Hyvät ja huonot uutiset

Vallan käyttöä ja virkavallan käyttöä

Poliisi tiedotti perjantaina: Satakunnan poliisilaitos on pidättänyt komisario Juha Joutsenlahden virasta tästä päivästä alkaen rikossyytteen ajaksi.

Valtionsyyttäjä on nostanut syytteen Juha Joutsenlahtea vastaan ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toissijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asiassa on kysymys Joutsenlahden menettelystä tutkinnanjohtajana Ulvilan henkirikosjutun tutkinnassa vuonna 2007.

Syyte koskee epäiltyä virkavelvollisuuden vastaista menettelyä valokuvatunnistuksen ja ryhmätunnistuksen järjestämisessä sekä vangitsemisvaatimuksen esittämisessä tuomioistuimelle. 1)

Olen samaa mieltä Satakunnan poliisin kanssa siitä, että poliisiin kohdistuvat rikosepäilyt ovat omiaan heikentämään luottamusta poliisin toimintaan ja myös koko rikosoikeudelliseen järjestelmään.

Hienoa, että Satakunnan poliisilaitos kunnostautuu ja haluaa säilyttää kansalaisten luottamuksen. Poliisin toiminnan luottamusta lisää se, että toiminnan laillisuutta valvotaan tehokkaasti, tutkitaan toimet tarvittaessa perusteellisesti ja mahdolliset rikkeet otetaan vakavasti.

Tosin Satakunnan poliisilaitoksen poliiseista vuonna 2012 tehtyyn tutkintapyyntöön ei ole vielä saatu vastausta. Juttu on Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisellä työn alla ja pohdittavana ylittyykö syytä epäillä kynnys. Siinä ilmeisesti riittää pohdittavaa useammaksi vuodeksi.

Ulvilan murhan tutkinnassa on tapahtunut paljon asioita, joita olisi syytä tarkastella kriittisesti, ettei luottamus poliisin toimintaan heikentyisi. Onni onnettomuudessa, että nämä monet inhimilliset erehdykset ovat sattuneet nimenomaan Satakunnan poliisissa, jossa asioihin tartutaan eikä mitään mahdollisia rikkeitä pimitetä, peitellä, unohdeta ja vaieta. Poliisipäällikkö Timo Vuolan sanoin ”Laki on sama kaikille”, mutta ovatko menettelytavat kaikille samat, entä puuttumiskynnys. Otetaanko kaikkien poliisien mahdolliset rikkeet näin vakavasti kuin Joutsenlahden kohdalla?

Oikeudenkäynnissä paikalla ollut Anna Annala kertoi, että asianajaja Manner oli heittänyt ilmaan ajatuksen erään valokuvan tietoisesta poisjättämisestä. Manner oli todennut kuvan poisjättämisen ja korvaamisen toisella kuvalla kertovan esitutkinnan kokoamisen epäluotettavuudesta ja tarkoitushakuisuudesta. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että kyseessä on ollut inhimillinen erehdys.

Tekninen tutkija Matti Mäkinen kertoi oikeudessa miten tutkija Lapinniemi toi syksyllä 2009 teknisentutkinnan käytössä olevalle autotallille tiedon silloisen tutkinnanjohtaja Kuusirannan pyynnöstä. Pyyntö oli Mäkisen mukaan sisältänyt vaatimuksen kuvaliitteen muuttamisesta. Mäkinen muisti vastanneensa, että “tein mitä tein, en muuta”.

Ensin Mäkistä siis pyydettiin muuttamaan/poistamaan kuva ja kun Mäkinen ei totellut pyyntöä, kyseinen kuva korvattiin omatoimisesti toisella kuvalla. Rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja on kertonut tuon kuvan vaihtaneensa. Kuusirannan, Lapinniemen ja Santaojan toimet on mitä todennäköisimmin selvitetty ja asiaan varmasti suhtauduttu sen vaatimalla vakavuudella. Tai sitten ei.

Poliisin tekemät rekonstruktiot olivat hävyttömän huonoja, täynnä virheitä ja ne tähtäsivät ilmiselvästi tiettyyn lopputulokseen. Ja lisäksi niistä tärkein oli päässyt mystisesti katoamaan. Kun virheet on nyt huomattu, on tätä varmasti käsitelty poliisissa ja tehty toimenpiteitä tutkimusten laadun parantamiseksi. Tai sitten ei.

