin näitä lapsia kohtaan. Murheellinen uutinen on taas se, että syytteitä voidaan ajaa ja saada läpi tuomioistuimissa kyseenalaisin perustein, perheitä tuhota ja syyttömiä istuttaa vankilassa ilman, että he ovat itse antaneet siihen aihetta.

Vai onko mediahiljaisuudessa kysymys siitä, mitä Mikko Niskasaari on pohtinut jo aiemmin artikkelissaan Virkavaltaa & Mielivaltaa (Voima 9/2010):

Media vaikenee

Syyttäjät estävät poliisien virkarikosten tutkinnan & poliisit estävät syyttäjien virkarikosten tutkinnan. Molemmat luottavat siihen, että kansalainen uupuu pyörityksessä. Mediaa ei kiinnosta. Se on maan tapa.

Poliisien ja syyttäjien virkarikokset eivät olisi niin yleisiä, ellei media vaikenisi niistä niin visusti. On helppo nähdä, että aihe on medialle tabu, mutta paljon vaikeampi on sanoa miksi. Muutamia mahdollisia syitä:

1. Rikosuutisten painoarvo on nykyään suuri, erityisesti iltapäivälehdissä, eikä tietolähteitä kannata suututtaa. Poliisilta ja syyttäjiltä saa keskeneräisistä jutuista ylimääräistä tietoa, kun välit ovat hyvät. Välit pysyvät hyvinä, kun vaikenee poliisien rikoksista.
2. Myytti nuhteettomasta poliisista on pitkälle median luomus. Sen romuttaminen merkitsee sen tunnustamista, että lukijoita on aiemmin petetty.
3. Lukijoiden ja katselijoiden pelätään suuttuvan, jos myytti romutetaan.
4. Toimittajien ammattitaito ei riitä. Moniko toimittaja on lukenut edes poliisi- ja esitutkintalain?
5. Poliisin virkarikosten osoittaminen edellyttää tiedon lisäksi myös paljon aikaa, vaivaa – siis rahaa, eivätkä mediayhtiöt halua sellaiseen satsata.
6. Eivät varsinkaan, jos työ iskee omaan nilkkaan – palaa kohtaan yksi

http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2010/numero-9/virkavaltaa-mielivaltaa

Viides liike ja kuudes aisti

coffeee

On olemassa sellainen näkemys historiasta, että kuljemme kohti sivistynyttä järjen käyttöä, joten aina vähemmän ja vähemmän lankeamme sellaisiin perustelemattomiin johtopäätöksiin tai kollektiiviseen hulluuteen, joka on ajoittain tahrannut Euroopan historiaa. Keskiajan kristillisen kulttuurin luoma antisemitistinen demonologia, sekä 1600–1700-lukujen noitavainot ovat tässä katsannossa juuri noita kauhistuttavia poikkeamia kehityksen tieltä. Ne kuuluvat ihmiskunnan lapsuuteen, eivät rationaaliseen aikuisuuteen, jonka olemme saavuttaneet.

Se laajalle levinnyt uskomus, että kuulumme rationaaliseen, tieteellisen ajattelun aikakauteen, emmekä ole enää vaarassa joutua tuollaisten fantasioiden valtaan, on harhoistamme kaikkein vaarallisin. Juuri rationaalisuutemme ja vaikeutemme tunnistaa omaa väkivaltaisuuttamme ja seksuaalisten kuvitelmiemme monimuotoisuutta, johtaa siihen, että olemme ehkä enemmän kuin koskaan ennen alttiina vaarallisille projektioille.

Monet kaikkein vaikuttavimmista historiassa esiintyneistä fantasioista liittyvät lapsiin ja heidän suojelemiseensa. Usein oletetaan, että meidän oma ahdistuneisuutemme viattomien lasten haavoittuvuudesta on moderni tapa ajatella. Näin ei kuitenkaan ole. Ajatus siitä, että on olemassa pahuuden salaliitto, jossa vietellään ja vahingoitetaan lapsia, on kuitenkin peräisin antiikin ajoilta.

Aina kun annamme mielessämme syntyä demonologisia fantasioita, on mahdollista, että sorrumme uudelleen omiin harhoihimme. Jos pieni innokas ryhmä joutuu tällaisen fantasian valtaan, voi käydä kuten historian kuluessa on toistuvasti käynyt, että he luovat niin vaikuttavan kertomuksen, että he eivät itse pääse sen pauloista. On todella suuri vaara, että he onnistuvat mobilisoimaan ja tahtomattaan rakentamaan todisteet, joilla he muuttavat fantasiansa entistä intensiivisemmiksi. 1)

Kun faktat kertovat muuta kuin ihminen haluaa ja tahtoo uskoa, niin mistä saisi vahvistusta omille fantasioilleen ja uskomuksilleen? Toisille vastaus on ’Viides liike’, uskonnollinen yhteisö, johon mm. sisäministeri Räsänen kuuluu, siellä uskotaan rukouksen tuomaan totuuteen. Monille riittää kuudes aisti. Luterilaisen kirkon sisällä on uudistusliike, joka perustaa totuuden nk. armonlahjoihin. Sellaisia ovat mm. profetoiminen (näkyjen näkeminen ja tulevan ennustaminen), kielillä puhuminen (tuntematon ja ulkopuolisille käsittämätön kieli), kyky ihmeparannukseen, ja suorat viestit Jumalalta. Tästä on esimerkkinä Nokia-liike. Tuollaiset kyvyt ovat nykyisessä psykiatriassa määritelty kuuluviksi itsesuggestioon, johon liittyy psykoottisia episodeja, joissa ihminen ei toimi reaalimaailman faktoissa.