Poliisilta on joutunut luvattoman paljon materiaalia hukkaan. Tosin uutta materiaalia on tuotettu siinä määrin, että määrä pysyy valtavana ja juttu tarpeeksi sekavana, ettei se varmaan haittaa. Ainakaan syyttäjää.

Annulle valehdeltiin kuulusteluissa, että lapset olisivat kertoneet isän ja äidin riidelleen murhayönä. Mitään tällaista lapset eivät olleet kertoneet. Kerrottiin myös, että lapset olisivat sanoneet, ettei ketään ulkopuolista ollut paikalla. Lapset eivät olleet tällaistakaan kertoneet vaan täysin päinvastoin. Poika oli murhayönä pelästynyt ulkona kulkevaa poliisia ja luullut tätä murhaajaksi (Huom. ei siis äidiksi).  Vielä tuolloin poika ei pitänyt äitiä murhaajana. Lisäksi Annulle vakuutettiin, ettei ikkunasta ollut mahdollista kulkea, koira ei ollut saanut jälkiä ulkopuolisesta, hätäkeskustallenteelta ei kuulu mitään ulkopuoliseen viittaavia ääniä jne. Lasten kuulustelut olivat henkistä väkivaltaa. Siitäkin huolimatta, että lapset harhautuivat johdattelusta vain hyvin vähän. Voin vain kuvitella miten vahva luottamus lapsilla on poliisiin tämän jälkeen.

On käynyt selväksi, ettei krp:n ääni- ja labratutkimusten varaan ei voi paljoa laskea. Äänitutkijan tulkinnat muuttuvat kuin kameleontti ja labrassa sattuu ja tapahtuu. Eläkkeelle jäänyt tutkinnanjohtaja Kuusiranta katsoi tarpeelliseksi selittää medialle, että murhapaikalta löytynyt tuolloin vielä tuntematon dna sisältää saman poikkeuksellisen y-kromosomin (xyy, jonka esiintyvyys on 1:1000 vastasyntyneestä poikalapsesta), joka oli myös Jukka Lahdella. Kaikesta päätellen krp:n tutkijalla, joka oli saastuttanut todistusmateriaalin, on myös tuo poikkeuksellinen y-kromosomi. Tai sitten vaan päättelen väärin. KORJAUS: kyseessä ei ollutkaan mikään poikkeava y-kromosomi vaan kyse oli isältä pojalle muuttumattomana periytyvästä y-kromosomista. Nyt olen ehkä vielä hämmentyneempi kuin tähän asti. Y-DNA -testeissä tutkitaan henkilön isälinjaa hänen Y-kromosominsa markkereiden kautta. Y-kromosomi periytyy isältä pojalle lähes muuttumattomana, joten miehet joilla on lähes identtinen Y-kromosomi jakavat yhteisen esi-isän läheisessä menneisyydessä. Miehet jaetaan Y-kromosomin SNP-tason perusteella luokiteltuihin haploryhmiin ja STR-tason perusteella luokiteltuihin haplotyyppeihin. Jokaisella haploryhmällä ja haplotyypillä on yksi yhteinen kantaisä, josta kaikki ryhmän jäsenet polveutuvat suoraan isälinjan kautta.

Surkuhupaisinta on se, että poliisi ei pystynyt selvittämään Lahden puheluita Porvoon poliisiin ja sieltä Lahden numeroon ja se, että Porvoon poliisissa, joku oli katsonut Lahden tietoja kannasta mahdollisesti kollegan tunnuksilla.

1) http://poliisi.fi/poliisi/satakunta/home.nsf/pfbd/B8BEB3420DBF8BC1C2257C160046D4E4?opendocument

Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Olin kirjoittamassa blogijuttua, jossa ihmettelen, miksei Ulvilan murhan tutkintaa aikanaan siirretty KRP:lle. Koska asiassa tuli esille poliisiylijohtaja Mikko Paateron nimi, ajattelin, että olisi reilua antaa hänelle mahdollisuus kommentoida ennen kuin kirjoitan asiasta. Ja hyvä niin, koska muutama virhe tuli Paateron vastauksessa oikaistuksi. Onneksi poliisin hallinnossa ei ole resurssipulaa, joten sain vastauksen viestiini kahdessa tunnissa, onhan tämä blogi siinä määrin tärkeä asia.

BergKirjoitin Paaterolle:

”Hei, olen Anneli Auerin ystävä ja kirjoitan aiheesta blogia. Koska kirjoitan asioita, jotka koskevat myös sinua, niin kysyisin, haluaisitko kommentoida seuraavaa asiaa.