Riittävätkö nämä uskonnollisiin liikkeisiin kuuluvien ihmisten esoteeriset aistimukset ratkomaan rikoksia?

Poliisit ja syyttäjät näyttävät monesti perustavan syytöksensä ilman vähääkään itsekritiikkiä omaan pettämättömään kykyynsä aavistaa mikä totuus on, intuitiivisesti ja vaistonvaraisesti. Oikeusvarmuuden kannalta on vaarallista, jos syyttäjän asiantuntijalääkärin todistus perustuu todellisuudessa uskonnolliseen näkemykseen tai kyseenalaiseen päämäärään – ainakaan lääketieteellisiä lainalaisuuksia kyseisen huippulääkärin lausunnot eivät noudata.

Kaikki asiat voi kuudennen aistin varassa vääntää merkiksi siitä, mitä itse tahtoo. Jutut veren juomisesta voi halutessaan nähdä liittyvän saatananpalvontaan, mutta aivan yhtä hyvin sen voi liittää kristinuskoon – eikö juuri kristinuskossa ehtoollisella pelata ainakin symbolisesti veren juomisella ja ruumiin syömisellä.

1) Richard Webster; Bryn Estyn salaisuus Modernin noitavainon rakentaminen (suomennos Anu Suomela)

PÄIVÄN LUKUVINKKI:

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/152

ja Hymy 2/2013

Annelin kirjoitus I

Anneli Auer

Jos lapsille tai Jarmo Valkamalle ei laiteta rajoja, niin…

Kirjoittanut Anneli Auer

Tutkimusten mukaan lasten keksityistä pikku tarinoista voi kasvaa kannustavassa ilmapiirissä uskomattoman laajoja ja toden tuntuisia kertomuksia, joissa mikään ei ole mahdotonta. Jos kukaan aikuinen ei kyseenalaista tarinoita, niillä on tapana muuttua yhä hurjemmiksi.

Sama pätee empiiristen havaintojen mukaan myös syyttäjien keksimiin tarinoihin. Jos syyttäjien kertomia väitteitä ei tarkisteta eikä kyseenalaisteta, ne alkavat pian elää omaa elämäänsä ja niistä alkaa ihmisten mielissä tulla totta. Ja kuten lapsilla myös syyttäjillä alkavat tarinat muuttua aina vain hurjemmiksi.

Entä mitä tapahtuu, kun lyödään yhteen syyttäjien hurjat kertomukset ja lasten hurjat kertomukset? Silloin saadaan Jarmo Valkaman sanoja lainaten sellainen juttu, jota ”Suomessa ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule”.

Epäilemättä näin on, sillä voi olla hankalaa päästä toista kertaa näin pitkälle pelkkää mielikuvitusta käyttäen.

Alussa sentään oli todellinen rikos – vain näyttö oli keksittyä. Lopputilanteessa myös rikokset ovat keksittyjä. Kun on pakko keksiä näyttöä rikoksesta, jota syytetyn on ollut mahdotonta tehdä, ja sen lisäksi vielä lukuisista muista rikoksista, joita ei ole koskaan edes tapahtunut, kyllä siinä väistämättä tahtoo käydä niin, että jutusta tulee melko erikoinen.

Ja juuri näinhän tässä on käynyt. Niin lapsille kuin syyttäjillekin.

Kuka laittaisi rajat?

Anneli Auer, tammikuu 2013

”Kuin kaksi marjaa – Satusetä Jarmo Valkama ja Syyttäjä Sammakko”

Satusetä Jarmo ValkamaSyyttäjä Sammakko

Persona non grata

Mihin oikeastaan oikeudessa tarvitaan ns. luonnetodistajia? Ei kai ketään voida tuomita rikoksesta hänen luonteensa ja persoonallisuutensa vaan tekojensa perusteella. Mitä hyötyä tuomioistuimelle on siitä, että syytetyn läheisiä ystäviä ja sukulaisia tai etäisiä sukulaisia ja vihamiehiä tai naapureita kuullaan siitä, millainen henkilö syytetty on heidän arvionsa mukaan luonteeltaan?

Ymmärrän hyvin, että asianosaisia ja rikosasiasta jotain vähänkin tietäviä kuullaan oikeudessa, mutta siinä kohtaa putoan kärryiltä, kun monta päivää putkeen kuunnellaan kuinka hieno ihminen syytetty on tai miten ikävä ja vastenmielinen hän on luonteeltaan. Jos jotakuta syytetään törkeistä lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja raiskauksista, niin minusta sillä ei ole pienintäkään merkitystä, onko henkilö jonkun mielestä luonteeltaan aivan kamala vai tosi herttainen, teot ratkaisevat rangaistavuuden. Jos rikoksia ei näytetä toteen, ei rangaistusta voi langettaa myöskään huonon luonteenlaadun perusteella. Samoin, jos rikos on näytetty toteen, ei pidä jättää tuomitsematta ketään sillä perusteella, että hän on jonkun mielestä ihana ihminen ja hurmaava persoona.

Jotta oikeudenkäynnissä käsiteltäisiin puhtaasti sitä, onko rikos tapahtunut vai ei ja onko syytetty tekoon syyllinen vai ei, voisivat syyttäjät näyttää esimerkkiä ja luopua kaikista taktisista luonnetodistajistaan. Viittaan niihin todistajiin, jotka tarkoitushakuisesti on valittu juurikin sillä perusteella, että luonnehdinnat syytetyistä olisivat mahdollisimman negatiivisia. Todistajat, joilla ei itse asiaan ole mitään sanottavaa, voitaisiin jättää väliin ja oikeudenkäynti lyhenisi huomattavasti. Tällöin ei puolustuksenkaan tarvitsisi kutsua ketään todistamaan sitä, että syytetyt ovat aivan normaaleja tavallisia tolkullisia ihmisiä. Tuomarit voisivat keskittyä täysillä olennaiseen eli näytön arviointiin ja mielikuvitus ei ehkä alkaisi laukata niin kuin poliiseilla ja syyttäjillä ikään.

Venyttämällä oikeudenkäyntiä kutsumalla kymmenittäin itse rikosasian ratkaisemisen kannalta tarpeettomia henkilöitä kuultavaksi, saadaan salattuun oikeudenkäyntiin vielä lisää mystiikkaa. Samalla annetaan ymmärtää, että asia on todella monimutkainen, prosessi raskas, ratkaisun tekeminen vaikeaa ja niin monia ihmisiäkin on pitänyt kuulla.

Todistaja on yleensä velvollinen kertomaan oikeudelle, mitä tietää rikoksesta. Luonnetodistajat taas eivät tiedä varsinaisesti mitään itse väitetystä rikoksesta vaan ainoastaan väitetystä rikoksentekijästä. Todistajan on ehdottomasti puhuttava totta. Todistajaa, joka valehtelee tai tietoisesti salaa jotakin asiaan vaikuttavaa, voidaan syyttää perättömästä lausumasta. Koska perätöntä lausumaa, etenkin toisen persoonan arvioinnista, ei ole kovinkaan helppo näyttää toteen, on riski todistajien muunnellun totuuden puhumisesta melkoinen. Tästäkin syystä luonnetodistajien merkitys oikeudenkäynnissä on kyseenalainen. Tuomioistuin sitten uskoo mitä tahtoo ja ketä tahtoo ja ottaa luonnetodistajien antamat mielikuvat syytetyistä huomioon ihan miten tahtoo.

Mitä teit tänään? Onko sinulla ALIBI?

Minulla on – vihdoinkin asiallista ja rehellistä tietoa tästä vuosisadan sotkusta. Pahin manipuloija ja valemuistojen istuttaja on kukas muu kuin poliisi. Viranomaiset ovat härskisti käyttäneet hyväkseen hätääntyneitä lapsia. Suomessa luotetaan poliisiin – pitää ihmetellä, mihin enää tämän jälkeen perustamme luottamuksen.

Missä oikeutta oikeastaan käydään ja kuka lopulta langettaa tuomiot? Oikeudenkäyntiin on nimetty henkilöt, joiden tehtävä on ratkaista syytteet – mutta kuka oikeastaan vastaa siitä, millaiseksi tuomio muodostuu. Esitetäänkö syytteet ja todistelu pelkästään oikeussalissa vai muodostuuko käsitys tapahtumista myös muuta kautta. Vakuuttuvatko tuomarit oikeudenkäynnissä esitetystä näytöstä vai luottamuksesta poliisiin, syyttäjiin, poliisin luottoasiantuntijoihin ja heidän kyseenalaiseen ammattitaitoonsa? Kenellä oikeastaan on valta vaikuttaa tuomioiden sisältöön?