Kun murhasta oli kulunut noin 3 kuukautta, ehdotti silloinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti jutun siirtämistä KRP:lle. Juttu oli osoittautunut tavanomaista vaikeammaksi eikä tutkintaryhmä ollut päässyt tekijän jäljille. Ehdotukseen suostuttiin. Silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kuitenkin puuttui asiaan. Paatero perui jutun tutkinnan siirron KRP:lle ja määräsi Joutsenlahden jatkamaan tutkinnanjohtajana. Joutsenlahti kertoo, ettei ole koskaan ymmärtänyt, miksi Paatero ei halunnut tämänkaltaista juttua KRP:n tutkittavaksi.

Mikko Paatero halusi pitää tutkinnan Porin poliisilla eli “omilla pojillaan”, mutta miksi. Jälkeenpäin on helppo viisastella, että päätös oli väärä, mutta mielenkiintoista olisi tietää, miksi siirto KRP:lle ei tuolloin tuntunut Paaterosta oikealta vaihtoehdolta.”

Paatero

Paatero vastasi:

”En jaksa muistaa asiassa käytyjä keskusteluja mutta keskustelin luonnollisesti Porin poliisipäällikön kanssa ja päädyttiin siinä vaiheessa ettei siirtoa tehdä vaan tehdään hyvää yhteistyötä KRP:n kanssa. Minä en tutkinnanjohtajamääräystä Joutsenlahdelle ole koskaan antanut. Kyse on tällaisessa asiassa aina se, että poliisiyksikkö ratkaisee tutkinnanjohtajan. Kyse ei varmaankaan silloinkaan ollut ammattitaidosta vaan resursseista, joista keskusteltiin. Jälkiviisaus on aina parasta viisautta mutta mikä seikka olisi taannut että KRP olisi selviytynyt tutkinnanjohtajatehtävistä paremmin, koska yhteistyötä asianomaiset yksiköt joka tapauksessa koko ajan tekivät.”

Jos ymmärrän viestin oikein, Paatero siirtää vastuun asiassa osittain poliisipäällikkö Timo Vuolalle. Toisaalta Paatero ei pidä KRP:tä sen ammattitaitoisempana kuin Porin poliisia, joten vaikka siirto olisi tehty, ei  hänen mukaansa olisi mitään takuita paremmasta lopputuloksesta. Ja ns. lopputuloshan asiassa on täysi katastrofi, murhaajaa ei ole löytynyt ja nyttemmin ei enää edes etsitä. Vuola kommentoi 10.5.2012 SK24.fi sivustolla poliisille esitettyä kritiikkiä eikä Paateron tavoin näe mitään ongelmaa Ulvilan murhan tutkinnassa.

VuolaTimo Vuola, Satakunnan poliisipäällikkö:

”Erinomaista poliisityötä

Satakunnan Kansan kirjoituksessa 10.5. annettiin ymmärtää, että esitutkinta olisi Ulvilan surman tutkinnassa jotenkin epäonnistunut. Näin ei mielestäni suinkaan ole, kokonaan riippumatta siitä, mikä asian lopullinen tuomio aikanaan on.

Lain mukaan poliisin tehtävä ei ole ottaa syyllisyyteen kantaa, vaan selvittää asiat niin perin pohjin kuin mahdollista syyttäjälaitosta ja tuomioistuinta varten. Joidenkin hyvin vaikeasti selvitettävien rikosten tutkintaan saattaa kulua paljon aikaa ja voidaan tehdä vääriäkin ratkaisuja tai ”turhaa työtä”, se on ihan selvää ja myös inhimillistä.

Kokonaisuutena arvioiden poliisi on mielestäni tehnyt erinomaista työtä! Haluttaessa aina joku löytää arvosteltavaa ja ”jälkiviisautta” ja se suotakoon vapaassa yhteiskunnassa. Olen erittäin ylpeä poliisimiestemme valtavasta panoksesta, ammattitaidosta ja kunnioitettavasta peräänantamattomuudesta asian tutkinnassa!”

Paateron mukaan ei ole ollut kysymys siitä, ettei Porin poliisin ammattitaito olisi riittänyt. Kyllä Paateron omat pojat osaavat. Vuolakin on erittäin ylpeä poliisimiesten erinomaisesta työstä. Olen samaa mieltä Vuolan kanssa ainoastaan tuosta peräänantamattomuudesta, sen kunnioitettavuudesta olenkin jo eri mieltä.