Esitutkintalaki. 49 §. Esitutkinnasta on tiedotettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa ja haittaa. Lähes poikkeuksetta rikosuutiset ovat peräisin poliisilta. Muiden kuin poliisin tiedotus rikosasioissa onkin ehkäisty melko tehokkaasti laissa. Esitutkintalaki 48 §. Jos esitutkinnassa läsnä olevalle henkilölle ilmaistaan muita kuin häntä itseään tai hänen päämiestään koskevia, tutkintaan liittyviä seikkoja, jotka eivät ennestään ole hänen tiedossaan, tutkinnanjohtaja voi kieltää häntä ilmaisemasta niitä sivullisille esitutkinnan aikana. Tällainen salassapitomääräys on nykyisin pääsääntö. Pakkokeinon käyttö saattaa päättyä hyvinkin pian em. määräyksen antamisen jälkeen, mutta salassapitomääräys on siis edelleen voimassa rajoittamassa mm. syytetyn ja hänen puolustajansa mahdollisuuksia osallistua rikosasiaa koskevaan keskusteluun. Päätös salassapidosta tuntuu velvoittavan vain toista osapuolta. Julkisuussäännökset eivät aina ole kovinkaan tasapuolisia, vaikka equality of arms on korkeimman oikeudenkin mukaan rikosasioiden osatekijä. 1)

Media kilpailee rikosuutisista. Kohujuttuihin valitaan näkökulma. Usein se tarkoittaa, että jokin lehti maalailee kauhukuvia syytetystä ja lopulta kauhistelee tuomitun rangaistuksen lievyyttä. Syyttömyysolettama on mm. kilpailun myötä menettänyt sille kuuluvan arvon. Jatkuvasti suurimmatkin sanomalehdet kömmähtelevät ottamalla kantaa syyllisyyskysymykseen. Kaikki tapahtuu ”saatujen tietojen perusteella” eli ainakin vihjaillaan, että syyllisyyskäsityksen takana olisi julkisuudessa olleita paremmat tiedot. Syyttömyysolettama näyttäisi rajoittuvan usein vain siihen, onko pidätetty teon tehnyt, ei lainkaan siihen, onko rikosta ylipäätään tapahtunut. 1)

Alibi kunnostautuu kertomalla totuuden. Mikko Niskasaaren kirjoitus on asiallista, elämän läheistä ja niin järkyttävän totta. Poikkeuksellista tämän nimenomaisen tapauksen uutisoinnin osalta. Jutun loppukaneetista päätellen, ensi viikolla viimeinenkin HYMY hyytyy kansalta, joka pimeydessä vaeltaa. Uskooko kukaan enää, että on lottovoitto syntyä Suomeen, jossa poliisi on ystävämme.

1) Markku Fredman; Rikosasioiden julkisuus, Oikeus 3/2002

Vain pari verisen kengän jälkeä

kengät

Tapahtumapaikasta laaditun valokuvaliitteen useista valokuvista, poliisin teknisen tutkinnan pöytäkirjasta 14.4.2010 ilmenee, että terassilla oven edessä oli ollut muovituoli, jolla oli ollut osittainen karkeakuvioisen kengän kurajälki. Terassilla ja siellä olleissa lasinpalasissa oli ollut kaksi veristä kengänjälkeä, ja ne olivat suuntautuneet terassin ovesta poispäin vasemmalle. Terassilla sekä talon ulkoseinässä oven oikealla puolella oli lisäksi ollut joidenkin veripisaroiden jälkiä, ja ovessa oviaukon vasemmalla puolella oli ollut verinen hansikkaan jälki. Makuuhuoneen lattialla oli ollut runsaasti verisiä paljaan jalan sekä karkeakuvioisen kengän jälkiä. Viimeksi mainitut jäljet olivat olleet samanlaisia kuin terassilla olleet kengänjäljet, ja ne olivat suuntautuneet terassin ovelle päin. Seinässä oven oikealla puolella oli ollut veritahroja. Olohuoneen lattialla oli ollut jonkinlainen verinen jälki. Vain vertailukelpoiset jäljet oli valokuvattu.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnosta 15.5.2007 ilmenee, että terassin oven ikkuna-aukkoa reunustaneista lasinpalasista sekä ikkunan karmeista sisä- ja ulkopuolelta oli todettu verta ja DNA-tunniste, joka oli sopinut Jukka Lahden DNA-tunnisteeseen.

Tutkimustulokset viittaavat siihen, että terassilta on ikkuna-aukon kautta menty ensin sisään taloon ja sen jälkeen sieltä on samaa kautta tultu takaisin ulos terassille. Mainituista jäljistä tai muistakaan verijäljistä ei voida päätellä, että jäljet olisivat olleet lavastettuja.

Perusteellisesta etsinnästä huolimatta ei ollut löytynyt tapahtumapaikan jälkiin sopivia kenkiä. Sen seikan, että poliisi ei ollut löytänyt talosta jälkiin sopivia kenkiä, ei voida katsoa viittaavan siihen, että Annu olisi tarkoituksellisesti hävittänyt kyseiset kengät. Todennäköistä sen sijaan on, että jälkiin sopivat kengät ovat olleet ulkopuolisen tekijän jaloissa ja että kurajälki sekä verijäljet ovat aiheutuneet tämän liikkeistä. Tapahtumapaikalta todetut jäljet ovat selkeä osoitus ulkopuolisesta tekijästä.

UUTTA: Tulevassa murhaoikeudenkäynnissä syyttäjillä on uutta todistusaineistoa. Kesällä 2011 pienemmät lapset ovat alkaneet muistaa murhayön tapahtumia, joista heillä ei aiemmin ollut muistikuvia. He ovat kertoneet kuulleensa samat äänet kahteen kertaan, ikään kuin ne olisivat tulleet nauhalta. Vaikka hätäpuhelun taustaäänet syyttäjien mukaan olivat nauhoitettuja ja aikaa lavastukseen siten muutama sekunti enemmän kuin aiemmassa versiossa, Annun olisi ollut äärettömän hankalaa (lue: mahdotonta) tehdä lavastus, niin kuin syyttäjien mukaan sen olisi tullut tapahtua. Rikkoa ensin ikkuna, lavastaa verijälkiä kengillä lattiaan ja hanskalla oven pieleen, kiertää sitten ulkokautta tekemään kurainen kengänjälki tuoliin ja veriset kengänjäljet terassille lasinpalasten sekaan, palata takaisin ja hävittää kengät, hanska, toinen tekoväline, veriset vaatteet ja pyyhkeistä/laudoista kyhätyt kilvet, peseytyä ja vaihtaa vaatteet, puukottaa itseään, viedä veitsi makuuhuoneen lattialle ja alkaa soittaa hätäpuhelua ja ääniä nauhalta. Tähän ei syyttäjillä ole edes mitään lapsellista selitystä.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 2

salattu

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen perusteella tiedetään:

Asiassa on ollut kysymys useisiin lapsiin kohdistuneiksi väitetyistä seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksista.

Kuten aikanaan tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari ei halunnut paljastaa kuinka monesta lapsesta rikosepäilyssä oli kyse, ei tuomioistuinkaan sitä halua paljastaa. Mitähän arkaluonteista voi olla asianomistajien lukumäärässä? Varmasti jotakin, koska sitä ei haluta kertoa. Asianomistajia on useita. Siihen tietoon on suuren yleisön tyytyminen.

Koska kyse on lapsista, tulee heidän henkilöllisyytensä paljastumista suojata kaikin mahdollisin tavoin vaikka rikoksen uhriksi joutumisen, ei pitäisi millään tavalla olla uhrille häpeällistä. Erityisesti tässä jutussa kannatan kuitenkin asianomistajien ehdotonta salaamista, koska kaikki asianomistajat eivät ole omasta mielestään joutuneet kyseisten rikosten kohteeksi, eivätkä halua sellaisen uhreiksi leimautua.

Paljastaisiko lukumäärän kertominen sitten asianomistajien henkilöllisyyden? En usko.

Jos kyse ei ole asianomistajien henkilöllisyyden suojaamisesta, niin mistä ihmeestä on kyse? Paljastaisiko lukumäärän kertominen jotain ihan muuta? Luulen, että kyse on enemmänkin jostain muusta kuin asianomistajien suojaamisesta. Kenties yrityksestä säilyttää käräjäoikeuden arvovallan rippeet kyseisen limbotuomion jälkeen. Onnistuuko se salaamisella? En usko.

salattu

Osaan lapsista kohdistuneiksi väitettyjä rikoksia koskevat syytteet on hylätty kokonaan.

Kaikki syytteet eivät siis tulleet käräjäoikeuden arvion mukaan toteen näytetyksi. Joitakin X määrää lapsia koskevat rikossyytteet on hylätty kokonaan. X määrää lapsia ei ole tuomioistuimen mielestä käytetty seksuaalisesti hyväksi eikä pahoinpidelty. Jotain sekin.

Esirippu laskeutuu, näytös alkaa 1

salattu

28.1.2013 alkaa salaisen oikeudenkäynnin toinen näytös. Näyttämönä tällä kertaa Turun hovioikeus. Kaikki on hirvittävän salaista ja mystistä. Jotakin kuitenkin tiedetään Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen pohjalta. Kysymyksessä on seksuaali- ja väkivaltarikosasia, jossa on tullut esille arkaluonteisia tietoja asianomistajien, jotka ovat lapsia, yksityiselämästä ja terveydentilasta. Aineisto on julistettu salaiseksi 60 vuoden ajaksi asianomistajien suojaamistarpeen vuoksi.

Tuomio sisältää tuollaisia arkaluonteisia tietoja.

Tästä syystä oikeudenkäyntiaineisto on määrätty salaiseksi. Salaiseksi on määrätty aivan kaikki – myös muut kuin mainitut asianomistajia koskevat arkaluonteiset tiedot.

Seuraavassa on muutamia oikeustoimittajien kommentteja salaiseksi määrätyistä oikeudenkäynneistä. 1)

Väite: Julkisista selosteista saa hyvän käsityksen syytteenalaisesta tapahtumasta ja tuomion perusteluista.

”Huimat erot laadussa ja sisällössä.”

”HAH! Tunnen yhden tapauksen – taisi olla Nurmeksen KäO:n tuomio lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa – jossa KäT oli ihailtavalla tavalla perustellut ratkaisunsa ja laski sen julkisuuteen, siis asianomistajien nimet ja viitteet heidän identifioimiseensa salaten. Jutun argumentaatio ja syytteen hylkäämisen perusteet kerrottiin huolella. Se oli kunnon seloste. Usein seloste ei juurikaan laajenna jo tuomiolauselmasta ilmenevää, toki joskus.”

Väite: Tuomioistuimet määräävät usein koko oikeudenkäynnin salaiseksi, vaikka se voitaisiin käsitellä ainakin osittain julkisesti.

”Toisinaan tuntuu, että salaaminen kokonaan on tuomarille ns. helppo ratkaisu.”

Väite: Oikeudenkäyntejä salataan vain perustelluista syistä.

”On monta tapausta, joissa oikeudenkäynti on salattu ilman mitään perusteluja. Kyseenalaistaisin myös esim. seksuaalirikosjuttujen säännönmukaisen salaamisen, koska näin syntyy käsitys, että uhrilla on jotain hävettävää.”

1) www.oikeustoimittajat.fi/kommentitjulkisuus.php

Syyttäjä vaihtoon

Auerin epäillyistä törkeistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista alusta asti esitutkintayhteistyötä poliisin kanssa tehnyt syyttäjä Jouko Saario Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta on ilmoittanut vetäytyvänsä jutusta, kun syyteharkinta oli aivan lopuillaan. Syynä ovat puolueettomuusepäilyt, jotka syntyivät, kun Saario antoi tammikuun lopulla julkisuuteen lausunnon, joka koski vielä syyteharkinnassa ollutta uutta epäiltyä rikoskokonaisuutta. Syyttäjä antoi Iltalehdelle lausunnon, jonka mukaan ”näyttää siltä, että syytteet nostetaan” ja että ”todennäköisesti syytteiden rikosnimikkeet tulevat olemaan samat kuin epäilyvaiheessakin”. Auer-jutun syyttäjän vaihtaminen oli jo valtakunnansyyttäjäviraston harkinnassa. Syyttäjä Saario veti kuitenkin omat johtopäätöksensä keskusteltuaan oman esimiehensä, Länsi-Suomen syyttäjänviraston päällikön Kalle Kyhän kanssa. 1)

Syyttäjän ulostulo, syyteharkinnan ollessa vielä kesken, herättää kysymyksiä syyteharkinnan puolueettomuudesta ja rikoksesta epäillyn oikeusturvasta. Syyttäjät ovat yleensä hyvin tarkkoja siitä, etteivät he ennakoi tulevia syyteratkaisuja puoleen eivätkä toiseen. Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan syyttäjän lausunto oli ennenaikainen ja syyttäjien tiedotusohjeen vastainen. Viraston mukaan syyttäjät voivat lausua syyteharkinnan lopputuloksesta vasta syyteharkinnan valmistuttua. 2)

Kihlakunnansyyttäjä Jouko Saario siis rikkoi syyttäjien tiedotusohjetta lausumalla julkisuudessa syyteharkinnan ollessa vielä kesken, että syytteet nostetaan. Kysymykseksi jää, miksi Saario menetteli näin, vaikka valtakunnansyyttäjänvirasto on aiemminkin vaihtanut syyttäjää aivan samasta syystä. Oliko kyseessä jonkinlainen taktinen veto ja kenen toimesta?

Kysyin Jouko Saariolta, miksi hän luopui syyttäjän tehtävästä tässä rikosasiassa. Kysyin häneltä, onko mikään olettamukseni lähelläkään oikeaa? Kerroin olettavani, että…
1) teit tietoisesti virheen, jotta sinun ei tarvitse ajaa syytteitä, joihin et itsekään usko
2) teit tietoisesti ja jonkun pyynnöstä virheen, koska sinut haluttiin jutusta sivuun, koska juttuun haluttiin syyttäjä, joka tiedetään jo entuudestaan piittaamattomaksi esim. poliisien tekemistä rikoksista
3) teit virheen puhtaasti vahingossa tai tietämättömänä ohjeistuksesta

En tietenkään tule saamaan tähän vastausta, enkä sitä odotakaan. Poliisin nokkimisjärjestystä nykyisin paremmin tuntien, Saario ei voi vastata kysymykseeni, jos aikoo jatkossakin tehdä töitä syyttäjänä.

Mutta sitten itse asian ytimeen, haluttiinko Saario vaihtaa vai halusiko Saario itse vetäytyä jutusta? Itse luulen, että Saario haluttiin vaihtaa. Yksi syy vaihtoon on aivan ilmeinen. Saario oli jo luvannut, että puolustus saa hankkia omat lausunnot lapsista toisilta asiantuntijoilta. Kun syyttäjä meni vaihtoon, tämä oikeus tietysti evättiin puolustukselta. On ironista puhua epäillyn oikeusturvasta ja sen vaarantumisesta, kun juuri Saarion toiminta oli ainakin asiantuntijalausuntoja koskien puolueetonta ja objektiivista, niin kuin kuuluu. Hänen haluttiin tekevän virhe, jonka johdosta puolustuksen ”oikeusturva vaarantui” ja hänen oli vetäydyttävä jutusta. Todellisuudessa puolustuksen oikeusturva heikkeni merkittävästi, samalla hetkellä, kun syyttäjä vaihtui.

1) SK24.fi 8.2.2012
2) SK24.fi 30.1.2012

Ne ei tiedä mitä me tiedetään

Poliisit/syyttäjät: Tilakuuntelusta on yritetty väen väkisin löytää jotain todistetta murhaoikeudenkäyntiin, mutta pirullista, kun sieltä ei löydy mitään syytettä tukevaa. Syyttäjien KKO:lle tekemän valituslupahakemuksen liitteenä oli tilakuuntelu, jossa Annu sanoo ”ne ei tiedä mitä me tiedetään…” ja tätä syyttäjät pitävät osoituksena syyllisyydestä. Kummallista, että poliisille ja syyttäjille pitää vääntää kaikki rautalangasta vaikka tämänkin keskustelun viesti on aivan ilmeinen. Annu selittää lapselle, että poliisit yrittävät selvittää isin murhaa ja poliisit eivät tiedä varmuudella, että talossa on ollut ulkopuolinen murhaaja, koska eivät ole sitä omin silmin nähneet toisin kuin Annu ja vanhin tytär. Poliisit eivät tiedä mitä Annu ja tytär tietävät ja tuntuu että, eivät haluakaan tietää. Tai tietävät, mutta eivät usko. Tai uskovat, mutta eivät jostain syystä halua toimia sen mukaan.

Sosiaaliviranomaiset: Tuntuvat olevan täysin poliisin talutusnuorassa, ilman kykyä omaan itsenäiseen ajatteluun. No, nekään ei tiedä mitä me tiedetään, eivätkä ole piirun vertaa kiinnostuneita tietämään. Lasten suojelemisen nimissä voidaan toimia miten tuhoisasti tahansa.

Media: Rahastaa tilanteella, jossa mediaa ei kiinnosta tietää mitä me tiedetään. Media pitää kiinni suhteistaan poliisiin, joka vuotaa tarvittaessa sellaista sopivaa materiaalia, joka myy. Ei kannata purra ruokkivaa kättä. Sellainen on suomalainen itsenäinen ja vapaa media. Täysin riippumaton, paitsi tietysti rahasta ja vallasta.

Nettiväittelijät: ”Tietävät”, että me ei tiedetä mitä me tiedetään ja sekös heitä harmittaa. Se ei oikeastaan harmita minua.

Ja me, jotka tiedämme, emme saa kertoa kenellekään mitään mitä me tiedetään. Salailusta pitävät hyvän huolen kaikki viranomaiset, jotka eivät haluaisi meidän tietävän sitä kaikkea, mitä me tiedetään. Jonain päivänä sen tietävät kaikki.

Rikottu ikkuna

Kun poliisi oli päättänyt tehdä Annusta murhaajan, oli ajatusta ohjannut luonnollisesti voimakas tarve saada ulkopuolisen tekijän mahdollisuus näyttämään mahdollisimman epätodennäköiseltä. Tästä syystä oli haluttu antaa ymmärtää, että oven lasi olisi rikottu sisäpuolelta tai vähintääkin saada rikotusta ikkunasta kulkeminen näyttämään mahdollisimman hankalalta tai lähes mahdottomalta.

Lasinpalasia oli ollut ulkona terassilla sekä sisällä makuuhuoneessa ja olohuoneessa. Terassilla oli ollut myös joitakin suurempia lasinpalasia melko kaukana ikkunasta. Sisällä oli ollut pienempiä lasinpalasia. Oven sisäpuolella ikkuna-aukon alareunassa oli roikkunut siihen kiinnitettynä verho, jonka päällä oli ollut paljon lasimurskaa. Ikkuna-aukon sisäpuolen muovilista oli ollut poikki. Jos olisi pystytty osoittamaan, että lasi oli rikottu sisäpuolelta, olisi se ollut syyttäjän kannalta ratkaiseva näyttö Annun syyllisyydestä. Vaikuttaakin vahvasti siltä, että on epätoivoisesti yritetty saada tilanne näyttämään juuri siltä ja lausuntoja lasin rikkomissuunnasta on vahvasti ohjannut tämä tavoite. Hovioikeus oli tullut siihen tulokseen, että asiassa esitetyn näytön ja esitettyjen arvioiden perusteella ei voida päätellä, kummalta puolelta lasi on rikottu.

Oli murhaaja kuka tahansa, oven lasia ei olisi missään tilanteessa ollut mielekästä (eikä järkevää) rikkoa tahallaan sisäpuolelta. Syyttäjä Valkama on korostanut Annun älykkyyttä yhtenä tutkintaa vaikeuttavana tekijänä ja hän väittää Annun yrittäneen lavastaa murhan näyttämään ulkopuolisen tekemältä. Silti hän kuvittelee, että suunnitelmallinen murhan lavastaja rikkoisi ikkunan typeryyttään sisäpuolelta. Kuvista ja lasinsiruista voi päätyä luotettavasti siihen johtopäätökseen, että lasi on tosiasiassa rikottu ulkoapäin.

Poliisi on tehnyt rekonstruktion siitä,  miten murhaajan on ollut mahdollista kulkea terassin oven rikotusta ikkunasta taloon sisään ja ulos. Poliisi on olettanut tai halunnut olettaa, että kulkeminen on hankalaa tai lähes mahdotonta. Rekossa kolme erikokoista poliisimiestä kulkivat kumpaankin suuntaan oven ikkuna-aukkoa vastaavasta ikkuna-aukosta. Aukosta kulkemiseen poliisimiehiltä oli kulunut aikaa joitakin sekunteja, kuitenkin alle kaksikymmentä sekuntia. Yksi poliisimiehistä ei pystynyt kulkemaan ikkuna-aukosta toiseen suuntaan. On siis ilmeistä, että ikkunasta on ollut täysin mahdollista kulkea. Kulkeminen on käynyt kaiken lisäksi varsin nopeasti. Se, ettei yksi poliisimies olisi päässyt talosta ulos, ei osoita kuin sen, ettei tämä kyseinen poliisi voinut olla murhaaja. Paitsi jos hän teeskenteli tarkoituksella.

Tästäkin, niin kuin kaikista muistakin yksityiskohdista, päädytään taas samaan lopputulokseen. Ulkopuolinen henkilö on yöllä rikkonut terassinoven ikkunan, tullut siitä sisään taloon, murhannut Jukka Lahden, vahingoittanut Annua ja poistunut samaa reittiä. Poliisi ei ole oikeaa murhaajaa joko pystynyt selvittämään, ei jostain syystä halua selvittää tai murhaajan ei haluta paljastuvan. Varsinaiseksi lavastajaksi kaikkien onnettomien rekojensa kanssa on tässä jutussa osoittautunut poliisi.

Perheessä on ollut riitoja ja käytetty väkivaltaa

A ja H (toiseksi vanhin lapsi) eivät ole kuulemisissa 2009 kertoneet vanhempiensa välisestä riidasta, vaikka poliisi on näin Annulle valheellisesti ilmoittanut. Poliisi on esittänyt huhuja ja vääriä väitteitä riitelystä ja eroaikeista. Poliisin mukaan naapuri olisi kertonut Annun lapsen kautta kuulleen, että Auer-Lahden perheen vanhemmat aikovat erota. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Poliisi oli kirjannut tällaisen väitteen pöytäkirjaan, mutta naapuri oli pyytänyt poliisia poistamaan asiaa koskevan virheellisen merkinnän. Poliisi ei sitä kuitenkaan tehnyt.

Kun huhu eroaikeista tuli julkisuuteen, otti naapuri uudelleen yhteyttä poliisiin ja halusi edelleen korjata virheellisen tiedon. Poliisi kuuli naapuria ja tämä uusi kuuleminen videoitiin. Kyseinen video on sittemmin päässyt poliisilta jotenkin hukkumaan – ainakaan sitä ei lukuisista pyynnöistä huolimatta ole toimitettu puolustukselle. Koska poliisilta ei nauhaa saatu, kutsuttiin naapuri hovioikeuteen puolustuksen todistajaksi kertomaan asiasta. Saman naapurin talo paloi 10 päivää hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen. Paloa on epäilty tuhopoltoksi.

Poliisi on myös väittänyt, että lattialta Jukka Lahden ruumiin alta löydetty hiustukko osoittaisi, että Annun ja Jukka Lahden välillä olisi ollut riitaa ja että he olisivat käyneet toisiinsa käsiksi. Rikoskemistin mukaan hiukset olivat irronneet lievää väkivaltaa käyttäen, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi takkujen harjaamista auki. Kyseisen tukon hiuksissa on ollut vain hyvin vähäisessä määrin hiusten juuria. Missään näistä ei kuitenkaan ollut DNA:ta! Kun hiuksia revitään väkivalloin, ne irtoavat päästä juurineen. Elävän hiuksen tunnistaa siitä, että juuressa on DNA:ta. Kyseisessä hiustukossa on ollut pelkästään kuolleita eli itsestään irronneita hiuksia – hiustukosta ei löytynyt ainoatakaan elävää hiusta. Esim. hiusharjassa olevissa hiuksissa on tyypillisesti vain vähäinen määrä hiuksia juurineen. Hiuksia ei siis ollut kiskottu väkivalloin. Kyseinen hiustukko ei ole merkki riitelystä.

Perheen riidoista ja väkivallasta ei ole mitään näyttöä eikä edes toisen käden tietoa.

UUTTA: Tulevassa murhaoikeudenkäynnissä syyttäjillä on uutta todistusaineistoa. Kesällä 2011 pienemmät lapset ovat alkaneet kilpaa kertoa äidin käsitämättömästä väkivaltaisuudesta. Myös lasten aiemmat muistot täysin arkisista asioista ovat muuttuneet merkittävästi. He muistavat aivan eri tavalla kuin aiemmin esim. kuka perheessä laittoi ruokaa ja kenen kanssa käytiin leikkipuistossa jne. Tästä lasten läheiset, jotka tietävät lasten uudet muistot vääriksi, ovat olleet hyvin hämmentyneitä.